The success factors of the Danish energy service industry

The objective of the research was to understand the success factors of the Danish energy service industry. The research phenomenon was studied greatly but the aim was to examine it from the service logic point of view. The research was threefold and it examined the phenomena from the company, industrial and national levels. The purpose of the multi-level study was to understand all the success factors and to examine how they are combined together. First, the research problem was approached through the literature review. After that, the empirical part of the study was conducted as a case study and the data was collected by theme interviews. The collected data was analyzed through theoretical point of view and compared with earlier studies. This study shows that the most important success factor was the country, because it has affected to the other aspects of the success. Because the actors of the industry are linked together tightly, communication and common understanding of business is essential to the industry success. The new energy technologies do not produce directly added value for the customers. This has sifted energy business towards service business, and the customers have been included in the value creation process.

Tulosyksikkölaskentamallin kehittäminen teollisuusyrityksen ohjauksen välineeksi

Tämän diplomityön kohdeyrityksenä toimii prosessijohtamismallin mukaisesti organisoitunut sellua valmistava ja toimittava yritys. Yritys valmistaa omaa sellua neljällä tehtaalla, jotka sijaitsevat eri paikkakunnilla. Tulosyksikkölaskentaa kehittämällä yritys haluaa tuoda esiin tehtaiden oman toiminnan merkityksen myös prosessijohtamisen toimintamallia noudatettaessa ja saada selville tehtaiden todellisen suorituksen tason. Tutkimusotteeltaan työ on konstruktiivinen, mutta siinä voidaan havaita piirteitä myös toiminta-analyyttisesta tutkimusotteesta. Työn tavoitteena oli kehittää kohdeyrityksen käyttöön yksinkertainen, selkeä ja helppokäyttöinen laskentamalli, jonka avulla yrityksen on mahdollista tarkastella ja vertailla eri tehtaiden tuotantoprosessien toiminnan tehokkuutta sekä sen kehitystä. Mallin rakentaminen perustui ohjattavuuden periaatteeseen pohjautuvaan vastuualuelaskentaan. Lisäksi mallin kehittämisessä hyödynnettiin benchmarkingin ja kapasiteettitarkastelun ajatuksia. Mallintamisen lähtökohtia selvitettiin kohdeyrityksen henkilöstön kanssa suoritettujen teemahaastattelujen avulla. Työn merkittävimpänä tuloksena syntyi teoreettisen aineiston, haastatteluihin perustuvan kvalitatiivisen tiedon sekä yrityksen tietojärjestelmistä saatavan datan avulla luotu laskentamalli. Mallin toimintaa tarkasteltiin sijoittamalla malliin tietyltä ajanjaksolta kerättyä numeerista aineistoa. Mallin avulla yrityksen on mahdollista aiempaa paremmin tarkastella eri tehtaiden onnistumista tuotantotoiminnassaan. Mallissa korostettiin, että tehtaiden on pystyttävä hallitsemaan omat erityispiirteensä, minkä vuoksi mallin antamia tuloksia tarkasteltaessa on huomioitava myös mahdolliset mallintamisen taustalla vaikuttavat tekijät. Mallintamisen lopputuloksena syntynyt selkeä perusmalli luo hyvät lähtökohdat myös mahdolliselle jatkokehitykselle.

