737 resultados para Aineettoman pääoman hyödyntäminen
Resumo:
PK-yritysten omistajanvaihdokset koskettavat vuoteen 2020 mennessä Suomessa noin 250000 ihmistä. Yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että vaihdokset onnistuvat ja yritykset säilyttävät kilpailukykynsä, pystyvät kehittymään, kasvamaan kannattavasti ja työllistämään lisää henkilökuntaa. Työn tavoitteena on ymmärtää ja selittää PK-yrityksen omistajanvaihdosta tietojohtamisen näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin vertailevana tapaustutkimuksena. Aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Luopujan hiljaisen tiedon ja jatkajan yritykseen tuoman uuden tiedon onnistunut hyödyntäminen on oleellista PK-yritysten omistajanvaihdosten onnistumisessa. Luopujan hiljaisen tiedon siirtäminen jatkajalle ylläpitää yrityksen kilpailukykyä. Jatkajan yritykseen tuoma uusi tieto puolestaan voi laukaista tiedon hankinnan, sulattamisen, muokkaamisen ja hyödyntämisen prosessin, jonka kautta yrityksen kilpailukykyä voidaan parantaa tehostamalla prosesseja tai parantamalla tuotteita ja palveluita. Yksilöiden välinen tiedon jakaminen, siirtäminen ja rakentaminen ovat prosesseja, jotka kasvattavat yrityksen absorptiivistä kapasiteettiä tehostamalla tiedon sulattamista ja muuntamista. Tätä kautta voidaan osaltaan selittää omistajanvaihdokseen liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia.
Resumo:
Tukin mittaus ennen sahausta ja sahausasetteen optimointi on kehittynyt paljon viimeisen 10 vuoden aikana. Sahauksen kannattavuuden huonontuessa raaka-aineen tehokas hyödyntäminen on muodostunut tärkeäksi osaksi prosessia. Mittalaitteiden tekniikan kehityttyä on ollut mahdollista mitata tukin muoto ja halkaisijat eri kohdista entistä tarkemmin. Sahausasetteen optimoinnilla pyritään raaka-aineen mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön eli saamaan mahdollisimman hyvä saanto jokaisesta yksittäisestä sahatusta tukista. Mittaustarkkuus on suoraan kytköksissä sahausasetteen optimointi tuloksen onnistumiseen. Yleisesti tukin mittaus ennen sahausta ja sahausasetteen optimointi tulevat samalta toimittajalta. Työssä tarkasteltiin kahden eri toimittajan tukkimittareita sekä optimoinnin onnistumista sen perusteella. Käytössä oli lasikuituinen mallitukki, jota mitattiin kummankin toimittajan mittareilla. Näin voitiin suoraan vertailla mittauksen ja optimoinnin onnistumista ja verrata sitä optimaalisiin tuloksiin. Työssä käytettiin kandidaatintyössä luomaani toimintamallia tukkimittarin tarkkuuden toteamiseksi. Mittaus- ja optimointivirheistä pystyttiin laskemaan, kuinka paljon tappiota sahalaitokselle aiheutui verrattuna optimaaliseen mittaus- ja optimointitulokseen. Jo pienetkin virheet optimoinnissa ja mittauksessa vaikuttavat sahauksen kannattavuuteen, kun tarkastellaan sahalaitosta jossa sahataan 8000 – 10 000 tukkia yhden työvuoron aikana. Tulosten perusteella mittarit mittaavat hieman virheellisesti, ja kummankin mittarin mittausten perusteella saatiin eri sahausasete optimointitulokseksi. Mittavirheen takia voitiin todeta, että parantamalla mittaustarkkuutta voidaan sahauksen kannattavuutta parantaa.
Resumo:
Customer knowledge management (CKM) practices enable organizations to create customer competence with systematic use of customer information that is integrated throughout the organization. Nonetheless, organizations are not able to fully exploit the vast amount of data available. Previous research on use of customer information is limited especially in a multichannel environment. The aim of this study was to identify the main obstacles for utilizing customer information efficiently across multiple sales channels. The study was conducted as a single case study in order to gain deeper understanding of the research problem. The empirical findings indicate that lack of CKM practices and a common goal are major challenges obstructing effective utilization of customer information. Furthermore, decentralized organizational structure and insufficient analytical skills create obstacles for information sharing and capabilities to process information and create new knowledge. The implications of the study suggest that in order to create customer competence organizations should shift their focus from technology to the organizational factors affecting use of information and implement CKM practices throughout the organization.
