1000 resultados para tiedon hyödyntäminen


Relevância:

60.00% 60.00%

Publicador:

Resumo:

Paikalliset kunnostajatahot ovat uuden haasteen edessä kunnostustoimenpiteiden toteutuksen ja niiden rahoituksen vastuun siirtyessä yhä enemmän paikallisille hyödynsaajille. Samaan aikaa kunnostustoiminnan luonne ja hankkeiden vetäminen muuttuu ammattimaisemmaksi. Yhdistysten oma varainhankinta ja hankkeiden yhdistäminen on oleellista tulevaisuudessa. Hankkeiden hyödynsaajat täytyy nähdä laajemmin ja saada paremmin mukaan hankkeisiin. Käyttökelpoista tietoa ja osaamista löytyy paljon niin asiantuntijoiden keskuudesta kuin paikallisten yhteisöjen sisältä. Paikallistuntemusta ja -tietoa ei voi korvata muulla tiedolla, siksi niiden pitää olla oleellinen osa suunnitelmia. Kunnostuksilla on usein koko yhteisöä koskevia merkityksiä ja ne pitäisikin nähdä osana laajempaa paikallista kylätoimintaa ja -suunnittelua. Kustannusten vähentämiseksi kunnostussuunnitelmissa pitäisi käyttää hyväksi enemmän myös olemassa olevaa ja helposti saatavissa olevaa tietoa. Uudenmaan elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus on tehnyt 2000-luvulla useita järvien kuntakohtaisia ja järvikohtaisia kunnostussuunnitelmia, joiden kustannuksiin kunnat ovat osallistuneet. Selvityksessä on arvioitu kunnostussuunnitelmien vaikuttavuutta paikallisten kunnostajien ja kuntien ympäristöviranomaisten näkökulmasta. Aineisto on kerätty puhelinhaastatteluin. Työssä on lisäksi pohdittu paikallisten yhteisöjen voimavarojen hyödyntämistä kunnostuksien ja suunnitelmien toteuttamiseksi. Kunnat näkevät suunnitelmat selvästi hyödyllisempinä kuin paikalliset kunnostajatahot. Suunnitelmat ovat enemmän kuntien työkalu kuin varsinainen huoltokirja järven kunnostamiseksi. Paras hyöty saadaan suunnitelmista niiden oikealla ajoituksella. Niiden pitää myös johtaa toimenpiteisiin, jotta niitä pidettäisiin onnistuneina. Paikallisesti tuotetun tiedon hyödyntäminen suunnittelussa tekee suunnitelmista hyväksyttävämpiä.

Relevância:

60.00% 60.00%

Publicador:

Resumo:

Terveydenhuollon toimintaympäristö on muutoksessa 2010-luvulla lainsäädännön ja palvelujärjestelmän muuttuessa. Strategisen johtamisen kautta organisaatiot pyrkivät arvioimaan ja hallitsemaan toimintaympäristössään tapahtuvia muutoksia. Strateginen ohjaus tukee strategian toteuttamista organisaatiossa. Strateginen ohjaus sisältää strategian toteutumisen arvioinnin strategisten suorituskykymittarien avulla, jolloin huomiota kiinnitetään siihen, eteneekö organisaatio kohti asettamiaan tavoitteita. Organisaatioissa käytetään usein runsaasti resursseja suorituskyvyn arvioimiseen. Organisaation toiminnasta kertova arviointitieto tuottaa lisäarvoa organisaatiolle vain, mikäli tietoa kyetään hyödyntämään päätöksenteossa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli lisätä teoreettista tietoa strategisen ohjauksen tueksi kuvaamalla, miten case-organisaatiossa johtotehtävissä toimivat hyödyntävät strategisten suorituskykymittarien tuottamaa seurantatietoa päätöksenteossaan. Tutkimuksessa selvitettiin, miten strategiset suorituskykymittarit asetetaan, miten niiden tuottamaa tietoa siirretään ja miten saatua tietoa hyödynnetään case-organisaatiossa. Tutkimuksen päätutkimuskysymyksenä oli: Miten strategisten suorituskykymittarien tuottaman seurantatiedon hallintaan panostamalla tuetaan päätöksentekoa case-organisaatiossa? Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena, jossa kohdeorganisaationa toimi Tyks-Sapa liikelaitos, joka on julkinen sairaanhoidollisia palveluita tuottava terveydenhuoltoalan liikelaitos. Teoriatiedon perusteella tiedon hallintaan kuuluu tietotarpeiden määrittäminen, tiedon hankinta ja siirtäminen sekä tiedon hyödyntäminen toiminnan muuttamiseen. Kirjallisuuden ja tutkimushaastattelujen perusteella tiedon hyödyntäminen päätöksenteossa edellyttää, että strategisten suorituskykymittarien tuottama tieto vastaa johtajan tietotarpeita. Haastattelujen perusteella eksplisiittisen tiedon siirtämistä tukevat johdon sähköiset tietojärjestelmät. Haastattelujen ja teoriatiedon pohjalta näyttäisi kuitenkin siltä, että strategisten suorituskykymittarien tuottamaa eksplisiittistä tietoa tulisi tulkita vuorovaikutuksessa muiden kanssa, jotta kerätty data muuntuu päätöksentekoa ohjaavaksi strategiseksi tiedoksi. Tutkimuksen tulosten mukaan strategisten suorituskykymittarien tehtävänä on tuottaa tietoa johtajien päätöksenteon tueksi, mutta he tarvitsevat myös muita tietolähteitä päätöksenteossaan. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että tämän tutkimuksen tulosten ja aiemman teoriatiedon valossa näyttäisi siltä, että kiinnittämällä huomiota strategisten suorituskykymittarien tuottaman seurantatiedon hallintaan, voidaan tukea kerätyn tiedon hyödyntämistä päätöksenteossa.

Relevância:

60.00% 60.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön tavoitteena on esitellä sähkökaupan ja erityisesti sähköyhtiöiden kokemia sähkönmyynnin riskejä sekä kuvata sähkönmyyntiin liittyvää riskienhallinnan problematiikkaa. Tarkastelun näkökulmana on tietojärjestelmien ja saatavissa olevan tiedon hyödyntäminen energiayhtiöiden riskienhallinnassa. Toinen päätavoitteista on tutkia, kuinka saatavilla olevaa tiedon hyödyntämistä voidaan kehittää sähkönmyynnin hinnoittelussa sekä suojausten suunnittelussa. Työ toteutettiin työskentelemällä asiantuntijana energia-alaan keskittyneessä ohjelmistoyrityksessä sekä haastattelemalla yhdeksän suomalaisen sähkönmyyntiyhtiön henkilöitä riskienhallinnan haasteiden sekä tietojärjestelmien näkökulmasta. Saatavilla olevien tietojen nykyistä parempi hyödyntäminen ja automatisointi voivat auttaa pienentämään yhtiöiden riskitasoa ja parantaa menestymisen edellytyksiä sähkönmyynnin vähittäismarkkinoilla. Lisäksi kulloiseenkin markkinatilanteeseen sopivat sähkön hankintahinnan suojausstrategiat sekä monipuoliset dynaamiset hinnoittelumallit auttavat pienentämään yhtiön kokemia riskejä tai niiden vaikutuksia. Näiden hyödyntäminen vaatii laajaa ymmärrystä sähkö- ja johdannaismarkkinoiden toiminnasta sekä usein myös nykyisten tietojärjestelmien kehittämistä. Tulevaisuudessa yhä yleistyvä hajautettu tuotanto sekä kysynnän jousto asettavat tietojärjestelmille uusia vaatimuksia, jotka toteutuessaan mahdollistavat uudenlaisten palveluiden käyttöönoton sekä voivat tuoda tilaa myös alan uusille toimijoille. Työssä käsitellään energiayhtiöiden kokemia riskejä sähkönmyynnin näkökulmasta, esitellään alan yleisimmät riskit sekä keinot ja työkalut niiltä suojautumiseen. Työn lopuksi tarkastellaan sähkönmyynnin ja –hankinnan oleellisimpia prosesseja riskienhallinnan kehittämisen näkökulmasta.

