150 resultados para CSX Corporation.
Resumo:
Diplomityö tehtiin Kidex Oy:lle, joka on Kiteellä sijaitseva Martela-konsernin tytäryhtiö. Kidex Oy toimii sopimusvalmistajana Martelalle sekä muille valituille levykalusteasiakkaille, ja tuotteet ovat pääasiassa toimisto- ja keittiökalusteita. Kevättalvella 2008 yritykseen siirrettiin Nummelasta pintakäsittelyosasto, jolla on tehty petsaus- ja lakkaustöitä. Näiden lisäksi tehtaalla on pohdittu mahdollisuuksia maalaustöihin, jotta UV-telalinjan kapasiteetti saataisiin paremmin käyttöön Työssä selvitettiin, mitä muutoksia UV-kovettuvilla aineilla maalaaminen vaatii linjaan ja luotiin edellytykset maalaustoiminnan aloittamiselle. Muutokset pyrittiin pitämään niin vähäisinä kuin mahdollista. Lisäksi määritettiin maalattavien tuotteiden laadun kriteerit ja todennusmenetelmät, jotka voidaan viestiä asiakkaille väärinkäsitysten välttämiseksi. Laadun todentamista varten valmistettiin sarja koekappaleita, joista mitattiin asiakkaan kannalta tärkeimmät maalikalvon ominaisuudet. Työssä tarkasteltiin myös pintakäsittelylaitoksia koskevaa VOC-asetusta ja verrattiin liuottimien kulutusta asetuksen määrittämiin rajoihin. Puulevystä valmistettujen kalusteosien pintakäsittely UV-telalinjalla eroaa oleellisesti perinteisistä menetelmistä esimerkiksi tuotantonopeuden osalta, joka johtuu pääasiassa pinnoitekalvon hetkessä tapahtuvasta kovettumisesta UV-valon vaikutuksesta. UV-aineet ovat käytännössä täysin kiinteistä aineista koostuvia, eivätkä näin sisällä vaarallisia haihtuvia liuottimia. UV-kovettuvilla tuotteilla maalaaminen on viime vuosina runsaasti tutkittu alue, joka eroaa tietyiltä osin myös pintakäsittelystä UV-kirkaslakoilla. Pigmentoitujen kalvojen kovettuminen vaatii erilaista UV-säteilyä ja levitysmäärien seuranta on huomattavasti tarkempaa.
Resumo:
Previous studies of the local involvement of multinational corporation (MNC) subsidiaries focus on host-country firms and local business partners such as suppliers and customers. The role of host-country universities in the same context of innovation networks is neglected. Furthermore, there are many organizational culture- and knowledge-related differences between universities and companies, and this is likely to pose additional challenges for successful collaboration. Early university-industry (U-I) studies have primarily been limited within a national boundary, being concerned with a single level of culture (i.e., at an organizational level) and one-way knowledge transfer from university to industry. Research on more dynamic knowledge interaction in multinational settings is lacking. This is particularly true in the business context of China. In today’s globalizing and rapidly changing organizations, addressing cultural differences and clashes is an everyday reality, and inter-cultural U-I collaboration is becoming a key asset for gaining global competitiveness. This study deals with Finnish MNC subsidiaries’ research collaboration with Chinese universities. It aims to explore the essence of such U-I collaboration and knowledge interaction, uncovering the deep functioning mechanisms of culture underlying effective collaborative knowledge creation and innovation. The study reviews critically different bodies of literature including knowledge management theories and studies, U-I collaboration and knowledge interaction, and cross-cultural research in terms of organizational knowledge generation and utilization. It adopts a case study strategy with qualitative research methods, and data is collected through in-depth interviews and participant observation. The study presents the following major findings: 1. In the light of a comprehensive analysis of U-I collaboration, an effective matching strategy is proposed, in the assumption that good alignment of knowledge interaction strategies and approaches with their corresponding knowledge type, capability development and research task may greatly enhance the effectiveness of cross-cultural U-I collaboration and knowledge interaction. 2. It is proposed that in the Chinese MNC context more dynamic types of knowledge interaction like knowledge co-creation should be of key concern particularly when dealing simultaneously with multi-disciplinary applied research of human factors and technologies. U-I knowledge interaction, otherwise, pays attention only to the study of one-way technology and knowledge transfer. 3. It is posited that the influence of culture on collaborative knowledge interaction can be studied in a valuable way when knowledge-related variables are simultaneously taken into account. A systematic analysis of the role of knowledge in cross-cultural knowledge interaction could best be approached from multi-aspects of knowledge including not only nature, characteristics and types of knowledge but also the process of knowledge (e.g., intensifications of knowledge interaction). 4. The study demonstrates the significant role of aspects of the host-country culture (e.g., Chinese guanxi) in U-I collaboration and knowledge interaction. This is evident, for instance, in issues related to interpersonal relationships and trust, true interest and the relatedness of the research, mutual commitment and learning, communication intensity and interaction, and awareness of cultural and knowledge-related differences between collaboration partners. Theoretical and practical implications of the findings are suggested and discussed.
