998 resultados para Kaivanto, Keijo: Uusi yhteistoimintalaki käytännössä


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää osakeyhtiön varojenjakomuotoja ja niihin liittyvää yhtiöoikeudellista ja vero-oikeudellista sääntelyä Suomessa. Tutkimukselle asetettiin neljä tehtävää: selvittää miten osakeyhtiölaki säätelee varojen jakamista osakeyhtiöstä ja mitä muutoksia uusi osakeyhtiölaki tuo säätelyyn, tutkia miten osingonjakoa verotettiin yhtiöveron hyvitysjärjestelmän mukaan ja miten uusi verolainsäädäntö vaikuttaa voitonjaon verosuunnitteluun osakeyhtiössä sekä selvittää onko osakeyhtiöiden varojenjakoon kohdistuva verotus kiristynyt. Tutkimus osoitti, että osakeyhtiölaki säätelee hyvin tarkasti varojenjakoa osakeyhtiössä. Varojenjako on sallittua voitonjakokelpoisten varojen puitteissa. Osakeyhtiölakiesityksen mukaan varojenjaossa tulee huomioida myös yhtiön maksukykyisyys. Yhtiöverohyvitysjärjestelmän aikana osingonjakoon kohdistui yksinkertainen verotus. Uudessa järjestelmässä osinkoja verotetaan myös osingonsaajalla, jolloin verotus on osittain kahdenkertaista. Joissain tapauksissa osakkaille on edullisempaa maksaa yhtiöstä palkkaa kuin osinkoja. Uudistuksen seurauksena myös verosuunnittelunmerkitys kasvaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli löytää vastaus siihen, miten 1.9.2006 voimaan astunut uusi osakeyhtiölaki vaikuttaa tilintarkastajan työhön kaikkein merkittävimmin. Tavoitteen saavuttamiseksi apuna käytettiin alatavoitteita, jotka muodostuivat uuden osakeyhtiölain vaikutuksista tilintarkastajan tarkastusprosessiin, riippumattomuuteen ja vastuukysymyksiin. Tutkimusmenetelmä oli kvalitatiivinen ja lisäksi tutkimuksen teorian tueksihaastateltiin auktorisoituja tilintarkastajia sekä osakeyhtiölain asiantuntijaa. Haastattelu toteutettiin puolistrukturoituna. Tutkimuksessa ei ole erillistä empiriaosaa, vaan haastattelujen tuloksia on esitetty teorian yhteydessä Tutkimuksen mukaan uuden osakeyhtiölain muutoksista tällä hetkellä kaikkein eniten tilintarkastajien työhön vaikuttavat maksukykyisyystesti sekä lähipiirilainat. Muutokset ovat lähinnä lisänneet työn dokumentaatiota. Tilintarkastajien on kuitenkin vielä tässä vaiheessa suhteellisen vaikeaa arvioida mitkä muutokset tulevat vaikuttamaan kaikkein oleellisimmin, koska uusi osakeyhtiölaki onollut voimassa vasta vähän aikaa eikä kokemusta uudesta laista ole kertynyt vielä riittävästi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomen uusi osakeyhtiölaki tuli voimaan 1.9.2006. Tutkielmassa on selvitetty uuden osakeyhtiölain keskeisimpiä vaikutuksia osakeyhtiöiden ja niiden osakkaiden verotukseen. Tutkielmassa on tarkasteltu uuden osakeyhtiölain nimellisarvotonta pääomajärjestelmää, varojenjakotapoja sekä yritysjärjestelytilanteita yhtiö- ja vero-oikeudelliselta kannalta. Valtiovarainministeriön asettama yritysverotuksen kehittämistyöryhmä on muistiossaan ehdottanut muutoksia verolakeihin uuden osakeyhtiölain vuoksi. Työryhmä on ehdottanut mm. osinkoverotuksen alaa ja peitellyn osingonjaonverottamista laajennettavaksi ja laittoman varojenjaon verotusta kiristettäväksi. Tutkielmassa on tarkasteltu työryhmän ehdotuksia ja pohdittu ehdotusten vaikutusta käytännön yritystoimintaan elinkeinoverolain näkökulmasta. Työryhmän ehdotukset eivät kuitenkaan kata kaikkia tilanteita. OYL:ssa