971 resultados para Engineer-to-order
Resumo:
Työn tavoitteena oli kehittää sohvakalusteita valmistavan yrityksen tuotannon- ja materiaalinohjausta. Tuotanto on sekä varasto-ohjautuvaa, että tilausohjautuvaa kokoonpanoa. Kehittämisessä pääpaino oli läpäisyaikojen lyhentämisellä molemmissa tuotantomuodoissa, vaihto-omaisuuden arvon alentamisessa sekä kriittisten materiaalien ohjauksen tehostamisessa. Työssä on ensin selvitetty tuotannon- ja materiaalin-ohjauksen teoriaa, tilaus-toimitus-prosessia ja tietojärjestelmiä osana tuotannonohjausta. Tavoitteena on ollut valita käytännössä hyvin toimivia ohjausmenettelyitä ja soveltaa niitä kohdeyrityksessä, jotta asetetut tavoitteet saavutettaisiin mahdollisimman nopealla aikataululla. Raporttien ja seurantatyökalujen kehittäminen tietojärjestelmässä on ensisijaisen tärkeää, että voidaan mitata tuloksia ja asettaa tavoitteita. Varastoinnin painopisteen siirtäminen valmistuotevarastosta puolivalmis-tasolle tulee toteuttaa kuluvan vuoden aikana. Avainsanoja läpäisyajan lyhentämisessä tilausohjautuvassa tuotannossa ovat nopea tilausten aloittaminen, turhien alkuvaiheiden poistaminen, nopea leikkuu, töiden visuaalinen ohjaaminen, sähköisten kotiinkutsumenettelyiden kehittäminen ja toimittajayhteistyö. Varasto-ohjautuvilla tuotteilla taas puolivalmisteet, imuohjausmenettelyt ainakin puolivalmisteiden tekemisen ohjauksessa, vedossuunnittelun ja hienokuormituksen yksinkertaistaminen ja luonnollisesti kaikki materiaalinohjausta parantavat toimenpiteet. Konsignaatiovarastojen käyttö päälliskangasvarastossa alentaisi huomattavasti vaihto-omaisuuden määrää. Kehittämiskohteet on valittu, kehittämistyö on aloitettu ja toimintamallit luotu, Niiden impelementointi ja tietojärjestelmän loppuun kehittäminen vaativat vielä työtä, mutta saavutettavat hyödyt ovat suuret ja turvaavat tehtaan menestymisen tulevaisuudessakin.
Resumo:
Nokian Matkapuhelimien tuotantoprosessit on suunniteltu tukemaan massaräätälöintiä perustuen assembly-to-order tekniikkaan (ATO). Tämän työn tehtävänä oli kehittää toimitusmallit ATO-materiaaleille paikallisilta alihankkijoilta matkapuhelintehtaalle. Aluksi analysoitiin nykyiset toimintamallit perustun Nokia Komarom Kft:n työntekijöiden ja toimittajien haastatteluihin. Ongelmiksi havaittiin toimintatapojen monimuotoisuus, dokumentoinnin puute, puutteelliset laskut ja riittämätön toimitusseuranta.Malleille asetettavien joustavuusvaatimusten selvittämiseksi suoritettiin laajamittainen näkyvyysvälineiden ja tuotantokapasiteetin tutkimus. Vaatimukset tilauksesta toimitukseen läpimenoajoille ja kuljetustoiminnoille johdettiin joustavuusvaatimuksista. Työn lopussa muodostetaan toimitusmallit perustuen nykytilan analyysiin, havaittuihin ongelmiin ja malleille asetettuihin vaatimuksiin. Materiaalit jaetaan eri malleilla ohjattaviksi niiden ominaisuuksiin perustuen. Ensimmäinen malleista implementoidaan kahden pilottitoimittajan kanssa ja esitetään tulokset. Toista mallia hyödynnetään lähitulevaisuudessa Nokia Komarom Kft:n aloittaessa yhteistyön uusien paikallistoimittajien kanssa.
