Pilkahduksia Pilkkeestä : tutkimus ikääntyvien päihteidenkäyttäjien päivätoimintaryhmistä

Tutkimuskohteenani ovat Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projektin päivätoimintaryhmät ikääntyville päihteidenkäyttäjille. Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projekti on osa Sininauhaliiton Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hanketta ja sitä rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Idea tutkimuksen tekoon nousi Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hankkeen tutkimustarpeiden myötä, tarpeesta saada kuuluviin yhden osahankkeen asiakkaiden ääni ja nostaa esiin heidän näkemyksensä ja kokemuksensa ryhmätoiminnasta, johon he osallistuvat, ja jota ei ole tutkittu vielä. Yhtenä perusteluna tutkimuksen tekemiselle on myös se, että aihe on uusi ja sitä ei ole juurikaan tutkittu. Tutkimusotteeni on etnografinen. Olen havainnoinut kolmea, Helsingin Diakonissalaitoksen eri tiloissa kokoontuvaa Pilke-ryhmää reilun puolen vuoden ajan. Tämän lisäksi olen haastatellut ryhmien jäseniä ryhmähaastattelun keinoin. Tutkimusnäkökulmaani olen laajentanut koskemaan myös ohjaajien työtä, koska pidän heidän työnsä näkyväksi tekemistä tärkeänä. Analyysissä yhdistän etnografisen aineiston temaattista luentaa ja diskurssianalyyttisempää otetta kiinnittäen huomiota puheella tuotettuihin ja puheen tuottamiin merkityksiin, vuorovaikutukseen keskustelijoiden välillä sekä identiteetin rakentumiseen puheessa. Tutkimuksessa pyrin kuvaamaan ja ymmärtämään ikääntyvien päihteidenkäyttäjien ryhmätoimintaa ja sen merkitystä ikääntyville sekä sitä, miten ryhmään löydytään. Ryhmähaastatteluissa kiinnostukseni kohdistuu etenkin siihen, miten ikääntyvät kokevat Pilke-ryhmätoiminnan ja millaisia määrittelyjä he itsestään ja suhteestaan ryhmätoimintaan tai alkoholiin antavat. Tuon esiin myös sitä, millaisiin haasteisiin tutkija voi törmätä tutkiessa ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Pohdin esimerkiksi afaattisesti puhuvien ihmisten haastattelemista ryhmähaastattelun keinoin sekä miksi havainnointi on mielestäni hyvä tapa tutkia ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Tulo Pilkkeeseen alkaa etsivästä työstä. Verkostojen yhteistyöllä ryhmiin päätyvät sellaiset ikääntyvät, joista suurin osa ei olisi kotonaan aktiivisten eläkeläisten harrastuspiireissä, koska niissä ei ole totuttu käymään ja sosiaalinen elämä on rajoittunut esimerkiksi lähiöravintolaan. Puhutaan haastavanakin pidetystä vähemmistöstä ikääntyneiden joukossa. Alkoholia on käytetty jo pitkään, tai sitä on ryhdytty käyttämään runsaasti vasta iäkkäänä. Pilkkeeseen löytyvistä ikääntyvistä varsin suuri osa kuitenkin kiinnittyy ryhmään. Tähän syynä ovat uusien ihmiskontaktien saamisen tärkeys, ohjaajien persoona, keskustelumahdollisuus ja mahdollisuus tehdä käsillä jotain, mitä kenties ei koskaan tulisi kotona tehtyä. Kynnys osallistumiseen on matala ja vaatimuksia elämäntapoja muuttamiselle ei ole. Pilkkeen merkitys siihen osallistuville on tulosteni mukaan suuri. Pilke katkaisee usein yksinäiseksikin koettua arkea ja muut ryhmässä käyvät koetaan tärkeiksi. Pilke tarjoaa mahdollisuuden jakaa ajatuksiaan ja omaa elämäntarinaansa. Huumori kantaa Pilke-tapaamisia. Myös käsillä tekeminen koetaan tärkeäksi ja sen huomaaminen, että tekemisen taito on tallella, voimaannuttaa. Pilke luo uudenlaista järjestystä elämään ja sen myötä myös alkoholinkäyttö osalla vähenee. Etenkin pitkäaikaisille jäsenille Pilkkeen voi sanoa muodostuvan kiinnipitäväksi ympäristöksi, joka on tutkimukseni keskeinen, alun perin D.W. Winnicottin käyttämä käsite.

Lastensuojelun sosiaalityö asiakirjoina : Dokumentoinnin ja tiedonmuodostuksen dynamiikka

