1000 resultados para toiminnan kehittäminen


Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli kartoittaa Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän hankintaprosessin nykytila, analysoida saatuja tuloksia ja pohtia menetelmiä hankintatoimintaan liittyvien prosessien parantamiseksi. Päähuomio kohdistettiin materiaalihankintoihin. Julkisia hankintoja ohjaavat lait ja asetukset, joiden keskeisimmät tavoitteet ovat avoimuus, tasapuolisuus ja syrjimättömyys. Lisäksi laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta vaikuttaa asiakirjojen julkisuuteen hankintaprosessin aikana.Tutkimuksessa havaittiin, että erittäin suuri osa ostoista on markkamääräisesti pieniä ostoja, jotka aiheuttavat hintaansa nähden suuret hankintakustannukset. Toimittajia on paljon ja rahallisesti pienten toimittajien määrä on erittäin suuri. Tästä on seurauksena se, että toimittajayhteistyö on useiden toimittajien kanssa hyvin satunnaista ja toimitusten valvonta ja toimittajaseuranta vaikeutuu. Toimittajien kehittämiseen ei tästä johtuen enää riitä resursseja. Toimittajayhteistyö julkisiin hankintoihin erikoistuneen kauppatalon kanssa on vasta alullaan ja yhteistyön määrä vaihtelee paljon eri koulutusyksiköissä. Yllättäviä tuloksia tuotti toimittajan hintojen kehitys sopimuskauden aikana. Hinnoissa oli tapahtunut kaikissa tuoteryhmissä huomattavaa nousua vuoden aikana.Hankintatoimintaa voidaan kehittää nopeuttamalla nykyisiä prosesseja hyväksikäyttäen olemassa olevaa Intranet-tekniikkaa. Samoin sähköinen kaupankäynti on useissa tuoteryhmissä varteenotettava ja tulevaisuudessa edelleen kehittyvä vaihtoehto. Toimittajaseurantaa tulee tehostaa ja toimittajien kanssa tulee pyrkiä avoimeen ja jatkuvaan yhteistyöhön.Hankintayhteistyön kehittäminen omistajakuntien kanssa ja Etelä-Karjalan julkisen sektorin yhteishankintoihin sitoutuminen olisivat tehokas tapa säästää hankintakustannuksissa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli syy-seuraussuhteiden selvittäminen osuuspankkien uudessa tasapainotetussa menestysmittaristossa sekä mittaristokokonaisuuden arvioiminen ja mahdollisten kehitysehdotusten esittäminen. Lisäksi tavoitteena oli pankkitasoa alemmille seurantatasoille sopivien menestysmittareiden kehittäminen. Taustaksi soveltavalle osalle työssä tarkastellaan suorituskykymittaristojen roolia osana toiminnan ohjausta ja strategista johtamista. Suorituskykymittaristoista nostetaan esille tasapainotettu mittaristo, muut toiminnan ohjauksen välineet jätetään tutkimuksen ulkopuolelle. Syy-seuraussuhteet esitetään vuokaaviona. Suurin osa esitetyistä syy-seuraussuhteista perustuu rationaaliseen päättelyyn, minkä lisäksi joidenkin mittareiden välisiä yhteyksiä on tutkittu yksinkertaisen regressioanalyysin avulla. Mittaristokokonaisuuden arvioinnin yhteydessä esille nostettuihin kehittämistarpeisiin pyritään vastaamaan määrittelemällä uusi tunnusluku - asiakkuuden kokonaisarvo - joka yhdistää talous- ja asiakasnäkökulman mittaamisen osuuspankkien menestysmittaristossa. Alempien organisaatiotasojen menestysmittareiden kehittämisen osalta rajoitutaan mittareihin, jotka voisivat toimia menestysmittareina kaikissa osuuspankeissa. Niiden muodostamiseen otetaankin kantaa lähinnä periaatteellisella tasolla.