686 resultados para Näkökulmia teknologiaan
Resumo:
RFID-teknologian käyttöönotto on vakaassa kasvussa ja kiinnostus tekniikan soveltami-seen on erityisesti yksilöseurannan alueella. Diplomityössä on tutkittu RFID -teknologian mahdollisuuksia puolustusvoimien normaaliolojen kriittisen yksilöseurattavan materiaalin hallintaan. Case-joukko-osastona tutkimuksessa on toiminut Karjalan Prikaati. Tutkimus-aihetta on tarkasteltu prosessiajattelun näkökulmasta, mutta myös tiedon keräämistä on käsitelty. RFID-pohjainen tieto eroaa perinteisellä tavalla kerätystä tiedosta. RFID-teknologian hyödyntäminen tarjoaa kuitenkin entistä monipuolisemman ja virheettö-mämmän tiedon keräämisen reaaliajassa, joten se tukee hyvin prosessimaista toimintaa. Tutkimuksen painopisteenä on ollut logistiikan resurssien käytön tehostaminen RFID-teknologiaan tukeutuvan prosessimaisen toiminnan kautta. Tehokas prosessimainen toi-minta soveltuu hyvin sotilasorganisaatioihin. Prosessien määrittely ja kuvaaminen autta-vat tunnistamaan niissä ilmeneviä ongelmia ja samalla kuvaamaan mahdollisten muutos-ten vaikutukset prosesseihin sekä organisaatioihin. Perusteet prosessien uudelleen suun-nittelulle lähtevät prosessimaisen toiminnan tunnistamisesta ja kuvaamisesta. Case-joukko-osaston nykytilan kartoituksessa havaittiin, että joukko-osastotasolta on tähän asti puuttunut kokonaisvaltainen prosessimainen toimintatapa. Nykytila-analyysin pohjalta tutkimustyössä rakennettiin yksilöseurattavan materiaalin käsittelyä kuvaava toimintaprosessi, joka muodostui kuudesta eri osaprosessista. Tutki-mustyölle valitun painopisteen mukaisesti osaprosesseista viisi liittyi logistiikkaan ja kun-nossapitoon yksi. Tämän jälkeen keskityttiin tutkiman RFID-tekniikan avulla saavutetta-via keskeisiä hyötyjä. RFID-teknologian ja prosessimaisen toiminnan avulla joukko-osastotasolla on saavutettavissa useita hyötyjä verrattuna nykytilan toimintaan. Uudessa toimintatavassa keskeisiä tunnistettuja hyötyjä ovat toiminnan automatisoituminen, teho-kas tiedonkeruu, toiminnan hyvä laatu ja tehokkuus. Toiminnan tehokkuutta organisaati-on logistisissa toiminnoissa on siis mahdollista kasvattaa ja samalla lisätä näkyvyyttä toimitusketjun sisälle ja sen eri vaiheisiin. Lisäksi RFID-teknologian käyttöönotolla pys-tytään tukemaan hyvin puolustusvoimien kunnossapidon strategista kumppanuutta.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tämä kandidaatintyö käsittelee suorien ulkomaisten investointien vaikutuksia itäisen Euroopan siirtymätalouksissa keskittyen erityisesti Puolaan, Viroon ja Ukrainaan. Suorat ulkomaiset investoinnit ovat tärkeä osa kansainvälistä kauppaa ja niillä on suuri rooli monen maan taloudessa. Työ koostuu kolmesta suuremmasta kokonaisuudesta, joista ensimmäisenä on suoran ulkomaisen investoinnin teoria. Toisessa osiossa esitellään lyhyesti kohdemaat, minkä jälkeen kolmannessa osiossa keskitytään suorien ulkomaisten investointien teoreettisiin vaikutuksiin. Teoreettisista vaikutuksista käsitellään tarkemmin vaikutukset talouskasvuun, maksutaseeseen, tuottavuuteen, tuotantoon, teknologiaan, työvoimaan, markkinarakenteeseen ja ympäristöön. Näitä suorien ulkomaisten investointien vaikutuksia havainnollistetaan esimerkeillä kohdemaista.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää keskitetyn toimintamallin vaikutuksia työntekijöiden ammatillisen osaamisen ylläpidossa ja kehittämisessä. Tutkimuksen teoriaosassa käsitellään ammatillisen osaamisen johtamista ilmiönä, esitellään erilaisia näkökulmia ja oppisuuntia sekä tarkastellaan henkilöstövoimavarojen johtamista hajautetussa ja keskitetyssä organisaatiossa. Tutkimuksen empiirisen osan muodostavat UPM-Kymmene Oyj:n esimiesten ja työntekijöiden haastattelut. Haastatteluaineisto kerättiin ja analysoitiin kvalitatiivisella tutkimusmenetelmällä. Tutkimustulokset osoittavat, että keskitettyyn toimintamalliin siirtymisen myötä linjaesimiesten vastuu työntekijöiden ammatillisen osaamisen ylläpidossa on lisääntynyt, samalla kun työntekijöiden odotetaan ottavan laajempaa vastuuta oman osaamisensa ylläpidossa. Tutkimuksessa nousi esiin myös selkeiden roolien merkitys osaamisen kehittämisessä.
