87 resultados para New business enterprises -- Catalonia -- Girona (Province)
Resumo:
Tavoitteena tutkimuksessani oli saada selville, mistä pienen kaupungin uudet pienyrittäjät hakevat ja saavat neuvoja yrityksen perustamisvaiheissa. Olen myös kartoittanut yrittäjän perustamispäätöksen taustaa ja idean lähdettä. Tutkimukseni alkoi kyselylomakkeen lähettämisellä koko tutkimuksen kohdejoukolle. Tutkimusongelman hahmotuttua valitsin tutkimustavaksi teemahaastattelun. Haastattelin yhteensä yhdeksää uutta yrittäjää vuosilta 1998 ja 1999. Kohderyhmä koostui eri sukupuolta olevista ja eri ikäisistä henkilöistä. Yleisesti ottaen yrittäjien tukiverkostot olivat melko laajoja. Neuvoja haettiin ahkerimmin uusyrityskeskuksesta ja kirjanpitäjiltä. Perheellä ja tuttavilla on myös roolinsa tukiverkostossa. Näyttäisi siltä, että nuoremmat yrittäjät ovat ahkerampia neuvojen kyselijöitä kuin vanhemmat. Tutkimuksen tulosten valossa näyttäisi siltä, että uusi yrittäjä saa tarvitsemansa tuen ja avun
Resumo:
Globaalinen liiketoimintaympäristö on muutoksessa. Uudet teknologiat muuttavat toimintaympäristöä ja talouden säännöt muuttuvat nopeasti. Uusia liiketoimintamalleja tarvitaan. Tutkimuksen tavoitteena oli analysoida tieto- ja viestintäteollisuuden (ICT-teollisuus) nykytilannetta strategisesta ja kilpailuanalyyttisestä näkökulmasta, sekä luoda kuva ICT-teollisuudesta ja sen suurista pelureista Euroopassa ja USA:ssa. Tutkimus analysoi viittä suurta ICT-alan yritystä. Tutkimus oli luonteeltaan sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen. Yrityksiä analysoitiin käyttäen numeerista ja laadullista materiaalia. Tutkimus perustui kirjallisuuteen, artikkeleihin, tutkimusraportteihin, yritysten internet-kotisivuihin ja vuosikertomuksiin. Tutkimuksen tuloksena voitiin löytää sekä yhtäläisyyksiä että eroavaisuuksia yritysten liiketoimintamallien ja taloudellisen menestymisen väliltä.
Resumo:
Palveluliiketoiminnan merkitys teollisten yritysten kasvusta ja kannattavuudesta kasvaa voimakkaasti. Palveluliiketoiminnan voidaan katsoa olevan asiakaslähtöisyyden perusta. Diplomityön toimeksiantajan yksi palveluliiketoiminnan muoto on varaosaliiketoiminta. Varaosaliiketoiminta muodostaa yrityksen palvelutarjonnasta merkittävän osan, mutta sen asema yrityksessä on ollut epäselvä, eikä yhtenäistä johtamistapaa ole ollut. Tästä syystä nähtiin olennaiseksi analysoida liiketoiminnan nykytilaa ja kehittää varaosaliiketoiminnalle uusi liiketoimintamalli. Nykytilan analysointiin käytettiin syksyllä 2007 käyttöönotettua liiketoimintatiedon hallinnan työkalua. Varsinainen tutkimusosa toteutettiin haastattelututkimuksella, jossa haastateltiin 15 henkilöä joiden toimenkuva liittyi varaosaliiketoimintaan. Haastattelujen tarkoituksena oli selvittää varaosaliiketoiminnan nykytilaa, löytää kehitysehdotuksia ja määritellä varaosaliiketoiminnan kriittiset menestystekijät. Liiketoiminnan analysointiin käytettiin teorioita palvelu- ja varaosaliiketoiminnasta sekä varaosista. Tutkimusmenetelmät perustuivat toimialarakenne-, strategia- ja kilpailija-analyyseihin. Työn tuloksista voidaan todeta, että varaosaliiketoiminnalla tulisi olla oma strategia ja kyseisen liiketoiminnan asema tulisi määritellä selkeämmin palveluliiketoiminnassa. Työn tuloksena esitetään varaosaliiketoiminnan uusi liiketoimintamalli, joka perustuu kriittisiin menestystekijöihin. Kriittiset menestystekijät ovat hankintatoiminta, palvelu, sisäinen prosessi ja liiketoiminnan kehittäminen. Kyseisille tekijöille esitetään kehitysehdotuksia sekä toimenpidesuositukset, joilla uusi liiketoimintamalli on mahdollista implementoida käytäntöön.
