Venäjän asevoimat muutoksessa : kohti 2030-lukua

Venäjän asevoimat on ollut muutoksen tilassa Neuvostoliiton hajoamisesta vuodesta 1991 lähtien. Venäjän asevoimia on kehitetty aseellisten konfliktien vanavedessä, kuten Tšetšenian, Georgian ja Ukrainan konfliktit ovat osoittaneet, sekä taloudellisten resurssien asettamissa rajoissa. Vuonna 1999 Maanpuolustuskorkeakoulussa julkaistiin teos Venäjän asevoimat 2000-luvun alussa.Siinä arvioitiin Venäjän asevoimien johtamisjärjestelmän, toimintaympäristön, puolustushaarojen, aselajien ja asejärjestelmien tilaa ja kehitystä vuosituhannen vaihteessa. Käsillä oleva teos Venäjän asevoimat muutoksessa – kohti 2030-lukua jatkaa Venäjän asevoimat 2000-luvun alussa-kirjassa aloitettua Venäjän asevoimien kehityksen analysointia 20 teema-artikkelissa. Kirjan kirjoittajat ovat Puolustusvoimien Venäjä-asiantuntijoita ja Maanpuolustuskorkeakoulun yleisesikuntaupseerikurssin opiskelijoita.

Venäjän asevoimat 2000-luvun alussa

Venäjän yhteiskunta on ollut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen koko 1990-luvun jatkuvien muutosten kourissa. Samanlainen kehitys näyttää jatkuvan siirryttäessä uudelle vuosituhannelle. Venäjän asevoimien uudistamiseksi käynnistetyn laajan ja kunnianhimoisen reformisuunnitelman tavoitteena on uudistaa niin asevoimien rakenne, tehtävät kuin niiden käyttöperiaatteetkin. Lähivuosina näemme, millainen uusi sotilaallinen doktriini lopulta on sekä millaiseksi asevoimien rooli Venäjän yhteis- kunnassa muotoutuu. Venäjän yhteiskunnan poliittinen kehitys vaikuttaa siihen, miten ja millaisissa tilanteissa asevoimia suunnitellaan tulevaisuudessa käytettävän. Venäjän taloudellinen tilanne toisaalta lopulta ratkaisee, missä muodossa sotilaallinen reformi toteutuu sekä minkälaiset asevoimat Venäjällä on 2000-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Käytettävissä olevat asevoimat, mukaan lukien henkilöstön koulutustaso, sekä sen laadulliset ja määrälliset ominaisuudet vaikuttavat aina operaatiotaitoon ja taktiikkaan. Näyttäisi kuitenkin siltä, että Venäjän operaatiotaidossa ja taktiikassa tulee tapahtumaan seuraavien vuosikymmenien aikana joitakin muutoksia. Suunniteltujen ja käynnissä olevien Venäjän asevoimien kehityssuunnitelmien toteutuminen kestää vuosia, joten liian pitkälle menevien johtopäätösten tekemistä nykytilanteen perusteella, tai edes muutaman seuraavan vuoden kokemusten pohjalta, tulee välttää, koska Venäjällä selvästi on voimakas poliittinen tahto panostaa huomattavia resursseja maan asevoimiin. Tällä hetkellä Venäjän tulevaisuuteen liittyy joka tapauksessa niin monia epävarmuustekijöitä, etteivät venäläiset todennäköisesti pysty itsekään ennustamaan, mikä on yhteiskunnan tilanne vaikkapa viiden vuoden päästä. Todennäköisten kehitystrendien ennustaminen on olemassa olevien tosiasioiden valossa kuitenkin mahdollista. Puolustusvoimien tehtävänä on seurata kaikkien lähialueidemme asevoimien kehittymistä, jotta tiedämme mihin suuntaan ja missä tarkoituksessa asevoimia eri maissa kehitetään. Samalla voimme kehittää omaa puolustusjärjestelmäämme oikeaan suuntaan, jotta kykenemme vastaamaan alkavan vuosituhannen turvallisuuspoliittisiin haasteisiin riittävän suorituskykyisillä ja nykyaikaisen sodan kuvan mukaan koulutetuilla joukoilla. Maanpuolustuskorkeakoulun Taktiikan laitoksen tehtäviin kuuluu kaikkien naapurivaltioidemme asevoimien operaatiotaidon ja taktiikan kehityksen seuraaminen.

