935 resultados para Organisaatio, visio, strategia, oppiminen, seuranta
Resumo:
Tämän työn tavoitteena oli selvittää Sokoksen reklamaatioprosessin kehittämisessä saavutettavia etuja. Reklamaatiokäytäntö muuttui tämän työn aikana paperiversiosta sähköiseen muotoon, ja tässä on pyritty selvittämään muutosten vaikutuksia seurantaan ja ja toimintaan. Tavoitteena oli myös rakentaa prosessin seurannan kannalta tärkeitä mittareita kehityksen seurantaa varten.Sokos-ketjussa tehtiin vuonna 1999 yli 20 000 virheilmoitusta hankintayhtiöön. Näistä osa oli toimitusvirheitä ja osa tuotevirheitä. Reklamaatioiden arvoksi muodostui ostohinnoin lähes seitsemän miljoonaa markkaa. Reklamaatioiden suuresta määrästä johtuen Sokoksella katsottiin järkeväksi tehostaa reklamointia siirtymällä tekemään virheilmoitukset suoraan tietojärjestelmään ja välittämään ne sitä kautta automaattisesti hankintayhtiöön. Uuteen toimintamalliin siirryttiin 1.5.2000. Prosessissa saavutettuja etuja mitattiin tässä työssä järjestämällä henkilöstölle kysely, sekä mittaamalla ja arvioimalla ajansäästöjä. Investoinnin kannattavuutta tutkittiin erilaisten tulevaisuusnäkymien perusteella. Tutkimuksen perusteella uusi prosessi on helpottanut tekijöiden työtä, seuranta/mittaaminen on huomattavasti aiempaa tehokkaampaa, ja investointi muodostuu melko suurella todennäköisyydellä kannattavaksi tiettyjen hyvityssummiin liittyvien ehtojen täyttyessä.
Resumo:
Tuotantolaitosten käyntivarmuus on noussut selväksi kilpailutekijäksi nykypäivänä. Mitä paremmin prosessilaitteiden ominaisuudet ja ongelmat hallitaan, sitä paremmin pystytään varmistamaan tuotantolaitoksen käyntivarmuus. Suunnitelmallisella toiminnalla saadaan kustannukset pysymään kurissa ja kunnossapidon resurssit käytettyä tehokkaammin hyväksi. Puunkäsittelylaitosten käytettävyyden seuranta on ollut melko vaatimattomalla tasolla. Käyntitiedoista ei tiedetä yleensä kuin käyntiaste, joka saadaan selvitettyä päälaitteiden käyntiaikojen perusteella. Ajasta ja sen jakautumisesta, jolloin tuotantolaitos ei ole käynnissä, ei ole juurikaan tietoa saatavilla. Tässä työssä on kehitetty työkalu käyttövarmuustarkasteluja varten. Työkalun avulla saadaan selvitettyä prosessilaitteiden kriittisyys, ongelmalliset kohteet ja nykyinen varautuminen ongelmatilanteisiin. Lisäksi työssä on kehitetty käytettävyyden seurantamenetelmä. Menetelmän avulla pystytään tulevaisuudessa seuraamaan prosessilaitteiden ja koko tuotantolaitoksen käytettävyyttä. Menetelmällä saadaan selville kaikki oleellinen käyttötietoihin liittyvä data yksinkertaisin menetelmin.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on luoda liiketoimintamalli, joka tukee langattomien matkaviestintäpalveluiden markkinoiden luomista kehittyvillä markkinoilla. Teoreettinen osa tarkastelee langattomien matkaviestintäpalveluiden liiketoimintamallin kehittämisen tärkeimpiä elementtejä CIS maissa. Teoreettisen kappaleen tuloksena saadaan puitteet, jonka avulla liiketoimintamalli matkaviestintäpalveluille voidaan kehittää. Tutkielman empiirinen osa on toteutettu case tutkimuksena, jonka tavoitteena on ollut langattomien matkaviestintäpalvelujen markkinoiden luominen CIS maissa. Pääasiallinen empiirisen tiedon lähde on ollut teemahaastattelut. Tuloksena saatuja empiirisen osan tietoja verrataan teoriakappaleen vastaaviin tuloksiin Tulokset osoittavat, että radikaalin korkean teknologian innovaation markkinoiden luominen on hidas prosessi, joka vaatii kärsivällisyyttä yritykseltä. Markkinoiden, teknologian ja strategian epävarmuustekijät tuovat epävarmuutta kehittyvälle toimialalle ja markkinoille, joka vaikeuttaa liiketoimintamallin kehittämistä. Tärkein tekijä on palvelujen markkinointi ennemmin kuin teknologian. Avain kyvykkyys markkinoiden luomisessa on oppiminen, ei tietäminen.