Resumo:
Diplomityön tarkoituksena oli rakentaa suorituskyvyn analysointijärjestelmä kylpylä-hotellille. Kohdeyrityksessä on entuudestaan mitattu taloudellisia tunnuslukuja ja asiakastyytyväisyyttä. Rakennettu järjestelmä antaa yritykselle kokonaiskuvan suorituskyvystä. Valmiin analysointijärjestelmän avulla parannetaan yrityksen johtamista ja työn-tekijöille annettavaa palautetta. Tutkimuksen teoriaosassa esiteltiin suorituskyvyn mittaamiseen, suorituskyvyn analysointijärjestelmiin ja suorituskykymittariston suunnittelemiseen liittyvää teoriaa. Suorituskyvyn analysointijärjestelmän rakentaminen alkoi yrityksen vision ja strategioiden selkiyttämisellä, joiden pohjalta määritettiin menestystekijät ja kriittiset menestystekijät. Näiden taustatekijöiden avulla yritykselle luotiin Balanced Scorecardiin (BSC) pohjautuva suorituskyvyn analysointijärjestelmä. BSC:n näkökulmia sovellettiin hieman ja jokaiselle kehitettiin omat seurattavat mittarit. Kehitetty mittaristo vietiin pienille ja keskisuurille yrityksille tarkoitettuun SAKE-sovellukseen, joka laskee suorituskyvylle kokonaisarvosanan. Kylpylähotellin suorituskyvyn mittaamisessa on ennen kaikkea tärkeää huomioida asiakastyytyväisyys. Syy- ja seuraussuhteiden avulla kohdeyritykselle luotiin mittarit, joiden mittaamisella pyritään vaikuttamaan asiakastyytyväisyyteen ja sitä kautta parantamaan yrityksen toiminnan kannattavuutta sekä tehokkuutta. Tutkimuksen lopputulokseksi saatiin kylpylähotellille sopiva suorituskyvyn analysointijärjestelmä.
Resumo:
Selvityksessä tutkitaan ja suunnitellaan Suomen länsirannikoa myötäilevän tielinjauksen konseptointia matkailua ja brändin muotoilua, orientaatiosta - hallintaan. Monitieteinen aineisto sekä analyyttisen ja luovan tutkimustavan yhdistäminen muodostavat yhdessä eri näkökulmia avaavan selvityksen. Konseptin ja brändin kulkusuuntaa osoittaa ensimmäinen kirjattu tavoite: Selkämeren rannikkoa myötäilevän keskiaikaisperäisen tien määrittely valtakunnalliseksi matkailutieksi. Selvitys jatkaa tien (kutsutaan myöhemmin selvityksessä nimellä: Pohjanlahden Rantatie) profi loimista valtakunnallisesti merkittäväksi ja kansainvälisesti tunnetuksi matkailureitiksi. Kyseinen tie toimisi myös muita, jo olemassaolevia Suomen matkailuteitä yhdistävänä tekijänä, muodostaen valtakunnallisen matkailutieverkoston. Tässä selvityksessä sivutaan myös palvelumuotoilua. Tämän osion tarkoituksena on konkreettisesti kertoa siitä, millaisia etuja ja yhtenäisiä toteuttamisen keinoja konsepti ja brändi luovat toimijoille ja sidosryhmille. Palvelumuotoilun avulla on tarkoitus huolehtia siitä, että palvelukokemuksista muodostuu selkeitä ja johdonmukaisia, näin kyetään ohjaamaan myös mielikuvien suuntaa. Lähtökohdiltaan Pohjanlahden Rantatie konseptoinnin ja brändäyksen kohteena, kuin myös sille rakentuva toimijaverkosto on laaja ja hybridinomainen. Laajapohjaisuutta tarkastellaan positiivisessa valossa, uusia mahdollisuuksia luovana ominaisuutena. Konseptisuunnittelu toimii selvityksessä myös osana prosessia, kohti brändin suuntaviivoja. Syntyneet suunnitelmat, lähde-aineistot ja selvityksessä käytetyt analyysimetodit (brändin suunnittelua ohjaavien tekijöiden kartoitus, SWOT -analyysi, case -esimerkit: Suomi-brändi ja geokätköily, Matkailutieseminaari: palvelumuotoilun visiot) ja analyysien tulokset, muodostavat yhdessä tutkimuksellisen pohjan ja brändin orientaation. Brändiä luonnehditaan tässä yhteydessä