Resumo:
VALSSI- (Value Added Logistics Service Support) projektin tavoitteena on uusi varaosalogistiikan liiketoimintamuoto. Se tapahtuu tuomalla lisäarvopalveluita tilaustoimitusprosesseihin lisäämällä selkeitä tuotantoprosessiin liittyviä moduuleita palveluyrityksen toimintaan sekä hyödyntämällä tietojärjestelmiä teknologioina. Tämän diplomityön tavoitteena oli selvittää, kuvata ja kehittää VALSSI-projektiin osaa ottavan kohdeyrityksen, ValLog Oy:n palvelut modulaarisesti prosesseina. Muodostetuista prosesseista oli tavoitteena tehdä myös työkalu, jonka avulla voidaan esitellä asiakkaalle ValLog Oy:n palveluita myyntitilanteessa sekä selvittää asiakkaan palveluiden tarvekartoitusta. Lisäksi yhteistyössä Metso Paper Servicen kanssa oli tavoitteena kartoittaa vastaavatko ValLog Oy:n logistiikkaprosessit markkinoiden vaatimaa tarvetta sekä selvittää diplomityön perustyövaiheen, eli palveluprosessien kuvauksien tuloksia. ValLog Oy:n palvelukokonaisuus, 12 palvelukonseptia, avattiin prosesseiksi, jotka kuvataan vuokaavioina ja kirjallisena selostuksena. Niistä selviää palvelujen toimintojen väliset riippuvuudet eli koko toimintoketju sekä vuorovaikutussuhteet asiakkaan ja ValLog Oy:n välillä. Yhteistyössä Metso Oyj:n kanssa selvisi, että ValLog Oy:n palvelut ovat varaosalogistiikan tarpeisiin erittäin kattavat. Myyntityökaluksi tehdystä PowerPoint- prosessiesityksestä muodostui asiakkaalle selkeä käsitys palvelukokonaisuuksien kokoamisesta asiakastarvelähtöisesti. Uuden liiketoiminnan luomisessa kuvatut palveluprosessit toimivat peruskäsikirjana. Niissä palvelutoiminta muodostuu selkeistä tuotanto-prosessiin liittyvistä logistisista palvelukokonaisuuksista ja niiden analogia soveltuu myös muiden logistiikkayritysten liiketoiminnan selvittämiseen ja modulaariseen kuvaamiseen.
Resumo:
Opinnäytetyön tavoitteena oli analysoida ja kehittää lopputuotteiden varastointia Halton Oy:ssä. Työ toteutettiin, koska yrityksen laajasta tuotevalikoimasta monia nimikkeitä varastoidaan tällä hetkellä ja ne sitovat runsaasti pääomaa varastoon. Lisäksi yrityksellä on vain rajallinen varastointitila käytettävissä ja sitä haluttiin hyödyntää optimaalisesti. Työssä suunniteltiin yritykselle varastoitavien tuotenimikkeiden hallintaprosessi ja lisäksi tutkittiin kuinka yritys voisi tarjota tuotteitaan nopeammin tärkeimmille ulkomaan markkina-alueille. Työn alussa huomio kohdistui myynniltään vähemmän merkittäviin varastonimikkeisiin, joita analysoitiin suunniteltujen kriteerien avulla. Tarkoituksena oli selvittää, mitkä varastonimikkeistä voitaisiin siirtää tilausohjautuviksi. Tärkeimpinä analysointikriteereinä käytettiin nimikkeiden alhaista myyntimäärää, lyhyttä tuotannonläpimenoaikaa sekä varastoitavien nimikkeiden lukumäärää tuoteryhmässä. Työssä huomioitiin kuitenkin myös muita mahdollisia syitä varastointiin. Lisäksi tehtiin havaintoja tilausohjautuvista nimikkeistä, jotka saattaisivat tarvita varastointia. Suunniteltuun hallintaprosessiin sisältyi kriteerien lisäksi myös varastotasojen määrittäminen yrityksen nykyisen varastomallin pohjalta. Työssä tutkittiin kuitenkin myös mahdollisia tulevaisuuden varastomalleja, joiden tarkoituksena olisi parantaa asiakaspalvelua ulkomailla. Tutkimus keskittyi pääasiassa nimikkeiden kysyntöjen analysointiin eri varastomallien myyntialueilla.
