914 resultados para Supply Chain Simulation, Incomplete Datasets, Variable Cycle Times


Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Globaalissa taloudessa yritysten rakenteet ovat kehittyneet yhteistyöverkostoiksi, joissa yritykset pyrkivät keskittymään ydinosaamiseensa ja tuottamaan muut toiminnot yhteistyökumppaneilla. Nykyisin yhä suurempi osa myös logistisista toiminnoista tuotetaan kolmansilla osapuolilla. Logistiikan piirissä saavutettavat synergiaedut ovat suuret ja monet yritykset niitä ovat myös jo saavuttaneet. Menestyksekkäät esimerkit ulkoistamisista ja toisaalta kehittyvän tietotekniikan tuomat uudet toimintamahdollisuudet johtavat ulkoistamisen, 3PL toiminnan, entistäkin suurempaan suosioon. Ongelmaksi on yrityksille muodostunut yhteistyökumppaneiden suuri määrä. Kun ydinosaamisalueen ulkopuolisia tehtäviä on jaettu useille eri yritykselle, tulee yhteistyöverkoston hallinnasta haasteellinen tehtävä, ja siihen vaaditaan kalliita tietojärjestelmiä. Kustannusten säästö saattoi kuitenkin olla ulkoistaneen yrityksen motiivi! Kaiken lisäksi toimitusketjun hallinnan periaatteiden mukaisesti tiukka toimitusketjun sisäinen koordinointi on välttämättömyys arvoprosessin tehokkuuudelle. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää 4PL toimintamallin logiikka, sekä kuinka sitä voidaan käyttää ratkaisemaan 3PL toiminnan ongelmakohtia. Case osuudessa esitellään kahden haastateluin selvitetyn logistiikkaintegraattorin toiminta ja tarkastellaan niiden toiminnan pohjalta teoreettista mallia. Tutkimuksen toisena päätavoitteena on selvittää toimitusketjun hallinnan periaatteet kehitettäessä toimitusketjua sekä tutkia 4PL toimintamallia näiden teorioiden valossa. Tutkielmassa esitetään toimitusketjun hallinnan integraatiofilosofian mukaiset periaatteet, jossa integroidaan toimitusketjun 8 avainprosessia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että joint venture yrityksenä perustettavan logistiikkaintegraattorin käyttö toimitusketjussa voi parantaa ennenkaikkea koordinointiongelmia, pienentää logistisia kustannuksia, sekä tehokkaasti vähentää niitä ongelmia, joita kolmannen osapuolen palveluntarjoajien käyttö yritykselle aiheuttaa. Tutkimuksessa esitetään myös kuinka logistiikkaintegraattorin toimintaperiaatteita voidaan laajentaa arvoketjuintegraattoriksi ja kuinka se voi auttaa toimitusketjun avainprosessien integroinnissa, synergiaetujen hyödyntämisessä ja koko toimitusketjun tehokkaassa hallinnassa.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä nsinöörityö on tehty VOTG Finlandille tarkoituksena tutkia organisaation prosessien toimivuutta ja vaikutuksia sen sidosryhmiin ja asiakkaisiin. Työn tarkoituksena on ollut kartoittaa organisaation tämänhetkistä tilaa ja löytää keinoja, kuinka asiakaspalvelua ja prosesseja voitaisiin kehittää. Päätavoitteena on ollut löytää mitattavaa ja hyödynnettävää tietoa yrityksen nykytilasta. Tavoitteena oli löytää kysymykset, jotka mittaavat ydinprosessien toimivuutta sekä löytää yhteys oikeanlaisen asiakaspalvelun ja menestyvän organisaation välillä. Tutkimus pyrkii todistamaan, että organisaatio joko kaatuu tai menestyy suhteessa kykyynsä sovittaa toimintansa ja prosessinsa siten, että ne tukevat koko toimitusketjua tuottamaan lisäarvoa asiakkaalle. Kyselyllä on haettu vastauksia, jotka koskevat sidosryhmien näkemystä organisaation operatiivisesta toiminnasta ja palveluista. Olennaisimpana mitattavana tekijänä on ollut tiedonsaanti ja sen kulku toimitusketjussa. Tarkastelun näkökulmana yleisellä tasolla on toiminut mielikuva, joka sidosryhmien edustajilla on organisaatiosta. Tutkimus kysyy myös, onko organisaatio asiakassuuntautunut ja tukevatko sen prosessit lisäarvon tuottamista. Tutkimuksessa ilmeni tiedonkulun suuri merkitys, jota tulisi parantaa kaikilla tasoilla. Myös yhteistyön taso eri rajapinnoissa ja koko toimitusketjun läpi korostuu menestystekijänä ja kehityksen edellytyksenä. Nykypäivänä tehokas organisaatio kykenee myös hyödyntämään tarjolla olevaa teknologiaa logististen pääoma-, materiaali- ja informaatiovirtojen tueksi.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