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön tavoitteena on selvittää projektituotteita valmistavan metallialan yrityksen toiminnan ohjaamisen ongelmat sekä hankkia yrityksen vaatimukset täyttävä integroitu toiminnanohjausjärjestelmä. Lisäksi työssä analysoidaan toiminnanohjausjärjestelmän tuomia etuja yritykselle. Työ tehtiin Hartolassa. Työn teoriaosassa käsitellään tietojärjestelmäprojektiin kuuluvia vaiheita sekä yleisesti liiketoimintaprosessien kehittämistä. Tämän jälkeen käsitellään tarkemmin tietojärjestelmän hankintaprojektia. Lopuksi kartoitetaan yleisesti tietojärjestelmiä ja toiminnanohjausjärjestelmiä. Työn empiirisessä osassa kerrotaan tietojärjestelmäprojektin toteuttamisesta metalliyrityksessä. Tällöin esitellään projektin alussa yrityksessä ollut tilanne ja kuvataan työntekijöiden haastatteluissa esiin tulleet ongelmat. Ongelmien analysoinnin jälkeen kuvataan toiminnanohjausjärjestelmän valintaprojektin kulkua. Toiminnanohjausjärjestelmän hankinnan lähtökohtana tulee olla yrityksen tuottavuuden ja toimintojen kehittäminen. Toiminnanohjausjärjestelmät tarjoavat tähän hyvän työkalun, mutta hyödyntääkseen toiminnanohjausjärjestelmää yritys joutuu käymään läpi suuren oppimisprosessin. Toiminnanohjausjärjestelmät parantavat yrityksen toimintaprosesseja vain, jos toiminnanohjausjärjestelmän implementointiprosessi onnistuu ja järjestelmästä näin saadaan kaikki hyöty irti. Integroidut toiminnanohjausjärjestelmät hyödyttävät yritystä reaaliaikaisen informaation ansiosta. Lisäksi järjestelmän avulla saadaan yrityksen prosesseja tehostettua ja yhdistettyä toisiinsa.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tarkoituksena oli kehittää yrityksen nimikkeiden hallintaa osana uuden toiminnan-ohjausjärjestelmän käyttöönottoprojektia. Tavoitteena oli toiminnanohjausjärjestelmän ja suunnittelun tietojärjestelmien välisen tuotetiedon löydettävyyden ja käytettävyyden kehittäminen tuotteen tilaus –toimitus prosessin näkökulmasta. Työn ongelmaa tarkasteltiin ja analysoitiin tuotetiedon hallintaan ja toiminnanohjausjärjestelmiin liittyvän kirjallisuuden pohjalta. Aineistona käytettiin myös aihepiiriin liittyneitä aiempia tutkimuksia. Diplomityön tuloksena saatiin toiminnanohjausjärjestelmään standardoitu nimikkeistö ostettavista materiaaleista ja sekä itse valmistettavista tuotteista. Suunnittelun ja toiminnanohjausjärjestelmän välinen nimiketietojen siirto mahdollistettiin määrittämällä yhteydet ERP- ja CAD -järjestelmien välille. Järjestelmäintegraation ansiosta suunnittelussa muodostettuja tuoterakenteita voidaan käyttää hyväksi ERP –järjestelmän eri prosesseissa, kuten esimerkiksi tuotannossa ja hankinnoissa. Tehokkaan tuotetiedon hallinnan perusta on toimiva ja standardoitu nimikkeistö. Onnistuneen tiedonhallinnan edellytyksiä ovat tiedon yksikäsitteisyys, ajantasaisuus ja saatavuus. Olemassa olevaa tietoa tulee pystyä käyttämään mahdollisimman tehokkaasti hyväksi

