Menestyksekkäät yliopistopelin pelaajat? Tutkimus nopeasti ja nuorena valmistumisesta

Succestul players of the university game? A study about the short duration of master’s degree studies and graduating at a young age The duration of studies has long been a topic of conversation. It was first mentioned in 1883, but the discussion has been quite active and topical for the last fifty years. During that time, there have been numerous committees, working groups for the Ministry of Education, and revisions to the structure of the master’s degree program. All of these have focused on lowering the duration of studies as well as the age at which students graduate. These two factors have been regarded as indicators of efficiency. Achieving these goals is seen to promote the successful transition from studies to work. In addition, the greater time that people spend working is thought to help with the fiscal burden of an aging population. The reasons for prolonged study seem to be: students working during the course of their studies; the actual workload of the studies, which sometimes does not correlate with the calculated workload; problems with the students’ course selections and with their financial support from the government; issues in teaching; and problems with university funding. This study focuses on students’ study experiences, their progress, and the university itself. Of particular interest was the students’ use of different resources—cultural, social, and economical capital. Participants in the study had graduated from the University of Turku between the years of 1999 and 2001 and were divided into two groups: prompt graduates, those who graduated among the fastest 18th percent in their faculty; and those who graduated at a slower pace. A survey (N=499) and interviews (N=69) were among the methods used, along with a compilation of statistics on the students’ duration of studies, the number of modules studied, and marks obtained. Bourdieu’s theory about fields and the games people play in those fields formed the theoretical background of this study. The university was seen to form a playing field with historically and politically changeable rules. The students playing in this field were considered to possess different economical, social, and cultural resources, which they use more or less successfully. Some of the strategies used by students result in gra¬duating at a young age and/or a short duration of study; some do not. This study divided the age of graduation and the duration of study into separate games. This allowed the study to determine the relationship between these two factors and to examine their similarities and differences. The study also focused on the idea of success. Short duration of studies and a young graduation age can be considered, be some, an indication of success in navigating the university field. This study aimed to see if this concept held true or whether these seeming indicators of success have negative side effects. The main result of this study is that, even though the games of duration and age have similarities, they are sufficiently diverse to be considered separate games, which need different resources. To graduate with a short duration of studies, it is important for a student to successfully view and navigate the university field, tailoring one’s studies and extracurricular activities to suit the individual. In the game of youth, the background of the student seemed to be of greater importance. The youngest graduates had spent more time with their parents, who also had higher educational qualifications. They also had higher achievement in their previous studies. This seems to indicate that their background allowed them to assimilate a better understanding of the school and university fields and that playing the university game was natural for them. As for the aspect of success, it seems that there are many ways to define the term. Youth on graduation and short duration of studies can be seen as two indicators of success. Both revealed negative and positive outcomes, even though short duration of studies seemed more often to be connected with positive outcomes. However, it seems that the best indicator for success is the way in which students organize study into their lives to support and suit their needs and abilities to realize a meaningful life and a successful entry into the field of work.

Taloushallinnon toimintatapojen ja laskentajärjestelmien integroiminen perustajarakennuttamisprosessiin

Työn tavoitteena on tuottaa kehitysehdotuksia kohdeyrityksen perustajarakennuttamisprosessiin. Toiminnan tarkastelun painopiste on taloushallinnossa ja tietojärjestelmissä. Prosessin analysoimisessa hyödynnetään liiketoimintaprosessikuvausta, jossa eritellään yksilöiden sekä järjestelmien toimintaa. Työn teoriaosuudessa tarkastellaan prosesseja ja niiden kuvaamista, talousohjausta sekä rakennuttamisliiketoimintaa yleisesti. Synteesiosuudessa prosessin kulku analysoidaan. Prosessin tarkastelussa keskitytään prosessin sopimusvaiheeseen sekä taloushallinnon ja tietojärjestelmien toteutukseen. Analyysin perusteella esitetään toiminnan keskeiset ongelmakohdat. Toiminnan ongelmat jakautuvat kolmelle tasolle: operatiiviseen toimintaan, taloushallinnon toteutukseen sekä tietojärjestelmäratkaisuihin. Operatiivisella tasolla ongelmat liittyvät yksilöiden toimintaan ja taloushallinnossa etenkin kustannusten kohdistamiseen. Tietojärjestelmien avulla yhdistetään operatiivinen ja taloushallinnollinen taso toisiinsa. Työssä esitettyjen ratkaisuehdotusten avulla kohdeyritys voi kehittää prosessia kokonaisuutena.

Palveluiden hankintaprosessin tehostaminen

Tämän pro gradu- tutkielman tavoitteena on löytää keinoja Yleisradio Oy:n palveluiden hankintaprosessiin tehostamiseen. Tarkastelussa huomioitiin hankintojen nykytila ja sen sisältämät ongelmat. Isona osana analysointia oli julkisten hankintojen sääntöjen ja säännösten peilaaminen hankintaprosessiin. Tutkimuksessa hyödynnetään kvalitatiivista tutkimusmenetelmää sekä case – tutkimusta. Tutkielman teoriaosa luo pohjan empiirisen osan analysoinnille, jossa nostetaan esiin julkisen hankinnan sääntöjen noudattamisen haasteet hankintaprosessissa. Tutkimuksessa ilmeni, että palveluiden hankinnan tehostaminen vaatii kaikilta sidosryhmiltä panostusta jokaiseen prosessin vaiheeseen. Tulevaisuudessa menestyksekkääseen palveluiden hankintaan tarvitaan selkeät pelisäännöt, joiden toteutumisessa jokaisella on vastuu