Tieten taiten väestönterveydestä

Kirjallisuusarvostelu

Myyntityön naisarkea sekatavarapuodeista Anttilan kassalle

Kirjallisuusarvostelu

Psykologisten testien käyttö Suomessa

”Psykologisten testien käyttö Suomessa” -tutkimushankkeen tavoitteena oli täydentää tähän asti puuttunutta tietoa ensinnäkin testien käyttömääristä ja -tarkoituksista sekä käytetyimmistä testimenetelmistä Suomessa. Toisena tavoitteena oli tarkastella testeihin ja testaamiseen liitettyjä mielipiteitä ja uskomuksia. Kolmas ja tärkein tavoite oli arvioida testien käytön toteutumista säädettyjen eettisten ja käytännöllisten ohjeiden mukaisesti. Valiovertailukohteena käytettiin International Test Commissionin (2001) ohjeistoa ”International Guidelines for Test Use”. Neljänneksi selvitettiin, millä tavoin testaamisesta annettujen ohjeiden noudattaminen on yhteydessä testaamista koskeviin uskomuksiin. Analyysit perustuivat suunnitellun toiminnan malliin (Ajzen 1991; 2005). Lisäksi mallinnettiin sitä, millaiset välittävät tekijät ovat yhteydessä testattujen kokemuksiin ohjeiden noudattamisesta ja testausprosessin laadusta. Aineisto kerättiin Web-kyselylomakkeella vuoden 2007 lopussa testien käyttäjiltä (Suomen Psykologiliiton jäsenet, n = 1777, 44 %) ja psykologiseen soveltuvuusarviointiin osallistuneilta (n = 193, 44 %). Tulosten mukaan 84 % suomalaisista psykologeista käyttää testejä työssään ja testaa tyypillisesti 1–4 henkilöä kuukaudessa. Suomessa testataan arviolta noin 230 000 henkilöä vuodessa, mikä vastaa noin 5 % väestöstä. Testatut olivat osallistuneet keskimäärin neljään testaukseen. Testejä hyödynnetään asiakassuhteen tai hoitoprosessin kaikissa vaiheissa ja kaiken ikäisten asiakkaiden parissa, pääosin yksilöitä tutkittaessa. Yleisimmät perusteet testien käyttämiseen ovat diagnoosin asettaminen tai varmistaminen, työkyvyn arviointi ja oppimisvaikeuk sien tutkiminen. Vastauksista heijastuu psykologisten testien erittäin monipuolinen hyödyntämismahdollisuus, vaikkakin käyttötarkoitukset kasaantuvat vahvasti muutamaan käyttötilanteeseen. Useimmin testejä käytetään luokittelutyyppisesti ja toiseksi useimmin asiakkaan itseymmärryksen lisäämiseksi. Aihealueissa ja käyttötarkoituksissa näkyy suomalaisten psykologien pysytteleminen hyvin asianmukaisissa ja ammattimaisissa rajoissa testien käytössä. Käytössä on 297 erilaista testiä. Tavallisimmat testit ovat WAIS, WISC, WZT, Ro, Nepsy, WMS, WPPSI, BDI, Lukilasse ja PRF. Keskimäärin psykologin työkalupakista löytyy seitsemän testiä. Suosituimpien 50 testin joukosta lähes kolmannes on projektiivisia persoonallisuustestejä. Suomen kärkilista muistuttaa kansainvälisen vertailun tuottamaa perusrakennetta testityyppien suhteen, mutta yksittäisten testien valinnoissa on kansallisia ominaispiirteitä. Testaavien ja ei-testaavien psykologien uskomukset testeistä ja testaamisesta eroavat toisistaan useissa kohdin. Testaajiin verrattuna ei-testaavien uskomukset ilmaisevat vahvemmin negatiivisten ominaisuuk sien liittämistä testeihin ja niiden käyttöön. Testattujen vastaukset eivät ilmaise erityisen voimakkaita testeihin ja testaamiseen kohdistuvia uskomuksia, toisin kuin tehdyn lehtiotsikkokatsauksen ja julkisen keskustelun perusteella voisi olettaa. Voimakkaimmin he uskovat siihen, että testaukseen osallistumisen pitää aina olla vapaaehtoista ja ettei psykologisiin testeihin liity mitään salaperäistä. Testien oikeudenmukaisuuteen testatut uskovat hieman asteikon keskitasoa vahvemmin, tieteellisyyteen tätä enemmän, mutta luotettavuuteen selvästi tätä vähemmän. Vastaajaryhmästä riippuen yksittäiset uskomukset jäsentyvät eri tavoin painottuviksi kokonaisuuksiksi, jotka heijastavat vastaajaryhmien olennaisiksi kokemia aiheita. Testaaville psykologeille ominaisia uskomuskokonaisuuksia ovat luottamus testien vankkaan perustaan sekä testien positiivinen arvostus, joihin uskotaan vahvasti. Ei-testaavien uskomuksissa ominaisen kokonaisuuden muodostaa testien paljastuskykyyn liittyvä kokonaisuus. Testattujen kaksi ominaista uskomuskokonaisuutta ovat testejä kohtaan tunnettu luottamus ja testaamisen turvallisuus, joihin molempiin he uskovat asteikon keskitasoa enemmän. Psykologit arvioivat, että eettiset ja praktiset ohjeet toteutuvat yhtä hyvin. Sen sijaan testatut kokevat praktisten ohjeiden toteutuvan selvästi heikommin kuin eettiset ohjeet. Psykologit arvioivat ohjeiden toteutumisen keskimäärin selvästi paremmaksi (x = 4,02 / 5) kuin testatut (x = 3,66 / 5). Parhaiten toteutuvat testitulosten luottamuksellisuutta sekä testitilanteiden käytännön toteutusta ja ilmapiiriä koskevat ohjeet, joita sekä psykologit että testatut arvioivat toteutettavan erittäin