Virolaisiin naistenlehtiin kirjoittuva materialistinen maailma : Annen, Eesti Naisen ja Stiilin kansijuttujen tarkastelua kriittisen tekstintutkimuksen menetelmällä

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Viron kolmen suurimman naistenlehden kansijuttuja systeemis-funktionaalisen kieliopin menetelmällä. Lehdet ovat Anne, Eesti Naine ja Stiil. Aineisto, tammikuussa 2003 ? syyskuussa 2004 ilmestyneet 55 artikkelia, on pääosin haettu lehtien omista internetarkistoista. Tutkin kansijuttuja systeemis-funktionaalisen kieliopin menetelmällä. Tavoitteenani on ollut selvittää, minkälaisia arvoja, asenteita ja maailmankuvia teksteihin kirjoittuu. Lähestyn kansijuttuja ideationaalisen, interpersoonaisen ja tekstuaalisen metafunktion näkökulmista. Kaikki kolme metafunktiota esiintyvät kielellisissä ilmiöissä yhtä aikaa. Mitä tahansa puhuttua tai kirjoitettua lausetta on mahdollista analysoida minkä tahansa metafunktion kannalta. Ideationaalinen metafunktio tarkoittaa yhtäältä sitä, minkälaisena maailma ja ilmiöt teksteissä kuvataan, toisaalta sitä, minkälaisia prosesseja teksteissä representoidaan. Interpersoonainen metafunktio tarkoittaa teksteihin kirjoittuvia suhteita, vuorovaikutusta ja identiteettejä, esimerkiksi toimittajan ja lukijan välistä suhdetta ja heidän roolejaan. Kun tekstiä tutkitaan tekstuaalisen metafunktion kannalta, siitä nostetaan esiin kieliopillisia, sanastollisia ja syntaktisia piirteitä, joista tekstit rakentuvat koherenteiksi kokonaisuuksiksi. Pro graduni kuuluu kriittisen tekstintutkimuksen alaan. Kriittinen tekstintutkimus on monitieteinen menetelmä, jonka tavoitteena on selvittää kielellisesti representoituja valtasuhteita sekä eksplisiittisesti ja implisiittisesti lauseisiin kirjoittuvia arvotuksia. Kriittisen tekstintutkimuksen tavoitteena on osoittaa, millä tavalla ihmisten ajattelua pystytään ohjaamaan ja hallitsemaan kielellisten ratkaisujen keinoin. Viron kolmen suurimman naistenlehden kansijutuille yhteinen piirre on materialistinen maailmankuva, joka ilmenee teksteissä muun muassa korostuneena kulutustottumusten, ulkonäön ja elämäntyylin kuvailuna. Tekstit ovat avoimen kaupallisia. Selkein osoitus kaupallisuudesta on tunnetuttujen vaate-, kosmetiikka ja automerkkien näkyminen teksteissä, luonnollisena osana juttua. Kansijuttujen haastateltavat ovat eri aloja edustavia, korkeasti koulutettuja, itsenäisiä ja näkyvissä asemissa vaikuttavia henkilöitä, valtaosaltaan naisia. Juttuihin he representoituvat perhettä, isänmaata ja uskontoa arvostavina perusarvojen kannattajina, joita esimerkiksi tasa-arvokysymykset, syrjäytyminen tai globalisaatio eivät kiinnosta. Keskeinen kysymys onkin journalistinen prosessi, jonka tuloksena kansijutut ovat syntyneet. Vaikka kansijutuissa näennäisesti äänessä ovat voimakkaat virolaisnaiset, voi rivien välistä ymmärtää, että tarinan kerrontaan vaikuttavat myös julkaisijoiden taloudelliset intressit. Avainsanat: diskurssi, funktionaalisuus, genre, ideologia, kansijuttu, luonnollistuma, media, metafunktio, naistenlehti, tavoite, tekstilaji, tervejärkisyys, valta, virolainen

Kiehtova epäloogisuus : Italiaa ja italialaisia koskevien mielikuvien diskurssianalyysiä.

Tutkimukseni aineistona on Työväenopiston italian kielen opiskelijoiden lyhyitä, vapaamuotoisia kirjoituksia ja muutama sähköpostiviesti hyvin Italiaa tuntevilta ihmisiltä. Teksteissä kerrotaan mielikuvista Italiasta ja italialaisista. Analysoin aineistoa sosiaalipsykologisen diskurssianalyysin menetelmin. Johtuen aineiston sisällön stereotyyppisyydestä käsittelen teorialle omistetussa kappaleessa menetelmän ohella aiempaa tutkimusta stereotypioista. Analyysi jakautuu kolmeen osaan: ensin käsittelen koko aineistossa toistuvia teemoja, sitten 11 kokonaista kirjoitusta ja lopuksi kokoan analyysin perusteella kolme diskurssia Italiasta ja italialaisista. Nämä diskurssit toteutuvat sekä aineistossani että monissa muissa teksteissä, joissa puhutaan Italiasta tai etelästä ylipäänsä. Diskurssien sosiaalinen funktio on luoda etäisyyttä sisä- ja ulkoryhmän välillä. Ensimmäiset kaksi diskurssia vahvistavat kirjoittajien paremmuuden tunnetta vertailussa "etelämaalaisten" kanssa. Kolmas diskurssi sen sijaan rakentaa kuvaa italialaisista suomalaisia inhimillisempinä. Diskurssit Italiasta voidaan sijoittaa laajempaan kontekstiin, joka koskee kansainvälisiä valtasuhteita. Tässä kontekstissa suomalaisten käyttämät diskurssit Italiasta ovat pieni osa isoa hegemonista diskurssia, joka jakaa planeettamme kehittyneeseen pohjoiseen/länteen ja kehittymättömään etelään, johon Italiakin usein sijoitetaan. Avainsanat: diskurssianalyysi, stereotypia, valtasuhteet.