Resumo:
Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena oli tutkia osaamisen johtamisen käytäntöjä ja kehittämistarpeita kohdeorganisaatiossa henkilöstön näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten tehtyjä henkilöstötutkimuksia on hyödynnetty kohdeorganisaatiossa ja näkyykö tämä hyödyntäminen käytännön johtamisessa henkilöstön mielestä. Tutkimus suoritettiin laadullisena tapaustutkimuksena ja empiirinen aineisto kerättiin kuudella teemahaastattelulla, jotka analysoitiin sisällönanalyysimenetelmällä. Tutkimuksessa kartoitettiin, millaisia osaamisen johtamisen käytäntöjä kohdeorganisaatiossa on. Tutkimuksen tuloksien perusteella osaamisen johtamisen peruselementit ovat olemassa: säännölliset palaverit koettiin tärkeiksi, mutta koulutuksien ja kehityskeskusteluiden järjestämisessä sekä jälkiseurannassa henkilöstö näki parannettavaa. Myös hiljaisen tiedon siirtäminen ja hyödyntäminen koettiin merkittäväksi tekijäksi organisaation onnistuneen toiminnan ja jatkuvuuden kannalta. Tutkimuksessa todettiin osaamisen johtamisen kehittämisen ja osaamisen kehittämisen menetelmien linkittyvän vahvasti toisiinsa ja tutkimuksen tuloksena esitettiin konkreettisia toimenpide-ehdotuksia osaamisen johtamisen kehittämisestä kohdeorganisaation johdolle. Tutkimuksen mukaan osaamisen johtaminen ja henkilöstöjohtaminen sulautuvat toisiinsa, eikä niitä voida tarkastella erikseen. Johdon ja henkilöstön välisellä vuorovaikutuksella on suuri merkitys onnistuneelle osaamisen johtamiselle. Keskeistä on kytkeä osaamisen johtaminen organisaation käytäntöihin ja varata sen implementointiin riittävästi resursseja.
Resumo:
The participants in the dynamic Finnish working environment are expected to display communication skills, which is emphasized when different cultures meet. The objective of this thesis was to study the required interpersonal communication competence of leaders in a Finnish-Russian superior-subordinate relationship. The leadership was approached from a communicational perspective where leadership emerges in a dyadic relationship between leader and subordinate. The research was conducted as a qualitative case study. The data was gathered from interviews in the target organization. Four superiors and five of their subordinates were interviewed. The qualitative data gathered from the interviews was analyzed by theory-driven content analysis. The representative data was organized and coded in order to establish the main categories, which form a basis of the conclusions of the thesis. Interpersonal communication competence has a significant role alongside substance in leadership. The superiors in the workplace perceive communication as contextual. The findings indicate that there are certain tensions in the relationship between the superiors and their subordinates. The tensions are described as distance, collectiveness and emotions, and verbal expression and understanding. Leadership communication competence is about finding a balance between the tensions based on cultural differences. From the interpersonal communication research tradition point of view, the efficient and appropriate communication competence in this context consists of the knowledge of tensions and challenges, as well as the ability to manage cultural tensions and the motivation to react positively to cultural differences.
Resumo:
