505 resultados para tutkimusaineisto - digitaaliset lähteet
Resumo:
Rajavartiolaitoksen henkilöstöstrategian yhtenä visiona on, että Rajavartiolaitoksessa on luotettava, ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö, joka suhtautuu myönteisesti oman työnsä ja Rajavartiolaitoksen kehittämiseen. Merkittävänä tekijänä ammattitaidon muodostumiseksi, kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi sekä korkean motivaation sekä itsensä että Rajavartiolaitoksen kehittämiseksi ja edelleen positiivisen työnantajankuvan muodostumiseksi voidaan pitää työssä oppimista ja sitä kautta itsensä jatkuvaa kehittämistä. Rajavartiolaitoksessa työssä oppimista ei ole tutkittu aikaisemmin. Tässä tutkimuksessa on selvitetty Rajavartiolaitoksen nuorten upseerien kokemuksiin perustuvasta näkökulmasta, työympäristössä ja työssä tapahtuvasta työssä oppimisesta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten Rajavartiolaitoksen nuoret upseerit ovat kokeneet työssä oppimisen ja uuteen tehtävään perehdyttämisen, miten nuoret upseerit ovat kokeneet oppineensa parhaiten työssä ja työyhteisössä ja minkä he ovat kokeneet haitanneen työssä oppimista. Tärkeimpänä kohtana tutkimuksessa haluttiin selvittää miten nuorten upseerien näkökulmasta työssä oppimista voitaisiin tehostaa ja tukea Rajavartiolaitoksessa. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen kyselytutkimus. Tutkimuksen teoreettinen tietoperusta pohjautuu työssä oppimista käsittelevään kirjallisuuteen sekä Suomessa tehtyihin tutkimuksiin työssä oppimisesta sekä osin työssäoppimisesta. Tutkimusaineisto on kerätty vuosina 2004 - 2013 Rajavartiolaitoksen nuoremman upseerin virkaan valmistuneille upseereille lähetetyllä strukturoidulla Webropol- lomakekyselyllä. Kysely sisälsi myös avoimia kysymyksiä, joilla on pyritty selvittämään nuorten upseerien näkemyksiä erityisesti niistä asioista, missä kehitettävää työssä oppimisessa on havaittu ja miten nuorten upseerien näkökulmasta työssä oppimista pystyttäisiin tukemaan Rajavartiolaitoksessa. Kyselyn vastaanotti kaikkiaan 122 nuorta upseeria, joista kyselyyn vastasi 81 upseeria. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui näin ollen noin 66 %. Kyselyn tulosten perusteella suunnitelmallinen, johdettu ja valvottu tehtävään perehdyttäminen nähtiin tärkeimpänä työssä oppimisen "keinona". Perehdyttämisessä kaivattiin erityisesti hiljaisen tiedon ja ammattitaidon lisäämistä kokemuksien vaihdon keinoin, työskentelemällä yhdessä kokeneemman työntekijän kanssa tai tuen saamisesta kokeneelta mentorilta, työssä ja työtehtävässä oppimiseksi. Työssä oppimisessa haasteena koettiin erityisesti tehtävien liian nopea vaihtuvuus ja suunnitelmallisuuden puuttuminen. Tutkimuksen johtopäätöksinä todetaan, että tehtävien nopea vaihtuvuus korostaa erityisesti tehtävään perehdyttämisen merkitystä työssä ja työtehtävässä oppimisessa. Rajavartiolaitos on vuonna 2014 ottanut käyttöön uuden tehtävään perehdyttämisen pysyväisasiakirjan, jonka konkreettinen jalkauttaminen niin hallintoyksiköihin kuin erityisesti esimiehille antaa mahdollisuuden erinomaisen "peruskeinovalikoiman" saamiseksi työssä oppimisen sekä tehtävään perehdyttämisen tueksi.
