578 resultados para Huomiota herättävä ostokäyttäytyminen
Resumo:
Sähkömarkkinoiden vapautumisen ja pörssimuotoisen kaupankäynnin myötäyhä useampi toimija on siirtynyt perinteisistä kiinteähintaisista sopimuksista salkkumuotoiseen sähkönhankintaan. Aktiivisen salkunhallinnan myötä kanava markkinoille pysyy jatkuvasti avoimena ja ostopäätös voidaan jakaa pidemmälle ajanjaksolle, jolloin riippuvaisuus vain yhden hetken hintatasosta pienenee. Sähkön hankintahinnan suojaamiseen käytettävien finanssituotteiden määrä pörssissä ja OTC-markkinalla on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Tämän seurauksena myös käytettävien instrumenttien valinta ja perustelu asiakkaalle vaatii entistä tarkempaa huomiota. Työssä käsiteltävän tuotteistuksen tavoitteena oli luoda salkunhallinnan perustapauksille yksinkertaiset rungot, joita voidaan täydentää erilaisillalisäominaisuuksilla. Tuotteistuksella pyritään myös selkeyttämään asiakkaalle muodostuvaa mielikuvaa tarjolla olevista vaihtoehdoista sekä edesauttamaan markkinointia. Diplomityön toisena tavoitteena oli kehittää salkunhallinnan menestyksen seurantaa varten mittarit, joiden avulla sekä asiakas että salkunhoitaja pystyvät seuraamaan salkunhallinnan onnistumista. Mittarit toteutettiin Excel-ympäristössä ja testattavat salkut koostuivat pääasiassa lopullisista tuotteistettaviksi valituista salkuista. Työn pohjalta on määrä toteuttaa olemassa olevan internet-pohjaisen salkunhallintapalvelun osaksi sovellus, joka mahdollistaa salkunhallinnan menestyksen jatkuvan seurannan.
Resumo:
Työn tavoitteena oli selvittää perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä kulkevien lappeenrantalaisten (34 potilasta) ja imatralaisten (20 potilasta) hoitoketjun kustannukset ja hoitoajat, sekä analysoida niitä. Kustannusten ja hoitoketjun läpimenoaikojen esittämisessä käytettiin kustannuskertymäajattelua. Tutkimuksessa tutkittiin prosessien ohjauksen ja toiminnanohjauksen teoriaa sekä terveydenhuollossa että teollisuudessa, ja kustannuslaskennan perusteita. Huomattiin, että erityisesti lean -ajattelua voidaan käyttää myös terveydenhuollossa ja hoitoketjuja tarkasteltaessa. Empiirisessä osuudessa tarkasteltiin Lappeenrannan ja Imatran tutkittavien kolmen potilasryhmän kustannuksia ja hoitoaikoja kustannuskertymäkäyrien avulla. Tarkastelussa olivat kaupunkien ja potilasryhmien maksimi-, minimi- ja mediaanikustannuspotilaan hoitoketjun kustannukset ja läpimenoajat. Keskeisenä tuloksena havaittiin, että perusterveydenhuollon osuus kustannuksista oli suuri etenkin potilailla, joilla oli pitkä läpimenoaika hoitoketjussa, sillä hoitoaika painottui tällöin terveyskeskussairaalaan. Hyvin lyhyen läpimenoajan potilailla taas erikoissairaanhoidon osuus kustannuksista oli suurempi, mutta tällaiset potilaat olivat lähinnä minimi-, tai korkeintaan mediaanikustannuspotilaita. Päiväkohtainen kustannus havaittiin erikoissairaanhoidossa korkeammaksi, mutta perusterveydenhuollon terveyskeskussairaalahoito nousi maksimikustannuspotilailla aina selvästi suurimmaksi kustannuksen aiheuttajaksi. Havaittiin myös, että potilaiden lyhyt keskussairaalahoito ei takaa alentuneita hoitoketjun kokonaiskustannuksia. Työssä havaittiin, että perusterveydenhuollon toimivuus on koko terveydenhuollon toimivuuden ja tuottavuuden selkäranka. Erityisesti keskeisiä osia, mihin tulee kiinnittää huomiota hoitoketjussa, ovat potilaan sijoittaminen oikeinkeskussairaalahoitoon tultaessa ja sieltä lähdettäessä. Muun muassa näillä tavoilla voidaan karsia potilaiden ylipitkiä hoitojaksoja perusterveydenhuollossa tai potilaan jäämistä kiertämään hoitoketjuun.
