837 resultados para Qualitative Research Methods, User Empowerment, NVIVO, Literature Review
Resumo:
Tämä kandidaatintyö käsittelee laadullisten tutkimusmenetelmien käyttöön teollisessa markkinoinnissa. Työssä tutkitaan laadullisten tutkimusmenetelmien käyttöä vuosien 2010-2013 aikana Industrial Marketing Management –lehdessä. Työssä käsitellään käytetyimpien menetelmien piirteitä, käyttöä ja soveltuvuutta teollisen markkinoinnin tutkimuksessa sekä vertaillaan menetelmiä keskenään. Työn lopussa pohditaan myös laadullisten tutkimusmenetelmien käyttöä tulevaisuudessa. Tutkimuksen pohjalta laadullisten tutkimusmenetelmien huomataan olevan kasvussa, kun taas kvantitatiivisten menetelmien käyttö on vähenemässä. Käytetyimmiksi tunnistetut menetelmät ovat case-menetelmä, joka on tutkimuksen perusteella tällä hetkellä suosituin menetelmä, grounded theory, etnografia ja narratiivinen tutkimus.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia globalisaation aiheuttamia vaikutuksia näkyy suomalaisessa johdon laskentatoimessa ja johdon laskentatoimen asiantuntijoiden, eli controllereiden, työnkuvissa. Oli tärkeää selvittää, ovatko kansainväliset tekijät tuoneet jo liiallista haastavuutta controllerin työhön ja odotetaanko heiltä kenties jo liikaa. Teoriaosuudessa tutkittiin johdon laskentatoimea ja controller-toiminnon kehittymistä, sekä controllereilta vaadittavia ominaisuuksia ja piirteitä. Lisäksi globalisaatiota ja sen aiheuttamia vaikutuksia suomalaiseen johdon laskentatoimeen käytiin läpi. Tutkimus oli kvalitatiivinen ja toteutettiin haastattelemalla kahdeksaa suomalaista johdon laskentatoimen asiantuntijaa, jotka työskentelivät kansainvälisissä yhtiöissä useilla eri toimialoilla. Tutkimus osoitti kuinka kansainvälisestä ja laajasta alasta on kyse johdon laskentatoimesta puhuttaessa. Suuri joukko globaaleja tekijöitä vaikuttaa jatkuvasti controllereihin. Näiden luokittelu teemoittain osoittautui haastavaksi tehtäväksi ja on mahdotonta luoda kattava lista kaikista kansainvälisyyden tuomista vaikutuksista. Tärkeää oli havaita, ettei controller-toiminnon laajuutta koeta negatiivisena vaan ennemminkin sopivan haasteellisena asiana ja mielenkiinnon ylläpitäjänä.
Resumo:
Työssä selvitetään projektimarkkinoinnissa esiintyviä haasteita projektiyrityksen näkökulmasta ja esitellään kokonaisvaltainen projektimarkkinointistrategia Caverion Industrialle. Työ toteutettiin laadullisia tutkimusmenetelmiä käyttäen, ja osana tutkimusta suoritettiin haastattelututkimus sekä sisäisesti että asiakasyrityksille. Sisäisiin haastatteluihin osallistui Caverion Industrialta 5 henkilöä, ja asiakashaastattelu suoritettiin 6:lle Caverion Industrian tärkeimmistä asiakkaista. Haastattelun tuloksia käytettiin ensisijaisena aineistona selvittämään projektimarkkinoinnin haasteita, mutta tuloksia verrattiin sisällönanalyysiä käyttäen projektimarkkinoinnista kirjoitettuun tutkimuskirjallisuuteen. Aineistojen vertailun tuloksena tutkimuksessa luotiin uusi kokonaisvaltainen projektimarkkinointistrategiamalli. Yleisesti ottaen projektiyrityksissä projektien myynnin ratkaisevana tekijänä on pidetty hintaa, eli asiakas valitsee useimmiten halvimman toimittajan. Projektimarkkinoinnissa on kuitenkin useita muita tekijöitä, joilla pystytään vaikuttamaan asiakkaan valintaprosessiin. Tutkimuksen perusteella systemaattisemmalla ja laaja-alaisemmalla projektimarkkinointistrategialla voidaan lisätä myyntiä projektitoimittajayrityksessä, mikäli strategia otetaan osaksi projektiyrityksen jokapäiväistä toimintaa.