Resumo:
The thesis explores how the business ecosystem of financial services has changed and what its drivers of change are. Existing literature in the field of financial industry is concerned with financial innovations and their features, determinants and factors, but also with how to organize innovation activities such as open innovation principles. Thus, there is a clear need for understanding changes in financial service ecosystem. First, the comprehensive theory framework is conducted in order to serve the reader’s necessary understanding of basic theoretical concepts that are related to ecosystem changes. Second, the research is carried out by using qualitative research methods; the data is collected by interviewing 11 experts from the field of financial services in Finland. According to the results of this thesis, the most significant changes in the financial service ecosystem are the new market players. They have increased competition, created new courses of action, set new requirements for financial services, and first and foremost, they have shifted customers into the heart of the whole ecosystem. These new market players have a willingness to cooperate with external partners, which means a shift towards the world of open innovation. In addition, the economic environment has changed which has resulted in tighter regulation for incumbents making them even unyielding. Technology change, together with digitalization, has lead new financial innovations and new digital service channels, which have challenged the traditional business models in the financial industry. They have improved transparency, openness and efficiency, but also lead to the fragmentation of financial services. Thus, customers search for financial services from different sources and different service providers, and finally combine them into a coherent whole, which meets their own needs. The change of customers’ behavior and social environment has enabled and boosted these changes in the financial ecosystem. All in all, the change of the financial ecosystem is not a result of one or a few change forces, but instead it is a combination of many different factors.
Resumo:
Tutkimus käsittelee porilaisen kauppiasperheen tyttären, Sigrid Maria Juséliuksen (1887–1898) ja hänen perheensä tapaustutkimuksen kautta porvarillista lapsuutta ja lapsuuden ihanteita 1800-luvun lopun Suomessa. Sigrid Jusélius oli vuorineuvos Fritz Arthur Juséliuksen (1855–1930) ja Blenda Theresia (o.s. Moliis) Juséliuksen (1850–1919) ainoa lapsi. Vanhempien avioliiton päätyttyä ajalle harvinaiseen avioeroon Sigrid muut-ti äitinsä kanssa Tukholman kautta Turkuun, missä hän eli ja aloitti koulunkäynnin, kunnes menehtyi 11-vuotiaana. Sigridin muisto jäi elämään isän rakennuttaman mausoleumin sekä tyttären nimeä kantavan säätiön myötä. Varsinaisesti Sigridin elämästä tiedetään vähän, mutta siitä jääneet jäljet innoittivat tarkastelemaan, minkälaisia piirteitä varakkaan perheen tyttären elämään mahdollisesti kuului? Löytyisikö yksittäistä tutkimuskohdetta koskevasta aineistosta merkkejä sivistyneistön elämäntavasta ja lapsuuteen sekä perhe-elämään kohdistetuista ihanteista? Mikä mahdollisesti oli lapsen maailmassa merkityksellistä toisaalta hänen itsensä ja toisaalta aikuisten näkökulmasta? Moninainen tutkimusaineisto käsitti museaalista esineistöä, kuten leluja ja lastenkirjoja, sekä valokuvia, kirjeitä ja asiakirjoja. Metodologisena lähtökohtana tutkimuksessa oli aineiston kulttuurihistoriallinen kontekstointi mikrohistoriallisesta näkökulmasta. Tutkimuksessa lapsuus sekä perhe ymmärretään kulttuurisidonnaisina ilmiöinä, jotka ovat riippuvaisia kontekstissaan niille annetuista mahdollisista merkityksistä. Tämä edellytti ilmiöiden taustalla vaikuttaneiden yhteiskunnallisten tekijöiden tarkastelua suhteessa tutkimuskohteeseen. Tutkimuksessa hyödynnettyjen aineistojen tarkastelu eri tulosuunnista sekä pyrkimys tunnistaa ja ymmärtää tutkimuskohteesta jo esitettyjen tulkintojen taustavaikuttimia olivat läsnä analyysissa. Moniaineistoisuus haastoi käyttämään vaihtelevaa lähdeanalyysin välineistöä. Merkityksellistä lähdetyöskentelyn kannalta oli esitettyjen kysymysten sekä aineiston keskinäisen suhteen tarkastelun kautta muodostettu mahdollinen tulkinta, jonka kannalta moniaineistoisuuden etuna oli toisiaan täydentävien lähdetyyppien vuoropuhelu suhteessa aiempaan tutkimustietoon. Sigridin muistosta ja hänen kohtaloonsa liittyvistä muistamisen tavoista on muotoutunut osa kulttuuriperintöä. Aineistossa oli havaittavissa mahdollisia merkkejä yhteisön lapsuutta ja perhettä koskevasta ajatusmaailmasta sekä niitä koskevista yksilöllisistä valinnoista. Tutkimusaineisto valotti sivistyneistölapsen elämää myös hänen omista lähtökohdistaan käsin. Tutkimuksessa välittyi toisaalta kuva lapsuuden käsittämisestä omana erillisenä ja erityisenä ajanjaksona, ja toisaalta lapsen ja aikuisen kulttuurisen elinpiirin yhteneväisyys ja kiinteys tarkastelukontekstin puitteissa.