hyvin (keskiarvot > 4,7 / 5). Psykologit raportoivat lisäksi arvioinnin kokonaisvaltaisuutta ja testatut testauksen vahingoittamattomuutta koskevien ohjeiden toteutuvan hyvin. Heikoimmin toteutuvat sekä psykologien että testattujen mukaan ohjeet kommunikoinnista testattavien kanssa ja informaation jakamisesta heille. Testatut katsovat testauksesta sopimisessa ja suullisen palautteen saamisessa olevan suurimmat puutteet. Psykologit puolestaan arvioivat testien teknisen laadun tuntemiseen ja varmistamiseen sekä puutteellisten testien käytön välttämiseen liittyvien ohjeiden toteutumisessa olevan puutteita. Testien käyttöä sääntelevät ohjeistot eivät ole psykologeille erityisen tuttuja. Kaikkien ohjekokonaisuuksien parempaan noudattamiseen ovat yhteydessä psykologin pidempi työkokemus, ohjeistojen tuntemus ja arvostus sekä työpaikalla testaukseen käytössä olevat väline- ja tilaresurssit. Psykologin korkea testien arvostus on negatiivisesti yhteydessä testien teknisen laadun varmistamiseen sekä arviointitarvelähtöiseen testaamiseen liittyvien ohjeiden noudattamiseen. Ohjeet toteutuvat sovellusaloilla eri tavoin, mutta alasta riippumatta luottamuksellisuus ja kokonaisvaltainen arviointi toteutuvat yhtä hyvin. Työja organisaatiopsykologien ja soveltuvuusarvioinnissa käyneiden testattujen tulosten vertailussa tulee esiin selkeä käsitysero koskien testitilanteen turvallisen ilmapiirin luomista ja jännityksen vähentämistä koskevien ohjeiden toteuttamista. Merkittävä ero on myös osapuolten käsityksissä siitä, onko testituloksia tulkittaessa otettu huomioon muu testattavasta saatavilla oleva tieto. Osapuolten arviot eroavat myös koskien kommunikointia ja informaation jakoa kuvaavien ohjeiden toteutumista. Ohjeiden toteutumista kuvaavia tuloksia tarkasteltaessa on huomattava, että psykologien vastaukset perustuvat heidän ammatilliseen refl ektioonsa ja itsearviointeihinsa ja testattujen vastaukset koskevat tässä pääasiassa yhtä testauskokemusta. Testattujen kokemuksiin erilaisten ohjekokonaisuuksien toteutumisesta ovat yhteydessä useat välittävät tekijät. Ennakko-odotukset ovat yhteydessä useimmin kokemukseen ohjeiden toteutumisesta, kun taas mahdolliset aiemmat valintapäätökset työpaikan saamisesta eivät ole yhteydessä yhteenkään kokonaisuuteen. Testausprosessin miellyttävyyden kokemus on yhteydessä viiden ohjekokonaisuuden toteutumiseen: kommunikointi ja informaationjako, testijärjestelyt ja -ilmapiiri, testauksesta sopiminen, luottamuksellisuus ja vahingoittamattomuus sekä keskustelu yhteys. Testattujen uskomukset testien käytön turvallisuudesta ovat yhteydessä kokemukseen kommunikaation, informaation jaon ja testauksen vakuuttavan perustelun sekä testauksen sopimisen paremmasta onnistumisesta. Ohjeiden hyvä toteutuminen on yhteydessä testattujen aikomukseen osallistua testaukseen uudelleenkin. Suunnitellun toiminnan malli sopii hyvin selittämään testaamisesta annettujen ohjeiden noudattamista (selitysaste 39 %). Voimakkaimmin aikomusta noudattaa ohjeita selittää psykologin asenne. Subjektiivisen normin ja havaitun kontrollin selitysvoimakkuus ovat keskenään samaa tasoa. Psykologeista 90 % pyrkii noudattamaan testaamisesta annettuja ohjeita tarkasti työssään, 85 % pitää ohjeiden noudattamista hyödyllisenä ja 81 % tärkeänä. Kymmenes vastaajista kokee ohjeiden tarkan noudattamisen työssään mahdottomaksi. Testattujen kokemus prosessin laadusta eli testauksen toteutumisesta ohjeiden suuntaisesti on keskimäärin hyvä (yleisarvosanan x = 3,67 / 5). Testauksesta jäänyt kokemuksellinen loppuvaikutelma on myös selvästi myönteinen (x = 4,02 / 5). Voimakkaimmin testattavalle jäävää loppuvaikutelmaa selittävät rakenneyhtälömallissa ennakko-odotukset, yleisarvosana, suoriutumismotivaatio, valintapäätös, tyytyväisyys omaan suoriutumiseen sekä suullisen palautteen saaminen. Testatuille jäänyt loppuvaikutelma puolestaan selittää luottamusta testaamiseen kuvaavaa uskomuskokonaisuutta. Mallin selitysaste on 53 % ja tunnuslukujen perusteella sen sopivuus on erittäin hyvä. Tutkimus tuo esiin useita myönteisiä havaintoja suomalaisen testien käytön laadukkuudesta. Merkittävimmät puutteet näyttävät liittyvän testaajien ja testattavien väliseen kommunikointiin ja informaation jakoon. Pohdinnassa käsitellään tätä kysymystä ja nostetaan esiin myös testatta vien aktiivisuuden vaatimus tiedonhankkimisessa sekä esitetään neuvo: Kysy! Kerro! Lisäksi pohditaan mahdollisuuksia toteuttaa ohjeita tarkasti erittäin vaihtelevissa testaustilanteissa, asiakasryhmissä ja työympäristöissä sekä nostetaan esiin testattavien oikeuksien vastapainona myös heidän velvollisuutensa testaamisen laadun edistäjinä.