Resumo:
Metsäpolttoaineiden käyttö kasvaa lämpö- ja voimalaitoksissa ja mahdollisissa biojalostamoissa. Metsäpolttoaineilla voidaan saavuttaa päästövähennyksiä korvaamalla päästöintensiivisempiä polttoaineita. Metsäpolttoaineen kysynnän kasvu suurkäyttöpaikoilla luo uusia vaatimuksia metsäbiomassan hankintaan. Metsäpolttoaineiden vesitiekuljetuksen sisältämiä logistiikkajärjestelmiä kehittämällä toimitusvarmuutta pystytään parantamaan ja hankintaa laajentamaan kustannustehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Kuljetuskokeilut antoivat uutta tietoa vesitiekuljetuksen sisältämästä hankinnasta. Lastikapasiteetti nykyisen kaltaisessa Eurooppa IIa -suurproomussa vaihtelee 1200 tonnista jopa 1800 tonniin (kosteus 40 %) riippuen tiivistymisestä ja proomun modifiointiasteesta. Metsähakkeen energiatiheys oli suurproomukuljetuksissa keskimäärin 1 MWh/i-m3, joka oli 25 % parempi kuin vertailun hakerekkakuljetuksissa. Vesitiekuljetuksen kustannukset olivat kuljetuskokeiluissa lastauksineen ja purkuineen 0,02 €/MWh/km, ollen noin 20 % ketjun kokonaiskustannuksista. Simuloinnin edullisimpien vesitiekuljetusvaihtoehtojen vaihteluvälin kustannukset olivat vastaavasti 0,013 - 0,026 €/MWh/km. Lastauksen ja purun kustannus oli 0,4 - 0,6 €/MWh ja vesitiekuljetus 0,9 - 2,0 €/MWh (100 km). Ketjun kokonaiskustannukset hakkuutähdehakkeelle vaihtelivat simuloinnin edullisimpien vaihtoehtojen perusteella välillä 10,8 - 12,1 €/MWh (30 km rekka, 100 km proomu). Kuljetusketjujen simuloinnin kustannukset osoittivat proomukuljetusketjun olevan kilpailukykyinen vaihtoehto hakerekkakuljetusketjulle kalustosta ja vuosittaisista käyttötunneista riippuen kuljetusetäisyyden ylittäessä 100 km. Kustannustehokkain ratkaisu vesitiekuljetuksessa saavutettiin pienen aluksen ja suuren kokoluokan proomuyksikön kytkyeellä. Haketus kannattaa toteuttaa ennen proomukuljetuksen osuutta metsähakkeen paremman tiiviyden ja käsiteltävyyden perusteella. Logistiikkajärjestelmiä pitää kehittää tapauskohtaisesti käyttöpaikan tarpeet ja olosuhteet huomioon ottaen. Metsäpolttoaineiden vesitiekuljetuksen sisältämän logistiikan liiketoimintamallien vertailussa arvioitiin vaihtoehtoiset ulkoistetut toimintamallit paremmaksi kuin nykyinen urakointimalli. Tämä mahdollistaa paremman metsähakkeen saatavuuden ja logistiikan tehokkuuden lastausterminaaleissa. Terminaalitoiminnot ja proomukuljetukset lisäävät uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja mahdollistavat metsäpolttoaineiden
Resumo:
The paper industry has been experiencing remarkable structural changes since paper demand growth has ceased and some markets are declining. One reason behind the declined demand is the Internet, which has partially substituted the newspaper as a source of information. Paper products alone can no longer provide livelihood, and the paper industry has to find new business areas. In this research, we studied radio frequency identification (RFID), and the market opportunities it could provide for paper industry. The research combined a quantitative industry analysis and qualitative interviews. RFID is a growing industry in the beginning of its life cycle, in which value chains and technologies still evolve significantly. The industry is going to concentrate on the future, and in the long term RFID-identifiers will probably be printed on paper substrate or directly onto products. Paper industry has the chance to enter the RFID industry, but it has to obtain the required competences, for example through acquisitions. The business potential RFID offers to paper industry is inadequate, and while reviewing new strategic options, the paper industry must consider more options, for example the entire printed intelligence.