mahdollistetut uudet yritysmuodonmuutos- ja yritysjärjestelytilanteet eivät toistaiseksi ole toteutettavissa veroneutraalisti. Verolainsäädännön joustamattomuuden vuoksi useat uuden lain mahdollistamattoimintavaihtoehdot eivät ole yhtiöiden käytettävissä. Muutoksia verolakeihin on odotettavissa aikaisintaan vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen. Ennen verolakien uudistamista verotuskäytäntö on epävarmaa, mikä tehokkaasti estää uusien toimintamahdollisuuksien toteuttamisen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tarkoituksena oli ydinosaamisen ja strategisen osaamisen määritteleminen ja arvioiminen. Tavoitteena oli selventää sekä organisaation johdon ja keskijohdon näkemyksiä siitä mitä strateginen kyvykkyys on sekä tehdä osaamisten arvioinnin yhteydessä perustyötä henkilöstön strategisten osaamisten kehittämiseksi. Case- organisaationa tutkimuksessa oli Finnsteve Oy, Helsingin, Turun ja Kotkansatamissa toimiva Suomen toiseksi suurin satamaoperaattori. Tutkimuksessa käytettiin tiedonkeruumenetelmänä lomakekyselyä yhdis-tettynä kvalitatiiviseen teemahaastatteluun. Ydinosaamisten määrittelyssä käytettiin ryhmätyömenetelmää. Tutkimusongelmia peilattiin sekä resurs-siperusteiseen että ydinosaamisen teorioihin. Tutkimuksessa saatiin selvä kuva siitä, miten ydinosaamisen määrittely käytännössä voidaan yrityksessä toteuttaa. Koska kyseessä oleva yritys tuottaa satamapalveluja, on palvelutapahtuman reagointinopeus, tehok-kuus, joustavuus ja oikea-aikaisen informaation tuottaminen asiakkaille yrityksen kannalta ehdottoman tärkeää. Mikäli yritys haluaa säilyttää maineensa joustavana ja asiakkaiden toiveisiin nopeasti reagoivana yrityksenä sen on kyettävä kannustamaan henkilöstöään innovointiin. Innovoinnit johtavat parhaimmillaan prosessi-innovaatioihin ja sitä kautta sisäisen tehokkuuden paranemiseen jaasiakastyytyväisyyteen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tiedosta on tullut määräävä tekijä yrityksensuorituskyvylle. Yritykset hankkivat aktiivisesti uutta tietoa ulkoisesta ympäristöstään ja tallentavat sitä tietokantoihinsa. Uusi tieto on innovaatioiden ja uusien ideoiden peruselementti. Uudet ideat pitää myös kaupallistaa, jotta niiden avulla voidaan hankkia kilpailuetua. Absorptiivisen kapasiteetin malli yhdistää tiedon prosessointiin liittyvät kyvykkyydet, jotka vaikuttavat yrityksen kykyyn hyödyntää tietoa tehokkaasti. Ennen kuin tietoa voidaan käyttää uusien tuotteiden ja palveluiden luomiseen, täytyy sitä jakaa yrityksessä ja muuttaa se yrityksen toimintaa palvelevaksi. Aiemmissa tutkimuksissa innovaatiot ovat vahvasti liitetty yrityksen kykyyn uudistua. Tämä pro gradu -tutkielma tutkii sosiaalisten integraatiomekanismien vaikutusta potentiaalisen absorptiivisen kapasiteetin muuttamiseen toteutuneeksi absorptiiviseksi kapasiteetiksi. Yksilöiden ja osastojen välisen yhteistyön sekä luottamuksen vaikutus tiedon sisäistämiseen tutkittiin. Tutkielma pohjautuu monikansallisessa yrityksessä keväällä 2006 suoritettuun uudistumiskyky-tutkimukseen. Tutkielma keskittyy yrityksen kykyyn uudistua uuden tiedon ja innovaatioiden avulla. Tutkielma on kvantitatiivinen tapaustutkimus. Tutkielmassa tehtyjen havaintojen mukaan sosiaaliset integraatiomekanismit ovat tärkeitä uuden tiedon hyödyntämisessä. Tiedon eksplisiittyyden havaitaan