Kielioppitiedosta kielioppitaitoon?

Artikel i bok

Ammattikorkeakoulu innovatiivisena oppimisyhteisönä

Ammattikorkeakoulut ovat osa suomalaista innovaatiojärjestelmää. Niiden tärkeimpiä tuotteita ovat laadukkaat tutkinnot, joilla tuotetaan Suomen kilpailukyvyn kannalta olennaista osaavaa työvoimaa. Koulutusinnovaatioiden avulla ammattikorkeakoulut voivat parantaa opetuksen ja oppimisen laatua ja edistää opiskelijoiden parempaa osaamista. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin Kymenlaakson ammattikorkeakoulua innovatiivisena oppimisyhteisönä Hokkasen (2001) hahmotteleman innovatiivisen oppimisyhteisön profiilitekijöiden mukaisesti. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millainen innovatiivinen oppimisyhteisö KyAMK:ssa toteutuu opettajien kokemana, ja miten innovatiivisen oppimisyhteisön piirteitä voitaisiin edistää mainitussa organisaatiossa. Aineisto kerättiin haastattelemalla kymmentä KyAMK:n Tekniikan ja liikenteen toimialan opettajaa. Tulokset osoittivat Kymenlaakson ammattikorkeakoulun johdon sallivan innovatiiviset koulutuksen kehittämiseen tähtäävät toimet, mutta johto ei proaktiivisesti ohjannut ja kannustanut niihin. Ammattikorkeakouluopettajien pedagogisen autonomian todettiin olevan suurta. Tästä huolimatta kaivattiin yhteisöllisyyteen tukevia toimintamalleja, joiden avulla organisaatiossa oleva monialaisen työyhteisön innovaatiopotentiaali voitaisiin valjastaa opetuksen kehittämiseen ja organisaatiolta puuttuvan toiminnan kokonaiskuvan ja -ymmärryksen kehittämiseen. Osana yhteisöllisyyden kehittämistä aineistosta nousi esiin kehittämisehdotuksena pitkäjänteisemmän verkostoitumisen toteuttaminen niin organisaation sisällä kuin ulkopuolisten sidosryhmien kanssa.

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Potilaan hoitaminen diagnostisessa radiografiassa ja sen kuormittavuus röntgenhoitajan arvioimana - tavoitteena inhimillinen ja turvallinen kuvantamistapahtuma

Hyvä työ on tavoite, jonka saavuttamisesta hyötyvät sekä työntekijät että työnantajat ja erityisesti asiakkaat. Tässä tutkimuksessa mielenkiinto on diagnostisessa radiografiassa ja röntgenhoitajan kuormittumisessa, joista kummastakin on löydettävissä suhteellisen vähän tietoa. Tutkimuksen näkökulma rajattiin diagnostisen radiografian sisältöön ja erityisesti potilaan hoitamiseen. Tarkoituksena oli kuvata kuvantamistapahtuman aikainen potilaan hoitaminen ja röntgenhoitajan kuormittuminen sekä niihin yhteydessä olevat tekijät. Potilaan hoitaminen määriteltiin aihetta koskevan esitutkimuksen perusteella toiminnaksi, jonka tavoitteena on potilaan kannalta inhimillinen ja turvallinen kuvantamistapahtuma. Inhimillisyys- ja turvallisuustoimintojen kuvaaminen perustui esitutkimuksen lisäksi diagnostista radiografiaa kuvaavaan aikaisempaan kirjallisuuteen. Kuormittumista tarkastellaan työn vaatimusten ja voimavarojen välisenä ristiriitana. Tutkimuksen empiirinen osa oli luonteeltaan poikkileikkaustutkimus. Aineisto kerättiin syksyllä 2008 tutkimusta varten laadituilla aineistonkeruulomakkeilla viiden (5) suomalaisen kuvantamiskeskuksen eri yksiköissä (n=60) työskenteleviltä röntgenhoitajilta (n = 596; vastausosuus 76 %). Aineisto analysoitiin kuvailevan tilastotieteen menetelmillä. Potilaan hoitamiseen ja röntgenhoitajan kuormittumiseen yhteydessä olevia tekijöitä tutkittiin käyttämällä Mann-Whitneyn U –testiä ja Kruskall-Wallisin –testiä, Spearmanin -korrelaatio kerrointa, toistettujen mittausten t-testiä sekä varianssianalyysiä. Potilaan hoitamista ja sen kuormittavuutta mallinnettiin käyttämällä askeltavaa varianssianalyysia. Tutkimuksen tulosten mukaan erilaiset inhimillisyys- ja turvallisuustoiminnot kuvaavat kuvantamistapahtuman aikaista potilaan hoitamista. Inhimillisyystoiminnoista korostui potilaan ja röntgenhoitajan välinen kommunikointi. Radiografiset toiminnot olivat puolestaan tyypillisimpiä turvallisuustoimintoja. Inhimillisyystoiminnot olivat itsenäisesti yhteydessä erityisesti röntgenhoitajaa kuvaaviin taustamuuttujiin kuten työkokemukseen (p < 0,001), ikään (p = 0,001) ja työn tärkeäksi kokemiseen (p = 0,001). Sen sijaan turvallisuustoiminnot olivat yhteydessä erilaisiin työtä kuvaaviin tekijöihin kuten röntgenhoitajan käyttämään kuvantamismenetelmään (p < 0,001) sekä toimintaympäristön kokoon (p < 0,001). Röntgenhoitajat kokivat kuormittuvansa erityisesti vuorovaikutuksellisesti haastavissa tilanteissa sekä tilanteissa, joissa potilas ei pysty aktiivisesti itse osallistumaan. Kuormittuminen oli yhteydessä resurssien riittävyyteen (p < 0,001) ja röntgenhoitajan käyttämien kuvantamismenetelmien määrään (p = 0,001). Sekä potilaan hoitaminen että röntgenhoitajan kuormittuminen olivat yhteydessä diagnostisen radiografian kokonaiskuormittavuuteen (p < 0,001). Tutkimuksen kuormittumista kuvaava lähtökohta sai tukea röntgenhoitajan kuormittumisen korreloidessa käänteisesti käytettävissä olevien resurssien riittävyyteen (r = –,304; p < 0,001). Tehty tutkimus tuo lisän diagnostista radiografiaa koskevaan aikaisempaan tutkimukseen, jossa alan nuoruudesta johtuen on korostunut kuvaileva tutkimusintressi. Röntgenhoitajien lisäksi tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää diagnostisen radiografian johtamisessa sekä henkilöstön ja työympäristön kehittämisessä. Tutkimus auttaa omalta osaltaan määrittelemään diagnostisen radiografian luonnetta, ominaisuuksia ja laadun ulottuvuuksia. Tulokset osoittavat röntgenhoitajan omien sekä toimintaympäristön voimavarojen olevan laadukkaan työn edellytyksiä. Tutkimuksen tulokset herättävät kysymyksen myös tekijöistä, jotka ovat yhteydessä työn merkitykselliseksi kokemiseen.