Resumo:
Viimeisen vuosikymmenen aikana Euroopan maat ovat korvanneet tela-alustaisia taisteluajoneuvojaan panssaroiduilla pyöräajoneuvoilla. Yhtenä syynä tähän voidaan pitää Euroo-pan maiden asevoimien keskittymistä aikaisempaa enemmän varsinaisen valtion sotilaallisen puolustamisen sijasta kriisinhallintatehtävien suuntaan. Panssaroidut pyöräajoneuvot soveltuvat kriisinhallintatehtäviin hyvin kustannustehokkuuden ja hyvän operatiivisen liikkuvuuden vuoksi. Panssaroidut pyöräajoneuvot ovat kuuluneet myös Suomen Puolustusvoimien kalustoon jo 1970-luvulta alkaen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia vaatimuksia jalkaväki asettaa panssaroiduille pyöräajoneuvoille jalkaväen tukeutumispisteenä. Eri lähteistä saatujen havaintojen perusteella arvioidaan millaisia vaatimuksia panssaroidulle pyöräajoneuvolle asetetaan nyt ja tulevaisuudessa. Tutkimusmenetelminä on käytetty kirjallisuusselvitystä ja vaatimusmäärittelyä. Näiden tutkimusmenetelmien avulla selvitetään mitä panssaroiduilta pyöräajoneuvoilta vaaditaan jalkaväen tukeutumispisteenä. Tutkimuksen painopisteenä on käsitellä taistelu- ja miehistönkuljetuskäyttöön suunniteltuja panssaroituja pyöräajoneuvoja. Tutkimuksessa selvitettäville vaatimuksille taustaa saadaan Irakin ja Afganistanin sodan aikana saaduista jalkaväen kokemuksista sekä Suomen Puolustusvoimien omista havainnoista panssaroitujen pyörä-ajoneuvojen käytöstä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään millaisia uusia panssaroituja pyöräajoneuvoja valmistajat ovat julkaisseet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Käsiteltävänä aiheena on myös ajoneuvoihin tehdyt päivitykset, joilla ajoneuvojen elinkaarta voidaan pidentää. Työssä käytetyt lähteet ovat aihealuetta käsitteleviä aiemmin tehtyjä tutkimuksia, lehtiartikkeleita, internet-julkaisuja ja Puolustusvoimien oppaita. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että jalkaväen vaatimukset panssaroidulle pyöräajoneuvolle jalkaväen tukeutumispisteenä eivät tämänhetkisten arvioiden ja vaatimusten pohjalta tule muuttumaan merkittävästi 2020-luvulla. Ajoneuvojen vaatimukset ja kehitys tulevat jatkossakin keskittymään tilannekuvan, suojan, kantavuuden ja liikkuvuuden parantamiseksi.