Resumo:
Diplomityö on tehty Suur-Savon Sähkö Oy:lle koskien liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamista yrityksen IT-palveluissa. Työn tavoitteena oli selvittää Suur-Savon Sähkön liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamisen tilaa IT-palveluissa ja antaa kehitysehdotuksia sen parantamiseksi. Työn teoreettinen tausta rakentuu tietohallinnon johtamisen, IT-palveluiden tuottamisen ja liiketoiminnan jatkuvuudenhallinnan ympärille. Tutkittaessa liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamista IT-palveluissa, on olennaista ymmärtää tietohallinnon rooli yrityksessä ja miten tietohallintoa ja sen tuottamia palveluja johdetaan. Yhtä olennaista on ymmärtää liiketoiminnan jatkuvuudenhallinnan periaatteet ja niiden yhteys IT-palveluiden tuottamiseen. Työssä tutkittiin lomakehaastattelun, yhtiön sisäisten dokumenttien ja tutkijan tekemien havaintojen keinoin liiketoiminnan jatkuvuudenhallinnan tilaa Suur-Savon Sähkön IT-palveluissa. Työn tuloksena syntyi joukko kehitysehdotuksia, joiden avulla liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamisen tilaa Suur-Savon Sähkön IT-palveluissa voitaisiin parantaa. Työn keskeiset tulokset liittyvät liiketoiminnan ja tietohallinnon yhteistyön kehittämiseen, jatkuvuudenhallinnan osaamistason kohottamiseen ja järjestelmällisen jatkuvuudenhallinnan käynnistämiseen koko konsernissa.
Researching Manufacturing Planning and Control system and Master Scheduling in a manufacturing firm.
Resumo:
The objective of this thesis is to research Manufacturing Planning and Control (MPC) system and Master Scheduling (MS) in a manufacturing firm. The study is conducted at Ensto Finland Corporation, which operates on a field of electrical systems and supplies. The paper consists of theoretical and empirical parts. The empirical part is based on weekly operating at Ensto and includes inter-firm material analysis, learning and meetings. Master Scheduling is an important module of an MPC system, since it is beneficial on transforming strategic production plans based on demand forecasting into operational schedules. Furthermore, capacity planning tools can remarkably contribute to production planning: by Rough-Cut Capacity Planning (RCCP) tool, a MS plan can be critically analyzed in terms of available key resources in real manufacturing environment. Currently, there are remarkable inefficiencies when it comes to Ensto’s practices: the system is not able to take into consideration seasonal demand and react on market changes on time; This can cause significant lost sales. However, these inefficiencies could be eliminated through the appropriate utilization of MS and RCCP tools. To utilize MS and RCCP tools in Ensto’s production environment, further testing in real production environment is required. Moreover, data accuracy, appropriate commitment to adapting and learning the new tools, and continuous developing of functions closely related to MS, such as sales forecasting, need to be ensured.