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, miten uuden ja erityisesti tulevaisuuteen suuntautuvan tiedon hankintaa ja hyödyntämistä organisaatioiden innovaatioprosesseissa voidaan tarkastella ja jäsentää sekä kehittää avoimen innovaatioteorioiden pohjalta. Tulevaisuustiedon järjestelmällinen hyödyntäminen on yhä tärkeämmässä asemassa 2010-luvun organisaatioiden innovatiivisuuden ja kilpailukyvyn kannalta. Tämä on abstraktin luonteensa vuoksi erittäin haasteellista mutta teoriassa mahdollista, jos uuden tiedon liittämisestä organisaation käyttöön on tehty tärkeä ja selkeä osa koko organisaation strategiaa. Uuden tiedon tehokkaaseen käsittelemiseen ja siirtämiseen organisaatiossa tarvitaan suunnitelmallista ennakointitoimintaa, sosiaalisia sovittelumekanismeja ja rakentavaa yhteistyötä myös ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Valitun teoriakehyksen pohjalta laadittiin yksinkertaistettu kyselytutkimus, johon oli liitetty absorptiiviseen kapasiteettiin, visionääriseen kyvykkyyteen, ennakointitoimintaan ja uuden tiedon käsittelyyn liittyviä käsitteitä. Kyselyn tarkoituksena oli myös tarjota organisaatiolle mahdollisuus tarkastella nykyistä tilaansa uuden tiedon monivaiheisen hyödyntämisen kannalta. Kyselytutkimus lähetettiin suomalaisille teollisuusyrityksille ja saatuja vastauksia käytettiin empiirisenä aineistona. Empiiristä aineistoa tarkasteltiin kvantitatiivisin menetelmän ja tuloksista saatiin hyödyllistä tietoa yritysten toiminnasta käytännöntasolta.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu-tutkielman päätavoite on mallintaa toimintolaskennan ja sen tulosten hyödyntämisen mahdollisuuksia Kelan johtamisessa. Tutkielma on empiirinen työ ja sen tutkimusmenetelmänä on case-tutkimus. Tutkielman doktriini koostui eritoten julkishallinnon toimintolaskentaa jatoimintojohtamista koskevasta kirjallisuudesta. Tutkielman empiirinen aineisto kerättiin haastatteluin, dokumentteja tutkimalla sekä havainnoimalla työskentelyä Kelan päätoimitalossa Helsingissä. Tutkielman perusteella Kelalla on laajat mahdollisuudet hyödyntää toimintolaskentaa johtamisessa. Hyödyntämisen mahdollisuudet voidaan ryhmitellä sisäisen laskennan tehtävien mukaisesti. Tehtävät ovat raportointi ulkoisille sidosryhmille ja tiedon tuottaminen strategiseen ja operatiiviseen johtamiseen. Ulkoisiin sidosryhmiin liittyviä mahdollisuuksia ovat tulosten raportointi, rahoituksen uudistaminen, lainmuutoskustannusten arviointi sekä muilta organisaatioilta ja asiakkailta veloitettavien palveluiden hinnoittelu ja hintojen perusteleminen. Strategiseen ohjaukseen liittyviä mahdollisuuksia ovat tulosohjauksen kehittäminen, investointilaskelmat sekä ulkoistamispäätökset. Operatiiviseen ohjaukseen liittyviä mahdollisuuksia ovat puolestaan prosessien analysointi ja kehittäminen, benchmarking, sisäinen hinnoittelu ja tulosten viestiminen henkilöstölle. Sekä strategiseen että operatiiviseen ohjaukseen liittyviä hyödyntämisen mahdollisuuksia ovat resurssien käytönseuranta ja tehostaminen, työn tasauksen kehittäminen sekä suorituksen mittaaminen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän työn tavoitteena on kehittää kohdeyrityksen kokemustiedon hallintaa ja jatkuvaa oppimista osana hankinnan prosessia. Työn lähtökohtana oli yritykseen aiemmin tehdyt tutkimukset projektitoimitusten toiminnan puutteista sekä alihankkijatoiminnassa ilmenneistä ongelmista. Työssä tavoitteena oli analysoida hankintaprosessin kannalta kriittisiä tietovirtoja sekä löytää mahdollisuuksia parempaan kokemustiedon hallintaan. Työssä määriteltiin kirjallisuustutkimuksen avulla merkittävimmät prosessin ja projektin eroavaisuudet sekä asiantuntijaorganisaation määrittelemät toiminnan erityispiirteet. Kohdeorganisaation henkilöstön haastattelujen avulla sekä tutkijan omaan kokemukseen perustuen laadittiin kohdeyrityksen pääprosesseista prosessikartta, jonka osana kuvattiin kriittiset tietovirrat. Haastatteluaineiston käsittely tapahtui eri kysymysten ja teemojen yhteenvedolla sekä niiden perusteella tehdyistä johtopäätöksistä. Työssä saatujen tulosten perusteella kehitettiin hankintatoimen oppimisen ja kehittymisen toimintamalli sekä tasapainotetun tuloskortin mukainen mittaristo. Mittariston avulla voidaan hankintaprosessin toimintaa ohjata kohti organisaation pitkäntähtäimen tavoitteita sekä oppia entistä paremmin ymmärtämään omaa toimintaa. Kokemustietoa ei voida organisaatiossa jakaa vain työkalujen ja ohjelmien avulla. Tarvitaan kulttuuri, joka kannustaa tiedon jakamiseen ja oppimiseen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli etsiä kohdeorganisaation taustalla olevia tekijöitä, jotka joko edesauttavat tai estävät nykyisen johtamisjärjestelmän soveltamista, tiedon käyttöä ja hyödyntämistä organisaation työpisteissä. Kohdeorganisaatio on Varenso Oy, Tekniset tuotantopalvelut. Teoriaosiossa käsitellään tietojohtamiseen liittyvää käsitteistöä sekä tiedon luomiseen, johtamiseen ja hyödyntämiseen liittyviä tekijöitä. Johtamista lähestytään myös perustehtävän, strategian ja muutosvalmiuden, valta- ja organisaatiorakenteiden sekä informaatio- ohjauksen näkökulmasta. Lopuksi käsitellään suorituskykyä, tavoitteiden asettamista, mittaamista funktionaalisissa- ja prosessijohdetuissa organisaatioissa. Empiirisessä osiossa tehtiin kyselytutkimus. Tulokset analysoitiin monimuuttujamenetelmiä soveltaen ja löydettiin faktorit, joiden avulla on mahdollista vaikuttaa kohdeorganisaation toimintaan. Kyselytutkimuksen avulla tulkittiin organisaation tämän hetkistä suorituskykyä ja asemaa suhteessa tavoitteisiin. Tuloksena syntyi myös toimenpideehdotuksia.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena on osallistua liiketaloustieteelliseen keskusteluun hiljaisen tiedon siirtämisestä sekä vahvistaa Etelä-Karjalan Osuuspankissa käytävää keskustelua hiljaisesta tiedosta. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää ja kuvata, mitä hiljainen tieto tarkoittaa Etelä-Karjalan Osuuspankin Imatrankosken konttorissa, kuinka hiljaisen tiedon siirtoa siellä tehdään sekä kuinka siellä kannattaisi tehdä hiljaisen tiedon siirtoa. Tutkimus toteutettiin kahdentoista laadullisen teemahaastattelun avulla. Hiljainen tieto tarkoittaa Imatrankosken konttorissa käytännön sekä kokemuksen kautta muodostunutta tietoa ja osaamista, mitä on vaikea ilmaista sanoin, mutta sen avulla toiminnasta tulee asiakaslähtöisempää. Hiljaisen tietotaidon siirtäminen sukupolvien välisen kuilun yli nähdään tärkeänä. Hiljainen tieto siirtyy Imatrankosken konttorissa henkilöltä toiselle epävirallisissa yhteyksissä vuorovaikutuksen avulla. Ensimmäiseksi on kiinnitettävä huomiota ympäristöön, jossa hiljaista tietoa siirretään ja sitten valittaviin menetelmiin. Ratkaisut onnistuneempaan hiljaisen tiedon siirtoon liittyvät tietynlaiseen ympäristöön, vuorovaikutukseen ihmisten välillä, yhteistyöhön ja työn kautta oppimiseen, tapoihin sekä menetelmiin, kuten perehdyttäminen, mentorointi, benchmarking, palaverit ja koulutukset, työkierto sekä tekniikan hyödyntäminen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Mobilding-hanke toteutettiin Lappeenrannan teknillisen yliopiston tietoliikennetekniikan laitoksella vuosien 2006 – 2008 aikana. Hankkeen alkuperäisenä tavoitteena oli selvittää, millä menetelmillä voidaan hallita rakennukseen liittyvät tiedot koko sen elinkaaren ajalta alkaen suunnittelusta, jatkuen läpi elementtivalmistuksen ja rakennusvaiheen sekä myöhemmin koko rakennuksen käyttöiän. Myöhemmin hankkeessa tehtiin kuitenkin elinkaaren osalta rajaus niin, että tarkasteltava elementtien elinkaari katsotaan alkavaksi rakennuksen suunnittelusta ja tarkasteltava elinkaari päättyy rakennuksen valmistumiseen, kun elementit ovat asennettu niille kuuluville paikoilleen ja jälkitarkastus on suoritettu. Yksi hankkeen johtavia ajatuksia oli aiemmin Etap II-hankkeen yhteydessä testatun RFID-etätunnistustekniikan (Radio Frequency Identification) hyödyntäminen rakennuselementtien tunnistamiseen. Kiinteänä osana tähän liittyy tiedon kerääminen ja sen hyödyntäminen mobiililaitteiden avulla. Tämä tieto voi olla esimerkiksi elementin dimensio-, paikka tai tilatietoa. Jotta tuotettavaa tietoa pystytään hyödyntämään ja jakamaan hankkeen muille osapuolille, toteutettiin keskitetty Mobilding-tietojärjestelmä, joka sisältää erillisiä rajapintoja myös muihin elementin ja rakennushankkeen elinkaaren aikana käytettäviin järjestelmiin.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Palvelukeskeinen arkkitehtuuri on uusi tapa rakentaa tietojärjestelmiä. Se perustuu siihen, että logiikasta koostetaan yleiskäyttöisiä palveluita, joita tarjotaan muiden järjestelmän osien käyttöön. Tällöin samoja asioita ei tarvitse toteuttaa moneen kertaan ja järjestelmää voidaan hyödyntää tehokkaasti ja monipuolisesti. Näiden palveluiden hallinnassa voidaan hyödyntää palveluväyliä, eli ESB -tuotteita. Palveluväylät sisältävät erilaisia mekanismeja, joiden avulla palveluihin liittyvää viestiliikennettä voidaan reitittää, muokata ja valvoa eri tavoin. Nykyisissä palvelukeskeisissä toteutuksissa käytetään usein XML -kieleen pohjautuvia Web Service -määrityksiä. Ne tarjoavat ympäristöriippumattoman pohjan, joka täyttää suoraan useita palvelukeskeisen arkkitehtuurin vaatimuksia. Määritysten ympärille on myös paljon valmiita laajennuksia, joiden avulla palveluihin