Resumo:
Rekrytoinnin tavoitteena on täyttää avoin tehtävä kustannustehokkaasti mahdollisimman pätevällä ja organisaatioon sopivalla henkilöllä. Ovathan henkilövoimavarat yksi yrityksen tärkeimmistä resursseista. Viimeisten vuosikymmenien aikana tapa, jolla rekrytoimme ihmisiä, on muuttunut voimakkaasti. Nykypäivänä harva yritys julkaisee työpaikkailmoituksia sanomalehdissä ja vastaanottaa työhakemuksia sähköpostitse tai kirjeitse. Rekrytointi on siirtynyt internettiin. Puhutaan sähköisestä rekrytoinnista. Tässä tutkimuksessa käsitellään sähköisen rekrytointijärjestelmän hyötyjä kuntaorganisaatioissa. Tarkastelun kohteena on KL-Kuntarekry osakeyhtiön hallinnoima sähköinen rekrytointijärjestelmä, Kuntarekry.fi -palvelu. Tutkimus toteutettiin kirjallisuuskatsauksen ja haastatteluiden muodossa. Kuntarekryn yli 200 käyttäjäorganisaatiosta tutkimukseen osallistui 6 kunta-alan organisaatiota. Työn tulokset mukailivat hyvin aikaisempien tutkimusten kanssa. Kuntarekryn avulla saavutetut hyödyt organisaatioissa olivat kustannussäästöt, rekrytoinnin nopeutuminen ja tehostuminen, pääsy laajemmille työnhakijamarkkinoille sekä hakemusten määrän kasvaminen. Lisäksi työssä havaittiin, että rekrytoinnin tehokkuuden mittaamisessa on kehitettävää.
Resumo:
Suomi on sitoutunut pyrkimään ravinnetalouden mallimaaksi. Tämä diplomityö on osa Suomi kes-tävän ravinnetalouden mallimaaksi -hanketta. Diplomityön tarkoituksena on kartoittaa ravin-teidenkäytön tehokkuuteen liittyvät ongelmakohdat suomalaisessa ruokaketjussa ja selvittää oh-jauskeinot, joilla näihin pullonkauloihin voitaisiin puuttua. Ravinnehäviöt aiheuttavat suuria ympä-ristöhaittoja ja käytettävät primääriravinteet pohjaavat uusiutumattomiin luonnonvaroihin. Ravinnehäviöitä syntyy ruokaketjun jokaisessa osassa, ja ravinnetehokkuutta voidaan parhaiten edistää pyrkimällä kokonaisvaltaisiin ratkaisuihin. Tutkimus suoritettiin haastattelemalla 20:tä ruokaketjun asiantuntijaa. Haastatteluaineistoa tarkasteltiin laadullisen analyysin menetelmin. Haastatteluiden perusteella ruokaketjun suurimmat ongelmakohdat ovat alkutuotannossa, panos-teollisuudessa ja kulutuksessa. Sekä hallinnollisilla, taloudellisilla että informatiivisilla ohjauskei-noilla on kaikilla tärkeä rooli ravinnetehokkuuden edistämisessä.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tunnistaa organisaation sisäisiin tietäysverkostoihin ja työntekijöiden verkostorooleihin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusongelmaa tarkasteltiin tietojohtamisen tietoperustaisen näkemyksen, sosiaalisen pääoman ja verkostotutkimuksen teoreettisesta viitekehyksestä. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena suomalaisessa teollisuusorganisaatiossa. Tutkimuksen empiirisessä osassa käytettiin sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Kvantitatiivinen tutkimusaineisto kerättiin strukturoidulla kyselylomakkeella ja analysoitiin sosiaalisella verkostoanalyysillä. Kvalitatiivinen tutkimusaineisto kerättiin haastatteluilla ja analysoitiin abduktiivisesti sisällönanalyysimenetelmällä. Tutkimuksen tulosten mukaan tietämysverkostoihin ja verkostorooleihin vaikuttavat sekä ulkoiset että sisäiset tekijät. Ulkoisia tekijöitä ovat ympäristöön ja olosuhteisiin vaikuttavat tekijät. Sisäisiä tekijöitä ovat puolestaan henkilön luonteenpiirteet, osaaminen, motivaatio sekä tietämys. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan sisäiset tekijät selittävät työntekijöiden välisiä eroja. Työntekijöiden käyttäytymiseen, motivaatioon, asenteisiin ja osaamiseen voidaan vaikuttaa henkilöstöjohtamisen menetelmillä. Ihmisen persoonallisuus sen sijaan pysyy suhteellisen muuttumattomana. Tietojohtamisen, tietämysverkostojen ja verkostoroolien aikaisemmissa tutkimuksissa ei ole kuitenkaan tarkasteltu persoonallisuuden piirteiden vaikutusta tietämyksen siirtämiseen.
