"Ei vittu, mennään röökille" : tutkimus sitaattien tehtävistä ja tekemisestä kaunokirjallis-journalistisissa lehtijutuissa

This research deals with direct speech quotations in magazine articles through two questions: As my major research question, I study the functions of speech quotations based on a data consisting of six literary-journalistic magazine articles. My minor research question builds on the fact that there is no absolute relation between the sound waves of the spoken language and the graphemes of the written one. Hence, I study the general thoughts on how utterances should be arranged in the written form based on a large review of literature and textbooks on journalistic writing as well as interviews I have made with magazine writers and editors, and the Council of Mass Media in Finland. To support my main research questions, I also examine the reference system of the Finnish language, define the aspects of the literary-journalistic article and study vernacular cues in written speech quotations. FUNCTIONS OF QUOTATIONS. I demonstrate the results of my analysis with a six-pointed apparatus. It is a continuum which extends from the structural level of text, all the way through the explicit functions, to the implicit functions of the quotation. The explicit functions deal with the question of what is the content, whereas the implicit ones base mainly on the question how the content is presented. 1. The speech quotation is an distinctive element in the structure of the magazine article. Thereby it creates a rhythm for the text, such as episodes, paragraphs and clauses. 2. All stories are told through a plot, and in magazine articles, the speech quotations are one of the narrative elements that propel the plot forward. 3. The speech quotations create and intensify the location written in the story. This location can be a physical one but also a social one, in which case it describes the atmosphere and mood in the physical environment and of the story characters. 4. The quotations enhance the plausibility of the facts and assumptions presented in the article, and moreover, when a text is placed between quotation marks, the reader can be assured that the text has been reproduced in the authentic verbatim way. 5. Speech quotations tell about the speaker's unique way of using language and the first-hand experiences of the person quoted. 6. The sixth function of speech quotations is probably the most essential one: the quotations characterize the quoted speaker. In other words, in addition to the propositional content of the utterance, the way in which it has been said transmits a lot of the speaker's character (e.g. nature, generation, behaviour, education, attitudes etc.). It is important to notice, that these six functions of my speech quotation apparatus do not exlude one another. It means that every speech quotation basically includes all of the functions discussed above. However, in practice one or more of them have a principal role, while the others play a subsidiary role. HOW TO MAKE QUOTATIONS? It is not suprising that the field of journalism (textbooks, literature and interviews) holds heterogeneous and unestablished thoughts on how the spoken language should be arranged in written quotations, which is my minor research question. However, the most frequent and distinctive aspects can be depicted in a couple of words: serve the reader and respect the target person. Very common advice on how to arrange the quotations is − firstly, to delete such vernacular cues (e.g. repetitions and ”expletives”) that are common in spoken communication, but purposeless in the written language. − secondly, to complete the phonetic word forms of the spoken language into a more reader-friendly form (esim. punanen → punainen, 'red'), and − thirdly, to enhance the independence of clauses from the (authentic) context and to toughen reciprocal links between them. According to the knowledge of the journalistic field, utterances recorded in different points in time of an interview or a data-collecting session can be transferred as consecutive quotations or even merged together. However, if there is any temporal-spatial location written in the story, the dialogue of the story characters should also be situated in an authentic context – chronologically in the right place in the continuum of the events. To summarize, the way in which the utterances should be arranged into written speech quotations is always situationally-specific − and it is strongly based on the author's discretion.