Diplomityössä tutkittiin Microsoftin pilvipalveluiden käyttöä pk-yrityksen päätelaitteiden hallinnassa sekä yrityksen tiedonhallinnassa. Kohdeyrityksenä oli pk-yritys, jolla on ollut Microsoftin pilvipalveluita käytössä jo useamman vuoden ajan. Pilvipalveluiden nopean päivitystahdin myötä uusimpien ominaisuuksien hyödyntäminen on suurelta osin jäänyt tekemättä. Tutkimus päädyttiin rajaamaan kohdeyrityksessä tehdyn vaatimusmäärittelyn mukaisiin tapauksiin, joihin pyrittiin etsimään vastauksia Microsoftin pilvipalveluiden tämän hetken ominaisuuksien avulla. Tutkimus toteutettiin tutustumalla kirjallisuuden avulla pilvitoimintamallin perusteisiin ja Microsoftin tarjoamiin pilvipalveluihin. Työn käytännön osuus toteutettiin useilla eri päätelaitteilla Office 365:den ja Windows Intunen muodostamassa testiympäristössä, jota laajennettiin Microsoft Azuren mahdollistamilla lisäominaisuuksilla. Pilvitoimintamallin yritykset taistelevat jatkuvasti käyttäjien luottamuksesta ja NSA:n vakoilutapauksen jälkeen palveluissa on tapahtunut paljon parannuksia. Tutkimuksessa todettiin erityisesti tiedon suojaamiskäytäntöjen ja hallintaominaisuuksien kehittyneen viime vuosina pilvitoimintamallin yritysten keskinäisen kilpailun myötä. Microsoftin pilvipalvelujen uudet ominaisuudet tarjoavat pk-yritysten käyttöön tehokkaita päätelaite- ja tiedonhallintaratkaisuja, joita on tähän asti ollut saatavilla vain suuryritysympäristöissä.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tunnistaa organisaation sisäisiin tietäysverkostoihin ja työntekijöiden verkostorooleihin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusongelmaa tarkasteltiin tietojohtamisen tietoperustaisen näkemyksen, sosiaalisen pääoman ja verkostotutkimuksen teoreettisesta viitekehyksestä. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena suomalaisessa teollisuusorganisaatiossa. Tutkimuksen empiirisessä osassa käytettiin sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Kvantitatiivinen tutkimusaineisto kerättiin strukturoidulla kyselylomakkeella ja analysoitiin sosiaalisella verkostoanalyysillä. Kvalitatiivinen tutkimusaineisto kerättiin haastatteluilla ja analysoitiin abduktiivisesti sisällönanalyysimenetelmällä. Tutkimuksen tulosten mukaan tietämysverkostoihin ja verkostorooleihin vaikuttavat sekä ulkoiset että sisäiset tekijät. Ulkoisia tekijöitä ovat ympäristöön ja olosuhteisiin vaikuttavat tekijät. Sisäisiä tekijöitä ovat puolestaan henkilön luonteenpiirteet, osaaminen, motivaatio sekä tietämys. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan sisäiset tekijät selittävät työntekijöiden välisiä eroja. Työntekijöiden käyttäytymiseen, motivaatioon, asenteisiin ja osaamiseen voidaan vaikuttaa henkilöstöjohtamisen menetelmillä. Ihmisen persoonallisuus sen sijaan pysyy suhteellisen muuttumattomana. Tietojohtamisen, tietämysverkostojen ja verkostoroolien aikaisemmissa tutkimuksissa ei ole kuitenkaan tarkasteltu persoonallisuuden piirteiden vaikutusta tietämyksen siirtämiseen.
Resumo:
Menneisyys on jo tapahtunut, eikä historiaan perustuva taloudellinen raportointi voi sitä muuttaa. Globaalissa maailmassa, jossa muutosten tahti on jatkuva, on myös perinteisen laskentatoimen rooli ajautunut yhä ennakoivampaan suuntaan. Myös strategiset tekijät ja päätökset ovat tulleet lähemmäs laskentatoimea. Tutkimuksen case-yrityksen energia-asioista vastaavat henkilöt tunnistivat tarpeen kehittää strategista päätöksentekoa tukevia menetelmiä. Tässä tutkimuksessa tutkitaan liiketoimintatiedon hallinnan osa-alueen ennakoivan analytiikan soveltamista laskentatoimeen. Ennakoiva analytiikka yhdistettynä laskentatoimen muutoskehitykseen, luovat mielenkiintoisen yhdistelmän, jota alettiin soveltaa case-yrityksen tarpeisiin. Tutkimuksessa syvennytään ennakoivan analytiikan hyödyntämiseen strategisesta näkökulmasta luomalla case-yritykselle ennakoivan mallinnuksen avulla skenaarioanalyysi energiakustannusten kehityksestä vuoteen 2025. Tutkimus on tutkimusotteeltaan päätöksentekometodologinen, johon on sisällytetty tutkimuksen kannalta olennaisen laskentamallin rakentaminen ja implementointi käytännön tilanteeseen. Tutkimuksen yhteydessä rakennettuun laskentamalliin sovellettiin tulevaisuuden tutkimuksesta paremmin tunnettua menetelmää Trend Impact Analysis (TIA). PEST-analyysin avulla tunnistettiin energiaympäristön tekijöitä, joita alettiin tarkentaa skenaarioiden taustaolettamuksiksi ja edelleen energialähteiden mahdollisiksi muutostekijöiksi laskentamalliin. Yleisenä johtopäätöksenä PEST-analyysista voidaan