Resumo:
Asiakas- ja brandiuskollisuutta on tutkittu 1920-luvulta alkaen ja sitä käsittelevän kirjallisuuden kirjo on hyvin laaja. Empiirisiä tutkimuksia löytyy kattava joukko aina pankkimaailmasta päivittäiskaupan tuotteisiin. Iltapäivälehtimarkkinaa tutkivaa empiiristä asiakas- tai brandiuskollisuustutkimusta ei kuitenkaan toistaiseksi ole tieteellisen tutkimuksen saralla tehty. Tässä tutkimuksessa perehdytään asiakas- ja brandiuskollisuuden maailmaan ja tutkitaan brandiuskollisuuden toteutumista suomalaisien iltapäivälehtien keskuudessa. Tutkimuksen keskeisin tavoite on selvittää, voidaanko todeta asiakas- ja brandiuskollisuutta olevan suomalaisien iltapäivälehtien keskuudessa ja mikäli sitä todetaan olevan, mitkä ovat ne tekijät, jotka tämän uskollisuuden muodostumiseen vaikuttavat. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä toisen suuren suomalaisen iltapäivälehtitalon kanssa. Empiirinen tutkimus toteutettiin strukturoituna Internet-kyselynä, josta saatu aineisto analysoitiin kvantitatiivisin tutkimusmenetelmin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että asiakas- ja brandiuskollisuutta löytyy suomalaisien iltapäivälehtien keskuudessa. Tärkeimmät havainnot osoittavat, että muun muassa uskollisuus iltapäivälehden verkkosivustoa kohtaan vaikuttaa positiivisesti uskollisuuteen ja toistuvaan ostokäyttäytymiseen samaa iltapäivälehteä kohtaan. Tämä on merkittävä löytö, sillä asian on monissa aiemmissa tutkimuksissa oletettu olevan päinvastoin. Myös luottamus brandiin, sitoutuneisuus brandiin, asiakkaan kokemat hyödyt ja asiakastyytyväisyys todettiin tutkimustuloksien pohjalta vaikuttavan positiivisesti sekä asenteellisen että behavioristisen uskollisuuden muodostumiseen iltapäivälehtiä kohtaan.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena oli suunnitella miehistönkuljetusajoneuvon runko. Rungosta suunniteltiin mahdollisimman hyvin energiaa absorboiva. Rakenne toteutettiin kennora-kenteena. Suunnittelussa sovellettiin koneensuunnittelun periaatteiden lisäksi energiaa ab-sorboivien rakenteiden suunnittelun periaatteita. Myös valmistustekniset näkökohdat otet-tiin huomioon. Rakenteessa hyödynnettiin Ruukki Oy:n Ramor 500 suojausterästä sekä OPTIM 500 MC terästä. Lisäksi erilaisten täyteaineiden käyttöä tutkittiin. Suunnittelun työkaluna käytettiin epälineaarista elementtimenetelmää, koska energiaa ab-sorboivien rakenteiden suunnittelussa on otettava huomioon materiaalien epälineaarinen käyttäytyminen. Rakenteen suunnittelu jakaantui viiteen vaiheeseen. Aluksi rakenteeseen kohdistuvat kuormitukset laskettiin elementtimenetelmän avulla. Esisuunnittelussa lasket-tiin plastisuusteorian avulla alustavasti tarvittavat materiaalipaksuudet. Tämän jälkeen ra-kenteen ydingeometria optimoitiin mahdollisimman hyvin energiaa absorboivaksi. Opti-moinnissa hyödynnettiin elementtimenetelmää. Seuraavassa vaiheessa varmistettiin raken-teen globaalit ominaisuudet. Lopuksi rakenteen kestävyyttä tarkasteltiin elementtimene-telmällä. Runko ei mallien mukaan kestänyt siltä vaadittuja kuormitustapauksia. Mallin kaikki ole-tukset pidettiin varmalla puolella. Reunaehdot oletettiin todellisuutta jäykemmiksi. Myös-kään materiaalin venymänopeudesta johtuvaa lujittumista ei otettu huomioon. Koska mii-naräjähdys on monimutkainen tapahtuma, rungon todellinen kestävyys joudutaan ar-viomaan räjähdystesteillä. Elementtimallien perusteella voidaan kuitenkin sanoa, että ener-giaa absorboiva ajoneuvon runko on mahdollista toteuttaa kennorakenteena. Lisäksi voi-daan todeta, että elementtimenetelmää sopii työvälineeksi tämän tyyppisten rakenteiden suunnitteluun.