Resumo:
Diplomityön tarkoituksena oli soveltaa ja tehdä tunnetuksi telakalla settitoimitusten ideaa. Settitoimituksilla voidaan vähentää ketjun arvoa lisäämättömiä toimintoja, jolloin materiaaliketju tulee yksinkertaisemmaksi ja tehokkaammaksi toimittajalta telakalle. Tutkimuksessa ilmeni, että settitoimituksilla saavutetaan suurin hyöty niiden toimittajien kanssa, joiden toimittamien materiaalien tapahtumavolyymit telakalla ovat suurimmat. Etsittiin ne toimittajat, joiden materiaalit aiheuttavat eniten varastotapahtumia. Kokemukseen perustuen sekä dataa analysoimalla etsittiin settitoimituksille soveltuvat toimittajat. Todettiin, että varastotapahtumat keskittyvät yllättävänkin jyrkästi harvoille toimittajille. Jäljelle jääneet toimittajat jaettiin kolmeen luokkaan niiden toimittamien materiaalien perusteella. Toimittajille tehtiin kokemukseen perustuva toimittaja-analyysi, jolla haluttiin selvittää telakan tyytyväisyys toimittajiinsa. Tämän jälkeen toimittajille kehitettiin luokittain uudet toimitusmenettelyehdotukset. Settitoimitusten onnistuminen edellyttää tiivistä ja avointa yhteistyötä telakan osastojen sekä toimittajien välillä. Nopea, mielellään jopa realiaikainen tiedonvaihto ja reagointinopeus koko toimitusketjussa on tehokkaan materiaalinohjauksen edellytys. Operatiivinen materiaalihallinto on siirrettävä lähemmäs lattiatasoa, jolloin MARS-tietojärjestelmä on saatava tukemaan suoraan tuotannosta tehtäviä kotiinkutsuja. Erittäin oleellista on myös telakan kyky ennustaa toimittajalle materiaalin kulutusta, ja tarkentaa tilauksia laivaprojektin edetessä. Tärkeintä kaikessa on telakan kyky antaa oikea tieto toimittajalle tarve-erän sisällöstä. Toinen tärkeä seikka on hankinta-aikataulun tarkkuuden parantaminen.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää ostoerien optimoinnilla mahdollisesti saavutettavia kustannussäästöjä ja muita etuja. Talla tarkoitetaan käytännössä yrityksen hankintojen tilausrytmin tiivistämisen mahdollisuuden läpikäymistä. Tutkimuksen empiirisen analyysin tärkein tavoite on selvittää soveltuisiko uusi ostotilausmalli case-yritykselle ja kuinka se vaikuttaisi kustannuksiin. Tutkielman teoriarungossa käsitellään aluksi logistiikan tämän päivän roolia yrityksen arvoketjussa ja logististen toimintojen tehokkuuden mittausta. Teoria osuuden pääpaino on kuitenkin toiminnoissa, joilla hankintoja voidaan kehittää. Naista rajoitutaan varastoinnin kehittämiseen ostoerien optimoinnilla. Empiirisessä osassa käytetään Vaasan & Vaasan Oy:n kustannustiedoista tätä tutkimusta varten muodostettuja raportteja ja muita numeerisia kustannustietoja, joita analysoidaan ostoerien optimointimallin avulla. Tutkimus on kvantitatiivinen analyysi tästä aineistosta. Logistiikan tehokkuus vaikuttaa merkittävästi yrityksen toiminnan tuloksiin, koska hankinnat sitovat merkittävän osan yrityksen pääomasta ja ovat yrityksen suurimpia kulueriä. Teoriassa osoitetaan, että logistiikkaa ja hankintoja kehittämällä ostoerien optimoinnin avulla voidaan vaikuttaa yrityksen toiminnan tehokkuuteen. Empiirisen osan tulosten perusteella ostojen muuttamisella jaksottaiseksi tilaukseksi on vaikutusta toiminnan tehokkuuteen ja sitoutuneisiin pääomiin. Uuden mallin avulla hankintoja sekä logistiikkaa voidaan kehittää lisää, hankintaprosesseja saadaan yksinkertaistettua, voidaan kehittää ostokuljetuksia ja malli tukee yrityksen hankintojen kehittämisen tavoitteita seuraavalle vuodelle.
