914 resultados para Supply Chain Simulation, Incomplete Datasets, Variable Cycle Times
Resumo:
Tässä työssä tutkitaan RFID-etätunnistusteknologian avulla saavutettavia merkittävimpiä hyötyjä valmistavan teollisuuden toimitusketjuille. Tavoitteena on kartoittaa saavutettavat hyödyt jo käytössä olevilla RFID-teknologian sovellutuksilla. Työssä esitellään RFID-teknologian perusteet ja käytössä olevat sovellutukset sekä toimitusketjujen yleisimmät riskit ja kustannustekijät. Käytössä olevilla sovellutuksilla saavutettavia hyötyjä verrataan toimitusketjujen yleisimpiin riski- ja kustannustekijöihin. Tutkimuksessa todettiin RFID-teknologialla olevan merkittäviä positiivisia vaikutusmahdollisuuksia toimitusketjujen tehokkaampaan ja taloudellisempaan toimintaan.
Resumo:
Nykyaikaisessa monipuolisessa liiketoimintaympäristössä, tieto joka saadaan koko toimitusketjun osapuolilta, on perusedellytys menestykselle. Ammattimaisessa hankinnassa keskitytään kokonaisuuden hallintamenetelmiin, joissa keskitytään ohjaamaan toimittajasuhteita, prosesseja ja tuloksia. Näistä erityispiirteistä johtuen, toimittajahallinta on yksi tärkeimmistä hankinnan tehtävistä. Toimittajahallinta vaatii laaja-alaista asiantuntijuutta ja yhteistyötä, niin sisäisten, kuin ulkoisten sidosryhmien kanssa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia kokonaisvaltaisesti hankintaa ja toimittajahallintaa, sekä kehittää suositukset kattavalle toimittajahallintaprosessille kohdeyrityksen hankintakategorialle. Tutkimuksen kirjallisuusselvitys perustuu kahteen osa-alueeseen, jotka ovat olennaisia kohdeyrityksen kokonaisvaltaisessa hankintaprosessissa. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan hankintatoimea yrityksen sisäisistä näkökulmista, joita ovat hankinta, muutoksenhallinta ja prosessijohtaminen. Toisessa osassa hankintatoimea tarkastellaan toimittajayhteistyön näkökulmista, joita ovat toimittajahallinta, toimittajien luokittelu ja suorituskyvyn mittaaminen. Tutkimuksen tulosten perusteella kohteena olevan hankintakategorian kehityskohteiksi erityisesti nousivat kokonaisuuden ja kaikkien toimitusketjun osien kustannustehokkuuden analysointi, kokonaiskustannustenhallinta, prosessien määrittäminen ja syklisyys, sekä yhteistyön merkitys poikkifunktionaalisten ryhmien kanssa.
Resumo:
Demand forecasting is one of the fundamental managerial tasks. Most companies do not know their future demands, so they have to make plans based on demand forecasts. The literature offers many methods and approaches for producing forecasts. Former literature points out that even though many forecasting methods and approaches are available, selecting a suitable approach and implementing and managing it is a complex cross-functional matter. However, it’s relatively rare that researches are focused on the differences in forecasting between consumer and industrial companies. The aim of this thesis is to investigate the potential of improving demand forecasting practices for B2B and B2C sectors in the global supply chains. Business to business (B2B) sector produces products for other manufacturing companies. On the other hand, consumer (B2C) sector provides goods for individual buyers. Usually industrial sector have a lower number of customers and closer relationships with them. The research questions of this thesis are: 1) What are the main differences and similarities in demand planning between B2B and B2C sectors? 2) How the forecast performance for industrial and consumer companies can be improved? The main methodological approach in this study is design science, where the main objective is to develop tentative solutions to real-life problems. The research data has been collected from a case company. Evaluation and improving in organizing demand forecasting can be found in three interlinked areas: 1) demand planning operational environment, 2) demand forecasting techniques, 3) demand information sharing scenarios. In this research current B2B and B2C demand practices are presented with further comparison between those two sectors. It was found that B2B and B2C sectors have significant differences in demand practices. This research partly filled the theoretical gap in understanding the difference in forecasting in consumer and industrial sectors. In all these areas, examples of managerial problems are described, and approaches for mitigating these problems are outlined.
