Sairaanhoitajaksi kasvattaminen : Sairaanhoitajakoulutus ja siinä käytetyt oppikirjat Suomessa vuoteen 1967 asti

The historical development of Finnish nursing textbooks from the late 1880s to 1967: the training of nurses in the Foucauldian perspective. This study aims, first, to analyse the historical development of Finnish nursing textbooks in the training of nurses and in nursing education: what Foucauldian power processes operate in the writing and publishing processes? What picture of nursing did early nursing books portray and who were the decision makers? Second, this study also aims to analyse the processes of power in nurse training processes. The time frame extends from the early stages of nurse training in the late 1880s to 1967. This present study is a part of textbook research and of the history of professional education in Finland. This study seeks to explain how, who or what contributed the power processes involved in the writing of nursing textbooks and through textbooks. Did someone use these books as a tool to influence nursing education? The third aim of this study is to define and analyse the purpose of nurse training. Michel Foucault´s concept of power served as an explanatory framework for this study. A very central part of power is the assembling of data, the supplying of information and messages, and the creation of discourses. When applied to the training of nurses, power dictates what information is taught in the training and contained in the books. Thus, the textbook holds an influential position as a power user in these processes. Other processes in which such power is exercised include school discipline and all other normalizing processes. One of most powerful ways of adapting is the hall of residence, where nursing pupils were required to live. Trained nurses desired to separate themselves from their untrained predecessors and from those with less training by wearing different uniforms and living in separate housing units. The state supported the registration of trained nurses by legislation. With this decision the state made it illegal to work as a nurse without an authorised education, and use these regulations to limit and confirm the professional knowledge and power of nurses. Nurses, physicians and government authorities used textbooks in nursing education as tools to achieve their own purposes and principles. With these books all three groups attempted to confirm their own professional power and knowledge while at the same time limit the power and expertise of others. Public authorities sought to unify the training of nurses and the basis of knowledge in all nursing schools in Finland with similar and obligatory textbooks. This standardisation started 20 years before the government unified nursing training in 1930. The textbooks also served as data assemblers in unifying nursing practices in Finnish hospitals, because the Medical Board required all training hospitals to attach the textbooks to units with nursing pupils. For the nurses, and especially for the associations of Finnish nurses, making and publishing their own textbooks for the training of nurses was a part of their professional projects. With these textbooks, the nursing elite and the teachers tended to prepare nursing pupils’ identities for nursing’s very special mission. From the 1960s, nursing was no longer understood as a mission, but as a normal vocation. Nurses and doctors disputed this view throughout the period studied, which was the optimal relationship between theory and practice in nursing textbooks and in nurse education. The discussion of medical knowledge in nursing textbooks took place in the 1930s and 1940s. Nurses were very confused about their own professional knowledge and expertise, which explains why they could not create a new nursing textbook despite the urgency. A brand new nursing textbook was published in 1967, about 30 years after the predecessor. Keyword: nurse, nurse training, nursing education, power, textbook, Michel Foucault