vaikuttavan tiedon muuttamiseen yritykselle hyödylliseksi resurssiksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tutkimusongelmana on, miten kansainvälinen kohdemarkkinoiden valinta pitäisi suorittaa ohjelmistoalan mikroyrityksessä. Tutkielma on kvalitatiivinen, yksittäinen tapaustutkimus. Teoriaosassa tutkimusongelmaa lähestytään tarkastelemalla kirjallisuutta, joka käsittelee kansainväliseen kohdemarkkinavalintaan vaikuttavia tekijöitä sekä olemassa olevia markkinavalintamalleja. Vanhojen mallien pohjalta kehitetään uusi käytännönläheinen ohjelmistoalan mikroyritykselle sopiva maavalintamalli. Kehitetty maavalintamalli koostuu eri vaiheista, joita ovat 1) sisäisten tekijöiden kartoittaminen, 2) alkukarsinta, 3) yrityksen kilpailukyvyn ja markkinoiden houkuttelevuuden mittaaminen matriisin avulla. Kehitettyä mallia sovelletaan tapausyritykseen tekemällä kansainvälinen markkinavalinta perustuen työpöytätutkimukseen, jossa käytetään Internetistä saatavaa sekundääridataa ja markkinatietoa. Työn lopussa esitetään markkinavalinnan tulokset ja toimenpidesuositukset yrityksen johdolle. Tutkimus osoittaa, että resurssipulasta huolimatta systemaattinen ja loogisesti etenevä maavalintaprosessi on mahdollista toteuttaa myös mikroyrityksessä. Ennalta määrätyt numeeriset rajat valintakriteereille mahdollistavat markkinoiden tarkastelun objektiivisuuden. Suurimpana haasteena ohjelmistoalan mikroyrityksen kansainvälisessä kohdemarkkinavalinnassa on yrityksen kilpailukyvyn mittaaminen eri markkinoilla. Tämäjohtuu osin ohjelmistoalan dynaamisesta luonteesta sekä kilpailija-analyysien subjektiivisuudesta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten tilintarkastaja suorittaa tilintarkastusevidenssin luotettavuuden arvioinnin osana tilintarkastusprosessia ja millaista tilintarkastusevidenssiä voidaan pitää luotettavana. Tutkimus on rajattu koskemaan ensisijaisesti suomalaista tilintarkastuskäytäntöä ja sääntelyä sekä ainoastaan voittoa tavoittelevien yritysten vuosittaisen kirjanpidon, tilinpäätöksen ja hallinnon tarkastusta. Tavoitteeseen pyritään tarkastelemalla ensin olemassa olevaa aihetta koskevaa kirjallisuutta ja tilintarkastukseen liittyvää sääntelyä.Käytännön toimintaa kartoitetaan suomalaisille KHT-tilintarkastajille suoritetun kyselytutkimuksen avulla. Tutkimuksen mukaan tilintarkastusevidenssin luotettavuuden arviointi on tapauskohtaista ammatillista harkintaa vaativaa toimintaa. Evidenssin luotettavuuteen vaikuttavat monet erilaiset tilannetekijät ja erilaisista lähteistä hankitun evidenssin luotettavuuden välillä voidaan havaita eroja.Arviointi-työn vaikeuden takia tilintarkastajalta edellytetään kokemusta ja ammatti-taitoa sekä riippumattomuutta. Empiirinen tutkimus osoittaa, että käytännössä tilintarkastajien suhtautuminen evidenssin arviointiin on melko käytännönläheistä. Arviointi suoritetaan lähinnä suunnitteluvaiheessa, jossa kartoitetaan tilintarkastukseen liittyvät riskit ja valitaan käytettävät tarkastusmetodit ja näin varmistetaan kerättävän evidenssin luotettavuus. Evidenssin lähteiden luotettavuus arvioidaan muutaman tärkeimmän kriteerin valossa. Tärkeimpinä luotettavuuteen vaikuttavina tekijöinä tilintarkastajat pitävät lähteen riippumattomuutta, yrityksen kontrolliympäristöä sekä omaa ammattitaitoaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli luoda asiakaspalveluprosessin mittaristo päivittäisen operatiivisen toiminnan seuraamiseksi ja parantamiseksi. Tarkoituksena oli mitata tilaustoimitusketjun suorituskykyä sekä tutkia mahdollisia kehitys ja parannuskohteita. Työ tehtiin Borealis Polymers Oy:n Fenolin Liiketoimintayksikölle. Yhtiön käytössä on Balanced Scorecard KPI- mittaristo. Asiakaspalveluprosessin mittaristo luotiin BSC asiakasnäkökulman mukaisesti soveltuen yhtiön toimintaympäristöön ja tavoitteisiin. Mittariston tarkoituksena on täydentää KPI- mittareita keskittyen päivittäisen asiakaspalveluprosessin suorituskyvyn ja asiakastyytyväisyyden parantamiseen. Asiakaspalveluprosessia kuvaavia mittareita testattiin suorittamalla asiakastyytyväisyyskysely, joka käytännössä toteutettiin sähköpostitse tehtynä tyytyväisyysmittauksena. Mittauksella haluttiin selvittää asiakastyytyväisyyden taso, palvelun eritekijöiden suhteellinen tärkeys asiakkaille eli mitkä laadun tekijät ovat asiakkaille tärkeimmät sekä miten asiakas kokee Borealiksen asiakaspalvelun suhteessa kilpailijoihin. Asiakaspalvelukysely on osa yhtiön kuluen vuoden aikana tehtävää asiakastyytyväisyysselvitystä. Lisäksi työn tavoitteena oli luoda jatkuvan toiminnan seuraamiseksi tulevaisuutta varten mittarit asiakkaille tärkeimpien laadun tekijöiden seuraamiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli kehittää raportointia vastaamaan mahdollisimman hyvin UPM Metsän uutta prosessijohtamismallia. Lisäksi tavoitteena oli kehittää sisäistä laskentaa siten, että puunhankintaan liittyvät kustannukset saataisiin mahdollisimman tarkasti kohdistetuksi eri toimintoihin. Tutkimuksen teoriaosassa tarkasteltiin prosessijohtamista, sisäistälaskentatointa sekä raportointia. Teoriaosuuden avulla luotiin viitekehys, jonka perusteella case-yrityksen sisäisistä laskentaa ja raportointia oli analyyttisempaa tarkastella. Työssä on kuvattu UPM Metsän sisäisen laskennan ja raportoinnin nykytilaa ja selvitetty kyselytutkimuksen avulla raportoinnin kehittämistarpeita. Tutkimuksen tuloksena on luotu sisäisen laskennan tarpeisiin uusi kustannusten allokointimalli, jota hyödynnetään laskutettaessa niitä toimijoita, joille UPM Metsä puuta toimittaa. Raportointikyselyn tuloksia hyödynnetään kehitettäessä uutta raportointijärjestelmää ja sieltä saatavia raportteja.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielma on kvalitatiivinen haastattelututkimus, jonka tavoitteena on tarkastella HR-asiantuntijapalveluiden;konsultoinnin, ulkoistamisen ja vuokrajohtajuuden käyttöä sekä mahdollisuuksia PK-sektorilla. Tutkimuksessa perehdytään myös työn toimeksiantajan, case-yritys Virvon liiketoimintaan HR-asiantuntijapalveluiden markkinoilla ja siihen, miten Virvo pystyy vastaamaan näihin haasteisiin. HR-asiantuntijapalveluiden markkinoiden selvittämiseksi on haastateltu neljää HR-asiantuntijaa. Tämän pohjalta on tehty 15 PK-yrityksen toimitusjohtajan haastattelua HR-asiantuntijapalveluiden käytön selvittämiseksi. Tehdyt haastattelut ovat olleet puolistrukturoituja, jolloin on käytetty valmiita kysymyspohjia. Tutkimuksessa on selvinnyt, että HR-asiantuntijamarkkinat ovat vasta muotoutumassa ja että ala on varsin uusi. PK-yritysten HR-toimintojen haasteisiin pystytään parhaiten vastaamaan HR-asiantuntijapalveluilla, jotka ovat selkeitä kokonaisuuksia ja järkevästi hinnoiteltuja. Tärkeinä asioina on nähty esimerkiksi käytännön toteutus sekä lisäajan saaminen varsinaisen liiketoiminnan hoitamiseen. Palveluiden käyttö korostuu erityisesti erilaisissa muutostilanteissa kuten esimerkiksi yrityksen kasvuvaiheessa. Voidaan todeta myös, että liiketoiminnan tila vaikuttaa HR-asiantuntijapalveluiden käyttöön.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