seuraavasti: brändi on useista tekijöistä koostuva, subjektiivisesti muodostuva vaikutelma jonka olemassaolo määrittyy dialogissa kokemusten ja tuntemusten kautta. Brändi rakentuu hitaasti dynaamisessa prosessissa. Rakentuminen vaatii, varsinkin alkuvaiheessa, merkittävää taloudellista panostusta. Saavutettava hyöty kumuloituu suhteessa aikaan. Brändin arvojen ja tavoitteiden ymmärtäminen ja niihin sitoutuminen on toimijoilta välttämätöntä, jotta bändistä voi muodostua eheä ja toimiva. Ulkoapäin tarkasteltuna voidaan siten havaita positiivinen vaikutelma yhtenäisestä kokonaisuudesta. Brändin muotoutumista käsitellään eri brändäysfi losofi oita yhdistämällä, moniulotteisen kohdebrändäyksen näkökulmasta. Pohjanlahden Rantatie -brändin toteuttamisen, kehittämisen ja myös palvelujen tuottamisen strategiaksi esitetään läpinkyvää holistisuutta, jossa otetaan huomioon myös ympäristö ja siitä saadut kokemukset. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että brändi muodostuu avoimessa ja vuorovaikutteisessa prosessissa, jossa yhdessä ovat mukana niin sisäiset –kuin ulkoisetkin toimijat. Pohjanlahden Rantatie nähdäänkin tässä selvityksessä jatkuvasti kehittyvänä prosessina. Läpinäkyvä organisaatiokulttuuri, yhdessä Design management -toiminnan kanssa luo Pohjanlahden Rantatielle yhtenäisen pohjan ja toimintamallin valittujen toimijoiden verkostolle. Toimintaympäristöön kuuluvat ovat tietoisia brändin arvoista ja asenteista, ja ovat valmiita sitoutumaan niihin myös omassa toiminnassaan. Muodostuvan toimintaympäristön ymmärretään siten koostuvan niin materiaalisista kuin immateriaalisesta ominaisuuksista. Pohjanlahden Rantatien brändin identiteetti ja sen ydinarvot perustetaan Rantatien pysyviin ja olemassa oleviin ominaisuuksiin. Pohjanlahden rantatien kohdebrändin arvot määritellään tässä selvityksessä neljässä kategoriassa, jotka toimivat ristiinvaikutteisesti: 1. Ympäristö-ja luontoarvot, 2. Kulttuuriarvot, 3. Historian arvostus, 4. Nykypäivän teknologia. Kirjattujen arvojen katsotaan pohjautuvan pysyvien ominaisuuksien perustalle, aitoina ja ymmärrettävinä. Pohjanlahden rantatielle muodostuva organisaatio ja toimijaverkosto ymmärtää ja haluavaa sitoutua toiminnassaan noudattamaan brändille määriteltyjä arvoja joka edelleen luo edellytykset hyvän toimintakulttuurin muodostumiselle.Pohjanlahden rantatien arvoihin sekä siihen liitettäviin kaikkiin toimintoihin katsotaan kuuluvan myös korkean etiikan ja moraalin noudattaminen, kestävän kehityksen edistäminen, saavutettavuuden lisääminen ja hyvien ympäristöarvojen edesauttaminen. Arvot ulottuvat myös läpinäkyvään toimintakulttuuriin ja verkostoitumisen myötä kehittyvään yhteisöllisyyteen. Toiminnan toteuttamisen strategiana on postmoderni, holistinen, kulttuurilähtöinen lähestymistapa. Design management:in avulla luodaan yhtenäinen ja hallittu mielikuva pitkäjänteisen työskentelyn ja koordinoinnin avulla joka kattaa seuraavat osa-alueet: viestintä, tuotteet ja palvelut, toimintaympäristö ja käyttäytyminen. Design managementin käyttöönottoa suositellaan Pohjanlahden Rantatien konseptin ja brändin hallinnan, ylläpidon ja kehittämisen malliksi ja toimintatavaksi . Pohjanlahden Rantatien konsepti ja kohdebrändi ovat muotoutumassa. On toimittava yhdessä sitoutuneesti, pitkäjänteisesti, johdonmukaisesti ja joustavasti. Varattava toiminnalle riittävä rahoitus sekä ymmärrettävä, että brändin rakentuminen on prosessi.