Tutkimuksen keskeinen tehtävä on selvittää, mikä on dokumentoinnin merkitys lastensuojelun sosiaalityön tiedonmuodostuksessa ja ammattikäytännöissä. Asiakirjateksteistä koostuvaa tutkimusaineistoa tarkastellaan kolmesta eri suunnasta kysymällä: 1)Miten asiakirjoja kirjoitetaan? 2) Mitä asiakirjoihin kirjoitetaan? 3) Miksi asiakirjoja kirjoitetaan niin kuin kirjoitetaan? Tutkimusaineisto muodostuu lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden laatimista asiakastietojärjestelmään tallennetuista muistiinpanoista ja huostaanottopäätöksistä. Tutkimukseen on valittu 20 huostaanotetun eri-ikäisen lapsen ja heidän perheensä asiakirjat yhteensä 1613 asiakirjatulostussivua. Tekstit ajoittuvat vuodesta 1989 vuoteen 2000. Tutkimusmenetelmä on diskurssianalyyttinen ja tukeutuu Fairclough`n (1997)esittämään kolmiulotteiseen malliin, jossa diskurssi määritellään tekstin, käytäntöjen ja sosiokulttuurisen ympäristön suhteeksi. Diskurssianalyysi on näiden rakenteiden ja niiden välisten suhteiden kuvaamista, tulkintaa ja selittämistä. Fairclough’n mallia mukaillen tutkimuksen analyysi koostuu retoriikan ja tematiikan analyyseistä sekä pragmatiikan näkökulman sisältävästä tarkastelusta. Asiakirjatekstien pilkkominen puhujakategorioihin osoitti tekstien olevan moniäänisiä, useiden henkilöiden näkemyksiä ja mielipiteitä sisältäviä tekstipintoja. Retoriikan analyysi näytti, että lastensuojelun sosiaalityön asiakirjat sisältävät paljon dynaamisia kuvauksia työstä. Asiakirjojen kirjoittaminen moniäänisiksi tuo tekstiin uskottavuutta, ja se on myös yksi retorinen vaikuttamiskeino. Tematiikan tarkastelu osoitti,että asiakirjojen sisällölliset teemat (lapsen hoiva, arjen hallinta, yhteistyö ja päihteiden käyttö) ja kokemukselliset teemat (huoli, vastuu, yhteys ja moraali) toistuvat sisäkkäisinä ja päällekkäisinä säikeinä dynaamisesti vaihdellen. Sosiaalityöntekijät kirjaavat teksteihin monia yhtäaikaisia teemoja, joiden avulla rakentavat ammatillista ymmärrystä kyseessä olevasta tilanteesta. Asiakirjojen tutkiminen pragmatiikan suunnasta toi esiin, kirjoittamisen ja lukemisen kontekstiulottuvuudet sekä tiedonmuodostusprosessin. Asiakirjojen laatiminen on osa sosiaalityön käytäntöjä. Se on myös keskeinen alue ammattikunnan yhteisen ammatillisen ymmärryksen luomisessa ja ylläpitämisessä. Muistiinpanot, huostaanottopäätökset ja lakitekstit ovat intertekstuaalisia. Lastensuojelun sosiaalityön asiakirjojen tutkiminen on avannut uusia mahdollisuuksia ymmärtää sosiaalityön dokumentointiprosessia, merkitystä ja roolia sekä tiedonmuodostuksen dynamiikkaa. Tekstien kirjoittaminen, niiden lukeminen, tietojen siirtäminen ja asiakkaan kuuleminen samoin kuin kuulemisen kirjaaminen ovat sosiaalityön dokumentoinnin keskeisiä haasteita. Tutkimus pyrkii avaamaan ymmärrystä asiakirjatekstien monivivahteiseen ja dynaamiseen maailmaan ja siten myös sosiaalityön dokumentoinnin arkeen. Tarkastelut mahdollistavat työn kehittämisen erityisesti sosiaalityön asiakasvaikuttavuuden mittaamisen ja parantamisen suuntaan. Asiakirjoissa ilmenevä tiedonmuodostuksen dynamiikka syntyy kirjoittamiskäytäntöjen, kirjoittamisen ja lukemisen sekä toimintakäytäntöjen yhteisessä alueessa. Avainsanat: sosiaalityö, lastensuojelu, dokumentointi, asiakirja, diskurssianalyysi, tiedonmuodostus.

Salaiset aseveljet : Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933-1944

Salaiset aseveljet deals with the relations and co-operation between Finnish and German security police authorities, the Finnish valtiollinen poliisi and the German Reichssicherheitshauptamt (RSHA) and its predecessors. The timeframe for the research stretches from the Nazi seizure of power in 1933 to the end of German-Finnish co-belligerency in 1944. The Finnish Security Police was founded in 1919 to protect the young Finnish Republic from the Communists both in Finland and in Soviet Russia. Professional ties to German colleagues were maintained during the 1920 s, and quickly re-established after the Nazis rose to power in Germany. Typical forms of co-operation concentrated on the fight against both domestic and international Communism, a concern particularly acute in Finland because of her exposed position as a neighbour to the Soviet Union. The common enemy proved to be a powerful unifying concept. During the 1930 s the forms of co-operation developed from regular and routine exchanges of information into personal acquaintancies between the Finnish Security Police top personnel and the highest SS-leadership. The critical period of German-Finnish security police co-operation began in 1941, as Finland joined the German assault on the Soviet Union. Together with the Finnish Security Police, the RSHA set up a previously unknown special unit, the Einsatzkommando Finnland, entrusted with the destruction of the perceived ideological and racial enemies on the northernmost part of the German Eastern Front. Joint actions in northern Finland led also members of the Finnish Security Police to become participants in mass murders of Communists and Jews. Post-war criminal investigations into war crimes cases involving former security police personnel were invariably stymied because of the absence of usually both the suspects and the evidence. In my research I have sought to combine the evidence gathered through an exhaustive study of Finnish Security Police archival material with a wide selection of foreign sources. Important new evidence has been gathered from archives in Germany, Estonia, Latvia, Sweden and the United States. Piece by piece, it has become possible to draw a comprehensive picture of the ultimately fateful relationship of the Finnish Security Police to its mighty German colleague.

Avuksi pyynnöstä ja pyytämättä : Tampereen Kaupunkilähetyksen kristillissosiaalinen työ ja sen toimintakentät muutoksissa vuosina 1939–1961