Resumo:
The aim of this dissertation was to examine the skills and knowledge that pre-service teachers and teachers have and need about working with multilingual and multicultural students from immigrant backgrounds. The specific goals were to identify pre-service teachers’ and practising teachers’ current knowledge and awareness of culturally and linguistically responsive teaching, identify a profile of their strengths and needs, and devise appropriate professional development support and ways to prepare teachers to become equitable culturally responsive practitioners. To investigate these issues, the dissertation reports on six original empirical studies within two groups of teachers: international pre-service teacher education students from over 25 different countries as well as pre-service and practising Finnish teachers. The international pre-service teacher sample consisted of (n = 38, study I; and n = 45, studies II-IV) and the pre-service and practising Finnish teachers sample encompassed (n = 89, study V; and n = 380, study VI). The data used were multi-source including both qualitative (students’ written work from the course including journals, final reflections, pre- and post-definition of key terms, as well as course evaluation and focus group transcripts) and quantitative (multi-item questionnaires with open-ended options), which enhanced the credibility of the findings resulting in the triangulation of data. Cluster analytic procedures, multivariate analysis of variance (MANOVA), and qualitative analyses mostly Constant Comparative Approach were used to understand pre-service teachers’ and practising teachers’ developing cultural understandings. The results revealed that the mainly white / mainstream teacher candidates in teacher education programmes bring limited background experiences, prior socialisation, and skills about diversity. Taking a multicultural education course where identity development was a focus, positively influenced teacher candidates’ knowledge and attitudes toward diversity. The results revealed approaches and strategies that matter most in preparing teachers for culturally responsive teaching, including but not exclusively, small group activities and discussions, critical reflection, and field immersion. This suggests that there are already some tools to address the need for the support needed to teach successfully a diversity of pupils and provide in-service training for those already practising the teaching profession. The results provide insight into aspects of teachers’ knowledge about both the linguistic and cultural needs of their students, as well as what constitutes a repertoire of approaches and strategies to assure students’ academic success. Teachers’ knowledge of diversity can be categorised into sound awareness, average awareness, and low awareness. Knowledge of diversity was important in teachers’ abilities to use students’ language and culture to enhance acquisition of academic content, work effectively with multilingual learners’ parents/guardians, learn about the cultural backgrounds of multilingual learners, link multilingual learners’ prior knowledge and experience to instruction, and modify classroom instruction for multilingual learners. These findings support the development of a competency based model and can be used to frame the studies of pre-service teachers, as well as the professional development of practising teachers in increasingly diverse contexts. The present set of studies take on new significance in the current context of increasing waves of migration to Europe in general and Finland in particular. They suggest that teacher education programmes can equip teachers with the necessary attitudes, skills, and knowledge to enable them work effectively with students from different ethnic and language backgrounds as they enter the teaching profession. The findings also help to refine the tools and approaches to measuring the competencies of teachers teaching in mainstream classrooms and candidates in preparation.
Resumo:
Finnish companies cross listing in the United States is an exceptional phenomenon. This study examines the cross listing decision, cross listing choice and cross listing process with associated challenges and critical factors. The aim is to create an in-depth understanding of the cross listing process and the required financial information. Based on that, the aim is to establish the process phases with the challenges and the critical factors that ought to be considered be- fore establishing the process plus re-evaluated and further considered at points in time during the process. The empirical part of this study is conducted as a qualitative study. The research data was collected through the adoption of two approaches, which are the interview approach and the textual data approach. The interviews were conducted with Finnish practitioners in the field of accounting and finance. The textual data was from publicly available publications of this phenomenon by the two BIG5 accounting companies worldwide. The results of this study demonstrate the benefits of cross listing in the U.S. are the better growth opportunities, the reduction of cost of capital and the production of higher quality financial information. In the decision making process companies should assess whether the benefits exceed the increased costs, the pressure for performance, the uncertainty of market recognition and the requirements of management. The exchange listing is seen as the most favourable cross listing choice for Finnish companies. The establishment of the processes for producing reliable, transparent and timely financial information was seen as both highly critical and very challenging. The critical success factors relating to the cross listing phases are the assessment and planning as well as the right mix of experiences and expertise. The timing plays important role in the process. The results mainly corroborate the literature concerning cross listing decision and choice. This study contributes to the literature on the cross listing process offering a useful model for the phases of the cross listing process.