Resumo:
The ombrophobic saxicolous lichen communities in the coastal SE Spain, between the Penyal d'Ifac (Alicante) and Almeria. The authors describe the calcicolous and silicicolous communities, as observed by them in the coast of SE Spain. They include the whole in a new alliance, Roccellion phycopsis, with two associations characterized by a number of thermophilous Trentepholia -containing species, belonging to order Arthoniales, and neighbouring from taxonomic and ecologic viewpoints. All the studied communities are aerohygrophilous, heliophobic and fairly to scarcely photophilous.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa kehittämiskeinoja toimittajayhteistyöhön tilausohjautuvassa toimitusketjussa. Tutkimuksen empiriaosuudessa on tutkittu Valtran ja sen ohjaamotoimittajan välistä yhteistyötä. Tutkimusta aloitettaessa monella yhteistyön osa-alueella oli ongelmia, jotka näkyivät ohjaamoissa erilaisina laatuvirheinä. Tutkimuksen teoreettisessa osassa esitellään ensin tilausohjautuvuutta ja sen toimittajayhteistyöhön tarjoamia toimintatapoja ja ohjauskeinoja. Tämän jälkeen tutkimuksessa käsitellään toimittajayhteistyön merkitystä tilausohjautuvassa toimitusketjussa ja yritysten välisen yhteistyön eri elementtejä. Tutkimuksen empiriaosuudessa tehtiin ensimmäisenä laatuvirheanalyysi. Virheanalyysin perusteella tunnistettiin ne toiminnan alueet, joissa aiheutui suurin osa virheistä. Tämän analyysin jälkeen tunnistettiin nykyisestä tilausohjautuvasta toimintatavasta tai ohjauskeinoista johtuvat virheet. Viimeiseksi tunnistettiin yritysten välisestä yhteistyöstä aiheutuneet ongelmat. Näiden analyysien perusteella osoittautui, että suurimmat ongelmat yhteistyössä aiheutuivat yhteistyön puutteellisesta organisoinnista, joka puolestaan heikensi yritysten välisen vuorovaikutuksen laatua ja luottamusta. Erityisesti laadun osalta oli nähtävissä yritysten välisen yhte-näisyyden puute niin järjestelmien kuin myös prosessien osalta. Sen sijaan Valtran toimitusketjun ohjauksessa käyttämissä toimittajien ohjaustavoissa ei ollut puuttei- ta läheskään niin paljon kuin tutkimusta aloitettaessa kuviteltiin. Joka tapauksessa ohjauksen merkitys toimittajayhteistyössä on erittäin suuri, vaikka tehdyn virheanalyysin perusteella niiden osuus analysoiduista virheistä ei ollutkaan kovin suuri. Yhteistyön kehityskohteiden löydyttyä viimeisessä vaiheessa muodostettiin kehittämissuosituksia, joista osa jakautui tilausohjautuvan toimintatavan ja ohjauskeinojen kehittämiseen ja osa taas yritysten välisen yhteistyön kehittämiseen esimerkiksi rakenteellisten linkkien avulla. Erilaisilla yhteistyömuodoilla on mahdollista ke-hittää toiminnasta yhtenäisempää rajapintarakenteiden osalta, mikä on puolestaan laadukkaan vuorovaikutuksen ja siten laadukkaan informaation edellytys. Näitä rakenteita kehittämällä toimittajan ohjaamista ja samalla lopputuotteen laatua on mahdollista parantaa.
