556 resultados para strategian toteuttaminen


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suurin osa Suomen vuokrataloyhtiöistä perustettiin 60- ja 70-luvuilla. Tuolloin oli selkeä kuva asuntojen tarpeesta, sijainneista, koosta ja varustetasosta. Asuntotuotantoon kohdistetut rahoitusmuodot koettiin onnistuneiksi ja toimiviksi. Toimintaympäristön muutokset ovat tänään huomattavasti nopeampia kuin tutkimuksen kohteena olevan yhtiön perustamisen aikaan, yli neljäkymmentä vuotta sitten. Vuokrataloyhtiön on pystyttävä varautumaan yllättäviin muutoksiin ja pyrkiä tunnistamaan muuttuvat elementit. Tämä diplomityö pyrkii selvittämään, mitä vaihtoehtoisia tulevaisuudenkuvia on olemassa. Työ perustuu samalla tulevaisuudentutkimuksen kirjallisuusteoriaan ja sen peruslähtökohtiin. Empiirinen osuus perustuu tutkittavan vuokrataloyhtiön historiaan, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen tehtyjen ratkaisujen dokumentteihin. Vuokrataloyhtiön ympäristö on täynnä tunnistettavia ominaisuuksia, verkostoja ja rakenteellisia aukkoja. Ympäristöstä tulee osata poimia ne asiat, joiden perusteella eri skenaario- ja ennakointimenetelmät laaditaan. Ennakointi ei ole ennustamista. Skenaario - ja ennakointimenetelmien hyödyntäminen on avoin prosessi, joka sisältää tutkimuskysymyksiä, lähtökohtia, joita tarkennetaan prosessin edetessä. Vuokrataloyhtiön on osattava hyödyntää nämä menetelmät osana strategian suunnitteluaan, jotta se pärjää myös tulevaisuudessa muuttuvassa toimintaympäristössään.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Moniviranomaisyhteistyönä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen johdolla on laadittu öljyvahinkojen torjuntalain 13 §:n mukainen Saaristomeren alueen alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan yhteistoimintasuunnitelma. Suunnitelman tarkoituksena on varmistaa torjuntatöiden nopea käynnistyminen ja torjuntatöiden laadukas toteuttaminen viranomaisten yhteistoimin kaikissa yhteistoiminta-alueella tapahtuvissa alusöljy- ja aluskemikaalivahinkotilanteissa. Suunnitelmassa on esitetty Saaristomeren alueen erityispiirteitä sekä eri viranomaisten ja muiden torjuntaan osallistuvien tehtäviä ja resursseja. Suunnitelmassa kuvataan torjuntatyön eri vaiheita ja niitä havainnollistetaan tarkemmin onnettomuustapauksista laadituin esimerkkikuvauksin. Kapeat ja karikkoiset väylät sekä saarten ja tärkeiden luonnonsuojelualueiden suuri määrä asettavat erityisiä haasteita torjuntatöille. Torjuntatöiden nopea käynnistyminen on ensiarvoisen tärkeää Saaristomeren yhteistoiminta-alueella. Nopean toiminnan kehittämiseen ja tähän sopivan kaluston hankintaan sekä harjoitustoimintaan tarvitaan lisäpanostusta jatkossa. Avovesikauden ulkopuolella tapahtuvien vahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunta sekä vahinkojätteen logistiikka ovat selkeitä kehittämisalueita lähitulevaisuudessa. Suurten merialueella tapahtuvien vahinkojen torjunnassa tarvitaan aina resursseja yhteistoiminta-alueen ulkopuolelta. Yhteistyötä ja koordinaatiota yhteistoiminta-alueiden välillä ja valtakunnallisella tasolla tulee kehittää ja kokonaisuus mm. päivitettyine uhkakuvineen laatia valtakunnallisen torjuntastrategian muotoon.