Enhancing Customer Knowledge and Its Sharing At a Paper Production Line

This study has been made for specific paper production line at an international forest industry company in Finland. The main purpose for the study was a need to examine the current situation of the customer knowledge and its’ sharing at case production line, recognize the problems in it and finally, find out the improvement actions. The study is composed of theoretical and empirical parts. In theoretical part, knowledge management and information sharing in addition to customer knowledge management are presented. Empirical data from case production line was collected by using survey questionnaires. The results are analyzed in discussion and conclusions and finally, study ends with summary which includes recommendations. Based on the study, the amount and quality of customer knowledge and gaining and transferring the customer knowledge were found as the main challenges. The proposed solutions were discovered from moving towards more dynamic operating environment and in the area of customer knowledge management, especially from the communities of creation.

Maritime Safety in the Gulf of Finland. Review on Policy Instruments

Suomenlahden lisääntynyt meriliikenne on herättänyt huolta meriliikenteen turvallisuuden tasosta, ja erityisesti Venäjän öljyviennin kasvu on lisännyt öljyonnettomuuden todennäköisyyttä Suomenlahdella. Erilaiset kansainväliset, alueelliset ja kansalliset ohjauskeinot pyrkivät vähentämään merionnettomuuden riskiä ja meriliikenteen muita haittavaikutuksia. Tämä raportti käsittelee meriturvallisuuden yhteiskunnallisia ohjauskeinoja: ohjauskeinoja yleisellä tasolla, meriturvallisuuden keskeisimpiä säätelijöitä, meriturvallisuuden ohjauskeinoja ja meriturvallisuuspolitiikan tulevaisuuden näkymiä, ohjauskeinojen tehokkuutta ja nykyisen meriturvallisuuden ohjausjärjestelmän heikkouksia. Raportti on kirjallisuuskatsaus meriturvallisuuden yhteiskunnalliseen sääntelyn rakenteeseen ja tilaan erityisesti Suomenlahden meriliikenteen näkökulmasta. Raportti on osa tutkimusprojektia ”SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 - 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan” ja sen työpakettia 6 ”Keskeisimmät riskit ja yhteiskunnalliset vaikutuskeinot”. Yhteiskunnalliset ohjauskeinot voidaan ryhmitellä hallinnollisiin, taloudellisiin ja tietoohjaukseen perustuviin ohjauskeinoihin. Meriturvallisuuden edistämisessä käytetään kaikkia näitä, mutta hallinnolliset ohjauskeinot ovat tärkeimmässä asemassa. Merenkulun kansainvälisen luonteen vuoksi meriturvallisuuden sääntely tapahtuu pääosin kansainvälisellä tasolla YK:n ja erityisesti Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) toimesta. Lisäksi myös Euroopan Unionilla on omaa meriturvallisuuteen liittyvää sääntelyä ja on myös olemassa muita alueellisia meriturvallisuuden edistämiseen liittyviä elimiä kuten HELCOM. Joitakin meriturvallisuuden osa-alueita säädellään myös kansallisella tasolla. Hallinnolliset meriturvallisuuden ohjauskeinot sisältävät aluksen rakenteisiin ja varustukseen, alusten kunnon valvontaan, merimiehiin ja merityön tekemiseen sekä navigointiin liittyviä ohjauskeinoja. Taloudellisiin ohjauskeinoihin kuuluvat esimerkiksi väylä- ja satamamaksut, merivakuutukset, P&I klubit, vastuullisuus- ja korvauskysymykset sekä taloudelliset kannustimet. Taloudellisten ohjauskeinojen käyttö meriturvallisuuden edistämiseen on melko vähäistä verrattuna hallinnollisten ohjauskeinojen käyttöön, mutta niitä voitaisiin varmasti käyttää enemmänkin. Ongelmana taloudellisten ohjauskeinojen käytössä on se, että ne kuuluvat pitkälti kansallisen sääntelyn piiriin, joten alueellisten tai kansainvälisten intressien edistäminen taloudellisilla ohjauskeinoilla voi olla hankalaa. Tieto-ohjaus perustuu toimijoiden vapaaehtoisuuteen ja yleisen tiedotuksen lisäksi tieto-ohjaukseen sisältyy esimerkiksi vapaaehtoinen koulutus, sertifiointi tai meriturvallisuuden edistämiseen tähtäävät palkinnot. Poliittisella tasolla meriliikenteen aiheuttamat turvallisuusriskit Suomenlahdella on otettu vakavasti ja paljon työtä tehdään eri tahoilla riskien minimoimiseksi. Uutta sääntelyä on odotettavissa etenkin liittyen meriliikenteen ympäristövaikutuksiin ja meriliikenteen ohjaukseen kuten meriliikenteen sähköisiin seurantajärjestelmiin. Myös inhimilliseen tekijän merkitykseen meriturvallisuuden kehittämisessä on kiinnitetty lisääntyvissä määrin huomiota, mutta inhimilliseen tekijän osalta tehokkaiden ohjauskeinojen kehittäminen näyttää olevan haasteellista. Yleisimmin lääkkeeksi esitetään koulutuksen kehittämistä. Kirjallisuudessa esitettyjen kriteereiden mukaan tehokkaiden ohjauskeinojen tulisi täyttää seuraavat vaatimukset: 1) tarkoituksenmukaisuus – ohjauskeinojen täytyy olla sopivia asetetun tavoitteen saavuttamiseen, 2) taloudellinen tehokkuus – ohjauskeinon hyödyt vs. kustannukset tulisi olla tasapainossa, 3) hyväksyttävyys – ohjauskeinon täytyy olla hyväksyttävä asianosaisten ja myös laajemman yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna, 4) toimeenpano – ohjauskeinon toimeenpanon pitää olla mahdollista ja sen noudattamista täytyy pystyä valvomaan, 5) lateraaliset vaikutukset – hyvällä ohjauskeinolla on positiivisia seurannaisvaikutuksia muutoinkin kuin vain ohjauskeinon ensisijaisten tavoitteiden saavuttaminen, 6) kannustin ja uuden luominen – hyvä ohjauskeino kannustaa kokeilemaan uusia ratkaisuja ja kehittämään toimintaa. Meriturvallisuutta koskevaa sääntelyä on paljon ja yleisesti ottaen merionnettomuuksien lukumäärä on ollut laskeva viime vuosikymmenien aikana. Suuri osa sääntelystä on ollut tehokasta ja parantanut turvallisuuden tasoa maailman merillä. Silti merionnettomuuksia ja muita vaarallisia tapahtumia sattuu edelleen. Nykyistä sääntelyjärjestelmää voidaan kritisoida monen asian suhteen. Kansainvälisen sääntelyn aikaansaaminen ei ole helppoa: prosessi on yleensä hidas ja tuloksena voi olla kompromissien kompromissi. Kansainvälinen sääntely on yleensä reaktiivista eli ongelmakohtiin puututaan vasta kun jokin onnettomuus tapahtuu sen sijaan että se olisi proaktiivista ja pyrkisi puuttumaan ongelmakohtiin jo ennen kuin jotain tapahtuu. IMO:n työskentely perustuu kansallisvaltioiden osallistumiseen ja sääntelyn toimeenpano tapahtuu lippuvaltioiden toimesta. Kansallisvaltiot ajavat IMO:ssa pääasiallisesti omia intressejään ja sääntelyn toimeenpanossa on suuria eroja lippuvaltioiden välillä. IMO:n kyvyttömyys puuttua havaittuihin ongelmiin nopeasti ja ottaa sääntelyssä huomioon paikallisia olosuhteita on johtanut siihen, että esimerkiksi Euroopan Unioni on alkanut itse säädellä meriturvallisuutta ja että on olemassa sellaisia alueellisia erityisjärjestelyjä kuin PSSA (particularly sensitive sea area – erityisen herkkä merialue). Merenkulkualalla toimii monenlaisia yrityksiä: toisaalta yrityksiä, jotka pyrkivät toimimaan turvallisesti ja kehittämään turvallisuutta vielä korkeammalle tasolle, ja toisaalta yrityksiä, jotka toimivat niin halvalla kuin mahdollista, eivät välitä turvallisuusseikoista, ja joilla usein on monimutkaiset ja epämääräiset omistusolosuhteet ja joita vahingon sattuessa on vaikea saada vastuuseen. Ongelma on, että kansainvälisellä merenkulkualalla kaikkien yritysten on toimittava samoilla markkinoilla. Vastuuttomien yritysten toiminnan mahdollistavat laivaajat ja muut alan toimijat, jotka suostuvat tekemään yhteistyötä niiden kanssa. Välinpitämätön suhtautuminen turvallisuuteen johtuu osaksi myös merenkulun vanhoillisesta turvallisuuskulttuurista. Verrattaessa meriturvallisuuden sääntelyjärjestelmää kokonaisuutena tehokkaiden ohjauskeinoihin kriteereihin, voidaan todeta, että monien kriteerien osalta nykyistä järjestelmää voidaan pitää tehokkaana ja onnistuneena. Suurimmat ongelmat lienevät sääntelyn toimeenpanossa ja ohjauskeinojen kustannustehokkuudessa. Lippuvaltioiden toimeenpanoon perustuva järjestelmä ei toimi toivotulla tavalla, josta mukavuuslippujen olemassa olo on selvin merkki. Ohjauskeinojen, sekä yksittäisten ohjauskeinojen että vertailtaessa eri ohjauskeinoja keskenään, kustannustehokkuutta on usein vaikea arvioida, minkä seurauksena ohjauskeinojen kustannustehokkuudesta ei ole saatavissa luotettavaa tietoa ja tuloksena voi olla, että ohjauskeino on käytännössä pienen riskin eliminoimista korkealla kustannuksella. Kansainvälisen tason meriturvallisuus- (ja merenkulku-) politiikan menettelytavoiksi on ehdotettu myös muita vaihtoehtoja kuin nykyinen järjestelmä, esimerkiksi monitasoista tai polysentristä hallintojärjestelmää. Monitasoisella hallintojärjestelmällä tarkoitetaan järjestelmää, jossa keskushallinto on hajautettu sekä vertikaalisesti alueellisille tasoille että horisontaalisesti ei-valtiollisille toimijoille. Polysentrinen hallintojärjestelmä menee vielä askeleen pidemmälle. Polysentrinen hallintojärjestelmä on hallintotapa, jonka puitteissa kaikentyyppiset toimijat, sekä yksityiset että julkiset, voivat osallistua hallintoon, siis esimerkiksi hallitukset, edunvalvontajärjestöt, kaupalliset yritykset jne. Kansainvälinen lainsäädäntö määrittelee yleiset tasot, mutta konkreettiset toimenpiteet voidaan päättää paikallisella tasolla eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tämän tyyppisissä hallintojärjestelmissä merenkulkualan todellinen, kansainvälinen mutta toisaalta paikallinen, toimintaympäristö tulisi otetuksi paremmin huomioon kuin järjestelmässä, joka perustuu kansallisvaltioiden keskenään yhteistyössä tekemään sääntelyyn. Tällainen muutos meriturvallisuuden hallinnassa vaatisi kuitenkin suurta periaatteellista suunnanmuutosta, jollaisen toteutumista ei voi pitää kovin todennäköisenä ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

