Luomu – ja Reilun kaupan kuluttajien käsityksiä eettisestä ruoan kuluttamisesta

Työn tavoitteena oli kuvata ja analysoida eettisen ruoan kuluttamisen käsitettä luomu – ja Reilun kaupan kuluttajien näkökulmasta. Mielenkiintona oli selvittää, mitä eettisessä ruoan kuluttamisessa koetaan merkitykselliseksi ja mitä ovat eettiset ruokavalinnat. Lisäksi haluttiin selvittää, millä tapaa eettisinä juuri luomu – ja Reilun kaupan tuotteet näyttyivät. Aihetta lähestyttiin tutkielman kirjallisuusosiossa etiikan teorioiden kautta sekä luomalla katsaus eettisen kuluttamisen eri osa-alueisiin eli eettisiin ulottuvuuksiin. Tämä jälkeen keskityttiin eettiseen ruoan kuluttamiseen ja luomu ja Reilun kaupan tuotteiden eettisyyteen vertailevasta näkökulmasta. Kirjallisuuskatsauksen perusteella hahmoteltiin teoreettinen viitekehys, jossa kuvattiin eettisen ruoan kuluttamisen sisältöä ja merkitystä, sekä niiden yhteyttä ruokavalintoihin. Empiirinen aineisto kerättiin keväällä 2010 teemahaastatteluina, joissa haastateltiin 12 luomu- ja Reilun kaupan kuluttajaa. Haastatteluaineisto analysoitiin ja luokiteltiin fenomenografisella menetelmällä. Tutkimuksen tulokset, käsitykset eettisestä ruoan kuluttamisesta esitettiin kuvauskategoriasysteeminä. Eettinen ruoan kuluttaminen näyttäytyi, kuten aikaisemmissa tutkimuksissa, altruistisena välittämisenä niin muista ihmisistä, eläimistä kuin ympäristöstä, mutta voimakkaasti myös kuluttajan ja tämän perheen terveydestä ja turvallisuudesta huolehtimisena. Näistä käsityksistä seuranneet ruokavalinnat olivat lähiruoka, luomu – ja Reilun kaupan tuotteet sekä kasvis- tai kasvispainotteinen ruoka. Näistä korostuneimman eettisenä koettiin lähiruoka. Luomutuotteet puolestaan koettiin pääasiallisesti eettisenä terveyden kannalta ja Reilun kaupan tuotteet muiden ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Edellä kuvattujen käsitysten ohella merkittäväksi tulokseksi nousi käsitys eettisestä ruoan kuluttamisesta vapaaehtoisena yksinkertaistamisena, tai ainakin pyrkimyksenä siihen. Yksinkertaistaminen näyttäytyi eriasteisena oman ruoan kulutuksen kohtuullistamisena ja jopa luopumisena omasta mielihyvästä eettisten periaatteiden takia.

Eettisten ostopäätösten satunnaisuus kuluttajan elintarvikkeiden valinnassa

Tutkimuksessa tarkasteltiin eettisten elintarvikkeiden ostamisen satunnaisuutta. Tavoitteena oli selvittää syitä, miksi kuluttajat välillä tekevät eettisiä ostopäätöksiä, mutta välillä valitsevatkin tavanomaisia tuotteita käydessään ruokaostoksilla. Tutkimuksessa selvitettiin luomu- ja reilun kaupan elintarvikkeisiin kohdistuvan eettisen ostopäätösprosessin eri vaiheita ja niihin vaikuttavia sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä. Tutkimuksen teoriaosiossa tarkasteltiin ensin eettisen kuluttamisen ilmiötä ylipäänsä ja tämänhetkisiä eettisten elintarvikkeiden markkinoita. Toisessa luvussa selvitettiin eettisen kuluttajan käyttäytymiseen vaikuttavia sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä sekä eettistä ostopäätösprosessia. Tutkimuksessa tarkasteltiin eettisistä elintarvikkeista vain luomu- ja reilun kaupan elintarvikkeiden valintaa. Tutkimuksen empiirinen osio toteutettiin käyttämällä kvalitatiivista tutkimusotetta ja tutkimusmenetelmänä teemahaastatteluja. Haastatteluja tehtiin yhteensä 16 kappaletta, joista kolme oli esihaastatteluja, ja ne suoritettiin lokakuussa 2010. Haastattelujen tuloksia käsiteltiin ja analysoitiin haastattelussa esiin nousseiden teemojen kautta ja ne muodostavat pohjan tutkimuksen päätelmille ja pohdinnalle. Haastatteluista saadun aineiston perusteella tärkeimmät syyt ostaa luomutuotteita oli niihin liitetty mielikuva niiden puhtaudesta ja terveellisyydestä sekä kollektiivisen hyödyn tuottamisesta haastatelluille koituva hyvä mieli. Reilun kaupan tuotteita ostettiin lähinnä hyvän mielen takia. Suurimmat esteet ostamiselle olivat eettisten tuotteiden korkeampi hinta, heikko saatavuus ja epätasainen laatu. Syiden taustalla vaikuttivat erityisesti heikko luottamustaso eettisiin järjestelmiin, sitoutumisaste eettisyyteen valintakriteerinä sekä vanhat tottumukset, jotka vaikuttivat myös eettisten elintarvikevalintojen säännöllisyyteen.