Tämän tutkimuksen päätarkoitus on hahmottaa Tampereen Kaupunkilähetyksen kristillissosiaalista työtä ja sen toimintakenttiä niitä kohdanneissa muutoksissa toisesta maailmansodasta 1960-luvun alkuun. Tutkimuksen päämetodi on geneettinen metodi, ja päälähteinä on käytetty tämän yhdistyksen ja sen yhteistyökumppanien arkistoja ja julkaisuja. Tutkimuksen erityisenä tukena ovat olleet tekijän aiemmat tutkimukset tästä tutkimuskohteesta. Tutkimuksessa on selvitetty myös toiminnan sukupuolittumista ja ammatillistumista, sekä toiminnan vaihtelevaa suhdetta Tampereen kaupunkiin ja muihin yhteistyötahoihin. Tampereen Kaupunkilähetys on pitänyt toimintaperiaatteena perinteistä sisälähetystä, johon on kuulunut karitatiivinen ja missionaarinen puoli. Toimintaan on kuulunut niin laitosdiakoniaa kuin avohuollollista työtä. Diakonian ja uuskansankirkollisuuden läpimurto muuttivat työtapoja yhdessä sodan luomien poikkeuksellisten yhteiskunnallisten olojen kanssa. Inflaatio, vuokra- ja hintasäännöstely aiheuttivat raskaita menetyksiä Kaupunkilähetyksen toiminnalle. Samaan aikaan yhteiskunnan sosiaalityö alkoi kehityksen kohti hyvinvointiyhteiskuntaa, mikä ammatillisti ja kohotti sosiaalityön tasoa. Nämä kaikki yhdessä loivat muutospaineita Kaupunkilähetykselle, joka ryhtyi tuottamaan uusia työmuotoja kristillisessä hengessä toteutettuina, kuten avioliittoneuvonnan, jota voi luonnehtia sosiaaliseksi innovaatioksi, sekä hengellistä teollisuustyötä, erilaisia lastensuojelullisia laitoksia, pullakirkon ja kehitysvammaisten teollista työtoimintaa. Samalla Kaupunkilähetyksenkin työ ammatillistui. Tampereen kaupungin kunnallispolitiikkaa hallinnut sosialidemokraattien ja kokoomuslaisten aseveliakseli tuki Tampereen Kaupunkilähetyksen työtä. Tampereen kaupungin sosiaaliviranomaiset, kuten Alpo Lumme, ehdottivat usein uusia työmuotoja Kaupunkilähetykselle. Näiden ehdotuksien mukana tuli lupaukset antaa tarvittava taloudellinen tuki. Kaupungista tuli Kaupunkilähetyksen merkittävin tukija ja yhteistyökumppani. Molemmat hyötyivät yhteistyöstä. Kaupunkilähetys pyrki vastaamaan näkemiinsä sosiaalisiin haasteisiin pikaisesti. Tämä oli myös menestyksen ydin, sillä suhteellisen nopea päätöksenteko uuden toiminnan kokeilusta oli Kaupunkilähetykselle helpompaa kuin kaupungille tai seurakunnille. Yhdistyksen uusille työmuodoille oli luonteenomaista, että joku asiaan perehtynyt henkilö ryhtyi niitä ajamaan voimakkaasti ja taitavasti kohti toteutusta. Toimintamuotojen jouduttua rahoitusvaikeuksiin tai kasvaessa selvästi julkishallinnon tehtäviksi, Kaupunkilähetys luopui tarvittaessa osuudestaan melko kivuttomasti aloittamalla usein jälleen uuden työmuodon. Tampereen Kaupunkilähetys voidaan sijoittaa sosiaalityön toimintakenttään kristillissosiaalista työtä tekevänä kolmannen sektorin toimijana. Yhdistyksen työssä ja hallinnossa oli havaittavissa sellaista sukupuolittumista, että varsinaista työtä tekivät pääosin naiset naisten johdolla. Mies-, poika- ja evankelioimistyötä tekivät puolestaan pääosin miehet. Myös johtokunnissa naisilla oli merkittävä asema, kuten jäsenistössäkin. Johtokuntatoiminta etääntyi seurakunnasta, sillä puheenjohtajaksi vaihtui maallikko jo 1940-luvulla, ja johtokunnassa oli vain vähän pappeja muutenkin. Toiminnan taloudellisena tukena olivat Tampereen kaupunki suurimpana rahoittajana, Tampereen Kaupunkilähetyksen osittain omistama hotelli Emmaus Oy, valtio, Tampereen seurakunnat, yksityiset lahjoittajat ja jäsenistö. Yhdistyksen omat kiinteistöt tuottivat välillä tappiota ja välillä voittoa, mutta niiden tärkein merkitys oli olla toimitiloina.

HIV outbreak among injecting drug users in Finland

An HIV outbreak among Finnish injecting drug users (IDUs) occurred in 1998. By the end of 2005, 282 IDUs were in-fected, most of them by recombinant virus CRF01_AE of HIV. After a rapid spread, the outbreak subsided, and the prevalence of HIV among IDUs remained low (<2%). The purpose of the study was to describe the outbreak in order to recognise factors that have influenced the spread and restriction of the outbreak, and thus to find tools for HIV preven-tion. Data on Finnish IDUs newly diagnosed HIV-positive between 1998 and 2005 was collected through interviews and patient documents. Study I compared markers of disease progression between 93 Finnish IDUs and 63 Dutch IDUs. In study II, geographical spread of the HIV outbreak was examined and compared with the spatial distribution of employed males. In study III, risk behaviour data from interviews of 89 HIV-positive and 207 HIV-negative IDUs was linked, and prevalence and risk factors for unprotected sex were evaluated. In study IV, data on 238 newly diagnosed IDUs was combined with data on 675 sexually transmitted HIV cases, and risk factors for late HIV diagnosis (CD4 cell count <200/µL, or AIDS at HIV diagnosis) were analysed. Finnish IDUs infected with CRF01_AE exhibited higher viral loads than did Amsterdam IDUs infected with subtype B, but there was no difference in CD4 development. The Finnish IDU outbreak spread and was restricted socially in a marginalised IDU population and geographically in areas characterised by low proportions of employed males. Up to 40% of the cases in the two clusters outside the city centre had no contact with the centre, where needle exchange services were available since 1997. Up to 63% of HIV-positive and 80% of HIV-negative sexually active IDUs reported inconsistent condom use, which was associated with steady relationships and recent inpatient addiction care. Com-pared to other transmission groups, HIV-positive IDUs were diagnosed earlier in their infection. The proportion of late diagnosed HIV cases in all transmission groups was 23%, but was only 6% among IDUs diagnosed during the first four years of the epidemic. The high viral load in early HIV infection may have contributed to the rapid spread of recombinant virus in the Finnish outbreak. The outbreak was restricted to a marginalised IDU population, and limited spatially to local pockets of pov-erty. To prevent HIV among IDUs, these pockets should be recognised and reached early through outreach work and the distribution of needle exchange and other prevention activities. To prevent the sexual transmission of HIV among IDUs, prevention programmes should be combined with addiction care services and targeted at every IDU. The early detection of the outbreak and early implementation of needle exchange programmes likely played a crucial role in re-versing the IDU outbreak.