BACKGROUND: Due to the underlying diseases and the need for immunosuppression, patients after lung transplantation are particularly at risk for gastrointestinal (GI) complications that may negatively influence long-term outcome. The present study assessed the incidences and impact of GI complications after lung transplantation and aimed to identify risk factors. METHODS: Retrospective analysis of all 227 consecutively performed single- and double-lung transplantations at the University hospitals of Lausanne and Geneva was performed between January 1993 and December 2010. Logistic regressions were used to test the effect of potentially influencing variables on the binary outcomes overall, severe, and surgery-requiring complications, followed by a multiple logistic regression model. RESULTS: Final analysis included 205 patients for the purpose of the present study, and 22 patients were excluded due to re-transplantation, multiorgan transplantation, or incomplete datasets. GI complications were observed in 127 patients (62 %). Gastro-esophageal reflux disease was the most commonly observed complication (22.9 %), followed by inflammatory or infectious colitis (20.5 %) and gastroparesis (10.7 %). Major GI complications (Dindo/Clavien III-V) were observed in 83 (40.5 %) patients and were fatal in 4 patients (2.0 %). Multivariate analysis identified double-lung transplantation (p = 0.012) and early (1993-1998) transplantation period (p = 0.008) as independent risk factors for developing major GI complications. Forty-three (21 %) patients required surgery such as colectomy, cholecystectomy, and fundoplication in 6.8, 6.3, and 3.9 % of the patients, respectively. Multivariate analysis identified Charlson comorbidity index of ≥3 as an independent risk factor for developing GI complications requiring surgery (p = 0.015). CONCLUSION: GI complications after lung transplantation are common. Outcome was rather encouraging in the setting of our transplant center.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman aiheena on henkilöstövoimavarojen strateginen johtaminen toimitusketjussa. Tavoitteena on selvittää henkilöstövoimavarojen johtamisen ja toimitusketjujen hallinnan välistä suhdetta ja sitä, minkälaisilla henkilöstöresurssien hallinnan keinoilla voidaan tehostaa yrityksen toimitusketjuja ja parantaa sen kilpailukykyä markkinoilla. Tutkimuksessa on otettu huomioon myös liiketoimintaympäristön jatkuvasti muuttuvan luonteen vaikutus organisaatioiden henkilöstöresurssien ja toimitusketjujen hallintaan. Tavoitteena on lisäksi kartoittaa ne johtajien ja hankinnan ammattilaisten ominaispiirteet, jotka ovat edellytyksenä tuloksekkaaseen toimintaan modernissa liiketoiminnassa. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus ja siinä on käytetty hyväksi teoriatriangulaation menetelmää kuvailtaessa toimitusketjuja henkilöstövoimavarojen keinoin. Tutkimuksessa muodostetaan henkilöstöresurssien hallinnan ja toimitusketjujen hallinnan teoriakokonaisuuksista synteesi, joka kuvaa niitä henkilöstöstrategisia erityispiirteitä, joita toimitusketjujen hallintaan sisältyy.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa kehittämiskeinoja toimittajayhteistyöhön tilausohjautuvassa toimitusketjussa. Tutkimuksen empiriaosuudessa on tutkittu Valtran ja sen ohjaamotoimittajan välistä yhteistyötä. Tutkimusta aloitettaessa monella yhteistyön osa-alueella oli ongelmia, jotka näkyivät ohjaamoissa erilaisina laatuvirheinä. Tutkimuksen teoreettisessa osassa esitellään ensin tilausohjautuvuutta ja sen toimittajayhteistyöhön tarjoamia toimintatapoja ja ohjauskeinoja. Tämän jälkeen tutkimuksessa käsitellään toimittajayhteistyön merkitystä tilausohjautuvassa toimitusketjussa ja yritysten välisen yhteistyön eri elementtejä. Tutkimuksen empiriaosuudessa tehtiin ensimmäisenä laatuvirheanalyysi. Virheanalyysin perusteella tunnistettiin ne toiminnan alueet, joissa