912 resultados para yrityksen arvo


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän työn tavoitteena on tarkastella sitä mitä tarkoitetaan organisaation uudistumiskyvyllä sekä mikä tämän yhteys on organisaation kilpailuetuun ja suorituskykyyn. Tarkimmin keskitytään siihen, millaista on uudistumista tukeva johtajuus. Samoin kerrotaan lyhyesti millaisin mittarein uudistumiskykyä voidaan mitata. Tutkielman empiirinen osuus keskittyy erään Suomessa toimivan palvelualan yrityksen uudistumiskyvyn mittaamiseen. Erityishuomiossa ovat johtajuus, ajan hyödyntäminen sekä oppiminen. Tutkimus suoritettiin strukturoituna teemahaastatteluina ORCI¿-uudistumiskykymittarin perusteella lokakuussa 2007. Tutkitun organisaation uudistumiskyvystä voidaan sanoa, että se on hyvä. Tutkittujen ORCI¿-uudistumiskykymittariston kriteerien mukaan sekä muiden kirjallisuudessa havaittujen uudistumiskyvyn näkemysten mukaan, tutkittu organisaatio kykenee toimimaan tavalla, jolla sen voidaan katsoa olevan uudistumiskykyinen organisaatio. Ennen kaikkea organisaatio kykenee oppimaan ja kehittämään toimintaansa sekä tekemään havaintoja näistä asioista. Haastatteluiden perusteella tutkitusta organisaatiosta nousi esiin päätöksenteon vapaus ja helppous, luottamus sekä valtuuttaminen. Tämä tutkimus ei tuonut uusia näkökulmia uudistumiskykyyn, mutta empiirinen tutkimus vahvisti niitä aspekteja, joita kirjallisuudessa oltiin jo havaittu.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia johdon näkökulmasta toimintojohtamisen soveltuvuutta Pirkanmaan Osuuskaupan päivittäistavarakaupan johtamiseen. Tavoitteena oli rakentaa esimerkkiyritykselle toimintolähtöinen organisaatiomalli ja tutkia organisaation muutoksen edellytyksiä sekä strategian vaikutusta organisaatiomallin valintaan. Tutkimuksessa käytetään konstruktiivista tutkimustapaa. Tutkimus on teoreettinen ja toiminta-analyyttinen case-tutkimus. Toimintojohtaminen, jonka tavoitteena on liiketoiminnan horisontaalinen ohjaus, ei sovellu päivittäistavarakaupan johtamiseen. Toimintojohtaminen ei lisää Pirkanmaan Osuuskaupan market-kaupan kilpailukykyä, koska sen resurssitarve on suuri ja näin ollen se on kustannustehokkuus-strategian vastainen. Organisaatiomuutos edellyttää erityisesti johdolta strategista ajattelua ja kykyä nähdä nykyisen toimintamallin uhat tulevaisuuden kilpailuympäristössä ja toisaalta nähdä tulevaisuuden menestystekijät, joita toteuttamalla yritys menestyy jatkossakin. Johdon tulee pystyä viestimään henkilöstölle muutoksen välttämättömyys ja kuva tulevaisuuden toimintamallista. Johdon rooli ja tuki organisaatiolle muutosprosessissa on keskeistä. Strategia on keino toteuttaa yrityksen visio, päämäärät ja tavoitteet. Toiminnan organisointi on keskeisin keino strategisten päämäärien ja tavoitteiden toteuttamiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmantavoitteena oli luoda ohjeistus toimittajan valinnasta ja suorituskyvyn arvioinnista case - yrityksen, Exel Oyj:n, käyttöön. Ohjeistuksen tarkoituksena oli ollalähtökohtana toimittajan valinta- ja suoristuskyvyn arviointiprosessien kehittämisessä. Tutkielma keskittyy esittelemään toimittajan valintakriteereitä ja toimittajan suorituskyvyn arviointikriteereitä. Kriteerit valittiin ja analysoitiin teorian ja empirian avulla ja kriteereistä tehtiin selkeät listaukset. Näitä listoja käytettiin avuksi pohdittaessa uusia valintakriteereitä ja suorituskyvyn arviointikriteereitä, joita case -yritys voi jatkossa käyttää. Tutkielmassa käytiin läpi myös toimittajan valintaprosessi jaapuvälineitä ja mittareita toimittajan arviointiin liittyen. Empiirisen aineiston keruu toteutettiin haastattelemalla hankintapäällikköä sekä keräämällä tietoavuosikertomuksesta ja yrityksen internet sivuilta. Tutkielman tuloksena saatiinlistauksia kriteereistä, joita yritys voi hyödyntää jatkossa sekä listaukset kriteereistä, jotka valittiin alustavasti yrityksen käyttöön.