Kuluttaminen ja ylhäisaatelin elämäntapa 1700-luvun Ruotsissa

Consumption and the lifestyle of the high nobility in eighteenth-century Sweden This monograph is an analysis of the lifestyle, consumption and private finances of the Swedish high nobility during the eighteenth century (ca 1730 1795). It describes the lifestyle of one noble house, the House of Fersen. The Fersen family represents the leading political, economic and cultural elite in eighteenth-century Sweden. The analysis concentrates on Count Carl von Fersen (1716 1786) and his brother Count Axel von Fersen (1719 1794), their spouses and children. Carl von Fersen was a courtier whilst Axel von Fersen was an officer and one of the leaders of the Francophile Hat party. His son, Axel von Fersen the younger, was in his time an officer and a favourite of Gustavus III, King of Sweden, as well as a favourite and trusted confidant of Marie-Antoinette, Queen of France. The research is based upon the Fersen family s private archives, the Counts personal account books, probate inventories, letters and diaries. The study discusses the Fersens landed property and investments in ironworks and manufacturing, the indebtedness of the high nobility, high offices in civil administration, the militia and at court, as well as marriages as the foundations of noble wealth and power. It analyses the Count von Fersens revenue and expenditure, their career options and personal expenses, their involvement in the building and decorating of palaces, and the servants in service of the Fersen family as well as the ideal nobleman and his consumption. Central themes are inheritance, children s education, marriages and ladies preparing their trousseaux, the nobility ordering luxury goods from France, the consumption of Counts and Countesses before and after marrying and having children, the pleasures of a noble life as well as the criticism of luxury and sumptuousness. The study contributes to the large body of research on consumption and nobility in the eighteenth century by connecting the lifestyle, consumption and private finances of the Swedish high nobility to their European context. Key words: nobility, Fersen, lifestyle, consumption, private finances, Sweden, eighteenth century

"Pintaa syvemmälle" : Eettinen pohdinta opettajan voimavarana luokanopettajan ja erityisopettajan silmin

The purpose of this study is to determine what class teachers and special teachers emphasise in ethical consideration, in which situations they find that ethical difficulties arise and how they would overcome them. In additions, the study aims to describe the effects of ethical con-sideration on the teachers` work. The theoretical backround is based on theories concerning the ethics of the teacher and the literature associated with education and teaching. The empirical study was based on data obtained through questionnaires and interviews. The questionnaires were posted to 470 randomly-selected class teachers and special teachers; 298 of them (63%) completed and returned the questionnaire, and 19 teachers were inter-viewed. The results of the questionnaires and the interviews were examined crosswise with a mixed-methods procedure. The questionnaires were analysed by factor analysis. Those items which rose above the av-erage served as the foundation for the analysis. The questionnaires also included open ques-tions. These questions and the interviews were analysed with a content analysis method. Some principles of this method were combined with the results of the questionnaires to in-crease mutual understanding. In this study, the ethical consideration of the teachers was divided in to four notable parts: 1) moral obligations, 2) respect for the teaching stuff, 3) the demand for responsibility, and 4) dependence on the situation. These items were also notable both in situations that were ethi-cally difficult for teachers and in their solutions to these situations. It became evident that these situations were very common in everyday work and resulted from the character of the teachers´ work. This study showed that the teacher meets the pupils as a group and that the teacher must examine according to the circumstances the truth, individuality, special ar-rangements and co-operation between the school and the parents. The teachers` continuous lack of time limited the ethical consideration. It emerged that the teachers consider their work very multi-faceted and that the sense of obligation, power and responsibility was inevitably received emphasis. The consciousness of authority and the responsibilities associated with it seemed, however, to strengthen this ac-tion. The study showed that the teachers, especially the young female ones, long for more solidarity. Significantly, such experience does not eliminate the importance of ethical consid-eration; on the contrary, it deepens it. According to the results, creating conditions and cir-cumstances for the teachers that open co-operation is inevitable, and easy interaction will in-evitably be possible in the future. There was not observed any differences in ethical consideration between class teachers and special teachers. Therefore, the integration of the pupils to general teaching cannot be consid-ered questionable. Teachers´ answers suggested that ethical consideration improved the tolerance of stress, increased self-confidence and courage as well as belief in the future. The teachers considered ethical consideration important and encouraging for it increased justice and empathy in the teachers´ work.

Etuoikeutettu sukupuoli? : Käsitys auktoriteetista Elisabeth Schüssler Fiorenzan feministisessä teologiassa

A Priviledged Gender? The Question of Authority in the Feminist Theology of Elisabeth Schüssler Fiorenza. Elisbeth Schüssler Fiorenza (b. 1938) is one of the pioneers of Christian feminist theology. The aim of this study is to analyze what she understands by the authority of women as (re)interpreters of the Bible and the Christian tradition. The research method is conceptual analysis, and the sources consist of Schüssler Fiorenza s key writings from 1975 to 2006. The starting point of the study is Schüssler Fiorenza s definition of the task of feminist theology as claiming women s intellectual-religious authority. It is assumed that the issue of authority offers an angle from which Schüssler Fiorenza s feminist theology can be understood as a whole. It is also supposed that the notion of authority opens up a perspective on the way Schüssler Fiorenza dialogues with non-theological feminist theory in her writings. The analysis is first directed to five key concepts of Schüssler Fiorenza s work: authority, patriarchy, androcentrism, gender and women-church, i.e. the ekklesia of wo/men. Special attention is given to her gender-theoretical considerations and her neologism wo/men, by which she refers to women and marginalized men. The aim of this conceptual analysis is to clarify her thought on the subjects of feminist theology. In addition, Schüssler Fiorenza s dialogue with other feminist scholars is evaluated. It is argued that eclecticism characterizes her way of treating non-theological feminist theory. Rewriting early Christian history from a feminist perspective is at the core of Schüssler Fiorenza s scholarship. From her early writings on, she argues for women s authority to define the Christian religion, past and present. In the 1990s Schüssler Fiorenza s theoretical background is feminist standpoint epistemology, and she represents feminist women as an epistemologically priviledged group. Later she claims to defend the epistemic authority of all those wo/men women and men who want to produce emancipatory knowledge. The analysis of Schüssler Fiorenza s work on feminist biblical interpretation shows that her stated aim to regard both women and men as subjects of feminist theology is not realized in the actual descriptions of her hermeneutical model. In fact, Schüssler Fiorenza argues for the authority of feminist women to interpret the Bible in their own interests . Thus in her work, women seem to figure as representatives of the priviledged gender in the field of biblical and theological knowledge.