Resumo:
Langattomien tiedonsiirtotekniikoiden kehittyessä mielenkiinto niiden soveltamiseen teollisuudessa on kasvanut. Langattoman tiedonsiirron avulla voidaan korvata perinteiset kaapeliratkaisut ja samalla mahdollistaa uusia, lisäarvoa toiminnalle tuovia sovelluksia. Tavoitteena on kustannussäästöjen lisäksi tuotannon tehostaminen paremman tiedonkeruun ja joustavamman käyttöympäristön avulla. Kaukolämpöjärjestelmän osien väliset etäisyydet ovat useimmiten niin pitkiä, ettei lyhyen kantaman langattomia tekniikoita voida hyödyntää. Tämän työn perusteella realistisina vaihtoehtoina ovat toistaiseksi yleisten matkapuhelinverkkojen hyödyntäminen sekä radiolinkit, mutta tulevaisuudessa uudet langattomat verkkotekniikat voivat mahdollistaa ulkopuolisista operaattoreista riippumattoman mobiilin tiedonsiirtojärjestelmän toteuttamisen koko kaukolämpöjärjestelmän alueelle. Työn aikana havaittiin myös, että uusien sovellusalueiden kanssa on vielä entistäkin tärkeämpää kiinnittää huomiota huolelliseen suunnitteluun, kustannuslaskelmiin sekä tietoturvaan, jotta voidaan toteuttaa luotettava, edullinen ja toimivalangaton tiedonsiirtojärjestelmä.
Resumo:
Golfin suosion kasvaessa ja golfkenttien määrän lisääntyessä kenttien ympäristövaikutuksiin on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota. Golfkenttien viheriöiden, esiviheriöiden ja tii-paikkojen ruohon leikkaus on yksi ympäristöön vaikuttava toimenpide kentän hoidossa, koska leikkaus suoritetaan polttomoottorikäyttöisillä viheriöleikkureilla. Tämän diplomityön tilaajana toiminut Actioneco Oy halusi selvittää kehittämänsä uudentyyppisen, akkukäyttöisen viheriöleikkurin käytöstä aiheutuvat ympäristövaikutukset polttomoottorikäyttöiseen leikkuriin verrattuna. Työn tavoitteena oli tuottaa tietoa viheriöleikkureiden ympäristövaikutuksista leikkurivalmistajille ja golfkentille sekä luoda malli, jonka avulla käytöstä syntyviä ympäristövaikutuksia voidaan tarkastella erilaisilla kentillä leikkurityypistä riippuen. Työn tarkoituksena oli myös tuoda esiin hyödyt, joita ympäristöystävällisen leikkurityypin käyttöön liittyy. Viheriöleikkureiden käytön ympäristövaikutukset selvitettiin elinkaariarvioinnin avulla. Merkittävämmäksi ympäristövaikutukseksi osoittautui ilmaston lämpeneminen, joka aiheutui pääasiassa hiilidioksidista. Syntyvien päästöjen määrissä oli kuitenkin huomattava ero tutkittavien leikkurityyppien välillä. Koska akkukäyttöisten leikkureiden käytöstä aiheutuu vähemmän ympäristöön vaikuttavia päästöjä, on niiden käyttö suositeltavampaa polttomoottorikäyttöisten leikkureiden käyttöön verrattuna. Ympäristöystävällisempien leikkureiden käytöllä on mahdollista saavuttaa myösgolfkenttäyhtiön toimintaan positiivisesti vaikuttavia hyötyjä.