Empire, Tourism, Nostalgia: Joseph Brodsky and Travel Writing

Joseph Brodsky, one of the most influential Russian intellectuals of the late Soviet period, was born in Leningrad in 1940, emigrated to the United States in 1972, received the Nobel Prize for Literature in 1987, and died in New York City in 1996. Brodsky was one of the leading public figures of Soviet emigration in the Cold War period, and his role as a model for the constructing of Russian cultural identities in the last years of the Soviet Union was, and still is, extremely important. One of Joseph Brodsky’s great contributions to Russian culture of the latter half of the twentieth century is the wide geographical scope of his poetic and prose works. Brodsky was not a travel writer, but he was a traveling writer who wrote a considerable number of poems and essays which relate to his trips and travels in the Soviet empire and outside it. Travel writing offered for Brodsky a discursive space for negotiating his own transculturation, while it also offered him a discursive space for making powerful statements about displacement, culture, history and geography, time and space—all major themes of his poetry. In this study of Joseph Brodsky’s travel writing I focus on his travel texts in poetry and prose, which relate to his post-1972 trips to Mexico, Brazil, Turkey, and Venice. Questions of empire, tourism, and nostalgia are foregrounded in one way or another in Brodsky’s travel writing performed in emigration. I explore these concepts through the study of tropes, strategies of identity construction, and the politics of representation. The theoretical premises of my work draw on the literary and cultural criticism which has evolved around the study of travel and travel writing in recent years. These approaches have gained much from the scholarly experience provided by postcolonial critique. Shifting the focus away from the concept of exile, the traditional framework for scholarly discussions of Brodsky’s works, I propose to review Brodsky’s travel poetry and prose as a response not only to his exilic condition but to the postmodern and postcolonial landscape, which initially shaped the writing of these texts. Discussing Brodsky’s travel writing in this context offers previously unexplored perspectives for analyzing the geopolitical, philosophical, and linguistic premises of his poetic imagination. By situating Brodsky’s travel writing in the geopolitical landscape of postcolonial postmodernity, I attempt to show how Brodsky’s engagement with his contemporary cultural practices in the West was incorporated into his Russian-language travel poetry and prose and how this engagement thus contributed to these texts’ status as exceptional and unique literary events within late Soviet Russian cultural practices.

Primestoimenno-otnositel'nye konstrukcii v sovremennom russkom jazyke

Relative Constructions with Pronominal Heads in Contemporary Russian Chapter 1 introduces the distinctive syntactic and semantic properties of Russian relative constructions (RCs), which are then divided into two main classes according to the type of the head phrase. The study concentrates on RCs with pronominal heads, which are systematically compared with noun-headed RCs. Chapter 2 clarifies the categorization of pronouns in Russian. The conclusion is that Russian pronouns include only personal, reflexive and wh-pronouns. The remaining words that are traditionally seen as pronouns are actually functional equivalents of determiners. This idea leads to the suggestion that RCs with these determiner-like words as the only constituent of the head phrase are actually headed by zero pronouns. In the other type of RCs with pronominal heads, the head position is occupied by wh-pronouns with clitics expressing different types of indefiniteness and quantification. Comparison of the two types of pronoun-headed RCs shows that the wh-heads and zero-heads share a number of common properties with respect to the grammatical gender, number and person as well as to the semantic distinction between animates and inanimates. The rest of Chapter 2 gives an overview of various uses of wh-pronouns in Russian and an experimental analysis of RCs headed by pronominal adverbs. Chapter 3 discusses fundamental differences between RCs with noun and pronominal heads. One of the main findings is that the choice of the relative pronoun (kto 'who' and chto 'what' versus kotoryj 'which') is motivated by a tendency to reproduce maximally the essential grammatical and semantic properties of the antecedent. Chapter 4 gives a detailed description of the determiner-like words and wh-based heads used in the two types of RCs with pronominal heads. In addition, several issues related to the syntax and semantics of free relatives are discussed. The conclusion is that there is no need to establish a separate category of free relatives in Russian. Chapter 5 discusses the syntax and semantics of correlative and free concessive constructions. They share a number of properties with pronoun-headed RCs and the two are often confused in Russian linguistics. However, a detailed analysis shows that these constructions must be distinguished from RCs. The study combines the methods of functionally-oriented Russian structuralism with some insights from generative syntax.