aiheutui suurin osa virheistä. Tämän analyysin jälkeen tunnistettiin nykyisestä tilausohjautuvasta toimintatavasta tai ohjauskeinoista johtuvat virheet. Viimeiseksi tunnistettiin yritysten välisestä yhteistyöstä aiheutuneet ongelmat. Näiden analyysien perusteella osoittautui, että suurimmat ongelmat yhteistyössä aiheutuivat yhteistyön puutteellisesta organisoinnista, joka puolestaan heikensi yritysten välisen vuorovaikutuksen laatua ja luottamusta. Erityisesti laadun osalta oli nähtävissä yritysten välisen yhte-näisyyden puute niin järjestelmien kuin myös prosessien osalta. Sen sijaan Valtran toimitusketjun ohjauksessa käyttämissä toimittajien ohjaustavoissa ei ollut puuttei- ta läheskään niin paljon kuin tutkimusta aloitettaessa kuviteltiin. Joka tapauksessa ohjauksen merkitys toimittajayhteistyössä on erittäin suuri, vaikka tehdyn virheanalyysin perusteella niiden osuus analysoiduista virheistä ei ollutkaan kovin suuri. Yhteistyön kehityskohteiden löydyttyä viimeisessä vaiheessa muodostettiin kehittämissuosituksia, joista osa jakautui tilausohjautuvan toimintatavan ja ohjauskeinojen kehittämiseen ja osa taas yritysten välisen yhteistyön kehittämiseen esimerkiksi rakenteellisten linkkien avulla. Erilaisilla yhteistyömuodoilla on mahdollista ke-hittää toiminnasta yhtenäisempää rajapintarakenteiden osalta, mikä on puolestaan laadukkaan vuorovaikutuksen ja siten laadukkaan informaation edellytys. Näitä rakenteita kehittämällä toimittajan ohjaamista ja samalla lopputuotteen laatua on mahdollista parantaa.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän työn päätavoite on luoda toimintamalli alihankintaostoille siten, että alihankkijat voisivat käyttää materiaaliostoissaan päätoimittajan materiaalisopimuksia. Päätavoite voidaan jakaa osatavoitteisiin, joita ovat ennustemallin luominen materiaalitoimittajalle, käsittäen pituusleikkureiden raskaat rakenteet, tilaus-toimitusprosessi välille päätoimittaja-alihankkija materiaalitoimittaja ja kustannussäästöjen saavuttaminen toimitusketjussa. Työssä keskityttiin pituusleikkureiden raskaiden rakenteiden toimitusketjuun yhden alihankkijan ja materiaalitoimittajan kanssa. Raskaat rakenteet määriteltiin käsittämän teräslevyjä, jotka ovat yli 16 mm paksuudeltaan. Uutta toimintamallia lähdettiin kehittämään päätoimittajan tarpeiden pohjalta. Mukaan otettiin, myös alihankkijan ja materiaalitoimittajan tarpeita. Uusi toimintamalli sisältää ennustemallin ja uuden tilaus-toimitusprosessin. Uuden toimintamallin käyttöönotto kuitenkin keskeytyi matalasta kuormitustilanteesta johtuen. Saatuja tuloksia verrattiin osin teoriassa esitettyihin asioihin.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

New product launches are becoming more and more important to companies around the globe. Being first on the market is a good place to be, and it will mostly likely bring the best profits. Gaining that desired position requires a lot of work where cooperation inside as well as outside of the company need to be in line. This thesis discusses launching processes in a pharmaceutical firm. The topic is looked at from supply chain management's point of view where purchasing department's role is emphasized. Additionally, launching strategies related to launches are investigated and the idea of internal alignment is introduced. Moreover, the topic is examined in project and process management perspective; how with the tools of project and process management the launching processes could be improved. The main findings reveal that there are many improvement points in the current launching process. Problems in the areas of information exchange, leadership and internal alignment were discovered yet trust and confidence for the better future compound the interviewees. This study presents what are the most important factors for a successful product launch and how the current processes could be streamlined.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