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena on tutkia kohdeyrityksen strategista muutosta perinteisestä tuotetoimittajasta ratkaisujen toimittajaksi. Toimialan muutosta arvioidaan tarkemmin, jotta voidaan selvittää kuinka yrityksen tulisi mukauttaa resurssejaan ja kyvykkyyksiään sopeutuakseen muutoksen tuomiin uusiin haasteisiin. Tarkastelun alla on erityisesti yrityksen strateginen muutos ja kuinka löytää strategian kannalta ne dynaamiset kyvykkyydet joiden avulla yritys saa pysyvää kilpailuetua. Yritykset pyrkivät strategisessa suunnittelussaan pysyvään kilpailuetuun. Strategista johtamisen teorioita on esitetty useita ja niiden kautta on vaikea selittää nykyisin nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä toimivien yritysten menestystä. Dynaamisten kyvykkyyksistä on haettu selitystä menestyksen taakse. Yritysten tavoitellessa kokonaan uusia liiketoiminta-alueita niihin kohdistuu suuria muutoksia niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Tällöin on kriittistä tunnistaa ne ydinkyvykkyydet joiden avulla voidaan menestyä uusilla liiketoiminta-alueilla. Työn ensimmäisessä osassa esitetään strategiaan ja kyvykkyyksiin liittyviä teorioita. Teoriaosiossa tarkastellaan myös palveluyritykseksi muuntautumisen haasteita, jonka jälkeen esitellään kohdeyrityksen strategiset tavoitteet ja kuinka puuttuvia resursseja voidaan tunnistaa. Resurssipohjaisen lähestymistavan avulla päästiin hyvin käsiksi toimialan muutoksen aiheuttamiin puuttuviin resursseihin. Analyysin aikana tunnistettiin puutteita tavoitteisiin nähden ja tässä työssä nousi yhtenä keskeisimpänä esille ICT-osaaminen kohdeyrityksen siirtyessä laitevalmistajan roolista kohti ratkaisun toimittajaa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että resurssipohjaisen lähestymistavan avulla voidaan tunnistaa tämän tyyppisessä yrityksessä resurssipuutteita joita kehittämällä yritys voi saavuttaa pysyvää kilpailuetua.
Resumo:
Both the competitive environment and the internal structure of an industrial organization are typically included in the processes which describe the strategic management processes of the firm, but less attention has been paid to the interdependence between these views. Therefore, this research focuses on explaining the particular conditions of an industry change, which lead managers to realign the firm in respect of its environment for generating competitive advantage. The research question that directs the development of the theoretical framework is: Why do firms outsource some of their functions? The three general stages of the analysis are related to the following research topics: (i) understanding forces that shape the industry, (ii) estimating the impacts of transforming customer preferences, rivalry, and changing capability bases on the relevance of existing assets and activities, and emergence of new business models, and (iii) developing optional structures for future value chains and understanding general boundaries for market emergence. The defined research setting contributes to the managerial research questions “Why do firms reorganize their value chains?”, “Why and how are decisions made?” Combining Transaction Cost Economics (TCE) and Resource-Based View (RBV) within an integrated framework makes it possible to evaluate the two dimensions of a company’s resources, namely the strategic value and transferability. The final decision of restructuring will be made based on an analysis of the actual business potential of the outsourcing, where benefits and risks are evaluated. The firm focuses on the risk of opportunism, hold-up problems, pricing, and opportunities to reach a complete contract, and finally on the direct benefits and risks for financial performance. The supplier analyzes the business potential of an activity outside the specific customer, the amount of customer-specific investments, the service provider’s competitive position, abilities to revenue gains in generic segments, and long-term dependence on the customer.
