Arkeen pudonnut sibylla : Modernin naisen identiteetin rakentuminen Marja-Liisa Vartion romaanissa Kaikki naiset näkevät unia

A Sibyl fallen into everyday life. The enfolding of the identity of modern woman in Marja- Liisa Vartio s novel Kaikki naiset näkevät unia ( All Women Have Dreams ). --- Marja-Liisa Vartio played a remarkable part in renewing Finnish literature. My thesis examines her novel Kaikki naiset näkevät unia (1960), which describes the life of a middle-aged housewife, Mrs. Pyy ( Mrs. Hazel Hen ). She has moved from country to city and lives now in a suburb, in the Helsinki of the 1950 s. In Finnish literature, the novel is the first significant description of a modern city woman accomplished by modernistic means. My research examines the identity of a woman in the Finland of the 50 s, an epoch marked by the inevitable transition into modernity. My aim is to look into the ways in which the female identity enfolds in Kaikki naiset näkevät unia, how it takes its form, how it is described and commented. The primary method is contextual close reading; the novel is seen in the social, cultural and historical context of the time it was published. Essential elements in this study are literary motifs and images in the novel, and particularly transtextual relations as defined by Gérald Genette. The focus is on hypertextuality, intertextuality and paratextuality. Kaikki naiset näkevät unia emerges as a modern version of Madame Bovary by Gustave Flaubert. A woman s life spent in illusive dreaming is transferred from a 1900th century bourgeois town in France to a middle class Finnish suburb in the 1950 s. Vartio s novel is a variant of an ancient Finnish ballad I, a bird without a nest , making it into a modern narration of transition. The inner, mental journey from country to city is of great length, and the liminal life in a suburb does not make the passage any easier. Like the lyrical voices in the poetry of Edith Södergran, also Mrs. Pyy finds it hard to discover any values of sisterhood or those of ideal femininity in modern times. In earlier studies of Marja-Liisa Vartio s prose, stress has been laid on the discourse of her narrators and characters, as well as on its modern literary form. In this research, however, urgent allusions to paintings, old and new, are taken into account, since Mrs. Pyy mirrors herself against art, both classical and modern. Principal images in this context are Michelangelo s Sibyls in the ceiling of the Sistine Chapel, and a modern painting, which remains unidentified. Mrs. Pyy turns out to be a tragicomic character, who has magnanimous illusions about herself, but is compelled to accept the fact the she is only a mediocre person. She is nothing more than a first generation city dweller; she is not a modern, aloof outsider but a mere dilettante, who desperately tries to live out modern city life. Kaikki naiset näkevät unia is a striking picture of the 1950 s, a picture that is construed in the consciousness of Mrs. Pyy. We are shown everyday life growing more and more modern after the war and woman s role growing more and more subject to increasing pressure for change.

Olla elävän sanat : Roolirunon laji Maila Pylkkösen teoksessa Arvo. Vanhaäiti puhuu runonsa

Maila Pylkkönen (1931 1986) was one of the most important modernist poets in Finland and a central figure in developing the dramatic monologue in Finnish literature. The study examines Pylkkönen s poetic work Arvo. Vanhaäiti puhuu runonsa (Value. An old woman speaks her poem, 1959) as an example of the dramatic monologue, approaching it from three perspectives: its generic features and background, and the poetic framework to which it connects in the context of Pylkkönen s poetry. In addition to methods of literary scholarship, the poetic analysis benefits from a linguistic approach. The study shows that the dramatic monologue genre drives Pylkkönen s first work, Klassilliset tunteet (Classical feelings, 1957), in a context of finding poetic identity, characterised by the expression to be the words of a living creature . The study demonstrates that important generic features of the dramatic monologue, namely, a poem representing a speech-event and a hierarchical structure, are also Arvo s most significant generic features. Arvo s poems as speech-events are examined for their internal progressive, pragmatic unity constructed through single line units; for their function as narratives dealing with the life story of an old woman, Arvo s speaker; and from the perspective of the communication between the old woman and the poems other characters. Arvo s speech-events can also be seen as semantic shifts from one poem to another: the poems construct semantic stages representing different phases of the old woman s life. The study demonstrates that analysis of Arvo s hierarchical structure, that is, the relationship between the speaker and the rhetorical levels, reveals the work s structural and ideological wholeness by focusing on the old woman s emotions: longing, loneliness and alienation from the world. In other words, the contradictions between the explicit level of the speaker and an implied rhetorical level open up the tragedy of an old woman s daily life. Study of Arvo s hierarchical structure also highlights the special position of the reader in the framework of a dramatic monologue. The elements of a dramatic present in which the old woman s emotions are conveyed, an italicized opening poem, and the work s title Value invite the reader to consider Arvo as a structural and ideological whole. The function of Arvo s hierarchical structure is to ask the reader to recognise the hopelessness of the old woman s situation, understand it, and even identify with it.

