The non-literary Latin letters. A study of their syntax and pragmatics

This dissertation studies the language of Latin letters that were written in Egypt and Vindolanda (in northern Britain) during the period 1st century BC 3rd century AD on papyri, ostraca, and wooden tablets. The majority of the texts is, in one way or another, connected with the Roman army. The focus of the study is on syntax and pragmatics. Besides traditional philological methods, modern syntactic theory is used as well, especially in the pragmatic analysis. The study begins with a critical survey of certain concepts that are current in the research on the Latin language, most importantly the concept of vulgar Latin , which, it is argued, seems to be used as an abstract noun for variation and change in Latin . Further, it is necessary to treat even the non-literary material primarily as written texts and not as straightforward reflections of spoken language. An examination of letter phraseology shows that there is considerable variation between the two major geographical areas of provenance. Latin letter writing in Egypt was influenced by Greek. The study highlights the importance of seeing the letters as a text type, with recurring phraseological elements appearing in the body text as well. It is argued that recognising these elements is essential for the correct analysis of the syntax. Three areas of syntax are discussed in detail: sentence connection (mainly parataxis), syntactically incoherent structures and word order (the order of the object and the verb). For certain types of sentence connection we may plausibly posit an origin in spoken Latin, but for many other linguistic phenomena attested in this material the issue of spoken Latin is anything but simple. Concerning the study of historical syntax, the letters offer information about the changing status of the accusative case. Incoherent structures may reflect contaminations in spoken language but usually the reason for them is the inability of the writer to put his thoughts into writing, especially when there is something more complicated to be expressed. Many incoherent expressions reflect the need to start the predication with a thematic constituent. Latin word order is seen as resulting from an interaction of syntactic and pragmatic factors. The preference for an order where the topic is placed sentence-initially can be seen in word order more generally as well. Furthermore, there appears a difference between Egypt and Vindolanda. The letters from Vindolanda show the order O(bject) V(erb) clearly more often than the letters from Egypt. Interestingly, this difference correlates with another, namely the use of the anaphoric pronoun is. This is an interesting observation in view of the fact that both of these are traditional Latin features, as opposed to those that foreshadow the Romance development (VO order and use of the anaphoric ille). However, it is difficult to say whether this is an indication of social or regional variation.

Tutkimukseni käsittelee latinankielisten kirjeiden syntaksia. Kyseinen, osittain hyvinkin heterogeeninen kirjemateriaali koostuu papyruksille, ruukunpalasille (eli ostrakoneille) ja puutauluille kirjoitetuista kirjeistä, joita on löydetty pääasiassa eri puolilta Egyptiä sekä pohjois-Englannissa sijainneesta Vindolandan sotilasleiristä. Ajallisesti suurin osa kirjeistä on 1. vuosisadan loppupuolelta ja 2. vuosisadan alusta. Huomattava osa kirjeistä liittyy tavalla tai toisella Rooman armeijan läsnäoloon kyseisillä alueilla. Asetan kyseenalaiseksi aikaisempiin tutkimuksiin usein sisältyvän olettamuksen, että kirjeiden kieli heijastaisi suoraan kirjoittajiensa puhetta, ja väitän, että suurin osa heistä, myös alempiin sosiaaliluokkiin kuuluvista, ainakin pyrki kirjoittamaan kirjegenren vaatimusten mukaisesti. Suhtaudun kriittisesti myös latinan tutkimukseen vakiintuneeseen termiin vulgaarilatina, ja väitän, että tämä termi yleisimmin käytetyssä merkityksessään oikeastaan tarkoittaa samaa kuin variaatio ja muutos latinassa . Tutkin kirjeitä tekstityyppinä, johon kuuluu tiettyjä aloitus- ja lopetusformuloita, mutta toisaalta on myös selvää, että varsinaisessa tekstiosassakin on fraaseja, joiden tunnistaminen on oleellista oikeaan kielelliseen tulkintaan pääsemiseksi. Varsinainen syntaktinen analyysi keskittyy kolmelle alueelle. Nämä ovat lauseiden liittäminen toisiinsa (erityisesti parataktisin eli rinnasteisin keinoin), syntaktinen inkoherenssi (eli se, että lause ei noudata alusta loppuun samaa rakennetta), ja sanajärjestys. Rinnasteisuus on perinteisesti nähty ensisijaisesti puhekieleen tai kielen varhaisiin vaiheisiin liittyvänä piirteenä. Analyysini pohjalta esitän, että rinnasteisia rakenteita on tässä(kin) materiaalissa monta lajia, eikä kaikki niitä voida kutsua puhekielisiksi. Näkemykseni mukaan syntaktiset inkoherenssit voivat heijastaa joko puhutusta kielestä suoraan tekstiin siirtynyttä rakennetta (puheessa erilaiset ja eriasteiset inkoherenssit ja kontaminaatiot ovat tyypillisiä) tai kirjoittajan epävarmuutta kirjoitetussa ilmaisussa erityisesti monimutkaisempia asioita ilmaistaessa, jolloin inkoherenssi syntyy nimenomaan kirjoitetussa kielessä. On tärkeää pitää mielessä molemmat syyt. Inkoherenssin taustalla on usein tarve aloittaa lause temaattisella lauseenjäsenellä, eli sillä, josta seuraava lause kertoo jotakin uuttaa informaatiota. Sama havainto tulee esiin sanajärjestyksen analyysissä, jossa olen mm. tutkinut objektin ja verbin järjestystä pragmaattisesta näkökulmasta, liittäen kunkin lauseen kielelliseen kontekstiinsa. Toisaalta esiin nousee selkeä ero OV- ja VO-järjestysten suosiossa Vindolandan ja Egyptin materiaalin välillä (OV suositumpi Vindolandassa, VO Egyptissä). Näistä OV on perinteisesti nähty latinan perussanajärjestyksenä, ja muutos VO-järjestykseen osana romaanisiin kieliin johtavaa kielen muutosta.