449 resultados para IRST-järjestelmä
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää toiminnanohjausjärjestelmän (ERP-järjestelmän) implementoinnin onnistumista ja sen taustalla vaikuttavia tekijöitä tilitoimistossa. Tutkimus rakentuu aikaisemman tutkimuksen pohjalta rakennettuun viitekehikkoon, jonka avulla selvitetään ERP-järjestelmien rakenne, implementointiprosessi, imple-mentoinnissa vaikuttavat kriittiset menestystekijät, sekä implementoinnin onnistumisen mittausnäkökulmat. Aikaisemmassa tutkimuksessa on varsin vähän tutkittu palveluyritysten ERP-järjestelmiä ja niiden implementointia. Sen perusteella pystyttiin kuitenkin selvittämään tyypilliset eroavaisuudet palvelu- ja tuotantoyrityksen järjestelmäratkaisujen vä-lillä ja case -osuuden tulokset olivat yhtenäiset aikaisemman tutkimuksen kanssa. Tutkimuksen perusteella pystyttiin toteamaan, että case -yrityksen ERP-järjestelmän implementointi onnistui hyvin, vaikka sen aikana esiintyi myös ongelmia. Onnistumisen ja epäonnistumisen taustalla vaikuttavat syyt saatiin selvitettyä mm. kriittisten menestystekijöiden avulla, jolloin tuloksille saatiin looginen syy-seuraussuhde. Tutkimuksen aineisto kerättiin havainnoimalla implementointiprosessin läpivientiä ja sen avulla saatuja tuloksia selvennettiin tilastollisen analyysin avulla.
Resumo:
Internationalization and the following rapid growth have created the need to concentrate the IT systems of many small-to-medium-sized production companies. Enterprise Resource Planning systems are a common solution for such companies. Deployment of these ERP systems consists of many steps, one of which is the implementation of the same shared system at all international subsidiaries. This is also one of the most important steps in the internationalization strategy of the company from the IT point of view. The mechanical process of creating the required connections for the off-shore sites is the easiest and most well-documented step along the way, but the actual value of the system, once operational, is perceived in its operational reliability. The operational reliability of an ERP system is a combination of many factors. These factors vary from hardware- and connectivity-related issues to administrative tasks and communication between decentralized administrative units and sites. To accurately analyze the operational reliability of such system, one must take into consideration the full functionality of the system. This includes not only the mechanical and systematic processes but also the users and their administration. All operational reliability in an international environment relies heavily on hardware and telecommunication adequacy so it is imperative to have resources dimensioned with regard to planned usage. Still with poorly maintained communication/administration schemes no amount of bandwidth or memory will be enough to maintain a productive level of reliability. This thesis work analyzes the implementation of a shared ERP system to an international subsidiary of a Finnish production company. The system is Microsoft Dynamics Ax, currently being introduced to a Slovakian facility, a subsidiary of Peikko Finland Oy. The primary task is to create a feasible base of analysis against which the operational reliability of the system can be evaluated precisely. With a solid analysis the aim is to give recommendations on how future implementations are to be managed.
Resumo:
Sähköverkon luotettavuuden tarkastelu sähköverkkoyhtiöissä on hyvin ajankohtaista tällä hetkellä. Siihen löytyvät hyvät kannusteet sähköverkkoliiketoimintaa säätelevästä regulaatiomallista sekä nykyisestä ikääntyvästä sähköverkosta. Se on monin paikoin lähellä käyttöikänsä loppua, ja sitä rakennettaessa ei välttämättä ole kiinnitetty kovin suurta huomiota luotettavuustarkasteluun. Kandidaatintyönä on kehitetty analysointijärjestelmä, jonka avulla pystytään tarkastelemaan sähköverkon pitkän aikavälin suunnittelua ottamalla huomioon myös sähköverkon keskeytyksistä aiheutuvat kustannukset. Analysoinnissa käytettävä järjestelmä toimii Microsoftin Excel taulukkolaskennassa. Analysointijärjestelmän avulla saadaan mallinnettua keskeytyskustannusten vaikutuksia erilaisiin investointiohjelmiin ja voidaan helposti vertailla useiden verkostorakeiden tuomia hyötyjä ja niistä aiheutuvia kustannuksia.