Resumo:
Tavoitteena tässä diplomityössä on selvittää, hyödyntääkö kohdeyritys jo olemassa olevaa ERP-järjestelmäänsä riittävästi ja kuinka ERP-järjestelmä implementoidaan hallitusti yrityksen kahteen uuteen toimipisteeseen. Tavoitteen saavuttamiseksi, työssä tarkastellaan yrityksen ERP-järjestelmällä toteutettavaa toiminnanohjausta ja tarkastelussa havaittuihin epäkohtiin sekä puutteellisuuksiin pyritään löytämään korjaava kehitystoimenpide. Toiminnanohjauksen kehittämisen jälkeen työssä perehdytään ERP-järjestelmän implementointiprosessiin. Työ alkaa teoriaosuudella, jossa käsitellään aluksi ERP-järjestelmiä koskevia perusasioita kirjallisuutta hyödyntäen. Teoriaosuuden toisessa luvussa paneudutaan ERP-järjestelmien implementointiprosessiin laajan kirjallisuusaineiston pohjalta. Työn empiriaosuuden aloittaa kohdeyrityksen toiminnanohjauksen nykytilan kartoitus, jota seuraa kartoituksessa tunnistettujen epäkohtien kehitysehdotukset. Empiriaosuuden viimeinen luku kuvaa kohdeyrityksen uuteen toimipisteeseen aloitettua ERP-järjestelmän implementointiprosessia. Työn tulokset osoittavat, millaisilla toimenpiteillä kohdeyrityksen toiminnanohjausta voidaan kehittää entisestään. Tulokset ohjaavat yritystä ERP-järjestelmänsä tehokkaampaan hyödyntämiseen. Työstä ilmenee lisäksi, kuinka vaativa prosessi ERP-järjestelmän implementointi uuteen toimipisteeseen on ja mitkä tekijät vaikuttavat eniten implementointiprosessissa onnistumiseen.
Resumo:
Valtiot soveltavat yleisesti puolustusvälinehankintojensa yhteydessä vastakauppamenettelyä, jota kutsutaan offsetiksi. Tämän laadullisen tapaustutkimuksen tavoitteena on selvittää minkälaista verkottumista suora offset edellyttää myyjäyritykseltä ja mitä vaikutuksia verkottumisella on myyjäyritykseen. Offsetvaatimusten ja paikallisyhteistyön vuoksi tapahtuvalla verkottumisella on monia vaikutuksia myyjäyritykseen, joista pääosan voidaan sanoa olevan liiketaloudellisessa mielessä negatiivisia. Huomioitavaa kuitenkin on, että ilman offsetia ei voida voittaa hankkeita ja näin generoida liiketoimintaa. Suoran offsetin verkostoituminen perustuu ratkaisuliiketoiminnan eli arvopajan kautta tuotettuun lisäarvoon loppuasiakkaalle. Tällaista verkostotoimintaa harjoittavaa yritystä voidaan kutsua asiakaskeskeisen verkoston ansaitsijaksi joka kasvattaa ansaintaansa tuottamansa korkeamman lisäarvon kautta. Offsetin luonteesta johtuen erilaisten mittausjärjestelmien rakentaminen voi nousta haasteeksi.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoite on kartoittaa maalien ja lakkojen valmistuksessa syntyvien sivuvirtojen hyötykäyttöä ja hyötykäyttöpotentiaalia nykyisellään. Työn tarkoitus on toimia esiselvityksenä pinnoiteteollisuuden sivuvirtojen hyötykäyttöön liittyvien liiketoimintamahdollisuuksien syvemmälle analyysille. Teollisuuden sivuvirtoihin liittyvää tietoa kerätään tilastoista ja olemassa olevista raporteista sekä haastattelemalla teollisuus- ja palveluyritysten edustajia sekä alan asiantuntijoita. Sivuvirtojen teknisten hyötykäyttömahdollisuuksien ja liiketoiminnallisten mahdollisuuksien tarkastelua varten järjestetään työpajoja asiantuntijoille Apila Group Oy Ab:n asiantuntijaverkostossa. Neljässä haastatellussa tuotantolaitoksissa syntyi vuonna 2008 yhteensä 6 662 tonnia kiinteää jätettä ja lietteitä. 