The objective of this research was to understand and describe what corpo-rate social and regional responsibility is in SMEs and define the meaning of these concepts to the community and region. Corporate social respon-sibility (CSR) creates a basis for regional responsibility. Regional respon-sibility is a new concept and this research examines it from SMEs’ view-point. This is a theoretical research and the aim is to create a theoretical framework of SMEs’ corporate social and regional responsibility. This framework supports the future research on the subject. The research results show that CSR of SMEs is practical, informal and dependent on the scarce resources of SMEs. CSR is a complex and deep concept and SMEs have their own way of interpreting it. It can be stated that CSR-practises in SMEs are closely connected to employment, envi-ronment, community and supply chain. The challenge is to find motivation to socially and regionally responsible behaviour in SMEs. Benefiting from responsible behaviour and the attitude of SME’s owner-manager are the key reasons for SMEs to involve in CSR and regional responsibility. The benefits of this involvement are for example improved image, reputation and market position. CSR can also be used in SMEs as risk management tool and in cost reduction. This study indicates also that creation of strate-gic partnerships, local government participation, a proper legal system and financial support are the basic issues which support CSR of SMEs. This research showed that regional responsibility of SMEs includes active participation in regional strategy processes, L&RED initiatives and regional philanthropy. For SMEs regional responsibility means good relationships with the community and other related stakeholders, involvement in L&RED initiatives and acting responsibly towards the operating environment. In SMEs’ case this means that they need to understand the benefits of this kind of involvement in order to take action and participate. As regional responsibility includes the relationships between firm and the community, it can be stated that regional responsibility extends CSR’s view of stakeholders and emphasises both, the regional stakeholders and public-private partnerships. Community engagement and responsible be-haviour towards community can be seen as a part of SMEs’ social and regional responsibility. This study indicates that social and regional re-sponsibility of SMEs have a significant influence on the community and region where they are located. Better local and regional relationships with regional and community actors are the positive impacts of social and re-gional responsibility of SMEs. Socially and regionally responsible behav-iour creates a more positive environment and deepens the involvement of SMEs to community and L&RED initiatives.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän työn tavoitteena oli tarkastella energiansiirtoketjun kokonaisenergiatehokkuutta, alkaen polttoaineesta ja päättyen sähköenergian loppukäyttäjään. Tarkasteltava energiansiirtoketju alkaa polttoaineen tuotannosta ja siirrosta. Tämän jälkeen tulee sähköenergian tuottaminen, siirtäminen, jakelu ja loppukäyttö. Sähköntuotannon osalta tarkasteltiin myös vesivoimaa ja tuulivoimaa, jolloin energiansiirtoketjusta jää polttoaineen tuotannon ja siirron häviöt pois. Työn pääpaino kohdistui sähköenergian tuotannon, siirron, jakelun ja loppukäytön energiatehokkuuksien tarkastelemiseen. Työssä selvitettiin myös tulevaisuuden näkymiä, miten hyötysuhteita saataisiin parannettua eri osa-alueilla uusilla tekniikoilla ja käyttötottumuksilla. Loppukäyttäjä saa polttoaineen energiasta hyödyksi noin neljänneksen. Suurimmat häviöt syntyvät sähköenergian tuotannossa, lukuun ottamatta vesivoimalaitoksia, joiden hyötysuhde on erittäin korkea.