Ajan sisäkkäiset tilat. Arkkitehtuuri, valokuva ja menneisyyden esittäminen W. G. Sebaldin romaanissa Austerlitz

In her thesis, Kaisa Kaakinen analyzes how the German emigrant author W. G. Sebald (1944-2001) uses architecture and photography in his last novel "Austerlitz" to represent time, history and remembering. Sebald describes time in spatial terms: it is like a building, the rooms and chambers of which are connected to each other. The poetics of spatial time manifests itself on multiple levels of the text. Kaakinen traces it in architectural representations, photographic images, intertextuality, as well as in the form of the text, using the concept of spatial form by Joseph Frank. Architectural and photographic representations serve as meeting points for different aspects and angles of the novel and illustrate the idea of a layered present that has multiple connections to the past. The novel tells a story of Jacques Austerlitz, who as a small child was sent from Prague to Britain in one of the so-called Kindertransports that saved children from Central Europe occupied by the National Socialists. Only gradually he remembers his Jewish parents, who have most likely perished in Nazi concentration camps. The novel brings the problematic of writing about another person's past to the fore by the fact that Austerlitz's story is told by an anonymous narrator, Austerlitz's interlocutor, who listens to and writes down Austerlitz's story. Kaakinen devotes the final part of her thesis to study the demands of representing a historical trauma, drawing on authors such as Dominick LaCapra and Michael Rothberg. Through the analysis of architectural and photographic representations in the novel, she demonstrates how Austerlitz highlights the sense of singularity and inaccessibility of memories of an individual, while also stressing the necessity - and therefore a certain kind of possibility - of passing these memories to another person. The coexistence of traumatic narrowness and of the infinity of history is reflected in ambivalent buildings. Some buildings in the novel resemble reversible figures: they can be perceived simultaneously as ruins and as construction sites. Buildings are also shown to be able to both cover and preserve memories - an idea that also is repeated in the use of photography, which tends to both replace memories and cause an experience of the presence of an absent thing. Commenting and critisizing some recent studies on Sebald, the author develops a reading which stresses the ambivalence inherent in Sebald's view on history and historiography. Austerlitz shows the need to recognize the inevitable absence of the past as well as the distance from the experiences of others. Equally important, however, is the refusal to give up narrating the past: Sebald's novel stresses the necessity to preserve the sites of the past, which carry silent traces of vanished life. The poetics of Austerlitz reflects the paradox of the simultaneous impossibility and indispensability of writing history.

Dialogisuus ja kohtaaminen : Tutkimus kristillisten koulujen toimintakulttuurista kasvatussuhteen näkökulmasta

The main focus of this research was to describe the educational purpose of Christian schools within their operation culture. The Christian schools founded in Finland can be seen as part of a greater movement in Europe. In this research the dialogue and encounter in the educational scheme of Finnish Christian schools were examined by asking three research questions: 1. What is the nature of the dialogue in education in Finnish Christian schools? 2. How do the teachers describe themselves as educators? 3. What are the special characteristics in the operation culture of a Christian school? The educational relationship was regarded as fundamental and in the background reflected the absolute value of each student. Communication skills were viewed as essential in the building of relationships, which also included emotion communication skills as a broader view. The teachers expressed their comprehension of the meaning of the dialogue in the building of a relationship with practical examples. Students learned to understand one another's experiences by discussion and listening to one another. The values that created a connection were mutual appreciation, honesty, taking the other one into account, and the ability for empathy. Caring was regarded as a relationship between people, as well as a genuine mutual encounter, in which all parties would listen to one another and be heard by others. The respondents thought that individual attention and time were the keys to reaching well-being and an encounter. Students' commitment to the community was supported by mutual agreements, identifying with the common world, and encounters. The appearance of Christian love agape was named as the basis for an educational relationship. The answers emphasised shared everyday life at school. According to the teachers, the willingness for personal growth enabled encounters, although growth as such was often regarded as difficult. Cognitive emphasising and emotional experiencing from a dynamic perspective, were the means by which students' ethical understanding was comprehended. The teachers named three key factors to create a confidential relationship: a respectful attitude, courage, and genuineness. Within the school operational environment, a sense of community was emphasised, in which each student was taken into account individually. The active role of parents was an essential part of the school culture. The administration of the schools appeared committed. The additional pressure in school work came from efforts to ensure the official status of the school, as well as the large amount of administrative work involved in a private school. According to the research data, there was no evidence to support any elitism that is often associated with private schools.

Markers of systemic inflammation in diagnostics and in prediction of outcome of community-acquired infection

