234 resultados para logistiikan mittarit
Resumo:
Tämän diplomityön tarkoituksena oli tutkia erilaisten tuottavuuden mittareiden toimivuutta Corenso United Oy:n hylsyteollisuudessa. Työssä haettiin tuottavuuden mittaamisen teorian pohjalta mahdollisimman monia mittareita, joita sovellettiin käytäntöön. Osana työtä tehtiin myös benchmarking- tutkimus, jossa kartoitettiin kaikkien Corenson tehtaiden tuottavuudenmittausjärjestelmät. Näistä saatiinkin muutamia ideoita mutta pääasiaksi ko. tutkimuksen tekemisessä jäi kuitenkin dokumentointi yrityksen johdolle jo olemassa olevista mittareista. Käytännön kokeilun pohjalta laadittiin esitys yrityksen johdolle sekä ehdotettiin parhaiten soveltuvia mittareita otettaviksi käyttöön. Yrityksen johto valitsi hyviksi havaitut mittarit, joiden käyttöä varten rakennettiin taulukkolaskentapohjainen raportointijärjestelmä. Corenson hylsyteollisuuden tuottavuuden mittaaminen on tähän asti ollut melko vähäistä. Työn pohjalta esitelty järjestelmä ottaa huomioon jokaisen tuottavuuden osa-alueen näin uskotaan eri tehtaiden vertailun olevan helpompaa tulevaisuudessa.
Resumo:
Työn tavoitteena oli tutkia kuljetusketjun automatisoinnin kehittämistä tapahtumapohjaisen simuloinnin avulla. Työn teoria osassa käsitellään yleisellä tasolla simuloinnin teoriaa, siihen liittyviä käsitteitä ja erityisesti simulointiprojektin läpiviennin vaiheita. Tässä osassa saadaan vastaukset seuraaviin kysymyksiin: - Mitä tapahtumapohjaisella simuloinnilla tarkoitetaan? - Mitkä ovat simuloinnin hyödyt ja rajoitteet? - Mitä käyttökohteita simuloinnilla on? - Minkälaisia ohjelmia simulointiin käytetään? - Mitä vaiheita simulointiprojekti sisältää? Soveltavassa osassa tutkitaan kuinka tapahtumapohjaista simulointia hyödynnettiin Veto-Ketju -projektissa ja millaisia tuloksia rakennetulla simulointimallilla saavutettiin. Veto-Ketju -projekti käsittelee kuljetusketjun sekä varasto- ja satamakäsittelyn tehostamista automatisoinnin avulla. Projektin vetäjänä ja automaattisen tavarankäsittelyjärjestelmän toimittajana on Pesmel Oy ja satamatoimintojen ja logistiikan asiantuntijana SysOpen-konserniin kuuluva suunnittelu- ja konsulttitoimisto EP-Logistics Oy. Paperiteollisuudesta mukana ovat UPM-Kymmene ja M-real, satamaoperaattorina toimii Rauma Stevedoring ja kuljetusoperaattorina VR Cargo. Veto-Ketju –projektin simulointitutkimuksessa varmistettiin suunnitellun automaattisen junavaunujen purkausjärjestelmän toiminta ennen sen käyttöönottoa ja tutkittiin erilaisten toimintatapojen vaikutuksia satamatoimintoihin, satamassa tarvittavien resurssien määrään ja määritettiin tarvittavien varastojen koko. Simulointimallin avulla pystyttiin osoittamaan selkeästi erilaisten toimintavaihtoehtojen erot. Tällä tavoin saatiin tuotetuksi lisää tietoa päätöksenteon tueksi muun muassa järjestelmän sijoituspaikan ja mahdollisen uuden varaston rakentamisen suhteen.
Resumo:
Tässä diplomityössä kuvataan sähköisen toimintajärjestelmän hallintaohjelmiston toteuttaminen yritysverkostojen käyttöön. Jokainen toimintajärjestelmän osa on kuvattu erikseen ja sitä vastaamaan on toteutettu oma osio, joka vastaa nykyisten standardien ja spesifikaatioiden vaatimuksiin. Tämän työn standardit ja spesifikaatiot ovat ISO 9001:2000 (laatustandardi), ISO 14001 (ympäristöstandardi) ja OHSAS 18001 (turvallisuusjärjestelmäspesifikaatio). Hallintaohjelmistolla pystytään ylläpitämään toimintajärjestelmän perusosat, joita ovat prosessikuvaukset, asiakirjat, raportit ja mittarit. Ohjelma toteutetaan servlet-tekniikalla web-ympäristöön. Tietokantaratkaisuna käytetään SQL:ää, joka sopii hyvin yhteen Javan kanssa. Käyttöliittymänä on selain, mikä osaltaan helpottaa käyttöönottoa yrityksissä, koska erillisiä asennuksia käyttäjien koneisiin ei tarvita. Ohjelma on tarkoitettu asennettavaksi yrityksen sisäverkkoon.