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli luoda hankintalogistiikan kehittämisen toimintamalli, sekä testata sitä yhden raaka-ainetoimittajan kanssa. Nykytilan kartoituksella havaittiin selkeästi nykyisen ostostrategian sekä operatiivisten ostotoimenpiteiden kehittämisen tarve. Erityisen selvä heikkous on nykyisten toimittajien suuri lukumäärä. Jatkossa tulisi keskittyä ostovoiman lisäämiseen ja pyrkiä entistä pidempiin yhteistyösopimuksiin. Työssä suunniteltiin valitun toimittajan ja yrityksen tarpeet sekä vaatimukset huomioiva hankintamalli. Kyseisen hankintamallin parametrien laskemiseksi sekä toimitusten valvomiseksi tehtiin Microsoft Excel -ohjelmalla pilottityökalu operatiiviselle hankintatoiminnalle. Yrityksen hankintatoiminnan kehittämiseksi tulisi keskittyä toimittajien lukumäärän sekä ostorutiinien vähentämiseen, tuotteiden ja nimikkeiden tehokkaaseen luokittelemiseen, tieto- ja tietoliikennetekniikan hyödyntämiseen hankintatoiminnan ja tuotannonohjauksen työkaluna sekä toimittajien toiminnan tehostamiseen yhteistyötä lisäämällä.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön tavoitteena oli selvittää erään teleoperaattorina toimivan yrityksen sisäisen liiketoimintayksikön nykyisiä kumppanuusmalleja ja toimintatapoja sekä tehdä vaiheistettu ehdotus toiminnan tehostamisesta uudella mallilla. Tämä yksikkö toimii yrityksen suurasiakasmyyntiyksikkönä. Tavoitteena on luoda kehitettävistä uusista toimintamalleista uusi myyntiprosessi ja ottaa se käytäntöön vaiheistetusti. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa selvitettiin yrityksen suurasiakasmyyntiyksikön nykyiset kumppanuusmallit ja myyntiprosessi. Tässä keskityttiin myyntiyksikön kannalta merkittäviin toimintoihin. Yrityksen suurasiakasmyynnin toiminnassa havaittiin ongelmana myyntihenkilöstön ajankäyttö, jonka taustoja selvitettiin. Suurin osa myyjien ajasta kului päivittäisrutiinien suorittamiseen ja ongelmatilanteiden selvittämiseen. Tällaisia tilanteita olivat mm. laskutusepäselvyydet, asennustöiden viivästymiset ja tarjousten teknisten ratkaisuiden tekeminen. Nämä toiminnot veivät yli puolet myyjien ajasta, josta tavoitteellisesti yli 80 prosenttia pitäisi kulua asiakkaiden kanssa suoraan toimimiseen. Tutkimuksen teoriataustana käytettiin kahta prosessijohtamisen koulukuntaa; BPR:ää (Business Process Reengineering) ja TQM:ää (Total Quality Management). Niihin perehdyttiin kirjallisuuden ja artikkeleiden avulla ja tähän työhön niistä kirjoitettiin merkitykselliset osat. Yrityksen suurasiakasmyyntiyksikön uuden myyntiprosessin kehittäminen aloitettiin segmentoimalla sen asiakkaat avain-, kanta-, kasvu- ja arvoasiakkaisiin. Näille segmenteille kehitettiin omat myyntimallinsa, joihin liittyi niille suunnattava tarjooma (tuotevalikoima). Tämän jälkeen myyntimallit koulutettiin henkilöstölle ja samalla kerättiin informaatiota uuden myyntiprosessin luomista varten. Uusi myyntiprosessi jakautuu viiteen vaiheeseen. Pre sales –vaiheessa (1) keskitytään asiakkuuksien johtamiseen, yrityksen myyjien oman organisaation ja liiketoimintaympäristön tuntemukseen ja uusasiakashankintaan. Ehdotusvaiheessa (2) tehdään asiakkaalle ehdotus kehitysprojektista, jonka tähtäimenä on luoda asiakkaalle tarve hyödyntää tietoliikennettä omassa toiminnassaan. Tämän toiminnan tavoitteena on päästä mukaan mahdollisimman syvälle asiakkaan liiketoimintaan ja sitä kautta kasvattaa