Monimuotoisuus ja esteettömyys : Näkövammaisten asiantuntijoiden työelämäkokemuksia

The purpose of this study is to analyse education, employment, and work-life experiences of visually impaired persons in expert jobs. The empirical data consists of 30 thematic interviews (24 visually impaired persons, 1 family-member of a visually impaired person, 5 persons working with diversity issues), of supplementary articles, and of statistics on the socio-economic status of the visually impaired. The interviewees experiences of education and employment have been analysed by a qualitative method. The analysis has been deepened by reflecting it against the recent discussion on the concept of diversity. The author s methodological choice as a disability researcher has been to treat the interviewees as co-researchers rather than objects of research. Accessibility in its different forms is a prerequisite of diversity in the workplace, and this study examines what kind of accessibility is required by visually impaired professionals. Access to working life depends on the attitudes prejudices and expectations that society has towards a minority group. Social accessibility is connected with internal relationships in the workplace, and achieving social accessibility is a bilateral process. Information technology has revolutionised the visually impaired people s possibilities of accessing information and performing expert tasks. Accessible environment, good mobility skills, and transportation services enable visually impaired employees to get to their workplaces and to navigate there with ease. Integration has raised the level of education and widened the selection of career options for the visually impaired. However, even visually impaired people with academic degrees often need employment support services. Visually impaired professionals are mainly employed in the public and third sector. Achieving diversity in the labour market is a multiactor process. Social support services are needed, as well as courage and readiness from employers to hire people with disabilities. The organisations of the visually impaired play an important role in affecting the attitudes and providing peer support. Visually impaired employees need good professional skills, blindness skills, and social courage, and they need to be comfortable with their disability. In the workplace, diversity may actualise as diverse ways of working: the work is done by using technical aids or other means of compensating for the lack of eyesight. When an employee must find compensatory solutions for disability-related limitations at work, this will also develop his/her problem-solving abilities. Key words: visually impaired, diversity, accessibility, working life

Pengarna eller livet? : En kvalitativ och longitudinell studie om långtidsarbetslösa unga i ett aktörsperspektiv

Your money or your life? A qualitative follow-up study of the young unemployed from an actor perspective is a qualitative and longitudinal study following 36 unemployed young people in Helsinki over a span of ten years. The purpose of the study is to shed light on how a few young people view employment/unemployment and their lives and future, how they as unemployed perceive their encounters with society, and how society supports them. Four so-called key informants were followed at a finer level of empirical detail. They were chosen for the thematic interviews because of their different personalities, starting points and preferences. Although some differences were expected, what the results show is quite striking. The individual stories raise a number of questions about differences between young people, about society s view of the young unemployed, and about the principles behind the so-called activation policy and how society s support is distributed. The key informants descriptions underline that the group young unemployed does not consist of individuals who are alike but that life is complex, that paid work and unemployment can be perceived very differently, and that background and unofficial support can have consequences for self-perception and for ways of looking at the future, vocational choices, paid work and activation policy. Margaret S. Archer s theory of Morphogenesis and Barbara Cruikshank s theory of constructing democracies compose the study s theoretical framework. The key informants stories give a picture of a formal support system that, even though it puts part of the responsibility for unemployment on the individuals themselves, in the name of fairness and equality, treats them in an impersonal way, not giving their personal situation and wishes much weight. As a consequence, those who share the dominant values of society do well, while others who do not are faced with difficulties. The bigger the gap between society s and the individual s values, the bigger the risk to be met by little understanding and by penalties. And vice versa: Those who initially have the right values and know how to deal with authorities get heard and their opinions get accepted. The informants ask for a more personal encounter, which could improve both the atmosphere and the clients experiences of being heard. Still the risk of having a more individualistic system should be addressed, as a new system might generate new winners, but just as well give new losers. Finally, we have to ask if the so-called activation policy is looking for answers primarily to a macro-level problem on the micro-level. If it does not produce more jobs, its support for the unemployed will be insignificant. It is not enough to think about what to do at the grassroots level to make the system more functional and support job-seeking. If the current rate of unemployment endures, the quality of life of the unemployed should be addressed. A first step could be taken by placing less guilt on the unemployed. Instead of talking about activating the unemployed, discussion should be targeted at removing structural impediments to employment. If we want to have less polarisation between the those with paid work and those without, who often struggle with low incomes, we need to include the macro-level in the discussion. What does high unemployment mean in a work-based society, where the individual s self-perception and important social forms of support are linked to labour income? And what can be done at the macro-level to change this undesirable condition at the micro-level? Keywords: Unemployment, Youth, Public interventions, Activation policy, Individual actors, Qualitative, Longitudinal, Holistic, Helsinki, Finland

Siirtonaisena Singaporessa : Ulkomaantyökomennuksille mukaan muuttaneet suomalaisnaiset kertovat kokemuksistaan