Resumo:
Yritysten sisäiset prosessit ovat usein pysyneet samanlaisina jo vuosia, ellei vuosikymmeniä. Tulevaisuuden haasteet löytyvät mitä suurimmassa määrin yritysten omista, monessa tapauksessa vielä tunnistamattomista prosesseista. Näiden haasteiden pohjalta, tämän diplomityön perusajatuksena on prosessijohtaminen. Diplomityön tutkimusongelma on laippatehtaan vaihteleva ja usein liian alhainen viikoittainen toimitusvarmuus, pitkät tilaus-toimitusketjun läpimenoajat ja alihankintalaippojen maahantuonnin vaikutus tehtaan toimitusvarmuuteen. Työn tarkoituksena on tutkia, kuvata ja analysoida tehtaan tuotannonohjauksen ja prosessien nykytilanne. Kirjallisuustutkimuksen ja analyysien pohjalta tavoitteena on tehdä ja toteuttaa erilaisia kehitysvaihtoehtoja toimitusvarmuuden, läpimenoaikojen ja tuotannon seurannan kehittämiseksi. Työssä analysoitiin Ferral Components Oy:n tuotannon nykytilaa, joka on perinteisesti ollut standardituotteiden varasto-ohjattua toimintaa. Analyysin perustietoina käytettiin yrityksen tuotannonohjausjärjestelmästä saatavia tilaus-toimitustietoja pääosin vuosilta 2003 ja 2004, joiltakin osin myös vuoden 2005 tietoja. ABC-analyysin tuloksena saatiin selville yrityksen tuotteiston rakenne ja sen pohjalta päätuoteryhmien tilaus-toimitusketjut. Päätuoteryhmien tilaus-toimitusketjujen selvittämisen jälkeen voitiin analysoida niiden nykytilanne. Nykytila-analyysin tulokset osoittivat, että tilaustoimitusketjut eivät ole suorituskykyisiä käytettyjen menetelmien ja mittareiden valossa ja kehitystarvetta on olemassa. Nykytila-analyysin, kirjallisuustutkimuksen ja projektikokousten avulla löydettiin kehityskohteita prosessien luomiseksi, sekä niiden kehittämiseksi. Pääasiallinen kehityskohde löydettiin analyysin pohjalta määritettyjen tilaus-toimitusketjujen eriyttämisestä omiksi ydinprosesseikseen. Ydinprosessit kuvattiin etulehtien, prosessikaavioiden ja tekstisivujen avulla. Lisäksi ydinprosesseille hahmoteltiin uusi prosessien mukainen tuotannon layout ja määriteltiin prosessien seurantaan soveltuvat mittarit. Lopuksi listattiin ydinprosesseille nykytila-analyysin pohjalta havaittuja kehitysideoita ja niiden mahdollisia positiivisia vaikutuksia sekä tehtiin taulukkolaskentaohjelmalla taulukko varasto-ohjattavien tuotteiden hälytysrajojen määrittämiseksi.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena oli kartoittaa Raute Woodin varaosien tilaus-toimitusprosessin ongelmia, sekä tarkastella logistiikan keinoja paremman kannattavuuden ja asiakastyytyväisyyden tason saavuttamiseksi. Avainasemassa olivat nopeampi reagoimisaika asiakkaan tarpeisiin ja ajallaan tapahtuva toimitus. Kannattavuutta haettiin varaosien varastoinnin kehittämisellä. Työssä on käsitelty kolmen toimipisteen, Suomen, Kanadan ja Singaporen, toimintoja. Työ aloitettiin nykyisen toiminnan analysoimisella ja ongelmien paikantamisella. Tärkeässä osassa ongelmien paikantamisessa olivat eri yksiköissä tehdyt henkilöstöjen haastattelut ja kirjeenvaihto heidän kanssaan. Ongelmien analysointi- ja ratkaisukeinoja haettaessa hyödynnettiin asiaankuuluvaa kirjallisuutta. Nykyisestä tilaus-toimitusprosessista löytyy selvää kehityspotentiaalia. Varaosien varastointi ja pitkät läpimenoajat koko tilaus-toimitusketjussa osoittautuivat suurimmiksi ongelmakohdiksi. Varaosavaraston tilaa analysoitiin ABC-analyysin avulla, joka paljasti suuren määrän täysin käyttämättömiä nimikkeitä. Työssä esiteltiin ABC-analyysin rinnalle toinen varaosien luokittelumenetelmä, kriittisyysluokittelu, ja jatkotoimenpiteenä esitetäänkin luokituksen toteuttamista ja hyväksikäyttöä. Pitkille läpimenoajoille esitettiin keinoina osien valmistusprosessin kehittämistä ja tiiviimmän yhteistyön aloittamista