NORDIn julkaisu 45 käsittelee ruplan kehitystä. Vuonna 1998 rupla kärsi rajusta rahanarvon alenemisesta, minkä jälkiseuraksena investointi alkoi Venäjällä kasvaa. Uusi devalvoitu ruplan vaihtokurssi toi hintakilpailykykyä paikalliselle teollisuudelle. Tämän lisäksi Venäjän öljyn vientihintojen nousu ja maakaasujakelu ovat edesauttaneet taloudellista kasvua viime aikoina. Tämän noususuhdanteen vallitessa inflaatiopaine on pysynyt korkealla. Hinnannousut ovat olleet korkeampia kuinEU:ssa, Venäjän pääkauppakumppanilla. Kuitenkin, ruplan/euron vaihtokurssit ovat pysyneet nimellisesti melko vakaina tällä vuosikymmenellä. Tämä tarkoittaa, että todellisuudessa rupla vahvistuu euroa vastaan, mikä heikentää Venäjän kansainvälistä kilpailykykyä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Euroopan unionissa päätettiin jo yli vuosikymmen sitten, että rautatieliiketoiminta vapautetaan kilpailulle. Iso-Britanniasta olimäärä tulla esimerkkivaltio tämän prosessin käyttöönotossa. Pääideana oli säännöstelyn keventäminen, jolloin omistuspohja toimialalla laajenee ja rautateiden infrastruktuuri sekä toiminta parantuvat. Infrastruktuuri on määrä olla yhden organisaation hallinnassa ja raiteiden käyttöoikeus on kaikilla lupaehdot täyttävillä operaattoreilla, jotka kilpailevat keskenään matkustajista ja tavararahdeista. Kuitenkin Yhdysvalloissa ja eräissä Latinalaisen Amerikan maissa kilpailu on vapautettu siten, että rautatieyritys omistaa raideinfrastruktuurin, junat, tavarankuljetus- sekä matkustajavaunut. Iso-Britannian yksityistämistä pidettiin aluksi isonaepäonnistumisena: nopealla aikataululla sovellettiin jäykkiä transaktioperusteisia ulkoistamisstrategioita infrastruktuurin kunnossapitoon, jotka lopulta johtivat junien jatkuviin myöhästymisiin ja muutamaan tuhoisaan onnettomuuteen. Liiketoiminnallisessa mielessäkään ei oikein onnistuttu: infrastruktuurista vastaava yritys jouduttiin listaamaan pois Lontoon pörssistä, ja hallituksen oli pakko luoda tukipaketti pahasti velkaantuneen, vain marginaalisien investointien kohteena olleen yrityksen toimintaa varten (vaikka kapasiteettitarvetta oli markkinoilla). Myös rautatieoperaattorit olivat taloudellisessa ahdingossa ja vain määrätietoisten hallituksen laatimien pelastuspakettien avulla ala nousi syvimmästä kriisistään. Tästä huolimatta näiden negatiivisten sivuvaikutusten ohella koko ala pystyi kasvattamaan kysyntää, niin matkustaja- kuin rahtiliikenteenkin osalta. Vähenevän kysynnän trendi, joka alkoi 1970-luvulla, otti käännöksen parempaan. Toinen eurooppalaismaa, jolla on pitkät kokemukset yksityistämisestä, on Ruotsi. Tämä maatapaus on melko konservatiivinen verrattuna tilanteeseen edellisessä; vain rajattu määrä reittejä on avattu kilpailulle ja sopimukset tehdään kerralla pitkäksi aikaa eteenpäin. Ruotsin säännöstelyn purku osoittautui menestykseksi, koska tuottavuus onollut vakaassa kasvussa ja rautateiden