Recipient v russkom razgovore : o raspredelenii funkcij mezhdu otvetami da, nu i tak

The study investigates actions by recipients in spontaneous Russian conversations by focusing on DA, NU and TAK, when they are used as responses to the main speaker's larger on-going turn. The database for the study consists of some 7 hours of spontaneous conversations. The participants of the conversations come from different parts of Russia. The use of DA, NU and TAK was analyzed by applying the method of ethnomethodological conversation analysis from the point of view of the type of the context, the sequential placement of the response and its manner of production. The particles were analyzed both in contexts in which they responded to an informing and in affective contexts. The particles NU and TAK were used by the speakers almost exclusively in informing contexts, whereas DA was the central response type in affective contexts. DA was also the most common response to information with affective implications. The information, to which the particle NU provided as response, was often unspesific and projected a spesification or explanation by its speaker as the next action. DA and TAK, by contrast, treated the information as one that could be followed and was sufficient in its local context. As a response to parenthetical information NU responded to information that was only loosely connected with the mainline of talk. The particle DA, by contrast, was used as a response to such parenthetical information, which was more crucial for the larger on-going activity. Only NU was used as a response that invited the main speaker to continue a turn that she or he had offered as possibly complete. NU was also used by the recipient after her or his own contribution as a continuer. In affective contexts, DA expressed, depending on its more spesific context, not only agreement but also other functions, such as giving up arguing or prior knowledge on the topic being discussed. In addition DA responses were used to display empathy and identification with the state of affairs expressed by the co-participant. NU, by contrast, was seldom used as a response to a turn that expressed affect. When it was used in affective contexts, it displayed agreement with the co-participant or just registered an assessment by her or him.

Vyra enie obob čёnno-ličnogo značenija v russkom jazyke

Expressing generalized-personal meaning in Russian Based on data from Russian, this doctoral dissertation examines generalized-personal meaning that is, generic expressions referring to all human beings, people in general, each or any person (e.g. S vozrastom načinae cenit prostye ve či With age you start to appreciate simple things ). The study shares its basic theoretical orientation with functional approaches going from meaning to form . The objective of the thesis is to determine and describe the various linguistic means which can be used by the speaker to express generalized-personal meaning. The main material of the study consists of 2,000 examples collected from modern Russian literature, newspapers, and magazines. The linguistic means of expressing generalized-personal meaning are divided into three main classes. Morphological and lexico-grammatical means (22% of the material) include the use of personal pronouns and personal verbal endings. In Russian, all personal forms except the 3rd person singular can be used in a generalized-personal meaning. Lexical means (14% of the material) involve, above all, pronouns like vse all , ka dyj everyone , nikto no one , as well as the nouns čelovek man and ljudi people . In emotional speech, generalized-personal meaning can also be conveyed lexically by using utterances like da e idiot znaet even an idiot knows . In rhetorical questions the pronoun kto who can appear in this meaning (cf. Kto ne ljubit moro enoe?! Who doesn t like ice cream?! ). The third main class, syntactic means (64% of the material), consists of constructions in which the generic person is not expressed at the surface level. This class mainly includes two-component structures in which the infinitive relates to a modal predicative adverb (e.g. mo no can, be allowed to , nado must ), modal verb (e.g. stoit be worth(while) , sleduet must, be obliged to ), or predicative adverb ending in -о (e.g. trudno it is hard to , neprilično is not appropriate ). Other syntactic means are: one-component infinitive structures, so-called embedded structures, structures with a processual noun, passive constructions, and gerund constructions. The different forms of expression available in Russian are not interchangeable in all contexts. Even if a given context tolerates the substitution of one construction for another, the two expressions are never entirely synonymous. In addition to determining the range of forms which can express generalized-personal meaning, the study aims to compare these forms and to specify the conditions and possible restrictions (contextual, semantic, syntactic, stylistic, etc.) associated with the use of each construction. In Russian linguistics, the generalized-personal meaning has not been extensively studied from a functional perspective. The advantage of a meaning-based functional approach is that it gives a comprehensive picture of the diversity and distribution of the phenomenon.