Pohjoismaisen hyvinvointimallin luterilaisia juuria

Kirjallisuusarvostelu

Sähköinen jakokirja

Varhaisjakelu ja lehdenjakajan työ on muuttumassa yhä monipuolisemmaksi ja vaikeammin hallittavaksi. Uusien haasteiden myötä vanha paperinen jakokirja kaipaa päivitystä. Sähköisen jakokirjan sekä uudenlaisen jakelun osapuolten välisen viestinvälitysjärjestelmän käyttöönotto helpottaisi, ja nopeuttaisi jakajan jokaöistä työtä. Sähköisen jakokirjan kehityksen jarruna on ollut kannettavien päätelaitteiden kehittymättömyys sekä niiden käytön ongelmat. Sanomalehdenjakajan fyysisesti raskas työ ja kuluttava työympäristö asettavat tiukat vaatimukset käytettävälle sähköisen jakokirjan kannettavalle päätelaitteelle. Tässä diplomityössä toteutetaan automaattisesti päivittyvä sekä helposti muokattavissa oleva sähköinen jakokirja. Sen yhteyteen toteutetaan jakajalle ja jakelupäivystäjälle työympäristöt sekä viestinvälitysjärjestelmä. Lisäksi tutkitaan varhaisjakelua ja sen järjestelmiä, lehdenjakajan työtä sekä erilaisia olemassa olevia jakokirjoja. Diplomityön lopussa kartoitetaan kehitetyn sähköisen jakokirjan jatkokehitystä sekä pohditaan vaihtoehtoja tulevaisuuden sähköiseksi jakokirjaksi. Työn tuloksena on kehitetty jakelujärjestelmä, jota sanomalehdenjakaja ja jakelupäivystäjä käyttävät matkapuhelimella, ja tietokoneella Internetin kautta. Tämän jakelujärjestelmän osana toimivan sähköisen jakokirjan testauksen tulokset olivat jatkokehitystä, ja käyttöönottoa ajatellen erittäin positiiviset.

Elintarvikekelpoisten painovärien vertailu offsetpainatuksessa

Tässä diplomityössä tutkittiin kolmen eri painovärivalmistajan elintarvikekelpoisia arkkioffsetpainovärisarjoja ja verrattiin niitä keskenään. Tavoitteena oli löytää optimaalinen elintarvikekartonkipakkausten painamiseen soveltuva arkkioffsetpainoväri. Työn kirjallisessa osassa selvitettiin yleisesti offsetpainatusprosessia, painovärien koostumusta ja elintarvikekelpoisten painovärien eroavaisuutta verrattuna perinteisiin offsetpainoväreihin. Kirjallisuusosassa tuotiin esille myös niitä tekijöitä, joilla elintarvikekelpoisuus määritellään. Näistä yksi tärkeä osa-alue on migraatio-ongelmat, joka on lainsäädännön kannalta ajankohtainen. Kokeellista osaa varten koepainovärejä painettiin taivekartongille arkkioffsetpainokoneella. Painetuista arkeista tehtiin mittauksia, joissa käytettiin densitometrisia, kolorimetrisia, kromatografisia ja aistinvaraisia menetelmiä. Näillä pyrittiin tuomaan esille eroavaisuuksia tutkittavana olleiden painovärien välille. Koeajojen ja mittausten perusteella analysoitiin painatuksen laatua, painettavuutta, painovärien elintarvikekelpoisuutta ja kestävyyttä. Työn tulosten perusteella ei voida suoraan osoittaa, että jokin painovärisarja olisi toimivampi kuin toinen. Yksi johtopäätös olikin, että painovärien koostumusta ja painatusprosessia on mahdollista modifioida monella tavalla, jolloin voidaan parantaa joitakin painovärin ominaisuuksia. Yleisesti kokeet osoittivat, että perinteinen aistinvarainen tapa testata painovärin elintarvikekelpoisuutta on hyvin subjektiivinen ja antaa arveluttavia tuloksia. Koetuloksista oli kuitenkin havaittavissa, että uuden sukupolven vähemmän migraatiota aiheuttavat painovärit ovat elintarvikekelpoisempia kuin aikaisempien kehitysasteiden painovärisarjat.