The objective of this qualitative study is to reveal the discursive reality of Finnish women, who have chosen to follow their husbands to expatriate assignments. The research material includes interviews of seventeen (17) Finnish housewives who lived in Singapore in 1999. The primary theoretical framework of the study is a social-constructive view, in which the reality is seen to have been constructed through meanings that create and maintain cultural practices, social roles and institutions. Gender is interpreted as produced socially, politically and in language. Human beings in the study exist as cultural and social beings with sex. An underlying assumption of the analysis is that the women in the study do not recognize their experience from their position that has been located to the prompt box in a play of expatriate assignment a role that is offered to them by the business sciences. Referring to Somers (1994) these women suffer of narrative silence as they lack public narratives that correspond to their circumstances. According to Williams (1983), an experience is an evidence of conditions. Therefore, the experiences of the women, who have followed their husbands to expatriate assignments, include information of their conditions. The analysis of the interview material has been performed in two phases: First, the women's experiences are identified from the research material. Thereafter, by means of discourse analysis the experiences are revealed analytically. This revealing process can also be regarded as an articulation of a counter-narrative. The research results can be found from three such discursive interpretations that are offered to the women and from eight such discursive interpretations that can be drawn from the women's own experiences. One of the discursive interpretations, which came out from the women's own experiences, is named as cultural dysphasia. In the study, cultural dysphasia is defined as a condition, in which the women have a difficulty in making their lived reality understood by others outside the sphere of their situation. Finnish women do not only lack public narrative, but the absence of a housewife-culture in Finland prevents them from any public narrative that would have a positive tone. To avoid dependence on the housewife concept, a woman's decision to follow her husband to an expatriate assignment is interpreted as a demonstration of solidarity to the relationship. In this connection, these Finnish women are re-named as 'siirtonainen' (Finnish, literally 'transfer woman'). This is the first scientific study to make visible the lived reality of Finnish women who have followed their husbands to expatriate assignments. The study will help the women in similar circumstances to find their marks among the current narratives. By reducing dichotomy between housewives and career women, which is damaging to women, and by creating the concept of 'siirtonainen' it will be possible to expand the cultural space of Finnish women. Finally, the study argues that a Finnish career woman, grown together with the imperative of self-support, has been lifted up as one symbol of modern Finland. Key words: expatriate research, experience, public narrative, narrative silence, cultural dysphasia, siirtonainen - transfer woman

Asiakassuunnitelma asiakaslähtöistä auttamista tavoitteellistamassa : Kohteen rakentumisen moniääninen menetelmä

The research focuses on client plan in the field of health care and social work on families with children. The purpose of the plan is to create objectives for helping the client and to assist in coordinating the ever-increasing multi-professional work. In general, the plan is understood in terms of assignments and as a contract specifying what to do in client cases. Taking this into consideration, the plan is outsourced into a written document. Instead of understanding the plan as a tool that stabilizes the objectives of action, documents it and facilitates evaluation, the client plan is conceptualized in this study as a practice. This kind of practice mediates client work as being itself also a process of action that focuses on an object whose gradual emergence and definition is the central question in multi-professional collaboration with a client. The plan is examined empirically in a non-stabilized state which leads to the research methodology being based on the dynamics between stabilization and emerging, non-stabilized entities the co-creation and formulation of practice and context. The theoretical approach of the research is the micro analytic approach of activity theory (Engeström R. 1999b). Grounding on this, the research develops a method of qualitative analysis which follows an emerging object with multiple voices. The research data is composed of the videotaped sessions from client meetings with three families, the interviews with the client and the workers as well as client documents that are used to follow up on client processes for at least one year. The research questions are as follows: 1) How is the client plan constructed between the client and different professional agents? 2) How are meanings constructed in a client-centred plan? 3) What are the elements of client-employee relationships that support the co-configuration necessitated by the changes in the client s everyday life? The study shows that the setting of objectives were limited by the palette of institutional services, which caused that the clients interpretations and acts of giving meaning to the kinds of help that was required were left out of the plan. Conceptually, the distinctions between client-centred and client-specific ways of working as well as an action-based working method are addressed. Central to this action-based approach is construing the everyday life of the client, recognizing different meanings and analyzing them together with the client as well as focusing attention on developing the prerequisites for social agency of the clients. The research portrays the elements for creating an action-based client plan. Key words: client plan, user perspective, multi-voiced meaning, multi-professional social work with children and families, agency

Stadilaispojat, rikokset ja lastensuojelu : Viisi tapaustutkimusta kuudelta vuosikymmeneltä

Societal reactions to norm breaking behavior of children reveal, how we understand childhood, the relations between generations and communitie's ratio of tolerance. In Finland the children that repeatedly commit crimes receive social service measures that are based on Child Welfare Act. In the city of Helsinki (Stadi in the slang of Helsinki) existed an agency specifically established for ill-behaving children until the 1980's, agter which an unified agency for the maltreated and maladjusted children was founded. Through five boys' welfare cases, this research aims at defining what kind of positions, social relations and structures are constructed in the social dynamics of these children's everyday lives. The cases cover different decades from the 1940s to the present. At the same time the cases reflect the child welfare and societal practices, and reveal how the communities have participated in constructing deviance in different eras. The research is meta-theoretically based on critical realism and specifically on Roy Bhaskar's transformative model of social activity. The cases are analyzed in the framework of Edwin M. Lemert's societal reaction theory. Thus the focus of the study is on the wide structural context of the institutional and societal definitions of deviance. The research is methodologically based on a qualitative multiple case study research. The primary data consist of classified child welfare case files collected from the archives of the city of Helsinki. The data of the institutional level consist of the annual reports from 1943 to 2004 and the ordinances from 1907 onwards, and of various committee documents produced in the law-making process of child welfare, youth and criminal legislation of the 20th century. Empirical finding are interpreted in a dialogue with previous historical and child welfare research, contemporary literature and studies on the urban development. The analysis is based on Derek Layder's model of adaptive theory. The research forms a viewpoint to the historical study of child welfare, in which the historical era, its agents and the dynamics of their mutual relations are studied through an individual level reconstruction based on the societal reaction theory. The case analyses reveal how the positions of the children form differently in the different eras of child welfare practices. In the 1940s the child is positioned as a psychopath and a criminal type. The measures are aimed at protecting the community from the disturbed child, and at adjusting the individual by isolation. From 1960s to 1980s the child is positioned as a child in need of help and support. The child becomes a victim, a subject that occupies rights, and a target of protection. In the turn of the millennium a norm breaking child is positioned as a dangerous individual that, in the name of the community safety, has to be confined. The case analyses also reveal the prevailing academic and practical paradigms of the time. Keywords: childhood, youth, child protection, child welfare, delinquency, crime, deviance, history, critical realism, case study research