Proektirovanie perevodčeskih slovarej special'noj leksiki

The methodology of designing normative terminological products has been described in several guides and international standards. However, this methodology is not always applicable to designing translation-oriented terminological products which differ greatly from normative ones in terms of volume, function, and primary target group. This dissertation has three main goals. The first is to revise and enrich the stock of concepts and terms required in the process of designing an LSP dictionary for translators. The second is to detect, classify, and describe the factors which determine the characteristics of an LSP dictionary for translators and affect the process of its compilation. The third goal is to provide recommendations on different aspects of dictionary design. The study is based on an analysis of dictionaries, dictionary reviews, literature on translation-oriented lexicography, material from several dictionary projects, and the results of questionnaires. Thorough analysis of the concept of a dictionary helped us to compile a list of designable characteristics of a dictionary. These characteristics include target group, function, links to other resources, data carrier, list of lemmata, information about the lemmata, composition of other parts of the dictionary, compression of the data, structure of the data, and access structure. The factors which determine the characteristics of a dictionary have been divided into those derived from the needs of the intended users and those reflecting the restrictions of the real world (e.g. characteristics of the data carrier and organizational factors) and attitudes (e.g. traditions and scientific paradigms). The designer of a dictionary is recommended to take the intended users' needs as the starting point and aim at finding the best compromise between the conflicting factors. When designing an LSP dictionary, much depends on the level of knowledge of the intended users about the domain in question as well as their general linguistic competence, LSP competence, and lexicographic competence. This dissertation discusses the needs of LSP translators and the role of the dictionary in the process of translation of an LSP text. It also emphasizes the importance of planning lexicographic products and activities, and addresses many practical aspects of dictionary design.

Èvoljucija sistemy glasnyh fonem v nekotoryh russkih govorah Vologodskoj oblasti

The present dissertation analyses 36 local vernaculars of villages surrounding the northern Russian city of Vologda in relation to the system of the vowels in the stressed syllables and those preceding the stressed syllables by using the available dialectological researches. The system in question differs from the corresponding standard Russian system by that the palatalisation of the surrounding consonants affects the vowels much more significantly in the vernaculars, whereas the phonetic difference between the stressed and non-stressed vowels is less obvious in them. The detailed information on the local vernaculars is retrieved from the Dialektologičeskij Atlas Russkogo Jazyka dialect atlas, the data for which were collected, for the most part, in the 1940 s and 1950 s. The theoretical framework of the research consists of a brief cross-section of western sociolinguistic theory related to language change and that of historical linguistics related to the Slavonic vowel development, which includes some new theories concerning the development of the Russian vowel phonemes. The author has collected dialect data in one of the 36 villages and three villages surrounding it. During the fieldwork, speech of nine elderly persons and ten school children was recorded. The speech data were then transcribed with coded information on the corresponding etymological vowels, the phonetic position, and the factual pronunciation at each appearance of vowels in the phonetic positions named above. The data from both of the dialect strata were then systematised to two corresponding systems that were compared with the information retrievable from the dialect atlas and other dialectological literature on the vowel phoneme system of the traditional local vernacular. As a result, it was found out (as hypothesised) that the vernacular vowel phoneme system has approached that of the standard language but has nonetheless not become similar to it. The phoneme quantity of the traditional vernacular is by one greater than that of the standard language, whereas the vowel phoneme quantity in the speech of the school children coincides with that in the standard language, although the phonetic realisations differ to some extent. The analysis of the speech of the elderly people resulted in that it is quite difficult to define the exact phoneme quantity of this stratum due to the fluctuation and irregularities in the realisation of the old phoneme that has ceased to exist in the newest stratum. It was noticed that the effect of the quality of the surrounding consonants on the phonetic realisation of the vowel phonemes has diminished, and the dependence of the phonetic realisation of a vowel phoneme on its place in a word in relation to the word stress has become more and more obvious, which is the state of affairs in the standard language as well.