todeta, että energiaympäristöön vaikuttavia tekijöitä on useita, mutta energiakustannuksia yleisesti ohjaavat vahvimmin poliittiset tekijät sisältäen sekä kansallisen että kansainvälisen tason muutoksia. Tutkimustulosten mukaan ennakoivan analytiikan hyödyntäminen on viimevuosina kasvattanut yhä enemmän suosiotaan, ja sen voidaan ajatella olevan kehittyvän teknologian asemassa – myös taloushallinnon keskuudessa. Käytännön esimerkit osoittavat sen tuovan mahdollista hyötyä etenkin johdon laskentatoimen ennakoivaan osa-alueeseen; sekä operatiiviseen että strategiseen laskentaan. Tutkimuksessa rakennettu laskentamalli tuo ennakoivan mallinnuksen kautta case-yritykselle suurimmat hyödyt strategisen päätöksenteon tueksi esimerkiksi pitkän aikavälin suunnitelmiin ja investointilaskelmiin. Myös mahdollinen hyöty budjetoinnin kehittämisessä on saavutettavissa. Mikäli case-yrityksellä on tarkoituksena tulevaisuudessa hyödyntää ennakoivaa analytiikka tehokkaammin sisäisen laskennan käyttöön, vaatii se todennäköisesti joitain lisäinvestointeja IT-järjestelmiin.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää mallimittaristo logistiikkapalvelualalla toimivan yrityksen operatiivisen tason suorituskyvyn seurantaan ja toiminnanohjausta varten, päivittäisen johtamisen tueksi. Tutkimus suoritettiin pääosin toiminta-analyyttisena, yhden yrityksen empiirisenä tapaustutkimuksena. Tutkimuksen kohdeyrityksen toiminnanmittaus perustuu tällä hetkellä pääasiassa taloudellisiin mittareihin ja muutamaan kyselyyn. Toiminnanohjauksen ja – kehittämisen, päätöksenteon tueksi tarvitaan, taloudellisten mittareiden lisäksi, mittareita, joilla pystytään seuraamaan suorituskyvyn taustalla vaikuttavien tekijöiden kehittymistä. Tutkimuksen kohdeyrityksen operatiivisen tason suorituskyvyn mallimittariston suunnittelussa haluttiin varmistaa, että jatkossa mittaamisella vaikutettaisiin seuraustekijöiden lisäksi myös syytekijöihin, selkiyttää liiketoiminnan tavoitteet, operatiivisen tason näkökulmasta, ja mittaamisen tavoite. Tutkimuksessa esitelty mallimittaristo on suunniteltu, tasapainotetun mittariston viitekehyksen avulla. Mittariston näkökulmiksi valittiin: talous, sidosryhmä (asiakas), prosessi ja henkilöstö. Mittariston tuottaman tiedon tavoitteena on toiminnanohjauksen, -kehittämisen ja päätöksenteon tukeminen, kun mittaustulokset ja trendi ovat yhdessä paikassa, on tiedonhaku ja - hyödyntäminen helpompaa. Mallimittaristoa ei testattu eikä käyttöönotettu tutkimuksessa.
Resumo:
Palvelujen hankinta on yhä kiinteämmin osa yritysten liiketoimintaa, kun kiristyvässä kilpailussa yritykset pyrkivät siirtämään keskittymistään enenevissä määrin ydintoimintojensa tuottamiseen. Yleisiä ohjeistuksia palveluiden laadun kehittämisestä ja hankintaprosessin läpiviennistä on olemassa runsaasti, mutta palveluihin keskittyvän hankinnan kokonaisvaltaista kuvausta on tutkimuskentästä vaikea löytää. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia palvelun hankinnan prosessia ja laatua, sekä paikata olemassa olevaa tutkimusaukkoa tunnistaen hankintaprosessista lopputuloksen laadun kannalta kriittisiä elementtejä. Tutkimusaihetta lähestytään tarkastelemalla ensin olemassa olevaa tutkimusta palvelujen hankintaprosessista ja laadusta. Lisäksi tutkimusta varten on haastateltu hankinta-asiantuntijoita, sekä suoritettu case-tutkimus Espoon kaupungin koulukuljetusten hankinnasta, jossa hyödynnetään QFD-matriisianalyysiä kriittisten tekijöiden tunnistamiseksi. Lopputuloksena tutkimus esittää hankintaprosessiin perustuvan listan niistä laadukkaan lopputuloksen kannalta kriittisistä tekijöistä, joihin keskittymällä palveluhankinnan laatua on mahdollista parantaa. Keskeisimpinä tekijöinä tuloksissa esiin nousevat hankintatiimin kokoaminen, yrityksen tahtotilan tunnistaminen, palvelusisällön ja sen tavoitteiden ymmärtäminen, sanktiomallien hyödyntäminen, sekä yhteistyön vaaliminen hankinnan suunnittelussa ja sopimusseurannassa.