Resumo:
Päästöjen vähentäminen on ollut viime vuosina tärkeässä osassa polttomoottoreita kehitettäessä.Monet viralliset tahot asettavat uusia tiukempia päästörajoituksia. Päästörajatovat tyypillisesti olleet tiukimmat autoteollisuuden valmistamille pienille nopeakäyntisille diesel-moottoreille, mutta viime aikoina paineita on kohdistunut myös suurempiin keskinopeisiin ja hidaskäyntisiin diesel-moottoreihin. Päästörajat ovat erilaisia riippuen moottorin tyypistä, käytetystä polttoaineesta ja paikasta missä moottoria käytetään johtuen erilaisista paikallisista laeista ja asetuksista. Eniten huomiota diesel-moottorin päästöissä täytyy kohdistaa typen oksideihin, savun muodostukseen sekä partikkeleihin. Laskennallisen virtausmekaniikan (CFD) avulla on hyvät mahdollisuudet tutkia diesel-moottorin sylinterissä tapahtuvia ilmiöitä palamisen aikana. CFD on hyödyllinen työkalu arvioitaessa moottorin suorituskykyä ja päästöjen muodostumista. CFD:llä on mahdollista testata erilaisten parametrien ja geometrioiden vaikutusta ilman kalliita moottorinkoeajoja. CFD:tä voidaan käyttää myös opetustarkoituksessa lisäämään paloprosessin tuntemusta. Tulevaisuudessa palamissimuloinnit CFD:llä tulevat epäilemättä olemaan tärkeä osa moottorin kehityksessä. Tässä diplomityössä on tehty palamissimuloinnit kahteen erilaisilla poittoaineenruiskutuslaitteistoilla varustettuun Wärtsilän keskinopeaan diesel-moottoriin. W46 moottorin ruiskutuslaitteisto on perinteinen mekaanisesti ohjattu pumppusuutin ja W46-CR moottorissa on elektronisesti ohjattu 'common rail' ruiskutuslaitteisto. Näiden moottorien ja käytössä olevien ruiskutusprofiilien lisäksi on simuloinneilla testattu erilaisia uusia ruiskutusprofiileja, jotta erityyppisten profiilien hyvät ja huonot ominaisuudet tulisivat selville. Matalalla kuormalla kiinnostuksen kohteena on nokipäästöjen muodostus ja täydellä kuormalla NOx-päästöjen muodostus ja polttoaineen kulutus. Simulointien tulokset osoittivat, että noen muodostusta matalalla kuormalla voidaan selvästi vähentää monivaiheisella ruiskutuksella, jossa yksi ruiskutusjakso jaetaan kahteen tai useampaan jaksoon. Erityisen tehokas noen vähentämisessä vaikuttaa olevan ns. jälkiruiskutus (post injection). Matalat NOx-päästöt ja hyvä polttoaineen kulutus täydellä kuormalla on mahdollista saavuttaaasteittain nostettavalla ruiskutusnopeudella.