68 % näistä sivuvirroista hyötykäytettiin energiana tai polttoaineen valmistuksessa. Materiaalina sivuvirtoja hyötykäytettiin 16 % sivuvirroista, pääasiassa pahvia, paperia, metalleja sekä tynnyreitä ja kontteja. Myös merkittävä osa liuottimista otettiin talteen uudelleenhyödyntämistä varten. Tässä diplomityössä hyötykäyttömahdollisuuksien tarkempaa tarkastelua varten valittiin tavanomaisiksi jätteiksi luokiteltuja maalisivuvirtoja, joita haastatelluissa tuotantolaitoksissa syntyi noin 1 500 tonnia. Maalisivuvirtojen tärkeimmät materiaaliominaisuudet liittyvät niiden sisältämiin täyte- ja sideaineisiin, jotka muodostavat merkittävän osan maalien koostumuksesta. Selvityksen mukaan nämä ominaisuudet voidaan ottaa hyötykäyttöön erilaisissa yhdistelmämateriaaleissa, esimerkiksi ekstruusiopuristetuissa tai ahtopuristetuissa muovikuitukomposiiteissa. Komposiittien raaka-aineena käytetään jo erilaisia sivuvirtoja ja lisäksi erilaisten komposiittien markkinoiden ennustetaan kasvavan. Tämä voi tarjota mahdollisuuksia uusille palvelu-, t&k- tai tuotteistusliiketoiminnoille. Kuivilla maalijätteillä on myös hyvä lämpöarvo, jolloin energiahyötykäytön ja palamisjäännöksen materiaalihyötykäytön yhdistäminen mm. keramiikka- tai sementtiteollisuudessa voi tarjota mahdollisuuksia uusille liiketoiminnoille.
Resumo:
Tämä diplomityö käsittelee toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoa ja käyttöönoton kriittisten menestystekijöiden toteutumista. Työn tavoitteena oli tutkia kirjallisuudessa esiintyviä käyttöönoton kriittisiä menestystekijöitä ja verrata niitä Pyrollsack Oy:n käyttöönottoprosessista saatuihin kokemuksiin. Tuloksena voidaan havaita menestystekijät sekä esittää parannusehdotuksia havaittuihin heikkouksiin. Käyttöönottoprojektissa vahvuuksina nähtiin huolellinen valmistautuminen projektiin, uuden toiminnanohjausjärjestelmän strategisen merkityksen ymmärtäminen, nopea päätöksenteko sekä operatiivisen käyttöönoton ajoitus ja vaiheistus. Heikkouksina nähtiin liiallinen viive suunnittelun ja toteutuksen välillä, riittämättömät henkilöresurssit, ohjausryhmän toimimattomuus, viestintä, muutosjohtaminen, puutteellinen tietojen konversio, koulutus sekä toimittajan puutteellinen ymmärrys tehdystä vaatimusmäärittelystä. Käyttöönotto tulisi nähdä laajana projektina, joka koskee koko organisaatiota. Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä erityistä huomiota tulee kiinnittää henkilöresurssien riittävyyteen. Uusi toiminnanohjausjärjestelmä saattaa aiheuttaa hetkellisen taantuman toiminnan sujuvuudessa. Toiminnanohjausjärjestelmän hyödyt toiminnalle ovat vaikeasti mitattavissa ja usein positiiviset vaikutukset havaitaan vasta vuosien päästä.
Resumo:
Kävijätietojen keräys ja tiedon hyödyntäminen ovat monelle yritykselle yksi lisäkeino saavuttaa kohdeasiakkaansa sekä tarjota heille uusia lisäpalveluita. Kävijätietojen seuraamiselle sekä näiden tietojen hyödyntämiselle löytyy lukuisia käyttökohteita aina hakukoneoptimoinnista uusien asiakkaiden etsimiseen. Moni yritys onkin löytänyt tästä itselleen uuden toimialan. Työn tavoitteena on toteuttaa IP-pohjainen kävijätietojen keräämiseen soveltuva ohjelma, jonka tietoja pystytään hyödyntämään yrityksessä, jonka tuotekonseptiin kuuluu tarjota loppukäyttäjälle maksuttomia hakemisto- ja yhteystietopalveluita. Työssä keskitytään erityisesti ylläpidettävän kävijätietorekisterin luomiseen, mutta esitellään myös, kuinka esimerkiksi yrityksen hakutuloksia voidaan kerätyillä kävijätiedoilla tehostaa sekä tarjota palveluja käyttäville asiakkaille uusia lisäpalveluita. Työssä pyritään hyödyntämään tarjolla olevia avoimiin lisensseihin pohjautuvia ratkaisuja. Tiedonkeruuta toteutettaessa on jo alussa otettava huomioon, että tiedosta ei saada täysin eksaktia, vaan suuntaa-antavaa. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, ettei tietoa voisi hyväksikäyttää.