Resumo:
Tutkimuksen avulla selvitettiin opintomenestykseen liittyviä tekijöitä Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa (LTKK). Tutkimus liittyi opetuksen ja oppimisen kehitystyöhön tuotantotalouden osastolla. Tutkimuksen viitekehyksen muodosti oppimistuloksia selittävä malli, joka on laadittu Tynjälän (1999) kokoaman mallin perusteella. Tutkimuksen perusjoukko muodostui LTKK:n läsnä olevista perusopiskelijoista lukuun ottamatta jatko- ja vaihto-opiskelijoita. Opiskelijat jaettiin ositetulla otannalla ryhmiin, joissa suoritettiin yksinkertainen satunnaisotanta. Otoskoko oli 645 opiskelijaa. Tiedonkeruumenetelmänä oli Internet-kysely. Aineisto analysoitiin useiden kvantitatiivisten ja kvalitatiivisten menetelmien avulla. Tutkimuksen tuloksia voidaan pitää luotettavina ja tutkimuksen avulla saatiin tärkeää ja hyödyllistä tietoa opintomenestyksestä ja oppimisprosesseista. Tulosten perusteella merkittävimmät oppimistuloksiin positiivisesti liittyvät tekijät ovat syväsuuntautunut opiskelustrategia ja luottaminen omiin kykyihin, ja negatiiviset tekijät ovat oppimisen itsesäätelyn puute, omien kykyjen epäily ja pintasuuntautunut opiskelustrategia. Merkitysorientoituneet, itsesäätelykykyiset opiskelijat menestyivät LTKK:ssa parhaiten.
Resumo:
Työn päätavoitteena oli tutkia, miten toimintoperusteisia kustannuslaskentaprojekteja (ABC) voidaan ohjata tehokkaammin tulevaisuudessa, ja löytää toimintojohtamisen (ABM) tuki liiketoiminnan strategiselle johtamiselle verkottuvassa yritysmaailmassa. Lisäksi tavoitteena oli määritellä ABC-projektien johtamismallien viitekehys ja vertailla toteutettuja ABC-hankkeita.Toimintolaskentaa ja prosessijohtamista selvitettiin kirjallisuuden ja asiantuntijoiden haastatteluiden avulla. Tutkimuksen empiirisen osan ABC-hankkeiden tiedot pohjautuvat projekteissa tiiviisti mukana olleiden henkilöiden haastatteluihin. Kolmen eri yhtiön hankkeet kuvattiin, ja niiden analysoinnin pohjalta esitettiin mahdollisia jatkotoimenpiteitä liiketoiminnan johtamisen näkökulmasta. Lopuksi työssä pohdittiin myös liiketoiminnan ohjaamisen tulevaisuutta ja jatkotutkimustarpeita.Eri ABC-projektien vertailun pohjalta havaittiin mahdollisia hankekohtaisia kehitysalueita, kuten tietojärjestelmien yhtenäisyys, joustavuus, strateginen oppiminen tulevaisuudessa ja resurssien kohdentaminen. Lisäksi toteutettuja hankkeita arvioitiin liiketoiminnan ohjausta tukevan vuorovaikutteisen resurssisuunnittelun pohjalta. Työssä luotiin ABC-projektien johtamismallien kautta viitekehyksiä mahdollisille jatkohankkeille korostamalla prosessimaisuutta ja ulkoista verkottumista.Lopuksi esitetään, että ennen ABC-hankkeen aloitusta on yrityksen nykyinen tila ja tietojärjestelmät analysoitava. Projektia ei saa toteuttaa vain yhden hyväksi koetun tavan mukaisesti, vaan onnistunut ABC-projektin läpivienti vaatii monien erilaisten toteutus- ja ajattelumallien yhdistämistä. ABC-sovellusten on tuettava sekä operatiivista toimintaa että strategista liiketoiminnan johtamista. Tehokas verkottuminen mahdollistaa lopulta ulkoisten prosessien hallinnan yhdessä organisaation sidosryhmien kanssa.