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli sanomalehtipaperin kysyntään ja tarjontaan vaikuttavien tekijöiden identifiointi ja analysointi. Nämä tekijät käytiin yhteisesti läpi skenaarioiden avulla. Aluksi kuvattiin teollisuuden ala ja esiteltiin tärkeimmät alaa kuvaavat mittarit. Analyysi tehtiin Porterin kilpailuteorian tekijöiden pohjalta. Työssä listattiin yksittäiset tekijät, jotka vaikuttavat sanomalehtipaperin kysyntään ja tarjontaan. Näistä tekijöistä valittiin tärkeimmät ja niiden pohjalta rakennettiin skenaarioita. Skenaariot kuvaavat erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia.Kysyntä kuten myös tarjonta on jakautunut epätasaisesti maailmassa. Alueelliset erot ovat hyvinkin merkittäviä. Tästä johtuu laajamittainen kaupankäynti eri alueiden välillä. Käynnissä oleva paperiteollisuuden konsolidoitumisprosessi auttaa vähentämään sanomalehtipaperin hinnan ja tarjonnan heilahtelua. Tämä puolestaan johtuu alan keskittymisestä ja järkevästä kapasiteetin hallinnasta.Diplomityö korostaa sanomalehtipaperin tuottajien vastuuta tarjonnan lisäämisessä. E-median uhkaa tai mahdollisuutta on myös spekuloitu ja kysynnän alueellisen kysynnän kehitystä on analysoitu. Diplomityö antaa ehdotuksia erilaisiksi tulevaisuuden kehitysvaihtoehdoiksi. Sanomalehtipaperin kysyntä tulee kasvamaan maailmanlaajuisesti, tuotanto tulee siirtymään lähemmäksi markkinoita, kaupankäynti Aasiaan tulee kasvamaan ja yrityksen tulevat keskittymään viisaaseen kapasiteetin hallintaan.
Resumo:
Suorituskyvyn mittaamiselle ja seurannalle on nykyisin laajaa tarvetta myös julkisella sektorilla. Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää soveltuvia suorituskykyä kuvaavia mittareita ja rakentaa niistä käyttökelpoinen suorituskyvyn analysointijärjestelmä julkisen sektorin käyttöön. Ensisijaisena lähtökohtana olivat fyysiset mittarit, koska ne soveltuvat paremmin julkisen sektorin toimintaympäristöön.Tutkimuksen teoriaosassa esitetään joitakin suorituskyvyn analysointijärjestelmiä. Julkiselle sektorille soveliaina viitekehyksinä esitellään yleisellä tasolla balanced scorecard, suorituskykypyramidi, benchmarking, dynaaminen suorituskyvyn mittausjärjestelmä, laatupalkintokriteeristö, SAKE-sovellus ja suorituskykymatriisi.Työssä paneudutaan melko laajalti tekijöihin, joilla on voimakas vaikutus suorituskykyyn. Tällaisia tekijöitä ovat laatuasiat, tuottavuus ja organisaation kilpailukyvykkyys.Tutkimuksen käytännön osassa rakennettiin suorituskyvyn analysointi- ja mittausjärjestelmä. Ensin määriteltiin mittausjärjestelmään soveliaat suorituskyvyn osa-alueet ja seuraavaksi mittarit. Taloudellisia mittareita kehitettiin vain muutama, sillä pääpaino mittarien kehittelyssä olivat ei-taloudelliset mittarit. Mittaristo auttaa organisaatiota mittaamaan sen tilannetta matkalla jatkuvan parantamisen tiellä.