Resumo:
Yritykset kehittävät toimintaansa yritysjärjestelyillä, joista kuitenkin suuri osa epäonnistuu. Työn tavoitteena oli selvittää, voidaankotietojohtamisen avulla vaikuttaa yritysoston onnistumista edistäviin tekijöihin. Lisäksi työssä kehitetään yritykselle sellainen toimintatapa, jonka avulla se kykenee luomaan, omaksumaan ja jakamaan uutta tietoa nopeasti ja hyödyntämään siten markkinoiden mahdollisuuksia. Työ sisältää sekä teoreettisen että empiirisen osan. Teoreettisessa osassa käsitellään yritysostoprosessia ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi tarkastellaan uuden tiedon luomista yrityksessä, yrityksen innovatiivisuutta sekä tekijöitä, jotka edistävät tiedon jakamista. Empiirisen osan aineisto on koottu kohdeyrityksestä teemahaastattelun avulla. Tutkimuksessa havaittiin, että yritysoston onnistumistaedistävät tekijät sisältyvät myös tietojohtamisen viitekehykseen. Näin ollen voidaan päätellä, että tietojohtamisen tehostaminen lisää yritysoston onnistumismahdollisuutta. Muutostilanteessa tärkeäksi tekijäksi havaittiin organisaatiokulttuuri. Yhdistettäessä yrityksiä tulee kiinnittää huomiota myös toimivaan vuorovaikutusverkostoon, jotta tiedotus asioista saavuttaa jokaisen työntekijän.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli selvittää spraytärkkelyksen ja eri kerrosten liitossakeuksien vaikutusta kartongin palstautumislujuuteen ja formaatioon. Työn teon aikana viiraosille hankittiin gammasäteilyllä toimivat kosteusmittarit. Työssä haettiin keinoja varmentaa mit-tausten luotettavuus kartonkikoneella, jonka nopeudet ja tuotteiden neliömassat vaihtelevat suuresti. Työn loppuvaiheessa aloitettiin mittareiden toiminnan parantaminen. Spraytärk-kelyksen annostelua parannettiin ja annostelulle rakennettiin suhdesäätö. Tärkkisumun aiheuttamia haittoja vähennettiin lisäämällä spraytärkkelysputkien yhteyteen tärkkelys-tippoja poistavia imupalkkeja. Tämän diplomityön kirjallisuusosan tavoitteena oli tarkastella taivekartonkia tuotteena ja sen kilpailukyvyn kannalta tärkeitä ominaisuuksia. Kilpailukyvyn kannalta tärkeään palstautumislujuuteen sekä taivutusjäykkyyteen kiinnitettiin huomiota niiden toisistaan riippuvuuksien vuoksi. Spraytärkkelyksen käyttö riittävän palstautumislujuuden varmistajana ja spraytärkkelyksen määrän hallinta olivat kirjallisuusosassa mukana. Liitossakeuksien hallinta gammasäteilyä hyödyntävien NDC-mittareiden avulla oli toinenpääalue. Kirjallisuusosassa on viitattu myös tehtaalta saatuihin kokemusperäisiin tietoihin. Tämän työn kokeellisessa osassa selvitettiin InkeroistenKartonkitehtaan Kartonkikone 4:a. ja sillä suoritettuja spraytärkkelyskokeita. Liitoskosteuksia selvitettiin pääosin aiempien mittausten ja kokemusten perusteella.
Resumo:
Diplomityössä tavoitteena on saada selvitys, jonka avulla yritys löytää toimitusprojekteistaan parannusta ja huomiota vaativat osa-alueet projektimuotoisten toimitusten kustannusrakennetta ja optimointia tarkastelemalla. Näin yritys voi tulevaisuudessa kehittää projektitoimituksen osa-alueita niin että se voi vastata asiakkaiden asettamiin vaatimuksiin sekä haasteisiin entistä nopeammin ja tarkemmin. Tutkimuksen lähtökohtana ovat projektiajattelu sekä siihen liittyvän toimitusketjun prosessit, joiden avulla lähestytään tutkimuksen