Resumo:
Sosiaalinen media on muuttanut markkinointia vuorovaikutteisuudella, avoimuudella ja läpinäkyvyydellä. Siksi yritysten kannattaa miettiä kuinka ja miksi lähteä mukaan sosiaaliseen mediaan. Tutkimusta asiasta on rajallisesti ja siksi tässä työssä rakennetaan sosiaalisen media strategia muoviteollisuusalan yritykselle. Työn empiirisessä osuudessa sosiaalisen median strategisia tavoitteita kysyttiin Uponorin johdolta sähköpostikyselyllä. Tulokset analysoitiin kvalitatiivisesti. Lisäksi kartoitettiin Uponorin henkilökunnalle tehdyn verkkopohjaisen lähtötila-analyysin avulla sosiaalisen median käyttöönottoa edistäviä ja estäviä tekijöitä yrityksissä. Aineisto analysoitiin kvantitatiivisin menetelmin. Tulosten perusteella myönteinen suhtautuminen voi edistää sosiaalisen median käyttöönottoa yrityksissä. Toisaalta tutkimuksessa ei voitu osoittaa, että yrityskulttuuriset tekijät estäisivät sosiaalisen median käyttöönottoa. Sosiaalisen median strategia rakennettiin teorian ja kyselyiden tulosten perusteella. Sosiaalisen median käyttö yrityksissä lisääntyy, joten jatkotutkimusta tarvitaan sosiaalisen median hyödyntämisestä yrityskontekstissa myös ulkoisten sidosryhmien osalta.
Resumo:
Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli standardoida ja kehittää hankinnan prosesseja systemaattisesti. Prosessien standardoiminen edesauttaa organisaation itseohjautuvuutta ja parantaa organisaation kyvykkyyttä. Tämä tutkielma tuottaa uutta tutkimustietoa tutkimusaukkoon hankinnan prosessien systemaattisesta kehittämisestä. Tutkielman teoriaosassa käsitellään prosessiajattelua, ISO 9001 standardin vaikutusta hankintatoimintaan, tunnistetaan hankinnan prosesseja ja esitetään erilaisia hankinnan prosesseihin soveltuvia LEAN Six Sigma kehitystyökaluja. Tutkielman empiirinen osio on toteutettu toimeksiantona suurelle teollisuusyritykselle. Tämän tutkielman empiirisessä osiossa on yhdistelty kvalitatiiviselle ja kvantitatiiviselle tutkimukselle ominaisia tutkimusmetodologioita. Tutkimusmetodologioiden yhdisteleminen tuottaa lisäarvoa tutkielman toteutukselle ja parantaa työn luotettavuutta. Tässä tutkielmassa käytetyt tutkimusmenetelmät koostuvat kvantitatiiviselle tutkimukselle ominaisesta kyselystä hankinnan prosessien nykytilan selvittämiseksi sekä kvalitatiivisen tutkimuksen tutkimusmenetelmille ominaisesta tapaustutkimuksesta. Kyselyn avulla muodostettiin analyysi hankinnan prosessien nykytilasta, jonka pohjalta toimeksiantajayritykselle ehdotettiin kehitettäviä hankinnan prosesseja. Lopulliseksi kehityskohteeksi valittu prosessi määriteltiin aivoriihessä kerätyn tiedon perusteella kehityspotentiaalin esille tuovasta nelikentästä. Kehitettävä prosessi asemoitui samalla tapaustutkimuksella tutkittavaksi tapaukseksi. Kehitettäväksi prosessiksi valittiin saapuvan tavaran vastaanotto ja visuaalinen tarkastaminen. Prosessia kehitettiin mallintamalla ja LEAN Six Sigma menetelmiä hyödyntäen. Prosessimallinnuksen sekä LEAN Six Sigma menetelmien tueksi kerättiin tietoa aivoriihistä ja teemahaastatteluista. Tutkielman tuloksena toimeksiantajayritys sai kokonaiskuvan hankinnan prosessien nykytilasta, kehitetyn tavoiteprosessin ja työohjeen saapuvan tavaran vastaanotolle ja visuaaliselle tarkastukselle sekä jatkossa hankinnan prosessien standardoimista ja kehittämistä helpottavan hankinnan prosessin systemaattisen kehittämismallin. Hankinnan prosessin systemaattinen kehittämismalli on uutta tutkimustietoa, joka asemoituu hankinnan prosessien kehittämisen tutkimusaukkoon. Hankinnan prosessin systemaattista kehittämismallia ei tämän tutkielman pohjalta voida yleistää, koska tutkielma on toteutettu toimeksiantajayrityksen lähtökohdista. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että toimeksiantajayritys, muut organisaatiot sekä tutkimuskenttä tarvitsevat lisää tietoa hankinnan prosessien kehittämisestä. Hankinnan prosessien kehittämistä tulisi tutkia enemmän ja erityisesti tässä tutkielmassa esitettyä kehittämismallia tulisi jatkossa testata niin, että kehittämismallin toimivuus voitaisiin yleistää.
