Vihamielisyys : geenit, varhainen kotiympäristö ja sydän- ja verisuonitautiriski

Päivi Merjosen väitöskirja Hostility : a prospective study of the genetic and environmental background and associations with cardiovascular risk (Helsingin yliopisto 2011).

Palvelutalon asukkaan hyvä suunhoito : vanhuksen yleissairauksien ja suun terveyden vastavuoroinen yhteys

Opinnäytteemme tarkoituksena oli antaa tietoa iäkkäiden suun terveydenhoidosta palvelutalojen hoitohenkilökunnalle, jotta he kykenisivät motivoimaan ja kannustamaan myös asukkaita päivittäisestä suun terveydestä huolehtimiseen. Tavoitteena oli myös aktivoida itse asukkaita suun terveydenhoitoon. Toteutimme opinnäytetyömme kehittämishankkeena Helsingin kaupungin palvelutaloille ja niiden henkilökunnalle. Ryhmämme opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat pienryhmissä koulutustilaisuudet, joihin myös asukkaiden toivottiin osallistuvan. Koulutustilaisuuksien yhteydessä järjestettiin suunhoitoaineiden ja -tarvikkeiden näyttely. Pienryhmämme käsitteli vanhusten yleissairauksien ja suun terveyden vastavuoroista yhteyttä. Valitsimme osioomme viisi vanhuksilla yleisesti esiintyvää yleissairausryhmää: diabeteksen, sydän- ja verisuonitaudit, astman, reuman ja dementian. Nämä sairausryhmät kattavat yleisyytensä vuoksi suuren osan vanhusten sairauksista. Ne kaikki myös vaikuttavat eri syistä suun terveyteen ja toisaalta suun terveydentilalla on vaikutusta näiden sairauksien tasapainotilaan. Väestön ikääntyessä suun terveydenhuollon henkilökunta joutuu enenevässä määrin ottamaan huomioon ikääntyneiden erilaiset sairaudet ja niiden lääkitykset. Yhä useammalla ikääntyneellä on omia hampaita suussaan, joten päivittäisen suunhoidon ja säännöllisen hammashoidon merkitys tulee kasvamaan. Terveydenhoitohenkilöstön tulee tietää, että yleissairaudet vaikuttavat suun terveyteen ja hyvinvointiin ja suu toimii infektioporttina koko elimistöön. Tämän vuoksi on tärkeää, että suuhygienistit antavat valmiuksia palvelutalojen henkilökunnalle ja asukkaille hyvän suunhoidon toteutukseen.

Syljen tulehdusmarkkerit ja verenpaine

Systeemisen inflammaation on todettu olevan yhteydessä sydän- ja verisuonisairauksiin. Parodontiumin tulehdukset voivat aiheuttaa tai pitää yllä systeemistä tulehdustilaa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin syljestä mitattavissa olevien tulehdusmarkkereiden, interleukiini 17:n (lL-17), matriksin metalloproteinaasi 9:n (MMP-9) ja sen kudosinhibiittorin (TIMP:n) yhteyttä hypertensioon, joka on sydän- ja verisuonisairauksien tärkeä riskitekijä. Aineistona käytettiin Terveys 2000 -tutkimuksen osaotosta (n=215), jolta oli kerätty sylki näytteet tutkimuksen yhteydessä. Diabeetikot ja verenpainelääkitystä käyttävät jätettiin tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Tutkimuksessa verrattiin tilastollisin menetelmin syljen IL-17 -, MMP-9- ja TIMP-1-pitoisuuksia systoliseen (SVP) ja diastoliseen (DVP) verenpaineeseen, jotka oli jaoteltu optimaaliseen verenpaineeseen (SVP < 120 ja DVP < 80), lievään hypertensioon (120:S SVP < 140 tai 80:S DVP < 90) ja hypertensioon (SVP 2 140 tai DVP 2 90). Syljen IL-17 -pitoisuuksien havaittiin olevan korkeammat hypertensiivisillä tutkittavilla kuin tutkittavilla, joilla oli optimaalinen verenpaine. Syljen IL-17 - ja MMP-9-pitoisuudet korreloivat positiivisesti systolisen verenpaineen kanssa. MMP-9 korreloi positiivisesti myös diastolisen verenpaineen kanssa. IL-17 ja TIMP-1 assosioivat kohonneen verenpaineen kanssa myös sen jälkeen, kun ikä, sukupuoli, painoindeksi, tupakointi, koulutusaste ja CRP oli otettu huomioon. Kaikki tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä (p<0,05).