Talking About Time in Russian and Finnish

In this study I look at what people want to express when they talk about time in Russian and Finnish, and why they use the means they use. The material consists of expressions of time: 1087 from Russian and 1141 from Finnish. They have been collected from dictionaries, usage guides, corpora, and the Internet. An expression means here an idiomatic set of words in a preset form, a collocation or construction. They are studied as lexical entities, without a context, and analysed and categorized according to various features. The theoretical background for the study includes two completely different approaches. Functional Syntax is used in order to find out what general meanings the speaker wishes to convey when talking about time and how these meanings are expressed in specific languages. Conceptual metaphor theory is used for explaining why the expressions are as they are, i.e. what kind of conceptual metaphors (transfers from one conceptual domain to another) they include. The study has resulted in a grammatically glossed list of time expressions in Russian and Finnish, a list of 56 general meanings involved in these time expressions and an account of the means (constructions) that these languages have for expressing the general meanings defined. It also includes an analysis of conceptual metaphors behind the expressions. The general meanings involved turned out to revolve around expressing duration, point in time, period of time, frequency, sequence, passing of time, suitable time and the right time, life as time, limitedness of time, and some other notions having less obvious semantic relations to the others. Conceptual metaphor analysis of the material has shown that time is conceptualized in Russian and Finnish according to the metaphors Time Is Space (Time Is Container, Time Has Direction, Time Is Cycle, and the Time Line Metaphor), Time Is Resource (and its submapping Time Is Substance), Time Is Actor; and some characteristics are added to these conceptualizations with the help of the secondary metaphors Time Is Nature and Time Is Life. The limits between different conceptual metaphors and the connections these metaphors have with one another are looked at with the help of the theory of conceptual integration (the blending theory) and its schemas. The results of the study show that although Russian and Finnish are typologically different, they are very similar both in the needs of expression their speakers have concerning time, and in the conceptualizations behind expressing time. This study introduces both theoretical and methodological novelties in the nature of material used, in developing empirical methodology for conceptual metaphor studies, in the exactness of defining the limits of different conceptual metaphors, and in seeking unity among the different facets of time. Keywords: time, metaphor, time expression, idiom, conceptual metaphor theory, functional syntax, blending theory

Patterns of Transcendence : Classical Myth in Marina Tsvetaeva's Poetry of the 1920s

This study examines the position and meaning of Classical mythological plots, themes and characters in the oeuvre of the Russian Modernist poet Marina Tsvetaeva (1892-1941). The material consists of lyric poems from the collection Posle Rossii (1928) and two longer lyrical tragedies, Ariadna (1924) and Fedra (1927). These works are examined in the context of Russian Modernism and Tsvetaeva s own poetic development, also taking into account the author s biography, namely, her correspondence with Boris Pasternak. Tsvetaeva s appropriations of the myths enter into a dialogue with the Classical tradition and with the earlier Russian and Western literary manifestations of the source material. Her Classical texts are inextricably linked with her own authorial myth, they are used to project both her ideas about poetry as well as the authored self of her poems. An important context for Tsvetaeva s application of the Classical myths is the concept of the Platonic ladder of Eros. This plot evokes the process of transcendence of the mortal subject into the immaterial realm and is applied by the author as an extended metaphor of the poet s birth. Emphasizing the dialectical movement between the earthly and the divine, Tsvetaeva s Classical personae foreground various positions of the individual between these two realms. By means of kaleidoscopic reformulations of similar metaphors and concepts, Tsvetaeva s mythological poems illustrate the poet s position between the material and the immaterial and the various consequences of this dichotomy on the creative mission. At the heart of Tsvetaeva s appropriation of the Sibyl, Phaedra, Eurydice and Ariadne is the tension between the body and disembodiment. The two lyrical tragedies develop the dichotomous worldview further, nevertheless emphasizing the dual perspective of the divine and the earthly realms: immaterial existence is often evaluated from a material perspective and vice versa. The Platonic subtext is central for Ariadna, focussing on Theseus development from an earthly hero to a spiritual one. Fedra concentrates on Phaedra s divinely induced physical passion, which is nevertheless evoked in a creative light.