Resumo:
Sales and operations research publications have increased significantly in the last decades. The concept of sales and operations planning (S&OP) has gained increased recognition and has been put forward as the area within Supply Chain Management (SCM). Development of S&OP is based on the need for determining future actions, both for sales and operations, since off-shoring, outsourcing, complex supply chains and extended lead times make challenges for responding to changes in the marketplace when they occur. Order intake of the case company has grown rapidly during the last years. Along with the growth, new challenges considering data management and information flow have arisen due to increasing customer orders. To manage these challenges, case company has implemented S&OP process, though initial process is in early stage and due to this, the process is not managing the increased customer orders adequately. Thesis objective is to explore extensively the S&OP process content of the case company and give further recommendations. Objectives are categorized into six different groups, to clarify the purpose of this thesis. Qualitative research methods used are active participant observation, qualitative interviews, enquiry, education, and a workshop. It is notable that demand planning was felt as cumbersome, so it is typically the biggest challenge in S&OP process. More proactive the sales forecasting can be, more expanded the time horizon of operational planning will turn out. S&OP process is 60 percent change management, 30 percent process development and 10 percent technology. The change management and continuous improvement can sometimes be arduous and set as secondary. It is important that different people are required to improve the process and the process is constantly evaluated. As well as, process governance is substantially in a central role and it has to be managed consciously. Generally, S&OP process was seen important and all the stakeholders were committed to the process. Particular sections were experienced more important than others, depending on the stakeholders’ point of views. Recommendations to objective groups are evaluated by the achievable benefit and resource requirement. The urgent and easily implemented improvement recommendations should be executed firstly. Next steps are to develop more coherent process structure and refine cost awareness. Afterwards demand planning, supply planning, and reporting should be developed more profoundly. For last, information technology system should be implemented to support the process phases.
Resumo:
The main objective of this study is to examine the motivations behind sharing information and other content in social media. The goal was also to research how social media has changed information sharing behavior online. The theoretical part of the study covers social media marketing, motivations and Rioux’s framework of Information-Acquiring–and-Sharing in Internet environments. Marketer’s abilities to influence information sharing is explained through the MOA-model. The empirical research was conducted by using deductive research methods to assess Rioux’s framework of IA&S behavior in social media. This study included interviews of 12 respondents. The data was collected and analyzed by using qualitative research methods. This study confirms Rioux’s findings. Everyday information needs motivate information acquiring behavior. The findings show that social and emotional needs for maintaining relationships and the need for participation are considered as the most important internal motivations of sharing information and other content on social media. External motivations include expectations of others, environmental norms, and opportunities to win money. Social media strengthens the motivation for sharing information by offering a platform for satisfying these needs. It has also increased information sharing online due to its ease of use.