Resumo:
Tavoitteena työssä oli tuottaa ja kerätä tietoa uuden liiketoiminnan kehittämistä tukevan toimintamallin suunnittelu- ja kehitystyötä varten. Tietoa kerättiin aikaisemmasta tutkimuksesta, kirjallisuudesta sekä empiirisistä lähteistä. Tutkimusta työssä tehtiin konstruktiivisen lähestymistapaa mukaillen. Empiirisen tiedon keräämis- ja tuottamistapoina käytettiin teemahaastattelua, verkkokyselyä ja työpajatyöskentelyä. Lisäksi työssä analysoitiin kaksi olemassa olevaa uuden liiketoiminnan kehittämisen toimintamallia. Teoriatarkastelu työssä keskityttiin innovaation alkupäähän, liiketoimintamalleihin, asiakasarvoihin, verkostoihin ja innovaation alkupään menestystekijöihin. Näiden pohjalta tuotettiin kehitelmä hyödynnettävyydestä sekä kuvaus uuden liiketoiminnan kehittämisen varhaisista vaiheista. Tätä kaikkea hyödyntäen koottiin suunnittelutiedon lisäksi jatkokehitystä tukeva konseptimainen toimintamalli. Tämän konseptimaisen vision tarkoituksena on toimia jatkossa suunnan näyttäjänä varsinaista toimintamallia rakennettaessa.
Resumo:
Tilaus-toimitus-laskutusprosessi on liiketoimintaprosessi, joka ylittää organisaatiorajat ulottuen aina loppuasiakkaalta toimittajaan asti. Tilaus-toimitus-laskutusprosessia, kuten muitakin liiketoimintaprosesseja, voidaan tehostaa sähköisten työkalujen avulla. Automatisoinnin avulla prosessi nopeutuu ja aiemmin prosessiin käytettyjä resursseja voidaan vapauttaa muuhun yritystoimintaan. Kun tilaus-toimitus-laskutusprosessi viedään kotimaan rajojen ulkopuolelle uuteen liiketoimintaympäristöön, sen käyttöönotossa pitää huomioida kansainvälisen ympäristön prosessille asettamat vaatimukset. Ympäristötekijöiden lisäksi prosessin käyttöönotossa on otettava huomioon yrityksen sisäiset tekijät, ja viedä prosessi hallitusti yrityksen työntekijöiden käyttöön. Tässä tutkielmassa tutkittiin tilaus-toimitus-laskutusprosessin levittämistä kansainväliseen ympäristöön. Aihetta käsiteltiin liiketoimintaprosessien, kansainvälisen liiketoimintaympäristön ja muutosjohtamisen teorian sekä case -yritystä käsitelleen empiriaosan pohjalta. Tutkielma tehtiin kvalitatiivisena tutkimuksena. Tutkielmassa havaittiin, että tilaus-toimitus-laskutusprosessin vieminen kansainväliseen ympäristöön sisältää mahdollisuuksien lisäksi useita haasteita. Haasteista suurimpana on saada prosessista riittävän houkutteleva sekä saada niin yritysjohto kuin työntekijät sitoutumaan yrityksen yhteisiin toimintamalleihin.
Resumo:
The goal of this study is to examine the intelligent home business network in order to determine which part of the network has the best financial abilities to produce new business models and products/services by using financial statement analysis. A group of 377 studied limited companies is divided into four examined segments based on their offering in producing intelligent homes. The segments are customer service providers, system integrators, subsystem suppliers and component suppliers. Eight different key figures are calculated from each of the companies to get a comprehensive view of their financial performances, after which each of the segments is studied statistically to determine the performances of the whole segments. The actual performance differences between the segments are calculated by using the multi-criteria decision analysis method in which the performances of the key figures are graded and each key figure is weighted according to its importance for the goal of the study. The results of this analysis showed that subsystem suppliers have the best financial performance. Second best are system integrators, third are customer service providers and fourth component suppliers. None of the segments were strikingly poor, but even component suppliers were rather reasonable in their performance; so, it can be said that no part of the intelligent home business network has remarkably inadequate financial abilities to develop new business models and products/services.