voidaan liittää lisätoiminnallisuutta. Lahden kaupunki lähti Fenix -projektin yhteydessä kehittämään uutta kuntien käyttöön soveltuvaa järjestelmää, joka hyödyntää palvelukeskeisen arkkitehtuurin periaatteita. Järjestelmä jaettiin selkeisiin kerroksiin siten, että käyttöliittymä erotettiin palvelulogiikoista palveluväylän avulla. Tällöin järjestelmä saatiin jaettua loogisiin kokonaisuuksiin, joilla on selkeä rooli. Taustapalvelut hoitavat käsitteiden hallinnan, sekä niihin liittyvät liiketoimintasäännöt. Käyttöliittymäkerros hoitaa tiedon esittämisen ja tarjoaa graafisen, selainpohjaisen käyttöliittymän palveluihin. Palveluväylä hoitaa liikenteen reitittämisen, sekä huolehtii palveluihin liittyvistä käyttöoikeuksista ja tilastoinnista. Lopputuloksena on loputtomiin laajennettavissa oleva järjestelmä, jonka päälle voidaan kehittää erilaisia sähköisiä palveluita kunnan ja sen asukkaiden välille.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

RFID-teknologian käyttöönotto on vakaassa kasvussa ja kiinnostus tekniikan soveltami-seen on erityisesti yksilöseurannan alueella. Diplomityössä on tutkittu RFID -teknologian mahdollisuuksia puolustusvoimien normaaliolojen kriittisen yksilöseurattavan materiaalin hallintaan. Case-joukko-osastona tutkimuksessa on toiminut Karjalan Prikaati. Tutkimus-aihetta on tarkasteltu prosessiajattelun näkökulmasta, mutta myös tiedon keräämistä on käsitelty. RFID-pohjainen tieto eroaa perinteisellä tavalla kerätystä tiedosta. RFID-teknologian hyödyntäminen tarjoaa kuitenkin entistä monipuolisemman ja virheettö-mämmän tiedon keräämisen reaaliajassa, joten se tukee hyvin prosessimaista toimintaa. Tutkimuksen painopisteenä on ollut logistiikan resurssien käytön tehostaminen RFID-teknologiaan tukeutuvan prosessimaisen toiminnan kautta. Tehokas prosessimainen toi-minta soveltuu hyvin sotilasorganisaatioihin. Prosessien määrittely ja kuvaaminen autta-vat tunnistamaan niissä ilmeneviä ongelmia ja samalla kuvaamaan mahdollisten muutos-ten vaikutukset prosesseihin sekä organisaatioihin. Perusteet prosessien uudelleen suun-nittelulle lähtevät prosessimaisen toiminnan tunnistamisesta ja kuvaamisesta. Case-joukko-osaston nykytilan kartoituksessa havaittiin, että joukko-osastotasolta on tähän asti puuttunut kokonaisvaltainen prosessimainen toimintatapa. Nykytila-analyysin pohjalta tutkimustyössä rakennettiin yksilöseurattavan materiaalin käsittelyä kuvaava toimintaprosessi, joka muodostui kuudesta eri osaprosessista. Tutki-mustyölle valitun painopisteen mukaisesti osaprosesseista viisi liittyi logistiikkaan ja kun-nossapitoon yksi. Tämän jälkeen keskityttiin tutkiman RFID-tekniikan avulla saavutetta-via keskeisiä hyötyjä. RFID-teknologian ja prosessimaisen toiminnan avulla joukko-osastotasolla on saavutettavissa useita hyötyjä verrattuna nykytilan toimintaan. Uudessa toimintatavassa keskeisiä tunnistettuja hyötyjä ovat toiminnan automatisoituminen, teho-kas tiedonkeruu, toiminnan hyvä laatu ja tehokkuus. Toiminnan tehokkuutta organisaati-on logistisissa toiminnoissa on siis mahdollista kasvattaa ja samalla lisätä näkyvyyttä toimitusketjun sisälle ja sen eri vaiheisiin. Lisäksi RFID-teknologian käyttöönotolla pys-tytään tukemaan hyvin puolustusvoimien kunnossapidon strategista kumppanuutta.