Resumo:
Kaupan omat merkit ovat perinteisesti mielletty heikkolaatuisiksi substituuteiksi valmistajien brändituotteille. Kaupan omia merkkejä myydään kuitenkin tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, ja kaupan omat merkit ovat nousseet sellaiseen asemaan, että ne voivat olla laadukkaita sekä tarjota kuluttajille muutakin kuin taloudellista lisäarvoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaiseksi kuluttajat kokevat SOK:n Kotimaista-tuotesarjan maitotaloustuotteiden laadun. Tutkimusongelmat olivat 1. Mistä tekijöistä kuluttajien käsitykset Kotimaista-tuotesarjan laadusta muodostuvat? 2. Millainen Kotimaista-tuotesarjan maitotaloustuotteiden laatu on kuluttajien mielestä verrattuna maitotaloustuotteissa yleisesti tärkeinä pidettyihin tekijöihin? sekä 3. Miten käyttökokemus sekä henkilökohtaiset ja tilannesidonnaiset tekijät vaikuttavat kuluttajien käsityksiin Kotimaista-tuotesarjan maitotaloustuotteiden laadusta? Tutkimuksen teoriaosuudessa käsitellään kaupan omien merkkien ominaispiirteitä sekä kuluttajan kokeman laadun muodostumista elintarvikkeissa. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisenä kyselynä, johon vastaajia kutsuttiin Facebookin, Turun yliopiston sekä Turun Osuuskaupan verkkosivujen kautta. Näytteeseen vastaajia valikoitui 240. Kotimaista-tuotesarjan nestemäiset maitotaloustuotteet jaettiin neljään tuoteryhmään, jotka olivat maidot, kermat, jogurtit ja muut ruoanlaittoon liittyvät tuotteet. Kuluttajien käsityksiä Kotimaista-tuotesarjan laadusta verrattiin maitotaloustuotteissa yleisesti tärkeinä pidettyihin ominaisuuksiin epäparametristen testien avulla. Lisäksi tutkittiin käyttökokemuksen ja laatuarvioiden välistä yhteyttä. Tulosten perusteella voidaan todeta, että vastaajat kokivat Kotimaista-tuotesarjan laadukkaaksi. Ominaisuudet, joita vastaajat pitivät maitotaloustuotteissa tärkeimpinä, korostuivat parhaimpina Kotimaista-tuotesarjassa. Kotimaista-tuotesarjaa ei pidetty järin laadukkaana pakkauksen, eettisyyden ja lisäaineettomuuden osalta, mutta näitä ei koettu yleisesti tärkeiksi ominaisuuksiksi. Suomalaisuus nousi vahvasti esille Kotimaista-tuotesarjassa, joten tuotteiden kotimaisuus-imago toteutui hyvin. Käyttökokemus vaikutti käsitykseen laadusta muiden kuin jogurttien kohdalla. Suurempi käyttökokemus johti positiivisempaan käsitykseen laadusta. Vanhempi väestö koki laadun selvästi heikommaksi kuin nuoremmat, ja useammin S-ryhmässä asioivat kokivat laadun selvästi paremmaksi kuin harvemmin asioivat. Naiset kokivat laadun hieman paremmaksi kuin miehet. Tulotasolla, korkea-asteen koulutuksella ja kotitalouden koolla ei ollut vaikutusta käsityksiin Kotimaista-tuotesarjan maitotaloustuotteiden laadusta.
Resumo:
Julkisten organisaatioiden toimintaympäristöt muuttuvat ja monimutkaistuvat. Julkisen sektorin organisaatiot joutuvat myös omaksumaan uusia tapoja toimia yhä nopeammin. Julkiset organisaatiot tekevät kehittämistyötä paljon projektien kautta, jolloin projektijohtamisen osaamisesta on muodostumassa myös julkisen sektorin organisaatiolle tärkeä strateginen kyky. Julkisen sektorin projektijohtamiseen liittyy luonnollisesti samoja vaikuttavia ominaispiirteitä ja taustavaikuttajia, kuin julkisen sektorin johtamisessa yleensä. Kaikissa projekteissa on yksi yhteinen tekijä – tieto. Organisaation kyky omaksua tietoa on tärkeä ominaisuus, jonka kehittämiseen organisaation tulisi kiinnittää huomiota. Projekteissa erityisesti, jossa toteutetaan nopeasti usean henkilön ja organisaation osaamisesta ja tiedosta koostuvia kompleksisia ja monimutkaisia kokonaisuuksia, on omaksumiskyvyllä erityinen merkitys. Omaksumiskyky on dynaaminen prosessi, johon vaikuttaa niin yksilön kyky tunnistaa arvokasta tietoa, yhdistää ja omaksua sitä sekä organisaation kyky muuttaa omaksuttu tieto sellaiseen muotoon, että siitä on hyötyä organisaatiotasolla. Tämän tutkimuksen aiheena on tieto ja tiedon omaksuminen projekteissa. Tavoitteena on tutkia julkisen kuntaorganisaation projektijohtamisessa olevaa tietoa ja organisaatioon liittyviä tekijöitä, jotka vaikuttavat tiedon omaksumiseen projekteissa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena, jonka empiirinen osuus suoritettiin tapaustutkimuksena kunnallisessa organisaatiossa. Tutkimusaineisto hankittiin haastattelemalla seitsemää organisaation projekteissa toimivaa projektipäällikköä tai projekteihin osallistunutta henkilöä. Tutkimuksen mukaan organisaation projekteissa syntyvän tiedon on useimmiten tunnistettu, mutta välttämättä sen omaksumista edellyttäviin ja tukeviin mekanismeihin ei vielä ole riittävästi kiinnitetty huomiota eikä kehitetty, joten projekteissa syntyvän tiedon hyödyntäminen ei välttämättä toteudu organisaatiotasolla. Projekteissa oleva tieto on organisaation kehittämiseen ja projektien kehittämiseen liittyvää tietoa, jota tulisi hyödyntää niin yksilö-, projekti- kuin myös organisaatiotasolla.