Päällekkäispuhunta suomalaisessa ja virolaisessa arkikeskustelussa: mitä, missä ja milloin

Tutkielmassa perehdytään suomalaisessa ja virolaisessa arkikeskustelussa esiintyvään päällekkäispuhuntaan keskustelunanalyyttisella menetelmällä. Aineistona on käytetty tuttavien välisiä, kasvokkaisia arkikeskusteluja. Aineistoa on kolmesta suomalaisesta ja kolmesta virolaisesta keskustelusta yhteensä noin tunti kummallakin kielellä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää päällekkäispuhunnan esiintymistä yleisellä tasolla: mitä päällekkäin aloitetuilla vuoroilla tehdään ja millaisissa keskustelun tilanteissa päällekkäispuhuntaa käytetään, sekä missä kohden edellistä vuoroa päällekkäisenä alkava vuoro aloitetaan. Tutkielmassa myös vertaillaan suomalaista ja virolaista päällekkäispuhuntaa toisiinsa lähinnä laadullisesti. Tärkeiksi käsitteiksi nousevat vuoro, vuoron rakenneyksikkö, vuoronvaihdon mahdollistava kohta, keskustelun puhetila sekä vuorottelun sujuvuus. Päällekkäispuhuntana tuotetut vuorot jaetaan tutkielmassa kolmeen ryhmään, jotka esitellään omissa pääluvuissaan. Tutkimuksen mukaan osa päällekkäispuhunnasta on sellaista, jonka voi selittää vuorottelun ja vuorojen rakenteista käsin. Tällainen päällekkäisenä aloitettu seuraava vuoro alkaa hieman edellisen vuoron lopun päältä vuoron tullessa juuri valmiiksi eli vuoronvaihdon mahdollistavaan kohtaan. Vuoro voi alkaa jonkin verran aiemminkin, jolloin päällekkäisenä seuraavan vuoron aloittava puhuja näyttää ennakoivan, että edellinen vuoro on pian tulossa valmiiksi. Kolmas vuorottelun rakenteilla selittyvä päällekkäispuhunta liittyy tilanteeseen, jossa ketään ei ole valittu seuraavan vuoron käyttäjäksi. Tällöin kuka tahansa voi valita itsensä seuraavaksi puhujaksi, ja usein näin tekeekin useampi puhuja yhtä aikaa. Muiden päällekkäisyyksien analysoinnissa otetaan huomioon myös vuoron luonne ja tehtävä vuorovaikutuksessa. Nämä jaetaan edellä mainituin perustein kahteen ryhmään: osa päällekkäisyyksistä on luonteeltaan yhteistyöhakuisia, osa kilpailevia. Tässä jaottelussa keskeisenä tekijänä on se, pyrkiikö päällekkäin vuoronsa aloittava puhuja hallitsemaan keskustelun puhetilaa, vai tukeeko hän jonkun toisen puhujan puhetilan hallintaa. Toisen puhetilan hallintaa tukevia päällekkäisyyksiä on monentyyppisiä: kommentoivia dialogipartikkeleita, samanmielisyyden ja kiinnostuksen osoituksia, tarkistuskysymyksiä ja sanahaussa auttamista. Aineistosta löydetyt useat tiimiytymistapaukset osoittavat, että puhetilaa voidaan hallita myös yhdessä. Huumoriin ja nauruun liittyvät vuorot voivat olla sekä toisen puhetilan hallintaa tukevia että yhteisesti puhetilaa halliten tuotettuja. Sijaintinsa ja luonteensa perusteella kilpaileviksi määritellyt vuorot alkavat joko moniyksikköisen vuoron vuoronvaihdon mahdollistavassa kohdassa taikka vuoron rakenneyksikön keskeltä. Kilpailevan vuoron käyttäjä pyrkii saamaan puhetilan hallitsijan aseman itselleen. Useiden kilpailevina tuotettujen vuorojen voidaan sanoa jollakin tavalla rikkovan vuorottelun perussääntöjä, mutta tutkielmassa havaitaan, että siitä huolimatta ne harvoin aiheuttavat vuorovaikutukseen ongelmia tai häiriöitä. Tutkielmassa todetaan, että päällekkäispuhunta on tutkituissa suomalaisissa ja virolaisissa keskusteluissa laadultaan pääosin hyvin samankaltaista. Aineiston perusteella näyttää kuitenkin siltä, että virolaisissa keskusteluissa päällekkäispuhuntaa esiintyy yleisesti ottaen jonkin verran suomalaisia keskusteluja enemmän, ja kilpailevaa päällekkäispuhuntaa esiintyy jopa huomattavasti enemmän. Tutkielmassa havaitaan, että valtaosa kaikesta päällekkäispuhunnasta on ongelmatonta, ja sen esiintymisessä ja rakentumisessa näkyy keskustelijoiden pyrkimys sujuvaan vuorotteluun. Päällekkäispuhunnan todetaan olevan keskustelussa taajaan esiintyvää ja ennen kaikkea järjestäytynyttä toimintaa.

"Ei vittu, mennään röökille" : tutkimus sitaattien tehtävistä ja tekemisestä kaunokirjallis-journalistisissa lehtijutuissa