Nuorisorikollisuuden esiintyvyys, taustatekijät ja sovittelu

Tausta Vaikka nuorisorikollisuus on kriminologisen tutkimuksen perinteinen kohde, on edelleen tarvetta pitkittäistutkimuksille, joissa on laaja, koko väestöä edustava otos. Kriminaalipolitiikan alalla puolestaan rikosten sovittelu ja muut restoratiivisen oikeuden muodot ovat nousseet Suomessakin haastamaan perinteiset rikoskontrollin paradigmat, rangaistuksen ja hoidon. Tutkimuskysymykset Tutkimuksen pääkysymyksenä oli, mitkä lapsuudessa (8 v.) ja nuoruudessa (18 v.) mitatut psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä nuorisorikollisuuden (16-20 v.) määrään ja lajiin. Lisäksi yhtenä kysymyksenä oli, miten varusmiespalvelun aikaiset psykiatriset diagnoosit liittyvät nuorisorikollisuuteen. Lisäksi tutkimme nuorisorikollisuuden esiintyvyyttä ja palvelujen käyttöä, ja vertailimme eri informanttien (tutkimushenkilöt itse, vanhemmat ja opettajat) vastausten ennusvoimaa lasten tulevan rikollisuuden suhteen. Rikosten sovittelun osalta kysymyksenä oli, miten suomalainen sovittelukäytäntö vastaa restoratiivisen oikeuden teoriaa ja miten sovittelua pitäisi kehittää. Aineisto ja metodit Pitkittäistutkimuksemme aineistona oli valtakunnallisesti edustava satunnaisotos, joka vastasi 10% vuonna 1981 Suomessa syntyneistä suomenkielisistä pojista. Ensimmäinen tiedonkeruu tapahtui 1989, kun pojat olivat 8-vuotiaita. Tietoa kerättiin lomakekyselyin pojilta itseltään sekä heidän vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Tietoja saatiin 2946 pojasta. Lasten lomakkeena oli Children’s Depression Inventory, vanhemman lomakkeena Rutter A2 ja opettajan lomakkeena Rutter B2. Toinen tiedonkeruu järjestettiin, kun pojat osallistuivat kutsuntoihin 1999. Tietoja saatiin 2330 pojasta. Lomakkeena oli Young Adult Self-Report . Puolustusvoimien rekisteristä saatiin tiedot poikien kutsunnoissa ja palvelusaikana (vuosina 1999-04) saamista psykiatrisista diagnooseista, jotka luokiteltiin kuuteen luokkaan: antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, päihdehäiriöt, psykoottiset häiriöt, ahdistuneisuushäiriöt, masennustilat ja sopeutumishäiriöt. Tieto mahdollisesta diagnoosista saatiin 2712 pojasta. Rikollisuus operationalisoitiin poliisin ns. RIKI-rekisteriin vuosina 1998-2001 rekisteröityjen tekojen avulla, kun pojat olivat pääasiassa 16-20-vuotiaita. Rikosten määrän mukaan pojat jaettiin neljään ryhmään: ei rikoksia, 1-2 rikosta (satunnainen rikollisuus), 3-5 rikosta (uusintarikollisuus) ja yli 5 rikosta (aktiivinen uusintarikollisuus). Rikoslajeista muodostettiin viisi kategoriaa: huume-, väkivalta-, omaisuus-, liikenne- ja rattijuopumusrikollisuus. Analyysivaiheessa rekisteridatasta poistettiin liikennerikkomukset. Kaikkiaan tiedot mahdollisista poliisikontakteista saatiin 2866 pojasta. Sovitteludata koostui 16 sovittelujutun havainnoinnista Turussa vuosina 2001- 2003. Tulokset Kaikkiaan 23% pojista oli rekisteröity rikoksesta (poissulkien liikennerikkomukset) nelivuotisen tutkimusperiodin aikana 16-20-vuotiaana. Satunnaisia rikoksentekijöitä oli 15%, uusijoita 4% ja moninkertaisia uusijoita 4%. Rikokset kasautuivat moninkertaisille uusijoille: tämä 4%:n ryhmä teki 72% kaikista rikoksista . Omaisuus- ja liikennerikollisia oli eniten (kumpiakin 11%), ja huumerikollisia vähiten (4%). Kaikki rikoslajit korreloivat keskenään tilastollisesti merkitsevästi. Nuorisorikollisuuden itsenäisiä ennustekijöitä lapsuudessa olivat rikkinäinen perherakenne, vanhempien alhainen koulutustaso, lapsen käytösongelmat ja hyperaktiivisuus. Kun verrattiin eri informantteja (lapset itse ja heidän vanhempansa ja opettajansa), etenkin opettajien vastaukset ennustivat lasten tulevaa rikollisuutta. Nuoruudessa rikollisuuden itsenäisiä korrelaatteja olivat pienellä paikkakunnalla asuminen, vanhempien ero, seurustelu, itse ilmoitettu antisosiaalisuus ja säännöllinen tupakointi ja humalajuominen. Ennus- ja taustatekijöille oli tyypillistä se, että ne olivat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään (ongelmat ja rikosten määrä lisääntyivät käsi kädessä) ja että ne liittyivät useaan rikoslajiin yhtä aikaa. Huumerikollisuudella oli kuitenkin vähemmän itsenäisiä ennus- ja taustatekijöitä kuin muilla rikoslajeilla. Joka kymmenes poika kärsi psykiatrisista häiriöistä. Tämä ryhmä teki noin puolet kaikista rikoksista, ja lähes joka toinen poika, jolla oli psykiatrinen häiriö, oli rekisteröity rikoksista. Rikolliseen käytökseen liittyivät etenkin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ja päihdehäiriöt. Masennustilat olivat kuitenkin ainoa diagnoosiryhmä, joka ei ollut yhteydessä rikollisuuteen. Myös psykiatristen häiriöiden esiintyvyys kasvoi lineaarisesti rikosten määrän kanssa; aktiivisista uusintarikollisista yli puolella (59%) oli psykiatrinen diagnoosi. Rikollisuuden lisäksi erilaiset psykososiaaliset ongelmat kasautuivat pienelle vähemmistölle. Aktiivisten uusijoiden ryhmään olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä lähes kaikki ongelmat mitä tutkimme. Kuitenkin tästä ryhmästä vain alle 3% oli käyttänyt mielenterveyspalveluja viimeisen vuoden aikana. Rikossovittelun havainnointitutkimuksen perusteella sovittelussa monet perusasiat ovat kunnossa, ja toiminta on mielekästä niin asianosaisten kuin yhteiskunnankin kannalta. Useimmiten osapuolet kohtasivat ja saivat aikaan sopimuksen, johon he vaikuttivat tyytyväisiltä. Rikoksentekijät olivat motivoituneita korvaamaan aiheuttamansa vahingot. Osapuolet saivat kertoa tarinansa omin sanoin, heitä kuunneltiin ja he ymmärsivät mitä sovittelussa puhutaan ja sovitaan. Sovittelun kuluessa jännitys väheni ja asiat saatiin loppuunkäsiteltyä. Asianosaiset saivat vaikuttaa prosessiin ja sopimukseen, ja uhrin oikeudet olivat sovittelussa keskeisellä sijalla. Restoratiivisen teorian perusteella sovittelussa havaittiin myös kehittämisen varaa: Etenkin nuoria rikoksentekijöitä oli hankala saada osallistumaan tosissaan, ja aikuiset helposti hallitsivat keskustelua. Etukäteistapaamisia ja tukihenkilöitä ei juuri hyödynnetty. Sovitteluja hallitsi puhe sopimuksesta ja rahasta. Työkorvauksia ei käytetty eikä rehabilitaatiota käsitelty. Sekä sovitteluun pääsy että sovittelumenettely riippuivat yksittäisistä henkilöistä. Johtopäätökset Rikosten tekeminen nuoruudessa on melko yleistä ja monimuotoista. Rikokset ja psykososiaaliset ongelmat kasautuvat pienelle ryhmälle ja kulkevat käsi kädessä. Myös psykiatriset häiriöt ovat lineaarisessa yhteydessä rikosten määrään. Rikosriskiä voidaan ennustaa jo lapsuudessa, ja etenkin opettajat ovat tarkkanäköisiä lasten ongelmien suhteen. Eri rikoslajeilla on varsin samanlaisia taustatekijöitä. Aktiiviset rikoksentekijät vastaavat suuresta osasta kokonaisrikollisuutta, tarvitsevat eniten apua, mutta eivät kuitenkaan hakeudu psykososiaalisten palvelujen piiriin. Rikosten sovittelu tarjoaa keinon puuttua ongelmiin varhaisessa vaiheessa ilman leimaamista. Sovittelun kehitystehtävät liittyvät etenkin dialogiin, valmisteluihin, tukihenkilöihin, työkorvauksiin, palveluunohjaukseen ja sovittelun sovellusalaan. Sovittelua ja muita restoratiivisia menettelyjä on kehitettävä ja laajennettava esimerkiksi niin, että niitä voitaisiin käyttää palveluunohjauksen välineenä.

