41 resultados para contractual debt subordination, mezzanine-finance, company law, comparative law, insolvency law


Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena oli selvittää, tulisiko Suomen konserniavustuslakia muuttaa vastaamaan paremmin EU-säädöksiä ja kansainvälistyvää yritystoimintaympäristöä. Näkökulmana uudistustarpeelle käytettiin Ruotsissa vuonna 2010 tehtyä lakiuudistusta, joka sallii rajat ylittävän niin sanotun konsernivähennyksen tietyissä erityistilanteissa. Tutkimus nojautuu lisäksi kahteen merkittävään EU-tuomioistuimen ratkaisuun koskien rajat ylittäviä tuloksentasauksia sekä primäärisen EU-oikeuden määräyksiin. Tarkastelusta on rajattu kokonaan pois konserniavustuksen yhtiöoikeudellinen ulottuvuus. Tutkimus toteutettiin käyttämällä lainopillista sekä de lege ferenda – menetelmää. Tutkimuksessa päädyttiin ehdottamaan Suomeen Ruotsin mallin mukaista rajat ylittävää niin sanottua konsernivähennystä, joka sallittaisiin tietyissä erityistilanteissa. Tutkimuksessa selvisi lisäksi, että EU:ssa on vireillä useita yritysverotuksen harmonisointiin liittyviä hankkeita mm. yhtenäisen veropohjan osalta, mutta varsinaisiin toimenpiteisiin esimerkiksi direktiivien muodossa ei ole vielä ryhdytty.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Yhtiöoikeus, yhtiöoikeuden reunaehtojen mukainen yhtiöjärjestys ja osakassopimus määrittävät kolme sääntelytasoa osakkeenomistajan irtaantuessa osakeyhtiöstä. Ulkopuolisen pääomasijoittajan liittyminen kohdeyhtiön vähemmistöosakkeenomistajaksi edellyttää monipuolista sopimista ja räätälöityjen määräys- ja sopimuslausekkeiden käyttöä yhtiöjärjestyksessä ja osakassopimuksessa tulevaa etukäteen sovittua irtaantumista varten. Yhtiöoikeudellinen määräystaso yhtiöjärjestyksessä, jota täydennetään osakeyhtiölain tahdonvaltaisella säännöstöllä, luo edellytykset osakkeenomistajien välisen riskienhallinnan toteuttamiseksi osakassopimuksessa. Osakeyhtiölain mukaisilla pakottavilla exit-oikeuksilla ja erikseen määritellyillä irtaantumistavoilla voi olla erilaiset arvonmääritystavat. Erityisen arvonmääritystavan valinta ja sen liittäminen sopimuskokonaisuuteen on syytä tehdä harkitusti niin, että irtaantumistilanteet määritetään tapauskohtaisesti etukäteen. Start-up -vaiheessa tapahtuvan rahoituksen kiertokulkusuunnittelun ja arvonmäärityksen siirryttäessä Venture Capital-arvonmäärityksestä kasvuvaiheen diskontattujen kassavirtojen DCF-arvonmääritysmalliin tulee olla yhteensovitettuja yhtiöoikeudellisesti ja sopimusoikeudellisesti. Erilaisten kauppahintamekanismien vaikutukset lunastushintaan on tunnistettava. Yrityksen rahoituksen eri kehitysvaiheita kuvaavaa yhdistettyä VC-DCF -arvonmääritysmallia on tarpeellista käyttää tietyissä tilanteissa, koska VC-menetelmä ei itse pysty ratkaisemaan kaikkia fundamentaalista tarvetta vaativia arvonmääritysvaiheita. Työssä esitetään erilaiset irtaantumisvaihtoehdot ja tarvittavien DCF-arvonmäärityskomponenttien sisältö ja käyttömahdollisuudet, joilla voidaan pienentää vähemmistöosakkeenomistajan riskiä ja tuottovaatimusta.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

The purpose of this study is to examine attributes which have explanation power to the probability of default or serious overdue in secured auto loans. Another goal is to find out differences between defaulted loans and loans which have had payment difficulties but survived without defaulting. 19 independent variables used in this study reflect information available at the time of credit decision. These variables were tested with logistic regression and backward elimination procedure. The data includes 8931 auto loans from a Finnish finance company. 1118 of the contracts were taken by company customers and 7813 by private customers. 