This research deals with direct speech quotations in magazine articles through two questions: As my major research question, I study the functions of speech quotations based on a data consisting of six literary-journalistic magazine articles. My minor research question builds on the fact that there is no absolute relation between the sound waves of the spoken language and the graphemes of the written one. Hence, I study the general thoughts on how utterances should be arranged in the written form based on a large review of literature and textbooks on journalistic writing as well as interviews I have made with magazine writers and editors, and the Council of Mass Media in Finland. To support my main research questions, I also examine the reference system of the Finnish language, define the aspects of the literary-journalistic article and study vernacular cues in written speech quotations. FUNCTIONS OF QUOTATIONS. I demonstrate the results of my analysis with a six-pointed apparatus. It is a continuum which extends from the structural level of text, all the way through the explicit functions, to the implicit functions of the quotation. The explicit functions deal with the question of what is the content, whereas the implicit ones base mainly on the question how the content is presented. 1. The speech quotation is an distinctive element in the structure of the magazine article. Thereby it creates a rhythm for the text, such as episodes, paragraphs and clauses. 2. All stories are told through a plot, and in magazine articles, the speech quotations are one of the narrative elements that propel the plot forward. 3. The speech quotations create and intensify the location written in the story. This location can be a physical one but also a social one, in which case it describes the atmosphere and mood in the physical environment and of the story characters. 4. The quotations enhance the plausibility of the facts and assumptions presented in the article, and moreover, when a text is placed between quotation marks, the reader can be assured that the text has been reproduced in the authentic verbatim way. 5. Speech quotations tell about the speaker's unique way of using language and the first-hand experiences of the person quoted. 6. The sixth function of speech quotations is probably the most essential one: the quotations characterize the quoted speaker. In other words, in addition to the propositional content of the utterance, the way in which it has been said transmits a lot of the speaker's character (e.g. nature, generation, behaviour, education, attitudes etc.). It is important to notice, that these six functions of my speech quotation apparatus do not exlude one another. It means that every speech quotation basically includes all of the functions discussed above. However, in practice one or more of them have a principal role, while the others play a subsidiary role. HOW TO MAKE QUOTATIONS? It is not suprising that the field of journalism (textbooks, literature and interviews) holds heterogeneous and unestablished thoughts on how the spoken language should be arranged in written quotations, which is my minor research question. However, the most frequent and distinctive aspects can be depicted in a couple of words: serve the reader and respect the target person. Very common advice on how to arrange the quotations is − firstly, to delete such vernacular cues (e.g. repetitions and ”expletives”) that are common in spoken communication, but purposeless in the written language. − secondly, to complete the phonetic word forms of the spoken language into a more reader-friendly form (esim. punanen → punainen, 'red'), and − thirdly, to enhance the independence of clauses from the (authentic) context and to toughen reciprocal links between them. According to the knowledge of the journalistic field, utterances recorded in different points in time of an interview or a data-collecting session can be transferred as consecutive quotations or even merged together. However, if there is any temporal-spatial location written in the story, the dialogue of the story characters should also be situated in an authentic context – chronologically in the right place in the continuum of the events. To summarize, the way in which the utterances should be arranged into written speech quotations is always situationally-specific − and it is strongly based on the author's discretion.

Retoriset keinot ja kirjoittajaroolit virolaisen Postimees-lehden ja suomalaisen Helsingin Sanomien verkkosivujen mielipidekeskusteluissa

Työssä tutkitaan erilaisin tekstintutkimuksen keinoin suomalaisen Helsingin Sanomat -lehden ja virolaisen Postimees-lehden internet-julkaisuissa ilmestyneisiin uutisiin liittyviä mielipidekirjoituksia. Työn tavoitteena on tarkastella eroja suomalaisten ja virolaisten kirjoittajien retoriikassa, argumentaatiossa ja roolivalinnoissa. Työn aineisto koostuu Helsingin Sanomien ja Postimees´in internet-sivuilla tammikuussa 2008 ilmestyneiden uutisten saamista mielipiteistä eli kommenteista. Molemmista lehdistä on valittu mukaan kymmenen uutista, jotka kaikki ovat saaneet keskimäärin 30 kommenttia. Uutiset ovat molemmissa maissa kotimaan uutisia ja ne on valittu satunnaisesti, joskin muutamien uutisten aiheet ovat lehdissä samankaltaisia. Työn neljännessä luvussa aineistoa analysoidaan rekisterien, tekstityyppien ja retoriikan näkökulmista. Rekistereistä puhuttaessa tarkoitetaan erilaisia tapoja kirjoittaa erilaisissa tilanteissa. Internetistä löytyvät mielipidekirjoitukset vaihtelevat virallisen kirjakielen ja arkisen puhekielen, jopa slangin, käytön välillä. Mielipidekirjoitukset kuuluvat argumentoivaan tekstityyppiin. Niiden tehtävä ei ole kertoa asioista neutraalisti, vaan kirjoittaja ilmaisee tekstissään omia arvojaan, mielipiteitään ja käsityksiään. Viidennessä luvussa aineistoa tutkitaan retorisen diskurssianalyysin keinoin, eli analysoidaan millaisia retorisia keinoja kirjoittajat käyttävät argumentaationsa vahvistamiseen. Retorisia keinoja esitellään työssä Arja Jokisen esittämän jaotuksen mukaisesti. Argumentaatiota voidaan jaotella myös sen mukaan, onko kyseessä hyökkäävä, puolustava, fakta- tai tunnepohjainen retoriikka. Kuudennessa luvussa analysoidaan mielipidekirjoitusten kohteita eli adressaatteja sekä kirjoittajien itselleen ottamia rooleja. Kirjoittajat voivat osoittaa roolivalintaansa useiden retoristen keinojen avulla. Rooleista yleisimmät ovat opettaja, asiantuntija ja kriitikko, marginaalisempia puolestaan kysyjä ja kannattaja/tukija. Aineiston analysointi on nostanut esille useita eroja suomalaisten ja virolaisten mielipidekirjoitusten välillä. Suomalaiset kirjoitukset kirjoitetaan usein yleis- tai kirjakielellä ja neutraalilla sävyllä. Virolaisissa mielipidekirjoituksissa on enemmän puhekielisyyttä ja kirjoitusvirheitä. Kirjoitusten sävy on jyrkempi ja arvoja tai arvioita välittävät sanat usein hyvin affektisia. Suomalaisissa mielipidekirjoituksissa kirjoittajat käyttävät argumentaationsa vahvistamiseen paljon oman asiantuntijuutensa korostamista tai vahvistamista konsensuksella, oma pätevyys myös perustellaan koulutuksen tai ammatin avulla. Suomalaisissa kirjoituksissa mielipiteet ovat myös pääasiassa faktoihin ja puolustavaan retoriikkaan perustuvia. Virolaisissa mielipiteissä kirjoittajat esittävät väitteensä tosiasioina ilman erityisiä perusteita. Argumentaatio rakentuu pääasiallisesti hyökkäävän ja tunnepohjaisen retoriikan päälle. Myös roolivalintojen välillä on eroja: suomalaismielipiteet esitetään useimmiten opettajan tai asiantuntijan roolista, virolaisissa mielipiteissä kirjoittaja on yleensä kriitikko tai asiantuntija.