Suomen ja Viron tehtaiden välisen uistinliiketoiminnan suorituskyvyn ja kannattavuuden kasvattaminen
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Päijät-Hämeessä toimivan uistimia valmistavan tehdasyksikön sekä saman konsernin Virossa toimivan tehdasyksikön välisen uistinliiketoiminnan kannattavuuden ja suorituskyvyn mahdollinen kasvattaminen. Konsernilla on käytössään kannattavan kasvun strategia, johon tämäkin yksi liiketoiminnan kehittämishankekin omalta osaltaan myös tähtää. Kannattavuutta tarkasteltiin tehtaiden välisen päätoimialan ja sen tuottavuuden ja suorituskyvyn näkökulmasta. Työssä on lähdetty rakentamaan tehtaiden väliselle uistinliiketoiminnalle uudenlaista mittaristoa operationaalisen johdon käyttöön. Suorituskykymittaristossa otetaan huomioon suunnittelutiimin avulla määritellyt avainmittarien osa-alueet ja niiden kehittäminen tulevaisuudessa. Työ käsittelee myös hieman toimipisteissä tapahtuvan muutosten hallitsemista sekä kehittävän ilmapiirin kasvattamista. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että suorituskyvyn mittaamisesta oli hyötyä niin operationaaliselle toimipaikkakohtaiselle johdolle kuin tuotannon työntekijällekin. Tehtaiden välisestä suorituskyvystä saatiin vertailevaa tietoa, jota voidaan käyttää hyödyksi tulevaisuudessa. Tulevaisuudessa tästä järjestelmästä saatava tieto helpottaa tuotantolaitoksissa tapahtuvaa työvaiheiden kokonaisvaltaista prosessointia josta kuitenkin pitkällä tähtäimellä suurimmat kustannussäästöt tulevat yritykselle.
Resumo:
Ilmastonmuutos on yhteinen, ajankohtainen ongelmamme. Kiistattomasti ilmastonmuutokseksi kutsuttu ilmaston lämpiäminen tulee aiheuttamaan turvattomuutta sekä uhkia turvallisuudelle eri puolilla maailmaa yksilöille, valtioille ja muille toimijoille. Suhtautumisen ilmastonmuutokseen ”pitäisi kuitenkin olla toisenlainen kuin ydinaseisiin” – ilmastonmuutoksella ei saa pelotella. Ilmastonmuutos on tietyllä tapaa ajatellen vain luonnossa esiintyvä ilmiö, vakavasti otettava ja huolestuttava, mutta kuitenkin vain ilmiö. Nykyajan tiedonvälityksen ja tietämyksen aikana se on kuitenkin saanut jo nyt aivan eri mittasuhteet kuin esimerkiksi saman aihepiiriin lukeutuvat vuosikymmenten takaiset happosateet tai otsonikato – tämän päivän ilmastonmuutoksella pelotellaan ihmisiä. Johtaako tämä alkanut prosessi ilmastonmuutoksen sotilaallistamiseen? Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää vertailemalla kahta ilmastostrategiaa, miksi ilmastonmuutos on nostettu kansainvälisen yhteisön terminologiassa turvallisuuskategoriaan. Tutkielma on kirjallisuustutkimus. Tutkielmaan on valittu vertailtaviksi kansainvälisen yhteisön länsimaisten suurten toimijoiden edustajien laatimat ilmastostrategiat, joista toinen edustaa realistista (USA) ja toinen konstruktivistista tai liberalistista näkökulmaa (EU). Vertailtavat ilmastostrategiat ovat: 1. Eurooppa-neuvoston pyytämä selvitys EU:n pääsihteeriltä ja Euroopan komissiolta ilmastonmuutoksen vaikutuksista kansainväliseen turvallisuuteen Climate Change and International Security, Paper from the High Representative and the European Commission to the European Council (14. March 2008 S113/08) 2. Tutkimuslaitos CNA:n koolle kutsuma yhdentoista Yhdysvaltalaisen puolustusasiantuntijan ja evp-kenraalin tai -amiraalin muodostaman Military Advisory Boardin laatima ilmastostrategia. Raportin julkaisi tutkimuslaitos CNA. National Security and the Threat of Climate Change, a Report from Military Advisory Board, Center for Naval Analysis (CNA) Corporation 2007. Tutkielma osoittaa, että vertailtujen ilmastostrategioiden esiintulossa on eroja, jotka eivät ole pelkästään selitettävissä laatijakuntansa perusteella. Tutkielma päättelee, että Atlantin itä- ja länsilaidalla ilmaston lämpiämiseen turvallisuustekijänä suhtaudutaan eri tavoin. Tutkielmassa on löytynyt laatijakunnan mukaan selitettävissä olevia eroja keinovalikoimassa ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutusten torjumiseksi. Näiden lisäksi löytyy myös muita, laatijakunnan mukaan selittämättömiä eroja. Tutkielman johtopäätöksinä voidaan pitää yksilön ja yhteisön kulttuuritaustan vaikuttavan suhtautumiseen ilmastonmuutoksen turvallisuusvaikutuksiin. Ilmastonmuutoksella pelotteluun on laatijakuntakohtaisesti ja ympäröivien yhteiskuntien olemuksen kautta ainakin kaksi, Atlantin eri puolilta löytyvää, syytä. Toinen, joka painottaa ilmastonmuutoksen mahdollista käyttöä oman vaikutusvallan kasvattamiseen ja toinen, joka hakee kollektiivista turvallisuutta ja yhteisvastuuta ilmastonmuutoksen aiheuttaman uhkan kautta.