Passion vallassa : Hermostunut aika Minna Canthin teoksissa

Under the power of passion. The age of nervousness in Minna Canth s works This research contemplates the psychology of Minna Canth s characters through the historical image of man in late 19th century Europe. The central operative term of the study is passion , understood as a twofold philosophical concept that includes both desire and suffering. The method of this study is historical and contextual. The study interprets the passions and the psychology of Canth s characters as they were understood in their own time. The indicator of the relevant contexts is the realist and naturalist genre of Canth s works. New research on the genre of the time is also the basis of a new kind of psychological approach to Canth s works. The most important context of passion in Canth s works is the positivistic and pathological image of man at the end of the 19th century. Then, passion was widely discussed, and was perceived as a physiological phenomenon that influenced humans neurologically and caused different kinds of physiological symptoms and nervous disorders. But at the same time, passion was understood as a manifestation of human instincts and drives. The naturalistic literature of the day aimed at creating deterministic studies of human morality and psychology following Émile Zola s application of experimental science methods in his writing. The pathological image of man is most explicitly manifested in Canth s formerly unknown short story Lääkäri (Doctor, 1891), in which a doctor who is interested in psychology visits a jail to meet a peculiar criminal, a girl who feels no remorse for her multiple crimes. In other works of Canth the medically motivated viewpoint is more hidden in the deterministic narrative and depiction of the characters. The present study approaches the passion in Minna Canth s works through five thematic chapters, in witch characters are interpreted suffering from blind love, ennui, crippling romantic idealism, melancholy, guilt and nostalgia, and their stories can be prescribed as medical histories which depict the born of the passion and its development towards ruin. All protagonists are also manifestations of their own time. Canth criticises the modern life and its demands as well as social defects through the tragic stories of individuals. The study demonstrates that Canth did not, like previous research has suggested, wait until the 1890s before writing works of a psychological nature but had already written according to the psychological paradigm of her time in Työmiehen vaimo (1885). The social and psychological interests intertwine in Canth s works and are not exclusionary as has formerly been interpreted. Canth is also critical of the medical power implicit in the naturalist experimental method and this shows itself especially in her depiction of working class women.

Vilijonkka ikkunassa - Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike

Tove Jansson (1914--2001) was a Finnish illustrator, author, artist, caricaturist and comic artist. She is best known for her Moomin Books, written in Swedish, which she illustrated herself, and published between 1945 and 1977. My study focuses on the interweaving of images and words in Jansson s picturebooks, novels and short stories situated in the fantasy world of Moomin Valley. In particular, it concentrates on Jansson s development of a special kind of aesthetics of movement and stasis, based upon both illustration and text. The conventions of picturebook art and illustration are significant to both Jansson s visual art and her writing, and she was acutely conscious of them. My analysis of Jansson s work begins by discussing her first published picturebooks and less familiar illustrations (before she began her Moomin books) and I then proceed to discuss her three Moomin picturebooks, The Book about Moomin, Mymble and Little My; Who Will Comfort Toffle?, and The Dangerous Journey. The discussion moves from images to words and from words to images: Barthes s (1982) concept of anchoring and, in particular, what he calls relaying , form a point of reading and viewing Moomin texts and illustrations in a complementary relation, in which the message s unity occurs on a higher level: that of the story, the anecdote, the diegesis . The eight illustrated Moomin novels and one collection of short stories are analysed in a similar manner, taking into account the academic discourse about picturebooks which was developed in the last decade of the 20th century and beginning of the 21st century by, among others, scholars such as Nodelman, Rhedin, Doonan, Thiele, Stephens, Lewis, Nikolajeva and Scott. In her Moomin books, Jansson uses a wide variety of narrative and illustrative styles which are complementary to each other. Each book is different and unique in its own way, but a certain development or progression of mood and representation can be seen when assessing the series as a whole. Jansson s early stories are happy and adventurous but her later Moomin novels, beginning from Moominland Midwinter, focus more on the interiority of the characters, placing them in difficult situations which approximate social reality. This orientation is also reflected in the representation of movement and space. The books which were published first include more obviously descriptive passages, exemplifying the tradition of literary pictorialism. Whereas in Jansson s later work, the space develops into something that is alive which can have an enduring effect on the characters personalities and behaviour. This study shows how the idea of an image a dynamic image -- forms a holistic foundation for Jansson s imagination and work. The idea of central perspective, or frame, for instance, provided inspiration for whole stories or in the way that she developed her characters, as in the case of the Fillyjonk, who is a complex female figure, simultaneously frantic and prim. The idea of movement is central to the narrative art of picturebooks and illustrated texts, particularly in relation to the way that action is depicted. Jansson, however, also develops a specific choreography of characters in which poses and postures signify action, feelings and relationships. Here, I use two ideas from modern dance, contraction and release (Graham), to characterise the language of movement which is evident in Jansson s words and images. In Jansson s final Moomin novels and short stories, the idea of space becomes more and more dynamic and closely linked with characterisation. My study also examines a number of Jansson s early sketches for her Moomin novels, in which movement is performed much more dramatically than in those illustrations which appeared in the last novels to be published.