Tutkimuksen kohteena ovat toisaalta sairaanhoitajien peruskoulutuksessa käytetyt sairaanhoidon oppikirjat, niiden laadintaprosessit ja välittämä näkemys sairaanhoitajaihanteesta, toisaalta sairaanhoitajaksi kasvattamiseen liittyneet moninaiset valtaprosessit. Oppikirjat ovat yksi keskeinen valtaprosessi. Tutkimuksen tarkastelujakso on pitkä: se ulottuu 1880-luvulta vuoteen 1967 saakka. Paikannan tutkimukseni ammattikasvatuksen historiantutkimukseksi ja samalla oppikirjatutkimukseksi. Haen vastausta siihen, minkälaisia valtaprosesseja löytyy sairaanhoitajaksi kasvattamisesta. Toiseksi etsin selitystä siihen, miten ja kuka/mikä käytti tai ketkä/mitkä käyttivät sairaanhoitajakoulutuksen oppikirjoja vallan välineinä. Selvitän myös sitä, millaiseen hyvän sairaanhoitajan näkemykseen sairaanhoitajakasvatuksella pyrittiin sekä oppikirjojen sairaanhoitajaihannetta ja sitä, miten nämä käsitykset muuttuivat tarkastelujakson aikana. Tutkimuksen teoreettisena lähestymistapana ovat Michel Foucault’n valtakäsitteet: normalisoiva valta, kurinpidollinen valta ja tietovalta, joita paikannetaan sairaanhoitajaksi kasvattamisen valtaverkostoista ja oppikirjojen laadinta- ja julkaisuprosesseista. Vallan tekniikkaan kuuluvat keskeisesti tiedon kokoaminen, viestien välittäminen ja diskurssin luominen. Mainitut asiat ovat keskeisiä myös oppikirjojen laadinnassa ja oppikirjojen käytössä. Sairaanhoitajakoulu- tukseen sovellettuna se tarkoittaa esimerkiksi sitä, millaista tietoa koulutuksessa opetettiin ja välitettiin. Näissä prosesseissa oppikirjoilla oli merkittävä asema. Sairaanhoitajaksi kasvattamisessa oli monenlaista ja samanaikaista valtaa: esimerkiksi oppilaita muokattiin kurinpidon ja normalisoinnin avulla. Oppilaskodissa asuminen oli pakollista. Koulutetut sairaanhoitajat halusivat erottautua kouluttamattomista edeltäjistään ja omaa ammattiryhmää vähemmän koulutetuista (esimerkiksi apuhoitajista ja siivoojista) muun muassa työpukeutumisen ja asumisjärjestelyjen avulla. Valtio rajasi sairaanhoitajien ammatinharjoittamista lainsäädännöllä, sillä ammatin harjoittaminen edellytti koulutusta, suoritettua ammattitutkintoa ja sen rekisteröintiä. Rekisteröinnillä tehtiin laittomaksi muiden kuin sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneiden sairaanhoitotoimen harjoittaminen. Näin viranomainen rajasi sairaanhoitajan asiantuntijatietoa ja -asemaa. Oppikirjat olivat sekä sairaanhoitajien, lääkäreiden että viranomaisen (lääkintöhallitus) käyttämiä vallan keinoja, joiden avulla varmistettiin oman ammattikunnan asiantuntijatietoa ja asiantuntija-asemaa sekä rajattiin kilpailijoiden asiantuntemusta. Oppikirjojen avulla myös yhtenäistettiin sairaanhoitajakoulutusta jo 20 vuotta ennen koulutuksen virallista yhtenäistämistä vuonna 1930. Oppikirjojen avulla lääkintöhallitus pyrki yhtenäistämään sairaaloiden kirjavia hoitokäytäntöjä. Sairaanhoitajat käyttivät oppikirjoja myös professionaalistumispyrkimyksissään. Oppikirjojen välityksellä muokattiin oppilaiden identiteettiä kohti kutsumussairaanhoitajan ihannetta ja tuettiin sen toteutumista kasvatuksessa. 1960-luvulta lähtien sairaanhoitajan työ määriteltiin ammatiksi. Sairaanhoitajat ja lääkärit kiistelivät koko tarkastelujakson ajan siitä, mikä oli optimaalinen tietopuolisen ja käytännöllisen opetuksen suhde sairaanhoitajakoulutuksessa. Keskustelu lääketieteen osuudesta oppikirjoissa keskittyi 1930- ja 1940-luvulle. Sairaanhoitajat olivat epätietoisia omasta asiantuntemuksestaan eivätkä kyenneet saamaan aikaan uutta sairaanhoidon oppikirjaa. Siksi sairaanhoitajakoulutuksessa käytettiin jo 1940-luvulla vanhentuneeksi käynyttä oppikirjaa vuodesta 1936 aina 1960-luvulle saakka. Näin ollen oppikirja hidasti ja esti sairaanhoitajan asiantuntijatiedon ja itsenäisen aseman kehittämistä. Avainsanat: sairaanhoitaja, sairaanhoitajakoulutus, oppikirja, valta, Michel Foucault