liikevaihtoa ja kannattavuutta. Myyntivaiheessa (3) asiakkaalta on saapunut tarjouspyyntö ja sen pohjalta valmistellaan tarjous. Tämän jälkeen käydään tarkentavia neuvotteluita ja pyritään saamaan suotuisa päätös ja sitä kautta tilaus asiakkaalta. Toimitusvaiheessa (4) myydyt tuotteet ja palvelut syötetään tilausjärjestelmiin ja toimitetaan asiakkaalle. Tämän jälkeen seuraa toimituksen kertalaskutus ja jälkimyynti/markkinointi, jolla jo kertaalleen myydyt tuotteet ja palvelut ikään kuin myydään asiakkaalle uudestaan. Viimeinen vaihe on after sales –vaihe (5), jossa varmistetaan myytyjen tuotteiden ja palveluiden ja niiden kausilaskutuksen toimivuudet, tehdään raportointia ja myydään asiakkaalle jo myytyjen tuotteiden lisäksi uusia lisäpalveluita.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Työ käsittelee aihiovalmistustoiminnan kehittämistä ohutlevytuotetehtaassa. Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää aihiovalmistustiimin toiminnan edellytyksiä uudistuvan laitekannan tuomien mahdollisuuksien avulla muuttuvassa johtamiskulttuurissa. Kirjallisuusosassa tarkastellaan konepajatoiminnan tunnuslukuja ja ohutlevytekniikoiden teoriaa. Konepajatekniikan ohella käsitellään mm. johtamismenetelmien kehitystä yleisesti sekä erityisesti prosessijohtamista. Kokeellisessa osassa tarkastellaan eri raaka-ainevaihtoehtojen soveltuvuutta ohutlevytuotteille ja –rakenteille sekä materiaalikäytön kehittämisen kustannusvaikutuksia. Laiteinvestoinnin vaikutuksia tarkastellaan käytössä olevan konekapasiteetin hyödyntämisen kannalta. Aihiovalmistustoiminnan kehittämistä tarkastellaan kahden vuoden aikajänteellä, jona aikana kohdeyrityksessä ollaan implementoimassa prosessijohtamiseen perustuvaa prosessiorganisaatiomallia. Tutkimustuloksia tullaan hyödyntämään kohdeyrityksen operatiivisessa työskentelyssä.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Päällystettyä paperia valmistettaessa syntyy päällystettyä hylkyä, joka kierrätetään takaisin prosessiin raaka-aineen tehokkaaksi hyödyntämiseksi. Hylyn mukana takaisin paperikoneen lyhyeen kiertoon päätyy myös pigmenttiaines levymäisinä partikkeleina. Nämä partikkelit rejektoituvat lyhyen kierron pyörrepuhdistimilla. Raaka-aineen hävikin pienentämiseksi käytetään lyhyessä kierrossa täyteaineen talteenottojärjestelmää, jonka tehtävänä on hienontaa päällystysainepartikkelit tasakokoisiksi, jotta ne voitaisiin palauttaa prosessiin. Talteenottolaitteistojen toiminnan tarkkailun kannalta on keskeistä tietää pyörrepuhdistuslaitoksen eri jakeiden partikkelikokojakaumat juuri pigmenttipartikkelien osalta. Tätä määritystä häiritsee näytteissä oleva kuitu. Tässä työssä pyrittiin löytämään partikkelikokoanalyysimenetelmä, jolla pigmenttien partikkelikokojakauma saataisiin selvitettyä kuidusta huolimatta. Aiemmin käytetty näytteen tuhkaus esikäsittelynä ennen partikkelikokoanalyysiä laserdiffraktiometrillä on osoittautunut toimimattomaksi. Kokeiden pääpaino keskittyi näytteen esikäsittelyyn fraktioinnilla ennen laserdiffraktioanalyysiä ja virtaussytometriamittauksiin. Fraktiointiin käytettiin DDJ-laitetta (dynamic drainage jar), joka oli varustettu metalliviiralla. Kumpikaan menetelmistä ei ollut täysin toimiva partikkelikokoanalyysiin, fraktioinnilla saadaan vähennettyä kuidun partikkelikokojakaumaan aiheuttamaa virhettä, mutta sen toimivuus riippuu paljolti näytteestä. Virtaussytometrialla väriainetta SYTO13 käyttämällä saadaan pigmenttipartikkelit tunnistettua ja näin rajattua kuidut pois mittauksista, mutta pigmenttiä ei saada erotettua puuperäisestä hienoaineesta, mikä vääristää mittaustulosta.