130 of the loans defaulted and 584 had serious payment problems but did not default. The maturities of those loans were from one month to 60 months and they have ended during year 2011. The LTV (loan-to-value) variable was ranked as the most significant explainer because of its strong positive relationship with probability of payment difficulties. Another important explainer in this study was the credit rating variable which got a negative relationship with payment problems. Also maturity and car age performed well having both a positive relationship with the probability of payment problems. When compared default and serious overdue situations, the most significant differences were found in the roles of LTV, Maturity and Gender variables.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu -tutkimuksen keskeisin tavoite on selvittää perusteita pankin notariaattipalveluiden tarjoajan vastuun laajenemiselle yli välittömän toimeksiantosopimussuhteen. Tutkimus on rajattu vain Suomen oikeuteen ja tutkimusasetelmasta seuraa, että vastuun henkilöllisen ulottuvuuden laajentumisen tilanteista tutkimuksessa perehdytään nimenomaisesti sivullisintressitilanteisiin. Tutkimus on toteutettu lainopillisesti. Suomen laissa ei säädetä suoraan välittömän sopimussuhteen ylittävästä vastuusta, joten lainsäädännön jäädessä vähemmälle korostuvat tutkimuksessa sopimusoikeuden yleiset periaatteet sekä korkeimman oikeuden tulkintakäytäntö ja oikeustieteellinen tutkimus. Tämä johtaa etsimään ja jäsentämään tutkimusongelman kannalta merkityksellisiä oikeusperiaatteita ja reaalisia argumentteja tarkkojen tulkintasuositusten tarjoamisen sijaan. Tutkimus osoittaa, että välittömän sopimussuhteen ylittävää vastuuta tulee arvioida sopimusvastuun normien mukaisesti deliktivastuun sijaan, ja sitä voidaan pitää eräänä sopimusvastuun erityistapauksena. Tutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että pankin notariaattipalveluiden tarjoajan vastuu voi ulottua yli toimeksiantosopimussuhteen, jos vastuun syntymistä voidaan puoltaa riittävillä reaalisilla argumenteilla. Tällaisia perusteita ovat muun muassa pankin notariaattipalvelun tarjoajan ja sivullisen välinen erityissuhde ja pankin notariaattipalvelun tarjoajan mahdollisuus ennakoida vahinkoriski. Lisäksi kaksiasianosaissuhteen rajoituksesta poikkeamista voidaan perustella vaihdannan reaalisen rakenteen huomioonottamisella sekä sivulliselle syntyneellä perustellun luottamuksen suojaamisella.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

This study discusses the pronounced importance of corporate entrepreneurial behavior, CEB, facilitation and enablement as a key dimension in the rapidly changing business environment within companies. The research target is a large finance company in Finland, where regulations, compliance and processes restrict and refine extensively business approach. The purpose of this study is to foster the understanding of corporate entrepreneurial behavior and requirements and identify the supporters and inhibitors of facilitation of it. Furthermore, this study examines who should be driving the implementation and offer concrete outcome for the company to get the facilitation started and berth it as part of the organizational culture and values. The theoretical background is constructed from literature related to concept of corporate entrepreneurial behavior, factors supporting and hindering the facilitation based on previous studies and innovation management. Furthermore theoretical framework of middle managers entrepreneurial behavior in facilitation process was researched. Additionally top down and bottom up approach of conversational space building within the organization in order to foster innovation and involving mindset and behavior was in the core literature. The empirical research conducted for the study consists three parts; innovation audit questionnaire, semi-structured interviews and secondary data from previously made research within the case