The Phraseology and Structure of Latin Building Inscriptions in Roman North Africa

This study analyses the diction of Latin building inscriptions. Despite its importance, this topic has rarely been discussed before: the most substantial contribution on the subject is a short dissertation by Klaus Gast (1965) that focuses on 100 inscriptions dating mostly from the Republican period. Marietta Horster (2001) also touched upon this theme in her thesis on imperial building inscriptions. I have collected my source material in North Africa because more Latin building inscriptions dating from the Imperial period have survived there than in any other area of the Roman Empire. By means of a thorough and independent survey, I have assembled all relevant African Latin building inscriptions datable to the Roman period (between 146 BC and AD 425), 1002 texts, into a corpus. These inscriptions are all fully edited in Appendix 1; Appendix 2 contains references to earlier editions. To facilitate search operations, both are also available in electronic form. They are downloadable from the address http://www.helsinki.fi/hum/kla/htm/jatkoopinnot.htm. Chapter one is an introduction dealing with the nature of building inscriptions as source material. Chapter two offers a statistical overview of the material. The following main section of the work falls into five chapters, each of which analyses one main part of a building inscription. An average building inscription can be divided into five parts: the starting phrase opens the inscription (a dedication to gods, for example), the subject part identifies the builder, the object part describes the constructed or repaired building, the predicate part records the building activity and the supplement part offers additional information on the project (it can specify the funding, for instance). These chapters are systematic and chronological and their purpose is to register and interpret the phrases used, to analyse reasons for their use and for their popularity among the different groups of builders. Chapter eight, which follows the main section of the work, creates a typology of building inscriptions based on their structure. It also presents the most frequently attested types of building inscriptions. The conclusion describes, on a general level, how the diction of building inscriptions developed during the period of study and how this striking development resulted from socio-economic changes that took place in Romano-African society during Antiquity. This study shows that the phraseology of building inscriptions had a clear correlation both with the type of builder and with the date of carving. Private builders tended to accentuate their participation (especially its financial side) in the project; honouring the emperor received more emphasis in the building inscriptions set up by communities; the texts produced by the army were concise. The chronological development is so clear that it enables stylistic dating. At the beginning of the imperial period the phrases were clear, concrete, formal and stereotyped but by Late Antiquity they have become vague, subjective, flexible, varied and even rhetorically or poetically coloured.

Rakennuspiirtokirjoitukseksi sanotaan rakennukseen itseensä tai johonkin muuhun monumenttiin kaiverrettua tai kiinnitettyä tekstiä, jossa kerrotaan rakennustyöstä. Sen tehtävä oli samantapainen kuin nykyään liikeyritysten logoilla on sponsoroiduissa tapahtumissa: muistuttaa katsojaa lahjoittajasta. Vaikka tällaisia tekstejä on säilynyt antiikista suuret määrät, niiden sanontaa ei juuri ole tutkittu. Laajin tutkimus aiheesta on Klaus Gastin vuonna 1965 kirjoittama väitöskirja, joka analysoi 100 tekstiä jotka ajoittuvat valtaosin tasavallan aikaan. Toinen aihetta sivuava tutkimus on Marietta Horsterin (2001) työ keisarillisista rakennuspiirtokirjoituksista. Aineiston laajuudesta johtuen rajoituin työssäni Pohjois-Afrikkaan, josta on löytynyt enemmän keisariaikaisia rakennuspiirtokirjoituksia kuin mistään muualta Rooman valtakunnassa. Lukemalla läpi kaikki julkaistut piirtokirjoitukset (yli 110 000 tekstiä) löysin kaikkiaan 1002 latinankielistä rakennuspiirtokirjoitusta jotka ajoittuvat roomalaisaikaan (vv. 146 eKr.-425 jKr.). Tämä lähdeaineisto on editoitu ja ajoitettu liitteessä yksi, ja bibliografiset viitteet löytyvät liitteestä kaksi. Molemmat ovat saatavilla myös sähköisessä muodossa osoitteesta: http://www.helsinki.fi/hum/kla/htm/jatkoopinnot.htm. Väitöskirjan ensimmäinen luku pohtii rakennuspiirtokirjoitusten käyttöä lähdeaineistona, ja toinen luku esittelee ne tilastojen valossa. Työn pääosa koostuu viidestä kronologisesti etenevästä luvusta, joista jokainen on omistettu yhdelle rakennuspiirtokirjoituksen osalle; rakennuspiirtokirjoitukset voidaan näet jakaa aloitus-, subjekti-, objekti-, predikaatti- ja liiteosaan. Aloitusosa aloittaa tekstin (esim. omistuksella keisarille), subjektiosa mainitsee rakennuttajan, objektiosa rakennuskohteen ja predikaattiosa rakennustavan. Liiteosa antaa lisätietoja (esim. kertoo rahoituksen). Kussakin luvussa esitellään käytetyt fraasit ja pohditaan niiden käyttötapaa ja -syitä. Luku kahdeksan tutkii rakennuspiirtokirjoituksien rakennetta ja esittelee kehittämäni tavan luokitella rakennuspiirtokirjoitukset ja nimetä nämä tyypit. Yhteenveto kuvaa yleisellä tasolla kuinka piirtokirjoitusten sanonta muuttui ajan myötä ja kuinka tämä huomiota herättävä kehitys oli yhteydessä antiikin Afrikan yhteiskunnallisiin muutoksiin. Työni osoittaa, että rakennuspiirtokirjoituksien tyyli riippui rakennuttajasta (yksityislahjoittajat korostivat omaa rooliaan rakennustoiminnassa (erityisesti taloudellisia uhrauksiaan), yhteisöt painottivat lojaaliuttaan keisarille ja armeija laati koruttomia rakennuspiirtokirjoituksia) ja aikakaudesta. Keisariajan alussa oli vallalla objektiivinen, selkeä, muodollinen ja kaavamainen tyyli, joka myöhäisantiikissa muuttuu subjektiiviseksi, epämääräiseksi, joustavaksi, vaihtelevaksi ja saa kirjallisia, jopa runollisia sävyjä. Muutos on niin selvä että se mahdollistaa tyylillisen ajoituksen. Sen oleellisena syynä on yksityishenkilöiden roolin pienentyminen julkisessa rakennustoiminnassa.