Lumometsän syli : Anni Swanin satusymbolismi 1896-1923

Lumometsän syli, Anni Swanin satusymbolismi 1896-1923 on suomenkielisen satukirjallisuuden poetiikkaa ja 1900-luvun alun modernia naiseutta selvittävä feministiseen tutkimustraditioon liittyvä tutkimus. Sen kohteena ovat lasten- ja nuortenkirjailija Anni Swanin (1875-1958) satukokoelmat vuosilta 1901-1923 ja Uusi Suometar -lehden sadunomaiset novellit vuosilta 1896-1904. Tutkimus tuo uutta tietoa lastenkirjallisuuden osalta 1900-luvun alun modernin ihmisen problematiikasta. Se sisältää naissubjektin kehityskaaren ja sisäisen kasvun kohti naistaiteilijuutta. Yksityiskohtaisen tarkastelun kohteina ovat sadut Veli ja sisar (1917), Ihmekukka (1905), Marjaanan helmikruunu (1912), Aaltojen salaisuus (1901), Jääkukka (1905), Tyttö ja kuolema (1917), Merenkuningatar ja hänen poikansa (1905), Lumolinna (1905) ja Tarina Kultasirkasta (1901). Tutkimuksessa tarkastellaan Swanin satujen poeettista kieltä ja naiseuden tematiikkaa ranskalaisen postmodernin ajan feministisen viitekehyksen valossa. Siinä keskeisiä ovat Julia Kristevan psykoanalyyttispohjaiset näkemykset ja Hélène Cixous´n sekä Luce Irigarayn ajatukset feminiinisestä kirjoituksesta. Sadut kontekstualisoidaan ajankohdan symbolistiseen taidevirtaukseen ja Suomen taiteen kultakauteen. Satuja tulkitaan naiskirjailijan lajina ja erityisenä naisen metaforisen ilmaisun muotona. Satujen feministinen lukutapa purkaa perinteisiä lukemiskonventioita ja merkitsee satutekstin lukemista "toisin". Se avaa varhaista modernia naiseutta ja sille ominaista naisen ilmaisukielen erityisyyttä sekä mykkää ei-kielellistä, melankolian ilmaisua. Tutkimus tuo esiin uudenlaisen naiskirjailijan aistimusvoimaisen kielen. Swanin satusymbolismi on luonnon kauneuden synesteettista ja aistimusvoimaista kerrontaa, jolle on luonteenomaista aistiestetiikka, metaforisuus, metonymisyys ja metamorfoosit. Swan vahvistaa osaltaan naisen sankaruutta, omaa ilmaisukieltä ja ääntä. Tuloksena paljastuu satuperinteeseen verrattuna uudenlaisia tyttöyden, äitiyden, naistaiteilijuuden ja perheen malleja ja niiden representaatioita. Satumallit osoittautuvat aikanaan moderneiksi tyttösankareiksi, osin ambivalenteiksi uudenlaista naiseutta ja suhteessa oloa heijastaviksi ja ovat siten varhaisia feministisen sadun tunnusmerkkejä. Tutkimus selvittää, miten Swan rakentaa omaperäisen satusymboliikan. Satumetsä on luonnonkauniin suomalaismetsän symbolinen mielenmaisema ja samanaikaisesti sadun myyttis-symbolinen topos. Swanin luontokäsitys sisältää luonnonsuojelun ja varhaisen ekokriittisen näkemyksen. Tutkimus osoittaa Swanin satujen kytkeytyvän 1900-luvun alun modernismiin ja Suomen taiteen kultakauteen. Swan on suomenkielisen symbolistisen taidesadun kehittäjä ja feministisen sadun aloittaja.

Rauta ja Ristilukki : Vilho Helasen salapoliisiromaanisarja

Vilho Helanen (1899 1952) was a right-wing opinion leader in interwar Finland. But following the Second World War, the political situation in the country changed dramatically, and Helanen lost his job as well as his influential social station. He began to write detective fiction, and between 1946 and 1952 published seven novels (one had already been published in 1941). The novels protagonist is Kaarlo Rauta, a lawyer who acts as a private investigator. This doctoral dissertation analyzes the Rauta series from three different points of view. It investigates the extent to which the author s life and his strong political background appears in the series. The study also situates the series within Finnish society during and after the war. Finally, the study examines the Rauta series in terms of the genre conventions of detective fiction, that is, the study compares the Rauta series with other Finnish crime fiction and international crime fiction written during the 1940s. The Iron and The Cross Spider uses the term citizenship education when analyzing how Helanen implicitly continued his political teaching when writing crime fiction. The series includes a didactic register, which instructs the middle class in appropriate behaviour and manners, and the social roles entailed by gender. A special area of focus in this didacticism are norms of correct masculinity and femininity. The study devotes specific attention to the status of character in the series. The masculine detective and his beautiful wife are prominent, as is the fictive community and the tensions that criss-cross it. After the war, the Rauta series takes on a positive tone. Men can earn their place in society by fighting at the front, and after the war a homosocial bond exists between all the former soldiers. Women are shut out of the war experience. The detective hero has served in the war, but he is physically and psychologically untouched by it. The community is threatened by artists and immoral bohemians, but not the working class. Artists have affairs outside of marriage and abnormal sexual habits. The members of the upper class are also described as immoral in the series. Sadistic sexuality is often characteristic of the criminals, who are mostly femme fatales in the fashion of hard-boiled detective stories and film noir. Also, strong feelings have a negative connotation in the series, and showing them is forbidden behaviour. Men become criminals when they are insufficiently masculine or when they have not carried out their duty by fighting in the war. Helanen portrayed the communists, his political opponents from the 1930s, as criminals in his post-war series, but they were not openly represented as Russians or communists. Instead, Helanen used the cross spider as their symbol, a symbol which the readers of the time would recognize.