markkinaosuus erityisesti matkustajapuolella on noussut merkittävästi, verrattuna muihin kuljetusmuotoihin. Kuitenkin kilpailua on käytännössä vähän tässä maassa ja parempiatuloksia on lupa odottaa, kun vain säännöstelyn purkaminen jatkuu. Viimeinen tutkimuksemme kohteena oleva maa on Yhdysvallat, joka alistutti rautatiet kilpailulle jo 1980-luvun alussa, käyttäen jo edellä mainittua vertikaalista integraatiota; tämä valinta on taas johtanut hyvin erilaisiin tuloksiin. Vaihtoehtoinen rakenteellinen uudistustapa on suosinut rahtivirtoja matkustajiin nähden, ja lopputuloksena tämä tapaus synnytti yrityksiä huolehtimaan toista näistä kahdesta pääasiakasryhmästä. Viimeaikaiset tulokset tästä yksityistämisprosessista ovat olleet hyviä: jäljellejääneiden yritysten voitot ovat kasvaneet, osinkoja ollaan kyetty jakamaan ja osakkeiden arvostus on noussut. Tässä tutkimusraportissa yritämme kolmen maatapauksen kautta esittää, miten yksityistämisprosessi tulee vaikuttamaan Euroopassa, kun kilpailu rautateillä vapautuu. Me käymmeläpi, mikä näistä kolmesta maaesimerkistä on kaikkein todennäköisin jaesitämme ehdotuksia siihen, miten valtiot voisivat välttää ei-haluttuja sivuvaikutuksia. Kolme maaesimerkkiä, ja lopuksi esitetty lyhyt tilastollinen analyysi osoittavat, että rautateillä on tulevaisuuden potentiaalia Euroopassa, ja kilpailun vapauttaminen on avain tämän potentiaalin realisointiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Aiempien tutkimusten mukaan suorituskyvyn mittauksella on selvä vaikutus henkilöstön työmotivaatioon ja toiminnan tehokkuuteen. Tämän vaikutuksen taustalla ovat tavoitteiden ymmärtäminen, viestinnän onnistuminen, vaikutusmahdollisuudet, palkitseminen ja motivointi sekä koulutus ja työympäristö. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia suorituskyvyn johtamisen asiantuntijapalvelun tuotteistamista. Tutkimuksessa perehdytään ensin asiantuntijapalvelun tuotteistamiseen kirjallisuuden perusteella, jonka jälkeen tätä teoriaa testataan käytännössä tuotteistamalla case-tapauksena oleva suorituskyvyn johtamisen asiantuntijapalvelu. Asiantuntijapalvelut ovat kaikkein abstrakteimpia palveluja, joten niiden tuotteistaminen on vaikeaa, mutta myös samalla erityisen tärkeää. Ne ovat monestitäysin asiakaskohtaisesti räätälöityjä, joka tekee muun muassa niiden hinnoittelusta ja myynnistä vaikeaa. Tuotteistamalla saadaan esimerkiksi asiantuntijapalveluiden tuottamisprosessit ja hinnat vakioitua, jolloin niiden kannattava myynti helpottuu. Tutkimuksen empiria-osassa tuotteistettiin case-tapaus ja tuotteistuksessa seurattiin erästä kirjallisuudessa esitettyä tuotteistusprosessimallia. Tutkimuksessa selvisi, että asiantuntijapalvelun tuotteistusprosessi sisältää useita eri vaiheita, joiden käsittelyyn on varattava aikaa. Lisäksi on tärkeää tutustua asiantuntijapalveluiden tuotteistamiseen jo ennen tuotteistamisen aloittamista. Suorituskyvyn johtamisen asiantuntijapalveluiden tuotteistamisessa voidaanhyvin käyttää yleisiä asiantuntijapalvelun tuotteistamisen teorioita. Tutkimuksesta saatuja tuloksia voidaan käyttää hyväksi suunniteltaessa ja valmisteltaessa asiantuntijapalvelun tuotteistamista ja tutkimus tarjoaa myösneuvoja tuotteistuksen toteutukseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tarkoituksena on kehittää uusi liiketoimintaprosessien