company. Questionnaire and interviews were targeted to eight middle managers within the company, the head of branch regions in corporate segment. The secondary data was collected from over 300 employees in the case company by an external company. Research results were analyzed mainly by themes and source division in adaption with the theoretical framework. The study finds that facilitation of CEB should be a strategic choice and requires strong management support and examples. Behavior should be involved with organizational culture, values, structures and processes. The companies´ willingness to take risks and encourage employees at all levels to participate and be involved by taking ownership and responsibility is in the core. CEB is found to be a key dimension in increasing employee satisfaction and engagement, competitive advantages and economic growth of companies. There is increased interest towards CEB in the case company but there is lack in the mutual consensus of it. CEB is not in the strategy although the mindset and support from management is in place. There is no concrete enablement and space for innovation and CEB although the platform would be receptive. Further research is needed to build shared vision of CEB and how to make it a part of the organizational culture and values in addition to building the conversational space.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Asiakashankintaa tehdään monin tavoin. Suosittelua asiakashankinnan keinona on tutkittu tieteellisissä tutkimuksissa melko vähän. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää asiakashankinnan ja suosittelun nykytilaa kohdeorganisaatiossa, kehittää suosittelua osaksi myyntiprosessia ja tunnistaa aineettomia resursseja, joita voidaan hyödyntää asiakashankinnan ja suosittelun tehostamisessa tietojohtamisen avulla. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus ja sen tavoitteisiin pyritään vastaamaan survey kyselyn sekä puolistrukturoitujen haastatteluiden (14kpl) avulla. Tutkimuksen kohdeorganisaationa on Suomessa toimiva pankki- ja rahoitusalan yhtiö. Suosittelun käyttöä asiakashankinnan keinoa tutkittiin kohdeorganisaation yrityksen pankkineuvojien ja heidän esimiesten näkökulmasta. Empiirinen tutkimus antaa vastauksen asetettuihin tutkimuskysymyksiin sekä vastaa tutkimuksen tavoitteisiin. Tutkimuksessa löydettiin suositteluun ja yleisesti asiakashankintaan liittyviä aineettomia resursseja, joita hyödyntämällä ja johtamalla suosittelun nykyistä käyttöä voidaan kehittää tehokkaammaksi.

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Suomessa sähkönjakelu on säännelty monopoli. Energiamarkkinavirasto tuottaa ohjeistuksen sekä mallin yritysten ansaintamahdollisuuksille. Karkeasti sanottuna tulomalli on sijoitetun pääoman ja pääoman painotetun kustannuksen tulo. Pääoman painotettu kustannus koostuu useista parametreista kuten beta ja vieraan pääoman riskipreemio. Näiden parametrien taso ja määrittämisajankohta perustuvat subjektiivisiin näkemyksiin, kun objektiivista parametrien määrittämismenetelmää tulisi käyttää. Nykyiset beta ja vieraan pääoman riskipreemio perustuvat energiamarkkinaviraston ja asiantuntijoiden lausuntoihin. Aihealuetta on tutkittu erittäin vähän, mikä johtunee pääasiassa siitä, ettei ole olemassa listautuneita puhtaita jakeluverkkoyhtiöitä. Betan nykytaso on 0.529 ja vieraan pääoman riskipreemio on 1.0 %. Tässä pro gradu –työssä määritetään markkinaperusteisesti betan ja vieraan pääoman riskipreemion nykytaso. Tässä työssä esiteltävä määrittämismalli perustuu puhtaasti markkinadataan eikä sen soveltamisessa käytetä subjektiivisia mielipiteitä. Markkinaehtoisia tietoja käyttäen betan pitäisi olla tasolla 0.525 ja vieraan pääoman riskipreemion tasolla 1.34 %. Nämä luvut, mikäli ne otettaisiin käyttöön, vaikuttaisivat suoraan ja positiivisesti jakeluverkkoyhtiöiden sallittuun tuottoon Suomessa.