Resumo:
Työn tavoitteena oli kehittää alihankintaosia valmistavalle kevytmetallivalimolle Balanced Scorecard - malliin pohjautuva suorituskyvyn mittausjärjestelmä. Mittariston tarkoituksena on kasvattaa yritysjohdon tietämystä yrityksen eri toimintojen suorituskyvystä ja tarjota informaatiota päätöksenteon tueksi. Tarve suorituskyvyn mittaamiselle on syntynyt yrityksen kasvaessa ja asiakaspohjan laajentuessa. Työn alussa tutkittiin kirjallisuutta liittyen suorituskyvyn mittaamiseen. Tämän jälkeen tutkittiin strategiatyötä Balanced Scorecard – projektin yhteydessä ja itse Balanced Scorecard – projektiin liittyviä kysymyksiä. Teoriatiedon pohjalta muodostettiin kohdeyrityksen Balanced Scorecard. Ensin täsmennettiin yrityksen visiota ja strategiaa hyvän mittariston luomiseksi. Mittarit valittiin pohjautuen kriittisiin menestystekijöihin ja ne sijoitettiin näkökulmiin, jotka ovat sisäisten prosessien näkökulma, asiakasnäkökulma, talousnäkökulma sekä kasvun ja kehityksen näkökulma. Sisäisten prosessien näkökulmaan sijoitettiin tuotekohtaisia, osastokohtaisia ja toimittajakohtaisia mittareita. Mittaristo ei suinkaan ole projektin päätyttyä valmis vaan sitä tulee kehittää jatkuvasti. Mittariston käyttöönotto avaa mahdollisuuksia niin toiminnanohjausjärjestelmän paremmalle hyödyntämiselle kuin tavoitehinnoittelun käyttöönotolle. Myös asiakaskannattavuuslaskennan käyttöönottoa tulevaisuudessa kannattaa harkita.
Resumo:
Prosessijohtamisen soveltaminen on käynnistynyt teollisuudessa kovan kansainvälisen kilpailun kiristyessä. Organisaatiot ovat irrottautuneet funktionaalisen toimintatavan yksiköistä ja siirtyneet prosessipohjaiseen toimintatapaan. Tärkeimpänä tavoitteena prosessijohtamisella on oman toiminnan tehostaminen, asiakaslähtöisyys ja jatkuva parantaminen.Tässä työssä teoriaosassa kirjallisuuden avulla esitetään prosessipohjainen toimintatapa eroten funktionaalisesta toimintatavasta ja eteneminen organisaatiossa prosessijohtajuuteen prosessien tunnistamisen ja kuvaamisen kautta. Käytännön osuudessa on tunnistettu Corenson ydin- ja tukiprosessit, kuvattu yksityiskohtaisesti hylsyteollisuuden tilaus-tuotanto-toimitus- prosessi sekä etsitty ko. prosessille mittarit.Työn tärkeimpänä tavoitteena on aloittaa prosessipohjainen toimintatapa Corenson Loviisan hylsytehtaalla vierittäen kuvaustekniikoita ja mittareiden laadintaa muihin yksiköihin. Kaikkien toimintatapojen muuttaminen ja johtaminen prosessimaisiksi tulee viemään organisaatioissa useita vuosia.
Resumo:
Tutkimus on tehty osana YIT Huber Oy:n logistiikan kehitystyötä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yrityksen logistiikan nykytila sekä luoda uusia toimintamalleja parantamaan toimintaa. Näiden lisäksi tavoitteena oli selvittää toimintamuutokset, jotta uuteen malliin siirtyminen on mahdollista. Logistinen nykytila selvitettiin toimitusketjun toimintoperusteisella kustannusanalyysillä. Analyysi toteutettiin kahden tyypillisen urakointikohteen avulla. Molempien projektien osalta kustannukset kohdennettiin kolmeen toimintoryhmään; tulologistiikkaan, sisältölogistiikkaan sekä projektinhallintaan. Näiden lisäksi analyysissa huomioitiin hallinto- ja varastointikustannukset, joita ei voida kohdistaa projekteille. Analyysin tuottaman tiedon avulla muodostettiin kolme toimintamallia (yhteistyö kolmannen osapuolen, tukkureiden ja YIT Rakennus Oy:n kanssa), jotka vähentävät toimitusketjuun sitoutuneen työn määrää, parantavat materiaalitoimitusten oikea-aikaisuutta sekä joustavuutta. Toimintamallien pohjalta selvitettiin niihin liittyvät hallinnolliset ja operatiiviset muutokset, jotka luovat edellytykset uuden mallin käytölle.