Groteski suomalaisessa kirjallisuudessa : Neljä tapaustutkimusta

The grotesque in Finnish literature. Four case studies The topic of the dissertation is the grotesque in Finnish literature. The dissertation is twofold. Firstly, it focuses on the genre tradition of the grotesque, especially its other main branch, which has been named, following in Bakhtin s footsteps, subjective ( chamber ) grotesque, to be distinguished from carnivalistic ( public square ) grotesque. Secondly, the dissertation analyses and interprets four fictional literary works within the context of the grotesque genre, constructed on the basis of previous research and literature. These works are the novel Rakastunut rampa (1922) by Joel Lehtonen, the novel Prins Efflam (1953, transl. into Finnish as Kalastajakylän prinssi) by Sally Salminen, the short story Orjien kasvattaja (1965) by Juhani Peltonen, and the novel Veljeni Sebastian (1985) by Annika Idström. What connects these stirring novels, representing early or full modernism, is the supposition that they belong to the tradition of the subjective grotesque, not only due to occasional details, but also in a more comprehensive manner. The premises are that genre is a significant part of the work and that reading a novel in the context of the genre tradition adds something essential to the interpretation of individual texts and reveals meanings that might otherwise go unnoticed. The main characteristic of the grotesque is breaking the norm. This is accomplished through different means: degradation, distortion, inversion, combination, exaggeration and multiplication. The most significant strategy for breaking the norm is incongruence: the grotesque combines conflicting or mutually exclusive categories and elements on different levels. Simultaneously, the grotesque unravels categorisations and questions our way of perceiving the world. The grotesque not only poses a threat to one s identity, but can also pose a threat to the cognitive process. An analysis of the fictional works is presented as case studies of each chosen work as a whole. The analysis is based on the method of close reading, which draws on both classical and postclassical narratology, and the analysis and interpretation are expanded within the genre tradition of the grotesque. The grotesque is also analysed in terms of its relationship to the neighbouring categories and genre traditions, such as the tragic, the sublime, the horror story and the coming-of-age story. This dissertation shows how the grotesque is constructed repeatedly on deviations from the norm as well as on incongruence, also in the works analysed, and how it stratifies in these novels on and between different levels, such as the story, text, narration, composition and the world of the novels. In all the works analysed, the grotesque reduces and subverts. Again and again it reveals different sides of humanity stripped of idealisation and glorification. The dissertation reveals that Finnish literature is not a solitary island, even regarding the grotesque, for it continues and offers variations of the common tradition of grotesque literature, and likewise draws on grotesque visual arts. This dissertation is the first monograph in Finnish literature research focusing on the subjective grotesque.

Le naturalisme finlandais : Une conception entropique du quotidien

Le naturalisme finlandais. Une conception entropique du quotidien. Finnish Naturalism. An Entropic Conception of Everyday Life. Nineteenth century naturalism was a strikingly international literary movement. After emerging in France in the 1870s, it spread all over Europe including young, small nations with a relatively recent literary tradition, such as Finland. This thesis surveys the role and influence of French naturalism on the Finnish literature of the 1880s and 1890s. On the basis of a selection of works of six Finnish authors (Juhani Aho, Minna Canth, Kauppis-Heikki, Teuvo Pakkala, Ina Lange and Karl August Tavaststjerna), the study establishes a view of the main features of Finnish naturalism in comparison with that of French authors, such as Zola, Maupassant and Flaubert. The study s methodological framework is genre theory: even though naturalist writers insisted on a transparent description of reality, naturalist texts are firmly rooted in general generic categories with definable relations and constants on which European novels impose variations. By means of two key concepts, entropy and everyday life , this thesis establishes the parameters of the naturalist genre. At the heart of the naturalist novel is a movement in the direction of disintegration and confusion, from order to disorder, from illusion to disillusion. This entropic vision is merged into the representation of everyday life, focusing on socially mediocre characters and discovering their miseries in all their banality and daily grayness. By using Mikhail Bakhtin s idea of literary genres as a means of understanding experience, this thesis suggests that everyday life is an ideological core of naturalist literature that determines not only its thematic but also generic distinctions: with relation to other genres, such as to Balzac s realism, naturalism appears primarily to be a banalization of everyday life. In idyllic genres, everyday life can be represented by means of sublimation, but a naturalist novel establishes a distressing, negative everyday life and thus strives to take a critical view of the modern society. Beside the central themes, the study surveys the generic blends in naturalism. The thesis analyzes how the coalition of naturalism and the melodramatic mode in the work of Minna Canth serves naturalisms ambition to discover the unconscious instincts underlying daily realities, and how the symbolic mode in the work of Juhani Aho duplicates the semantic level of the apparently insignificant, everyday naturalist details. The study compares the naturalist novel to the ideological novel (roman à these) and surveys the central dilemma of naturalism, the confrontation between the optimistic belief in social reform and the pessimistic theory of determinism. The thesis proposes that the naturalist novel s contribution to social reform lies in its shock effect. By means of representing the unpleasant truth the entropy of everyday life it aims to scandalize the reader and make him aware of the harsh realities that might apply also to him.