Matkalla marginaalista valtavirtaan? : Huumeiden käytön lopettaneiden elämäntapa ja toipuminen

On a journey from marginal to mainstream? The lifestyle and recovery of former drug users This thesis studies the lifestyle and recovery of former users of illicit drugs through their experiences. The study describes the life of people with drug problems both during the time they used drugs regularly and after they stopped the use entirely. The focus is on the development of the lifestyle of 32 persons who no longer use drugs. They may have stopped using drugs independently or with the help of a treatment. In this study, persons who have given up drug use with the help of a psychosocially oriented treatment are called non-medicinally treated former users (n=19) whereas opioid addicts who have stopped using drugs through substitution treatment are referred to as substitution treatment patients (n=13). The research material was gathered from theme interviews. The criteria for the focus group of the study included the following: a) the interviewees had had a serious drug problem in their past; b) they had not used drugs for at least one year prior to the interview; c) they were not in an institutional care at the time of the study. This thesis is basically a lifestyle study in which the aspects of lifestyle are used to describe the everyday life of former drug users. The study reviews the whole spectrum of everyday routines, especially the social interaction and subjective experiences of people. The second concept used in this study is recovery, which is described as a process that starts from the abstinence from substances and adoption of the recovery culture and continues as a comprehensive change of the lifestyle, identity and values of an individual. Disengaging from a drug-oriented lifestyle and connected social network as well as finding an individual frame of reference is a demanding process. Years of drug use have often caused complex health and social disadvantages as well as problems with work, education, livelihood, accommodation and human relationships. The effect of the past on the present arises at all levels. The interviews revealed a recovery culture maintaining the lifestyle as well as an adaptive and optimistic approach to the future among those participating in the study. The study shows that an adequate distance from acute substance use is a precondition for the beginning of the recovery process, yet abstinence in itself tells nothing about the actual recovery. The study describes how some recovering users find a meaning in life easily whereas others have to work actively for their recovery. Detaching oneself from the feeling of adopted abnormality connected with substance addiction forms an important basis for satisfying abstinence. Peer groups support the development of counter-cultures and abstinence or the support is received from the community formed in the substitution treatment clinic.

Sosiaalipalveluja kaikille ja kaiken ikää? : Tutkimus suomalaisten mielipiteistä ja kokemuksista sosiaalipalveluista sekä niiden suhteesta legitimiteettiin

This research analyses opinions on the system of social welfare services from the point of view of clients and the public in general in Finland. The approach is quantitative, drawing on theories of the welfare-state tradition. The data used comes from the comprehensive Welfare and Services in Finland survey compiled by STAKES. While previous research on the welfare state has predominantly focused on surveying public opinion on social protection, this research focuses on social welfare services. The main focus of this research is on publicly funded care provided by municipal social welfare services. In this research, social welfare services include child day care, services for people with disabilities, home-help services, counselling by social workers and social assistance. The research considered in particular whether the clients or the population has different opinions towards social welfare services or social benefits. In addition, the research partly covers areas of informal care provided by family and friends. The research material consisted of the STAKES Welfare and Services in Finland survey. The data was compiled in 2004 and 2006 by Statistics Finland. The research comprises five articles. Additional data have been extracted from social welfare statistics and registers. Multiple approaches were applied in the survey on welfare and services the methods in this research included interviews by phone and mail, and register data. The sample size was 5 810 people in 2004 and 5 798 in 2006. The response rates were 82.7% and 83.7%, respectively. The results indicate that a large majority (90%) of the Finnish population is of the opinion that the public sector should bear the main responsibility for organising social and health services. The system of social welfare services and its personnel have strong public support 73% and 80% respectively. However, new and even negative tones have emerged in the Finnish debate on social welfare services. Women are increasingly critical of the performance of social welfare services and the level of social protection. Furthermore, this study shows that women more often than men wish to see an increase in the amount of privately organised social welfare services. Another group critical of the performance of social welfare services are pensioners. People who had used social welfare services were more critical than those who had not used them. Thus, the severest criticism was received from the groups who use and gain most from public services and benefits. However, the education and income variables identified in earlier studies no longer formed a significant dividing line, although people with higher education tend to foster a more positive view of the performance of social welfare services as well as the level of social protection. Income differences did not bear any significance, that is, belonging to a high or low income group was not a determining factor in the attitude towards social welfare services or social benefits. According to the research, family and friends still form an informal yet significant support network in people's everyday lives, and its importance has not been diminished by services provided by the welfare state. The Finnish public considers child day care the most reliable form of social welfare services. Indeed, child day care has become the most universal sector of our system of social welfare services. Other services that instil confidence included counselling by social workers and services for people with disabilities. On the other hand, social assistance and home-help services received negative feedback. The negative views were based on a number of arguments. One argument contends that the home-help service system, which was originally intended for universal use, is crumbling. The preventive role of home-help services has been reduced. These results mirror the increasingly popular opinion that social welfare services are not produced for all those who need them, but to an increasing extent for a select few of them. Municipalities are struggling with their finances and this, combined with negative publicity, has damaged the public's trust in some municipal social welfare services. A welfare state never achieves a stable condition, but must develop over time, as the world around it changes. Following the 1990's recession, we are now in a position where we can start to develop a system that responds to the needs of the next generation. Study results indicating new areas of dissatisfaction reflect the need to develop and improve the services provided. It is also increasingly essential that social welfare services pay attention to the opinions of clients and the public. Should the gap between opinions and actual activities increase, the legitimacy of the whole system would be questioned. Currently, the vast majority of Finns consider the system of social welfare services adequate, which provides us with the continuity required to maintain and improve client-oriented and reasonably priced social welfare services. Paying attention to the signals given by clients and the general public, and reacting to them accordingly, will also secure the development and legitimacy of the system in the future.

