Pengarna eller livet? : En kvalitativ och longitudinell studie om långtidsarbetslösa unga i ett aktörsperspektiv

Your money or your life? A qualitative follow-up study of the young unemployed from an actor perspective is a qualitative and longitudinal study following 36 unemployed young people in Helsinki over a span of ten years. The purpose of the study is to shed light on how a few young people view employment/unemployment and their lives and future, how they as unemployed perceive their encounters with society, and how society supports them. Four so-called key informants were followed at a finer level of empirical detail. They were chosen for the thematic interviews because of their different personalities, starting points and preferences. Although some differences were expected, what the results show is quite striking. The individual stories raise a number of questions about differences between young people, about society s view of the young unemployed, and about the principles behind the so-called activation policy and how society s support is distributed. The key informants descriptions underline that the group young unemployed does not consist of individuals who are alike but that life is complex, that paid work and unemployment can be perceived very differently, and that background and unofficial support can have consequences for self-perception and for ways of looking at the future, vocational choices, paid work and activation policy. Margaret S. Archer s theory of Morphogenesis and Barbara Cruikshank s theory of constructing democracies compose the study s theoretical framework. The key informants stories give a picture of a formal support system that, even though it puts part of the responsibility for unemployment on the individuals themselves, in the name of fairness and equality, treats them in an impersonal way, not giving their personal situation and wishes much weight. As a consequence, those who share the dominant values of society do well, while others who do not are faced with difficulties. The bigger the gap between society s and the individual s values, the bigger the risk to be met by little understanding and by penalties. And vice versa: Those who initially have the right values and know how to deal with authorities get heard and their opinions get accepted. The informants ask for a more personal encounter, which could improve both the atmosphere and the clients experiences of being heard. Still the risk of having a more individualistic system should be addressed, as a new system might generate new winners, but just as well give new losers. Finally, we have to ask if the so-called activation policy is looking for answers primarily to a macro-level problem on the micro-level. If it does not produce more jobs, its support for the unemployed will be insignificant. It is not enough to think about what to do at the grassroots level to make the system more functional and support job-seeking. If the current rate of unemployment endures, the quality of life of the unemployed should be addressed. A first step could be taken by placing less guilt on the unemployed. Instead of talking about activating the unemployed, discussion should be targeted at removing structural impediments to employment. If we want to have less polarisation between the those with paid work and those without, who often struggle with low incomes, we need to include the macro-level in the discussion. What does high unemployment mean in a work-based society, where the individual s self-perception and important social forms of support are linked to labour income? And what can be done at the macro-level to change this undesirable condition at the micro-level? Keywords: Unemployment, Youth, Public interventions, Activation policy, Individual actors, Qualitative, Longitudinal, Holistic, Helsinki, Finland