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Asiakasohjautuva valmistus on tämän päivän tuotanto-organisaation elinehto. Useilla aloilla kilpailukykyä ja kannattavaa tuotantoa on vaikea ylläpitää ilman asiakasohjaukseen perustuvaa tuotantotapaa. Tulevaisuuden yritys tarvitsee menestyäkseen kykyä mukautua nopeasti ja vaivattomasti markkinoiden yllättäviin muutoksiin. Näihin muutoksiin pystytään vastaamaan ketterällä tuotantofilosofialla, ja ketterän toiminnan nopealla omaksumisella onkin suuri merkitys yrityksen kilpailukykyyn tulevaisuuden kiristyvillä markkinoilla. Diplomityössä tarkastellaan herkästi markkinoiden muutoksiin sopeutuvan tuotannon vaatimuksia ja edellytyksiä. Työssä keskitytään ketterän tuotannon toimintatapojen ja piirteiden kuvaamiseen sekä niiden soveltamiseen käytännön toimitaan. Tavoitteina ovat materiaalivirtojen sujuvuuden parantaminen ja läpimenoaikojen lyhentäminen. Empiirisessä osassa kuvattiin kohdeyrityksen nykyinen toimintatapa ja esitettiin perusteltuja kehitysehdotuksia ketterän tuotannon piirteiden pohjalta. Tavoitteet pyrittiin saavuttamaan tuotantoeräkokojen optimoinnin, layout –muutosten, visuaalisten ohjausmenetelmien sekä automaattisten materiaalinkäsittelylaitteiden avulla. Työssä esitettiin käytännön toimenpide-ehdotukset, kustannuslaskelmat sekä arviot saavutettavista hyödyistä.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä diplomityö on osa Puutavaralogistiikan läpinäkyvyyden kehittäminen – hanketta (PuLK-hanke), joka tähtää puutuoteteollisuudessa toimivan yrityksen tilaus-toimitusketjun läpinäkyvyyden lisäämiseen. Hanke on aloitettu kohdeyrityksen tarpeesta parantaa tilaus-toimitusketjun toimintaa uusien toimintaympäristön haasteiden edessä. Tämän työn tavoitteena oli selvittää kohdeyrityksen tilaus-toimitusketjun nykytila sekä tuottaa hankkeessa myöhemmässä vaiheessa toteutettavan systeemiteoreettisen mallinnuksen alkutiedoksi sopiva ylätason liiketoimintamalli. Nämä tehtiin kolmella eri lähestymistavalla, joiden avulla saatiin muodostettua kattava kuva nykytilasta sekä selvitettyä tarvittavalla tarkkuudella liiketoiminnan ylätason malliin vaaditut tiedot. Tärkeimmät käytetyt menetelmät olivat liiketoiminnan mallinnus, swot-analyysi kyselytutkimuksen tuloksista ja kirjallisuustutkimus tuettuna haastatteluilla, tutustumiskäynneillä ja yhteistyöosapuolien resurssien käytöllä. Liiketoiminnan mallinnus osoittautui hyödylliseksi työkaluksi paljastaen toiminnan epäkohdat koko ketjun tasolla niin, että korjaavien toimenpiteiden toteutus helpottui. Systeemiteoreettisen simulointimallin muodostaminen aloitettiin liiketoiminnan mallinnuksen tuottaman informaation pohjalta.