"Minäkin olen täällä löyhkäämässä" : Etnisyyden ja ruumiillisuuden representaatiot Veronica Pimenoffin romaanissa Maa ilman vettä

Tutkin työssäni, miten etnisyys ja ruumiillisuus representoituvat Veronica Pimenoffin romaanissa Maa ilman vettä (1999) ja millaisia merkityksiä nämä representaatiot saavat suhteessa kysymyksiin vallasta, väkivallasta, sukupuolesta, seksuaalisuudesta, hyvinvoinnista ja sairaudesta. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä on jälkikoloniaalinen teoria. Romaanissa on keskeisellä tavalla kyse konfliktista: nuoruudenystävykset, suomalainen Kristiina ja mosambikilainen Sofia Elena, kohtaavat jälkimmäisen kuolinvuoteella ja käyvät kiivasta kamppailua aatteista ja arvoista. Olen tulkinnut romaanin päähenkilöt allegorisiksi hahmoiksi, jotka edustavat kotimaitaan ja -mantereitaan. Näihin henkilöhahmoihin kiteytyy ominaisuuksia, jotka tavataan hahmottaa stereotyyppisiksi Euroopalle ja Afrikalle. Etnisyys representoituu paitsi Kristiinan ja Sofia Elenan tyypitellyissä luonteenpiirteissä ja käyttäytymismalleissa myös heidän ulkonäkönsä kuvauksessa. Kristiina kuvataan korostetun vaaleana ja Sofia Elena korostetun mustana, minkä voi tulkita kommentoivan imperialistiseen diskurssiin liittyvää binaarista ajattelua. Myös romaanin miehet ovat tulkittavissa allegorisiksi hahmoiksi: Kristiinan mies Otto edustaa vaimonsa tavoin vaurasta Eurooppaa, amerikkalainen pohatta Mark Hunter Yhdysvaltoja ja sen mahtia ja Kristiinan nuoruudenrakastettu Abdel läntistä kuvitelmaa eksoottisesta Orientista. Ruumiillisuus korostuu romaanissa seksuaalisuuden, sairauden ja väkivallan kuvauksissa. Kristiina on seksuaalinen toteuttaja, jonka kokemus omasta ruumiista määräytyy pitkältä eroottisten kokemusten perusteella. Sofia Elenaa taas ei kuvata seksuaalisena hahmona, vaan hänen kehonsa kuvausta hallitsee sairaus. Koska Sofia Elena on allegorinen hahmo, hänen ruumiinsa voi rinnastaa mantereeseen ja sitä riuduttava sairaus prosesseihin, jotka tunkeutuvat yhteiskuntien rakenteisiin ja nakertavat niitä sisältäpäin: hallitsemattomaan kansainväliseen muuttoliikkeeseen, rikollisuuteen ja terrorismiin. Sofia Elenalla on kokemusta myös väkivallasta: hän on sotinut ja pitää väkivaltaa ainoana keinona taistella Länttä vastaan. Romaani välittää kuitenkin pessimistisen kuvan väkivallan mahdollisuudesta vapauttaa (kolmannen maailman) naiset. Pessimistinen kuva välittyy myös ensimmäisen ja kolmannen maailman naisten mahdollisuuksista ymmärtää toisiaan. Nais-Afrikka ja nais-Eurooppa jäävät romaanissa etäälle toisistaan sekä henkisesti että fyysisesti.

Elämästä autofiktioksi : Lajitradition jäljillä Pirkko Saision romaanisarjassa Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo ja Punainen erokirja

Pirkko Saisio's trilogy Pienin yhteinen jaettava (The Smallest Shared Dividend, 1998), Vastavalo (Against the Light, 2000), and Punainen erokirja (The Red Book of Separation, 2003), depicts the development of a masculine girl who at the end of the trilogy comes out as a homosexual women, a mother, and a writer. The main character is named Pirkko Saisio, and many of the events are picked from Saisio's real life. Nevertheless, the author wants the trilogy to be read as a novel, not a memoir. The present study analyses the generic elements of Saisio s trilogy and contextualizes the narrative identity that Saisio is creating in her fiction. Following Alastair Fowler s theory of genres as types without strict borders and a tendency to hybridity, the trilogy is linked to several genres. Serge Doubrovsky s genre concept of autofiction is the basis for the analysis: it explains the trilogy s borderline identity between autobiography and novel, and designates the main elements that render Saisio s autobiographical narrative into fiction. Both Doubrovsky and Saisio emphasize the role of the unconscious in writing, and at the same time stress the importance of a skilled composition. As well as autofiction, the trilogy is analyzed as a Bildungsroman, a confession and conversion narrative, a coming-out -narrative and a portrait-of-the-artist novel. Each genre is illuminated by its paradigmatic work: Wilhelm Meister s Apprenticeship by Goethe, The Confessions by St. Augustine, and The Well of Loneliness by Radclyffe Hall. The parallelisms between Saisio s trilogy and the typical plots of the genres and thematics of the classics show how the tradition works in Saisio s text. The thematic parallelisms highlight Saisio s concern for the conflicts that occur between an individual and the surrounding society, while the similarities in plots question the autobiographicality of Saisio s narrative but also clarify how Saisio refines the traditional genres. Read in the light of Saisio s trilogy, the classics are shown to have their gender-transgressive elements that the non-normative reader can identify with. Saisio s text also challenges universalizing claims about genre and gender. As a narrative of identity it follows the example of 1970s essentialistic coming-out stories, but at the same time depicts the notion of identity in a manner that manifests postmodern ideas about identity as multiple and ever-transforming. Keywords: autobiographicality, autofiction, identity narrative, genre research, Bildungsroman, conversion narrative, confession, coming-out story, a portrait-of-an-artist novel

Toisia todellisuuksia, murtumia kielessä ja subjektissa : Mielen sairaus ja kirjoittaminen terapiana Maria Vaaran omaelämäkerrallisessa tuotannossa