Sepsis is associated with a systemic inflammatory response. It is characterised by an early proinflammatory response and followed by a state of immunosuppression. In order to improve the outcome of patients with infection and sepsis, novel therapies that influence the systemic inflammatory response are being developed and utilised. Thus, an accurate and early diagnosis of infection and evaluation of immune state are crucial. In this thesis, various markers of systemic inflammation were studied with respect to enhancing the diagnostics of infection and of predicting outcome in patients with suspected community-acquired infection. A total of 1092 acutely ill patients admitted to a university hospital medical emergency department were evaluated, and 531 patients with a suspicion of community-acquired infection were included for the analysis. Markers of systemic inflammation were determined from a blood sample obtained simultaneously with a blood culture sample on admission to hospital. Levels of phagocyte CD11b/CD18 and CD14 expression were measured by whole blood flow cytometry. Concentrations of soluble CD14, interleukin (IL)-8, and soluble IL-2 receptor α (sIL-2Rα) were determined by ELISA, those of sIL-2R, IL-6, and IL-8 by a chemiluminescent immunoassay, that of procalcitonin by immunoluminometric assay, and that of C-reactive protein by immunoturbidimetric assay. Clinical data were collected retrospectively from the medical records. No marker of systemic inflammation, neither CRP, PCT, IL-6, IL-8, nor sIL-2R predicted bacteraemia better than did the clinical signs of infection, i.e., the presence of infectious focus or fever or both. IL-6 and PCT had the highest positive likelihood ratios to identify patients with hidden community-acquired infection. However, the use of a single marker failed to detect all patients with infection. A combination of markers including a fast-responding reactant (CD11b expression), a later-peaking reactant (CRP), and a reactant originating from inflamed tissues (IL-8) detected all patients with infection. The majority of patients (86.5%) with possible but not verified infection showed levels exceeding at least one cut-off limit of combination, supporting the view that infection was the cause of their acute illness. The 28-day mortality of patients with community-acquired infection was low (3.4%). On admission to hospital, the low expression of cell-associated lipopolysaccharide receptor CD14 (mCD14) was predictive for 28-day mortality. In the patients with severe forms of community-acquired infection, namely pneumonia and sepsis, high levels of soluble CD14 alone did not predict mortality, but a high sCD14 level measured simultaneously with a low mCD14 raised the possibility of poor prognosis. In conclusion, to further enhance the diagnostics of hidden community-acquired infection, a combination of inflammatory markers is useful; 28-day mortality is associated with low levels of mCD14 expression at an early phase of the disease.

Physical characterization of plastic surfaces in wearing and cleanability research

Plastic surfaces are a group of materials used for many purposes. The present study was focused on methods for investigation of surface topography, wearing and cleanability of polyvinyl chloride (PVC) model surfaces and industrial plastic surfaces. Contact profilometry, scanning electron microscopy (SEM) and atomic force microscopy (AFM) are powerful methods for studying the topography of plastic surfaces. Although they have their own limitations, they are together an effective tool providing useful information on surface topography, especially when studying laboratory-made PVC model surfaces with known chemical compositions and structures. All examined laboratory-made PVC plastic surfaces examined in this work could be considered as smooth according to both AFM and profilometer measurements because height differences are in the nanoscale on every surface. Industrial plastic surfaces are a complex group of materials because of their chemical and topographical heterogeneity, but they are nevertheless important reference materials when developing cleaning and wearing methods. According to the results of this study the Soiling and Wearing Drum and the Frick-Taber methods are very useful when simulating three-body wearing of plastic surfaces. Both the investigated wearing methods can be used to compare the wearing of different plastic materials using appropriate evaluation methods of wearing and industrial use. In this study, physical methods were developed and adapted from other fields of material research to cleanability studies. The thesis focuses on the methodology for investigating the cleanability of plastic surfaces under realistic conditions, where surface topography and the effect of wear cleanability were among the major topics. A colorimetric method proved to be suitable for examining the cleanability of the industrial plastic surfaces. The results were utilized to evaluate the relationship between cleanability and the surface properties of plastic surfaces. The devices and methods used in the work can be utilized both in material research and product development.

Kuluttajuuden rakentuminen nuorten kertomuksissa

This study examines the narrative construction of consumerism in Finnish consumer culture in the early 21st century. The objects of the study are consumer life stories and essays on environmentally friendly consumption, written by 15-19-year-old high school students. Moreover, group discussions were used as additional research material. The data was gathered at five high schools in different areas of Finland. Young people's consumer narratives are interpreted through cultural stories and consumer ethos such as self-control, gratification and green consumerism. The narrative research approach is used to analyse what types of consumer positions these young people construct in stories on their own consumer history, and what kinds of ideas and thought patterns they construct on green consumerism. The study creates a multifaceted image of young people as agents in consumer society. They construct archetypical stories of wastrels and scrooges, as well as prudent and environmentally friendly consumers. Consumption and expenditure are however mostly a continuous battle between self-control and giving in to gratification. This reality is illustrated among other things by clever expressions invented by young people, such as Carefree Pennywise, Prudent Hedonist and Wasteful Scrooge. In their narratives, young people also analyse the usefulness - or uselessness - of their decisions on consumption, as well as develop themselves into controlling and sensible consumers. This kind of virtuous consumer allows him/herself the joy and the gratification of consumption, as long as these are "kept in check". One's view of expenditure and consumption is not permanent. Consumerism may alter with time. A wastrel may grow up to be a young person in control of their desires, or a thrifty child may awaken to the pleasures of consumption in their teens. Consumerism may also be polyphonic: it may simultaneously - and even uncomplicatedly - be constructed upon the discourses of wastefulness, prudence, gratification and green consumerism. Young people allow for gratification to form a part of green consumerism, too: it is not simply restrictive self-denial. They also see many hurdles in the way of green consumerism, such as the elevated price of ecological products, and the difficulties of green consumer practices. The stories also show the gender division in green consumerism. For young men, ecological considerations offer elements for the construction of consumerism only on the very rare occasion, whereas striving for day-to-day green practices is typical for young women.