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Yrityksen muuttuva toimintaympäristö asettaa uusia vaatimuksia henkilöstön osaamiselle. Tässä pro gradu tutkielmassa tutkin ICT-yrityksen asiakaspalvelussa tarvittavaa tämän hetken osaamista ja tulevaisuuden osaamistarpeita sekä asiakaspalveluhenkilöstön että heidän esimiestensä näkökulmasta. Tutkimuksen kohderyhmänä on Päijät-Hämeen Puhelin Oyj:n asiakaspalveluhenkilöstö. Tutkimuson tapaustutkimus ja tutkimusaineisto on kerätty kyselytutkimuksella, teemahaastatteluilla ja havainnoilla. Tutkimuksen mukaan tällä hetkellä asiakaspalvelun tärkeimmät osaamisalueet ovat: stressinsietokyky, asiakaspalvelutaidot, myyntitaidot, priorisointitaidot ja tuote- ja palvelutuntemus. Suurimmat osaamistarpeisiin vaikuttaneet tietoliikennealalla tapahtuneet muutokset ovattietoliikennealan merkityksen kasvaminen, kilpailun lisääntyminen, tekniikan jatkuva kehittyminen, asiakaskontaktien lisääntyminen ja kuluttajakäyttäytymisen muutos. Merkittävin muutos alalla seuraavan viiden vuoden aikana tulee olemaan kilpailun edelleen kiristyminen ja työmäärän edelleen kasvaminen. Nämä muutokset tulevat vaikuttamaan tulevaisuuden keskeisimpiin osaamistarpeisiin niin, että tulevaisuuden keskeisimmät osaamistarpeet ovat stressinsietokykyja uusien asioiden omaksumiskyky.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia sellu- ja paperiteollisuuden toimintojen luonnetta sekä miten yrityksen rajapinnat ovat muodostuneet ko. teollisuudenalalla. Tutkimus on eksploratiivinen ja luonteeltaan kvalitatiivinen. Tutkimuksen aineisto kerättiin yrityksissä tehdyillä teemahaastatteluilla. Sellu- ja paperitehtaan toimintojen analysoinnissa käytetään resurssiperusteista näkemystä ja transaktiokustannusteoriaa. Tutkimuksen yritysten rakennetta voidaan pitää varsin konservatiivisena. Teoreettinen kehys pystyi selittämään varsinaisen tuotannon järjestämistä varsin hyvin. Tukitoiminnoissa löytyi ristiriitoja teorian ja todellisuuden välillä. Tuotantotoiminnot kannattaa pitää yrityksen sisällä, koska ne täyttävät VRIN-attribuutit ja niihin liittyy korkeita transaktiokustannuksia. Suurin osa tukitoiminnoista voidaan luokitella triviaaleiksi. Joitain tukitoimintoja voidaan kuitenkin luokitella strategisesti tärkeiksi, ja voidaan päätellä, että ne pitäisi pitää yrityksen sisällä. Tässä suhteessa tulokset olivat kuitenkin ristiriitaisia, ja lisätutkimuksia tarvittaisiin lopullisten johtopäätösten tekemiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän työn tarkoituksena oli tutkia tärkeimpiä palveluyrityksen toimittajasuhteisiin ja toimitusketjun tehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä. Case-yrityksenä tutkimuksessa oli monikielisen viestinnän palveluita tarjoava AAC Global Oy. Tutkimuksessa käsiteltiin toimittajasuhteita ja muitatärkeimpiä toimitusketjun tehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä - aikaa, laatua, kustannuksia, tekniikkaa ja toimitusten jatkuvuutta - sekä eräitä erityisesti case-yrityksen kannalta tärkeitä seikkoja. Työssä tarkasteltiin myös AAC:n palvelunparantamiseksi kehittämää AMP-toimintamallia, sekä sitä, kuinka malli omalta osaltaan auttaa edistämään ketjun toimivuutta. Tutkimus jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan. Teoriaosuudessa luotua viitekehystä hyödynnettiin empiriaosankysely-, ja haastattelututkimusten pohjana. Tutkimus vahvistaa käsitystä siitä,että toimittajasuhteilla on palveluyrityksessä suuri vaikutus yrityksen suoritukseen ja koko toimitusketjuun.