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli kehittää Stora Enson Varkauden tehtaiden oston ja osto-varastojen raportointia ja toiminnan mittaamista toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoprojektin yhteydessä. Työssä selvitettiin suorituskykymittareiden merkitystä yrityksen toiminnalle ja mittareista muodostettavalta mittaus-järjestelmältä vaadittavia ominaisuuksia. Lisäksi kartoitettiin materiaali-toimintojen yhteyttä koko yrityksen toimintaan. Työ painottuu SAP R/3:n materiaalihallinnon raporttien kartoittamiseen. Lisäksi työssä käsitellään Varenso Oy:n johtamisjärjestelmästä, Latukoneesta, saatavia mittareita. Mittariston kehittämisprosessi sisälsi käytössä olevien mittareiden arvioinnin, uusien mittareiden kartoittamisen sekä mittareiden karsinnan ja valinnan. Valituille mittareille luotiin raportointipohjat, joiden avulla niitä jatkossa seurataan. SAP R/3:n materiaalihallinnon raportointimahdollisuudet ovat laajat, mutta ne eivät kuitenkaan vielä kata kaikkia oston ja ostovarastojen raportointitarpeita. Mittaamisen ja raportoinnin kehittäminen edelleen vaatii SAP R/3:n raportointiominaisuuksien laajempaa käyttöönottoa tai muiden työkalujen hyödyntämistä raportoinnin tukena.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä on tutkittu Koskisen Oy:n vaneritehtaan 2. kuivauslinjalla toimivaa viilun laatulajittelujärjestelmää, jonka toiminnan tehostamiseksi haettiin uusia, vaihtoehtoisia ratkaisuja. Lajittelujärjestelmän toiminnan nopeuttamiseen ja toimivuuden kehittämiseksi haettiin ratkaisuja dimensio-, reuna- ja sisävikojen käsittelyyn. Linjan käyttöasteen kasvattamiseksi sen vikadiagnostiikkaan ja toi¬min¬nan seurantaan haettiin myös uusia menetelmiä. Kuvatun arkin reunatietojen avulla pystytään ottamaan huomioon käytönaikaisten asemointivirheiden aiheuttamat mittavirheet. Vika-alueiden harmaatasoarvoista kerättyä tietoa käytetään histogrammipiirteiden irrotuksessa oksien luokittelua parantamiseksi. Neuroluokittelijoiden käyttöönottoa luokittelijoina puoltavat niiden luokittelunopeus itse luokittelussa ja lähes k-NN-luokittimen tasoon yltävä luokittelutarkkuus. Neuroluokittelijoista tutkittiin monikerros-Perceptron- (MLP) ja oppiva vektorikvantisaatio- (LVQ) luokittelijat. Edellä mainittujen muutosten käyttöönoton avulla parantuneen viiluarkin onnistunut laadutus tuo kustannussäästöjä yritykselle sekä viiluarkkien paremman hyväksikäytön että viilun jatkokäsittelyssä säästyvän työmäärän avulla.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Soodakattila on osa selluloosatehdasta. Selluloosatehtaan tehokkuuden ja ympäristöystävällisyyden ratkaisevin tekijä ovat työntekijät. Puutteellisten ja vanhentuneiden ohjeiden avulla tehtaan operaattorit eivät pysty kehittämään omaa osaamistaan ja edelleen tehostamaan laitoksen toimintaa. Työntekijöiden toiminnan tukeminen päivittäisissä työtehtävissä onkin tehokas tapa parantaa niin soodakattilan kuin koko selluloosatehtaan energia- ja ympäristötaloutta. Työssä on tarkasteltu nykyistä soodakattilan käyttöohjeistoa ja selvitetty dokumentaation käyttäjäryhmät sekä näiden pohjalta laadittu uudistetun ohjeen sisältövaihtoehdot ja tekotavat. Työn tuloksena on havaittu, että ohjeen uudistaminen on helpointa toteuttaa ohjausjärjestelmään yhdistettyinä intranet-sivustona. Sivuston käyttöönotolla