Resumo:
The main objective of this study is to examine the motivations behind sharing information and other content in social media. The goal was also to research how social media has changed information sharing behavior online. The theoretical part of the study covers social media marketing, motivations and Rioux’s framework of Information-Acquiring–and-Sharing in Internet environments. Marketer’s abilities to influence information sharing is explained through the MOA-model. The empirical research was conducted by using deductive research methods to assess Rioux’s framework of IA&S behavior in social media. This study included interviews of 12 respondents. The data was collected and analyzed by using qualitative research methods. This study confirms Rioux’s findings. Everyday information needs motivate information acquiring behavior. The findings show that social and emotional needs for maintaining relationships and the need for participation are considered as the most important internal motivations of sharing information and other content on social media. External motivations include expectations of others, environmental norms, and opportunities to win money. Social media strengthens the motivation for sharing information by offering a platform for satisfying these needs. It has also increased information sharing online due to its ease of use.
Resumo:
The aim of this Master’s Thesis was to examine whether corporate social responsibility and CSR communication has effect on company’s image in the eyes of 18-25 year olds young job seekers and thus study young adults perceptions on these issues. By utilizing previous academic literature a through picture of the main topics was built and by conducting quantitative research, research’s aim was sought to answer. The framework defines the link between research’s main concepts corporate image, CSR and CSR communication and how this can lead to attracting prospective employees. A quantitative research method was applied and an online survey was sent to people whom had applied for L&T by June during the year 2015. Out of these people, those who were aged 18-15 and had vocational education were qualified to answer the survey. The data was analyzed by utilizing statistical analysis and causal relationships were found though which the explanation of perceptions and impacts was possible. The results showed that young adults are influenced by CSR and CSR communication and thus these factors have an impact on prospective employees.
Resumo:
Tutkimuksessa selvitetään yritysvastuun käytännön toteutumista työntekijöiden näkökulmasta kaupan alalla toimivassa kohdeyrityksessä. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella työntekijöiden roolia yritysvastuun toteuttajina ja sisäisen yritysvastuuviestinnän merkitystä työntekijöille. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus ja tutkimusaineisto on kerätty kaupan alalla toimivassa kohdeyrityksessä. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella, joka lähetettiin 20 toimihenkilölle ja ylemmälle toimihenkilölle kohdeyrityksessä. Vastauksia tuli 13. Kyselyn lisäksi aineistona käytettiin yritysvastuu johtajan teemahaastattelua ja yrityksen julkaisemaa julkista yritysvastuumateriaalia. Tutkimuksessa selvisi, että työntekijät ovat tärkeässä osassa yritysvastuun toteutumista. Yritysten tulisi sitouttaa ja motivoida työntekijät toimimaan yritysvastuun eteen. Sisäisen yritysvastuuviestinnän merkitys korostuu tässä ja sillä onkin suuri merkitys yritysvastuutoiminnan onnistumisessa ja työntekijöille. Kohdeyrityksessä yritysvastuu näkyy työntekijöiden jokapäiväisessä työssä erilaisina asioina, riippuen työtehtävästä. Haasteet liittyvät sisäiseen viestintään ja erityisesti kahdensuuntaiseen kommunikaatioon.