Resumo:
Tutkimus kuvaa tiedon, osaamisen ja teknologian siirtoa Suomesta ja Itävallasta Puolaan, Romaniaan ja Slovakiaan hajautetussa puupohjaisessa sähkö- ja lämpöenergian tuotannossa. Metsävaroiltaan rikas ja bioenergia-asioissa toimintatavoiltaan edistynyt Suomi toimi Metsäntutkimuslaitoksen (nykyisin Luonnonvarakeskus) johdolla tutkimuksen empiirisen aineiston tuottaneen kehittäjäverkostohankkeen pääkoordinaattorina vuosina 2011-2014. Tutkimusmenetelmänä käytettiin hankkeen dokumentaation sisällönanalyysiä. Itävalta on tunnettu edistyksellisistä bioenergia-alan tuki- ja ohjausjärjestelmistä. Suomi ja Itävalta kuuluvat EU:n viiden edistyneimmän maan joukkoon uusiutuvien energialähteiden hyödyntämisessä. Tämän työn tavoitteena oli selvittää, miten Suomessa ja Itävallassa hyvin toimivia liiketoimintamalleja voidaan siirtää kohdemaihin puupohjaisen uusiutuvan energian tuotannossa hyödynnettäviksi. Työssä kuvataan tiedonsiirtäjämaiden eli Suomen ja Itävallan ydinosaaminen kiinteän biomassan energiantuotannossa politiikkatasolta käytännön liiketoiminnan tasolle. Lisäksi työssä analysoidaan poliittisen ohjauksen merkitystä alan kehittämisessä, missä käydään läpi maakohtaiset uusiutuvan energian toimintasuunnitelmat vuodelta 2010. Lopuksi arvioidaan tiedonsiirtäjä- ja tiedonhyödyntäjämaiden välisiä eroavaisuuksia kyseisellä liiketoiminta-alueella, ja onko olemassa sellaisia tekijöitä, mitkä estävät tiedonsiirtoa tai hyväksi todettujen liiketoimintamallien soveltamista kohdemaissa. Kussakin maassa metsänomistusolosuhteet ratkaisevat kiinteän biomassan tarjonnan toimivuuden eli tilanteen toimitusketjun alkupäässä. Tuotannon ohjauksen pyrkimys on myös hyödyntää mekaanisen puunjalostuksen sivutuotevirrat mahdollisimman tarkoin energiantuotannon tarpeisiin. Yleiset taloudelliset suhdanteet vaikuttavat ketjun toimivuuteen ja tehokkuuteen. Yksin energiantuotannon tarpeisiin puunkorjuuta ei kannata suunnitella, koska se harvemmin erikseen toteutettuna on kannattavaa liiketoimintaa. Puun käyttö energiantuotantoon tarvitsee hyvin suunniteltua tuki- ja ohjausjärjestelmää, joista kansalliset hallitukset vastaavat. Suomalainen tuotannon suunnittelun ja ohjauksen ajattelutapa sekä itävaltalainen energiapuun varastointi biomassan logistiikkakeskuksiin koettiin kohdemaiden yrittäjäkunnassa varteenotettavimpina liiketoiminnan kehittämisvaihtoehtoina paikallisissa toimintaympäristöissä. Lean-tuotantoajatteluun kuuluva hukan poistaminen toimitusketjusta liittyy mm. varastonhallinnan järjestelyihin ja sivutuotevirtojen hyödyntämiseen. Näitä piirteitä oli myös löydettävissä tiedonhyödyntäjämaiden yritysten toiminnassa hankkeen toteutuksen aikana.
Resumo:
Kuluttajien valveutuminen ja globalisaatio 2000-luvulla lukeutuvat suurimpiin taustasyihin sille, että vastuullisuus on noussut entistä tärkeämpään rooliin yritysten toiminnassa. Hankinnat ovat tämän vastuullisen toiminnan kannalta yksi kriittisimpiä osa-alueita, sillä yrityksen on hallittava hankintaketjunsa hyvin pystyäkseen takaamaan vastuullisten toimipojen ulottumisen aina sen alkupäähän asti. Tämä Pro Gradu-tutkielma kartoittaa Suomen yritysten vastuullisten hankintojen nykytilaa ja sen kehitystä viimeisen vuosikymmenen aikana. Tavoitteena on selvittää, miten vastuullisia hankintoja toteutetaan tämän päivän suomalaisissa yrityksissä ja ovatko aiempien tutkimuksien havaitsemat ongelmat vielä olemassa ja jos ovat, niin missä mittakaavassa. Tämä tutkimus on toteutettu sähköisenä kyselytutkimuksena, joka lähetettiin eri alojen yrityksille ympäri Suomea. Suomalaisten yritysten hankintojen vastuullisuus on mennyt eteenpäin viime vuosikymmenen tilanteesta, mutta kasvu näyttäisi olevan enemmän määrällistä kuin laadullista. Vastuullisia hankintoja toteuttaa yhä useampi yritys, mutta samat ongelmat vaivaavat vielä suurta osaa kaikista yrityksistä. Puutteita löytyy erityisesti sopimusosaamisessa, dokumentoinnissa ja informaationkulussa.