Tundranenetsin todennäköisyysmoduksista ja niiden merkityksistä

Tundranenetsin kielessä on monimutkainen modusjärjestelmä, ja kielen kuvauksissa modusten määrä vaihtelee viidestä kahdeksaantoista. Tutkielmassani tarkastelen kielen tiettyjä verbimoduksia ja niiden merkityksiä. Tutkimukseni kohteena on seitsemän sellaista modusta, jotka aiemman kirjallisuuden mukaan ilmaisevat puhujan arviota kerrotun tapahtuman todennäköisyydestä eli episteemistä modaalisuutta. Työn tavoitteena on tarkastella modusten käyttöä ja esiintymisrajoituksia sekä muotojen merkityksiä. Aineistona käytän N. M. Tereštšenkon (1965) nenetsi-venäjä-suursanakirjan esimerkkilauseiden korpusta. Moduslauseiden merkityksiä tarkastelen teoreettisen nenetsin kielen taitoni sekä lauseiden leksikaalisen ja morfologisen analysoinnin sekä esimerkkilauseiden venäjännösten avulla. Modusten merkitysten tarkastelussa kiinnitän erityisesti huomiota toisaalta puhujan oman arvion ilmaisemiseen, episteemisyyteen, toisaalta puhujan tietolähteen ilmaisemiseen, evidentiaalisuuteen sekä näiden kahden merkityskategorian välisiin eroihin ja yhtäläisyyksiin. Tarkastelen myös modusten esiintymistä eri aspekti- ja tempusympäristöissä ja havainnoin modaalisten merkitysten lisäksi moduslauseiden temporaalisia ja aspektuaalisia merkityksiä. Työssäni totean probabilitatiiveiksi nimitettyjen modusten merkitykset inferentiaalisiksi tai harvemmin myös miratiivi-siksi. Inferentiaalisessa merkityksessä puhujan kertoma asia perustuu loogiseen päätelmään, joka tehdään muun tiedossa olevan asian perusteella. Miratiivisessa merkityksessä modusta käytetään kuvaamaan tapahtumaa, joka on puhujan näkökulmasta odotuksenvastainen tai yllättävä. Miratiivinen funktio on tulkintani mukaan ainoastaan varsinaisilla probabilitatiiveilla, ja niin kutsutut hyper- ja superprobabilitatiivi ilmaisevat inferentiaalisuutta eli ne korostavat puhujan tietolähdettä. Approksimatiiveiksi kutsutut kolme modusta ilmaisevat toisaalta kuvaannollisena, ei konkreettisesti tulkittavana kerrottavaa tapahtumaa. Toisaalta ne ilmaisevat puhujan subjektiivista arviota tilan tai tapahtuman toteutumis- tai voimassaolomahdollisuudesta. Modaalisen merkityksen lisäksi moduksilla on temporaalinen merkitys. Approksimatiivien ja probabilitatiivien ryhmissä on imperfektiiviseksi ja perfektiiviseksi kutsuttu modusmuoto. Imperfektiivisiksi kutsuttujen modusten temporaalinen merkitys vastaa aoristitempusta, joka lauseen aspektin mukaisesti viittaa joko juuri loppuun saatet-tuun tai nykyhetkessä tapahtuvaan. Lauseen aspekti on verbin aspektin mukaisesti hetkellinen tai jatkuva. Perfektiivisiksi kutsutut modukset viittaavat menneeseen aikaan. Perfektiivisen approksimatiivin status morfologisena moduksena voidaan aineistoni perusteella kyseenalaistaa. Menneeseen aikaan viitataan sen sijaan useammin imperfektiivisen approksimatiivin preterititempuksella. Probabilitatiivin ja preterititempuksen yhdistelmää ei aineistossani esiinny. Approksimatiivien ryhmässä on myös futuurinen variantti, joka viittaa yleensä tulevaan aikaan. Tulevaan viittaavat myös imperfektiivisen probabilitatiivin ja approksimatiivin muodot liittyessään johto-opillisen futuuritempukseen. Aineistoni modusesimerkit rajoittuvat usein yhden virkkeen kontekstiin, joten modusten merkitysten analysointi eri käyttöympäristöissä on työssäni vaikeaa. Vaikka onnistun hyvin hahmottelemaan tarkastelemien modusten keskeisimmät merkitysfunktiot aineistoni perusteella, tutkimuksen jatkaminen analyysin tarkentamiseksi on tarpeen.

Vepsän kielen momentaaniset ja frekventatiiviset verbijohdokset : Johdosten rakenteen, merkityksen ja käytön tarkastelua

Tutkielmani käsittelee vepsän kielen momentaanisia ja frekventatiivisia verbijohdoksia. Tutkimus on aineistolähtöinen. Selvitän eri-ikäisistä tekstilähteistä kokoamani korpuksen valossa, minkälaista vepsän verbijohto on muihin itämerensuomalaisiin kieliin, erityisesti suomeen ver-rattuna. Yhtäältä näkökulmani on morfologinen. Toisaalta kiinnostukseni kohteena on verbijohdon silmiinpistävä runsaus ja produktiivisuus. Pohdin, missä ympäristöissä johdoksia käytetään ja minkälaisia merkityksiä niillä ilmaistaan. Taustalla on aiemmassa tutkimuksessa esitetty hypoteesi venäjän verbiaspektin vaikutuksesta vepsän verbijohdon runsastumiseen ja merkityskehitykseen. Teoreettiset katsaukset luon derivaatiomorfologiaan ja aspektin tutkimukseen typologian ja itämerensuomalaisten kielten näkökulmasta. Sivuan myös hieman venäjän kielen aspektia. Tutkimuksessani tulee näkyviin diakroninen muutos, sillä 1900-luvun alussa puhuttua vepsän kieltä 2000-luvun kieleen verrattaessa erityisesti frekventatiivijohdosten käyttö näyttää lisääntyneen. Frekventatiivijohtimet voivat liittyä moniin sellaisiin kantasanatyyppeihin, joihin ne eivät semanttisista tai morfotaktisista syistä vepsän lähisukukielessä suomessa liity. Sekä momentaanisten että frekventatiivisten johdinten valikoima on 2000-luvulla käytännössä supistunut 1900-luvun alun teksteissä esiintyvistä ja aiemmassa kirjallisuudessa mainituista useista johdinvarianteista äänteellisesti lyhyempiin, frekventatiivisiin -(e)le- ja momentaanisiin -(a)hta-johtimiin. Johdoksilla ilmaistuista merkityksistä olen tulkinnut erityisesti habituaalisuuden merkitystä merkittävän frekventatiivijohdoksin. Toisinaan vaikuttaa, että frekventatiivijohdoksilla halutaan korostaa toiminnan imperfektiivisyyttä suhteessa johtamattomaan kantaverbiin. Momentaanijohdoksia aineistossani on vähemmän, mutta niilläkin voi katsoa olevan aspektuaalisiin suhteisiin viittaavaa käyttöä. Voidaan sanoa, että vepsän verbijohtimin ilmaistaan aspektuaalisia suhteita laajemmin kuin suomessa. Avoimeksi jää, voiko imperfektiivisyyden ja habituaalisuuden tai perfektiivisyyden merkitsemistä verbijohdoksin pitää tietyissä konteksteissa pakollisena.