Kouluikäisten liikuntasuhde luupin alla - kyselytutkimus 6.- ja 9.-luokkalaisille

Miten ohjata lapset ja nuoret liikunnan pariin? Kysymys on helppo asettaa, mutta siihen on käytännössä melkoisen vaikea vastata. Tämä kysymys on askarruttanut myös tutkijoita pitkään. Lasten ja nuorten ohjatusta, pääosin urheilu- ja liikuntaseuroissa tapahtuvasta liikunnasta tiedetään paljon niin sukupuoli- ja ikäjakauman suhteen kuin harrastamisen lajivalikoiman ja intensiteetin suhteen. Sen sijaan liian vähän on tietoa siitä, mistä koostuu muu fyysinen aktiivisuus, omaehtoinen ja omatoiminen1 liikunta ja erityisesti mitkä tekijät kannustavat sekä omaehtoiseen että ohjattuun liikuntaan, mitkä puolestaan estävät sen. Lisää tietoa tarvitaan erityisesti siitä, miten lapset ja nuoret itse käsittävät liikunnan merkityksen niin subjektiivisena kokemuksena kuin heidän terveyttään edistävänä tekijänä. Edellä kuvattujen tekijöiden tunnistaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta löydetään keinoja edistää lasten ja nuorten hyvinvointia liikunnan avulla. Näistä lähtökohdista käsin lähestyimme lapsia ja nuoria kyselyin eri puolella Suomea ja saimme kerättyä kokoon kattavan ja suomalaisten lasten ja nuorten liikkumisen laaja-alaisen tarkastelun mahdollistavan aineiston. Kysely oli kieltämättä melkoisen melko pitkä ja raskas, mikä käy ilmi myös lapsilta ja nuorilta saamastamme palautteessa. Joten suuri kiitos kuuluu kaikille kyselyyn osallistuneille lapsille ja nuorille. Haluamme osoittaa lämpimän kiitoksen myös osallistuneiden koulujen rehtoreille ja opettajille, joiden panos aineistonkeruussa osoittautui yksittäisten vastaajien kohdalla hyvinkin ratkaisevaksi, kuten erään pojan vastauksesta käy ilmi: ”…Nää asiat ei kuulu teille, mut valitettavasti ope käski mun tehä tän testin!!!” Haluamme ohjata lapset ja nuoret liikunnan pariin. Vaikka tai nimenomaan koska tavoitteemme on näin suureellinen, haluamme iloita jo pienestäkin saavutetusta voitosta: ”…Kiitän kyselystä, koska sain lisää vinkkejä ja kiinnostusta liikuntaa kohtaan, vaikka en siinä hirveän hyvä olekaan.” Tutkimustiimillemme oli ilo huomata, että kysely jo itsessään oli joidenkin kohdalla herättänyt ajatuksia ja saanut pohtimaan omaa liikkumista ja terveyttä. Lapsille ja nuorille kyselyihin vastaaminen on tuttua, joillekin jopa kyllästymiseen saakka, minkä saimme myös palautteenannosta huomata. Palautteista oli tulkittavissa myös varautuneisuutta kyselyitä ja etenkin niiden merkitystä ja vaikuttavuutta kohtaan. Usein kyseltiin, että ”Miksi näitä tehdään?” ja ”…ihan kivaa että välitätte toisten ajatuksista, mutta mitä te teette tällä tiedolla?”. Tässä kommentissa osutaan asian ytimeen, mitä me teemme näillä tiedoilla? Miten me varmistamme sen, että kysely ei jää vain kyselyksi muiden rinnalla, vaan tuloksista hyötyvät niin lasten ja nuorten kanssa toimivat kuin lapset ja nuoret itse? Kyselymme on osa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksessa toteutettavaa hanketta Kouluikäisten liikuntasuhde luupin alla: Tieto, taito ja tunne osana liikuntasuhdetta, missä tarkastellaan suomalaisten lasten ja nuorten liikuntaa ja liikuntasuhdetta laaja-alaisesti eri tutkimusaineistoja ja -menetelmiä hyväksikäyttäen ja mikä tärkeintä; lapset ja nuoret osallistaen. Hankkeen päätavoitteena on tutkimustiedon jalkauttaminen käytäntöön. Tämä tarkoittaa konkreettisten työvälineiden kehittämistä niin kunta-, koulu-, perhe- kuin yksilötasollekin. Tässä tehtävässä kyselymme toimii pohjatyönä. Käsissäsi on kyselymme perusraportti, jossa on esitetty tiivistetysti keskeiset kyselyn tulokset. Kyselystä saatua tutkimustietoa lasten ja nuorten liikunnasta jalkautetaan käytännön tasolle muun muassa kunta- ja koulukohtaisten raporttien avulla, joita on mahdollisuus tilata myös aihealueittain räätälöityinä. Näin pyrimme vastaamaan haasteeseen tutkimuksen konkreettisesta vaikuttavuudesta.