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kirjallisuudessa kuvattua asiakkuuden hallintaa voitaisiin soveltaa keskuspankin maksuliikepalveluissa. Tarkasteltavana ovat yleiset toimintatavat, sekä asiakkuuden hallintaa tukevat järjestelmät. Tutkimuksen päätavoitteena on Help Desk toiminnan kehittäminen. Tutkimuksessa tarkastellaan asiakkuuden hallinnan eri osa-alueita ottaen huomioon sekä asiakkaan, että palvelun tarjoajan näkökulmat. Asiakkuuden hallinta ymmärretään strategiana, jolla kyetään kuvaamaan kuinka koko organisaatio toimii asiakkaiden kanssa. Asiakkuuden hallinnan ydin on asiakkaan arvontuotantoprosessin ymmärtäminen. Käytettyjä lähdeaineistoja ovat olleet alan kirjallisuus, artikkelit sekä Internet-lähteet. Empirian taustan ovat muodostaneet asiantuntijahaastattelut sekä keskuspankin julkaisut, sisäiset toimintaohjeet ja vakiintuneet käytännöt. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että asiakkuudenhallinnan perusajatukset ovat monin tavoin sovellettavissa keskuspankin melko ainutkertaiseen, teknisesti ja viestinnällisesti vaativaan maksuliikepalveluympäristöön, vaikka asiakkaiden lukumäärä onkin pieni. Hyötyjä voidaan saavuttaa jo asiakkuudenhallinnan peruskomponenttien ml. strategianäkökulma tuntemuksella ja melko pieniltäkin näyttävillä toimintatapa-, työnkulku- ja asennemuutoksilla. Asiakkuuden hallintaa tukevan tietoteknologian jonkinasteinen käyttöönotto voi tuoda lisäarvoa, mutta sen kustannukset ja hyödyt on punnittava tämäntyyppisessä ympäristössä tarkoin.
Resumo:
Työn tavoitteena oli kohdeyrityksen tuotekehitysprosessin tehostaminen. Tuotekehitysprosessin tulee huomioida sekä kaikki työvaiheet ideasta tuotantoon että kaikki tuotteen tehokkaaseen lanseeraukseen vaikuttavat toiminnot. Tuotekehitysprosessin pitää tukea rinnakkaissuunnittelua, jossa tuotteen ominaisuuksia, valmistettavuutta ja markkinointia kehitetään samanaikaisesti. Työssä käytetyt teoriat perustuvat alan kirjallisuudessa ja lehtiartikkeleissa esitettyihin malleihin tuotekehitysprosessista ja rinnakkaissuunnittelusta. Kuitenkin työ on tehty nimenomaan kohdeyrityksen tarpeisiin huomioimalla kehityksessä kaikkien prosessiin osallistuvien toimintojen näkemys tarvittavista tehtävistä. Työn tuloksena kehitettiin elektronisessa muodossa yrityksen sisäisessä tietoverkossa oleva kuvaus tuotekehitysprosessin rinnakkaisesta etenemisestä ja päätöksenteosta sekä siihen liitetty vaiheittainen toimintaohjeisto kaikille kehitystyöhön osallistuville organisaatiotahoille. Uusi tuoteprosessi luo edellytykset yhtenäiseen ja tehokkaaseen uusien tuotteiden markkinoille saattamiseen. Elektroninen rakenne helpottaa prosessin käytettävyyttä ja jatkuvaa kehittämistä. Prosessin tulee kehittyä jokaisen tuotekehitysprojektin yhteydessä.