Resumo:
Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää ja analysoida tunnuslukuihin perustuvien sijoitusstrategioiden tuottoja voimakkailla lasku- ja nousumarkkinoilla finanssikriisin aikana. Säilyttääkö arvostrategian alhaisten tunnuslukujen portfolio arvonsa laskukausilla parhaiten tai tuottaako kasvustrategia vahvalla nousukaudella parhaan tuoton? Miten yhtiöiden taloudellinen asema vaikuttaa tuottoihin jyrkillä laskukausilla ja nousukaudella? Tutkimusaineistona ovat julkisesti noteeratut Helsingin pörssin yhtiöt aikavälillä 13.7.2007 - 4.10.2011. Ajanjaksoon mahtuu kaksi laskukautta ja nousukausi. Yhtiöt on jaettu tunnuslukujen arvostuksen mukaan viiteen portfolioon. Tutkittavat tunnusluvut ovat P/E-luku, P/B-luku, EV/Ebit-luku, oman pääoman tuotto, omavaraisuusaste, current ratio ja Grahamin luku. Tulosten perusteella arvostrategia menestyi hyvin nousukaudella niin P/E-luvun kuin P/B-luvun kategorian tuotoissa, mutta ei erottunut edukseen laskukausilla. Huomattavaa oli myös korkean omavaraisuuden yhtiöiden voimakas defensiivisyys molemmilla laskukausilla. Toisaalta ne olivat myös nousukaudella vähätuottoisia.
Resumo:
As technology has developed it has increased the number of data produced and collected from business environment. Over 80% of that data includes some sort of reference to geographical location. Individuals have used that information by utilizing Google Maps or different GPS devices, however such information has remained unexploited in business. This thesis will study the use and utilization of geographically referenced data in capital-intensive business by first providing theoretical insight into how data and data-driven management enables and enhances the business and how especially geographically referenced data adds value to the company and then examining empirical case evidence how geographical information can truly be exploited in capital-intensive business and what are the value adding elements of geographical information to the business. The study contains semi-structured interviews that are used to scan attitudes and beliefs of an organization towards the geographic information and to discover fields of applications for the use of geographic information system within the case company. Additionally geographical data is tested in order to illustrate how the data could be used in practice. Finally the outcome of the thesis provides understanding from which elements the added value of geographical information in business is consisted of and how such data can be utilized in the case company and in capital-intensive business.
Resumo:
Tämä tutkielma käsittelee kiinteistöpalvelujen hankintaa hankintaorganisaation ja palveluntoimittajan välisessä rajapinnassa, vuorovaikutuksen ja tiedon näkökulmasta. Tavoitteena on etsiä keinoja laadukkaampaan ja kustannustehokkaampaan palveluun hankintatoiminnan avulla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu resurssiriippuvuusteorian, palvelujen ja vuorovaikutuksen ympärille. Tutkimuskontekstina toimii kiinteistöpalveluala ja tutkimus on toteutettu kolmen teemahaastattelun avulla haastateltavien edustaessa suurimpia kiinteistöpalveluja hankkivia tahoja. Tutkimuksen perusteella sekä kiinteistöpalvelujen hankintaprosessit että hankintaosaamisen hyödyntäminen liiketoiminnassa tarvitsevat kehittämistä ja proaktiivista otetta.
Resumo:
Targeted measures bring the greatest benefits for environmental protection in agriculture final report of the TEHO Plus project (2011–2014). Particular priority areas of the project activities included creating a training package for agri-environment advisers and testing it, farm-specific advisory services and exploitation of experiences of advice provision, putting together an information package of agri-environment issues, farm-level experiments, and development of water quality monitoring. The recommendations issued by advisers on targeting environmental measures were based on utilising geographical information material and nutrient balances. The project was implemented in cooperation by Southwest Finland Centre for Economic Development, Transport and the Environment, MTK-Satakunta and MTK-Varsinais-Suomi. The project received funding from the Ministry of Agriculture and Forestry and the Ministry of the Environment. Participating farmers, with whom environmental advice was developed and experiments were carried out, were important partners for the project. The operating area of the project was Satakunta and Varsinais-Suomi in Southwest Finland, but its outcomes can be exploited nationally. A national perspective was ensured by close cooperation with actors in different provinces. This final report describes project experiences and outcomes including environmental advisory services, training of agri-environmental advisers, farm visits and the feedback received from farmers on agri-environmental advice, development of water quality monitoring, experiments and project work.
Resumo:
Lääkehoidon arvioinnin sähköiset työkalut ja niiden hyödyntäminen potilastyössä.