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Så som är fallet för många andra stater, kan vissa delar av den ryska förvaltningen ännu utvecklas för att till fullo uppfylla internationella standarder. Internationella fördragsorgan som övervakar förverkligandet i Ryssland av fördrag om mänskliga rättigheter framför ibland kritiska anmärkningar om den demokratiska utvecklingen i Ryssland. Enskilda fall där politiska rättigheter möjligen kränkts av ryska myndigheter har utan tvivel placerat Ryssland i fokus för internationell media. Exempel på sådana fall är mordet på journalisten Anna Politkovskaya, Sergei Magnitskys död i fängelse och fängslandet av medlemmarna i "Pussy Riot”. Likväl anser författaren av denna studie att politiska rättigheter i Ryssland förverkligas inom rimliga gränser och i enlighet med internationell människorättslagstiftning. Denna studie fokuserar på förverkligandet av den individuella rättigheten att delta i det politiska beslutsfattandet i Ryssland genom andra mekanismer för deltagande än val och folkomröstningar. Studien utgörs av en sammanställning av forskningsartiklar som har publicerats i olika internationella tidskrifter. Sammanställningen föregås av ett fristående inledande kapitel. Författaren koncentrerar sig på frågan om Rysslands invånare ges effektiva möjligheter att delta i handhavandet av allmänna angelägenheter och om det finns användbara rättsmedel till hands för skydd av de politiska rättigheterna. Författaren tar sig an en juridisk analys av rysk lagstiftning gällande olika sätt för direkt deltagande i beslutsfattande samt analyserar rättsfall angående direkt deltagande från domstolarna i Moskva, Perm Krai och Sverdlovsk Oblast. Denna studie använder sig även av en rättshistorisk infallsvinkel för att visa på den positiva dynamiken hos den historiska utvecklingen beträffande d e väsentligaste plattformarna för offentligt deltagande. Det bevisas att rysk lagstiftning som garanterar rätten att delta i beslutsfattande är väl utvecklad i enlighet med internationella människorättsfördrag, och att åtminstone domstolarna i de utvalda ryska områdena fattar beslut som stöder deltaganderättigheter som eventuellt kränkts av myndigheter inom den verkställande makten. Författaren kommer till den slutsatsen att de i denna studie inkluderade enskilda dokumenterade händelserna gällande administrativ felbehandling inte nödvändigtvis tillåter den direkta slutsatsen att det begås systematiska och grova kränkningar av medborgares deltaganderättigheter i Ryssland.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman pääaiheena on leasingsopimusten kirjaaminen tilinpäätökseen viiden eri tilinpäätösnormiston näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on selvittää viiden tilinpäätösnormiston, suomalaisen GAAP:n ja IFRS:n, UK GAAP:n, US GAAP:n sekä Japanin GAAP:n, eroavaisuuksia ja yhteneväisyyksiä ja keskittyä näissä varsinkin leasingsopimusten kirjanpidollisten käsittelytapojen eroavaisuuksien tarkasteluun. Lisäksi tutkielman alatavoitteena on selvittää näiden normistojen yleisiä kirjanpidon ja tilinpäätöksen periaatteita. Tutkielman empiria perustuu case-yritys Toyota Finance Finland Oy:n ja sen emoyritysten tilinpäätösten muodon sekä konsernitilinpäätösten sisällön ja leasingsopimusten käsittelyn tarkasteluun. Tutkielma on case-tutkimus mutta se perustuu myös ongelman teoreettiseen käsittelyyn lähdemateriaalin, caseyrityksestä saadun informaation ja oman päättelyn pohjalta. Tutkielma on deskriptiivistä ja sen tarkoituksena onpyrkiä saamaan vastauksia kysymyksiin 'miten on?' ja 'miksi on?'