Vanhemmuuden näyttäytyminen huostaanottoprosessissa dokumentoitujen asiakirjojen valossa

Tutkimuksen tehtävänä on tuottaa tietoa huostaanotetun lapsen vanhemman vanhemmuudesta. Tutkimuskysymykset ovat: Millaisena vanhemmuus näyttäytyy huostaanottoasiakirjoissa? Miten vanhemmuuden eri lajit näyttäytyvät huostaanottoasiakirjoissa? Miten vanhemman rooli huoltajana ja kasvattajana näyttäytyy huostaanottoasiakirjoissa? Tutkimuksen näkökulmana on vanhemman kuntoutumisprosessi. Tutkimusaineisto koostuu lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden dokumentoiduista asiakirjoista 5 huostaanotetun lapsen ja 5 vanhemman osalta vuosilta 2003-2010: kiireelliset sijoitus- ja huostaanottopäätökset sekä asiakassuunnitelmat ja asiakaskertomukset. Tutkimus kuuluu hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen. Vanhemmat nähdään holistisen ihmiskäsityksen kautta. Huostaanoton kohdanneen vanhemman vanhemmuus ymmärretään osana vanhemman elämää, hänen merkitystensä ja kokemustensa kokonaisuutta. Tutkimustapana on tapaustutkimus. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu lastensuojelulaista, lastensuojelun dokumentoinnista ja vanhemmuuden teorioista: vanhemmuuden lajit, kasvattajan yleiset periaatteet ja vanhemmuuden roolikartta. Aineiston analyysi on toteutettu sisällönanalyysilla, teemoitteluun perustuen. Tapaustutkimuksena tutkimus keskittyy vanhemmuuden kokonaisvaltaiseen kuvaukseen tietyn huostaanoton kontekstissa. Huostaanotot edustavat tutkimuksessa tyypillistä, ainutlaatuista ja äärimmäistä tapausta niissä ilmenevän vanhemmuuden perusteella. Vanhemmuus näyttäytyi asiakirjoissa seuraavien teemojen kautta: riippuvuus, tuen ja hoidon tarve, kontrolli, elämän vuoristorata ja kohti kuntoutusta. Vanhemmuuden lajeista näyttäytyi jaettu vanhemmmuus etupäässä seuraavien teemojen kautta: yhteistyökykyisyys ja -kyvyttömyys, yhteydenpito lapseen, tapaamisista sopiminen ja tapaamisten toteutuminen sekä sijaishuollon arvostelu ja arvostaminen. Vanhemmuuden rooleista näyttäytyivät huoltajan, rajojen asettajan, rakkauden antajan, elämän opettajan sekä ihmissuhdeosaajan roolit tehtävineen. Lastensuojelun sosiaalityön ydin on lapsen etu: vanhemman hoitomyönteisyys ja yhteistyökykyisyys.Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää huostaanotettujen lasten vanhempien kanssa työskentelyssä ja uusien työkäytäntöjen kehittämisessä

Asiakkaana vaikeasti aivovammainen. Vammautuneen ja omaisen kokemuksia itsemääräämisoikeudesta ja osallisuudesta

Tutkielman aiheena ovat vaikeasti aivovammaisen nuoren aikuisen sekä omaisen kokemukset hyvinvointipalveluista. Hyvinvointipalveluilla tutkielmassa viitataan julkisen sektorin järjestämiin lakisääteisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Itsemääräämisoikeudella tarkoitetaan tässä yhteydessä yksilön moraalista oikeutta tehdä omaan elämään liittyviä valintoja ja päätöksiä ja toteuttaa niitä. Omaisen osallisuutta lähestytään osallisuutena vammautuneen läheisen hyvinvoinnin edistämiseen palvelujärjestelmän kontekstissa. Tutkielma kuuluu vammaistutkimukseen osana sosiaalipoliittista keskustelua. Se liittyy hyvinvointipalvelujen asiakkuutta koskevaan tutkimukseen. Tutkimuksen lähtökohtana on, että kokemuksellinen tieto on tärkeää sosiaalityön toimintakäytäntöjen kehittämisen kannalta. Keskeisimmät tutkimukset tutkielman kannalta ovat Heli Valokiven (2008), Eija Jumiskon (2008) ja Anna Metterin (2004) tutkimukset. Aineiston hankintamenetelmänä tutkielmassa on käytetty puolistrukturoitua haastattelua. Tutkielmaa varten on haastateltu neljää 27 - 36 -vuotiasta nuorta aikuista. Kaikilla haastateltavilla on vaikea aivovamma. He ovat työkyvyttömyyseläkkeellä ja asuvat vaikeavammaisten palveluasumisyksikössä Etelä-Suomen alueella. Tutkielmaa varten on haastateltu neljää omaista, joista osa on haastateltujen vammautuneiden omaisia. Aineiston analyysin välineenä on käytetty fenomenologis-hermeneuttista tutkimusotetta ja tarinallista lähestymistapaa.Vaikeavammaisten palveluasumisyksikköä lähestytään tutkielmassa vammautuneen arjen sosiaalisena näyttämönä yksityisen ja julkisen tilan välimaastossa. Vaikean aivovamman saanut henkilö toteuttaa itsemääräämistään asumisen arjessa monin eri tavoin. Hän luotaa suhdettaan vammaisuuteensa ja antaa sille eri merkityksiä. Hän arvioi omaa toimijuuttaan suhteessa vammaisuuden kokemukseen. Muistivaikeuksien johdosta vammautunut voi tarvita tarinallista tukea toimijuutensa edistämiseksi. Luottamus on keskeinen voimavara vammautuneen elämässä, sillä luotetut toiset voivat tukea vammautuneen toimijuutta ja haastaa valtadiskurssien määritelmiä hänen tilanteestaan. Vaikeasti vammautuneen omaisella voi olla tärkeä rooli vammautuneen arjessa. Omaisen osallisuutta lähestytään tutkielmassa kokemuksena ja toimintana. Tutkielmassa erotetaan kolme osallisuuden kokemuksellista ja toiminnallista ulottuvuutta, jotka ovat olemassaolon kipu, taistelu ja pyrkimys tasapainoon. Omaisen toimijarooleja esitaistelijana ja hoivaajana tarkastellaan sosiaalityön ja sosiaalipolitiikan toimintaympäristöä vasten. Omainen suhteuttaa palvelujärjestelmää koskevia odotuksiaan hyvinvointivaltion lupaukseen, mutta saattaa päätyä kohtuuttomaan tilanteeseen. Omaisen institutionaalisen luottamuksen kokemusta lähestytään turvautuvan, tukeutuvan ja menetetyn luottamuksen näkökulmasta. Sosiaalityön ja sosiaalipolitiikan toimintaympäristö on muuttunut monin tavoin ja asiakkaalta odotetaan enenevässä määrin kykyjä toimia markkinoistuneessa yhteiskunnassa. Vammaispolitiikan keinoin pyritään edistämään vaikeavammaisten itsemääräämistä ja yhdenvertaisuutta. Itsemääräämisen eetos voi kuitenkin tukea jo ennestään vahvojen ja aktiivisten toimijoiden toimijuutta. Sosiaalityön haasteena on tukea heikoimmassa asemassa olevien mahdollisuuksia päättää omaa arkea koskevista asioista. Omaisen osallisuuden tukeminen voi mahdollistaa osaltaan vammautuneen itsemääräämistä arjessa. Tasapaino on kuitenkin herkkä, ja sosiaalityön ammatillisena haasteena on hakea tasapainoa asiakkaan itsemääräämisoikeuden ja omaisen osallisuuden välillä.