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä tutkitaan strategian määrittämistä. Tutkimus keskittyy logistiikkapalvelualan yrityksen strategian uudistamiseen ja strategiatyön kehittämiseen. Tutkimus pyrkii selvittämään miten yritys pystyy parhaiten saavuttamaan strategiset tavoitteensa. Lisäksi pyritään selvittämään miten yritys pystyy luomaan ja ylläpitämään kilpailuetua. Tutkimus toteutetaan tutkimalla ensin strategiaa, strategiaprosessia ja logistiikkapalvelualan liiketoimintaa kirjallisuudessa. Empiirinen osuus toteutetaan pääosin yrityksen johtoryhmän jäsenten kanssa strategiatyöpajoissa. Yrityksen hallitus asettaa strategiset tavoitteet ja myös hyväksyy projektin eri vaiheiden tulokset. Strategisissa analyyseissä otetaan huomioon sekä ulkoinen että sisäinen näkökulma, jotta saadaan kattava kuva yrityksen liiketoimintaympäristöstä sekä yrityksen vahvuuksista ja heikkouksista. Analyysejä hyödynnetään strategisten vaihtoehtojen muodostamisessa sekä yritys- että liiketoimintatasolla. Strategiset valinnat tehdään sen perustella, miten eri strategiset vaihtoehdot tukevat asetettuja strategisia tavoitteita. Tutkimuksen tuloksena määritellään yrityksen strategia, joka myös dokumentoidaan. Lisäksi luodaan strategisen suunnittelun ja johtamisen prosessi, joka mahdollistaa reagoinnin liiketoimintaympäristössä tapahtuviin nopeisiin muutoksiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tällä tutkimuksella oli tavoitteena selvittää kuluttajapalveluita tarjoavien yritysten turvallisuuskulttuurin taso sekä mahdollisuuksia tason kehittämiseksi. Turvallisuuskulttuuria ja miten se kytkeytyy kuluttajaturvallisuuteen, käsiteltiin teorian kautta. Samalla luotiin yleiskatsaus turvallisuusajattelun kehitykseen Suomessa. Turvallisuuskulttuurin taso selvitettiin kyselytutkimuksella kuluttajapalveluita valvoville viranomaisille. Samalla saatiin katsaus myös siihen, millaisia menetelmiä valvonnan käytössä on ollut ja kuinka aktiivisesti esimerkiksi jälkivalvontaa on tehty. Kyselyn perusteella turvallisuuskulttuuri on tasolla, jolla pyritään vain täyttämään lainsäädännön ja viranomaisten antamat vaatimukset. Tason korottamiseksi löytyi mahdollisuuksia niin viranomaisten valvontaa ajatellen kuin myös toiminnanharjoittajille. Tällaisia mahdollisuuksia ovat muun muassa toiminnanharjoittajille yhteisesti järjestettävät koulutustilaisuudet. Toiminnanharjoittajilla kokonaisturvallisuusjohtaminen ja laatuajattelu pitää sisällään usein työturvallisuus-, työterveys- ja ympäristöasioita. Mikäli tätä ajattelua laajentaa asiakasnäkökulmalla, lisäisi se kuluttajaturvallisuutta kokonaisuudessaan. Oman haasteen kuluttajaturvallisuuden kehittymiseen tuo mukanaan valvonnan valtiollistaminen ja etenkin sen käytännön toteuttaminen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kiinteistöosasto on yksi liiketoimintaa tukeva toiminto ja osaston strategia on johdettu pääosin konsernin strategiasta. Kiinteistöjen osuus Pirkanmaan Osuuskaupan tasearvosta on kuitenkin niin merkittävä, että kiinteistöstrategiassa on myös omia erityispiirteitä kuten kiinteistöjen salkutus. Strategiassa keskitytään tukemaan osuuskaupan omaa liiketoimintaa ja kaikki toimet tähtäävät loppuasiakkaan parempaan tyytyväisyyteen. Toimeenpanosuunnitelmassa on suuri rooli yhdessä tekemisellä ja kirjoittaja uskoo vahvasti sitoutumisen muutokseen muodostuvan asioiden keskustelemisen ja muutoksen merkityksen ymmärtämisen kautta. Tutkielman teoriaosuudessa käydään läpi kiinteistöstrategian teorioita, päästrategian ja tukitoimintostrategian suhdetta ja teorioita strategian toimeenpanosta. Prosessi eteni koko kiinteistöosaston henkilökunnan muutamasta yhteisestä päivästä ja päättyi kiinteistöstrategian toimeenpanosuunnitelmaan. Kaksi suurinta tekijää strategian toimeenpanon onnistumisessa ovat viestintä ja johtaminen. Yhteisten keskustelujen ansiosta saamme paremman lopputuloksen ja koko kiinteistöosaston henkilöstö on sitoutunut uuteen kiinteistöstrategiaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lääkehoidon turvallinen toteuttaminen edellyttää sairaanhoitajalta hyvää lääkehoidon osaamisperustaa. Sairaanhoitajakoulutuksen tehtävänä on