Resumo:
Laitekaappien integrointi koostuu moduulien sekä kaapeleiden liittämisestä mallikohtaisiksi kokonaisuuksiksi. Tämä kokoonpanoprosessi on tilausohjautuva ja tehdään mallikohtaisesti yksittäiskokoonpanona. Mallien integrointityön vaikeus ja kokoonpanoaika vaihtelevat voimakkaasti. Tämä yhdistettynä työvoiman vaihtuvuuteen luo haastavan ympäristön kehittää tuotantoa sekä laadun että kapasiteetin näkökulmasta. Työssä on selvitetty voidaanko näitä kehittää jakamalla tuotantoprosessi pienempiin vaiheisiin, jotka ovat helpompi tasapainottaa ja oppia. Kokoomalinjan soveltaminen tilausohjautuvaan tuotantoon vaatii perinteiseen tahdistettuun kokoomalinjaan nähden suurempien poikkeavuuksien sallimista. Toisistaan merkittävästi poikkeavien työaikojen ja laajan mallivariaation vuoksi linjaa ei pystytä hallitsemaan niin järjestelmällisesti kuin tasapituisilla työvaiheilla. Tehokkaan tuotannon aikaansaaminen tällaiselle linjalle vaatii mahdollisuutta työjärjestyksen suunnitteluun ja sen simulointiin. Tässä työssä on pyritty arvioimaan simuloinnin avulla kokoomalinjan toimivuutta stokastisen kysynnän vallitessa. Malli on luotu hyväksikäyttäen tuotteiden valmistusaikoja, jotka on jaettu mallikohtaisesti kaikkiin mahdollisiin työtehtäviin. Nämä tehtävät on pyritty tasapainottamaan eri työpisteiden tehtäviksi. Tasapainotuksen tavoitteena on ollut minimoida tuotteiden työtehtävien keston voimakasta hajontaa, jota mallien kysynnän satunnaisuus voimistaa. Simulointien perusteella on luotu yksinkertaistettu sääntö työjärjestyksen muodostamiselle. Mallinnuksessa on pyritty maksimoimaan tuotannon tehokkuus minimoiden sekä keskeneräisen tuotannon määrää että läpimenoaikaa. Tehokkaimman vaihtoehdon löydyttyä on arvioitu kokoomalinjan soveltuvuutta laitekaappien integrointiin.
Resumo:
Tehdyssä kirjallisuus- ja teoriakatsauksessa vuosien 2006 - 2010 välisenä aikana, Keski-Suomessa toimivan konepajateollisuuden järjestelmätoimittajayrityksen toimeksiannosta, pyrittiin muodostamaan kokonaiskuva laajasta tuotannonsuunnittelun ja -ohjauksen aihealueesta. Perustutkimuskysymykset liittyivät ns. MPC-systeemiin, jolla tarkoitetaan sitä, että tuotannonsuunnittelu- ja ohjauskysymyksissä on huomioitava aina henkilöiden, organisaation, teknologioiden ja prosessien muodostama kokonaisuus. Operatiivisen johtamisen tehtävänä on yrityksen tuotteita koskevan kysynnän ja tarjonnan tasapainottaminen niin, että resursseja käytettäisiin ja tarvittaisiin mahdollisimman vähän vastattaessa kysyntään asiakasvaatimukset huomioiden. Tuotantostrategian pohjalta on voitava rakentaa MPC-systeemi, jonka avulla ja jota kehittäen tuotanto saavuttaisi sille asetetut suorituskykytavoitteet mm. kustannusten, laadun, nopeuden, luotettavuuden sekä tuottavuuskehityksen osalta. Työssä tarkasteltiin yleisen kolmitasoisen viitekehyksen kautta ”perinteisistä MPC-systeemien perusratkaisuista” hierarkkisia, suunnittelu- ja laskentaintensiiviä, MRP-pohjaisia sekä yksinkertaistamiseen ja nopeuteen perustuvia JIT/Lean -menetelmiä. Tämä viitekehys käsittää: 1) kysynnän- ja resurssien hallinnan, 2) yksityiskohtaisemman kapasiteetin ja materiaalien hallinnan sekä 3) tarkemman tuotannon ja hankintojen ohjauksen sekä tuotannon lattiatason osa-alueet. Johtamisen ja MPC-systeemien kehittämisen ”uusina aaltoina ja näkökulmina” raportissa käsiteltiin myös johtamisen eri koulukuntia sekä em. viitekehyksen pohjalta tarvittavia tietojärjestelmiä. Olennaisimpana johtopäätöksenä todettiin, että MRP-pohjaisten ratkaisujen lisäksi, etenkin monimutkaisia tuotteita tilausohjautuvasti valmistavien kappaletavarateollisuuden yritysten, on mahdollisesti hyödynnettävä myös kehittyneempiä suunnittelu- ja ohjausjärjestelmiä. Lisäksi huomattiin, että ”perinteisten strategioiden” rinnalle yritysten on nostettava myös tieto- ja viestintäteknologiastrategiat. On tärkeää ymmärtää, että täydellistä MPC-systeemiä ei ole vielä keksitty: jokaisen yrityksen tehtäväksi ja vastuulle jää ”oman totuutensa” muodostaminen ja systeeminsä rakentaminen sen pohjalta.