Resumo:
Challenges of mass university conceived and experienced by university language centre language teachers The massification of the university involved not only an expansion but also a transition from one period to another, from elite higher education to mass higher education. Massification cannot be viewed as expansion and structural change but it has to be viewed in a context of a number of changes involving universities, state, economy, society and culture as well as science, technology, education and research. In the Finnish academic context, massification is often associated with negative development and it may be used as an excuse for poor teaching. The objective of the present study is to find out how the mass context is manifested in the work of university language centre language teachers. The data were collected by means of semi-structured questionnaires from 32 language teachers working at language centres at the universities of Helsinki, Jyväskylä, Tampere and Turku in Finland. Both Finnish and native speakers, 6 male and 26 female teachers, were included. All the teachers in the study had taught more than 10 years. The data were complemented by interviews of four teachers and email data from one teacher. Phenomenographic analysis of the informants’ conceptions enabled a description of their experiences of students at a mass university, conceptions of teaching and learning and of issues related to work health. Some conceptions were consonant with earlier results. The conceptions revealed differences between two teacher groups, teachers of subject-specific language, or language for specific purposes (LSP), and teachers of elementary and advanced language courses (general language teachers). For the first, the conceptions of the investigated teachers provided a picture of the students as a member of a mass university. The students were seen as customers who demanded special services to facilitate their studies or were selective about the contents of the course. The finding that appeared only in the LSP teachers’ data was the unengaged attitude towards language study, which appeared as mere hunt for credits. On the other hand, the students were also seen as language learning individuals, but a clear picture of a truly interested language learner was evident in the data of general language teachers. The teachers’ conceptions of teaching and learning revealed a picture of experienced teachers with a long background of teaching, reflecting experiences from different time periods and influences from their own education and illustrating the increasing problems with organizing individual tutoring due to large, heterogeneous groups. It seemed, however, that in spite of the large student groups, general language teachers were able to support the students’ learning processes and to use learner-centred methods, whereas LSP teachers were frequently compelled to resort to knowledge transmission type of teaching. The conditions of the mass university were clearly manifested in the respondents’ conceptions about work satisfaction: there were a number of factors related to administration, teaching arrangements and the status of the language centres that were likely to add to the teachers’ work stress, whereas traditional characteristics of academic work were viewed as promoting work satisfaction. On the basis of the teachers’ conceptions, it is safe to assume that academic mass context and students’ orientations have an effect on the teacher’s approach to teaching, while there is no unequivocal association between mass university teaching and poor teaching.
Resumo:
The purpose of this study is to view credit risk from the financier’s point of view in a theoretical framework. Results and aspects of the previous studies regarding measuring credit risk with accounting based scoring models are also examined. The theoretical framework and previous studies are then used to support the empirical analysis which aims to develop a credit risk measure for a bank’s internal use or a risk management tool for a company to indicate its credit risk to the financier. The study covers a sample of Finnish companies from 12 different industries and four different company categories and employs their accounting information from 2004 to 2008. The empirical analysis consists of six stage methodology process which uses measures of profitability, liquidity, capital structure and cash flow to determine financier’s credit risk, define five significant risk classes and produce risk classification model. The study is confidential until 15.10.2012.