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Verkostokeskeisessä sodankäynnissä tietojärjestelmien suurimpana haasteena on oikean tiedon hajauttaminen oikeaan paikkaan ja aikaan. Tietojärjestelmissä esitettävän ilmatilannekuvan tulee vastata reaalimaailman tilannetta parhaalla mahdollisella tavalla. Ilmatorjunnassa reaaliaikaisuus nousee erityisen suureen rooliin nopeasti liikkuvien kohteiden takia. Tämä diplomityö on tehty Insta DefSec Oy:ssä liittyen johtamisjärjestelmän uudistamishankkeeseen. Työn vaatimuksina olivat standardeihin perustuvat ratkaisut, joista keskeisimmäksi nousi Data Distribution Service -standardi (DDS) ja sen hyödyntäminen osana johtamisjärjestelmän tiedon hajautusta. Työssä esitellään johtamisjärjestelmien tiedon hajautukseen liittyviä haasteita sekä paikallisessa että maantieteellisesti hajautetussa toimintaympäristössä. Työssä toteutettiin liityntäohjelmisto nykyisen ja uuden johtamisjärjestelmän välille. Liityntäohjelmiston tehtävänä on tuottaa reaaliaikaista ilmatilannekuvaa nykyisestä johtamisjärjestelmästä uuteen johtamisjärjestelmään. DDS-standardin toteuttavana välikerrosarkkitehtuurina käytettiin OpenSplice DDS -tuotetta. Valittu teknologia tarjoaa edistykselliset julkaisija–tilaaja-mallin mukaiset menetelmät tiedon reaaliaikaiseen hajauttamiseen. DDS:n arkkitehtuuri ja palvelun laadun mekanismit mahdollistavat tiedon hajautuksen sodanajan johtamisjärjestelmille.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityössä tutkitaan heikkojen signaalien hyödyntämistä pienissä ja keskisuurissa yrityksissä (pk-yritykset). Tutkimuksen pääkysymys on, miten pk-yritykset voivat hyödyntää kansallisten toimijoiden, kuten FinNode Venäjän ja Finpron, tuottamia heikkoja signaaleita päätöksenteossaan. Tutkimuksessa käsitellään heikkoja signaaleja ja ulkoista liiketoimintatietoa. Käsittely pohjautuu kirjallisuudessa esitettyihin keinoihin ja menetelmiin, jotka liittyvät heikkojen signaalien havainnointiin, lähteisiin, keräämiseen ja hyödyntämiseen. Ulkoisen liiketoimintatiedon perustana on informaatioketju ja uuden tiedon luomisen yhteys ulkoisen liiketoimintatiedon hyödyntämiseen. Kirjallisuusmallien avulla on käsitelty myös haasteita, jotka ilmenevät heikkojen signaalien hyödyntämisessä, ja miten ulkoisen liiketoimintatiedon hankinnassa käytettävää prosessia pystytään hyödyntämään osana heikkojen signaalien seulontaa ja analysointia. Diplomityön tutkimusosassa kerättiin teemahaastatteluilla pk-yrityksiltä ja kansallisilta innovaatiojärjestelmän toimijoilta tietoa. Yrityksiltä saatiin tietoa ulkoisen liiketoimintatiedon ja heikkojen signaalien keräämisestä ja hyödyntämisestä. Kansallisilta innovaatiojärjestelmän toimijoilta kerättiin tietoa rakennetusta ennakointijärjestelmästä ja sen hyödynnettävyydestä pk-yrityksissä sekä osaamiskeskusohjelman roolista tiedon välittäjänä. Kirjallisuus ja haastattelut yhdistämällä tutkimuksessa syntyi toimintamalli Kaakkois-Suomen