Neutraalsus uudistekstides, kas seda on? : sukeldumissõda Eesti ja Soome pressis

Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöinyt Copterlinen helikopteri putosi mereen 10.8.2005. Tarkastelen aiheen uutisointia Viron ja Suomen lehdistössä ja siitä mediapalstoilla käytyä “sotaa”. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää minkälaisin keinoin mediasotaa käydään. Analysoin lähemmin yhden artikkelin Iltasanomista, Iltalehdestä, Turun Sanomista, Helsingin Sanomista ja Õhtuleht- ja Postimees-lehdistä. Teoreettisena pohjana käytän Norman Faircloughin teoksessa Language and Power esitettyä kriittistä diskurssianalyysiä. Käytän lisäksi mm. Tiit Hennosten kirjaa Uudise käsiraamat ja Reet Kasikin artikkeleita tekstianalyysistä. Mediasotaan osallistuvat laatulehdiksi luokiteltavat Turun Sanomat, Eesti Päevaleht, Postimees ja Turun Sanomat ja iltapäivälehdiksi luokiteltavat Iltalehti, Iltasanomat ja Õhtuleht. Helsingin Sanomat ei osallistunut mediasotaan, vaan keskittyy objektiiviseen uutisointiin. Keskeisin keino luoda sukellussota on vastakkainasettelu. Suhteet virolaisten ja suomalaisten välillä luodaan kansalaisuussanoilla suomalaiset ja virolaiset. Lukijoille kategorisoidaan maailma virolaiseksi ja suomalaiseksi. Positiivisia ja negatiivisia seikkoja asetetaan vastakkain luomalla tekstin sisäisiä antonyymipareja kuten nopea/ hidas, pieni ryhmä/ suuri ryhmä. Toimittajat luovat lähteilleen ja osallistujille auktoriteettia antamalla heille vastakkain matalan tai korkean statuksen kuten ministeri/ kadunmies. --- Suomalaiset lehdet käyttävät toimittajien itse keksimiä metaforia. Ekspressiivisiä sanoja käytetään välittämään tunteita, asenteita ja ajatuksia. Artikkeleissa hämärretään agentit kieliopin avulla. Käyttämällä passiivia, refleksiivisiä verbejä ja subjektittomia lauseita, esitetään prosesseja toisenlaisina kuin ne ovat ja jätetään näin aktiiviset tekijät mainitsematta. Artikkeleiden alku- ja loppulauseita vertaillessa voi havaita, että syytöksiä, spekulaatioita ja väitteitä esiintyy artikkeleiden otsikoissa ja ensimmäisissä lauseissa. Suomalaiset puolustautuvat huonojen pelastustyöntekijöiden leimaa vastaan ja virolaiset puolestaan oppipojan leimaa vastaan. Vasta-argumentteja tuodaan vain vähän ja ne sijoitetaan viimeisiksi. Molempien maiden lehdistöt kritisoivat viranomaisia. Artikkelit eivät noudata ideaaliuutisen kriteerejä.

Suomalaiset Viron-matkailijat virolaisessa sanomalehdistössä : Tekstianalyysia vuosien 1996 1997 ja 2003 2004 sanomalehtiteksteistä

Tutkielmassa tarkastellaan Viron suurimpien päivälehtien, Postimees ja Eesti Päevaleht, suomalaisia Viron-matkailijoita käsitteleviä tekstejä vuosilta 1996 1997 ja 2003 2004. Ajanjaksot on valittu sillä perusteella, että toukokuussa 1997 astui voimaan viisumivapaus Suomen ja Viron välillä matkustettaessa ja toukokuussa 2004 Viro liittyi EU:n jäseneksi. Tutkittavia tekstejä vuosilta 1996 1997 on 12 ja vuosilta 2003 2004 on 62 tekstiä, joista 19 on valittu tarkempaan analyysiin. Tavoitteena on tutkia, millainen kuva suomalaisesta Viron-matkailijasta tekstien kautta paljastuu ja millaisin keinoin sitä välitetään. Tarkastellaan myös sitä, onko kuva ajanjaksojen välillä muuttunut, ja jos on, niin miten. Tekstejä tutkitaan kriittisen tekstianalyysin keinoin ja pääasiassa tukeudutaan M. A. K. Hallidayn ja Vesa Heikkisen tutkimuksiin. Hallidayn systeemis-funktionaalisessa kieliopissa keskeisiä ovat kielelliset valinnat ja ajatus kielen kolmesta merkitystasosta, jotka ovat ideationaalinen, tekstuaalinen ja interpersoonainen. Tämän työn kannalta merkittävä on interpersoonainen taso, jolla tarkastellaan muun muassa kirjoittajan asenteita ja arvotuksia. Teksteistä etsitään erilaisia kielen keinoja, jotka ilmaisevat kirjoittajien asennoitumista suomalaisiin. Keskeistä on se, ovatko kirjoittajien arvotukset negatiivisia, neutraaleja vai positiivisia. Arvottavien asenteiden kautta muotoutuu tutkittavien tekstien kuva suomalaisista Viron-matkailijoista. Aineistosta nousee esiin kahdeksan erilaista arvotuksia ilmaisevaa kielellistä keinoa: aihevalinnat (otsikointi), nimeäminen, kuvailu, määritteet, verbivalinnat, vihjaukset, edellyttämykset ja lauseen informaatiorakenne. Analyysin perusteella selviää, että kuva suomalaisesta Viron-matkailijasta on hieman muuttunut tarkasteltavien ajanjaksojen välillä. Vuosien 1996 1997 tekstien mukaan suomalainen matkailija on rikas, mutta saita ja etsii Virosta edullisia tuotteita ja palveluita. Hän on tavallisesti keski-ikäinen ja humalassa tai vähintään ostamassa alkoholia. Negatiivinen suhtautuminen nousee selvästi esille. Vuosien 2003 2004 teksteissä kuva suomalaisista on monipuolistunut verrattuna aikaisempaan. Edelleen suomalaisille kuitenkin maistuu alkoholi ja he etsivät edullisuutta. Edullisuuden tavoittelu ja hamstraaminen korostuvat aiempaakin enemmän. Tutkimuksen kautta esiin tulleet kuvat suomalaisista Viron-matkailijoista ovat kyseisten ajanjaksojen sanomalehdistön välittämiä. Jatkossa olisi mielenkiintoista tutkia tekstejä joltain sellaiselta ajanjaksolta, johon ei liity matkustamisen helpottumiseen vaikuttavia muutoksia. Voitaisiin tutkia myös sitä, mitä mieltä tavalliset virolaiset ovat suomalaisista matkailijoista ja mitä virolaiset matkailupalveluyritysten edustajat suomalaisista ajattelevat. Näin ilmiötä voitaisiin lähestyä useammasta näkökulmasta.