Tuomarin rooli siviili- ja hallintoprosessissa

Tutkielmassa on vertailtu tuomarin roolia siviiliprosessin dispositiivisissa asioissa ja hallintoprosessissa. Vertailussa käytetään apuna kahta ratkaisumallia, jotka ovat peräisin Carol Gilliganin kehittelemästä sukupuolten moraalikehityspsykologiasta. Siten naisen moraalisissa ratkaisuissa käytetään arvoja, jotka ovat muotoutuneet samaistumisen kokemuksena hoivaajaan ja joissa ihmissuhteiden ja vastuun merkitys on korostunut. Naisen eettisenä ratkaisumallina on vastuun etiikka, jossa painottuvat tilannekohtaisen oikeudenmukaisuuden arvot, vastuu, kohtuus ja joustavuus. Vastuun oikeuden heikko kohta on se, että heikompi ei vaadi oikeuksiaan ja hänen asemansa voi heikentyä edelleen. Vastuun etiikka liitetään tutkielmassa hallintoprosessin tuomarin rooliin, koska hallintoprosessin tuomari toimii virallisperiaatteen alaisena ja on selvitysvastuussa joustavassa prosessissa. Miehen moraalikehitys kumpuaa erillisyyden tunteesta hoivaajaansa ja siinä korostuu yksilöllisyys ja oikeuksien painottuminen. Eettinen ratkaisumalli on oikeuden etiikka, jolle on tyypillistä reilun pelin säännöt, tasapuolisuus, ongelmien abstrahoituminen ja muodollisuus. Oikeuden etiikan heikko kohta on tilannekohtainen kohtuuttomuus oikeuksien korostamisen vuoksi. Tämä ratkaisumalli liitetään siviiliprosessin dispositiiviseen menettelyyn. Tutkielman näkökulmana on yksityisen asianosaisen asema ja kokemus prosessissa. Asianosainen on eri asemassa prosesseissa siinä suhteessa, että siviiliprosessiin osallistuminen edellyttää käytännössä asianajajan apuun turvautumista. Hallintoprosessissa on pyrkimys siihen, että yksityinen pärjää ilman avustajaa. Syynä on pidetty heikkoa kaksiasianosaissuhdetta ja sitä, että yksityisen asemaa on tasapainotettava suhteessa viranomaistahoon. Silti siviiliprosessissa asetelma saattaa yhtä hyvin olla epätasapainossa siten, että yksityinen on tiedollisesti ja taidollisesti heikommassa asemassa kuin vastapuolensa. Tuomarin roolia vertaillaan prosesseissa menettelyperiaatteiden ja vastuun jakautumisen sääntöjen avulla. Asianosaiset ovat siviiliprosessissa vastuussa asian oikeudellistamisesta. Myös totuuden käsite muodostuu erilaiseksi, koska selvitysvastuullinen hallintotuomari on lopulta vastuussa selvityksen riittävyydestä, kun taas siviiliprosessissa asianosaisen oikeussuojapyyntö rajaa totuuden. Siviiliprosessia on moitittu liiasta muodollisuudesta varsinkin sovittelukeskustelussa. Muodollisuus vaikeuttaa asianosaisen osallistumismahdollisuuksia ja etäännyttää häntä oikeusjutun käsittelystä. Muodollisuus edistää kuitenkin oikeusvarmuutta. Tuomioistuinsovittelussa on sanouduttu irti muodollisuudesta ja siinä sivussa myös aineellisesta oikeudesta. Sovittelussa on olemassa vaara siitä, että heikomman asema heikkenee entisestään. Joustava prosessi nähdään asianosaisen osallistumisen kannalta suotavampana menettelynä. Joustavuuden syynä on hallintoprosessissa käsiteltävien asioiden monimuotoisuus. Joustavuus ilmenee käytännössä virallisperiaatteen noudattamisena. Tuomarin toiminnan on oltava puolueetonta, mutta heikko asianosaissuhde ja yksityisen heikompi asema vaikuttavat siten, että tuomarin toiminta on tasapainottavaa paitsi yksityisen suuntaan, mutta myös yleisen edun suuntaan. Joustavuuden vuoksi asianosaisen luottamus saattaa vaarantua sen vuoksi, että prosessi ei ole ennakoitavaa ja prosessiasetelmaa on vaikea hahmottaa. Siten hallintoprosessissa onkin paineita oikeudellistamisen suuntaa. Joustavuuden rajana on puolueettomuuden vaatimus. Siviiliprosessissa puolueettomuus on kaksiasianosaissuhteen vuoksi korostuneempi kuin hallintoprosessissa. Puolueettomuuden vaatimus saattaa kuitenkin vaikuttaa siten, että tuomari ei voi auttaa heikompaa osapuolta riidan oikeudellistamisessa. Siten puolueettomuudella legitimoidaan vahvemman prosessiosapuolen asemaa. Olisiko virallisperiaatteesta apua siviiliprosessin muodollisuuden ongelmaan ja tasapainottamaan epätasapainoista suhdetta prosessiosapuolten välillä? Siviiliprosessi ja hallintoprosessi ovat lähentyneet toisiaan ja oikeuskirjallisuudessa on ennustettu tämän kehityksen jatkuvan. Myös oikeuden ja vastuun etiikka lähentyvät aikuisiässä toisiaan siten, että vastuun etiikka vahvistuu oikeuksien tärkeyden hahmottamisella ja oikeuden etiikassa kehittyy käsitys kohtuudesta. Prosessien kehityksessä olisi toivottavaa, että otettaisiin oppia toisen prosessilajin kehityksestä ja kokemuksista.