Resumo:
Diplomityössä esitetään menetelmä populaation monimuotoisuuden mittaamiseen liukulukukoodatuissa evoluutioalgoritmeissa, ja tarkastellaan kokeellisesti sen toimintaa. Evoluutioalgoritmit ovat populaatiopohjaisia menetelmiä, joilla pyritään ratkaisemaan optimointiongelmia. Evoluutioalgoritmeissa populaation monimuotoisuuden hallinta on välttämätöntä, jotta suoritettu haku olisi riittävän luotettavaa ja toisaalta riittävän nopeaa. Monimuotoisuuden mittaaminen on erityisen tarpeellista tutkittaessa evoluutioalgoritmien dynaamista käyttäytymistä. Työssä tarkastellaan haku- ja tavoitefunktioavaruuden monimuotoisuuden mittaamista. Toistaiseksi ei ole ollut olemassa täysin tyydyttäviä monimuotoisuuden mittareita, ja työn tavoitteena on kehittää yleiskäyttöinen menetelmä liukulukukoodattujen evoluutioalgoritmien suhteellisen ja absoluuttisen monimuotoisuuden mittaamiseen hakuavaruudessa. Kehitettyjen mittareiden toimintaa ja käyttökelpoisuutta tarkastellaan kokeellisesti ratkaisemalla optimointiongelmia differentiaalievoluutioalgoritmilla. Toteutettujen mittareiden toiminta perustuu keskihajontojen laskemiseen populaatiosta. Keskihajonnoille suoritetaan skaalaus, joko alkupopulaation tai nykyisen populaation suhteen, riippuen lasketaanko absoluuttista vai suhteellista monimuotoisuutta. Kokeellisessa tarkastelussa havaittiin kehitetyt mittarit toimiviksi ja käyttökelpoisiksi. Tavoitefunktion venyttäminen koordinaattiakseleiden suunnassa ei vaikuta mittarin toimintaan. Myöskään tavoitefunktion kiertäminen koordinaatistossa ei vaikuta mittareiden tuloksiin. Esitetyn menetelmän aikakompleksisuus riippuu lineaarisesti populaation koosta, ja mittarin toiminta on siten nopeaa suuriakin populaatioita käytettäessä. Suhteellinen monimuotoisuus antaa vertailukelpoisia tuloksia riippumatta parametrien lukumäärästä tai populaation koosta.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena oli kartoittaa jälkimarkkinointiin liittyvien tietojärjestelmien tarjonta sekä selvittää huollon ja kunnossapidon tietojärjestelmän keskeiset toiminnot. Lisäksi benchmarking-tutkimuksen avulla pyrittiin määrittämään jälkimarkkinointiin liittyvän logistiikan parhaat toimintamallit. Kerättyjä tietoja analysoitiin ja vertailtiin, jonka jälkeen määritettiin niihin perustuvat käsitykset huollon ja kunnossapidon tietojärjestelmien käyttömahdollisuuksista sekä keskeisistä toiminnoista.Huoltoon ja kunnossapitoon liittyvät tietojärjestelmät jaettiin viiteen kategoriaan: varsinaiset kunnossapidon järjestelmät, toiminnanohjausjärjestelmät, toimitusketjun hallinnan järjestelmät, tuotetiedon hallinnan järjestelmät ja asiakassuhteen hallintaan tarkoitetut järjestelmät. Kaikki tietojärjestelmät tarjoavat lukuisia toiminnallisuuksia, joita voidaan hyödyntää jälkimarkkinointitoiminnassa. Tietojärjestelmien kartoituksessa havaittiin selvää potentiaalia tietojärjestelmien käytön tehostamiseksi. Lisäksi benchmarking-tutkimuksen avulla arvioitiin jälkimarkkinointiin liittyvän logistiikan tämän hetkistä tilaa, parhaita toimintamalleja ja potentiaalisia kehityskohteita.