Paavo Ravila ja Leonard Bloomfield kielitieteen oppihistoriassa : Vertaileva tutkimus tutkijankuvasta ja tieteenfilosofiasta

Tämä tutkielma käsittelee Paavo Ravilan (1902–1974) ja Leonard Bloomfieldin (1887–1949) tieteenfilosofisia näkemyksiä ja heistä muodostunutta tutkijankuvaa. Työn näkökulma on oppihistoriallinen, ja sen tavoitteena on selvittää Ravilan ja Bloomfieldin teoreettisten näkemysten yhtäläisyyksiä. Työn pääasiallinen lähdekirjallisuus sisältää sekä kotimaista että kansainvälistä kielitieteen historiankirjoitusta. Aineistona on Ravilan ja Bloomfieldin teoreettisen tason kirjoitukset kielitieteestä ja tieteenfilosofiasta; näin ollen heidän kielitieteelliset tutkimuksensa jäävät työn ulkopuolelle. Työtä varten on käytetty myös arkistolähteitä sekä ulkomailta että Suomesta. Ravilan kansainvälisyyttä käsiteltäessä arvokasta aineistoa ovat varsinkin yhdysvaltalaisten yliopistojen arkistoista löytynyt kirjeenvaihto ja muu arkistomateriaali. Luvussa 2 esitellään yleistä kielitieteen historiaa 1800-luvulta 1960-luvulle. Luvussa 3 käsitellään Ravilan ja Bloomfieldin elämää ja uraa ja analysoidaan heistä muodostunutta tutkijankuvaa. Luvussa 4 käsitellään niitä tieteenfilosofisia kysymyksiä, joissa Ravilan ja Bloomfieldin ajatusten samankaltaisuus parhaiten tulee esille: empirismiä, positivismia, merkitystä, formalismia sekä synkronian ja diakronian suhdetta. Ravila ja Bloomfield painottivat empiristisen asennoitumisen tärkeyttä kielitieteessä erityisesti suhteessa aineistoon ja siitä tehtäviin päätelmiin. Lisäksi molemmat olivat positivisteja ja vastustivat siksi sellaisia selityksiä, joita ei voi perustella aineistosta käsin suorien havaintojen avulla. Myös molemmilla toistuva tieteellisyyden vaatimus on johdettavissa positivistisesta asennoitumisesta. Kielitieteen oppihistoriassa Ravilan ja Bloomfieldin tutkijankuva on erilainen varsinkin suhteessa merkityksentutkimukseen, mutta heidän kannanottojensa yksityiskohtaisempi tarkastelu osoittaa, että heidän näkemyksistään voidaan löytää yllättäviä samankaltaisuuksia. Myös synkronian ja diakronian suhdetta tutkittaessa voidaan havaita yhtymäkohtia: synkronistina pidetty Bloomfield ja diakronistina pidetty Ravila pitivät molemmat parhaana lähestymistapana kieleen synkronian ja diakronian yhdistävää tutkimusotetta. Vertailemalla Ravilan ja Bloomfieldin tieteenfilosofisia näkemyksiä voidaan havaita, että heidän käsityksensä kielitieteestä on monilta osin yhteneväinen. Lisäksi vertailu avaa mielenkiintoisia näkökulmia Ravilan suhteeseen suomalaiseen kielitieteeseen. Esimerkiksi positivismin mukainen metafysiikkavastaisuus erottaa hänet ajan eurooppalaisesta kielitieteestä ja toisaalta yhdistää häntä yhdysvaltalaiseen kielitieteeseen.

Sairaanhoitajaksi kasvattaminen : Sairaanhoitajakoulutus ja siinä käytetyt oppikirjat Suomessa vuoteen 1967 asti