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen aiheena on tarkastella ICT-alan pörssiyritysten henkilöstöraportoinnin nykykäytäntöä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää vapaaehtoisen henkilöstöraportoinnin laatua, laajuutta ja eroavaisuuksia yritysten vuoden 2004 vuosikertomuksissa ja muissa julkaistuissa henkilöstöinformaatiota sisältävissä raporteissa. Tutkimus jakaantuu kahteen päätavoitteeseen. Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena on esitellä, mitä erilaisia lähestymistapoja ja malleja yrityksen henkilöstöinformaation mittaamiseen ja raportointiin on kirjallisuudessa esitetty. Toisena tavoitteena on selvittää ja kuvata sitä, millaista tutkimuksen kohdeyritysten henkilöstöraportointi tällä hetkellä on. Tutkimus kuuluu laadullisen tutkimuksen piiriin ja on luonteeltaan deskriptiivistä ja ymmärtämään pyrkivää. Lisäksi tutkimuksen voidaan todeta olevan empiirinen - tutkimusmenetelmänä käytetään valmiita aineistoja. Tutkimuksessa tarkastelun kohteeksi valittiin 25 ICT-alan yritystä, jotka on noteerattu vuoden 2004 lopussa Helsingin pörssin päälistalla. Tässä tutkimuksessa henkilöstöraportointia tarkasteltiin henkilöstövoimavarojen laskentatoimen ja osaamispääoman lähestymistapojen kautta. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kirjallisuudesta löytyy paljon erilaisia malleja henkilöstöinformaation tuottamiseen, kuten henkilöstötilinpäätös ja erilaiset osaamispääomaraportit. Henkilöstötilinpäätös on organisaation henkilöstöpääoman julkiseen raportointiin tarkoitettu asiakirja. Osaamispääomaraporteissa ei keskitytä pelkästään henkilöstölukuihin, vaan henkilöstön rinnalle haetaan tietoa taloudellisista ja aineettomista prosesseista, asiakkaista ja toimintaympäristöstä. Mallit eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan täydentäviä. Osaamispääoma voidaan jakaa inhimilliseen pääomaan sekä sisäisiin ja ulkoisiin rakenteisiin. Henkilöstölaskentatoimi tukee inhimillisen pääoman mittausta ja hallintaa sopivin muutoksin. Tutkimuksen perusteellavoidaan todeta, että ICT-alan pörssiyritysten henkilöstöraportoinnin yleinen taso on kohtuullisen hyvä, mutta henkilöstöraportoinnin laatu ja laajuus vaihtelevat suuresti yritysten välillä. Osa yrityksistä käytti enemmän kvantitatiivista tunnuslukupohjaista raportointia ja osa panosti laadulliseen selostuspohjaiseen informointiin. Ensisijaisena henkilöstöraportointimuotona aineiston yritykset käyttivät vuosikertomusta. Yrityskoko selitti henkilöstöraportoinnin laajuutta. Tutkimustulokset osoittivat, että mitä suurempi sekä liikevaihdolla että henkilöstömäärällä mitattuna yritys on, sitä kattavampaa sen henkilöstöraportointi on.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu tutkimuksessa käsitellään oppivan organisaation ja innovatiivisuuden teorioita eri näkökulmista. Kirjallisuuskatsauksen jälkeen esitellään Turun Wärtsilä Field Service, ja empiirisessä osiossa teetetään edellä mainittuihin aiheisiin liittyen kaksi ryhmähaastattelua osaston työntekijöillä. Tämä pro gradu syntyi tarpeesta toteuttaa tutkimus Wärtsilä Field Servicessä tekijöistä, jotka vaikuttavat innovatiiviseen toimintaa sekä tiedon välittymiseen. Haastattelujen pohjalta syntyy ensi kertaa suomenkielistä materiaalia Wärtsilä kenttähuollon työntekijöiden mielipiteistä ja innovatiivisuutta estävistä ja edistävistä tekijöistä. Tämä on myös gradun päätutkimus kohde. Oppivat organisaatiot pyrkivät jatkuvasti uusiutumaan ympäristön vaatimustenmukaisesti ja analysoimaan omaa toimintaansa. Täten yksilöiltä edellytetään jatkuvaa muutosvalmiutta, innovatiivisuutta ja oppimisvalmiutta. Tämän perusteella,tässä tutkimuksessa, innovatiivisuus oletetaan kuuluvaksi