ongelmaa ja selvitetään koko toimitusprojektin kehitystä vaativat alueet. Tutkimuksessa vaaditut tiedot saavutettiin vapaamuotoisten haastattelujen, yrityksen dokumentteja tutkimalla sekä yhteistyökumppanien avulla. Projektitoimituksen kokonaisvaltainen kehitys vaatii yhteistyötä ja huomiota toimitusketjun jokaisessa osa-alueessa aina raaka-ainelähteiltä loppukäyttäjälle asti. Näin voidaan saavuttaa tietojen avoimuus ja täsmällisyys, jotta päästään parhaaseen lopputulokseen projektitoimituksen osalta. Erityisesti kustannusrakenteen jakauma tuleehuomioida tulevaisuudessa tarkasti tehtäessä projektitoimitukseen liittyviä ratkaisuja. Esivalmistusasteen tarkastelu asetettiin työn alussa yhdeksi tärkeimmäksi tutkimuskohteeksi. Tarkastelussa havaittiin, että valmistusasteen valinnalla voidaan vaikuttaa lähes puoleen reaktorin kustannusrakenteen mukaisista kustannuksista kuten työ-, kuljetus- ja asennuskustannukseen. Myös materiaalikustannukset ovat suuressa roolissa reaktorinkustannusrakenteessa, joten tähän tulee kiinnittää myös huomiota. Muita tutkittavia tekijöitä, jotka pääasiassa vaikuttivat materiaali- ja asennuskustannuksiin työssä olivat paineastiastandardin ja paineluokan sekä valmistuspaikan valinta. Lisäksi huomioitiin toteutuneiden toimitusten eroavaisuuksia teoreettisiin ratkaisuihin ja etsittiin näistä mahdollisia kehitys- ja kustannussäästökohteita.
Resumo:
Suorituskyvyn mittaamiseen on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota, kun julkinen sektori on siirtynyt uusiin palkkausjärjestelmiin. Onnistuneen suorituskyvyn mittauksen taustalla on onnistuminen kriittisten menestystekijöiden määrittämisessä. Kriittisten menestystekijöiden yhdistämistä suorituskyvyn mittaamiseen ei ole kuitenkaan tutkittu kovinkaan paljon. Työssä selvitetään puolustusvoimien materiaalihankkeiden kriittiset menestystekijät. Työssä tarkastellaan kriittisten menestystekijöiden ja suorituskyvyn mittaamisen aikaisempaa tutkimusta ja teoriaa, jota on sovellettu työn empiirisessä osassa. Empiirisen aineiston muodostaa hankehenkilöstölle ja - johdolle suunnattu kysely. Kriittisten menestystekijöidenmäärittämisessä ja suorituskyvyn mittaamisen välistä yhteyttä tutkittaessa on käytetty hyväksi teoriaa, SWOT-analyysia, kyselyn tuloksia ja asiakkaan asiakirjoja. Valitut kriittiset menestystekijät ovat henkilöstö, avoin ympäristö sekä henki, riittävät resurssit, resurssien kustannustehokas käyttö,realistinen ja selkeä tavoite, vaatimustenmäärittelyn onnistuminen, yksityiskohtaiset ja päivitettävät suunnitelmat. Työssä pohditaan myös suorituskyvyn mittaamista hankkeissa ja tuloksena ehdotetaan SAKE- järjestelmän käyttöönottoa. Näkökulmiksi SAKE- järjestelmään ehdotetaan henkilöstöä, laatua, johtoa ja resursseja. Työn pohjalta tulisi käynnistää jatkotyö, jossa materiaalihankkeille luotaisiin varsinainen suorituskyvyn mittaristo.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää niitä tekijöitä, joihin yrityksen johdon tulisi kiinnittää huomiota suorituskykyä mitattaessa. Työssä tarkasteltiin tietämystä yrityksen suorituskyvystä, tavoitteista ja niiden mittaamisesta. Lisäksi tutkittiin yritysten sisäistä viestintää, päätöksentekoon vaikuttamista ja palkitsemista. Asioita tarkasteltiin eri ammattiasemissa olevien näkökulmista sekä esimiesaseman ja koulutustason suhteen. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin kyselylomakkeella kahdeksasta yrityksestä, vastauksia saatiin 210 kappaletta. Aineiston analysoinnissa käytettiin ristiintaulukointia ja -2- riippumattomuustestiä. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että tieto omasta työstä ja sen tavoitteista on hyvällä tasolla. Henkilökohtaiseen kanssakäymiseen perustuvaa viestintää pidettiin parhaimpana. Omaan työhön ja tiimiin liittyvät päätökset olivat niitä, joihin haluttaisiin tulevaisuudessa vaikuttaa eniten. Palkitsemiskeinoista rahaa pidettiin parhaana, myös vapaa-aika ja kiitokset esimieheltä sekä työkaverilta miellyttivät vastaajia.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia ja selvittää monimutkaisia myyjän ja toimittajan välisiä liikesuhteita; miten ne kehittyvät ja millaisia prosesseja ne käyvät läpi, jos avainasiakassuhde on vaikeuksissa. Tavoitteena oli myös löytää syitä miksi ostokäyttäytyminen on muuttunut, onko se maailman- laajuinen ilmiö vai onko kyse vain yksittäisestä tapauksesta paperiteolli-suudessa. Lisäksi tavoitteena oli selvittää mitkä ovat alkusysäyksiä avain-asiakassuhteen murrostilaan. Tutkimuksen lähestymistapa on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuksen ensisijainen empiirinen aineisto on kerätty haastattelemalla UPM-Kymmenen johtoa, paperin osto-organisaation ostojohtajaa X ja asiakas Y:n entistä osto-johtajaa. Työ ei ole salainen. Tämän takia asiakkaiden nimiä ei voida julkaista, koska UPM-Kymmene vaati, että työ ei saa sisältää mitään informaatiota, josta lukija voi tunnistaa asiakas X:n tai Y:n. Johtopäätöksenä voidaan suosittaa toimittajan tarkkailevan ja ymmärtävän mahdollisia alkusysäyksiä ja varoitussignaaleja ehkäistäkseen tulevaisuuden murrostiloja liikesuhteissaan ja hallita paremmin avainasiakkaitaan.Pääasialliset alkusysäykset ovat vähentynyt avoin kommunikaatio, ostajan radikaalit säästöt, vähentynyt informaation vaihto ja ostajan johdon vaihtuminen, koska se luo epävarmuutta toimittajaan kuten myös ostajaan.
Resumo:
Hallinnon tarkastus kuuluu tilintarkastusprosessiin kirjanpidon ja tilinpäätöksen ohella. Suomessa tilintarkastajalla on lakisääteinen velvollisuus suorittaa hallinnon tarkastus. Tutkimuksesta käy ilmi, että ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa määritellä hallinnon tarkastuksen kohteita. Tietyt tarkastuksen kohteet voidaan erottaa selvästi hallinnon tarkastukseksi, kun taas monet kohteet voidaan yhtä hyvin luokitella myös kirjanpidon tarkastukseksi. Selvää jakoa tarkastuskohteiden välille on mahdotonta tehdä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää mitä sisältyy suurten ja keskisuurten osakeyhtiöiden hallinnon tarkastukseen. Tutkimuksessa esitellään hallinnon tarkastuksen kohteet ensin kirjallisuuden pohjalta. Empiirisessä osuudessa tutkitaan kyselytutkimuksen avulla käytännön hallinnon tarkastusta ja selvitetään mihin asioihin kussakin tarkastuskohteessa tilintarkastajan kiinnittää huomiota. Tutkimus on osoitettu KHT- ja HTM tilintarkastajille. Tutkimuksen avulla halutaan selkeyttää hallinnon tarkastuksen vaiheita ja sisältöä. Tutkimuksen avulla pyritään myös osoittamaan kuinka hallinnon tarkastus tilintarkastuksen osa-alueena kytkeytyy koko tilintarkastusprosessiin.