Resumo:
Tämä Pro gradu -työ on lainopillinen selvitys maksukykyisyystestin sääntelystä ja tulkintaongelmista. Tavoitteena on selvittää maksukykyisyystestin sisältöä sekä esitellä ja analysoida erilaisia näkökantoja siitä, miten maksukykyisyystestiä on tulkittu. Testin mukaan osakeyhtiöstä ei saa jakaa varoja, jos jaosta päätettäessä tiedetään tai pitäisi tietää yhtiön olevan maksukyvytön tai varojenjaon aiheuttavan maksukyvyttömyyden. Maksukykyisyystestin avulla hallitaan osakeyhtiön varojenjakoa: maksukykyisyystesti on siis vain väline rajoittaa varojen jakamista. On monia tapoja jakaa varoja, mutta tässä tutkimuksessa keskitytään osingonjakoon. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen tutkimus. Tarkastelen aihetta pääosin oikeustieteellisestä näkökulmasta, mutta tutkimus sivuaa myös liiketaloustieteellistä tutkimusmetodia, koska usein maksukykyisyystestiä on perusteltu taloudellisista lähtökohdista käsin ja taloudellisilla tunnusluvuilla. Juridisen tarkastelun muodostaa osakeyhtiölaki ja muita lakeja tarkastellaan vain siinä määrin, kuin ne välittömästi liittyvät maksukykyisyystestiin. Perimmäisenä tutkimuskysymyksenä on selvittää maksukyvyn arvioinnin ajankohta ja kenen vastuulla maksukykyisyystestin toteuttaminen lopulta on: onko se hallituksen, toimitusjohtajan vai osakkeenomistajan vastuulla? Etenkin hallituksen vastuuta ja sen suhdetta maksukykyisyystestiin on oleellista tarkastella, koska tutkimuksen kohteena ovat pörssiyhtiöt.
Resumo:
The competitive advantages of Finnish forest industry based on big investments and latest technology have decreased. Forest industry has to find ways to modernize in or-der to cope in global competition. The field is searching for modern policies, such as the development of the knowhow and diverse professional skills of its personnel. The aim of this master’s thesis was to examine the factors contributing to the develop-ment of knowhow. The goal was to gather information about bearing that factors such as the supervision of knowhow and awarding systems have on the motivation to expand one’s knowhow, and also to find out how earlier policies and corporate culture affect the adoption of new policies. The interviews were used to define what a forest industry corporation thinks is the future vision of the knowhow of process personnel. The survey of knowhow conducted while working on this thesis was used to define how the current state and the desired level of knowhow differ from each other. Another aim of the thesis was to find ways in which this subsequently apparent deficit in knowhow could be mended.
Resumo:
Konecranes Corporation manufactures huge steel structures in 16 factories worldwide, in which the environment and quality varies. The company has a desire to achieve the same weld quality in each factory, regardless of the manufacturing place. The main subject of this master’s thesis was to develop the present box girder crane welding process, submerged arc welding and especially the fillet welding. Throughput time and manufacturing costs can be decreased by welding the full penetration fillet weld without a bevel, changing present groove types for more appropriate ones and by achieving the desired weld quality on the first time. Welding experiments of longitudinal fillet welding were made according to the present challenges, which the manufacturing process is facing. In longitudinal fillet welding tests the main focus was to achieve full penetration fillet weld for 6, 8 and 10 millimeters thick web plates with single and twin wire submerged arc welding. Full penetration was achieved with all the material thicknesses, both with single and twin wire submerged arc welding processes. The main problem concerning the weld was undercutting and shape of the weld bead. The question about insufficiency of presently used power sources with twin wire was risen up during testing, due to the thicknesses that require high welding current. Bigger power source is required when box girders are welded nonstop, if twin wire is used. For single wire process the penetration was achieved with significantly less amperage than with twin wire.