The historical development of Finnish nursing textbooks from the late 1880s to 1967: the training of nurses in the Foucauldian perspective. This study aims, first, to analyse the historical development of Finnish nursing textbooks in the training of nurses and in nursing education: what Foucauldian power processes operate in the writing and publishing processes? What picture of nursing did early nursing books portray and who were the decision makers? Second, this study also aims to analyse the processes of power in nurse training processes. The time frame extends from the early stages of nurse training in the late 1880s to 1967. This present study is a part of textbook research and of the history of professional education in Finland. This study seeks to explain how, who or what contributed the power processes involved in the writing of nursing textbooks and through textbooks. Did someone use these books as a tool to influence nursing education? The third aim of this study is to define and analyse the purpose of nurse training. Michel Foucault´s concept of power served as an explanatory framework for this study. A very central part of power is the assembling of data, the supplying of information and messages, and the creation of discourses. When applied to the training of nurses, power dictates what information is taught in the training and contained in the books. Thus, the textbook holds an influential position as a power user in these processes. Other processes in which such power is exercised include school discipline and all other normalizing processes. One of most powerful ways of adapting is the hall of residence, where nursing pupils were required to live. Trained nurses desired to separate themselves from their untrained predecessors and from those with less training by wearing different uniforms and living in separate housing units. The state supported the registration of trained nurses by legislation. With this decision the state made it illegal to work as a nurse without an authorised education, and use these regulations to limit and confirm the professional knowledge and power of nurses. Nurses, physicians and government authorities used textbooks in nursing education as tools to achieve their own purposes and principles. With these books all three groups attempted to confirm their own professional power and knowledge while at the same time limit the power and expertise of others. Public authorities sought to unify the training of nurses and the basis of knowledge in all nursing schools in Finland with similar and obligatory textbooks. This standardisation started 20 years before the government unified nursing training in 1930. The textbooks also served as data assemblers in unifying nursing practices in Finnish hospitals, because the Medical Board required all training hospitals to attach the textbooks to units with nursing pupils. For the nurses, and especially for the associations of Finnish nurses, making and publishing their own textbooks for the training of nurses was a part of their professional projects. With these textbooks, the nursing elite and the teachers tended to prepare nursing pupils’ identities for nursing’s very special mission. From the 1960s, nursing was no longer understood as a mission, but as a normal vocation. Nurses and doctors disputed this view throughout the period studied, which was the optimal relationship between theory and practice in nursing textbooks and in nurse education. The discussion of medical knowledge in nursing textbooks took place in the 1930s and 1940s. Nurses were very confused about their own professional knowledge and expertise, which explains why they could not create a new nursing textbook despite the urgency. A brand new nursing textbook was published in 1967, about 30 years after the predecessor. Keyword: nurse, nurse training, nursing education, power, textbook, Michel Foucault

Scheffleriläinen rationaalisuus ja kasvatustodellisuuden monikerroksisuus : Jännitteitä ja ratkaisuja Israel Schefflerin kasvatusfilosofiassa

The study is a philosophical analysis of Israel Scheffler’s philosophy of education, focusing on three crucial conceptions in his philosophy: the conception of rationality, the conception of human nature, and the conception of reality. The interrelations of these three concepts as well as their relations to educational theorizing are analysed and elaborated. A conceptual problem concerning Scheffler’s ideal of rationality derives from Scheffler’s supposition of the strong analogy between science education and moral education in terms of the ideal of rationality. This analogy is argued to be conceptually problematic, since the interconnections of rationality, objectivity, and truth, appear to differ from each other in the realms of ethics and science, given the presuppositions of ontological realism and ethical naturalism, to which Scheffler explicitly subscribes. This study considers two philosophical alternatives for solving this problem. The first alternative relates the analogy to the normative concept of personhood deriving from the teleological understanding of human nature. Nevertheless, this position turns out to be problematic for Scheffler, since he rejects all teleological thinking in his philosophy. The problem can be solved, as it is argued, by limiting Scheffler’s rejection of teleology – in light of his philosophical outlook on the whole – in a manner that allows a modest version of a teleological conception of human nature. The second alternative, based especially on Scheffler’s later contributions, is to suggest that reality is actually more complex and manifold than it appears to be in light of a contemporary naturalist worldview. This idea of plurealism – Scheffler’s synthesis of pluralism and realism – is represented especially in Scheffler’s contributions related to his debate with Nelson Goodman dealing with both constructivism and realism. The idea of plurealism is not only related to the ethics-science-distinction, but is more widely related to the relationship between ontological realism and the incommensurable systems of description in diverse realms of human understanding. The Scheffler-Goodman debate is also analysed in relation to the contemporary constructivism-realism debate in educational philosophy. In terms of educational questions, Scheffler’s plurealism is argued as offering a fruitful perspective. Scheffler’s philosophy of education can be interpreted as searching for solutions to the problems deriving from the tension between the tradition of analytical philosophy and the complexity and multiplicity of educational reality. The complexity of reality combined with the supposition of the limitedness of human knowledge does not lead Scheffler to relativism or particularism, but, in contrast, Schefflerian formulations of rationality and objectivity preserve the possibility for critical inquiry in all realms of educational reality. In light of this study, Scheffler’s philosophy of education provides an exceptional example of combining ontological realism, epistemological fallibilism, and the defence of the ideal of rationality, combined with a wide-ranging understanding of educational reality.

Kasvatus- ja valmennustyylien yhteys juniorijääkiekkoilijoiden suoriutumisstrategioihin, tyytyväisyyteen ja joukkueen koheesioon

This thesis focused on the roles of parenting styles (including parental norm-breaking attitudes and parents perceptions of players coach-athlete relationship), players achievement strategies, perceptions of coaching behaviours, coaches own perceptions, and perceptions of team leaders, in explaining player satisfaction and team cohesion. Five studies based on the same data provided by the Finnish Ice Hockey Association (FIHA) were carried out. The sample sizes were as follows: players, 1,018; parents, 979; coaches, 35; and team leaders, 57. Questionnaires and self-report questionnaires were used to collect data. The results revealed that: (1) family-parenting styles provided a basis for adolescents achievement strategies and influenced whether the sons played fairly or engaged in rule breaking. Democratic parenting was associated with the adolescents high level of mastery-oriented behaviour, low level of task-irrelevant behaviour, and low level of norm-breaking behaviour. The adaptive achievement strategies enhanced player satisfaction. (2) Democratic parenting styles influenced parents perception of the coach-athlete relationship, which was further associated with a coaching style that also influenced how the child experienced his own cohesion within the team. (3) The adolescents tended to reflect the similarity in leadership behaviours between home and sport from both democratic and autocratic backgrounds. In particular, the compensating combination of non-demanding styles at home and a high level of support by a positive coach was associated with high team cohesion. (4) The stress factor changed the dynamics of the parenting behaviour. (5) Players ratings, coaches ratings, and the ratings of team leaders all differed upon coaching behaviours and team cohesion. Only the players ratings were associated with cohesion high with positive coaching and low with autocratic coaching. The developmental age and the long-lasting membership on an ice hockey team made positive coaching acceptable for all players. Sixteen year-olds from all families rated high team cohesion with positive coaching. Parenting styles were associated with adolescent ice hockey players achievement strategies, norm breaking, and satisfaction. The combination of parenting and coaching was associated with cohesion rated by players. The staff s experiences of coaching and its effects on cohesion differed from the players experiences. These results contribute to understanding links between parenting styles, achievement strategies, norm breaking, and satisfaction, as well as parenting styles, coaching behaviour and cohesion. This work has importance for parents, coaches, sport organizations, and teachers.