Resumo:
Toiminnanohjausjärjestelmät ovat oleellinen osa yrityksien liiketoimintaa. Järjestelmän päivittäminen uudempaan versioon tai kokonaan uuden järjestelmän käyttöönotto saattavat yrityksen ydintoiminnot ja prosessit hyvin haavoittuvaiseen asemaan. Järjestelmien kokonaisvaltaisuus yhdessä reaaliaikaisen käyttöönoton kanssa tekevät näistä projekteista erityisen haasteellisia. Tämä pro gradu -tutkielman tapaustutkimuskohteena toimi Andritz Oy. Tapaustutkimuksen tavoitteena oli arvioida kesäkuussa 2005 suoritettua toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoa ja sitä kuinka hyvin tässä onnistuttiin. Tutkimus toteutettiin loppukäyttäjännäkökulmasta. Loppukäyttäjä omalla työllään voi vaikuttaa miten hyvin järjestelmästä tavoitellut hyödyt pystytään lunastamaan. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota erityisestiprojektitiimin, johdon ja käyttäjien eroaviin näkemyksiin käyttöönoton onnistumisesta.
Resumo:
Tarkoituksena on löytää tutkimuksen kohdeyritykselle toimintatapa raaka- ainehankinnoissa varastoon sitoutuneen pääoman minimoimiseksi tarkastelemalla varastoinnin tunnuslukuja ja syventääyrityksen näkemystä varaston hallinnan laskennallisista työkaluista. Tutkimus on suhtautumiseltaan kartoittava kvalitatiivinen tutkimus, jokaon metodologialtaan case-tutkimus. Teoriaosa on kirjoitettu perustuen aihetta käsitteleviin teoksiin sekä artikkeleihin ja empiriaosaan aineistoa on hankittu teema- ja avointen haastattelujen avulla. Hankinnan ollessa osa yrityksen tärkeimpiä toimintoja tulee kiinnittää huomiota erityisesti pääoman sitoutuneisuuteen. Transaktiomotiivien kauttahankinnan tasot hahmottuvat paremmin päätöksentekijöille. Täsmällisen päästrategiaa tukevan hankintastrategian luominen on ensisijaisen tärkeää, jotta varastonhallinnan osana laskettavia tunnuslukuja voidaan hyödyntää oikealla tavalla voiton maksimoimiseksi ja riittävän palvelutasonylläpitämiseksi. Palvelutason määrittelemiseksi hankintastrategiaa on terävöitettävä, koska maksimaalisen palvelutason ylläpitäminen on tehotonta.
Resumo:
Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, mitkä ovathorisontaalisen hankintayhteistyön motiiveja ja menestystekijöitä. Tutkielmassatarkastellaan motiiveja ja menestystekijöitä tieteellisten julkaisujen ja empiirisen osan materiaalin perusteella. Tutkielmassa hyödynnetään kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä ja case-tutkimusta. Tutkielman teoriaosa luo pohjan empiirisen osan tutkimukselle, jossa analysoidaan valtion hankintayhteistyötä. Empiirisen osan materiaali on koottu haastattelujen ja valtion hankintastrategioiden sisältöjen analysoinnin perusteella. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tuotteiden ja palveluiden standardointi, tehokkuuden tavoittelu, neuvotteluvoiman ja hankintaosaamisen kasvaminen sekä volyymietujen ja kustannus- ja resurssisäästöjen tavoittelu ovat horisontaalisen hankintayhteistyön motiiveja. Menestystekijöiksi nousevat luottamus, sitoutuminen, vuorovaikutus, joustavuus sekä strategian kokonaisvaltainen toteutus. Valtion hankinnoissa sekä motiivien että menestystekijöidenmerkitykset on havaittu suhteellisen hyvin. Analyysissä nousi kuitenkin esille muutamia tekijöitä, joihin tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Tällaisia tekijöitä ovat etenkin hankintaosaaminen ja sitoutuminen. Lisäksi havaittiin, että valtion hankintojen yhteydessä hankintayhteistyötä tehdään liian vähän ja potentiaalia hankintayhteistyön tehostamiseen olisi. Valtion tulisi tehostaa horisontaalista hankintayhteistyötä ja lisätä hankintojen keskittämistä.