Lasten ja nuorten kokemuksia lastensuojelun alkuvaiheen arvioinnista

Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvailla lasten ja nuorten kokemuksia heidän osallistuttuaan perheineen lastensuojelun alkuvaiheen arviointiin eli lastensuojelutarpeen selvitykseen. Tarkastelen tutkielmassa lasten ja nuorten kokemuksia osallisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on, että tämä tutkielma kertoisi lastensuojelutarpeen selvityksestä työkäytäntönä ja lisäisi tietoa siitä, miten lastensuojelu on onnistunut tavoitteessaan lisätä lasten ja nuorten osallisuuden kokemuksia ja lapsilähtöisyyttä lastensuojelun työkäytäntöihin ja erityisesti asiakkuuden alkuvaiheen selvitystyöhön. Tutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on saatu haastattelemalla yhdeksää 10–17-vuotiasta lasta ja nuorta, jotka ovat osallistuneet lastensuojelutarpeen selvitykseen vuosien 2009–2010 aikana. Lastensuojeluasiakkuus oli päättynyt arvioinnin jälkeen neljän nuoren osalta ja viiden nuoren kohdalla oli päädytty jatkamaan asiakkuutta lastensuojelun avohuollossa. Tutkimusaineiston analysoinnissa käytin temaattista sisällönanalyysiä. Thomasin malli osallisuuden ulottuvuuksista auttoi jäsentämään osallisuuden käsitettä ja lasten ja nuorten puhetta. Tutkimusaineistossa osallisuuden kokemuksen osa-alueiksi muodostuivat 1) tiedon saaminen asiakkuuden alkuvaiheesta ja syistä, jotka johtivat lastensuojelutarpeen selvitykseen, 2) kuulluksi tuleminen ja 3) vaikuttamisen mahdollisuus selvitystyön aikana. Useimmat lapset ja nuoret antoivat kiitettävän arvosanan tiedon saannistaan. Kuulluksi tuleminen edellytti mahdollisuutta itsensä ilmaisemiseen ja tuen saamista siihen. Lastensuojeluun kehitetyt osallistavat menetelmät olivat auttaneet oman mielipiteen kertomisessa. Vaikuttamisen mahdollisuus tarkentui mahdollisuudeksi vaikuttaa siihen, ketkä osallistuivat selvitykseen sekä mahdollisuudeksi vaikuttaa selvityksen sisältöön. Vaikuttamisen mahdollisuuteen sisältyi lisäksi mahdollisuus olla osallistumatta. Osallisuuden kokemukseen vaikuttivat myös se, näkyikö nuoren oma mielipide yhteenvetotekstissä ja se, oliko nuori selvillä asiakassuunnitelman tavoitteista. Kuulluksi tuleminen oli vaikuttanut nuorten käsityksiin lastensuojelusta ja muuttanut niitä positiivisemmiksi. Kuulluksi tulemisen ja osallisuuden kokemuksen seurauksena nuoret kokivat pääsääntöisesti hyötyneensä alkuvaiheen interventiosta. Eniten nuoret mainitsivat emotionaalisesti merkittäviä muutoksia, kuten luottamuksen ja yhteisen keskustelun lisääntymisen perheenjäsenten välillä ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia. Selvitykseen osallistumisen koettiin vaikuttaneen sekä lasten ja nuorten omaan käyttäytymiseen että vanhempien asennoitumiseen positiivisella tavalla. Tärkeimmät lähteet: Muukkonen, Tiina & Tulensalo, Hanna (2004): Kohtaavaa lastensuojelua. Möller (2005): Arviosta sanoisin – Tutkimus lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheeseen liittyvän arvioinnin mallintamisesta. Oranen, Mikko (2008): Mitä mieltä? Mitä mieltä? Lasten osallisuus lastensuojelun kehittämisessä.