HTML-teknologian hyödyntäminen Web-sovelluksen prototypoinnissa

Käyttöliittymä on rajapinta käyttäjän ja järjestelmän tarjoamien toimintojen välillä ja sen toimivuus vaikuttaa toimintojen suorittamiseen joko positiivisesti tai negatiivisesti. Täten sovelluksen suunnitteluvaiheessa on hyvä arvioida käyttöliittymän ja sen toimintojen laatua ja kokeilla ideoiden toimivuutta rakentamalla asiasta prototyyppejä. Prototypoinnilla voidaan tunnistaa ja korjata mahdolliset ongelmat jo suunnittelupöydällä. Tämä diplomityö käsittelee Web-sovelluksen kehityksen aikana toteutettua käyttöliittymän ja sen toimintojen prototypointia. Käyttöliittymien mallintamista voidaan toteuttaa erilaisilla menetelmillä, joita työssä käydään läpi teknologisista näkökulmista eli miten prototypointimenetelmiä voidaan soveltaa projektin eri vaiheissa. Prototypoinnin apuna käytettäviin työkaluihin luodaan lyhyt katsaus esitellen yleisellä tasolla muutamia eri sovelluskategorian ohjelmistoja ja lisäksi käsitellään suunnittelumallien hyödyntämistä. Työ osoittaa, että yleisiä prototypointimenetelmiä ja -periaatteita voidaan soveltaa Web-sovellusten prototypoinnissa. Prototypointi on hyödyllistä aloittaa luonnostelemalla ja jatkaa aikaisessa vaiheessa HTML-malleihin, joilla päästään lähelle toteutuksen teknologioita ja mallintamaan sovelluksen luonnetta, ilmettä, tuntumaa ja vuorovaikutusta. HTML-prototyypeistä voidaan jalostaa sekoitetun tarkkuuden malleja ja ne toimivat toteutuksen perustana. Jatkokehityksessä ideoita voidaan esittää useilla eri tarkkuuden tekniikoilla.