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityössä perehdyttiin toimitusketjun hallinnan ja johtamisen apuvälineenä käytettävään SCOR-malliin (Supply Chain Operations Refence-model). SCOR on standardimalli, josta jokaisen tulee poimia oman toiminnan kehittämisen ja tehostamisen kannalta tärkeät asiat. SCOR on hyvä instrumentti kasvun hallinnassa.Työn teoriaosa käsittelee logistiikkaa, toimitusketjun hallintaa, ostotoimintaa ja SCOR-mallia. Soveltavassa osassa käsitellään SCOR-mallin avulla sisäilma alalla toimivan yrityksen prosesseja. Työssä keskityttiin tarkastelemaan yrityksen ostotoiminta ja valmistusprosesseja SCOR-mallin avulla.SCOR-mallin käyttö oston ja tuotannon analysoinnissa toi esiin useita toiminnan kehitysajatuksia. Näitä olivat uusien menetelmien käyttöönotto varaston ja tuotannon hallittavuuden parantamiseksi, osto-organisaation selkiyttäminen ja toiminnanohjausjärjestelmän kehittäminen.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Kodintekniikka-alan kilpailutilanne on kiristynyt viime vuosina merkittävästi uusien kilpailijoiden ja myymälämäärän lisääntymisen myötä. Myös vuonna 2008 alkanut talouskriisi ja sen vaikutukset heikentävät alan näkymiä tulevina vuosina. Yritysten onkin täytynyt etsiä vaihtoehtoisia toimintatapoja kannattavuuden ja asiakasmäärien parantamisen vuoksi. Kohdeyritys on harjoittanut maahantuontia omien tuotemerkkien sekä virallisen maahantuonnin muodossa jo pitkään. Yrityksessä ei kuitenkaan ole aikaisemmin selvitetty logistisen prosessin tehokkuutta, joten yrityksessä on esiintynyt tarve selvittää prosessin kustannusrakenne ja mahdolliset heikkoudet. Tutkimuksessa tarkastellaan kohdeyrityksen oman maahantuonnin logistista prosessia sekä pyritään löytämään maahantuonnin kilpailukykyä lisääviä tekijöitä. Päätutkimustyyppinä on tapaustutkimus ja sen lisäksi tutkimusmenetelmänä käytettiin toimintatutkimusta. Tutkimuksen aineisto on sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista. Tutkimuksen tuloksista ilmenee, että logistinen prosessi on kohdeyrityksessä monelta osin hoidettu hyvin, mutta joitain parannuskohteitakin löytyi. Myös maahantuonnin kilpailukyvyn parantamiseksi löydettiin useita keinoja. Parannustoimilla on mahdollista säästää kustannuksissa sekä parantaa maahantuonnin palveluastetta.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Globalization is the trend which is realized in all areas in today’s business world. Pressure for cost reduction, changes in market situation and available scale economies have changed business environment more global than ever. To respond to new situation, companies are establishing global strategies. In this thesis, available global competitive advantages in electrical machine industry are studied in context of gaining them by global technology transfers. In theory part, establishing global strategy and competitive advantage is considered with connection to global sourcing and supply chain management. Additionally, market development in 21st century and its impact on global strategies is studied. In practice, global manufacturing is enabled by technology transfer projects. Smooth and fast project implementation enables faster and more flexible production ramp up. By starting the production available competitive advantages can be realized. In this thesis the present situation of technology transfer projects and the risks and advantages related to global manufacturing are analyzed. The analysis of implemented technology transfer projects indicates that project implementation is in good level. For further development of project execution 10 minor suggestions could be presented with two major ones: higher level standardization and development of product information model to support better global manufacturing.