Resumo:
Ruokasuolan eli natriumkloridin liiallisen käytön on todettu aiheuttavan terveydellisiä haittoja, mm. lisääntyneen riskin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Suolan saantisuositus Suomessa on 5 g/vrk, joka ylittyy väestötasolla. Runsaimmat suolansaannin lähteet ovat vilja- ja lihavalmisteet. Suolan saannin vähentämiseksi on kiinnitetty huomiota yhä enemmän leivän suolapitoisuuteen. Tässä työssä tutkittiin yhteistyössä Fazerin tutkimusyksikön kanssa suolan korvaamista ja sen vaikutusta vehnäleivän suolaisuuden aistimiseen sekä leivän maun miellyttävyyteen. Tutkimukseen valittiin koemalliksi vehnävuokaleipä NaCl-pitoisuuksilla 1,2 % (normaalisuolainen); 0,6 % ja 0,3 %. Korvaaviksi ainesosiksi valikoitui esikokeiden perusteella kuivattu timjami (Thymus vulgaris) ja kuivattu suppilovahvero (Cantharellus tubaeformis) pitoisuuksilla 0,2–0,3 %. Korvaavia ainesosia lisättiin 0,6 % ja 0,3 % NaCl-leipiin. Suolan korvaamisen vaikutusta makuun tutkittiin analyyttisellä tutkimusmenetelmällä koulutetun 10-henkisen raadin avulla. Leipien hajun, maun ja kokonaisuuden miellyttävyyttä tutkittiin kuluttajaraadin avulla. Kuluttajaraatiin osallistui 89 vapaaehtoista 20–74 -vuotiasta (naisia 71 %) henkilöä. Muita tarkasteltavia ominaisuuksia olivat leivän suolaisuuden sopivuus ja ostohalukkuus. Analyyttisen tutkimuksen perusteella timjami ja suppilovahverojauhe eivät pystyneet jäljittelemään suolan makua. Maun kokonaisvoimakkuus timjamia sisältäneissä leivissä ei kuitenkaan eronnut normaalisuolaisesta verrokkinäytteestä. Kuluttajatutkimuksen perusteella 0,6 % NaCl-timjamileipä oli kokonaisuudeltaan miellyttävämpi kuin saman NaCl-pitoisuuden omaava verrokkileipä (p<0,05), eikä eroa havaittu normaalisuolaiseen leipään. Kuluttajista 33 % ostaisi kaikkein todennäköisimmin 0,6 % NaCl-timjamileivän ja 30 % normaalisuolaisen leivän. Kuvailevassa mieltymyskartoitus (PLS) -analyysissa kokonaismiellyttävyys korreloi voimakkaammin maun kokonaisvoimakkuuden kanssa kuin pelkän suolaisen maun voimakkuuden kanssa. Tulosten perusteella timjamilla on mahdollista korvata puolet normaalisuolaisen vehnäleivän suolasta leivän miellyttävyyden tai ostohalukkuuden kärsimättä.
Resumo:
An exchange traded fund (ETF) is a financial instrument that tracks some predetermined index. Since their initial establishment in 1993, ETFs have grown in importance in the field of passive investing. The main reason for the growth of the ETF industry is that ETFs combine benefits of stock investing and mutual fund investing. Although ETFs resemble mutual funds in many ways, also many differences occur. In addition, ETFs not only differ from mutual funds but also differ among each other. ETFs can be divided into two categories, i.e. market capitalisation ETFs and fundamental (or strategic) ETFs, and further into subcategories depending on their fundament basis. ETFs are a useful tool for diversification especially for a long-term investor. Although the economic importance of ETFs has risen drastically during the past 25 years, the differences and risk-return characteristics of fundamental ETFs have yet been rather unstudied area. In effect, no previous research on market capitalisation and fundamental ETFs was found during the research process. For its part, this thesis seeks to fill this research gap. The studied data consist of 50 market capitalisation ETFs and 50 fundamental ETFs. The fundaments, on which the indices that the fundamental ETFs track, were not limited nor segregated into subsections. The two types of ETFs were studied at an aggregate level as two different research groups. The dataset ranges from June 2006 to December 2014 with 103 monthly observations. The data was gathered using Bloomberg Terminal. The analysis was conducted as an econometric performance analysis. In addition to other econometric measures, the methods that were used in the performance analysis included modified Value-at-Risk, modified Sharpe ratio and Treynor ratio. The results supported the hypothesis that passive market capitalisation ETFs outperform active fundamental ETFs in terms of risk-adjusted returns, though