Resumo:
Tämän diplomityön tarkoituksena on parantaa Timberjackin ja Timberjackin toimittajien välistä yhteistyötä ja saattaa Timberjackin toimintatavat toimittajien tietoisuuteen. Aiheen laajuuden vuoksi yksittäisten aihepiirien syvällinen tutkiminen jäi vähäiseksi. Monet globaalit yhtiöt ovat nykyisin ottaneet selkeäksi strategiakseen toimintojensa ulkoistamisen ja tällöin yhtiölle itselleen jää ainoastaan lopputuotteiden kokoonpanon työvaiheet. Tämä tarkoittaa, että ulkoisilta toimittajilta ostetaan entistä enemmän komponentteja ja tuotekokonaisuuksia. Toisaalta taas harvalla toimittajalla on vielä tarvittavaa tieto-taitoa tai resursseja vastata päämiehen lisääntyviin tarpeisiin. Tämä on syy miksi suuret maailmanluokan yhtiöt panostavat nykyisin huomattavia voimavaroja toimittajaketjun kehittämiseen. Diplomityön ensimmäisessä osiossa paneudutaan teoria-asioihin, jotka tulee olla tiedossa kehitettäessä yhteistyötä toimittajien kanssa. Toisessa osassa tutkitaan Timberjackin toimintatapoja, tuotantomallia ja nykyisiä toimittajia. Nämä tiedot ovat välttämättömiä, kun luodaan kokonaiskuvaa toimittajaprosessista ja kun kehitetään uusia työkaluja helpottamaan toimittajien ja Timberjackin välistä yhteistyötä. Työn tuloksena Timberjackilla on nyt toimittajakäsikirja, joka sisältää tietoja, jotka toimittajien tulee huomioida toimiessaan Timberjackin kanssa ja myös ohjeita siitä, kuinka toimittajat voivat kehittää omia prosessejaan.
Resumo:
Tämän työn tarkoituksena oli kehittää toimintamalli, joka yhdenmukaistaisi Kone Elevators:in modernisointiliikealueen logistiset käytännöt. Toimintamalli luotiin kartoittamalla euroopan maayksiköiden nykyisiä logistisia käytäntöjä sekä perehtymällä asiaankuuluvaan kirjallisuuteen, case study:ihin sekä sähköisiin artikkeleihin. Tärkeää osaa työssä esittivät maayksiköiden sekä Koneen toimittajayksiköiden edustajien haastattelut. Haastatteluiden tuloksia vertailtiin ja analysoitiin. Niiden pohjalta huomattiin, että logistiset toimintatavat vaihtelevat maittain. Ongelmat ovat kuitenkin hyvin samanlaisia; tiedonkulun katkot toimitusprosessin aikana. Muiden Koneen liikealueiden toimintatapoja tutkimalla, haastattelujen tuloksia käyttämällä sekä kirjallisuustutkimuksen pohjalta muodostettiin näkemys parhaasta toimintatapamallista. Modernisointiliikealueen toimitusprosessi tullee perustumaan keskitettyyn ohjaukseen, mutta paikalliseen koordinointiin. Se tullee hyväksikäyttämään ulkoistetun logistiikan tarjoamia mahdollisuuksia sekä sähköistä tiedonsiirtoa. Fyysiselle siirrolle tarjotaan kolmea vaihtoehtoa, joista maayksiköt voivat valita tilanteeseen parhaiten sopivan.
Resumo:
Tässä diplomityössä on perehdytty kaaoksen ja oppivan organisaation mekaniikkaan ja olemukseen. Niitä on sovellettu uuden tuotteen saattamiseen logistiikan toimitusketjuun Nokia Oyj:n Networks toimialaryhmässä. Samalla on pyritty löytämään ratkaisuja toiminnan parantamiseksi. Kaaosjohtaminen tarjoaa prosessijohtamista täydentävän tavan mallintaa muutosta ja selittää sen aikaansaamia ilmiöitä. Näiden kahden viitekehyksen avulla on pyritty pureutumaan laajaan ja moniulotteiseen ongelmakenttään. Muotoaan hakevassa organisaatiossa kaaoksen elementit ovat voimakkaasti läsnä. Kaaoksen hallintaan liittyy saumattomasti itseorganisoituminen ja oppiminen. Oppinen ei ole organisaatiolle yhtä luontainen kyky kuin se on yksilölle. Se vaatii organisaation jäseniltä oman roolinsa tiedostamista ja tiedon jakamista. Organisaation tavoitteet saattavat yksilön näkökulmasta tuntua joskus epäkonkreettisilta ja samalla muutokset hallitsemattomilta. Markkinoiden ja teknologian muuttuminen on ollut erityisen nopeaa telekommunikaatioalalla. Näissä olosuhteissa on tärkeää pyrkiä oppivaan organisaatioon, joka tukee organisaation toimintaa läpi muutoksen.