Innovaatioprosessin alkupään toimintamalli ja päätöksenteko

Työn tavoitteena oli tutkia innovaatioita ja organisaation innovaatiokyvykkyyttä, innovaatiokyvykkyyden taustatekijöitä sekä innovaatioprosessin alkupään (Fuzzy Front End, FFE) sekä siinä tapahtuvan päätöksenteon johtamista. Lisäksi tavoitteena oli suunnitella innovaatioprosessin alkupään toimintamalli selkeyttämään toimintaa prosessin alkupäässä sekä antaa toimenpide-ehdotuksia ja suosituksia. Tutkimuksen teoriaosuus tehtiin kirjallisuustutkimuksena. Tutkimuksen empiirinen osuus suoritettiin case -analyysinä yrityksen henkilöhaastattelu- ja toimintatutkimuksen muodossa. Innovaatioprosessin alkupäähän on tunnistettu toimintamalleja, joilla selkeytetään ja tehostetaan prosessin alkupään vaiheita. Vaiheet ovat mahdollisuuksien tunnistaminen, mahdollisuuksien analysointi, ideointi, ideoiden valitseminen ja konsepti- ja teknologiakehitys. Innovaatioprosessin rinnalla kulkee päätöksenteon prosessi, jonka suhteen tunnistetaan selkeät päätöksentekokohdat ja kriteerit prosessissa etenemiselle. Innovaatio- ja päätöksentekoprosessiin osallistuu eri vaiheissa sekä yrityksen sisäiset, kuten henkilöstö, että ulkoiset, kuten asiakkaat, toimittajat ja verkostokumppanit, sidosryhmät. Lisäksi innovaatioprosessin toimintaan vaikuttavat johdon tuki ja sitoutuminen, osallistujien kyky luovuuteen sekä muut innovaatiokyvykkyyden taustatekijät. Kaikki nämä tekijät tulee huomioida innovaatioprosessin alkupään mallia suunniteltaessa. Tutkimus tehtiin tietoliikennealan yrityksen tarpeisiin. Yrityksessä on käytössä aloitetoimintaa, mutta sen ei koeta tarjoavan riittävästi ideoita yrityksen tuotekehityksen tarpeisiin. Yrityksen henkilöstön innovaatiopotentiaali on suuri, mikä halutaan hyödyntää paremmin suunnittelemalla yrityksen käyttöön soveltuva, innovaatioprosessin alkupään toimintaan ohjaava, vakioitu ja henkilöstöä ja muita yhteistyötahoja, kuten asiakkaita, osallistava toimintamalli. Toimenpide-ehdotuksina ja suosituksina esitetään innovaatioprosessin alkupään johtamisen toimintamallia. Esitetyssä mallissa määritellään vaiheet, menetelmät, päätöksenteko ja vastuut. Toimintamalli esitetään soveltuen yhdistettäväksi yrityksessä käytössä olevaan innovaatioprosessin loppupään, tuotekehitysprojektien läpiviemisen, malliin.