Resumo:
Tämä tutkimus on tehty Lappeenrannan Teknillisessä Korkeakoulussa erään kuljetusyhtiön toimeksiannosta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millainen on erään pienen tytäryhtiön nykytila sen toimiessa samalla liiketoiminta-alueella ja osittain myös samalla markkina-alueella konsernin emoyhtiön kanssa. Tutkittavan yhtiön toiminnassa on myös lukuisia muita ongelmia, kuten puutteet operatiivisessa johdossa, toiminnan kausiluonteisuus sekä lisääntynyt kilpailijoiden uhka.Tutkimus on suoritettu käyttäen perusrunkona strategiatyön näkökulmaa. Yhtiön nykytilaa on analysoitu käyttämällä yritysanalyysiä, toimiala-analyysiä sekä SWOT-analyysiä. Tietoja yriyksestä on kerätty haastattelemalla yhtiön omistajia ja henkilökuntaa sekä osallistumalla aktiivisesti yhtiön jokapäiväiseen toimintaan.Tehtyjen analyysien perusteella työssä on arvioitu, mitkä ovat yhtiön toimintaedellytykset tulevaisuudessa. Tutkimuksen tarkoituksena on toimia pohjana, kun yhtiön johto tekee päätöksiä tulevaisuuden strategioista.
Resumo:
Internet on elektronisen postin perusrakenne ja ollut tärkeä tiedonlähde akateemisille käyttäjille jo pitkään. Siitä on tullut merkittävä tietolähde kaupallisille yrityksille niiden pyrkiessä pitämään yhteyttä asiakkaisiinsa ja seuraamaan kilpailijoitansa. WWW:n kasvu sekä määrällisesti että sen moninaisuus on luonut kasvavan kysynnän kehittyneille tiedonhallintapalveluille. Tällaisia palveluja ovet ryhmittely ja luokittelu, tiedon löytäminen ja suodattaminen sekä lähteiden käytön personointi ja seuranta. Vaikka WWW:stä saatavan tieteellisen ja kaupallisesti arvokkaan tiedon määrä on huomattavasti kasvanut viime vuosina sen etsiminen ja löytyminen on edelleen tavanomaisen Internet hakukoneen varassa. Tietojen hakuun kohdistuvien kasvavien ja muuttuvien tarpeiden tyydyttämisestä on tullut monimutkainen tehtävä Internet hakukoneille. Luokittelu ja indeksointi ovat merkittävä osa luotettavan ja täsmällisen tiedon etsimisessä ja löytämisessä. Tämä diplomityö esittelee luokittelussa ja indeksoinnissa käytettävät yleisimmät menetelmät ja niitä käyttäviä sovelluksia ja projekteja, joissa tiedon hakuun liittyvät ongelmat on pyritty ratkaisemaan.
Resumo:
Tämä tutkimus on tehty Lappeenrannan Teknillisessä Korkeakoulussa erään rakennusliikkeen toimeksiannosta. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa yritysjohdon päätöksenteon tueksi pohjarakennustoiminnan kehittämiseksi ja laajentamiseksi. Markkinaosuus olisi saatava turvattua ja suhdanneherkkyyttä vähennettyä.Tutkimusta on tehty strategiatyön näkökulmasta käyttäen perusrunkona Lares-Mankin strategiantyön perusteita. Ensin on analysoitu omaa toimintaa kriittisten menestystekijöiden -, ydinosaamis- ja SWOT- analyysien avulla. Tärkeimmät kilpailijat ja markkinat on analysoitu alueittain. Tietoa on etsitty alan kirjallisuudesta ja lehdistä. Kilpailijoiden analysoinnissa on käytetty apuna mm. heidän omia esitteitään. Markkinoiden tulevaisuuden näkymien arvioinnissa tärkeimmät tiedot on saatu asiantuntijoita haastattelemalla.Näiden tietojen pohjalta on pyritty saamaan selville, millaiset ovat mahdollisuudet pohjarakennustoiminnan kehittämiselle sekä mahdolliselle etabloitumiselle Ruotsiin tai Baltiaan. Toiminnan laajentumis- ja kehittämismahdollisuuksien ollessa hyvät, on laadittu vielä esitys parhaista kehittämistavoista eli uusi strategia.