osaamiskeskukselle. Toimintamallin avulla pk-yritykset voivat hyödyntää kansallisen innovaatiojärjestelmän toimijoiden keräämää, liiketoiminnalleen tärkeää signaalitietoa strategiaprosessissaan. Suomen innovaatiojärjestelmä on toimiva ennakoinnin osalta, kun taas pk-yrityksissä ei useinkaan suunnata resursseja ennakointiin ja heikkojen signaalien keräämiseen. Ajankohta toimintamallin käyttöönotolle vaikuttaa tutkimuksen pohjalta sopivalta, sillä järjestelmää on rakennettu ja testattu jo muutamien vuosien ajan.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten yrityksessä käytetään markkinatutkimustietoa ja -työkaluja sekä miten markkinatutkimustiedon käyttöä yrityksessä voisi kehittää tukemaan myynnin ja markkinoinnin tarpeita. Tutkimus suoritettiin laadullisena case-tutkimuksena. Tutkimuksen teoreettinen lähdeaineisto kerättiin kirjallisuudesta sekä tieteellisistä artikkeleista ja empiirinen aineisto suorittamalla haastatteluja sekä kysely yrityksen työntekijöille. Tutkimuksen teoreettisena pohjana käytettiin liiketoimintatiedon, markkinatiedon ja kilpailijatiedon hallintaa sekä markkinatietoprosessia erityisesti tiedon käytön ja hyödyntämisen näkökulmasta. Empiirinen aineisto tutkimukseen kerättiin haastattelemalla sekä suorittamalla kysely yrityksen myynnin ja markkinoinnin parissa toimiville henkilöille. Niin teorialähteiden kuin kohdeyrityksessä kerätyn empiirisen materiaalin pohjalta voidaan todeta, että markkinatietoa käytetään asiakasrajapinnassa sekä yrityksen sisäisessä strategiatyössä. Markkinatutkimustyökalujen ja -tiedon käyttöön organisaatiossa kannustavat tiedon helppo saatavuus ja käyttö sekä ajankäytön resurssointi uuden oppimiseen. Myös tiedon tuoreus ja lyhyet yhteenvedot koettiin tärkeiksi tekijöiksi tiedon tehokkaamman hyödyntämisen edesauttajaksi.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, miten Business Intelligencea voidaan hyödyntää autoalan liiketoiminnassa Suomessa. Työssä tutkitaan erityisesti autoalan tietotarpeita, tietolähteitä, tiedon analysointia sekä tiedon hyödynnettävyyttä liiketoiminnan ohjaamisessa ja päätöksenteossa. Työn tutkimusstrategiana käytettiin tapaustutkimusta, jonka kohderyhmänä oli viisi suomalaista autoalan suuryritystä. Tutkimuksen empiirinen aineisto hankittiin haastattelemalla yritysten Business Intelligence -toiminnoista vastaavia henkilöitä. Tutkimuksen tulosten perusteella Business Intelligence merkitsi yrityksille ensisijaisesti toiminnanohjausta ja sen seurantaa, sekä korkealaatuisen tiedon tuottamista päätöksentekoa varten. Keskeisiksi tietotarpeiksi luokiteltiin asiakkaisiin, ajoneuvoihin, sisäisiin prosesseihin, liiketoimintatapahtumiin, kilpailijoihin, toimialaan ja asiakastyytyväisyyteen liittyvät tiedot. Tutkimuksen tulosten perusteella tiedon hankinnassa tulee huomioida sekä sisäisen liiketoimintatiedon analyyttinen hyödyntäminen että systemaattinen tiedon hankinta myös ulkoisista lähteistä. Yritykset kokivat Business Intelligence -toimintojen parantaneen tiedon laatua, tehostaneen toiminnanohjausta sekä mahdollistaneen yhteneväisen liiketoiminnan johtamisen organisaation eri tasoilla.