Resumo:
Blended learning approaches rise their popularity, however not all professors apply them and find them useful and appropriate. This research focuses on study of flipped classroom arrangement and effectiveness of this concept implementation. The Master’s Thesis explores impact of flipped classroom implementation on resource savings for proffesors. The research is based on the literature review of different education arrangements and results of their implementation, on the survey conducted among proffesors from different Universities and on two experiments of flipped classroom implementation. The results reveal advantages and disadvantages of the concept, professors’ attitude to it and possibility to future research and practice in this field
Resumo:
The article-based doctoral dissertation deals with adult individuals in Western societies who were born into multilingual and multicultural families and have parents of different nationalities. The study’s participants grew up outside their parents’ countries of origin and relate to a multitude of bonds that link them across various cultures, languages and places. The study explores the social dimension of cultural belonging and examines diverse approaches that enable the participants to create notions of belonging and identification despite possessing at times contradictory transnational allegiances. The works offers new perspectives on transnational belonging and makes a timely contribution to discussions in the fields of cultural heritage studies, ethnology and transnational studies. The dissertation combines qualitative research methods with an insider perspective. The empirical material is based on semi-structured interviews with fifteen participants, among which are also the author’s siblings. The study addresses the relevance of the author’s personal situatedness and her multi-faceted roles as well as ethical concerns related to the methodological approach of insider research. The social dimension of cultural identities affect both the participants’ identification with their multiple attachments and language use in everyday life. The key research findings present interrelated discussions of the participants’ notion of being a mixture, the importance of family bonds and multilingualism, a specific mixed family lifestyle, the notion of non-belonging and the study participants’ sense of otherness as a means of creating communality with others. The study discusses the participants’ various life strategies of flexible relativising, juggling with multiple affiliations, the approach of “blending in” and their sense of ironic nation-ness for constructing a coherent sense of belonging. The author argues that multicultural belonging is inextricably connected to an association with multiple languages, cultures and places. Multicultural belonging is relational and depends on the context, social relationships and locations. The study proposes that multicultural belonging creates a tolerant understanding of membership and enables experiences of cosmopolitanism and selected notions of allegiance.
Tuotannon- ja materiaalinsuunnittelu ja sen ennustaminen Metsä Wood:n Suolahden koivuvaneritehtaalla
Resumo:
Tässä diplomityössä tutkitaan Metsä Woodin Suolahden koivuvaneritehtaan toimitustarkkuuteen negatiivisesti vaikuttavia tekijöitä. Tarkoituksena on löytää ne ongelmakohdat, mitkä heijastuvat toimitusten myöhästymisenä sekä muutostekijät, mitkä vaikuttavat toimitusviikon myöntämiseen. Lisäksi työssä kartoitetaan kuinka hyvin tietoa ja informaatiota on tarjolla sitä tarvitseville henkilöstötahoille. Teoriaosuudessa tarkastellaan tuotannonsuunnitteluun liittyviä teorioita sekä tiedon liikkumista organisaation sisällä. Työssä kuvataan Suolahden koivuvaneritehtaan nykyinen vanerin valmistusprosessi ja tuotannonsuunnittelu. Varsinainen tutkimustyö suoritetaan laadullisia tutkimusmenetelmiä hyväksikäyttäen. Tulosten tarkastelussa käsitellään työn aikana tapahtuneita muutoksia ja ongelmakohtia sekä analysoidaan kyselytutkimuksen tuloksia ja tulosten luotettavuutta. Yhteenvedossa esitetään pääongelmakohdat ja niiden ratkaisut ja esitetään uusia mielenkiintoisia jatkotutkimusaiheita.
Resumo:
Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää minkälaisia liiketoiminnallisia mahdollisuuksia ja haasteita Big Dataan ja sen ominaispiirteisiin liittyy, ja miten Big Data määritellään nykyaikaisesti ja ajankohtaisesti. Tutkimusongelmaa lähestyttiin narratiivisen kirjallisuuskatsauksen keinoin. Toisin sanoen tutkielma on hajanaisen tiedon avulla koostettu yhtenäinen katsaus nykytilanteeseen. Lähdeaineisto koostuu pääosin tieteellisistä artikkeleista, mutta käytössä oli myös oppikirjamateriaalia, konferenssijulkaisuja ja uutisartikkeleja. Tutkimuksessa käytetyt akateemisen kirjallisuuden lähteet sisälsivät keskenään paljon samankaltaisia näkemyksiä tutkimusaihetta kohtaan. Niiden perusteella muodostettiin kaksi taulukkoa havaituista mahdollisuuksista ja haasteista, ja taulukoiden rivit nimettiin niitä kuvaavien ominaispiirteiden mukaan. Tutkimuksessa liiketoiminnalliset mahdollisuudet ja haasteet jaettiin viiteen pääkategoriaan ja neljään alakategoriaan. Tutkimus toteutettiin liiketoiminnan näkökulmasta, joten siinä sivuutettiin monenlaisia Big Datan teknisiä aspekteja. Tutkielman luonne on poikkitieteellinen, ja sen avulla pyritään havainnoimaan tämän hetken yhtä uusinta tietojenkäsittelykäsittelytieteiden termiä liiketoiminnallisessa kontekstissa. Tutkielmassa Big Dataan liittyvillä ominaispiirteillä todettiin olevan mahdollisuuksia, jotka voitiin jaotella korrelaatioiden havaitsemisen perusteella markkinoiden tarkemman segmentoinnin mahdollisuuksiin ja päätöksenteon tukena toimimiseen. Reaaliaikaisen seurannan mahdollisuudet perustuvat Big Datan nopeuteen ja kokoon, eli sen jatkuvaan kasvuun. Ominaispiirteisiin liittyvät haasteet voidaan jakaa viiteen kategoriaan, joista osa liittyy toimintaympäristöön ja osa organisaation sisäiseen toimintaan.