. Tutkielman edetessä voidaan havaita, että vaikka yleiset kirjanpito- ja tilinpäätösperiaatteet ovat aika lailla samansisältöisiä kaikissa viidessä tilinpäätösnormistossa, sisältävät tietyt tilinpäätösstandardit ja -periaatteet huomattaviakin eroavaisuuksia. Leasingsopimukset ovat hyvä esimerkki tilinpäätöseristä, joiden käsittelypoikkeaa huomattavasti toisistaan näiden viiden tilinpäätösnormiston välillä.Suurimman ongelman aiheuttavat käyttö- ja rahoitusleasingsopimusten erilaiset käsittelytavat eri tilinpäätösnormistoissa. Suomalaisen lainsäädännön mukaan käyttö- ja rahoitusleasingsopimukset käsitellään kirjanpidollisesti samalla tavalla mutta esimerkiksi IFRS-normiston, UK GAAP:n ja US GAAP:n mukaan leasingsopimukset tulee jaotella käyttö- ja rahoitusleasingsopimuksiksi niille annettujen luokittelukriteereiden perusteella. Leasingsopimuksen luonteen perusteella määräytyy myös sen kirjanpidollinen käsittely. Suurimman eron suomalaisen käytännön ja esimerkiksi IFRS-normiston välillä aiheuttaa se, että rahoitusleasingsopimukset viedään IFRS-normistossa vuokralle ottajan taseeseen omaisuudeksi ja rahoitusleasingsopimuksen myötä vuokralle ottajalle siirtyy myös kaikki leasinghyödykkeeseen liittyvät edut ja riskit. Suomalaisessa käytännössä rahoitusleasing käsitellään aivan kuin käyttöleasingsopimus, vuokralle antajan taseessa. Käyttöleasingsopimuksen kirjanpidollinen käsittelytapa on kaikissa normistoissa jokseenkin samankaltainen.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on selvittää lineaarisen regressioanalyysin avulla paneelidataa käyttäen suomalaisten pörssiyritysten pääomarakenteisiin vaikuttavat tekijät vuosina 1999-2004. Näiden tekijöiden avulla päätellään, mitä pääomarakenneteoriaa/-teorioita nämä yritykset noudattavat. Pääomarakenneteoriat voidaan jakaa kahteen luokkaan sen mukaan, pyritäänkö niissä optimaaliseen pääomarakenteeseen vai ei. Tradeoff- ja siihen liittyvässä agenttiteoriassa pyritään optimaaliseen pääomarakenteeseen. Tradeoff-teoriassa pääomarakenne valitaan punnitsemalla vieraan pääoman hyötyjä ja haittoja. Agenttiteoria on muuten samanlainen kuin tradeoff-teoria, mutta siinä otetaan lisäksi huomioon velan agenttikustannukset. Pecking order - ja ajoitusteoriassa ei pyritä optimaaliseen pääoma-rakenteeseen. Pecking order -teoriassa rahoitus valitaan hierarkian mukaan (tulorahoitus, vieras pääoma, välirahoitus, oma pääoma). Ajoitusteoriassa valitaan se rahoitusmuoto, jota on kannattavinta hankkia vallitsevassa markkinatilanteessa. Empiiristen tulosten mukaan velkaantumisaste riippuu positiivisesti riskistä, vakuudesta ja aineettomasta omaisuudesta. Velkaantumisaste riippuu negatiivisesti likviditeetistä, osaketuotoista ja kannattavuudesta. Osingoilla ei ole vaikutusta velkaantumisasteeseen. Toimialoista teollisuustuotteiden ja -palveluiden sekä perusteollisuuden aloilla on korkeammat velkaantumisasteet kuin muilla toimialoilla. Tulokset tukevat pääosin pecking order -teoriaa ja jonkin verran ajoitusteoriaa. Muut teoriat saavat vain vähäistä tukea.