Resumo:
Payment Card Industry Data Security Standard (PCI DSS) on korttiyhtiöiden kehittämä kansainvälinen tietoturvastandardi, jonka tarkoituksena on parantaa kortinhaltijoiden tietoja käsittelevien järjestelmien tietoturvaa. Standardissa määritellään vaatimukset tietojen turvalliselle tallennukselle ja käsittelylle, testaus- ja tarkastusmenetelmät sekä tarkastusvaatimukset ja tarkastuksia suorittavien tahojen sertifiointi. Standardi koskee kaikkia standardin hyväksyneiden maksukorttiyhtiöiden korttitietoja käsitteleviä tahoja. Standardin ylläpitämisestä ja kehittämisestä vastaa maksukorttiyhtiöiden perustama PCI Security Standards Council -toimielin. Syyskuussa 2006 toimielin julkaisi standardista version 1.1, joka on edelleen viimeisin versio. Tässä diplomityössä selvitettiin PCI DSS -standardin asettamat vaatimukset kortinhaltijoiden tietoja käsitteleville tahoille. Lisäksi tutkittiin mahdollisuuksia toteuttaa yksi standardin vaatimuksista, kortinhaltijoiden tietojen suojaaminen, esimerkkijärjestelmässä. Kyseinen järjestelmä on kehitetty IBM System i -palvelinympäristöön käyttäen RPG-ohjelmointikieltä.
Resumo:
Tämä työ tehtiin Bosch Rexroth Oy:n Vantaan yksikölle. Työssä selvitettiin servo-järjestelmien historiaa ja kehitystä sekä nykyaikaisen servojärjestelmän käyttöönottoa kenttäväylän avulla. Työssä tutustuttiin IAC-R servosolenoidiventtiiliin, joka on tarkoitettu eritoten sahateollisuuden käyttöön. Työn tarkoituksena oli tuottaa lyhyt helppolukuinen manuaali IAC-R-järjestelmän käyttöönotosta Bosch Rexroth Oy:n ja heidän asiakkaiden käyttöön. Manuaalin avulla tulisi lähes kenen tahansa teknisesti riittävän pätevän henkilön pystyä ottamaan IAC-R-järjestelmä käyttöön, parametrisoida ja virittää järjestelmä. Työ aloitettiin tutustumalla IAC-R-järjestelmään, sen komponentteihin ja käyttöoppaaseen, Profibus DP-kenttäväylään ja WinHPT-ohjelmaan jolla järjestelmän parametrisointi on tarkoitettu suoritettavan. Työn alkupuolella järjestelmää parametrisointia koestettiin minimikokoonpanossa ilman hydrauliikkaa. Järjestelmää voidaan koestaa jopa kotioloissa. Loppupuolella järjestelmä liitettiin hydrauliikkasylinteriin jolla suoritettiin varsinainen koestus. Työn tuloksena todettiin että nykyaikaisen digitaalisen servojärjestelmän käyttöönotto on tehty erittäin helpoksi erilaisten ohjelmien avulla. IAC-R- järjestelmän parametrisointi ohjelma WinHPT todettiin erittäin helpoksi käyttää, ja käyttäjän ei tarvitse tietää varsinaisesta väyläliikenteestä ja sen toiminnasta mitään. Säätötekniikkaan ei tässä työssä varsinaisesti kiinnitetty huomiota, mutta jos käyttäjä hallitsee säätötekniikan perusteet, on järjestelmän säätäminen erittäin helppoa.