myös erottamattomastioppiviin organisaatioihin. Lisäksi informaation välittyminen huomioidaan tutkimuksessa keskeisenä tekijänä, sillä innovatiivisuus kanavoituu yrityksen eduksi parhaiten, mikäli työntekijät saadaan jakamaan tietoa avoimesti. Tutkimuksen tavoitteena on palvella johtoa, ja antaa pohja selvitystyölle kehitettäessä yrityksen toimintaa, ja kerättäessä ideoita, jotka lopulta tuottavat lisäarvoa yrityksen toiminnalle. Ryhmähaastattelujen tuloksena syntyy ehdotelmia toteuttamiskelpoisista arkipäivän toimintaan liittyvistä parannuksista, joita Wärtsilän kenttähuollossa on mahdollista soveltaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli luoda Stora Enso Saimaa Services Oy:lle palveluhankintojen suorituskyvyn mittaristo Balanced Scorecardin avulla. Yrityksen palveluhankintakentän kirjavuuden vuoksi työ rajattiin koskemaan vain Etelä-Karjalan Yrityksiltä (= EKY) ostettavia kunnossapitopalveluja. Mittariston muodostamisen lähtökohtana oli hankintatoimen strateginen tavoite, kokonaiskustannusten alentaminen. Tämä tavoite konkretisoituu parhaiten hankintojen elinkaarikustannusten minimoimisena. Työssä käytettiin kvalitatiivista tutkimusmenetelmää. Tutkimuskohdetta analysoitiin tapaustutkimusmenetelmällä. Aineisto kerättiin sisäisille asiakkaille suunnatulla puolistrukturoidulla haastatteluilla, ostajien ajankäytönseurantakyselyllä sekä osallistuvalla havainnoinnilla. Haastatteluja tehtiin 10 ja kyselyjä 6. Palveluhankintojen elinkaarikustannusten ja mittaamisen osalta on tehty tutkimuksia hyvin vähän. EKY-palveluhankintoihin onnistuttiin kuitenkin luomaan tasapainotettu mittaristo palvelujen erityispiirteet huomioiden. EKY-elinkaarikustannusanalysoinnissa keskityttiin palveluhankintojen keskeisiin kustannuskomponentteihin kuten transaktiokustannusteoriaan, hintojen määräytymiseen ja huonon laadun kustannuksiin. Näiden pohjalta kriittisiksi palveluhankintojen menestystekijöiksi nousivat mm. ostajien ajankäytön suuntaaminen strategisiin työtehtäviin, hintojen hallinta sekä toimittajien laadun arviointi. Nämä tekijät muotoiltiin EKY-palveluhankintojen tuloskorttiin ja niihin valittiin hankintatoimen mittausmalleista sopivat suorituskyvyn mittarit. Mittarit jaettiin EKY-palveluhankintoihin määriteltyihin neljään näkökulmaan Balanced Scorecard -prosessin mukaisesti.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman päätavoitteena on tutkia vaihto-omaisuuden merkitystä ja hallintaa tukkukaupassa. Tutkielman alatavoitteena on selvittää ostotoiminnan arvostusta yrityksessä sekä myynti- ja ostotoimintojen yhteistyötä. Yrityksen toiminnanohjausjärjestelmien hyödyntäminen vaihto-omaisuuden hallinnassa ja tiedon välittäjänä on toinen tutkielman alatavoitteista. Tutkielmassa haetaan myös vastauksia myynnin ostotoiminnoille esittämään kysymykseen: miksi yrityksessä ei voida pitää reilusti tavaraa varastossa. Tutkimus on tyypiltään kvalitatiivinen ja metodologialtaan tapaustutkimus. Tutkimusmenettelynä on käytetty teoriaa, havainnointia sekä case-yrityksen ja case-tuotesarjan tutkimusta. Tutkimuksen tulosten mukaan ostotoimintojen asema tukkukaupassa on saanut suuremman merkityksen kiristyvän kilpailun vuoksi. Kilpailutilanteessa yritykset pyrkivät tehokkaaseen kustannuksien ja käyttöpääoman hallintaan ja sitä kautta parantamaan tulostaan. Vaihto-omaisuuden hallinnassa tämä tarkoittaa tehokkaasti ostettuja ja hinnaltaan kilpailukykyisiä tuotteita ja varastointikulujen minimoimista. Lisäksi myynti- ja ostotoimintojen yhteistyön kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä Pro gradu-tutkielma tarkastelee prosessien uudistamista ja kehittämistä ja yrityksen sisäistentukiprosessien osalta. Tavoitteena on selvittää operatiivisten tukiprosessien ongelmakohtia ja heikkouksia ja kuinka näitä prosesseja voitaisiin parantaa operatiivisen tehokkuuden ja sisäisten asiakkaiden palvelun parantamiseksi. Lähtökohtana oli tutkia näitä seikkoja jatkuvan prosessien kehittämisen ja radikaalin uudistamisen näkökulmasta. Erityisesti pyrittiin soveltamaan Business Process Re-engineering ja Total Quality Managementin metodeja. Tavoitteena oli selvitystyön kohteena olevien prosessien rationalisointi ja uudelleen organisointi. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena, sekä kvantitatiivisena tapaustutkimuksena, jonka case-yrityksenä toimi Finnair Oyj. Kvalitatiivisessa osuudessahaastateltiin avoimien haastatteluiden muodossa kehittämisen kohteena olevien prosessien avainhenkilöstöä, lisäksi toteutettiin kyselytutkimus sisäisille asiakkaille. Näillä pyrittiin kartoittamaan nykyisten prosessien ongelmia nykytilassa, sekä selvittämään sisäisten asiakkaiden tarpeita. Empiirisen aineiston ja kirjallisuuskatsauksen avulla case-yritykselle luotiin ehdotus prosessien uudelleenorganisoimiseksi. Uuden prosessin käyttöönotto mahdollistaa operatiivisen tehokkuuden kasvattamisen, sekä paremman palvelun tarjoamisen sisäisille asiakkaille myös tulevaisuudessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkielman tavoitteena on tarkastella metsä- ja ICT-sektorin allianssien kehitystä vuosina 1990-2005. Lisäksi tarkoituksena on tutkia, voidaanko osoittaa yhteys allianssien ja yrityksen taloudellisen menestymisen välillä. Yhteyden testaamissa käytetään lineaarista regressiota. Aineisto perustuu SDC Platinum -tietokannasta haettuihin allianssitietoihin sekä Thomson One Banker -tietokannan tilinpäätöstietoihin, jotka koskevat 70 liikevaihdoltaan maailman suurinta metsäyritystä ja 43 liikevaihdoltaanmaailman suurinta ICT-yritystä. Hypoteesit vahvistuivat osittain. Toimialan kehitysvaihetta ja alliansseja koskevat hypoteesit vahvistuivat kahta lukuun ottamatta, eli toimialan luonne ja kehitysvaihe vaikuttavat allianssimääriin ja -laatuun. Allianssien ja taloudellisen menestymisen yhteyttä koskevat hypoteesit vahvistuivat osittain. Testauksessa löydettiin positiivinen, tilastollisesti merkitsevä yhteys allianssien ja liikevaihdon välillä sekä sijoitetunpääoman tuoton väliltä. Allianssien yhteismäärä vaikutti positiivisesti liikevaihdon kasvuprosenttiin ICT- ja yhdistelmäaineistossa. Uusien allianssien osuus vaikutti positiivisesti vain sijoitetun pääoman tuottoon. Strategisten allianssien osalta saatiin vain ristiriitaisia tuloksia. Metsäaineistossa ne vaikuttivat negatiivisesti liikevaihdon kasvuun, mutta yhdistelmäaineistossa löydettiin positiivinen yhteys. Liiketuottoprosentin ja allianssien välillä ei voitu osoittaa lainkaan yhteyttä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen päätavoitteena on tarkastella teollisuuden kunnossapito -yrityksen kustannuslaskennan kehittämistä erityisesti strategisen johdon laskentatoimen näkökulmasta. Tutkimus tarkentuu alatavoitteilla, joita ovat yrityksen tarjouslaskennan kehittäminen ja välillisten kustannusten tasapuolinen jakaminen. Tutkimuksen alussa määritetään perinteistä kustannuslaskentaa ja verrataan sitä moderneihin mallintamismenetelmiin. Näillä perustellaan nykyisten menetelmien merkitsevyyttä projektiliiketoimintaa harjoittavan yrityksen ohjauksessa ja suorituskyvyn kokonaisvaltaisessa mittaamisessa. Lisäksi perehdytään strategialähtöiseen kustannuslaskennan tutkimusperinteeseen. Tutkimuksella osoitetaan toimintolaskennan soveltuvuutta strategisen päätöksenteon pohjaksi. Yrityksessä syntyvät kiinteät kustannukset tulee kohdistaa kustannuspaikoille kiinteiden resurssien kulutuksenperusteella ja välilliset kustannukset