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Nykyisessä informaatioyhteiskunnassa henkilötiedotkin muuttuvat tuotteiksi, jotka alkavat elää omaa elämäänsä ja joilla käydään kauppaa. Toisaalta taas yksityisyyden arvostuskin on kasvussa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on teoriassa selvittää millä tavalla henkilötietojen käsittelyä säännellään Suomessa. Empiirisen osan tavoitteena on tutkia kuinka sääntelyn eri kohdat on huomioitu markkinatutkimusalan yrityksessä. Tutkimusote on vertaileva, normatiivinen ja empiirinen. Henkilötietolaki on kehittynyt Suomessa kolmen vuosikymmenen aikana merkittävästi. Nykyisin voidaan puhua myös laajemmin tietosuojalainsäädännöstä, joka sisältää henkilötietolain lisäksi muitakin lakeja mm. sähköisen viestinnän tietosuojalain. Markkinatutkimusalalla merkittävässä roolissa ovat alan käytännesäännöt, joiden avulla lainsäädäntöä pyritään tekemään helpommin omaksuttavaksi. Lainsäädännön toteutuminen ja toimivuus riippuu siitä, kuinka hyvin rekisterinpitäjät ja rekisteröidyt ymmärtävät lainsäädännön tavoitteet. Kummankin osapuolen tietoisuuteen tulisi kiinnittää yhä enemmän huomiota. Rekisterinpitäjän velvollisuuksien noudattaminen on pitkälti kiinni heidän omasta aktiivisuudestaan ja lainkuuliaisuudestaan, koska lainsäädännön valvonnassakin on puutteita. Markkinatutkimusalalla henkilötietolain noudattaminen otetaan vakavasti. Alaltaei ole löydettävissä yhtään oikeustapausta eikä myöskään tietosuojavaltuutetun lausuntoja tai kannanottoja. Alalla, jossa henkilötietoja käsitellään paljon, on tärkeää, että ihmiset luottavat siihen, että tutkimukset eivät riko heidän yksityisyyttään tarpeettomasti. Lainsäädäntö ei rajoita markkinatutkimustoimintaa. Henkilötietolainsäädäntö antaa henkilötietojen käsittelylle markkinatutkimustoiminnassa hyvän viitekehyksen, jossa yrityksen on helppo toimia.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena oli analysoida ja kehittää Lumon-yhtiöiden sisäisiä rahoitustoimintoja. Kehitettäviksi toiminnoiksi nousivat Lumon-yhtiöiden pääomarakenne, likviditeetin hallinta ja tilaus-toimitusketjun vertailu vanhan ja uuden toimintatavan välillä. Tarkastelutavaksi valittiin case-tutkimus. Tutkielman kohdeyritys Lumon-yhtiöt on teollisuusyritys, joka on erikoistunut lasi- ja alumiinirakentamiseen. Yrityksen pääomarakennetta tutkittiin haastattelemalla yrityksen johtohenkilöitä. Haastatteluiden perusteella laskettiin pääomarakenteen teorioiden mukaisia merkitseviä tekijöitä. Tuloksista havaittiin, että Lumon-yhtiöt hyötyisivät vieraan pääoman korkojen veroedusta ilman omavaraisuuden vaarantamista. Tätä ei kuitenkaan nähty tarpeelliseksi, koska rahoituksellisen joustavuuden säilyttäminen on merkitsevin pääomarakenteen tekijä. Tutkielmassa muodostettiin likviditeettiä ennustava malli, jonka avulla likviditeettiä voidaan seurata. Mallin pohjaaminen liikevaihtoennusteeseen ei täysin onnistunut, koska ennusteen tarkkuus ei ollut riittävä. Likviditeetin hallinnan osalta tutkittiin myös Lumon-yhtiöiden ulkomaisten tytäryhtiöiden kassavirtojen hallintaan liittyviä haasteita ja esitettiin niihin ratkaisuja. Tutkielmassa analysoitiin likviditeetin näkökulmasta vanhaa toimintatavan ja sitä verrattiin uuteen Lumon Express -toimintatapaan. Mittarina käytettiin käyttöpääomaa. Vertailu osoitti uuden toimintatavan pienentävän käyttöpääoman määrää 30 %.