Resumo:
Työssä keskitytään tarkastelemaan kaukolämmön pääsäätöjä, jotka ovat lämpötilan, paineen ja keskipaineen säädöt. Lisäksi työssä on pintapuolisesti käsitelty myös kaukolämpöön liittyviä perusasioita, toimintaperiaatteita, kaukolämmön erilaisia tuotantotapoja sekä varastointia. Lämpötilan säätöön liittyvät keskeisimmät tekijät ovat menoveden absoluuttisen ala- ja ylärajan määrittäminen, paluuveden alimman optimaalisen arvon määrittäminen, lämpötilan asetusarvon asettaminen, sekä lämpötilan muutosten vaikutus kaukolämmön tuotantoon. Lämpötilan muutoksilla on huomattava vaikutus kaukolämmön tuotannossa. Paine-erolla säädetään kaukolämpöveden virtausmäärää ja tehoa, jolla on merkittävä osuus kaukolämpöjärjestelmässä. Paine-eron säätö Salmisaaren voimalaitoksessa on toteutettu sumeaan logiikkaan perustuvalla tietokoneohjelmalla, joka automaattisesti valvoo paine-eron vaihteluita, säätöpoikkeamaa, säätötasoja ja seuraa paine-eron oloarvoa. Keskipaineen säätäminen on toteutettu siten, että Salmisaaren ja Hanasaaren voimalaitoksissa pystytään keskipainetta säätämään samanaikaisesti. Näin toimien on mahdollistettu suurempi toimintavarmuus ja parempi asetusarvossa pysyminen. Kaukolämpöverkoissa on yleensä vain yksi keskipaineen säätäjä, joten Helsingissä voimassa oleva järjestelmä on ainoa laatuaan. Työ on tehty pääosin haastattelemalla Salmisaaren voimalaitoksen automaatiomestari Guy Lindmania sekä automaatioverstaan muuta henkilöstöä. Työn tavoitteena on ollut saattaa kirjalliseen muotoon toistaiseksi dokumentoimatonta tietoa.
Resumo:
Tutkimuksessa suunnitellaan projektipalkkiojärjestelmä tuotekehityspalveluita tarjoavalle asiantuntijapalveluyritykselle. Projektipalkkioiden avulla pyritään kannustamaan asiantuntijoita huomioimaan projektien menestystekijät. Asiantuntijapalveluiden projektiliiketoiminnassa menestystekijöillä tavoitellaan asiakastyytyväisyyttä ja toiminnan kannattavuutta. Kirjallisuustutkimus jakaantuu kahteen pääosaan. Ensin tutkitaan suoritusperusteisen palkitsemisjärjestelmän teoriaa ja sen jälkeen asiantuntijapalveluiden erityispiirteitä. Käytännön osuudessa tutkitaan kohdeorganisaation motiiveja ja resursseja palkitsemisjärjestelmän käyttöönotossa sekä perehdytetään projektitoiminnan prosesseihin, joihin palkitsemisjärjestelmä sulautetaan. Tutkimuksen lopputuloksena dokumentoidaan uuden projektipalkkiojärjestelmän rakenne ja prosessit. Palkitsemisen perusteena käytettävät projektitoiminnan menestystekijät kohdeyrityksessä muodostetaan teoreettisista malleista ja yritystason strategiasta. Lopuksi syntynyttä järjestelmää testataan vertaamalla sitä teoriatutkimuksen asettamiin vaatimuksiin.
Resumo:
Teollisuuden sähkösuunnitteluprojekti koostuu monista eri työvaiheista. Suunnitteluprojektin eri vaiheissa on omat tehtävänsä ja dokumentointitarpeensa. Tietokantojen avulla suunnitteluprojektiin liittyvää tietoa on helpompi hallita ja sama tieto on kaikkien suunnittelijoiden saatavilla. Tietokantoja käyttämällä voidaan nopeuttaa suunnittelutyötä ja vähentää suunnitteluvirheitä. Työssä kehitettiin tietokantapohjaisen suunnittelujärjestelmän sähkösuunnittelutyökalu, jonka pääasiallisena tarkoituksena on keskittää suunnittelun aikainen tieto yhteen paikkaan. Järjestelmä myös helpottaa toistuvien dokumenttien tuottamista varsinkin suurissa projekteissa. Työssä on keskitytty teollisuuden prosessisähköistykseen.