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Ateriapalvelujen tuottamiseen sovellettua palvelulogistiikan tutkimustietoa on julkaistu hyvin rajallisesti eikä aihetta ole kovin laajalti tutkittu liiketoiminnan kehittämisen näkökulmasta. Tämän työn tavoitteena on mallintaa konsultointityöhön sopiva ateriapalvelulogistiikan analysointimenetelmä, jolla voidaan havainnoida ominaisuuksiltaan vastaavia tulevaisuuden asiakasprojekteja. Työssä selvitetään ensin kirjallisuustutkimuksen avulla aiheeseen sekä sen käsittelyyn sopivia tieteellisiä tutkimuksia ja julkaisuja. Aihetta tutkitaan arvon muodostumisen, kustannusvaikutusten sekä toimitusketjun kehittämisen näkökulmista. Lisäksi huomioidaan palvelujen ja palveluprosessien osuus palvelulogistiikan kehittämisessä. PALO -projektin suunnitelmassa kuvatulla tuotanto- ja kustannustehokkaalla keskuskeittiömallilla voidaan saavuttaa massaräätälöinnin etujen lisäksi myös nykytilaa ketterämpi tuotantoketju. Uusi palvelulogistiikkaketju vaikuttaa samalla myös arvoverkkoon sekä asiamuodostumiseen. Uudistusten avulla voidaan mahdollisesti säästää varoja ja samalla vapautuvia resursseja voidaan kohdistaa asiakastyytyväisyyttä lisääviin toimenpiteisiin. Mallinnettava menetelmä on osoittautunut havainnoidussa asiakasprojektissa toimivaksi. Menetelmää voidaan toki edelleen kehittää asiakasprojektien vaatimusten mukaan, mutta työssä on onnistuttu kuvaamaan toimiva menetelmän perusmalli.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Systems suppliers are focal actors in mechanical engineering supply chains, in between general contractors and component suppliers. This research concentrates on the systems suppliers’ competitive flexibility, as a competitive advantage that the systems supplier gains from independence from the competitive forces of the market. The aim is to study the roles that power, dependence relations, social capital, and interorganizational learning have on the competitive flexibility. Research on this particular theme is scarce thus far. The research method applied here is the inductive multiple case study. Interviews from four case companies were used as main source of the qualitative data. The literature review presents previous literature on subcontracting, supply chain flexibility, supply chain relationships, social capital and interorganizational learning. The result of this study are seven propositions and consequently a model on the effects that the dominance of sales of few customers, power of competitors, significance of the manufactured system in the end product, professionalism in procurement and the significance of brand products in the business have on the competitive flexibility. These relationships are moderated by either social capital or interorganizational learning. The main results obtained from this study revolve around social capital and interorganizational learning, which have beneficial effects on systems suppliers’ competitive flexibility, by moderating the effects of other constructs of the model. Further research on this topic should include quantitative research to provide the extent to which the results can be reliably generalized. Also each construct of the model gives possible focus for more thorough research.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

This thesis deals with improving international airport baggage supply chain management (SCM) by means of information technology and new baggage handling system. This study aims to focus on supply chain visibility in practice and to suggest different ways to improve the supply chain performance through information sharing. The objective is also to define how radio frequency identification (RFID) and enterprise resource planning (ERP) can make processes more transparent. In order to get full benefits from processes, effective business process management and monitoring as well as the key performance indicators must be defined, implemented and visualized through e.g. dashboard views for different roles. As an outcome of the research the need for the use of information technology systems and more advanced technologies, e.g. RFID in the supply chain management is evident. Sophisticated ERP is crucial in boosting SCM business processes and profitability. This would be beneficial for dynamic decision making as well in the airport and airline supply chain management. In the long term, economic aspects support the actions I have suggested in order to make production more flexible in reacting to quick changes.