mahdollistaa tämän osaamisen kehittyminen. Kansainvälisissä tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että lääkehoidon opetuksen laajuudessa, sisällössä ja toteutuksessa on vaihtelevuutta. Aikaisemmissa tutkimuksissa on raportoitu myös puutteita lääkehoidon osaamisessa sekä sairaanhoitajilla että sairaanhoitajaopiskelijoilla. Koulutuksen ja lääkehoidon osaamisen kehittämiseksi lääkehoidon opetuksen ja sairaanhoitajaopiskelijoiden lääkehoidon osaamisen monipuolinen arviointi ja osaamista selittävien tekijöiden tarkastelu on tarpeen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli i) arvioida lääkehoidon opetusta suomalaisessa sairaanhoitajakoulutuksessa, ii) arvioida sairaanhoitajaopiskelijoiden lääkehoidon osaamista sekä iii) tunnistaa sairaanhoitajaopiskelijan lääkehoidon osaamiseen yhteydessä olevat tekijät. Tutkimus toteutettiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa kahden integroidun kirjallisuuskatsauksen kautta määriteltiin tutkimuksen kohteena oleva sairaanhoitajan lääkehoidon osaaminen ja aiemmin tunnistetut sairaanhoitajaopiskelijan lääkehoidon osaamiseen yhteydessä olevat tekijät. Toisessa vaiheessa toteutettiin valtakunnallinen lääkehoidon opetukseen liittyvä kysely hoitotyön koulutusohjelmasta vastaaville koulutuspäälliköille (n=22) ja opettajille (n=136). Tutkimuksen kolmannessa vaiheessa opintojensa alku‐ (n=328) ja loppuvaiheessa olevien sairaanhoitajaopiskelijoiden (n=338) lääkehoidon osaaminen arvioitiin ja osaamiseen yhteydessä olevat tekijät tunnistettiin. Aineistojen analyysissä käytettiin pääosin tilastollisia menetelmiä. Tulosten perusteella lääkehoidon opetuksen laajuus vaihteli eri ammattikorkeakouluissa, mutta opetuksen sisältö oli kuitenkin monipuolista. Lisää huomiota tulisi kiinnittää lääkehoidon teoreettiseen perustaan ja itsehoitoon sekä lääkehoidon ohjaukseen liittyviin sisältöalueisiin. Opiskelijoiden lääkehoidon osaamista arvioitiin säännöllisesti kaikissa ammattikorkeakouluissa. Sairaanhoitajaopiskelijan lääkehoidon osaamista arvioitiin tutkimuksessa tietotestillä, lääkelaskentatehtävillä ja lyhyiden potilastapausten ratkaisemisen avulla. Lääkehoidon osaamiseen yhteydessä olevia tekijöitä tarkasteltiin kolmesta näkökulmasta: 1) yksilölliset tekijät, 2) kliiniseen oppimisympäristöön ja 3) ammattikorkeakouluun liittyvät tekijät. Lääkehoidon teoreettista osaamista arvioivassa tietotestissä opiskelijat vastasivat keskimäärin 72 prosenttiin kysymyksistä täysin oikein; lääkelaskuista täysin oikein oli 74 % ja potilastapauksissa 57 % valitsi parhaan mahdollisen toimintatavan. Tulosten perusteella sairaanhoitajaopiskelijan osaamista selittivät eniten yksilölliset tekijät. Lääkehoidon osaamiseen yhteydessä olevien tekijöiden välillä oli eroa opintojen alussa ja lopussa. Opintojen alkuvaiheessa opiskelijan aikaisempi opintomenestys oli yhteydessä lääkehoidon osaamiseen, kun taas opintojen loppuvaiheessa siihen olivat yhteydessä opiskelijan kyky itseohjautuvaan oppimiseen sekä opiskelumotivaatio. Johtopäätöksenä voidaan todeta tutkimuksen tulosten olevan samansuuntaisia kuin aikaisemmissa tutkimuksissa. Lääkehoidon opetuksen laajuus vaihtelee opetussuunnitelmatasolla, mutta täsmällinen arviointi on vaikeaa opetuksen sisältöjen integroimisen takia. Sairaanhoitajaopiskelijoiden lääkehoidon osaaminen oli hieman parempaa kuin aikaisemmissa tutkimuksissa, mutta osaamisessa on edelleen puutteita. Lääkehoidon opetuksen ja osaamisen kehittäminen edellyttää kansallista ja kansainvälistä tutkimus‐ ja kehittämisyhteistyötä. Tutkimuksen tulokset tukevat lääkehoidon opetuksen sekä osaamisen tutkimusta ja kehittämistä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkielman tavoitteena on kuvata ja analysoida johdon ohjausjärjestelmien toimintaa pakettina ja hahmottaa strategisen suorituskyvyn mittauksen merkitystä sekä roolia johdon ohjausjärjestelmäpaketissa. Paketti-näkökulman ottaminen johdon ohjausjärjestelmiin edustaa laajempaa näkemystä ohjauksesta, jossa johdon laskentatoimen järjestelmien lisäksi ohjausjärjestelmiksi katsotaan kaikki ne formaalit ja epäformaalit järjestelmät, joilla organisaatiota ohjataan kohti sen tavoitteita. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu laajaan, mutta rakenteelliseen ohjausjärjestelmäpakettimalliin, johon strateginen suorituskyvyn mittaus luetaan osakokonaisuudeksi määritellen sen ominaispiirteet ohjauksen näkökulmasta. Tutkielman tutkimusote on luonteeltaan toiminta-analyyttinen ja empiirinen tutkimus toteutettiin case-tutkimuksena varsinaissuomalaisessa rakennusteollisuuden yrityksessä. Empiirinen aineisto koostuu case-yrityksen johdon sekä muun henkilöstön haastatteluista yhdessä case-yrityksessä suoritetun havainnoinnin sekä saadun sisäisen ja ulkoisen arkistomateriaalin kanssa. Tutkimuksen aineisto kerättiin vuoden 2010 syksyn ja 2011 kevään välisenä aikana. Suoritetun empiirisen tutkimuksen tulokset vahvistavat aikaisempia tuloksia siitä, miten johdon ohjausjärjestelmäpaketti toimii. Tutkimustulokset korostavat toiminnallisten vaatimusten ja johdonmukaisuuden merkitystä johdon ohjausjärjestelmäpakettia analysoitaessa. Kulttuuri havaittiin merkittäväksi ohjausjärjestelmäksi ja se osaltaan vaikutti siihen, millaiseksi paketin muiden ohjausjärjestelmien rooli muodostuu. Case-yrityksessä strategisella suorituskyvyn mittauksella tavoitellaan organisaation huomion kiinnittämistä strategian kannalta olennaisiin seikkoihin, jotka tässä tutkimuksessa tunnistettiin toiminnan tehostamiseksi ja kasvuksi. Strateginen suorituskyvyn mittaus nivoutuu yhteen erinäisten hallinnollisten ohjausjärjestelmien kanssa juuri sen interaktiivisen käytön kautta, ja siten se tukee asetettuihin toiminnallisiin vaatimuksiin vastaamista yhdessä kulttuurin kanssa. Näitä pääasiallisia ohjausjärjestelmiä tukevat muut johdon implementoimat ohjausjärjestelmät yhdessä päätöksien kanssa olla käyttämättä tiettyjä järjestelmiä ohjaukseen. Siten ohjausjärjestelmäpaketin sisäinen vuorovaikutus ilmenee eri ohjausjärjestelmien keskinäisen johdonmukaisuuden kautta, eivätkä ne ole erotettavissa toisistaan kuin analyyttisessä mielessä

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa oli tarkoitus vertailla Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen rajaturvallisuusjärjestelmiä keskenään. Tutkimusongelmana oli kysymys: ”Mitä eroja / yhtäläisyyksiä on Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen rajaturvallisuusjärjestelmillä ja miksi?” Tutkimuksen viitekehyksenä käytettiin turvallisuuden ja etenkin rajaturvallisuuden käsitettä. Tutkimus toteutettiin asiakirjatutkimuksena julkisia lähteitä käyttäen. Euroopan unionissa rajaturvallisuus on osa sisäistä turvallisuutta. Rajaturvallisuudella tarkoitetaan lähinnä henkilöihin kohdistuvaa valvontaa. Tärkeimmät Euroopan unionin rajaturvallisuuteen kohdistuvat uhkat ovat terrorismi, laiton maahanmuutto, kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus, ihmisten salakuljetus ja ihmiskauppa. Euroopan unionin rajaturvallisuusjärjestelmä rakentuu vapaalle liikkuvuudelle unionin sisällä ja neliportaiselle rajaturvallisuusjärjestelmälle. Unionin jäsenvaltiot vastaavat ulkorajojen valvonnasta, mutta nykyisin erityisesti nopean toiminnan rajainterventioryhmät mahdollistavat jäsenmaiden rajavalvontaviranomaisten toiminnan koko unionin alueella. Yhdysvalloissa rajaturvallisuus on osa kotimaan turvallisuutta, jonka