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Suomessa on käytössä jo yli 13 miljoona maksukorttia, joista luottokorttien osuus on yli 5 miljoonaa. Vaikka korttien määrä ja niiden avulla suoritettujen ostojen määrä on lisääntynyt huomattavasti, on lainsäädännössä niiden huomioon ottaminen jäänyt puutteelliseksi. Kuluttajaa suojaa kuluttajansuojalainsäädäntö, joka säätelee korttiehtoja sekä luottokortin mainontaa. Suurimpana oikeudellisena problematiikkana voidaan nähdä korttien luvaton käyttö ja siitä seuraavat vastuunjako-ongelmat. Milloin kuluttajan on vastuussa kortilla tehdyistä oikeudettomista ostoista ja milloin vastuu jää myyjälle tai luottokorttiyhteisölle. Luottokorttijärjestelyssä on mukana kolme osapuolta: ostaja, myyjä ja luottokortin myöntäjä. Jos kuluttajan ostamassa tavarassa on virhe, on hänellä oikeus vaatia hyvitystä tai palautusta myyjältä. Luottokortilla ostaessa mukana on myös luottokorttiyhteisö. Korkein oikeus on ratkaisussaan vuodelta 2007 todennut, että luottokortin myöntäjällä on sama vastuu ostajaa kohtaan kuin myyjälläkin.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

Opinnäytetyö keskittyi kriittisiin tapahtumiin, joita on tullut yhtiön tai sen edeltävän yhtiön, joka oli Mobile Screen TV – 4 ALL, tekemien aikaisempien patenttihakemusten yhteydessä . Tutkimus vertasi ja evaluoi yhtiön aikaisemmin tekemien keksintöjen suojausta. Toisaalta opinnäytetyön päämäärä oli tutkia ja selvittää monitapaus-menetelmällä yhtiön aikaisempia keksintöjä ja miten aineettoman oikeuden suojaus toteutui prosessien eri vaiheissa. Tämä päättötyötutkielma vei loppuun asti erittäin suuren patenttien ja hyödyllisyysmallien hakemusten tutkimuksen. LH Communications Oy on tehnyt monia niistä, mutta tutkimus sisälsi myös joitakin kilpailijoiden hakemuksia. Tässä tutkimuksessa oli kaksi pääkysymystä. Miten pieni yhtiö voisi suojella heidän uusia ideoitaan ja keksintöjään ja myös samalla pitää yhtiön talouden hyvällä tasolla. Tämä tutkimus käytti The Critical Incidents Technique (CIT), joka keskittyy kriittisiin tapahtumiin, selvittääkseen sopivia menetelmiä pienelle yhtiölle siitä, miten suojella uusia ajatuksia, ideoita ja keksintöjä ja samanaikaisesti olla tuottava niiden kanssa. Tutkimuksemme käsitteli kaikenlaisia tarvittavia käytäntöjä pienessä yhtiössä ja päähuomio pienessä yhtiössä tulee olla omien keksintöjen suojaamisessa. Paras suojaus on tehdä patentteja, mutta se tulee maksamaan hyvin paljon koko tapahtumasarjan aikana.

Relevância:

30.00% 30.00%

Publicador:

Resumo:

In the Innovation Union Scoreboard of 2011, Latvia ranked last amongst the EU countries in innovation performance. Even though there is sufficient scientific and technological basis, the results remain modest or low in most of the indicators concerning innovations. Several aspects influence the performance a national innovation system. In Latvia, the low effectiveness is often attributed to lack of financial support tools. As a comparison, Finland was chosen because of its well-established and documented innovation system. The aim of this study is to research the efficiency and effectiveness of the current financial innovation support tool system in Latvia from the point of view of an innovating company. It also attempts to analyze the support tool system of Latvia and compare to the relevant parts of the Finnish system. The study found that it is problematic for innovative companies in Latvia to receive the necessary funding especially for start-ups and SMEs due to the low number of grant programs, funds and lacking offer from banks, venture capital and business angels. To improve the situation, the Latvian government should restructure the funding mechanisms putting a bigger emphasis on innovative start-ups and SMEs. That would lay a foundation for future growth and boost research and scientific activities in Latvia.