Tutkielmassa käsitellään Maria Vaaran (1931 1992) omaelämäkerrallista teossarjaa sekä Vaaran kirjoittamisen terapeuttisia funktioita. Teoksissaan Vaara kuvaa parantumistaan skitsofreniaksi luokitellusta psyykkisestä sairaudesta ja masennuksesta luovan kirjoittamisen sekä psykoterapian avulla. Vaaran kirjoitus lähestyy psykoanalyyttisia teorioita kirjoittamisen terapeuttisista vaikutuksista, mutta myös jälkistrukturalistisia näkemyksiä tekstistä prosessinalaisena, kumouksellisena käytäntönä. Tutkielman keskeiset teoriat tulevat psykoanalyytikko, kielitieteilijä Julia Kristevalta sekä psykoanalyyttisesta ja jälkistrukturalistisesta perinteestä, ja näiden teoreettisten lähestymistapojen avulla tarkastellaan omaelämäkerrallisen kirjoittamisen, subjektiuden sekä kielen ja kirjoittamisen toisiinsa limittyviä teemoja Vaaran tuotannossa. Vaaran omaelämäkerrallinen kirjoittaminen paljastuu tutkielmassa yhtäaikaisesti subjektiutta eheyttäväksi ja hajottavaksi toiminnaksi. Vaaran teokset osoittavat, miten minuus rakentuu erilaisten samastumisten ja erottautumisten kautta, psykoottisten kuvitelmien, hallusinaatioiden ja paranoidien kuvitelmien täyttäessä tekstin. Kirjoittaminen kohtaa ongelman merkityksen epäyhtenevyydestä: siitä, ettei sanoilla koskaan voida täysin tavoittaa omia psykofyysisia kokemuksia tai välittää niitä toisille ihmisille. Kuitenkin Vaaran teosten Maria kirjoittaa kaiken aikaa ja luo kokemuksellisia suhteita toisiin. Mielikuvitus, kirjallisuus ja kirjoittaminen muodostavat avoimen psyykkisen tilan, jossa minuutta voidaan rakentaa. Kirjoittaminen osoittautuu lopulta käytännöksi, jossa esteettinen, terapeuttinen ja eettinen nivoutuvat yhteen. Vaaran teosten Marian harjoittama minuuden analyysi tarjoaa mahdollisuuksia käsitellä vierauden ja toiseuden ilmenemistä omassa itsessä ilmiö, joka Julia Kristevan mukaan mahdollistaa myös niiden todellisten toisten ymmärtämisen, joiden parissa elämme. Vaaran teokset kyseenalaistavat jaottelun terveisiin ja sairaisiin , ne rikkovat toden ja fiktion välisiä rajoja ja käsitystä minuudesta yhtenä ja eheänä. Vaaran tuotanto ei olekaan ainoastaan kuvaus skitsofreniasta ja sen kielestä, vaan siitä, miten minuus ja ilmaisu ylipäänsä rakentuvat suhteessa toisiin ja miten psyykkinen elämä on riippuvaista avoimuudesta erilaisille katkoksille ja murtumille.

Lukeminen ja kirjallisuus modernissa opiskeluympäristössä : Tapaustutkimus kuuden peruskoulun 4.-6. luokan telemaattinen kirjallisuuspiiri Matilda -hankkeesta

Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa ja kehittää modernia opiskeluympäristöä hyödyntävää kirjallisuuspiiritoimintaa ja sitä kautta edistää oppilaiden mahdollisuuksia osallistua elämyksellistä lukemista painottavaan kirjallisuuspiiriin sekä vahvistaa heidän kiinnostustaan tieto- ja viestintätekniikan käyttöön. Tutkimusaineisto kerättiin lukuvuonna 1997 1998 kyselyin ja haastatteluin sekä observoimalla lähiopetustilanteita ja virtuaaliryhmien sähköpostiviestintää. Lisäksi käytettiin valmiita dokumentteja ja asiakirjoja. Tutkimusjoukkona oli Matildaan osallistuneet 4.-6. luokan oppilaat kuudelta Espoon ala-asteelta sekä neljä tutoria, koordinaattori ja joitakin luokanopettajia Matilda-kouluista. Tutkimusongelmat suuntautuivat pääasiassa matildalaisten kokemuksiin opiskelusta modernissa opiskeluympäristössä, suhteesta tieto- ja viestintätekniikkaan sekä siihen, mitä uutta lukemiseen ja kirjallisuuteen liittyvää he kertoivat oppineensa ja kokeneensa. Koska tutkimuskohteen kaltaisia kokeiluita, joissa yhdistyy kirjallisuuspiiritoiminta ja moderni tieto- ja viestintätekniikka, ei ainakaan Suomessa ole aikaisemmin ollut, päädyttiin tutkimusmetodologian valinnassa kvalitatiiviseen otteeseen. Tutkimusote noudatti tapaustutkimuksen ja kehittämistutkimuksen periaatteita. Vaikka tutkimus oli menetelmältään kvalitatiivinen, aineistoa käsiteltiin myös kvantifioiden, mutta yleistyksiä tehtiin ainoastaan tapauksen suuntaan. Tutkimustulokset osoittivat, että opiskelu oli oppilaille positiivinen kokemus. He pitivät erityisesti etäopiskelun itsenäisestä työskentelystä ja lähiopetuspäivistä. Heidän suhtautumisensa tieto- ja viestintätekniikkaan muuttui positiivisemmaksi ja heidän taitonsa tieto- ja viestintätekniikan käyttäjinä kehittyivät. Oppilaat saivat positiivisia lukukokemuksia, heidän lukualueensa laajeni ja osa heistä kertoi lukutyylinsä muutoksista ja syvenemisestä. Oppilaat kokivat ongelmallisimmaksi hankkeen sekavan tutorointi-systeemin, kiireisen aikataulun sekä tietokoneisiin ja -verkkoon liittyvät ongelmat. kirjallisuuspiiri, kolmilukutaito, lukutaito, kirjallisuus, lukeminen, elämyksellinenlukeminen, kirjallisuudenopetus, moderni opiskeluympäristö, avoin ja joustava opiskeluympäristö, telematiikka, tieto- ja viestintätekniikka reading circle, teaching of literature, tri-literacy, literacy, reading, literature, aestheticreading, modern learning enviroment, open anf flexible learning enviroment, telematics, modern information technology