tärkein tehtävä on terrorismin torjunta. Yhdysvalloissa rajaturvallisuuden käsite sisältää sekä henkilöiden että tavaroiden valvonnan eli ns. tullivalvonnan. Tärkeimmät uhkat ovat terrorismi, huumeet, joukkotuhoaseiden leviäminen, laiton maahanmuutto, ihmisten salakuljetus sekä tartuntatautien ja tuholaiseläinten leviäminen. Yhdysvaltojen rajaturvallisuusjärjestelmä perustuu tehokkaalle ja runsain teknisin apuvälinein tapahtuvalle rajojen valvonnalle etenkin Meksikon vastaisella rajalla. Myös Yhdysvaltojen rajojen valvonta aloitetaan ulkomailta ja ulotetaan sisämaahan. Rajaturvallisuuden uhkakuvat ovat hyvin pitkälti samanlaiset Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa. Terrorismin torjunta ja taloudelliset näkökohdat ovat Yhdysvalloissa Euroopan unionia huomattavasti korostetummin esillä. Hyvin samanlaisia ovat myös ne tavat, joilla rajojen valvontaa toteutetaan käytännössä. Yhdysvalloissa tehtävän toteuttaminen on kuitenkin yksinkertaisempaa, koska rajojen valvonnasta vastaa maalla yksi ja merellä yksi viranomainen. Euroopan unionissa jokaisella jäsenmaalla on omat kansalliset rajavalvontaviranomaisensa. Tämä tekee Euroopan unionin rajaturvallisuusjärjestelmästä Yhdysvaltojen järjestelmää kankeamman eikä tilanteeseen ole nähtävissä muutosta niin kauan kuin unioni pysyy valtioliittona ja jäsenvaltiot suvereeneina.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomenlahden alueen alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan yhteistoimintasuunnitelma on laadittu Uudenmaan ELYkeskuksen johdolla eri viranomaisten yhteistyönä. Suunnitelma perustuu öljyvahinkojen torjuntalain 13. §:ään. Suunnitelman tarkoituksena on varmistaa torjuntatöiden nopea käynnistyminen ja laadukas toteuttaminen viranomaisten yhteistoimin kaikissa toiminta-alueen vahinkotilanteissa. Suunnitelmassa on esitetty Suomenlahden alueen erityispiirteitä sekä eri viranomaisten ja muiden torjuntaan osallistuvien tehtäviä ja resursseja. Suunnitelmassa kuvataan torjuntatyön eri vaiheita ja toimenpiteitä. Torjuntajärjestelyt perustuvat ensisijaisesti pelastustoimen, muiden torjuntaviranomaisten sekä virka-apuviranomaisten yhteistoimintaan. Suurten merialueella tapahtuvien vahinkojen torjunnassa tarvitaan aina resursseja yhteistoiminta-alueen ulkopuolelta. Yhteistyötä ja koordinaatiota yhteistoiminta-alueiden välillä ja valtakunnallisella tasolla tulee kehittää. Kokonaisuus muun muassa päivitettyine uhkakuvineen tulee laatia valtakunnallisen torjuntastrategian muotoon. Suunnitelman laatimisen aikana kirjattujen kehittämistarpeiden toimenpanoa pyritään edistämään lähivuosina.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The aim of this thesis was to examine the strategy formation in indirect procurement. Current literature in purchasing strategy has mainly focused on direct procurement whereas the strategy formation in indirect procurement has gained much less attention. Nevertheless, the weak economic times have been pushing companies to find savings from other places as well. The theoretical part of the thesis focused on three main subjects; indirect procurement, purchasing strategy and category management. This thesis was a case study, which initiative arose from the company’s need to develop their indirect procurement. The objectives of the empirical part were to identify current state of the indirect procurement and solve biggest issues. The analysis was based on multiple managerial interviews and a spend analysis from ten different countries. Based on these analyses and the theoretical findings a framework and recommendations for the case company was made.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