Resumo:
Nykyaikana suuri haaste autoalalla on asiakkaan kasvaviin palveluvaatimuksiin vastaaminen. Samoin tuloskehitys on menossa laskevaan suuntaan. Nämä ovat osasyitä siihen, miksi tarvitaan CRM-järjestelmää. Asiakashallintajärjestelmän avulla on mandollista parantaa kannattavuutta asiakasuskollisuuden kasvun sekä markkinointikustannusten pienentymisen kautta. CRM-järjestelmän rakentaminen on pitkä prosessi, johon kuuluu paljon muutakin kuin itse tietojärjestelmän hankkiminen. Autokaupan haasteena on nykyäänkin asiakkaan luokittelu kannattavuuden tai potentiaalin kannalta. Diplomityössä on pohdittu, millaisia asioita kannattaa ottaa huomioon CRM-järjestelmän rakentamisessa. Samoin on esitetty muutamaa mallia, joiden perusteella voimme jakaa asiakkaita erilaisiin segmentteihin. Yhden tällaisen mallin pohjalta on myös toteutettu työkalu, jonka tarkoituksena on listata asiakkaat potentiaalin sekä kannattavuuden mukaan. Tämän tiedon perusteella pystymme suunnittelemaan markkinointia ja toteuttamaan asiakasstrategiaa. Työkalun ideana on tarjota mielenkiintoinen lähestymistapa myyjille ja myynninjohdolle asiakashallintaan. Myyjille työkalu antaa tietoa asiakkaasta, joka helpottaa kun ollaan asiakkaaseen yhteydessä. Myynninjohdolle tämä työkalu antaa mandollisuuden tutkia, ketkä asiakkaat kannattavat ja tämän perusteella tehdä johtopäätöksiä, jotta mihin toimintoihin kannattaa panostaa. Työkalua on tarkoitus käyttää tulevaisuudessa Niskan Autossa ja tämän avulla suorittaa myyntimarkkinointia. Testeissä työkalu on osoittautunut hyödylliseksi. Pelkästään asiakkaiden listaaminen kannattavuuden perusteella antaa myynninjohdolle mandollisuuden oikeiden asioiden tekemiseen.
Resumo:
Diplomityön tarkoituksena oli rakentaa sahateollisuuteen sopiva suoritus kykymittaristo. Järjestelmästä tehtiin koko yrityksen kattava ja tasapainoinen järjestelmä, jota voidaan käyttää hyväksi johtamisessa, tiedottamisessa ja palautteen antamisessa. Apua suorituskyvyn analysointiin ja mittaamiseen pyrittiin saamaan suunnittelemalla myös strategiakartta, joka selventää suorituskyvyn taustoja. Aluksi esiteltiin suorituskyvyn mittaamista ja strategiakarttoja käsittelevää kirjallisuutta. Itse järjestelmän suunnittelu lähti liikkeelle yrityksen visiosta, strategiasta ja menestystekijöistä. Niiden perusteella valittiin viisi seurattavaa suorituskyvyn osa-aluetta ja niihin kuhunkin omat mittarit. Nämä viisi osa aluetta otettiin mukaan myös, kun strategiakartta visualisoitiin. Koekäytön jälkeen järjestelmä otettiin virallisesti käyttöön. Tutkimuksessa havaittiin, että pienillä ja keskisuurilla sahoilla on suorituskyvyn analysointijärjestelmän suunnittelussa otettava huomioon erityisesti raaka aineeseen liittyvät tekijät, koska raaka-aine on merkittävä kustannustekijä ja sen saatavuus on välillä epävarmaa. Strategiakartta selkeytti kohdeyrityksen visiota ja strategiaa. Strategiakarttaa voidaan myöhemmin hyödyntää kehityskeskusteluissa. Yrityksessä koettiin jo pelkkä suunnitteluprosessi hyödylliseksi, mutta järjestelmän toimivuus voidaan havaita vasta myöhemmin, kun tuloksia on kerätty pidemmältä ajalta. Järjestelmää pitää kehittää ja parantaa sekä tuloksia pitää analysoida, jotta järjestelmästä lopulta saadaan hyöty irti. Yrityksessä uskotaan, että järjestelmällä saavutetaan myöhemmin hyviä tuloksia
Resumo:
Tutkielmassa käsitellään Euroopan unionin kemikaaliasetusta 1907/2006, joka astui voimaan 1.6.2007 ja sen vaikutuksia maahantuontiyrityksen toimintaan. Kemikaaliasetusta toteutetaan soveltamalla REACH-järjestelmää. REACH tulee sanoista Registration (rekisteröinti), Evaluation (arviointi), Authorisation (lupamenettely) Chemicals (koskee kemikaaleja). Tutkielman kirjallisuusosassa käsitellään pääosin kemikaaliasetusta. Empiirisessä osassa käsitellään asetuksen tuomia haasteita ja peilataan niitä maahantuontiyrityksen tähänastisiin kokemuksiin ja vaikutelmiin. Kohdeyrityksenä on kemian alan yritys PCC SE. Tutkielmassa selvitetään myös, miten REACH on vaikuttanut tarkastus- ja testauslaitokseen. Lisäksi REACH-järjestelmää peilataan olemassa olevaan kasvinsuojelu-ainedirektiiviin ja käytännön kokemuksia saaneeseen kasvinsuojeluaine-teollisuuteen. Lyhyesti käsitellään myös joidenkin EU:n ulkopuolisten maiden kokemuksia. Johtopäätöksenä voitaneen todeta, että kemikaaliasetuksen tavoitteet, terveyttä ja ympäristöä suojelevat toimenpiteet, koetaan positiivisina asioina. Asioiden selvittely, valtava työmäärä ja korkeat kustannukset koettiin negatiivisiksi asioiksi. Markkinoiden uskotaan jakautuvan harvempien ja suurempien yritysten kesken, ja PK-yritysten toiminta-mahdollisuudet vähenevät oleellisesti. Tarkastus- ja testaus-asiantuntijoiden vähäinen määrä vaikuttaa jo nyt testausaikatauluihin ja tulee yhä enemmän vaikuttamaan tulevaisuudessa.
Väylävirastojen hankkeen ja hankesalkun hallintaprosessien sovittaminen toiminnanohjausjärjestelmään
Resumo:
Tiehallinto ja Ratahallintokeskus (väylävirastot) ovat hankkineet yhteisen toiminnanohjausjärjestelmän. Työn tavoitteena on kuvata väylävirastojen hankkeen ja hankesalkun hallintaprosessit ja selvittää, onko väylävirastoille löydettävissä Sampo-järjestelmään yhtenäiset toimintamallit prosesseille, sekä määrittää virastoille yhteinen sanasto. Lisäksi työn tavoitteena on tutkia, millaisia menetelmiä ja malleja on olemassa toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoprojektin läpiviemiseksi. Teoriaosuudessa tarkastellaan toiminnanohjausjärjestelmiä ja niiden käyttöönottoprosessimalleja sekä prosesseja ja niiden kuvaamista. Empiriaosuuden alussa tarkastellaan toteutus- ja käyttöönottoprojektin etenemistä teoriassa esitetyn mallin mukaisesti. Työssä kuvataan hankkeen ja hankesalkun hallintaprosessien nykytila, tavoitetila sekä järjestelmään sovittaminen. Väylävirastot löysivät yhtenäisen tavoitetilan. Prosessien sovittaminen järjestelmään on vielä kesken. Kesällä 2008 näytti siltä, että väylävirastojen yhtenäiset tavoitetilan prosessit saadaan sovitettua pienillä muutoksilla järjestelmään. Järjestelmä tuo toimintaan paljon muutoksia ja vaikutuksia. Kevään aikana yhtenäisen sanaston tärkeys korostui.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia uuden tietojärjestelmän tuomia hyötyjä kohdeyrityksen controlling-organisaatiossa, sekä tutkia implementoinnin epäonnistumiseen johtaneita tekijöitä. Tavoitteena oli selvittää uuden järjestelmän konkreettiset hyödyt kohdeorganisaatiossa, ja selvittää projektin ongelmakohdat verraten niitä kirjallisuudessa esiteltyihin projektin menestystekijöihin. Teoriaosa jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä osassa käydään läpi tietojärjestelmän ja liiketoimintatiedon hallinnan määrittelyä, sekä niillä saavutettuja hyötyjä. Toisessa osassa käydään läpi projektin rakennetta, ja esitellään projektin menestystekijät. Käytännön osuudessa esitellään organisaation uuden tietojärjestelmän hyötyjä loppukäyttäjille tehdyn kyselytutkimuksen perusteella, ja projektin ongelmakohtia projektiryhmän haastattelujen ja tutkijan havainnoinnin perusteella. Tietojärjestelmälle pystyttiin tunnistamaan kirjallisuudessakin esiintyneitä hyötyjä, mutta loppukäyttäjien mielestä tärkeimmät hyödyt eivät kuitenkaan toteutuneet järjestelmässä hyvin. Projektin suuremmaksi ongelmaksi nousi kokonaisvaltaisen näkemyksen puute projektin tuotoksesta, jonka seurauksena valmis järjestelmä ei vastannut määrittelyjä.