Resumo:
Tässä diplomityössä muodostettiin Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun voimalaitostekniikan laboratorion tutkimustyötä palveleva teknologiastrategia. Teknologiastrategian muodostaminen aloitettiin tarkastelemalla energiateollisuuden trendejä ja kehitysnäkymiä sekä voimalaitosalan tutkimus- ja kehityspalveluiden tarpeita haastattelemalla energia-alalla toimivia yrityksiä. Tarkastelujakson jälkeen pidettiin strategiapalavereita laboratorion henkilökunnan kanssa. Palavereissa keskusteltiin energiateollisuuden trendeistä, laboratorion omista osaamisalueista sekä mahdollisista panosalueista, joihin strategiassa sitoudutaan panostamaan. Strategiassa keskeisimmiksi panosalueiksi valittiin kaukolämpöala sekä kaasunpolttotekniikan tutkiminen, joista varsinkin kaukolämpöalalla on jo saavutettu hyviä tuloksia. Kasvualueena kaasunpolttotekniikan tutkiminen on kuitenkin merkittävämpi tulevaisuuden kannalta, sillä kaasun käytön uskotaan jatkavan kasvuaan. Teknologiastrategian laatiminen koettiin henkilökunnan keskuudessa varsin hyödylliseksi, sillä nyt kaikki tutkimusryhmän jäsenet ovat paremmin perillä omista osaamisalueista, taloudellisesta tilanteesta sekä valituista kasvu- ja panosalueista. Rahoituspuolta tarkasteltaessa energia-alan yritysten haastattelut sekä vierailut olivat varsin hyödyllisiä, sillä nyt saatiin luotua muutama uusi yrityskontakti sekä parannettua suhteita moneen alalla varsin merkittävään yritykseen. Tulevaisuudessa uusia tutkimushankkeita käynnistettäessä otetaan varmasti voimalaitostekniikan laboratorio entistä paremmin huomioon. Myös laboratorion omia tutkimusprojekteja varten on todennäköisesti helpompi saada rahoitusta. Nyt aloitettu teknologiastrategian muodostaminen jatkuu vielä tämän diplomityön jälkeenkin, sillä strategia vaatii vähintäänkin vuotuista tarkistamista. Vuoden välein tulee strategiaan kirjata mahdolliset muutokset omista osaamisalueista, teollisuuden sidosryhmien tarpeista sekä energia-alalla vallitsevista trendeistä.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli raakapuun kuljetusmuotovision luominen vuodelle 2005. Keskeisimpänä tarkoituksena oli tunnistaa raakapuun kuljettamiseen ja sen toimintaympäristöön liittyvät muutokset kotimaassa ja Venäjällä. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata eri kuljetusmuotojen tulevaisuuden toimintaympäristöjä, joihin muutokset lähitulevaisuudessa johtavat sekä asettaa vastakkain eri kuljetusmuotoja, vertailla niiden kilpailukykyä ja resursseja. Muutosten tunnistaminen varhaisessa vaiheessa on tärkeää, jotta muutosten vaikutuksiin voidaan varautua ajoissa ja säästää resursseja ja voimavaroja tuottavampaan toimintaan. Raakapuun kuljetusmuotovision pohjalta on nostettu esiin muutamia tärkeimpiä kehityskohteita lähitulevaisuudessa. Tutkimuksen tuloksena syntyi visio tarkastelun kohteena olevien kuljetusmuotojen käytöstä. Lopuksi tutkimuksessa esitellään kuljetusmuotojen kilpailukykyä parantavia kehityskohteita (painopistealueita), joihin panostamalla Stora Enso voi edistää kuljetusmuodon kilpailukykyä. Tutkimuksen ulkopuolelle on rajattu merikuljetukset.