Ketterien ohjelmistokehitysmenetelmien soveltaminen innovaatioprosessiin

Kandidaatin työmme tarkoitus on tutkia voisiko ketteriä ohjelmistokehitysmenetelmiä soveltaa innovaatioprosessiin. Innovaatioprosessissa on hyvin samankaltaiset vaiheet kuin perinteisessä ohjelmistokehitysprosessissa eli vesiputousmallissa. Vesiputousmallin ongelmia on ratkaistu ketterien menetelmien keinoin, joten päätimme lähteä tutkimaan löytyisikö perinteisen ohjelmistokehitysprosessin ja innovaatioprosessin ongelmista yhteneviä piirteitä. Oletimme, että jos ongelmat yhtenevät tarpeeksi, voisi ketteristä menetelmistä löytyä keinoja innovaatioprosessin ongelmien ratkaisemiseen. Tavoitteena on löytää innovaatioprosessin parannuskohteita, joihin ketteristä menetelmistä löytyisi ratkaisu joko kokonaan tai osittain. Aluksi tarkastellaan innovaatioprosessin historiaa, kehitystä ja ongelmia. Innovaatioprosessin tutkimisen jälkeen käydään läpi järjestelmäkehitysprosessin historiaa, kehitystä ja ongelmia. Järjestelmäkehitysprosessin jälkeen käydään läpi merkittävimmät ketterät menetelmät, jotka ovat ratkaisseet perinteisen ohjelmistokehitysprosessin keskeisiä ongelmia. Työmme lopussa on innovaatioprosessin ja järjestelmäkehitysprosessin synteesi. Synteesissä tutkitaan ongelmien yhtenevyyttä ja ketterien menetelmien ratkaisuja ongelmiin. Synteesissä myös pohdimme, mitä ketterien menetelmien työkaluista voisi soveltaa innovaatioprosessin. Työn johtopäätös on, että ketteristä menetelmistä löytyy sovellettavia työtapoja innovaatioprosessiin. Työn laajuus estää soveltamisen mahdollisuuksien tarkemman tutkimisen ja yksittäisten ketterien työtapojen soveltaminen osaksi innovaatioprosessia olisikin hyvä jatkotutkimuksen aihe.

Verkkolaskutus

Kandidaatintyö käsittelee verkkolaskutusta Suomessa. Työssä selvitetään verkkolaskutuksen nykytila ja kuinka siihen ollaan tultu sekä miten nykyinen tietoyhteiskunta on sen ottanut vastaan. Lisäksi työssä tarkastellaan muita kilpailevia järjestelmiä sekä niiden asemaa eri käyttäjäkuntien osalta. Mielenkiinnon kohteena on myös verkkolaskutuksen tulevaisuuden näkymät; mitä sen eteen on jo tehty ja mitä tulevaisuudessa tullaan todennäköisesti tekemään. Verkkolaskutus on edelleen ajankohtainen, vaikka siitä on puhuttu jo vuosia. Se on parantanut hiljalleen asemaansa ja tähän mennessä se on saavuttanut suurimman suosion suurten yritysten keskuudessa. Kuitenkin kuluttajien maksutottumusten muuttuminen viime vuosina on luonut suuren potentiaalin sähköisten laskujen aseman vahvistumiselle. Myös Suomen valtio ja Euroopan Unioni ovat ottaneet tavoitteeksi parantaa verkkolaskutuksen asemaa. Suurimmat ongelmat verkkolaskutukseen siirtymisessä löytyy ihmisten ja pienien organisaatioiden asenteista. Vanhoilla järjestelmillä on totuttu tiettyihin toimintamalleihin ja käytössä olevat järjestelmät on kehitetty niiden pohjalle. Vaikka uudenlaisessa verkkolaskussa on selkeitä etuja ja säästöjä, ei kuluttajat ja pk-yritykset vaivaudu uudistamaan tapojaan. Valtio on siirtynyt jo kokonaan käyttämään sähköisiä laskutuskeinoja, mutta varsinkin pienemmät kunnat ovat vielä tästä paljon jäljessä. Syyt ovat samanlaisia kuin pienillä ja keskisuurilla yrityksillä. Kuntaliiton teettämän tutkimuksen mukaan 53% Suomen kunnista otti vuonna 2009 lopulla vastaan sähköisiä laskuja ja näistä suurin osa hoiti asian verkkolaskuoperaattorin kautta. Euroopan Unionin SEPA-hanke puolestaan on tuomassa koko Euroopan laajuisen yhteisen sijainnista riippumattoman järjestelmän.