Resumo:
Lean-ajattelu, jonka avulla yritys voi saavuttaa merkittäviä etuja vallitsevassa kilpailutilanteessa, on leviämässä autoteollisuudesta muillekin teollisuuden aloille. Lean-ajattelu ja toimintatapa vaatii yritykseltä sitoutumista, rehellisyyttä ja avoimuutta uusille ajatuksille. Työni tavoitteena oli selvittää mihin ja miten yrityksessä tulee varautua, jotta kehitystoimenpiteet voitaisiin viedä läpi onnistuneesti. Tavoitteena on myös vas-tata, mitä Lean toiminta on ja mihin sillä pyritään. Lisäksi, tutkimukseni on tarkoituksena olla niin sanotusti käsikirja muille tehtaille, jos he päätyvät laajentamaan lean-toimintaa omille alueilleen. Tutkimuksesta on tarkoitus löytyä konkreettiset työkalut ja metodit toiminnan kehittämiseen. Työni on case-tyyppinen tutkielma, jossa tutkielman eri vaiheissa lean-työkaluja ja toimintatapoja kokeillaan konkreettisesti. Tutkielmani on vain aloitus vuosia kestävälle hankkeelle, josta voi tulevaisuudessa muodostua vakioitu toimintamalli.
Resumo:
Tutkimuksessa keskitytään osakeyhtiön ja osuuskunnan erilaisiin varainjakotapoihin ja korttijärjestelmien rooliin varainjaossa. Näkökulma tutkimukseen painottuu kuluttaja-omistajan perspektiiviin. Tutkimuksen tavoite on valottaa niitä eroja, joita osuuskunnan ja osakeyhtiön tulonjaossa on, ja kahden eri tapauksen, S-ryhmän ja Keskon, avulla tutkia korttijärjestelmien roolia tässä tulonjaossa.
Resumo:
The ability to share knowledge efficiently is vital in day-to-day operations of multinational companies. Therefore, the tools for the effective knowledge sharing along with the transfer knowledge models are of a primary interest for the companies. Knowledge transfer often involves participants of different cultural background. The purpose of this research is to investigate how the cross-cultural knowledge transfer in a multinational corporation takes place and how the successful knowledge transfer is ensured. The four sub-questions will help to answer the research question. Firstly, the author will try to identify what difficulties might occur while transferring knowledge in a multicultural environment. Secondly, the cultural differences’ impact on cross-cultural communication will be explored. Thirdly, the tools and models for effective tacit knowledge transfer will be covered by the author. Lastly, the methods of assessing if a knowledge transfer was successful or not will be discussed. The focus of this thesis is on knowledge transfer within a multinational setting. A multinational corporation is used as a practical example for this study; namely the Training Centre of the multinational corporation. The study was carried out by using a qualitative research approach. The four employees of the Training Centre were interviewed in order to obtain the answers to the research questions. The complete idea of the data gathering process can be obtained by reading through the first part of the methodology section Furthermore, the matters of transferability, confirmability, trustworthiness and objectivity were discussed in the methodological section. The study indicates that in order to carry out the successful and efficient knowledge transfer several requests have to be met. Mutual motivation, e.g. the motivation of both knowledge sender and knowledge receiver is one of the most important determinants of knowledge transfer. Sufficient and bearable workload for the knowledge senders is important to ensure the quality and involvement of the knowledge sender into knowledge transfer process. Course contents, infrastructure and other matters will be discussed further on in relation of successful knowledge transfer. Influences of cultural differences on knowledge sharing were studied in this thesis. At the end of the empirical study- a model used to transfer knowledge in Training Centre will be presented. The model created proves to be functional and appropriate for transferring knowledge to representatives of different cultures.
Resumo:
kuv., 14 x 21 cm