koordinointirakenteen kehittämismenetelmä perinteisten, prosessin työnkulun kehittämiseen keskittyvien, prosessinkehittämismenetelmien tueksi. Menetelmäkehityksen pohjustamiseksi on työssä ensin tarkasteltu kirjallisuudessa esitettyjä prosessien kehittämismenetelmiä sekä liiketoimintaprosessien ja organisaatioiden koordinointitarpeita ja koordinointimekanismeja. Näidenperusteella prosessin koordinointirakenteen kehittämismenetelmälle on ideoitu pienryhmässä vaiheet ja sisältö. Menetelmän toimivuutta testattiin yhdessä caseprosessissa. Käytännön kehittämistyössä menetelmä toimi pääasiassa ideoidun rungon mukaisesti ja koordinointirakenteen kehittäminen koettiin hyödylliseksi caseprosessin toiminnan kannalta. Testiprosessin kehittämisestä saatujen tulosten perusteella on menetelmälle laadittu jatkokehityssuunnitelma, jokasisältää viisi potentiaalista menetelmän jatkokehityssuuntaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Puhelin- ja neuvontapalvelusta on tullut melko vakiintunut uusi terveydenhuollon palvelumuoto. Palvelun käyttöön ottaneiden kuntien kokemukset ovat olleet hyviä. Toimintaprosesseihin on voitu tehdä muutoksia, mm. lääkäripalveluiden tarve on pienentynyt. Hoitoon pääsyn turvaamiseksi tehdyt muutokset kansanterveyslakiin vaikutti perusterveydenhuollon toimintamalleihin. Ihmisten tulee saada yhteys terveydenhuollon ammattilaisiin puhelimella välittömästi saman vuorokauden aikana. Etelä-Karjalan alueella oli varsinkin suurilla kunnilla ollut ongelmia saada päiväaikaan puhelinpalvelut riittäviksi. Ilmeisemmin kaupunkimaisessa yhteisössä erilaisten neuvojen ja kysymyksiin vastaamisen tarve on suurempi kuin maaseutualueella. Siksi lakimuutoksen tultua voimaan sairaanhoitajien työpanosta puhelimeen vastaamiseen jouduttiin lisäämään Lappeenrannassa ja Imatralla. Pienet terveyskeskukset ovat kyenneet järjestämään puhelinpalvelunsa tyydyttävästi entisillä resursseilla. Tarvekartoitusta sielläkään ei ole tehty. Ennen Etelä-Karjalan keskussairaalan puhelinvaihdetoiminnan kilpailuttamista halusimme selvittää erilaiset vaihtoehdot ja mahdollisuudet alueelliseen yhteistyöhön terveydenhuollon puhelinpalveluiden ja –neuvonnan järjestämisestä alueellamme. Kaikkiaan on ilmeistä, että puhelinpalveluiden tarve lisääntyy. Toisaalta tämän uuden toimintamuodon kehittäminen alueen sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon tarpeisiin sopivaksi tuntuu järkevältä. Palvelut tulisi järjestää läheisyysperiaate turvaten, mutta silti ruuhka-aikana tulisi voida vastata puheluihin kohtuullisen nopeasti ja turvata myös riittävät puhelinpalvelut yöaikana, kuitenkaan liikaa resursoimatta. Nämä olivat kysymyksiä, joiden pohjalta teknologiakeskus Kareltekin vetämänä tehtiin selvitystyö terveydenhuollon puhelinpalveluiden erilaisista järjestämismahdollisuuksista ja saaduista kokemuksista. Rahoittajana oli Etelä-Karjalan liitto ja työn on tehnyt LTY:n Technology Business Research Center (TBRC). Selvitystyössä esitellään eri vaihtoehdot puhelinpalveluiden ja neuvonnan järjestämisestä. Toimintamallien esittelyn lisäksi on laskettu kustannuksia. Tavoitteena on sekä palvelun parantaminen että kaikkia kuntia auttavan toimivan ratkaisun löytäminen. Nyt tehty selvitystyö on avoinna keskustelulle. Toteutukset pyritään tekemään ennen vuoden 2007 talousarvion laadintaa.