Suolan korvaaminen vehnäleivässä – vaikutus makuun ja miellyttävyyteen

Ruokasuolan eli natriumkloridin liiallisen käytön on todettu aiheuttavan terveydellisiä haittoja, mm. lisääntyneen riskin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Suolan saantisuositus Suomessa on 5 g/vrk, joka ylittyy väestötasolla. Runsaimmat suolansaannin lähteet ovat vilja- ja lihavalmisteet. Suolan saannin vähentämiseksi on kiinnitetty huomiota yhä enemmän leivän suolapitoisuuteen. Tässä työssä tutkittiin yhteistyössä Fazerin tutkimusyksikön kanssa suolan korvaamista ja sen vaikutusta vehnäleivän suolaisuuden aistimiseen sekä leivän maun miellyttävyyteen. Tutkimukseen valittiin koemalliksi vehnävuokaleipä NaCl-pitoisuuksilla 1,2 % (normaalisuolainen); 0,6 % ja 0,3 %. Korvaaviksi ainesosiksi valikoitui esikokeiden perusteella kuivattu timjami (Thymus vulgaris) ja kuivattu suppilovahvero (Cantharellus tubaeformis) pitoisuuksilla 0,2–0,3 %. Korvaavia ainesosia lisättiin 0,6 % ja 0,3 % NaCl-leipiin. Suolan korvaamisen vaikutusta makuun tutkittiin analyyttisellä tutkimusmenetelmällä koulutetun 10-henkisen raadin avulla. Leipien hajun, maun ja kokonaisuuden miellyttävyyttä tutkittiin kuluttajaraadin avulla. Kuluttajaraatiin osallistui 89 vapaaehtoista 20–74 -vuotiasta (naisia 71 %) henkilöä. Muita tarkasteltavia ominaisuuksia olivat leivän suolaisuuden sopivuus ja ostohalukkuus. Analyyttisen tutkimuksen perusteella timjami ja suppilovahverojauhe eivät pystyneet jäljittelemään suolan makua. Maun kokonaisvoimakkuus timjamia sisältäneissä leivissä ei kuitenkaan eronnut normaalisuolaisesta verrokkinäytteestä. Kuluttajatutkimuksen perusteella 0,6 % NaCl-timjamileipä oli kokonaisuudeltaan miellyttävämpi kuin saman NaCl-pitoisuuden omaava verrokkileipä (p<0,05), eikä eroa havaittu normaalisuolaiseen leipään. Kuluttajista 33 % ostaisi kaikkein todennäköisimmin 0,6 % NaCl-timjamileivän ja 30 % normaalisuolaisen leivän. Kuvailevassa mieltymyskartoitus (PLS) -analyysissa kokonaismiellyttävyys korreloi voimakkaammin maun kokonaisvoimakkuuden kanssa kuin pelkän suolaisen maun voimakkuuden kanssa. Tulosten perusteella timjamilla on mahdollista korvata puolet normaalisuolaisen vehnäleivän suolasta leivän miellyttävyyden tai ostohalukkuuden kärsimättä.

Aerosolianalysaattorin jatkokehitys

Kiinnostus pienhiukkasia kohtaan on kasvanut voimakkaasti, koska niiden haitallisista terveysvaikutuksista on saatu uutta tietoa. Asiasta on julkaistu lukuisia tieteellisiä tutkimuksia ja viimeisimpien tietojan mukaan kohonneilla pienhiukkaspitoisuuksilla on vaikutusta jopa sydän- ja verisuonisairauksiin. Vakavien terveysvaikutusten ja kiristyvän lainsäädännön vuoksi uusille reaaliaikaisille hiukkasmittalaitteille on kova kysyntä. Tämä työ on osa suurempaa Dekati Oy:ssä toteutettua Autotest –projektia, jossa kehitetään hiukkasmittalaitteita autoteollisuudelle. Tavoitteena työssä oli kehittää hiukkasmittalaitteeseen varaaja, jossa olisi huomattavasti pienemmät pienhiukkashäviöt kuin sähköisen alipaineimpaktorin ELPI:n varaajassa. Lainsäädäntö pohjautuu nykyään pelkästään massapitoisuuden mittaamiseen eikä reaaliaikaisesti massapitoisuutta mittaavaa laitetta ole olemassa. Tässä työssä testattiin uutta hiukkasten tiheydenmääritysmenetelmää, jonka avulla on mahdollista mitata massapitoisuutta reaaliaikaisesti. Suunniteltu varaaja on helppokäyttöinen ja varaustehokkuudeltaan odotusten mukainen, mutta pienhiukkashäviöt ovat edelleen tavoiteltua suuremmat vaikkakin pienemmät kuin ELPI:ssä. Tämä johtuu osittain tilavaraushäviöistä ja osittain koronan sähkökentän vaikutuksesta näytekanavaan. Tiheysmittauksesta saatiin lupaavia tuloksia, mutta jatkokehitystä vaaditaan häiriöiden suodattamiseksi ja kuormituskestävyyden parantamiseksi.