Resumo:
Kandidaatintutkielmani käsittelee Invoice-kauppaa ja sitä, mitä etuja siihen liittyy verrattuna tavanomaiseen tax-free kauppaan. Invoice-veronpalautusjärjestelmässä EU:n ulkopuolella asuva asiakas saa veronpalautuksen samasta liikkeestä seuraavalla asiointikerralla. Arvonlisäveronpalautukset on kuitenkin haettava puolen vuoden sisällä ostosten tekemisestä. Tavanomaisessa tax-free kaupassa asiakas saa arvonlisäveronpalautuksen rajalta poistuessaan Suomesta. Invoicea käytettäessä asiakas saa verosta isomman osan takaisin kuin tavanomaisessa tax-free kaupassa, mutta palautuksen saaminen kestää kauemmin, koska Invoicea käytettäessä veronpalautuksen voi saada vain samasta liikkeestä, missä ostokset on tehty. Tutkielmani tarkastelee aihetta kauppiaan näkökulmasta. Kauppiaan kannalta Invoicen etuna on erityisesti asiakkaiden ”koukuttaminen”, koska veronpalautukset on aina haettava samasta liikkestä, mistä tuotteet on ostettu. Näin samat asiakkaat tulevat usein samaan liikkeeseen myös seuraavilla Suomen matkoilla saadakseen veronpalautukset. Tämä tuo liikkeille usein myös uusia kanta-asiakkaita.Toisaalta on huomioitava myös Invoicen käytöstä kauppiaalle ja kassoille mahdollisesti aiheutuva lisätyö ja kustannukset. Veronpalautusten maksaminen takaisin asiakkaille ja tullissa leimattujen kuittien käsittely vie kassoilla tavanomaista enemmän aikaa ja saattaa vaatia lisää henkilökuntaa. Tutkielma on toteutettu laadullisena eli kvalitatiivisena ja tutkimusmenetelmänä on käytetty haastatteluita. Haastateltavat ovat kauppiaita Kaakkois-Suomen alueelta. Tavoitteenani oli koota mahdollisimman monipuolinen haastateltavien joukko sisältäen niin vaate- ja vapaa-ajan liikkeitä kuin sekatavara- ja päivittäistavarakauppoja. Teorialähteinä käytin yliopiston kirjastosta lainattuja kirjoja, LUT:in tietokantojen ja Edilex-tietokannan artikkeleita sekä Verohallinnon dokumentteja ja verkkojulkaisuja. Lisäksi olen hyödyntänyt tutkielmassani myös ajankohtaisia uutisia sekä erilaisten paikallis- ja aikakauslehtien artikkeleita. Tutkielmani johtopäätöksissä tulin siihen tulokseen, että kauppiaan kannalta edullisinta on käyttää samanaikaisesti sekä Invoicea että perinteistä, palautusliikeiden palveluja hyödyntävää tax-free järjestelmää. Tämä mahdollistaa liikkeille mahdollisimman laajan asiakasjoukon. Suomessa usein käyvät ostosmatkailijat suosivat yleensä Invoicea täysimääräisen veronpalautuksen vuoksi. Palautusliikkeet taas veloittavat asiakkaalle maksettavasta veronpalautuksesta oman palvelumaksunsa. Suomessa harvemmin vieraileville taas palautusliikkeiden palvelut ovat edullisempia, sillä veronpalautukset saa rajalta maasta poistuttaessa, eikä tarvitse palata samaan liikkeeseen puolen vuoden sisällä. Palautusliikkeiden etuna Invoiceen nähden on myös asioinnin vaivattomuus, sillä eri liikkeissä asioivat ostosmatkailijat saavat kaikista matkalla tekemistään ostoksista arvonlisäveronpalautuksensa yhdestä paikasta sen sijaan, että kävisivät hakemassa ne joka liikkeestä erikseen.