on saatavissa kustannussäästöjä, jotka seuraavat toiminnan tehostumisesta, ympäristöhaittojen vähenemisestä, laitoksen ylläpidon helpottumisesta, käyttövarmuuden parantumisesta ja nopeammasta käyttöönotosta. Työssä on esitetty ehdotus Andritz Oy:n sähköiseksi dokumentointitavaksi sekä listattu siihen liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän työn päätavoitteena on kehittää suorituskyvyn tunnuslukujärjestelmä projektiliiketoimintaa harjoittavalle yritykselle. Muita tavoitteita ovat kehittämisprosessin, mittaristoijen ja mittareiden käytön kartoitus sekä kohdeyrityksen suorituskyvyn nykytilanteen selvitys kerättävän esimerkki-aineiston perusteella. Yrityksen informaatiotarpeiden perusteella mittausjärjestelmän tavoitteeksi asetettiin johdon päätöksenteon tukeminen. Mittariston perusosa-alueet valittiin kirjallisuuteen ja nykyisen mittauksen puutteisiin perustuen. Alueet olivat toimittajat, henkilöstö, toiminta ja asiakkaat. Tunnusluvut valittiin yhdessä käyttäjien kanssa valmiista esimerkeistä ja yrityksessä kehitetyistä uusista ja olemassa olevista mittareista. Yrityksen suorituskyvyn nykytilaa analysoitiin valituilla tunnusluvuilla. Toimintatapojen yhtenäisyys on kehityskohde, jolla mittarien arvoista saadaan nykyistä vertailukelpoisempia ja luotettavampia. Tulevaisuudessa luotua tunnuslukujärjestelmää on kehitettävä toiminnan muutosten mukana. Toimintolaskennan käyttöönotto on eräs mahdollisuus toiminnan ja mittariston jatkokehittämiseen sekä kustannustietojen ja hinnoittelun tarkkuuden parantamiseen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli kehittää kunnossapitoyritykselle toiminnan tuottavuuden ja tehokkuuden mittausjärjestelmä. Ensin etsittiin teorian avulla ne sopivat suorituskykymittarit ja tekijät, joiden avulla yrityksen suorituskykyä voidaan luotettavasti ja ymmärrettävästi seurata. Apuna työnkulussa käytettiin kunnossapidon henkilökunnalle suunnattuja kirjallisia ja suullisia haastatteluja. Haastatteluiden avulla selvitettiin kunnossapidon suorituskyvyn mittauksen nykytila sekä mahdollisia kehityskohteita. Haastatteluihin ja kirjallisuuteen pohjautuen päätettiin yritykselle rakentaa suorituskykymittaristo. Mittaristoksi valittiin tuottavuus- eli tavoitematriisi, joka on toimiva työkalu mittareiden seurantaan. Se on helppokäyttöinen ja selkeä. Lisäksi matriisi antaa tulosindeksin avulla kokonaiskuvan kunnossapidon tasosta. Tavoitematriisi koostuu eri menestystekijöistä sekä näiden menestystekijöiden tunnusluvuista eli mittareista. Menestystekijöiksi valittiin: taloudellisuus, tuotantojärjestelmän tehokkuus, kustannusrakenne, kunnossapidon suunnittelu sekä häiriönkorjaus. Menestystekijöillä on jokaisella kolmesta kuuteen mittaria. Tavoitematriisin käyttö ja seuranta tapahtuu yksinkertaisen sovellusohjelman avulla. Mittariston kehittäminen on pitkä ja vaativa prosessi. Mittareita, niiden tavoitearvoja sekä menestystekijöitä tulee säännöllisin väliajoin tarkastaa, jotta kehitys on oikean suuntaista. Mittariston käyttöönotto ja käyttö edellyttävät kaikilta työntekijöiltä motivaatiota toiminnan kehitykseen sekä pitkäjänteisyyttä, sillä matriisin tarjoamat hyödyt ovat näkyvissä vasta kuukausien päästä.