Resumo:
Diplomityössä tutkitaan tuotannonohjausmuodon vaihtamista tilausohjautuvasta varasto-ohjautuvaan. Tavoitteena on löytää kohdeyritykselle kustannustehokkain vaihtoehto tuotannonohjaukseen. Tutkimuksessa analysoidaan yrityksen tuotantoprosessi nykytila-analyysilla toiminnan tehokkuuden arvioimiseksi ja tuotannon pullonkaulojen löytämiseksi. Asiakastilauksen kytkentäpisteet ja taloudelliset tuotantoeräkoot määritellään yrityksen valmistamille tuotteille. Työn tuloksissa käydään tuotannon tunnuslukujen avulla läpi tuotannon tehokkuuden kehittymistä projektin aikana. Varasto-ohjautuva tuotannonohjausmuoto osoittautui kannattavimmaksi ohjausmuodoksi tarkasteltavana ajankohtana. Toimitusvarmuus ja kapasiteetin käyttöaste parantuivat ohjausmuodon vaihtamisen myötä. Asetuskustannuksia saatiin vähennettyä ja tuotantoprosessia kehitettyä. Tuotannon läpimenoaikojen lyhennyttyä tilausohjautuvuutta tulee tarkastella uudestaan.
Resumo:
Tämän tutkielman tarkoituksena oli löytää keinoja uusien tuotteiden tavoitevarastoarvojen määrittämisen helpottamiseksi case-yrityksessä. Ongelma on seurausta siitä, ettei uusille tuotteille ole saatavissa kysyntädataa. Oikeelliset tavoitevarastoarvot on tärkeitä case-yritykselle hävikin minimoimisen ja erityisesti asiakastyytyväisyyden vuoksi. Tutkittavaa aihetta lähestyttiin päivittäistavarakaupan strategisten menestystekijöiden sekä varastonhallinnan kautta. Teoriaosuuden pohjalta toteutettiin empiirinen osio, jossa etsittiin case-yrityksen kahden tuoteryhmän kysyntää selittäviä tekijöitä paneeliregression avulla. Ensin kuitenkin tutkittiin tuoteryhmien yleistä kysynnän rakennetta erilaisten kysyntäkuvaajien sekä korrelaatiomatriisien avulla. Tavoitevarastoarvoon eniten vaikuttava tekijä on kysyntä. Brändi ja hinta muodostuivat puolestaan vahvimmiksi kysyntää määrittäviksi muuttujiksi. Kysyntää arvioitaessa muut sitä nostavat muuttujat tulee aina miettiä tapauskohtaisesti. Mehukeitoilla kysyntää nostivat eniten vahva brändi ja suuri pakkauskoko. Juustoraasteilla puolestaan alhainen hinta ja pieni pakkauskoko olivat keskeisimmät myyntiin vaikuttavat tekijät. Tuoteryhmien muut kysyntää nostavat ominaisuudet olivat samoja, kuin tuoteryhmän suosituimmilla tuotteilla.