the difference is rather small. Nevertheless, when taking into account the higher overall trading costs of the fundamental ETFs, the underperformance gap widens. According to the research results, market capitalisation ETFs are a recommendable diversification instrument for a long-term investor. In addition to better risk-adjusted returns, passive ETFs are more transparent and the bases of their underlying indices are simpler than those of fundamental ETFs. ETFs are still a young financial innovation and hence data is scarcely available. On future research, it would be valuable to research the differences in risk-adjusted returns also between the subsections of fundamental ETFs.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia koulukokemuksia maahanmuuttajataustaisilla oppilailla oli ollut alakoulussa. Tutkimuskysymykset olivat ”Millaisia koulukokemuksia maahanmuuttajataustaisilla oppilailla on alakoulusta?” ja ”Millaisia ongelma maahanmuuttajataustaisilla oppilailla on alakoulussa?” Tutkimuksen kohteena olivat 5.-6.-luokkalaiset maahanmuuttajaoppilaat. Tutkimus toteutettiin yhdessä varsinaissuomalaisessa alakoulussa. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla yhdeksää maahanmuuttajataustaista oppilasta, joista viisi oli tyttöjä ja neljä poikia. Aineisto analysoitiin fenomenologisen psykologian analyysimenetelmällä. Tutkimukseen osallistuneilla maahanmuuttajataustaisilla oppilailla oli ollut pääasiassa positiivisia koulukokemuksia kyseisestä alakoulusta. He kaikki viihtyivät koulussa kivojen opettajien ja koulukavereiden vuoksi. Oppilaat kokivat, että koulussa oli haastatteluhetkellä kaikki hyvin. Koulussa ilmentyneet ongelmat liittyivät sosiaalisiin suhteisiin (kiusaaminen) sekä oppilaan oman huonon käytöksen seurauksiin. Oppilaat olivat saaneet aina apua ongelmatilanteisiin ja riitatilanteet oli ratkaistu koulun toimesta.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli selvittää, minkälainen on tarkoituksenmukainen turvakävely pedagogisessa kontekstissa. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla turvakävelyn kehittämisprosessia tulkittiin oppimisympäristön turvallisuuskulttuurin ulottuvuuksien (fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja pedagoginen) näkökulmista. Tutkielman teon ensivaiheessa kehitettiin pedagoginen turvakävelykäytäntö käsityön aineenopettajan koulutukseen, sillä turvakävelykäytäntöä ei ollut ennen tutkielmaa olemassa. Turvakävely toteutettiin neljällä opiskelijaryhmällä ja käsityökasvatuksen aineryhmällä. Käsityökasvatuksen aineryhmään kuului käsityön aineenopettajaopiskelijoiden ainejärjestön edustajia ja Rauman yksikön henkilökunnan jäseniä. Tutkimusaineisto (N=30) kerättiin opiskelijaryhmille toteutetuista turvakävelyistä kyselylomakkeella. Tutkielma toteutettiin design-tutkimuksena (engl. design-based research), jonka menetelmällistä kokonaisuutta täydennettin hermeneuttisen kehän avulla. Tutkielman menetelmällistä kokonaisuutta voidaan kuvailla hermeneuttiseksi design-tutkimukseksi. Tutkielman kyselylomakkeen avoimet vastaukset analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Suljetut väittämät on analysoitu osallistujien vastausten prosenttiosuuksien mukaan. Tutkijat toimivat pidettyjen turvakävelyjen ohjaajina ja keräsivät havainnointimateriaalia tulosten analyysin tueksi. Tutkimustulosten pohjalta tutkijat määrittelivät pedagogisessa kontekstissa toteutettavan turvakävelyn olevan oppimisympäristön turvallisuuskulttuuria kehittävä ja toiminnallinen turvallisuuskasvatuksen menetelmä. Tarkoituksenmukaisen turvakävelyn ensisijainen tarkoitus on tutustuttaa osallistujat oppimisympäristöön ja sen turvallisuuskulttuuriin. Turvakävely antaa osallistujille valmiuksia vaara- ja hätätilanteissa toimimiseen ja avun hälyttämiseen. Turvakävely toimii lähtökohtana turvallisen työskentelyn takaamiseksi. Turvakävelyn ohjaaja ja osallistujat ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään huomioiden erilaisia turvallisuuteen liittyviä asioita. Turvakävelyn avulla kehitetään oppimisympäristön turvallisuuskulttuuria, havainnoidaan epäkohtia ja raportoidaan niistä eteenpäin