Suomen suuriruhtinaskunnan virkamiehistön yksityiskirjastot ja sensuurin kieltämä kirjallisuus niissä 1800-luvun alkuvuosikymmeninä

Tutkimus luotaa 1800-luvun alkuvuosikymmenten Suomen suuriruhtinaskunnan virkamiehistön poliittisia asenteita sensuuri-ja painovapauskysymysten valossa. Sadan virkamiehistöön kuuluneen henkilön yksityiskirjastot ja niiden sisältämät mahdolliset sensuurin kieltämät nimikkeet on seulottu Kansalliskirjaston kokoelmissa olevista 1800- luvun kirjahuutokauppaluetteloista vertailemalla niitä Kansallisarkistossa säilytettäviin sensuuriviranomaisten kiellettyjen teosten listoihin. Tutkimuksen keskeisimmiksi teemoiksi nousevat näin poliittis- sekä kirjahistorialliset, kirjallista kulttuuria koskettelevat ulottuvuudet. Virkamiehistön yksityiskirjastot mahdollisine kiellettyine nimikkeineen on esitelty tilastollisen taulukoinnin avulla kirjastojen koon, virkamiehistön hallintoalan, rankiluokan sekä alueellisen identiteetin mukaan jaoteltuina. Vaikka lähdeaineiston perusteella on tämänkaltaisen poliittisväritteisen kirjallisen kulttuurin tavoittaminen osaksi ongelmallista, ovat huutokauppaluettelot systemaattisesta ja säännöllisestä luonteestaan johtuen merkittävää ja satunnaisten inventaarioluetteloiden ohella lähestulkoon ainoaa käsillä olevaa yksityiskirjastoja koskevaa lähdeaineistoa. Suomen 1800-luvun valtiolliseen asemaan liittyviä historiantulkintoja on tutkimuksen edetessä pyritty kuljettamaan rinnakkain; niitä ovat toisaalta suomalaisten käsitykset maansa perustuslaillisesta asemasta ja toisaalta venäläisten viranomaisten tulkinnat Suomen asemasta yleisvaltakunnallisessa viitekehyksessä. Tämän ohella tutkimusaihetta on lähestytty sen ajalliseeen kontekstiin olennaisesti kytkeytyvien yhteiskunta-ja historianfilosofisten teorioiden avulla. Ne ovat olleet myös tutkimuksen kohteena olleille aikalaisille relevantti henkinen ulottuvuus. Tämä on perusteltua, koska filosofista ja valtiotieteellistä kirjallisuutta on ollut kirjastoissa paljon. Etiikasta ja moraalista lähtevä vapauden ongelma on ollut yksi tämänkaltainen yhteiskuntafilosofinen kysymys. Tutkimuksessa aika ajoin esiin nouseva aatteellinen vertailu muiden Euroopan maiden oloihin laajentaa tutkimuksen historiallisen viitekehyksen osaksi 1800-luvun eurooppalaisen henkisen aatemaailman maisemaa. Tutkimuksen varovaiset johtopäätökset juontuvat erilaisista näkökulmista. Kiellettyjä nimikkeitä löytyi hieman yli 30 % kaikista virkamiehistön yksityiskirjastoista, mutta kiellettyjen nimikkeiden määrät osoittautuivat kirjastokohtaisesti laskettuna pienehköiksi. Ilmiön voi näin väittää olleen toisaalta marginaalista, mutta toisaalta konkreettinen osoitus poliittiseen vakaumukseen viittaavasta asennoitumisesta; sensuuria esimerkiksi saatettiin tulkita perustuslaillisuutta ja Aleksanteri I:n antaman hallitsijanvakuutuksen taustaa vasten. Kielletyn kirjallisuuden hankkiminen sensuurilaeista piittaamatta saattoi myös olla kamppailua hyvänä pidetyn yhteiskuntajärjestyksen puolesta järjestelmän epäkohtia vastaan. Keisaria kohtaan tunnettiin lojaalisuutta, mutta hänen hallitsemaansa järjestelmää edustavia sensuuriviranomaisia kohtaan välttämättä ei. Tässä kohdin Suomen tilanteella oli vastaavuutta Saksan oloihin, j o s s a nuorhegeliläiset halusivat muuttaa yhteiskuntaa ideaalimpaan suuntaan. Venäjän keisarikuntaan kuuluminen toi mukanaan maallista hyvää, mutta henkisen kulttuurin puolella orientoiduttiin pääasiassa länteen, ja pitäydyttiin Ruotsin ajan luomassa perinnössä. Yksi keskeinen tästä kummunnut valistusaatteen traditionaalinen arvo oli itsensä vapaa kehittäminen, joten sensuurikysymyksissä ajauduttiin väistämättä törmäyskurssille valtiopoliittisen ja kulttuurisen identiteetin ristipaineessa. Vaikka valtiopoliittinen identiteetti vaihtui vuoden 1809 jälkeen, ei kulttuurisen identiteetin kohdalla näin käynyt. Tätä kautta vahvistuu kokonaiskuva 1700-luvun historian ja Ruotsin ajan perinnön tärkeydestä 1800-luvun henkiselle kehitykselle etenkin kirjallisen kulttuurin saralla.