There is variation in how teachers and schools implement bullying prevention programs. Although this variation has been discussed, there has been little empirical research concerning the relationship between implementation fidelity and program outcomes. This thesis contains three studies, each of them in the context of implementing the KiVa antibullying program, and examines teachers’ actions in preventing and intervening in school bullying. The first aim of this thesis is to examine implementation degree of the KiVa curriculum and its’ association with reductions in victimization and bullying perpetration (Study I). The second aim is to clarify why teachers displayed different degrees of adherence to the KiVa curriculum during a school year (Study II). Thirdly, it is investigated whether recognizing victimization can be difficult for school staff (Study III). In addition to these peer-reviewed studies, the thesis includes a qualitative analysis (unpublished) of the teachers’ open answers concerning their implementation experiences. The data were collected from elementary school teachers (Studies I–II; the unpublished study), elementary school students (Study I), and students on the elementary and middle school levels (Study III) during the evaluation of the effectiveness of KiVa antibullying program between 2007 and 2009. The findings demonstrate that a larger reduction in victimization can be achieved in classrooms where teachers display higher levels of adherence to the KiVa curriculum and invest more time for preparing the lessons. Bullying perpetration, however, was not equally affected by the level of curriculum implementation. With respect to the implementation process over one year, there was significant variation between individual teachers’ activity—ranging from systematic and high implementation to declining delivery from lesson to lesson. The sustained actions (high and moderate levels of implementation) were premised on principal support for antibullying work. Lesson preparation was associated with keeping implementation high throughout the school year. The findings also implied that the belief in the effectiveness of the program is important for a higher implementation degree at starting point of the process. Finally, there are severe flaws in teachers’ ability to identify students who are victimized. As it turns out, it is possible that only one-fourth of chronically victimized students are helped by the school staff. Especially when the victims are middle-school-aged girls, when they bully others themselves, or when they do not tell adults about bullying, reaching out for them is difficult. Implementation and dissemination of research-based interventions will take a good deal of time and effort. The findings demonstrate that active implementation is important for improving program outcomes. They also show how implementation can be sustained—there are both individual and interpersonal factors that facilitate or inhibit high-quality implementation. Thus, implications for future research regarding the implementation of school-based programs are suggested.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kuolinpesää holhoustoimilaissa tarkoitetun edunvalvonnan näkökulmasta. Tarkastelun kohteena ovat kuolinpesän selvittämiseen liittyvät eri vaiheet: kuolinpesän hallinnon järjestäminen, perunkirjoitus, pesänselvitystoimien tekeminen sekä ositus ja perinnönjako. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä keskeisiä vaikutuksia holhoustoimilain soveltaminen tuo mukanaan pesänselvitykseen. Tarkastelun kohteena on voimassa oleva oikeus, ja lähteenä on käytetty aihetta käsittelevää lainvalmisteluaineistoa, aiheen kannalta keskeistä oikeuskirjallisuutta, oikeuskäytäntöä sekä eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisuja. Tutkimusmetodi on lainopillinen. Edunvalvonnassa olevan henkilön eli päämiehen edustaminen kuolinpesään liittyvissä asioissa kuuluu lähtökohtaisesti edunvalvojan tehtävään. Tutkielmassa keskeiselle sijalle nousee edunvalvojan ja päämiehen oikeudellisen suhteen tarkastelu. Tässä suhteessa keskeisellä sijalla ovat edunvalvojaan kohdistuva huolellisuusvelvollisuus sekä edunvalvojan velvollisuus noudattaa kaikessa toiminnassaan päämiehen etua. Edunvalvojan huolellisuusvelvollisuudella voidaan katsoa olevan korostunut merkitys silloin, kun päämiehellä on kytkös kuolinpesään. Lähtökohtaisesti päämiehen edun mukaista on, että edunvalvoja ryhtyy kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joita päämiehen jäämistösaannon asianmukainen toteuttaminen edellyttää. Edunvalvojan on huomioitava päämiehensä oikeudellinen asema kuolinpesässä ja esitettävä päämiehensä puolesta kaikki sellaiset vaatimukset, jotka vaikuttavat päämiehen ositus- tai jakoasemaan. Edunvalvonnan kestäessä tulee kiinnittää huomiota myös päämiehen itsemääräämisoikeuden toteutumiseen. Tutkielmassa tarkastellaan edunvalvontaa rintaperillisen, lesken, muun perillisen sekä testamentinsaajan näkökulmasta. Päämiehen edun ja edunvalvojan huolellisuusvelvollisuuden näkökulmasta tarkastellaan erityisesti ositus- ja perinnönjakomenettelyä sekä tasinkoon, ennakkoperintöön, lakiosasääntelyyn sekä leskensuojasäännöksiin liittyviä kysymyksiä. Tutkielmassa nostetaan myös esiin ongelmia, jotka voivat muodostua esteeksi päämiehen jäämistöön perustuvien oikeuksien toteutumiselle. Tällaisina voidaan nähdä edunvalvojan tiedonsaantiin liittyvät ongelmat, edunvalvojien erilaiset osaamistasot sekä yleisen edunvalvonnan resursointi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena on tunnistaa strategiaprosessin eri vaiheet sekä kuvailla, miten prosessi toteutettiin tapausyritys Suominen Oyj:llä. Tavoitteina on myös analysoida, miten Suominen Oyj:n henkilöstö kokee oman suhteensa organisaatioon, sen strategiaan, tavoitteisiin ja arvoihin. Analyysin pohjalta pyritään muodostamaan kuva siitä, kuinka strategian implementoinnissa on onnistuttu. Lisäksi tarkastellaan, eroavatko nämä kokemukset eri maissa tapausyrityksessä. Tutkimuksessa käytetään sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Suominen Oyj:n strategiaprosessista hankitaan informaatiota kahdella laadullisella puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Kvantitatiivisen analyysin kohteena puolestaan on tapausyrityksen yhdeksältäkymmeneltä ylimmässä asemassa työskentelevältä henkilöltä kerätty tilastollinen kyselydata, jota analysoidaan muun muassa Kruskal-Wallisin testillä sekä Spearmanin korrelaatioanalyysillä. Tutkielmassa muodostetaan kuva prosessista, jossa hyvin muotoiltu strategia sekä selkeät tavoitteet luovat pohjan strategian implementoinnille. Onnistuneen implementoinnin keinoja ovat muun muassa kehitysohjelmat, tarkka rekrytointi, tavoitteiden ja palkkioiden sitominen strategiaan, strategian kanssa yhteensopiva organisaatiokulttuuri, useamman eri hierarkiatason osallistuminen ja erilaisten kontrollijärjestelmien sekä implementointityökalujen hyödyntäminen. Havaitaan, että tapausyritys käyttää näistä keinoista useampaa. Yrityksen monikansallisuus vaikuttaa erityisesti organisaatiokulttuuriin sekä sisäiseen viestintään. Tutkielman kvantitatiivisen analyysin tulokset näyttävät, ettei maiden välillä ole tilastollisesti merkittäviä eroja siinä, miten henkilöstö kokee oman suhteensa tapausyritykseen, sen strategiaan, tavoitteisiin ja arvoihin. Kvantitatiivisen analyysin perusteella Suominen Oyj:n strategiaprosessi on onnistunut hyvin. Tutkimuksessa esitellään vielä muutamia kehitysajatuksia yritystä sekä mahdollisia jatkotutkimuksia varten.