Resumo:
Tämä kandidaatintyö käsittelee toimittajayhteistyömalleja ja niiden valintaan vaikuttavia tekijöitä. Työn tavoitteena on saada kattava käsitys siitä, mitkä tekijät vaikuttavat toimittajayhteistyömallin valintaan ja millaisiin olosuhteisiin eri yhteistyömallit sopivat. Työ on toteutettu kirjallisuuskatsauksena. Työssä esitellään varastoinnin keskeisimmät syyt ja varastonhallinnan haasteet, jotka ovat yleisimpiä syitä siirtyä tekemään yhteistyötä toimittajien kanssa. Työssä tutkitaan erilaisia toimittajayhteistyömalleja eri integraatiotasoilta, jotta saadaan mahdollisimman laaja käsitys yrityksen eri valintamahdollisuuksista. Toimittajayhteistyömallin valinnassa yrityksen tulisi ottaa huomioon strategian yhteensopivuuden lisäksi tuoteominaisuudet, yhteistyötoimittajan ominaisuudet, kustannukset, maantieteellinen sijainti sekä yhteistyön toteuttamiseen vaadittava aika ja vaiva. Tutkimuksessa havaittiin, että toimittajayhteistyömallit sopivat erilaisiin olosuhteisiin ja ne ovat hyvin muokattavissa yrityksen tarpeisiin. Syvemmät yhteistyömallit vaativat toimiakseen enemmän aikaa ja investointeja. Kriittisiksi tekijöiksi yhteistyömallin valinnassa nousivat luottamus toimittajaan ja osapuolten halu panostaa yhteistyösuhteeseen.
Resumo:
The purpose of this thesis is to find development areas for site operations in power plant construction projects delivered by Wärtsilä. The inspected operations are subcontractor management, site material management and work scheduling. The contractor's role in EPC project is to respond for engineering, procurement, and construction supervision. Geographical and cultural differences brings challenges for finding development areas as Wärtsilä delivers projects world-wide. Searching for development area is mainly made with survey, which answers were collected from the target company's site personnel. Based on the results, with good planning and preparation various problems would be avoided. An external view for the thesis was collected by an expert interview, which was held to three expe-rienced construction operating executives. Interviewees believed that with the se-lection of right site personnel and clearly defined areas of responsibility will great-ly affect the outcome of the project. Some of the theory has been collected from areas, which have helped to under-stand the inspected operations on site. Improving competence knowledge has been important due to the broad scope of work and the author’s inexperience of the topic. Also generally effective practices from construction projects has been col-lected to the theory part. Functionality of general practices have been reflected together with the results of empirically collected data for Wärtsilä's projects. As a result, a model was generated where development proposals and the benefits from new procedures were presented.
Resumo:
Pro Gradu -tutkielman tavoitteena on luoda uusien autojen kohdevakuudelliseen osamaksukauppaan pooling järjestely, joka mahdollistaisi aiempaa useammalle hakijalle myönteisen luottopäätöksen. Tutkielma tehdään autoliikkeen näkökul-masta. Työn teoriaosuus tutustuu vastaavien järjestelyjen hyödyntämiseen muun muassa vakuutusalalla ja toimitusketjun hallinnassa. Kerättyjen havaintojen avulla muodostetaan viitekehys autokauppaan soveltuvalle järjestelylle. Empiirisessä osuudessa muodostettua pooling järjestelyä testataan yksittäisen rahoitettavan auton case mallin avulla. Lisäksi järjestelyn potentiaalia arvioidaan eri näkökulmista. Saavutettujen tulosten perusteella voidaan todeta, että malli voi olla autoliikkeelle taloudellisesti kannattava ja antaa aihetta jatkotutkimukselle.