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida alueellista kehitystä tietämysperustaisesta aluenäkemyksestä käsin Kanta-Hämeen maakunnassa. Tarkoituksena oli myös selvittää millaisia resursseja alueella on tai tulisi olla tulevaisuuden kestävää kilpailukykyä ajatellen. Tietämysperustaisen aluenäkemyksen mukaan kaikista alueella käytettävissä olevista resursseista alueen kestävän kilpailukyvyn lähteenä on tieto, erityisesti hiljainen tieto. Kirjallisuus korostaa myös innovaatioiden merkitystä kilpailukyvyn lähteenä. Työssä käytetystä näkökulmasta katsoen innovaatiot ovat epälineaarisia ja vuorovaikutteisia oppimisprosesseja, joissa sosiaaliset tekijät, kuten yhteistyö ja oppiminen ovat tärkeitä. Työn empiirinen osuus koostuu ryhmähaastatteluista ja yrityskyselystä. Ryhmähaastatteluja käytettiin alueen nykyisen teknotaloudellisen tilanteen ymmärtämiseksi. Ryhmä koostui viidestätoista alueen kehittäjäorganisaatioihin kuuluneesta toimijasta. Ryhmähaastattelujen perusteella yhteistyö, vuorovaikutus ja sosiaalinen pääoma olivat niiden tekijöiden joukossa, jotka vaikuttavat alueen pitkän aikavälin kehittämiseen. Ryhmähaastattelujen avulla oli myös mahdollista muodostaa joitakin ehdotuksia alueen kilpailukykyä koskevista kehittämisen edellytyksistä. Nämä ehdotukset täytyy testata tulevaisuudessa. Tarvitaan myös tarkempaa tutkimusta esimerkiksi sen ymmärtämiseksi, mitkä tekijät vaikuttavat sosiaalisen pääoman muotoutumiseen alueen eri toimijoiden välillä. Yrityskysely koostui 86 yrityksen tiedoista. Kysely toteutettiin kesällä 2004. Tuote- ja palveluinnovaatioilla ja innovaatiotoimintaan tehdyillä tutkimus- ja kehittämispanostuksilla mitaten alueen yrityksissä on innovaatiotoimintaa. Kyselyn perusteella oli myös mahdollista saada selville joitain yritysten innovaatioympäristön kannalta tärkeitä tekijöitä. Toisaalta eräät tulokset olivat osittain ristiriitaisia. Tämän vuoksi esimerkiksi alueen yritysten innovaatiokyvykkyyteen on lähitulevaisuudessa kiinnitettävä enemmän huomiota.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia tasapainotettua mittaristoa tapana mitata suorituskykyä ja jalkauttaa yritysstrategiaa sekä johtamisfilosofioiden historiaa niin laajasti kuin tasapainotetun mittariston sijoittaminen historialliseen viitekehykseen edellyttää. Tutkielman doktriini koostuu johtamisfilosofioiden historiaa, strategiaprosessia ja tasapainotettua mittaristoa koskevasta kirjallisuudesta. Tutkimusmetodologiaksi oli valittu käsiteanalyyttinen metodologia. Valitun näkökulman mukaan tutkimus tarkasteli taloudellisen tiedon olemusta, laskentatoimen muuttuvia tehtäviä, johtamisfilosofioiden ja johdon laskentatoimen historiallista kehitystä ja tasapainotettua mittaristoa kehityksen tuloksena. Balanced scorecard on strateginen malli yhdistää liiketoimintayksikön kriittisten menestystekijöiden kehittymisen seuranta ja ohjaus samalle suoritusmittaristolle. Tutkimuksessa osoitettiin, että tasapainotettujen mittaristojen kehitys on saanut vaikutteita tavoite-, laatu- ja toimintojohtamisesta ja että tasapainotettu mittaristo on vuosisadan kestäneen kehityksen tulosta.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli tutkia ja analysoida kirjallisuuden pohjalta reaalioptioteoriaa ja reaalioptioiden arvonmääritystapana binomimallia. Erityisenä painona tutkimuksessa oli reaalioptioiden hyväksikäyttö strategiaan ja tutkimus- ja tuotekehitysinvestointeihin. Tutkielma on toteutettu kirjallisuustutkimuksena. Tutkimusmetodologia on käsiteanalyyttinen. Lähdeaineistona on käytetty ulkomaisia tieteellisen aikakausijulkaisujen artikkeleita ja reaalioptioihin liittyviä kirjoja. Tutkielman tarkoituksena oli keskittyä reaalioptioteorian ja binomimallin ymmärtämiseen, perusteisiin ja käsitteistöön. Reaalioptiot tuovat hankkeiden arvonmääritykseen joustavuuden komponentin. Nykyajan kilpailullisilla markkinoilla on lisääntyvässä määrin epävarmuutta. Epävarmuuden hyödyntäminen on reaalioptioajattelun lähtökohta. Binomimalli on yksi tapa määrittää arvo reaalioptioille ja tähän malliin paneudutaan tutkielmassa syvemmin.