Kuka on potilas? : Suomalaisen sikiöseulontakäytännön sosiaalieettistä tarkastelua

Who is the patient? A social-ethical study of the Finnish practice of prenatal screening. The aim of this study is to examine the Finnish practice of prenatal screening from a social-ethical perspective. Analyzing ethical problems in medicine and medical practice only on a general scale may conceal relevant ethical dilemmas. Previous studies have suggested that many pregnant women view the prenatal screening practices customary in the Finnish maternal care system as intimidating and oppressive. This study analyzes the ethical questions of prenatal screening by focusing on the experiences and decision-making of a pregnant woman. Finnish women s experiences of and decision-making on the most common prenatal screening methods are reflected in the basic principles of biomedical ethics described by Tom L. Beauchamp and James F. Childress in Principles of Biomedical Ethics. To concretize women s experiences I refer to studies of Finnish women s experiences of prenatal screenings. This study shows that the principles of autonomy, non-maleficence and beneficence seem to materialize rather poorly in the Finnish practice of prenatal screening. The main ethical problem with prenatal screening is that the likelihood of a foetal cure is very limited and, upon detection of an affected foetus, the choice is usually whether to continue with the pregnancy or to undergo an abortion. Although informed consent should be required, women s participation in prenatal testing is, in many cases at least, not based on their active decision. Many women experience severe anxiety when they receive a positive screening result and must wait for the final results. Medical studies indicate that long- term anxiety may negatively influence the foetus and the mother-child relationship. This study shows that the practice of prenatal screening as such may cause more harm than benefit to many pregnant women and their foetuses. This study examines the decision-making process of a pregnant woman by using the theory of medical casuistry described in Jonsen, Siegler and Winslade s Clinical Ethics. This study focuses on each of the four points of view recommended by the theory. The main problem seems to be the question of whom the patient of prenatal screening is and whom the practice is intended to benefit: the mother, the foetus, the family or society? This study shows that the concepts of health in Finnish maternal care in general, and of the prenatal screening system in particular, differ considerably. It also demonstrates that the purpose and the aims of prenatal screening, aside from the woman s right to choose, has been expressed neither in Finnish public health programmes nor in the public recommendations of prenatal screening. This study suggests that the practice of prenatal screening is a statement, though unexpressed, of public health policy and as such comprises part of the policy of disability. This study further demonstrates that through a single explicit aim (the woman s right to choose) society actually evades its obligation to women by saddling pregnant women with the entire moral responsibility as well as the possible negative consequences of her choice, such as sorrow, regrets and moral balancing. The study reveals several ethical problems in the Finnish practice of prenatal screening. Such problems should be dealt with as the Finnish practice of prenatal screening advances.

Lahjoittamiseen rohkaisevat motivaatiotekijät Yhteisvastuukeräyksen keräysesitteissä

Tutkimuksen tehtävänä on tarkastella niitä keinoja, joita Yhteisvastuukeräys on käyttänyt keräysesitteissään houkutellakseen ihmisiä osallistumaan keräykseen. Lisäksi tutkimuksessa pohditaan käytettyjen keinojen yhteensopivuutta luterilaisen sosiaalietiikan kanssa. Tutkielman näkökulma on eettinen. Tutkittava aineisto on koottu Kirkkopalveluiden arkistosta ja se sisältää Yhteisvastuukeräyksestä vuosittain julkaistut keräysesitteet vuosilta 1959, 1960, 1974 sekä vuodesta 1979 vuoteen 2003. Luterilaisen sosiaalietiikan osalta tutkimuksessa tukeudutaan erityisesti suomalaiseen tutkimustraditioon, jota edustavat Antti Raunio, Tuomo Mannermaa sekä Jaana Hallamaa. Tutkimus on toteutettu referoimalla ja analysoimalla aineistoa sekä erilaisia tekstikokonaisuuksia ja pyrkimällä muodostamaan niiden pohjalta tutkimustehtävän kannalta mielekkäitä temaattisia kokonaisuuksia. Tutkielma sisältää neljä päälukua, joista ensimmäisessä käsitellään Yhteisvastuukeräyksen historiaa. Katsauksen tarkoituksena on esitellä keräyksen taitekohtia, jotka ovat vaikuttaneet sen toimintaan sekä keräysorganisaation diakonisen itseymmärryksen muodostumiseen. Seuraavat kolme päälukua käsittelevät aineiston pohjalta muodostettuja temaattisia kokonaisuuksia. Ensimmäinen kokonaisuus esittelee palkitsemisen yhtenä lahjoittamiseen rohkaisevana motivaatiotekijänä. Tutkimuksessa esitetään, että palkitseminen on osoitus pyrkimyksestä hyödyntää ihmisen luontaista itsekkyyttä. Käyttämällä hyväksi tätä ominaisuutta Yhteivastuu-keräys jättää huomioimatta sen, että luterilaisesta näkökulmasta katsottuna sisäinen motivaatio on teon arvioinnin kannalta olennainen tekijä ja moraalin tehtävänä on pyrkiä paljastamaan väärät ja itsekkäät motiivit. Toisaalta palkitseminen näyttää olevan myös vastoin Antti Raunion esittämää tulkintaa kristillisen avustutyön perusteista. Kristillisen avustustyön tulisi pohjautua lahjan-ajatukseen eikä sillä tulisi pyrkiä tavoittelemaan ulkopuolisia päämääriä tai palkintoja. Toinen temaattinen kokonaisuus käsittelee lähimmäisyyttä ja lähimmäisen tarpeisiin vastaamista motivaatioon vaikuttavana tekijänä. Yhteisvastsuukeräyksen esitteissä lähimmäinen on kuvattu kahdella tavalla: avun tarvitsijana ja avun vastaanottajana. Esitystavoilla on pyritty vakuuttamaan lahjoittaja siitä, että apu on tarpeen ja että avun vastaanottaja kykenee hyödyntämään saamansa tuen. Lähimmäinen avun tarvitsijana ja lähimmäisen tarve näyttävät olevan laupiaaseen samarialaiseen liitetyn vertauksen ja Kultaisen säännön mukaan myös luterilaisen tarkestelutavan keskiössä. Toisaalta nykyinen hyvinvointiyhteikunnan malli, jota myös luterilainen sosiaalietiikka korostaa, edellyttää ihmisiltä taloudellista itsenäisyyttä sekä halua toimia tuottavalla tavalla yhteisön hyväksi. Nämä näkökulmat yhdessä näyttävät tukevan Yhteisvastuukeräyksen käyttämää esitystapaa. Kolmas temaattinen kokonaisuus esittelee auttamisen päämääriin ja tavoitteisiin viittavat tavat motivoida lahjoittajaa. Löydetyt keinot jakaantuvat kahteen ryhmään sen mukaan onko niissä pyritty viittaamaan auttamisella konkreettisesti saavutettuihin tuloksiin vai arvoihin. Molemmat lähestymistavat kutsuvat lahjoittajaa vastustamaan epäoikeudenmukaisuutta ja köyhyyttä. Lutherin käsitys omaisuudesta, sen käytöstä sekä oppi pelatuksesta, joka on ihmisen omista teoista riippumaton, vaikuttivat yhdessä siihen, että luterilaiseen sosiaalieettiseen ajatteluun voitiin luontevasti yhdistää ajatus köyhyydestä yhteiskunnallisena epäkohtana. Toisaalta valtiolle siirtynyt päävastuu huolehtia köyhistä ja huonompiosaisista, on vaikuttanut kirkon mahdollisuuksiin toimia aktiivisena auttajana. Konkreettisen auttamistyön sijaan kirkon köyhyyden vastainen työ painottuu yhteiskunnalliseen ja poliittiseen vaikuttamiseen. Yhteisvatuukeräyksen esitteissä kantaaottavuuden ja yhteiskunnallisen kritiikin sijaan on panostettu avustustyön konkreettisuuteen ja yksilön vastuuseen ja vaikutusmahdollisuuksiin. Avainsanat: Yhteisvastuukeräys, lahjoittaminen, motivaatio, sosiaalietiikka - luterilaisuus