Resumo:
Työn tavoitteena oli selvittää, miten elintarviketukun suurtaloustuotteiden saatavuus voitaisiin varmistaa. Nykyisellään suurtalouselintarvikkeiden kysynnän vaihtelut ovat vaikeasti hallittavia, mikä nostaa niiden varastotasoja aiheuttaen ongelmia kohdeyrityksen ahtaaksi käyneessä varastossa. Lisäksi tuotteiden tilaaminen työllistää neljä henkilöä ja mahdollinen tilausmäärien kasvu lisäisi henkilöstötarvetta entisestään. Työn tuloksena yrityksen tuotteet sekä toimittajat jaettiin neljään eri ryhmään: paras a-ryhmä, haasteryhmä, testiryhmä ja poistoryhmä. Näiden ryhmien varastojen ja tilausten hallitsemiseksi esitettiin puolestaan kolme eri tapaa: Automaattiset ostotilaukset sopivat kaikille tasaisen kysynnän tuotteille. Suuren kysynnän vaihtelun tuotteille voidaan käyttää nykyistä tilaustapaa sekä hyödyntää mahdollisuuksien mukaan asiakkailta saatavia menekkiennusteita tilaamisen tukena. Ongelmallisten suuren kysynnän vaihtelun ja pienen menekin tuotteiden kohdalla tuot-teet voidaan joko poistaa kokonaan yrityksen valikoimasta tai niiden tilaaminen voidaan muuttaa varasto-ohjauksen sijaan tilausohjautuvaksi.
Resumo:
Työn tarkoitus on kehittää pk-konepajayrityksen tuotannonohjausta ja toteuttaa tuotannonohjausjärjestelmän hallittu käyttöönotto. Tavoitteena on parantaa yrityksen kapasiteetin hallintaa ja toimitusaikapitävyyttä sekä kehittää tuotannon päivittäisohjausta ja koordinointia. Työssä on sovellettu prosessijohtamisen kuvausmenetelmiä ja prosessin kehittämistyökaluja tuotannonohjausprosessin kehittämiseen ja tuotannonohjausjärjestelmän käyttöönottoon. Lisäksi työssä on lähdekirjallisuuden avulla tutkittu eri tuotannonohjausperiaatteiden soveltuvuutta asiakasohjautuvaan joustavaan konepajatuotantoon. Työ on toteutettu kvalitatiivisena toimintatutkimuksena. Tuotannonohjausjärjestelmän käyttöönoton avulla on mahdollista kehittää tuotannon kapasiteetin ohjausta ja tuotannonkoordinaatiota. Tämä kuitenkin edellyttää tuotannonohjausprosessin kuvaamista sekä ohjaukseen osallistuvien henkilöiden roolien ja vastuiden selkeää määrittelyä. Erityisen kriittistä on saada koko organisaatio suhtautumaan muutokseen positiivisesti.
Resumo:
Työn tavoitteena oli selvittää, miten tuotantomuodon muutos varasto-ohjautuvasta ns. litteiden pakettien tuotannosta asiakasohjautuvaan kokoonpanoon, vaikuttaa tutkittavan tuoteryhmän kannattavuuteen. Tutkimuksen avulla pyrittiin saamaan vastaukset kysymyksiin: Kuinka paljon varastoon sitoutunut pääoma pienenee? Riittääkö nykyinen tuotantokapasiteetti uudessa mallissa? Miten tuotantoa ja varastoja ohjataan uudessa mallissa? Tutkimus koostuu teorian tarjoamien keinojen ja syiden soveltamisesta kohdeyrityksen tarpeisiin ja muutoksen laskennallisen kannattavuuden selvityksestä, jota mitataan absoluuttisen ja suhteellisen mittarien avulla. Lisäksi teorian avulla luodaan periaatteellinen malli uuden tuotantomuodon kapasiteetinhallinnalle sekä tuotannon- ja varastonohjaukselle. Saadut tulokset osoittavat, että tuotantomuodon muutos lisää yrityksen suhteellista kannattavuutta ja mahdollistaa absoluuttisen kannattavuuden lisäyksen, joka riippuu vapautuvien resurssien uudelleenohjauksesta. Lisäksi voidaan todeta, että tutkimuksessa laadullisina muuttujina pidetyt kuljetuskustannukset ja asiakastyytyväisyys, eivät ole lähtökohtainen este muutokselle.