Resumo:
The objective of this master’s thesis was to examine the role of preannouncing in innovation launch strategy. Preannouncing was studied from three different angles that were preannouncement usage, preannouncement timing and preannouncement goals and from two different perspectives that were the firm’s internal strategy and the external circumstances. The firm’s internal strategy encompassed the product strategy the firm had chosen. The external circumstances consisted of the industry, the nature of competition and the nature of market. Additionally, the product’s performance in the short term was studied in order to be able to speak out whether it is advantageous to preannounce. The empirical study was conducted as a partial replication study. The data for the empirical part was collected with a wide mailing and Internet enquiry in October 2008 – June 2009. Sample (N = 713) consisted of Finnish firms representing different industries and innovation activities. The data collection produced 272 answers and thus, the final response rate of the study was 38.15 %. The data was analyzed by using Microsoft Excel and statistical analysis program SAS Enterprise Guide. As a conclusion, the major results indicate that even if the firms use preannouncing quite often (54.8 % of the respondents), preannouncing behavior cannot be explained by industry. However, out of other external circumstances, the customer related turbulence affects on preannouncing usage. It was also revealed that the product type has an effect on preannouncing behavior. Additionally, preannouncement timing was noticed to differ according to audiences (distributors and end users).
Resumo:
The aim of the study is to find out “What are the challenges to overcome for the successful nanotechnology commercialization in Russia?” Working closely with the case country was definitely an advantage when it comes to the understanding of the research subject. The thesis is divided to two parts: first part examines the concept of technology commercialization and identifies unique aspects of the process in context of nanotechnology. Second part is dedicated to an empirical research, investigating current status of nanotechnology commercialization in Russia. For the purpose of this study, Russian and international scientists, researchers, entrepreneurs, industry and government representatives were interviewed systematically during 2007 – 2009. Based on the research done it can be concluded that immense public funding provides necessary support for the development of Russian nanotechnology industry. However, investments alone do not address important structural shortcomings of a national innovation system, which in turn slow down the progress. Taking into consideration gap between science and business and challenging IPR legislation, expected significant economic impact in Russia may be overestimated. Nevertheless it should be noted that development of nanotechnology is advancing rapidly and therefore, the state of commercialization is changing accordingly, even while this lines are written.
Resumo:
The objective of this master’s thesis was to examine technology-based smart home devices and services. Topic was approached through basic theories, transaction cost theory and resource-based view in order to build basis for this thesis. Conceptual framework was discussed by means of networks, value networks and service systems which provide a useful framework for service development. The needs of the elderly living at home were discussed in order to find out which technology-based services could be used to satisfy the needs. Segmentation and need data collected previously during proactive home visits was exploited and additionally a survey targeted to experts and professionals of social and health care sector was done to verify the needs. Finally, the results of the survey were analyzed using quality function deployment method to figure out the most important and suitable service offerings for the elderly. As a conclusion of analysis, social media and monitoring services are the most useful technology-based services. However, traditional home services will still maintain their necessity too.
Resumo:
Kirja-arvio
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tuotekehityksen merkitys yrityksen menestymisen kannalta on pitkään ollut mielenkiinnon aihe ja on pohdittu onko tuotekehitys välttämätöntä, jotta yritys pysyy kilpailussa mukana. Tässä työssä käsitellään tuotekehitystä yritysten kilpailuedun lähteenä. Tuotekehityksen ja resurssiperusteisen näkemyksen perusideat ja niiden välinen yhteys on esitetty. Tietoa tähän työhön on haettu useiden eri lehtien artikkeleista sekä alan oppikirjoista. Pääasiallisina lähteinä on pyritty käyttämään niitä artikkeleita, jotka ovat vahvasti vaikuttaneet näiden kahden teorian ja niiden sisältämien käsitteiden muodostumiseen. Työn tavoitteena on selvittää onko tuotekehityksellä ja yrityksen menestyksellä selkeä yhteys ja kuinka keskeistä tuotekehitystoiminta on yrityksen kilpailuedun kannalta. Työssä määritellään kilpailuetu ja mitkä tekijät vaikuttavat sen saavuttamiseen. Kilpailuedun perusteoriana on esitetty resurssiperusteinen näkemys, jossa tärkeimpiä käsitteitä ovat resurssit, kompetenssit ja kyvykkyydet. Työssä perehdytään näihin käsitteisiin ja niiden yhteyteen ja niiden avulla määritetään yrityksen saavuttama kilpailuetu. Tuotekehityksestä otetaan esille useita näkökulmia, jotka kaikki osaltaan vaikuttavat yrityksen menestymiseen uuden tuotteen avulla. Tuotekehityksen yhteydessä on erityisesti perehdytty teknologian kehitykseen, ja sen vaikutusta yritysten sisäisiin muutoksiin. Tuotekehitys ja kilpailuetu on yhdistetty, ja eri teorioiden ja tutkimusten hyödyntämisen kautta on huomattavissa selkeä yhteys tuotekehityksen ja kilpailuedun saavuttamisen välillä.