Humanum : Hans Küngin maailmaneetos-projektin eettiset perusteet

Tutkimuksen tehtävänä on analysoida pitkän linjan katolisen ekumeenikon Hans Küngin uusinta uskontoteologista projektia. Sen perusajatuksen voi tiivistää seuraavasti: Uskonnoille on saatava yhteinen perusetiikka globaalin rauhan tavoittamiseksi. Lähdemateriaali koostuu Küngin 1980-luvulla alkaneen uskontoteologisen kauden tuotannosta. Tutkimusmetodina käytetään argumentatiivisesti painottunutta systemaattista analyysiä. Tarkoituksena on analysoida ja punnita premissejä, joilla Küng perustelee maailmaneetos-projektin tarpeellisuuden. Kolme käsitettä nousevat esiin: uskonto, maailmanrauha ja moraali. Nämä argumentit muodostavat samalla kontekstin, jossa Küngin teologiset perusprinsiipit tulevat esille. Küng käyttää sekä pragmatistista että filosofis-teologista metodia maailmaneetos-projektin perustelemisessa. Argumentatiivisen luonteensa vuoksi tutkielman ominaispiirre on keskustelevuus. Keskustelevuuteen liittyen tutkielmassa painottuu kriittinen näkökulma. Kokonaisanalyysissä hyödynnetään laajalti maailmaneetos-projektiin liittyvää kirjallisuutta ja varteenotettavia puheenvuoroja. Alussa esitellään Uskontojen maailmanparlamentin maailmaneetoksen julistus. Tämän asiakirjaan kohdistuvat kommenttipuheenvuorot muodostavat kontekstin, jonka piirissä Küngin projektiin liittyvää keskustelua usein käydään. Luvussa 2 käsitellään maailmaneetos-projektin ensimmäistä argumenttia, joka voidaan tiivistää seuraavasti: uskonto on välttämätön moraalin lähtökohta. Küngin pragmatistinen argumentti uskonnon puolesta on se, että uskonnot ovat käytännössä osoittautuneet parhaiksi moraalin vaalijoiksi. Küngin filosofis-teologinen argumentti puolestaan muodostuu väitteestä, että uskonto on myös teoreettisessa tarkastelussa ainoa kestävä vaihtoehto moraalin perustelemiselle. Küng perustaa jälkimmäisen argumentaationsa Kant-kritiikkiin. Kantin moraaliteorian tarkempi analyysi kuitenkin paljastaa, että maailmaneetos-projektin teologinen ansatsi on pikemminkin Kantin autonomiakäsitykselle analoginen. Luvussa 3 käsitellään toista argumenttia, joka kuvastuu olettamuksessa: maailmaneetos-projektin varsinainen päämäärä on maailmanrauha. Tällainen piirre viittaa reaalipolitiikkaan globaalissa mittakaavassa. Niistä muodostuu maailmaneetos-projektin pragmatistinen metodi tämän argumentin kohdalla. Maailmanrauha-argumenttia voidaan kuitenkin kritisoida sekä pragmatistiselta että filosofis-teologiselta kannalta. Tästä johtuen Küng itsekin viime kädessä hylkää pragmatismin ja nojaa filosofis-teologiseen argumentaatioon. Sen mukaan maailmanrauha ei voi olla ylin päämäärä, vaan moraali. Luvussa 4 moraalin keskeisyys maailmaneetos-projektissa tulee eksplisiittisesti ilmi. Vaikka Küng kritisoi pragmatistisen argumentaation turvin perinteisiä uskontoteologisia positioita epärealistismista,hän kuitenkin itse esittää filosofis-teologisen mallin totuuskriteeriksi kaikille uskonnoille. Tämän kriteerin eettinen osa on olennaisin ja Küng kutsuu sitä nimellä humanum. Tarkemmassa analyysissa humanum osoittautuu peruskantilaiseksi moraaliksi. Humanum on maailmaneetos-projektia strukturoiva filosofis-teologinen keskipiste. Tästä johtuen maailmaneetos-projekti altistuu kuitenkin uskontorealistiselle kritiikille: sen voidaan nähdä ajavan valistukseen perustuvaa klassista moraali-imperialismia vastoin uskontojen omaa itseymmärrystä. Tämä onkin projektin suurin ongelmakohta ainakin eettiseltä kannalta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että uskonnon rooli on maailmaneetos-projektissä korkeintaan moraalin käytännöllisenä motivaattorina. Maailmanrauha on sinänsä hyvä päämäärä, mutta vain siksi ja sikäli kuin se on sopusoinnussa Küngin humanistisen moraali-ihanteen kanssa. Küngin argumentaatio on pragmatistista ja hän vetoaa maailmaneetos-projektin argumentoinnissaan realismiin sekä poliittisella että uskontoteologisella tasolla. Tosiasiassa maailmaneetos-projektin voidaan nähdä perustuvan pragmatismin kanssa ristiriidassa oleviin ja siten myös epärealistisiin piilotavoitteisiin uskontojen moraalin länsimaistamisesta. Avainsanat: Globaali etiikka, uskontoteologia, teologinen etiikka, globalisaatio, rauha, Kant, pragmatismi