mahdollisimman hyvin suoritteen toiminta-asteen vaihteluita kuvaavin kohdistamisperustein. Tarjouslaskennan kehittämiseen on olemassa välineitä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa haetaan vastausta kysymykseen: millaista tietoa ammattikorkeakoulun taloushallinnon laskentajärjestelmistä pitäisi saada, jotta se vastaisi tiedon tarvitsijoiden tarpeisiin, sekä ammattikorkeakoulun sisällä että organisaation sidosryhmiin nähden, mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti ja tehokkaasti? Tavoitteina on selvittää taloushallinnon laskentajärjestelmien kehitystarpeet maksullisen palvelutoiminnan osalta ja vertailla kolmen eri ammattikorkeakoulun välillä taloushallinnon laskentajärjestelmistä saatavaa tietoa tuoden esille parhaat käytännöt ja tiedon-tuottamistavat. Tutkimus on rajattu koskemaan maksullista palvelutoimintaa ja tutkittavaa ilmiötä käsitellään ammattikorkeakoulun sisällä. Näkökulmina ovat johtajan ja päätöksentekijän, kehittäjän ja taloushallinto-osaston näkökulmat. Tutkimus on teemahaastatteluin toteutettava kvalita-tiivinen case-tutkimus, jonka lopputulemana syntyy 'Taloushallinnon raportoinnin johdonmukainen ja aktiivinen kehittäminen' -toimintamalli. Tutkimuksen teoria perustuu pääosin laskentatoimesta (strateginen, johdon ja rahoituksen laskentatoimi sekä laskentatoimi yrityksen informaatiojärjestelmänä), taloushallinnosta (mm.talousjohtaminen, taloushallinnon muuttuva rooli) sekä benchmarkingista kirjoitetulle kirjallisuudelle. Näistä muodostuu tutkimuksen teoreettinen viitekehys jaedelleen teemahaastattelu-lomake, joka toimii empiirisen osion tiedon hankinnan pohjana.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Yrityksen sisäisten rajapintojen tunteminen mahdollistaa tiedonvaihdon hallinnan läpi organisaation. Idean muokkaaminen kannattavaksi innovaatioksi edellyttää organisaation eri osien läpi kulkevaa saumatonta prosessiketjua sekä tietovirtaa. Tutkielman tavoitteena oli mallintaa organisaation kahden toiminnallisesti erilaisen osan välinen tiedon vaihto. Tiedon vaihto kuvattiin rajapintana, tietoliittymänä. Kolmiulotteinen organisaatiomalli muodosti tutkimuksen pääteorian. Se kytkettiin yrityksen tuotanto- ja myyntiosiin, kuten myös BestServ-projektin kehittämään uuteen palvelujen kehittämisen prosessiin. Uutta palvelujen kehittämisen prosessia laajennettiin ISO/IEC 15288 standardin kuvaamalla prosessimallilla. Yritysarkkitehtuurikehikoita käytettiin mallintamisen perustana. Tietoliittymä nimenä kuvastaa näkemystä siitä, että tieto [tietämys] on olemukseltaan yksilöiden tai ryhmien välistä. Mallinnusmenetelmät eivät kuitenkaan vielä mahdollista tietoon [tietämykseen] liittyvien kaikkien ominaisuuksien mallintamista. Tietoliittymän malli koostuu kolmesta osasta, joista kaksi esitetään graafisessa muodossa ja yksi taulukkona. Mallia voidaan käyttää itsenäisesti tai osana yritysarkkitehtuuria. Teollisessa palveluliiketoiminnassa sekä tietoliittymän mallinnusmenetelmä että sillä luotu malli voivat auttaa konepajateollisuuden yritystä ymmärtämään yrityksen kehittämistarpeet ja -kohteet, kun se haluaa palvelujen tuottamisella suuremman roolin asiakasyrityksen liiketoiminnassa. Tietoliittymän mallia voidaan käyttää apuna organisaation tietovarannon ja tietämyksen mallintamisessa sekä hallinnassa ja näin pyrkiä yhdistämään ne yrityksen strategiaa palvelevaksi kokonaisuudeksi. Tietoliittymän mallinnus tarjoaa tietojohtamisen kauppatieteelliselle tutkimukselle menetelmällisyyden tutkia innovaatioiden hallintaa sekä organisaation uudistumiskykyä. Kumpikin tutkimusalue tarvitsevat tarkempaa tietoa ja mahdollisuuksia hallita tietovirtoja, tiedon vaihtoa sekä organisaation tietovarannon käyttöä.