Suorat lainaukset eli sitaatit ovat olennainen osa nykypäivän lehtijuttuja. Tässä tutkielmassa sitaattien tehtäviä ja tekemistä tarkastellaan osana kaunokirjallis-journalististen lehtijuttujen kerrontaa. Työ on monitieteinen; sen yleisvire on kielitieteellinen, mutta se lainaa käsitteistöä myös muun muassa journalistiikasta ja narratologiasta. Päätutkimuskysymyksenä tutkielmassa tarkastellaan sitä, mitä tehtäviä sitaateilla kaunokirjallis-journalistisissa lehtijutuissa on (luku 5). Aineistoa analysoimalla saadut tulokset esitetään kuusikohtaisella, jatkumonomaisella työkalulla. Ensinnä sitaatit luovat lehtijutun rakenteeseen rytmiä samaan tapaan kuin esimerkiksi tekstin jaksot, kappaleet ja virkkeet. Toiseksi sitaatit ovat yksi juonta eteenpäin vievä kerronnan elementti. Kolmanneksi sitaatit kertovat ympäristöstä: kirjoittaja voi vahvistaa sitaateilla illuusiota sekä juttuun kirjoitetusta fyysisestä tapahtumapaikasta että sosiaalisesta ilmapiiristä. Neljänneksi sitaatit luovat uskottavuutta sille, että johtoilmauksen identifioima henkilö on sanonut sanatarkasti referoidulla tavalla. Viidenneksi sitaatit välittävät ensikäden tietoa referoitavan henkilön kokemuksista ja hänen ainutlaatuisesta tavastaan käyttää kieltä. Jatkumo päättyy sitaatin puhujaa luonnehtivaan tehtävään, jossa tärkeämpää kuin se, mitä sanotaan, on se, miten sanotaan. Työkalun kuusi kohtaa eivät ole toisiaan poissulkevia, sillä ne tarkastelevat sitaattia eri tasoilla. Jokaisessa aineistojutun sitaatissa onkin idullaan koko sitaattien tehtävien potentiaali, vaikka yksittäisen sitaatin kohdalla jotkin näistä funktioista korostuvat toisten jäädessä sivuosaan tai huomiotta. Lopuksi luvussa 5 tarkastellaan sitaattien toissijaista jäsentä, johtoilmausta. Sen tärkein tehtävä on puhujan identifiointi ja kommunikointitavan jonkinlainen kuvailu (esim. referoidaanko puhetta, kirjoitusta vai ajattelua, millä tavoin lausunto on sanottu ja mikä on ollut sen intentio). Alatutkimuskysymyksenä tutkielmassa selvitetään toimialalla vallitsevia käsityksiä siitä, miten puhetta tulisi kirjallisiksi sitaateiksi muokata (luku 6). Tätä kysymystä tarkastellaan toimitustyön oppikirjallisuuden ja toimittajahaastatteluiden kautta. Mitään vakiintuneita ohjeistuksia puheen siirtämisestä kirjalliseen muotoon ei ole. Varsin yleinen toimintatapa näyttää kuitenkin olevan se, että sitaateista karsitaan puhekielelle tyypilliset (ja kirjallisessa ilmaisussa tarpeettomat) ”täytesanat” (niinku, tietsä, ööö jne.) ja toisteisuus. Lisäksi sanojen puhekielisiä äänneasuja täydennetään helpommin ymmärrettävään muotoon (esim. punanen → punainen), lauseita muokataan kontekstistaan riippumattomammiksi ja niiden keskinäistä sidoksisuutta – jota puheessa luo myös prosodia – tarkennetaan. Eri tilanteista saatuja sitaatteja voidaan esittää peräkkäisinä tai jopa yhdistää samaksi sitaatiksi, kunhan sitaatti yhdistelyistä huolimatta pysyy uskollisena sille, mitä haastateltava on sanonut ja tarkoittanut. Sitaattien siirtely ja yhdistäminen on mahdollista kuitenkin vain silloin, kun jutussa ei ”olla” missään tietyssä fyysis-ajallisessa tapahtumapaikassa, lokaatiossa. Jos juttuun sitä vastoin on kirjoitettu mukaan lokaatio, journalismin edellyttämä totuusvaatimus koskee myös sitaatteja: repliikkien tulee asettua tapahtumien jatkumoon autenttisessa kontekstissaan ja kronologiassaan. Tutkimuskysymysten taustaksi tutkielmassa luodaan katsaus suomen kielen referointijärjestelmään (luku 2), määritellään ja esitellään kaunokirjallis-journalististen lehtijuttujen ominaispiirteitä (luku 3) sekä verrataan puheen ja siitä tehdyn kirjallisen sitaatin suhdetta (luku 4).