Resumo:
Manufacturing industry has been always facing challenge to improve the production efficiency, product quality, innovation ability and struggling to adopt cost-effective manufacturing system. In recent years cloud computing is emerging as one of the major enablers for the manufacturing industry. Combining the emerged cloud computing and other advanced manufacturing technologies such as Internet of Things, service-oriented architecture (SOA), networked manufacturing (NM) and manufacturing grid (MGrid), with existing manufacturing models and enterprise information technologies, a new paradigm called cloud manufacturing is proposed by the recent literature. This study presents concepts and ideas of cloud computing and cloud manufacturing. The concept, architecture, core enabling technologies, and typical characteristics of cloud manufacturing are discussed, as well as the difference and relationship between cloud computing and cloud manufacturing. The research is based on mixed qualitative and quantitative methods, and a case study. The case is a prototype of cloud manufacturing solution, which is software platform cooperated by ATR Soft Oy and SW Company China office. This study tries to understand the practical impacts and challenges that are derived from cloud manufacturing. The main conclusion of this study is that cloud manufacturing is an approach to achieve the transformation from traditional production-oriented manufacturing to next generation service-oriented manufacturing. Many manufacturing enterprises are already using a form of cloud computing in their existing network infrastructure to increase flexibility of its supply chain, reduce resources consumption, the study finds out the shift from cloud computing to cloud manufacturing is feasible. Meanwhile, the study points out the related theory, methodology and application of cloud manufacturing system are far from maturity, it is still an open field where many new technologies need to be studied.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää palveluvarastoinnin vaikutukset hankinnan kokonaiskustannuksiin ja luoda palveluvaraston toimintakonsepti. Toimintakonsepti pitää sisällään informaatio- ja materiaalivirtojen hallinta- ja ohjausprosessit toimittajan, palveluvaraston ja diplomityön kohdeyrityksen välillä. Tutkimuksen alussa tehtiin kustannusvertailu kahden vaihtoehtoisen toimittajan välillä. Toinen vaihtoehdoista edellyttää välivarastointia palveluvarastossa. Kustannusvertailun pohjalta kohdeyrityksessä päätettiin vaihtaa toimittajaa ja ottaa käyttöön palveluvarasto. Palveluvaraston toimintakonseptin luomista varten yrityksessä perustettiin projektiryhmä. Tutkimuksen kirjoittaja toimi projektiryhmän vetäjänä. Tutkimuksessa luotiin palveluvaraston toimintakonsepti, joka perustuu vendor- managed inventory-toimintamalliin. VMI-toimintaa varten kehitettiin ohjausraportti, jonka avulla kohdeyritys voi valvoa varastotasoja palveluvarastossa, ja jonka avulla toimittajat ohjaavat varastotäydennyksiä palveluvarastolle. Palveluvaraston ja kohdeyrityksen välille luotiin lisäksi RFID-teknologiaa hyödyntävä tilausprosessi. Kohdeyrityksessä voidaan tulevaisuudessa hyödyntää palveluvarastoa kansainvälisen hankinnan logistiikan hallintaan.
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli case-yrityksen erään tehtaan korkean käyttöpääoman pienentäminen hankintatoimen toimintatapojen ja työkalujen avulla. Tutkimus on tehty tapaustutkimuksena ja se on rajattu hankintatoimeen, joten tehtaan muiden toimintojen vaikutusta käyttöpääomaan ei ole huomioitu. Aineistoina on käytetty käyttöpääomaa ja hankintatoimea käsitteleviä tieteellisiä artikkeleita ja kirjoja sekä tehtaan hankintatoimessa toimivien henkilöiden haastatteluita. Lisäksi diplomityössä on hyödynnetty yrityksen toiminnanohjausjärjestelmästä saatua tietoa sekä yrityksen taloudellisia raportteja. Teoriaosuudessa tutustuttiin käyttöpääomaan merkitykseen yritystasolla ja toimitusketjussa, hankintatoimen merkittävyyteen yritysten toiminnassa sekä tutkittiin millaisilla työkaluilla ja toimintatavoilla hankintatoimi voi vaikuttaa yrityksen käyttöpääomaan. Empiirisessä osuudessa tutkittiin tiettyjen merkittävien nimikkeiden käyttöpääoman muodostumista ja simuloitiin kuinka paljon käyttöpääomaa olisi muodostunut, mikäli teoriaosuudessa tutkittuja työkaluja ja toimintatapoja olisi hyödynnetty. Diplomityössä tutkittiin myös miten toimittajayhteistyön ja toimittajien kehittämisen avulla voidaan pienentää käyttöpääomaa. Diplomityö osoitti, että hankintatoimi voi vaikuttaa merkittävästi käyttöpääoman muodostumiseen ja hankintatoimen toimintatapoja muuttamalla ja työkaluja hyödyntämällä voidaan käyttöpääomaa vapauttaa yrityksessä merkittävästi.
