Patterns of Transcendence : Classical Myth in Marina Tsvetaeva's Poetry of the 1920s

This study examines the position and meaning of Classical mythological plots, themes and characters in the oeuvre of the Russian Modernist poet Marina Tsvetaeva (1892-1941). The material consists of lyric poems from the collection Posle Rossii (1928) and two longer lyrical tragedies, Ariadna (1924) and Fedra (1927). These works are examined in the context of Russian Modernism and Tsvetaeva s own poetic development, also taking into account the author s biography, namely, her correspondence with Boris Pasternak. Tsvetaeva s appropriations of the myths enter into a dialogue with the Classical tradition and with the earlier Russian and Western literary manifestations of the source material. Her Classical texts are inextricably linked with her own authorial myth, they are used to project both her ideas about poetry as well as the authored self of her poems. An important context for Tsvetaeva s application of the Classical myths is the concept of the Platonic ladder of Eros. This plot evokes the process of transcendence of the mortal subject into the immaterial realm and is applied by the author as an extended metaphor of the poet s birth. Emphasizing the dialectical movement between the earthly and the divine, Tsvetaeva s Classical personae foreground various positions of the individual between these two realms. By means of kaleidoscopic reformulations of similar metaphors and concepts, Tsvetaeva s mythological poems illustrate the poet s position between the material and the immaterial and the various consequences of this dichotomy on the creative mission. At the heart of Tsvetaeva s appropriation of the Sibyl, Phaedra, Eurydice and Ariadne is the tension between the body and disembodiment. The two lyrical tragedies develop the dichotomous worldview further, nevertheless emphasizing the dual perspective of the divine and the earthly realms: immaterial existence is often evaluated from a material perspective and vice versa. The Platonic subtext is central for Ariadna, focussing on Theseus development from an earthly hero to a spiritual one. Fedra concentrates on Phaedra s divinely induced physical passion, which is nevertheless evoked in a creative light.

Tutkimuksessa käsitellään klassisten mytologisten hahmojen asemaa Marina Tsvetajevan (1892-1941), keskeisen venäläisen modernistirunoilijan, 1920-luvun tuotannossa. Tarkastelun kohteena ovat kokoelman Posle Rossii (1928) runot ja runosikermät "Sivilla", "Evridika Orfeju", "Fedra", "Ariadna" ja "Provoda" sekä kaksi laajempaa klassista lyyristä tragediaa Ariadna (1924) ja Fedra (1927). Teoksia analysoidaan lähiluvun avulla sekä venäläisen modernismin kontekstissa että Tsvetajevan biografian kannalta. Keskeisin elämäkerrallinen tausta tutkimuksessa on runoilijan kirjeenvaihto Boris Pasternakin kanssa juuri runojen syntyaikakaudella. Teosten analyysissä tärkeimmäksi kontekstiksi muodostuu kuitenkin Tsvetajevan oma tuotanto ja sen poetiikka. Runoilijan tulkinta antiikin myyteistä asettuu dialogiin sekä myyttien aiempien kirjallisten versioiden kanssa niin venäläisessä kuin yleiseurooppalaisessa perinteessä että hänen oman runomaailmansa peruspiirteiden kanssa. Klassiset myytit ovatkin yhteydessä Tsvetajevan omaan tekijäkäsitykseen, ne kuvastavat sekä runoutta että runoilijaa. Platonilainen Eros käsitys ja sen tulkinnat venäläisessä symbolismissa ovat tärkeitä taustavaikuttajia Tsvetajevan myyttien hyödyntämisessä. Jo Tsvetajevan 1920-luvun alun venäläiseen kansanperinteeseen perustuvissa runoelmissa esiintyy toistuva juoni kuolevaisen lyyrisen subjektin siirtymisestä maanpäällisestä elämästä henkiseen, aineettomaan todellisuuteen. Tämä apoteoosi on tulkittavissa runoilijan synnyn ja kohtalon metaforaksi. Sama kaava jatkuu myös klassisissa hahmoissa, tosin usein muokattuna ja häivytettynä. Klassiset hahmot tuovat maalliseen ja henkiseen kahtiajakoon myös kaksoisperspektiivin: sen lisäksi, että maalliset olennot siirtyvät aineettomaan todellisuuteen, voidaan ylemmästä, aineettomasta perspektiivistä puolestaan valottaa fyysistä todellisuutta. Toisinaan henkisen olotilan saavuttaneet aineettomat olennot, kuten Tsvetajevan Eurydike, kaikesta huolimatta kaipaavat fyysistä olomuotoaan, mikä tekee kahtiajaon monimutkaisemmaksi. Tärkeimmäksi kysymykseksi Tsvetajevan klassisissa roolihahmoissa muodostuu ruumiin ja ruumiittomuuden välinen suhde, siinä vallitsevat jännitteet ja niiden osittainen ratkaiseminen tavalla tai toisella. Hänen laajemmissa lyyrisissä tragedioissaan kahtiajakautunutta maailmaa käsitellään jumalten ja kuolevaisten välisenä suhteena. Ariadnassa keskeinen problematiikka ilmaistaan maallisen sankarin, Theseuksen, kehittymisenä kohti syvempää ja henkisempää todellisuutta, ja Fedra taas painottaa maallista intohimoa, joka kuitenkin antaa hahmolle ratkaisevan alkusysäyksen kohti transsendenssia ja raastavasta tunteestaan vapautumista kuoleman kautta.