Analiz obraza ženščiny na osnove jazykovogo materiala ”Krest’janka” 1985, 1995 i 2005 gg.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Venäjällä ilmestyvän ”Krest’janka”-lehden välittämää naiskuvaa. Tutkimukseen on valittu lehden vuosikerrat 1985, 1995 ja 2005, koska suuret muutokset Venäjällä ajoittuvat tälle aikavälille. Haluamme selvittää, miten naiskuva on muuttunut tänä aikana ja miten se välittyy lehden sivuilta. Tutkimukseemme olemme käyttäneet A.V. Kirilinan työssään käyttämiä metodeja. Keräsimme lehdistä kaikki verbilausekkeet, joiden subjektina on naista tarkoittava sana ja jaoimme ne luokkiin merkityksen mukaan. Jaottelun jälkeen analysoimme kerättyä aineistoa ja pyrimme löytämään kullekin vuosikerralle tyypillisiä verbilausekkeita. Tämän lisäksi keräsimme lehdistä kaikki naista kuvaavat adjektiivit ja vertailimme niiden käyttöä eri vuosina. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että vuoden 1985 lehdissä vaikuttaa vielä voimakkaasti sosialismin ihanteet. Nainen kuvataan työnsä kautta aktiivisena ja tavoitteensa ylittävänä kansalaisena. Yksityiselämään ei juuri kiinnitetä huomiota. Vuoden 1995 ja 2005 lehtien naiset ovat keskenään hyvinkin samanlaisia. Naisen elämästä puhutaan nyt jo laajemmin. Työn lisäksi yksityiselämä ja tunteet ovat keskeisiä aiheita. Kun 1985 lehdissä ei puhuttu naisesta negatiiviseen sävyyn, niin 1995 ja 2005 vuosien lehdissä naista kuvataan myös negatiivisessa valossa. Myös yhteiskunnan epäkohtiin kiinnitetään huomiota naisen näkökulmasta.