Oppilaan oma uskonto perusopetuksen uskonnon opetussuunnitelman perusteissa

Vuonna 2003 voimaan tulleen uuden uskonnonvapauslain muutosprosessin yhteydessä tehtiin muutoksia myös uskonnonopetusta määrittäviin lakeihin. Aikaisemmin uskonnonopetusta kuvannut termi ” oppilaan tunnustuksen mukainen” korvattiin käsitteellä ”oppilaan oman uskonnon opetus” (Lukiolaki 455/2003, Perusopetuslaki 454/2003). Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin oppilaan omaa uskontoa perusopetuksen uskonnon opetussuunnitelmissa. Analyysi kohdistui kaikille uskontokuntasidonnaisille ryhmille yhteiseen opetussuunnitelman osaan sekä evanekelisluterilaisen, ortodoksisen, islamin ja Myöhempien Aikojen Jeesuksen Kristuksen kirkon uskonnon opetussuunnitelman perusteisiin. Tutkimus toteutettiin sisällön analyysin keinoin. -- Ensimmäisessä tutkimuskysymyksessä keskityttiin siihen, miten oma uskonto näyttäytyy opetussuunnitelman kaikille uskontosidonnaisille ryhmille yhteisessä osassa. Oppilaan oma uskonto ei siinä ole opetuksen päämäärää tai lähtökohtia määrittävässä asemassa. Omaan uskontoon tutustuminen määritetään yhdeksi opetuksen tavoitteista, jota ei kuitenkaan korosteta muihin tavoitteisiin nähden. Muita tavoitteita on esimerkiksi tutustuminen muihin uskontoihin ja uskonnon ymmärtäminen kulttuurisen ilmiön tasolla. Toisessa tutkimuskysymyksessä tarkasteltiin oppilaan oman uskonnon ilmenemistä uskontokohtaisissa opetussuunnitelmissa. Opetussuunnitelmia vertailtaessa huomattiin merkittäviä eroja siinä, millaisessa asemassa oma uskonto on opetussuunnitelman kokonaisuudessa. Vähemmistöuskontojen opetussuunnitelmissa oppilaan omaan uskontoon tutustuminen ilmenee opetuksen päämääränä. Evankelisluterilaisen uskonnon opetussuunnitelmassa sillä on välineellinen arvo pyrittäessä ymmärtämään uskontoa kulttuurisena ilmiönä. Oman uskonnon ilmenemistä opetussuunnitelmissa voi tutkimuksen perusteella hahmottaa juridisesta, kulttuurisesta ja identiteetin näkökulmasta. Merkittävimmät erot löytyivät identiteetin näkökulmasta hahmotetusta oppilaan omasta uskonnosta. Toisissa opetussuunnitelmissa oppilaan uskonnollinen identiteetti määritetään oppilaan juridisen oman uskonnon pohjalta. Toisissa suunnitelmissa oppilaan uskonnollista identiteettiä lähestytään individualisoituneen uskonnollisuuden näkökulmasta ja oppilaan henkilökohtainen uskonnollinen identiteetti jätetään oppilaan oman määrittämisen varaan. Kolmannessa tutkimuskysymyksessä keskityttiin siihen, minkä eri ulottuvuuksien kautta omaa uskontoa opetuksessa käsitellään. Aineistosta hahmotettiin viisi ulottuvuutta: instituution, rituaalinen, opillinen, narratiivinen ja eettinen ulottuvuus. Ulottuvuuksien painotuksiin eri uskontojen opetussuunnitelmissa voi nähdä vaikuttavan esimerkiksi uskonnon asema Suomessa ja uskonnon itseymmärrys uskonnon keskeisistä piirteistä sekä se, kuinka tiiviisti koulun uskonnonopetus on yhteydessä uskonnolliseen yhdyskuntaan. -- Tutkimus lisää tietoa uskonnon opetussuunnitelmien perusteista ja eri uskontojen suunnitelmien välisistä eroista. Tutkimuksen perusteella voidaan huomata, että eri opetussuunnitelmissa omalla uskonnolla on hyvin erilainen asema opetuksen lähtökohtia ja sisältöä määritettäessä. Toisissa opetussuunnitelmissa omaan uskontoon tutustuminen näyttäytyy opetuksen päämääränä ja lähtökohtana, mutta toisissa opetussuunnitelmissa opetuksen lähtökohdat kumpuavat uskontotieteellisestä ja individualisoituneen uskonnollisuuden viitekehyksestä. Näin ollen kouluissa annettavaa uskonnonopetusta ei voi pitää luonteeltaan yhdenmukaisena. Myös opetuksen kuvaaminen luonteeltaa ”oppilaan oman uskonnon opetuksena” näyttäytyy ristiriitaisena eri uskontojen opetussuunnitelmien valossa.