Lisäarvoa tuottavan palvelutarjooman kehittäminen asiakaslähtöisen palveluorganisaation kansainvälisille yritysasiakkaille

Tässä tutkielmassa selvitettiin, miten voidaan kehittää asiakaslähtöisen palveluorganisaation kansainvälisten yritysasiakkaiden kannalta lisäarvoa tuottava, toisin sanoin ideaalinen, palvelutarjooma. Tutkimuksessa keskityttiin erityisesti palvelupaketin hyötyjen ja kustannusten tunnistamiseen, jotta kansainvälisille yritysasiakkaille koituva hyöty voidaan maksimoida eli tarjota heille mahdollisimman paljon lisäarvoa. Toimeksiantajana tässä pro gradussa oli suomalainen työeläkeyhtiö, jonka asiakaslähtöisyys palveluorganisaationa muodosti tutkimuksen ainutlaatuisen kontekstin, koska työeläkeyhtiöiden toimintaa leimaa hyvin pitkälle lakisääteisyys. Tutkimus toteutettiin markkinatutkimuksena, jonka tutkimusote oli kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus. Kyselyn perusteella onnistuttiin tunnistamaan niitä palvelupaketin ominaisuuksia, jotka tuottavat asiakkaille hyötyä ja kustannuksia. Lisäetuna saatiin selville myös niitä tekijöitä, joilla ei ole kansainvälisten yritysasiakkaiden ideaalisen palvelutarjooman kannalta mitään vaikutusta. Myös nämä tekijät voidaan ja kannattaa ottaa huomioon työeläkeyhtiön palvelujen kehittämisessä. Tutkimuksen avulla voitiin toteuttaa palvelujen tuotteistamismallia tiettyyn pisteeseen asti käytännössä eikä tyydytty pelkästään teoreettiseen tarkasteluun.

Lupaus lahjasta, toivo täyttymyksestä – keskiaikaiset testamentit Turun hiippakunnassa

Tutkimuksen kohteina ovat Turun hiippakunnassa vuosien 1330 ja 1512 välisenä aikana laaditut keskiaikaiset testamentit. Tutkimuksen tavoitteena on hahmottaa testamenttiaineiston erityispiirteitä ja pohtia sen suhdetta keskiaikaiseen uskonnolliseen elämään. Kysyn minkälainen asiakirja keskiaikainen testamentti oli ja minkälaiset tekijät vaikuttivat sen laatimiseen. Pohdin myös minkälaisia merkityksiä testamenttaajien toiveet saavat uskonnollisessa kontekstissa. Tutkimuksen alkuperäislähteinä ovat Ruotsin kansallisarkistossa sijaitsevat pergamentille ja paperille kirjoitetut testamenttiasiakirjat. Alkuperäislähteiden vähäisyyden vuoksi suurimman osan lähdeaineistosta muodostaa kuitenkin testamenttiasiakirjat, jotka on julkaistu Reinhold Hausenin editoimina Finlands medeltidsurkunder -sarjassa ja Turun tuomiokirkon Mustassa kirjassa. Metodin osalta hyödynnän tutkimuksessani diplomatiikkaa. Vertailen testamenttiasiakirjojen ulkoisia ja sisällöllisiä piirteitä sekä pohdin asiakirjojen todistajien roolia. Turun hiippakunnassa laaditut testamentit noudattavat pitkälti perinteisen keskiaikaisen asiakirjan rakennetta. Uskonnollinen elämä nousee esiin aineistosta niin testamenteissa käytetyn retoriikan kuin testamenttaajien tekemien lahjoitustenkin kautta. Kirkon edustajilla on ollut merkittävä rooli asiakirjojen laadinnassa ja lähes puolet testamenttien todistajista on toiminut kirkollisessa virassa. Osa testamenttiasiakirjoista antaa monipuolisen kuvan myös keskiajan aineellisesta kulttuurista.