Slovo lider i ego upotreblenie v sovremennoj rossijskoj presse

Venäjän kieleen on kautta historian lainautunut sanoja muista kielistä. Historian tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen, mistä kielistä sanoja on lainautunut eri aikakausina. Viime vuosikymmeninä venäjän kieleen on tulvinut lainasanoja englannin kielestä yhteiskunnan eri alueille. Tiiviit poliittiset, taloudelliset ja kulttuurisuhteet maiden ja kansojen välillä ovat ulkoisia, ei-kielellisiä syitä sanojen lainaamiseen. Kielen osa-alueista sanasto on kaikista avoimin ulkoisille vaikutteille ja samalla se on alue, johon heijastuvat yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset. Lainasanojen ilmaantumiselle kieleen on myös sisäisiä, kielellisiä syitä. Lainasanojen ilmaantumisessa kirjallisessa muodossa venäjän kieleen voidaan erottaa kolme tapaa: transplantaatio eli sitaattilaina, translitteraatio sekä käytännöllinen transkriptio, jossa jokainen vieraskielinen foneemi pyritään esittämään vastaavalla venäjän foneemilla, jolloin vieraskielisen sanan ääntämys säilyy mahdollisimman alkuperäisenä. Lider-sana on esimerkki käytännöllisestä transkriptiosta, jossa venäläinen kirjoitusasu vastaa englannin kielen ääntämystä. Tutkimuksen kohteena on englanninkielinen lainasana lider, joka on ilmaantunut venäjän kieleen jo 1800-luvun puolivälissä. Sana on johdettu verbistä lead, merkityksessä ’johtaa, olla johdossa’, ja siinä on muodostunut substantiivi leader, ’johtaja’. Tutkimusaineistoa varten on poimittu 100 poliittiseen kielenkäyttöön liittyvää lider-sanaa sähköisessä tietokannassa Integrumissa olevassa Izvestija-lehdestä kahtena eri ajanjaksona, vuoden 1994 alusta alkaen sekä vuoden 2004 alusta alkaen. Tutkimuksessa keskityttiin lider-sanan käyttöön poliittisessa kielenkäytössä, mutta tutkimusaineiston keräysvaiheessa kirjattiin ylös myös muilla aihealueilla esiintyneet lider-sanat niidenkin käytön tarkastelua varten. Tutkimusta varten tarkasteltiin, millaisia määrityksiä lider-sanalle löytyy erilaisista nykykielen sanakirjoista eri vuosikymmeniltä. Vanhin mukana oleva sanakirja on venäläis-suomalainen sanakirja vuodelta 1912, jossa lider-sana määritellään yhdellä sanalla, ’puolueenjohtaja’. Aineisto jaettiin myös kolmeen ryhmään maantieteellisen sijainnin mukaan: Venäjä, entiset neuvostotasavallat ja ulkomaat. Tällä haluttiin selvittää, käytetäänkö lider-sanaa enemmän ulkomaisten vai venäläisten tapahtumin yhteydessä. Tutkimuksessa ilmeni, että suurin osa lider-sanoista liittyi Venäjän tapahtumiin molempina tarkasteluajanjaksoina – v. 1994 osuus oli 54 % ja v. 2004 50 %. Tähän tulokseen vaikuttavat varmaankin v. 1993 joulukuussa pidetyt ensimmäiset parlamenttivaalit sekä vuoden 2003 joulukuussa pidetyt duuman vaalit. Tutkimuksessa lider-sana jaettiin seitsemään eri kategoriaan käyttöyhteytensä mukaan ja saatujen tulosten perusteella suuri9n osa sanoista kuului kategoriaan ”puolueen johtaja”, v. 1994 osuus oli 47 % ja v. 2004 oli 40 %. Lider-sanan käyttö on levinnyt myös monelle muulle alueelle: urheilu, liike-elämä, kulttuuri, taide, tiede ja tekniikka. Venäjän kieleen ilmaantuu koko ajan vieraskielisiä sanoja, mutta kaikki niistä eivät sopeudu eivätkä juurru kieleen. Lainasanan on täytettävä tiettyjä edellytyksiä, jotta sitä voitaisiin pitää kieleen sopeutuneena: mukautumien kielen foneettiseen järjestelmään, sopeutuminen kielen graafiseen järjestelmään, sopeutuminen kieliopilliseen ympäristöön, semanttinen vakiintuminen sekä vakiintuminen vähintään kahdelle temaattiselle alueelle. Lainasanan juurtumisesta ja sopeutumisesta ovat todisteena myös siitä johdetut sanat. Lider-sana täyttää kaikki em. ehdot, joten sitä voidaan pitää venäjän kieleen sopeutuneena ja juurtuneena.