The non-literary Latin letters. A study of their syntax and pragmatics

This dissertation studies the language of Latin letters that were written in Egypt and Vindolanda (in northern Britain) during the period 1st century BC 3rd century AD on papyri, ostraca, and wooden tablets. The majority of the texts is, in one way or another, connected with the Roman army. The focus of the study is on syntax and pragmatics. Besides traditional philological methods, modern syntactic theory is used as well, especially in the pragmatic analysis. The study begins with a critical survey of certain concepts that are current in the research on the Latin language, most importantly the concept of vulgar Latin , which, it is argued, seems to be used as an abstract noun for variation and change in Latin . Further, it is necessary to treat even the non-literary material primarily as written texts and not as straightforward reflections of spoken language. An examination of letter phraseology shows that there is considerable variation between the two major geographical areas of provenance. Latin letter writing in Egypt was influenced by Greek. The study highlights the importance of seeing the letters as a text type, with recurring phraseological elements appearing in the body text as well. It is argued that recognising these elements is essential for the correct analysis of the syntax. Three areas of syntax are discussed in detail: sentence connection (mainly parataxis), syntactically incoherent structures and word order (the order of the object and the verb). For certain types of sentence connection we may plausibly posit an origin in spoken Latin, but for many other linguistic phenomena attested in this material the issue of spoken Latin is anything but simple. Concerning the study of historical syntax, the letters offer information about the changing status of the accusative case. Incoherent structures may reflect contaminations in spoken language but usually the reason for them is the inability of the writer to put his thoughts into writing, especially when there is something more complicated to be expressed. Many incoherent expressions reflect the need to start the predication with a thematic constituent. Latin word order is seen as resulting from an interaction of syntactic and pragmatic factors. The preference for an order where the topic is placed sentence-initially can be seen in word order more generally as well. Furthermore, there appears a difference between Egypt and Vindolanda. The letters from Vindolanda show the order O(bject) V(erb) clearly more often than the letters from Egypt. Interestingly, this difference correlates with another, namely the use of the anaphoric pronoun is. This is an interesting observation in view of the fact that both of these are traditional Latin features, as opposed to those that foreshadow the Romance development (VO order and use of the anaphoric ille). However, it is difficult to say whether this is an indication of social or regional variation.

The Phraseology and Structure of Latin Building Inscriptions in Roman North Africa

This study analyses the diction of Latin building inscriptions. Despite its importance, this topic has rarely been discussed before: the most substantial contribution on the subject is a short dissertation by Klaus Gast (1965) that focuses on 100 inscriptions dating mostly from the Republican period. Marietta Horster (2001) also touched upon this theme in her thesis on imperial building inscriptions. I have collected my source material in North Africa because more Latin building inscriptions dating from the Imperial period have survived there than in any other area of the Roman Empire. By means of a thorough and independent survey, I have assembled all relevant African Latin building inscriptions datable to the Roman period (between 146 BC and AD 425), 1002 texts, into a corpus. These inscriptions are all fully edited in Appendix 1; Appendix 2 contains references to earlier editions. To facilitate search operations, both are also available in electronic form. They are downloadable from the address http://www.helsinki.fi/hum/kla/htm/jatkoopinnot.htm. Chapter one is an introduction dealing with the nature of building inscriptions as source material. Chapter two offers a statistical overview of the material. The following main section of the work falls into five chapters, each of which analyses one main part of a building inscription. An average building inscription can be divided into five parts: the starting phrase opens the inscription (a dedication to gods, for example), the subject part identifies the builder, the object part describes the constructed or repaired building, the predicate part records the building activity and the supplement part offers additional information on the project (it can specify the funding, for instance). These chapters are systematic and chronological and their purpose is to register and interpret the phrases used, to analyse reasons for their use and for their popularity among the different groups of builders. Chapter eight, which follows the main section of the work, creates a typology of building inscriptions based on their structure. It also presents the most frequently attested types of building inscriptions. The conclusion describes, on a general level, how the diction of building inscriptions developed during the period of study and how this striking development resulted from socio-economic changes that took place in Romano-African society during Antiquity. This study shows that the phraseology of building inscriptions had a clear correlation both with the type of builder and with the date of carving. Private builders tended to accentuate their participation (especially its financial side) in the project; honouring the emperor received more emphasis in the building inscriptions set up by communities; the texts produced by the army were concise. The chronological development is so clear that it enables stylistic dating. At the beginning of the imperial period the phrases were clear, concrete, formal and stereotyped but by Late Antiquity they have become vague, subjective, flexible, varied and even rhetorically or poetically coloured.