Opiskelijaprofiili Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun suomenkielisissä maisteriohjelmissa

Korkeakoulujen maisteriohjelmissa opiskelevien aikuisopiskelijoiden osuus Suomen yliopistoissa on 2000-luvulla lisääntynyt maisteriohjelmatarjonnan kasvun myötä, mutta tutkimusta näistä uusista korkea-asteen opiskelijaryhmistä on vasta vähän. Tutkielmassa hahmotettiin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun, entiseltä nimeltään Helsingin kauppakorkeakoulun, suomenkielisissä maisteriohjelmissa opiskelevien aikuisopiskelijoiden profiilia. Profiiliin sisällytettiin demografiset tekijät, opiskeluun liittyvät motivationaaliset orientaatiot ja opiskelun nivoutuminen elämänkulkuun. Tutkielmaa taustoitettiin reproduktio-, motivaatio- ja elämänvaiheteorioilla ja osallistumistutkimuksilla. Tutkimuksen aineisto hankittiin sähköisen puolistrukturoidun Webropol-lomakekyselyn avulla. Kysely kohdennettiin erillisvalintaisiin suomenkielisiin maisteriohjelmiin Johtaminen, Kaupan strateginen johtaminen, Talouselämän viestintä, Yritysjuridiikka, Laskentatoimi sekä Logistiikka ja palvelutalous. Maisteriohjelmien opiskelijat olivat aloittaneet opintonsa pääasiallisesti vuosina 2007–2010 ja heistä 141 oli tutkimushetkellä helmi-maaliskuussa 2011 läsnäolevina opiskelijoina kauppakorkeakoulussa. Kyselyn vastausprosentti oli 31,9. Vastanneista naisia oli 73 prosenttia ja miehiä 27 prosenttia. Aineiston avoimet kysymykset analysoitiin teemoittelulla, muu aineisto SPSSohjelmalla lähinnä ristiintaulukoinnein. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun suomenkielisissä maisteriohjelmissa opiskeleva aikuinen on tyypillisimmin helsinkiläinen 30-vuotias tradenomi-tutkinnon suorittanut nainen, joka koko- tai osa-aikaisen työssäkäynnin ohessa opiskelee päätoimisesti johtaminen-maisteriohjelmassa. Vastaajien vanhempien pohjakoulutus oli yleisimmin ylioppilas, korkein koulutus opistoasteinen ammattikoulutus ja ammattiasema ylempi toimihenkilö. Merkityksellisin syy hakeutua koulutukseen oli tiedollisista intresseistä henkilökohtainen kasvu ja välineellisistä intresseistä urakehitys. Kielteisin opiskeluun liitetty tekijä oli opintojen työläys ja siitä aiheutuva ajan riittämättömyys. Mahdollisuudet aikuisena suorittaa ylempi korkeakoulututkinto koettiin hyviksi. Maisteriohjelmat ovat erityisesti tradenomien väylä ylempään korkeakoulututkintoon. Toisaalta niiden koulutuspoliittinen tavoite toimia alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden aikuisopiskelijoiden jatkokoulutusväylänä näyttää epäonnistuneen, sillä tutkimukseen vastanneista merkittävä osa ilmoitti olevansa ei-aikuisopiskelija. Maisteriohjelmat ovat lisänneet Bolognan prosessin tavoittelemaa liikkuvuutta, mikä näkyi kandidaatintutkinnon jälkeisenä koulun vaihtona. Maisteriohjelmien valintaperusteita tulisi kuitenkin yksinkertaistaa ja suunnata maisteriohjelmissa opiskelu päätoimisuuden sijasta työn ohessa tapahtuvaksi.

Palvelun laatu tapahtumatuotantoyksikössä

Palvelun laatu on monimuotoinen asetelma, johon vaikuttavat palveluntarjoajan ja asiakkaan yhteistoiminta, kuten myös vuorovaikutustekijät. Kuitenkaan asiakasnäkökulmasta katsottuna palvelun laadun arviointi ei liity ainoastaan yhteen tekijään, vaan koko tuotantoprosessin aikana tapahtuviin asioihin, jota palveluntarjoaja ja asiakas yhdessä toteuttavat. Tämän tutkimuksen aihealue keskittyy siihen millainen on tapahtumatuotantoyksikön palvelun laatu, mitkä tekijät tähän vaikuttavat ja mitkä tekijät nousevat esille erityisen voimakkaina. Keskeisemmät teoriataustat liittyvät palvelun ja tavaratuotannon eroavaisuuksiin, palvelun prosessimaiseen luonteeseen, asiakasarvoon, sekä palvelun laadun eri näkökulmiin. Palvelun laatua tässä tutkimuksessa tarkastellaan mallinnetun tapahtumatuotantoyksikön palveluprosessin myötä, jonka kuvaamiseen hyödynnetään Service Blueprinting tekniikkaa. Teoriaosuudessa keskitytään tarkastelemaan palvelun laadun erilaisia malleja, joiden myötä myös tämän tutkimuksen mittaamiselle saatiin luotua oma pohja. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmänä käytetään aineistotriangulaatiota. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa käytetään kvantitatiivista tutkimusmenetelmää, kyselylomakkeen muodossa ja toisessa vaiheessa kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, teema- ja puolistrukturoidun haastattelun muodossa. Tutkimuksen tulokset kertovat tapahtumatuotantoprosessin palvelu laadun tilan, sekä siihen sisältyvät vahvuudet ja heikkoudet. Myös tapahtumatuotantotyöhön vaikuttavat palvelun laadun tekijät, tuotiin esille tutkimuksen kautta.