Rahat vai henki? Kvalitatiivinen seurantatutkimus nuorista työttömistä toimijanäkökulmasta, seuraa 36 työtöntä helsinkiläisnuorta 10 vuoden ajan. Tämän pitkittäistutkimuksen tavoitteena on toisaalta osoittaa, miten muutamat helsinkiläisnuoret, pidemmällä tähtäimellä arvostavat palkkatyötä ja työttömyyttä, miten he näkevät oman elämänsä ja kokevat työttöminä kohtaamisen yhteiskunnan kanssa sekä miten yhteiskunnan tarjoamat tukitoimet ja vaatimukset sointuvat heidän toiveidensa ja todellisuuskäsityksensä kanssa. Tutkimuksen perusmateriaali koostuu 36 nuoresta haastateltavasta, joiden joukosta valittiin neljä empiiriseen syvämateriaaliin. Nämä nk. avainhenkilöt on valittu henkilökohtaisiin teemahaastatteluihin eri persoonallisuutensa, lähtökohtiensa ja toiveidensa takia, jotta erot työttömät nuoret -ryhmän sisällä hahmottuisivat paremmin. Vaikka eroja siis oli odotettavissa, nämä osoittautuvat tuloksissa mittaviksi. Henkilökuvaukset herättävät joukon kysymyksiä nuorten eroista ja samankaltaisuuksista, yhteiskunnan näkemyksestä heistä työttöminä sekä aktiivisen sosiaalipolitiikan muodoista. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Margaret S. Archerin morfogenesis sekä Barbara Cruikshankin demokratiateoria. Avainhenkilöiden tarinat osoittavat, että nuoret työttömät ei koostu samanlaisista henkilöistä, joilla olisi samantapaiset lähtökohdat, resurssit ja toiveet. Esiin nousee, kuinka monitahoinen elämä on, miten monella tavalla työelämää ja työttömyyttä voidaan ymmärtää, sekä miten erot nuorten taustoissa ja heidän saamassaan epävirallisessa tuessa voivat johtaa eroihin mm. minäkuvissa ja näkemyksissä tulevaisuudesta, ammatinvalinnoista, palkkatyöstä sekä aktivointipolitiikasta. Vaikuttaa siltä, että yhteiskunta olettaa nuorten työttömien ajattelevan loogisesti, olevan määrätietoisia sekä tarkkaan suunnittelevan ja realistisesti hahmottavan tulevaisuutensa. Aineistoni kuitenkin osoittaa, että avainhenkilöt eivät suinkaan aina toimi rationaalisesti, vaan antavat usein tunteiden vallita tai eivät käsittele tiettyjä asioita laisinkaan. Tämän lisäksi avainhenkilöt läpikäyvät melko pitkiä hakuaikoja, joiden aikana he kyseenalaistavat mahdollisuutensa selkeyttää puhumattakaan realisoida tyydyttäviä tulevaisuuden päämääriä. Heidän tarinansa antavat kuvan virallisesta tukijärjestelmästä, joka tapaamistilaisuuksissa valitsee ei-henkilökohtaisen suhtautumisen työttömään eikä osoita kiinnostusta hänen elämäntilanteeseensa, huolimatta siitä, että se sysää osasyyllisyyden työttömyydestä yksilön harteille. Koska yhteiskunta hyvin perustein näkee työttömyyden ongelmana, se ohjaa kansalaisiaan tiettyyn suuntaan. Kaikkien oletetaan haluavan samaa: opiskelua ja työntekoa. Se, mitä opiskellaan ja minkälaista työtä tehdään, ei tunnu olevan niin tärkeätä. Yhteiskunnan käyttämät ohjausmekanismit kohtelevat kaikkia nuoria yhdenvertaisuus- ja oikeudenmukaisuusperiaatteen mukaan, samalla tavalla, jolloin ne nuoret, jotka jakavat vallitsevat mielipiteet, sopeutuvat hyvin, kun taas muut törmäävät vaikeuksiin. Mitä isompi kuilu on haastateltavan ja yhteiskunnan arvojen välillä, sitä isompi riski on, että heitä ei ymmärretä ja heihin kohdistetaan pakotteita. Ja toisin päin: Ne, joilla on parempi lähtötilanne, jotka ovat jo alun alkaen saaneet oikeat arvot ja oppineet toimivia neuvottelutekniikoita, voivat tapaamisessa helpommin kokea, että he ovat tulleet kuulluiksi ja että heihin suhtaudutaan tosissaan. Vaikka haastateltavat kaiken kaikkiaan suhtautuvat positiivisesti hyvinvointiyhteiskuntaan, kolme neljästä avainhenkilöstä ei ole tyytyväisiä aktivointipolitiikkaan. He eivät kerta kaikkiaan sovi sen yksiulotteiseen malliin nuorista työttömistä. Aivan riippumatta siitä, keille työttömille aktivointipanokset ohjataan, joudumme kysymään, hakeeko tämä politiikka ratkaisuja makrotason ongelmaan mikrotasolla. Jollei aktivointipolitiikka onnistu luomaan lisää työpaikkoja, sen apu työttömille jää vaatimattomaksi. Sinänsä tärkeät kysymykset siitä, mitä ruohonjuuritasolla voidaan tehdä järjestelmän toimivuuden parantamiseksi sekä työttömien työnsaannin tukemiseksi eivät yksinomaan auta. Jos korkea työttömyys on tullut jäädäkseen, on työttömien elämänlaadun oltava kiinnostuksen kohteena. Jos haluamme vähentää yhä jatkuvaa polarisoitumista työttömien, joiden toimeentulo useimmiten on puutteellinen, ja työllisten välillä, meidän on keskusteltava myös kysymyksistä, mitä jatkuva ja korkea työttömyys merkitsee työkeskeisessä yhteiskunnassa, jossa yksilön itsekunnioitus ja lukuisat sosiaaliset tuet ovat sidoksissa palkkatuloihin? Mitä voidaan ja pitää makrotasolla tehdä, jotta työttömien elämänlaatua ja osallisuutta yhteiskunnassa voidaan parantaa nykyisissä oloissa? Avainsanat: Työttömyys, Nuoret, Yhteiskunnalliset toimenpiteet, Aktivoiva sosiaalipolitiikka, Yksilöllisiä toimijoita, Kvalitatiivinen, Pitkittäistutkimus, Kokovaltainen, Helsinki, Finland