Kehittävän kuntoutuksen mahdollisuudet. : Tutkimus Aslak -kuntoutuksen työkytkennän ja asiakkuuden rakentumisesta.

The possibilities of developmental rehabilitation. A study on the construction of work relatedness and the customer in Aslak rehabilitation The challenge of work-related rehabilitation is to anticipate the factors threatening work ability and to affect them. The purpose of this study was to analyze how work-related rehabilitation is constructed in practice and what are the challenges and, at the same time, the possibilities of an innovative transformation of rehabilitation when trying to achive this goal. The theoretical basis is cultural-historical activity theory and developmental work research. Based on a historical analysis, I studied rehabilitation activity empirically using the data gathered from one Aslak programme (Aslak = occupationally oriented medical rehabilitation) over two years. I described and analysed the construction of Aslak using ethnographic data and interviews. The data includes audio- and video-recordings of the Aslak course, fieldnotes, documents and other materials used in the course. The study aimed to reveal rehabilitation practices from different perspectives carried out by different stakeholders and participants in the Aslak course. It focused on the Aslak trajectory produced by a multiorganizational subject. I analyzed the rehabilitation activity using the method of ethnographic analysis of infrastructure. The method of analyzing the construction of the object of rehabilititation the customer was a membership categorization analysis (MCD) based on the ethnomethodological research tradition. I analyzed the meanings denoting customers given by different parties during one Aslak process and the relations between the meanings. Based on this analysis, I studied the disturbances, ruptures, and innovations in the rehabilitation activity. The results of the study show that the infrastructure of Aslak has different basic ideas. Aslak is constructed most explicitly on the infrastructure of medical rehabilitation. The second layer has been provided with some tools of identifying and preventing well-defined occupation-specific load factors. However, it has failed to perform a new structure, as Aslak has encountered, at the same time, rapid changes in working life. The study identified some promising markers representing new kinds of work-related rehabilitation ideas, but they proved to be incomplete and fragile. As a consequence of the multilayered infrastructure, the contents of the Aslak course were split into fragmented phases and disconnected themes, which were blocked in by the master idea of medical orientation. Its relationship to work remained weak and obscure. The categorizations of customers in Aslak were manifold and contradictory. According to the results, the possibilities for transforming work-related rehabilitation lie both in changing the orientation to the customer to be more relevant to changing working life and forging the infrastructural innovations related to this change. The results showed that a new work-relatedeness would be difficult but possible to construct. What is needed is the construction of an infrastructure that will support a coherent master idea of work-related rehabilitation over the entire trajectory of a process. A shared idea of a rehabilitation object must be constructed in close collaboration between different stakeholders, such as Kela (the Social Insurance Institution of Finland), occupational health services, work organizations, and rehabilitation institutes. Key words: Aslak rehabilitation, work-related rehabilitation, development of rehabilitation, customer of rehabilitation, developmental work research, analysis of infrastructure, membership category analysis

Spinaalistenoosipotilaiden psyykkinen hyvinvointi ennen leikkaushoitoa ja sen jälkeen

Surgical treatment of lumbar spinal stenosis (LSS) is a treatment option for those patients who remain severely symptomatic after a course of conservative treatment. Majority of the patients treated surgically enjoy good-to-excellent outcomes with respect to pain alleviation and functional recovery. However, between 20% and 40% of the patients who have surgery for LSS do not benefit from it. The knowledge of the psychological factors associated with recovery and treatment outcome is still scarce. The aim of this study was to assess LSS patients selected for surgical treatment. Specifically, the study assessed the prevalence of depression (Beck Depression Inventory, BDI) before surgical treatment and three months after the treatment. Also preoperative life satisfaction (four-item Life Satisfaction scale) of the LSS patients was studied. Furthermore, the patients satisfaction with surgery outcome at the three months postoperative stage was studied. One-fifth (20%) of the LSS-patients were found to have depression preoperatively. The patients assessments of the pain intensity or location were not associated with depression. The factors that did associate with depression were subjective disability of everyday living and poor life satisfaction. In addition to this, low sense of coherence and poor life satisfaction were associated with depression in logistic regression models. Significant associations were seen between preoperative depression and postoperative high disability scores, high symptom severity scores and higher pain intensity ratings. The patients with continuous depression (60% of the patients who had preoperative depression) showed less improvement in symptom severity, disability, pain and walking capacity than the patients who did not experience depression at any stage. In those patients who recovered from depression (35% of the patients with preoperative depression), the postoperative improvement was rather similar to the improvement seen in the normal mood group. One-fourth (25%) of the preoperative patients with LSS were found to be dissatisfied with life. The dissatisfied patients were significantly younger and had more self-reported somatic comorbidity. The dissatisfied patients had also elevated subjective disability scores and more extensive pain locations. Also lower coping resources and higher BDI scores were associated with life dissatisfaction. Younger age and somatic comorbidity were associated with life dissatisfaction in regression models. Two-thirds (66%) of the patients were at least clearly satisfied with the surgery outcome at three months postoperative stage. In group comparisons, the lack of physical, functional and emotional well-being was associated with the patients dissatisfaction with the surgery outcome. Younger age, postoperative symptom severity, disability and depression were independently associated with dissatisfaction with the surgery outcome. The results show that depression and psychological well-being are important factors with respect to LSS patients functional ability and recovery both before and three months after surgical treatment. Therefore, the clinical practice recommendations should include an assessment of depression