Psykologinen omistajuus etätyöskentelyssä

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata ja selittää etätyöntekijöiden työhönsä kokemaa omistajuuden tunnetta sekä sen syntymismekanismeja ja seurauksia. Lisäksi tavoitteena oli selvittää kuinka etätyön eri muodot korostuvat etätyöskentelyn oletetuissa eduissa ja ongelmissa. Etätyön muotojen osalta oli tavoitteena myös selvittää niden yhteyttä itsenäisyyden tunteeseen. Tutkielman tutkimusmenetelmä on kvantitatiivinen ja määrällistä aineistoa analysoitiin SPSS-ohjelmiston avulla. Tutkielman tutkimuskontekstina on etätyö. Tutkimuksen perusteella etätyöntekijät kokevat työnsä keskimäärin melko paljon omakseen. Tutkimustulokset osoittivat, että työtä kohtaan koettu psykologinen omistajuus syntyy kolmen ”reitin” kautta, joita ovat kohteen hallinta, kohteen perusteellinen tunteminen ja voimavarojen käyttäminen kohteeseen. Näiden ”reittien” syntymiseen taas oli positiivinen yhteys seuraavilla työn ulottuvuuksilla: työn vaatimat taidot, työn hahmottaminen, työn merkitsevyys, itsenäisyys sekä palaute työstä. Tutkimustulokset todistivat, että psykologinen omistajuus oli positiivisessa yhdeydessä työperäiseen itsetuntoon, työtyytyväisyyteen, työmotivaatioon, yksilön kehittymiseen työssään, vastuuntuntoon työtään kohtaan sekä rehtiyteen. Voimakkain yhteys psykologisella omistajuudella oli työtyytyväisyyden kanssa. Tutkimuksen perusteella voidaankin sanoa, että mitä enemmän henkilö kokee työnsä omakseen, niin sitä tyytyväisempi hän on työhönsä. Tutkimustulokset osoittivat, että etätyön muodolla on merkitystä etätyöskentelyssä koettuihin etuihin ja ongelmiin. Täysipäiväisen etätyön tekijät kokivat edut kaikista positiivisimmin ja ongelmat taas kaikista negatiivisimmin. Mobiilit työntekijät kokivat työssään alhaisempaa itsenäisyyden tunnetta kuin muiden etätyön muotojen edustajat.

Luottokortti luotto- ja maksujärjestelynä

Suomessa on käytössä jo yli 13 miljoona maksukorttia, joista luottokorttien osuus on yli 5 miljoonaa. Vaikka korttien määrä ja niiden avulla suoritettujen ostojen määrä on lisääntynyt huomattavasti, on lainsäädännössä niiden huomioon ottaminen jäänyt puutteelliseksi. Kuluttajaa suojaa kuluttajansuojalainsäädäntö, joka säätelee korttiehtoja sekä luottokortin mainontaa. Suurimpana oikeudellisena problematiikkana voidaan nähdä korttien luvaton käyttö ja siitä seuraavat vastuunjako-ongelmat. Milloin kuluttajan on vastuussa kortilla tehdyistä oikeudettomista ostoista ja milloin vastuu jää myyjälle tai luottokorttiyhteisölle. Luottokorttijärjestelyssä on mukana kolme osapuolta: ostaja, myyjä ja luottokortin myöntäjä. Jos kuluttajan ostamassa tavarassa on virhe, on hänellä oikeus vaatia hyvitystä tai palautusta myyjältä. Luottokortilla ostaessa mukana on myös luottokorttiyhteisö. Korkein oikeus on ratkaisussaan vuodelta 2007 todennut, että luottokortin myöntäjällä on sama vastuu ostajaa kohtaan kuin myyjälläkin.

Työterveys- ja työturvallisuusriskienhallinnan kehittäminen

Työturvallisuuslaki (738/2002) asettaa vaatimuksia yrityksen suorittamalle työterveys- ja työturvallisuusriskienhallinalle ja TTT-toiminnan kehittämiselle. Organisaation tulee tunnistaa järjestelmällisesti työympäristön vaarat ja hallita niiden aiheuttamia riskejä. Taatakseen TTT-toiminnan jatkuvan kehittämisen ja lakisääteisten vaatimuksien täyttymisen organisaatiot laativat turvallisuusjohtamisjärjestelmä spesifikaatio OHSAS 18001 mukaisen TTT-järjestelmän ohjaamaan toimintaa. Työssä selvitetään, miten eräs suomalainen suuryritys on suoriutunut OHSAS 18001:fi mukaisen TTT-riskienhallintatoiminnan implementoinnista ja, mitkä ovat toiminnan suurimmat haasteet ja ongelmat. Työ pyrkii luomaan tietoa yrityksen TTT-toiminnan kehittämisen tueksi ja esittämään kehitysehdotukset toiminnassa ilmenneiden ongelmien korjaamiseksi. Teoreettisena lähtökohtana on käytetty yrityksen TTT-riskinarvioinnin ohjeistamiseksi laadittua kirjallisuutta sekä pohdittu riskienhallinnan ja turvallisuuskulttuurin vuorovaikutusta. Riskinarviointi edistää organisaation avointa raportointikulttuuria, joka on edellytys hyvän turvallisuuskulttuurin muodostumiselle. Selvityksessä havaittiin, että vastuiden ja valtuuksien epäselvyys organisaatioyksiköiden välillä ja sisällä vaikuttaa merkittävästi riskienhallinnan tehokkuuteen. Lisäksi riskinarviointitoiminta on edelleen irrallinen kokonaisuus organisaation jokapäiväisistä toiminnoista, mikä heikentää riskinarvioinnin tuloksien siirtymistä kenttätasolle.