Resumo:
Imatralla tilaaja-tuottaja-malliin liittyvä nykyinen sopimusohjausmalli otettiin käyttöön teknisellä toimialalla marraskuussa 2014, jolloin kiinteistö- ja aluepalveluiden tuottamiseen perustettiin oma yhtiö. Tilaaminen ja tuottaminen muodostaa tilaus-toimitusketjun. Tämän työn tarkoituksena oli saada tietoa nykyisen kiinteistö- ja aluepalveluiden tilaus-toimitusketjun toimivuudesta sekä vahvuuksista ja puutteista. Työn teoriaosassa perehdyttiin strategiaprosessiin kunnissa, tilaaja-tuottaja-toimintatapaan sekä yhtiöittämiseen ja tuloksellisuuteen. Käytännön tietoa tilaus-toimitusketjusta saatiin strukturoidulla haastattelulla. Haastattelu jaettiin strategiseen, sopimusohjaustasoon sekä operatiiviseen tasoon. Haastateltavina oli toimitusketjun eri osapuolia. Työn tuloksena voidaan todeta, että strategian täytäntöönpanossa on vielä tekemistä, etenkin operatiivisella puolella. Sopimusohjausmalliin oltiin tyytyväisiä vaikka myös siitä löytyi vielä kehitettävää. Operatiivisella tasolla toiminnan tehokkuus on noussut verrattuna entiseen malliin, tehokkuutta voidaan kuitenkin vielä monin keinoin nostaa. Yleisesti nähtiin, että koko tilaus-toimitusketjun toiminta on tehostunut ja selkiytynyt.
Resumo:
Partial ownership interests are a widespread phenomenon in modern corporate environment. Unless minority shareholding affords the target to exercise control over the target, they do currently not have to be notified to the European Commission under EU merger regime. However, economic research has long suggested that when linking competing or non-horizontally positioned undertakings particularly in industries with few competitors, minority shareholdings even far below the majority of shares or voting rights could lead to higher prices or lower output volumes to the detriment of consumers. The Commission has recognized this issue and proceeded to suggest an extension of the merger regime to catch also certain non-controlling minority acquisitions. Horizontal non-controlling minority shareholdings create a positive correlation between the sales revenues of the partial acquirer and target. Through the equity interest the acquirer will internalise a fraction, proportional to the financial rights attached to the shareholding, of the profit of the target. This will incentivise the acquirer to contribute to increasing the target’s business profits by increasing its own sales price (horizontal unilateral effects). When a minority stake is held in a vertically related or a conglomerate company, the minority acquirer could be allowed to hamper or eliminate the target’s rivals’ access either to inputs (input foreclosure) or customers (customer foreclosure), depending on which level of the supply chain the parties are (vertical unilateral effects). Under certain circumstances minority share acquisitions could also lessen competition because they facilitate collusion between companies active in the market (coordinated effects). Economic theory confirms that non-controlling minority shareholdings may under certain circumstances create anti-competitive effects that are unlikely to be remedies by pro-competitive effects. However, they are likely to be of less significant nature than anticompetitive effects created by full mergers. This derives fore mostly from the fact that a minority share acquirer carries all the costs associated with its unilateral action but will internalise only a fraction of the lost profits. This is likely to limit the acquirer’s incentive to raise price and the profitability of such behavior. Having in mind that the number of potentially problematic cases is expected to be next to negligible, the limited potential competitive effects of non-controlling minority share acquisitions cannot be seen to clearly merit extension of the scope of the EUMR. The system suggested by the Commission is particularly ill-fitted for such purpose given the clear lack of legal certainty and considerable administrative burden associated with it.