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tavoitteena oleva hiilineutraali energiantuotanto muokkaa sähköntuotannosta sykkivämpää ja vaatii kulutuksen sopeutumista siihen. Tämä synnyttää tarpeen kansallisia markkinoita laajemmille sähkön vähittäismarkkinoille ja vaatii kuluttajilta aktiivisempaa roolia markkinoilla. Pohjoismaiset kantaverkkoyhtiöt ovat alkaneet valmistella pohjoismaisia sähkömarkkinoita sähkön vähittäiskaupan avaamiselle. Sähkön vähittäiskaupan avautuminen eri maiden välillä vaatii kansallisten markkinamenetelmien yhtenäistämistä varsinkin taseselvityksen ja tiedonvaihdon osalta. Tässä työssä tutkitaan Suomessa vuonna 2019 käyttöönotettavan keskitetyn tiedonvaihtojärjestelmän, Datahubin, vaikutuksia jakeluverkonhaltijalle. Vaikutuksia tarkastellaan Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n näkökulmasta. Työssä kartoitetaan jakeluverkonhaltijan nykyisiä liiketoiminnan pääprosesseja ja niihin liittyvää tiedonvaihtoa eri markkinaosapuolten kanssa prosessien toteutuksessa. Lisäksi työssä esitellään jakeluverkonhaltijan nykyisten liiketoiminnan pääprosessien toteuttaminen Datahubissa. Jakeluverkonhaltijan liiketoiminnan nykyisiä pääprosesseja ja tiedonvaihtoa verrataan Datahubin kautta suoritettaviin prosesseihin. Työssä todettiin Datahubin korjaavan jakeluverkonhaltijan liiketoiminannan nykyisissä pääprosesseissa havaittuja ongelmia ja mahdollistavan prosessien tehostamisen. Datahub ei sinällään muuta nykyisiä jakeluverkonhaltijan liiketoimintaprosesseja merkittävästi, mutta mahdollistaa prosessien kehittämisen markkinoiden muutoksen mukana. Datahubin kokonaisvaltainen hyödyntäminen on toimijoiden itsensä käsissä, niiltä osin, kun sähkömarkkinalaki ei velvoita tiettyyn toimintamalliin. Jakeluverkonhaltijan liiketoimintaprosessien osalta suurin muutos kohdistuu jakeluverkonhaltijan taseselvitykseen, joka siirtyy kokonaisuudessaan Datahubin tehtäväksi. Datahub tulee kaventamaan jakeluverkonhaltijan roolia markkinapaikalla ja siksi jakeluverkonhaltijoiden tulisi kartoittaa liiketoiminnan laajentamisen tarvetta ja mahdollisuuksia tulevaisuudessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The efficient indirect office work brings competitive advantage for companies in a rapidly changing business environment. The direct work methods in factory floors have been developed already for decades, but the office work is an area where the potential to improve the value add has not been studied and utilized systematically so far. The first objective of the thesis work is to find useful method for identifying and managing value add using literature. The usefulness of the method is validated in the case company`s environment. The second objective of the work is to understand what kind of effort is required to create more efficient target setting for the white collar employees. The operative level targets should be linked more tightly to the company strategy. Lean methods are selected as a tool for the improvement, since they are widely used in all kinds of industries and they are already familiar in other functions in the case company. Based on the literature review, suitable improvement methods are selected. The core of the lean is to identify the value add of a customer and eliminate the waste. Also visual control, cross functional work team, flow office and continuous improvement are used. The methods are tested in one production line and the results and feedback indicate that methods are useful in the studied environment.