Resumo:
Context awareness is emerging on mobile devices. Context awareness can be used to improve usability of a mobile device. Context awareness is particularly important on mobile devices due the limitations they have. At first in this work, a literature review on context awareness and mobile environment is made. For aiding context awareness there exist an implementation of a Context Framework for Symbian S60 devices. It provides a possibility for exchanging the contexts inside the device between the client applications of the local Context Framework. The main contribution of this thesis is to design and implement an enhancement to the S60 Context Framework for providing possibility to exchange context over device boundaries. Using the implemented Context Exchange System, the context exchange is neither depending on the type of the context nor the type of the client. In addition, the clients and the contexts can reside on any interconnected device. The usage of the system is independent of the programming language since in addition to using only Symbian C++ function interfaces it can also be utilized using XML scripts. The Meeting Sniffer application, which uses the Context Exchange System, was also developed in this work. Using this application, it is possible to recognize a meeting situation and suggest device profile change to a user.
Resumo:
EU on käynnistämässä ympäristöteknologioiden verifiointijärjestelmää, jonka avulla voidaan tarjota käyttäjille ja sijoittajille riippumatonta tietoa innovatiivisten teknologioiden toimivuudesta ja suorituskyvystä ja parantaa niiden markkina-asemaa. Verifioinnilla tarkoitetaan kolmannen osapuolen suorittamaa prosessia tai mekanismia, jonka avulla tuotteen toiminta ja suorituskyky voidaan todentaa. Kansallinen ympäristöteknologioiden verifiointijärjestelmä on käytössä mm. Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Euroopassa järjestelmä otettaneen käyttöön vuonna 2011–2012. Suomessa tehdään nykyisin noin 300 pilaantuneen maan puhdistushanketta koskevaa lupa- ja ilmoituspäätöstä vuosittain. Noin 85 prosentissa kohteista käytetään kunnostusmenetelmänä massanvaihtoa. Massanvaihto tulee ainakin toistaiseksi säilymään yleisimpänä kunnostusmenetelmänä, mutta mm. in situ -menetelmien käytön arvioidaan lisääntyvän. Tämän diplomityön tavoitteena oli arvioida voidaanko verifiointia hyödyntää pilaantuneiden maiden laadukkaan käsittelyn edistämisessä ja voiko verifiointi nopeuttaa innovatiivisten kunnostusmenetelmien markkinoillepääsyä. Aihetta tarkasteltiin mm. kahden erityyppisen pilaantuneen maan ja pohjaveden kunnostusmenetelmän, reaktiivisten seinämien (in situ) ja bitumistabiloinnin (ex situ) kautta. Pilaantuneiden maiden kunnostusmenetelmien toimivuus riippuu monista eri tekijöistä, joista osaa ei voida hallita tai mallintaa luotettavasti. Verifiointi soveltuukin parhaiten laitteiden tai PIMA-menetelmiä yksinkertaisempien puhdistusmenetelmien suorituskyvyn todentamiseen. Verifiointi saattaa kuitenkin hyvin toimia PIMA-kunnostuksen kohdalla esimerkiksi tiedollisena ohjauskeinona. Reaktiivisten seinämien ja bitumistabiloinnin verifioinnin työvaiheet ovat hyvin samankaltaiset, suurimpana erona seinämien kohdalla tulee kuvata myös kohde johon seinämä on asennettu. Reaktiivisten seinämien toiminta on riippuvaista monista ympäristötekijöistä, toisin kuin erillisellä laitteistolla suoritettavan bitumistabiloinnin. Tulosten perusteella voidaan yleistää, että verifiointi soveltuu paremmin ex situ -, kuin in situ -kunnostusmenetelmille.