Osobennosti nacional'noj ohoty na pisatelja : Literaturnaja bor'ba 2002 goda vokrug romana Vladimira Sorokina Goluboe salo

Tutkielman lähtökohtana on oikeusjuttu, joka Venäjällä nostettiin kirjailija Vladimir Sorokinia vastaan kesällä 2002. Sorokinia ja hänen kustantamoaan Ad Marginemia syytettiin pornografian levittämisestä romaanissa Goluboe salo (1999), tarkemmin sanoen sivuilla 256 262, joilla kuvataan kommunistijohtajien Stalinin ja Hruščëvin homoseksuaalinen akti. Syytteen takana oli konservatiivinen, presidentti Vladimir Putinia ihannoiva nuorisoliike Iduščie vmeste ("Yhdessäkulkijat"). Oikeusjuttu ja siihen liittyneet tapahtumat - prosessia kutsuttiin venäläisissä tiedotusvälineissä yksinkertaisesti "Sorokinin jutuksi" ("delo Sorokina") - nostattivat Venäjällä laajan ja vilkkaan ns. kirjasodan kaunokirjallisuuden moraalitehtävästä ja kirjailijan vastuusta/vapaudesta. Työssä selvitellään, miksi nimenomaan kirjailija Vladimir Sorokin ja nimenomaan romaani Goluboe salo aiheuttivat skandaalin, mitä argumentteja polemiikissa esiintyi ja miten tapahtumat heijastavat Venäjän yhteiskunnallista tilannetta, etenkin kaunokirjallisuuden nykyistä asemaa. Metodologisesti tutkielma sijoittuu kirjallisuussosiologian ja reseptiotutkimuksen (vastaanottotutkimuksen) alalle. Tutkielman aineisto - 71 lehtiartikkelia - on koottu 31 venäläisestä valtakunnallisesta sanoma- ja aikakauslehdestä Integrum-tietokantaa hyväksikäyttäen. "Sorokinin juttua" analysoidaan artikkeleiden valossa kolmesta näkökulmasta: suhteessa 1) seksuaalisuuden ja 2) kaunokirjallisuuden asemaan Venäjällä sekä lyhyemmin suhteessa 3) muutamiin yleisyhteiskunnallisiin aspekteihin. Taustaksi selvitellään venäläisen postmodernismin teoriaa ja nk. kirjallisuusinstituution toimintaa. Tutkielmassa esitetään, että skandaali kertoo osaltaan niistä ongelmista, joiden kanssa Venäjä 2000-luvulla joutuu painiskelemaan. "Sorokinin juttu" laajeni pitkälti yli perinteisen pornografiakysymyksen; kirjasodassa tuli tiedotusvälineissä käsiteltyä seksuaalisuuden ja kaunokirjallisuuden aseman lisäksi mm. sananvapautta, tapauksen poliittisia konnotaatioita, "älymystön" ja "kansan" suhdetta, neuvostomenneisyyden pimeitä puolia sekä Venäjän suhdetta länteen. Jupakka myös nähtiin erinomaisena PR:nä Sorokinille. Goluboe salo näyttää joutuneen oikeusprosessin kohteeksi, koska siinä a) tuodaan venäläiseen kaunokirjallisuuteen avoin ja yksityiskohtainen seksuaalisuuden ja ruumiintoimintojen kuvaus b) herjataan häpeämättömästi venäläisen kaunokirjallisuuden kanonisoituja klassikoita sekä kritisoidaan terävästi neuvostomenneisyyttä, jota Venäjä ei ole vielä kyennyt tyhjentävästi käsittelemään. Skandaalissa asettuivat vastakkain ns. traditionalistinen ja postmodernistinen kirjallisuuskäsitys; edellisen mukaan kirjailijoiden tulisi kantaa yhteiskunnallinen vastuunsa, jälkimmäinen tahtoo nähdä kaunokirjallisuuden itsenäisempänä ilmiönä. Tutkimuksen lopputuloksena valtaenemmistö aineistosta näyttää enemmän tai vähemmän puolustavan Sorokinia - tosin ei niinkään hänen romaaninsa kirjallisten ansioiden vuoksi (joita harvat kiittivät), vaan silkasta periaatteesta: sanan- ja valinnanvapautta ei tahdota nähdä enää kahlittavan. Avainsanat: Sorokin - pornografia - kaunokirjallisuus - kirjallisuussosiologia - vastaanotto