Home Blood Pressure Measurement – Epidemiology and Clinical Application

Verenpaineen kotimittaus − epidemiologia ja kliininen käyttö Kohonnutta verenpainetta, maailmanlaajuisesti merkittävintä ennenaikaiselle kuolemalle altistavaa riskitekijää, ei voida tunnistaa tai hoitaa ilman tarkkoja ja käytännöllisiä verenpaineen mittausmenetelmiä. Verenpaineen kotimittaus on saavuttanut suuren suosion potilaiden keskuudessa. Lääkärit eivät ole kuitenkaan vielä täysin hyväksyneet verenpaineen kotimittausta, sillä riittävä todistusaineisto sen toimivuudesta ja eduista on puuttunut. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli osoittaa, että kotona mitattu verenpaine (kotipaine) on perinteistä vastaanotolla mitattua verenpainetta (vastaanottopaine) tarkempi, ja että se on tehokas myös kliinisessä käytössä. Tutkimme kotipaineen käyttöä verenpainetaudin diagnosoinnissa ja hoidossa. Lisäksi tarkastelimme kotipaineen yhteyttä verenpainetaudin aiheuttamiin kohde-elinvaurioihin. Ensimmäinen aineisto, joka oli edustava otos Suomen aikuisväestöstä, koostui 2 120 45–74-vuotiaasta tutkimushenkilöstä. Tutkittavat mittasivat kotipainettaan viikon ajan ja osallistuivat terveystarkastukseen, johon sisältyi kliinisen tutkimuksen ja haastattelun lisäksi sydänfilmin otto ja vastaanottopaineen mittaus. 758 tutkittavalle suoritettiin lisäksi kaulavaltimon seinämän intima-mediakerroksen paksuuden (valtimonkovettumataudin mittari) mittaus ja 237:lle valtimon pulssiaallon nopeuden (valtimojäykkyyden mittari) mittaus. Toisessa aineistossa, joka koostui 98 verenpainetautia sairastavasta potilaasta, hoitoa ohjattiin satunnaistamisesta riippuen joko ambulatorisen eli vuorokausirekisteröinnillä mitatun verenpaineen tai kotipaineen perusteella. Vastaanottopaine oli kotipainetta merkittävästi korkeampi (systolisen/diastolisen paineen keskiarvoero oli 8/3 mmHg) ja yksimielisyys verenpainetaudin diagnoosissa kahden menetelmän välillä oli korkeintaan kohtalainen (75 %). 593 tutkittavasta, joilla oli kohonnut verenpaine vastaanotolla, 38 %:lla oli normaali verenpaine kotona eli ns. valkotakkiverenpaine. Verenpainetauti voidaan siis ylidiagnosoida joka kolmannella potilaalla seulontatilanteessa. Valkotakkiverenpaine oli yhteydessä lievästi kohonneeseen verenpaineeseen, matalaan painoindeksiin ja tupakoimattomuuteen, muttei psykiatriseen sairastavuuteen. Valkotakkiverenpaine ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan täysin vaaraton ilmiö ja voi ennustaa tulevaa verenpainetautia, sillä siitä kärsivien sydän- ja verisuonitautien riskitekijäprofiili oli normaalipaineisten ja todellisten verenpainetautisten riskitekijäprofiilien välissä. Kotipaineella oli vastaanottopainetta vahvempi yhteys verenpainetaudin aiheuttamiin kohde-elinvaurioihin (intima-mediakerroksen paksuus, pulssiaallon nopeus ja sydänfilmistä todettu vasemman kammion suureneminen). Kotipaine oli tehokas verenpainetaudin hoidon ohjaaja, sillä kotipaineeseen ja ambulatoriseen paineeseen, jota on pidetty verenpainemittauksen ”kultaisena standardina”, perustuva lääkehoidon ohjaus johti yhtä hyvään verenpaineen hallintaan. Tämän ja aikaisempien tutkimusten tulosten pohjalta voidaan todeta, että verenpaineen kotimittaus on selkeä parannus perinteiseen vastaanotolla tapahtuvaan verenpainemittaukseen verrattuna. Verenpaineen kotimittaus on käytännöllinen, tarkka ja laajasti saatavilla oleva menetelmä, josta voi tulla jopa ensisijainen vaihtoehto verenpainetautia diagnosoitaessa ja hoitaessa. Verenpaineen mittauskäytäntöön tarvitaan muutos, sillä näyttöön perustuvan lääketieteen perusteella vaikuttaa, että vastaanotolla tapahtuvaa verenpainemittausta tulisi käyttää vain seulontatarkoitukseen.

V. A. Koskenniemen kokoelma

Kirjallisuuden professori V. A. Koskenniemen (1885-1962) kirjakokoelma säilytetään erillisenä kokoelmana Turun yliopiston pääkirjaston Koskenniemi-huoneessa. Kokoelmaan kuuluu n. 2800 nidettä, suurin osa kaunokirjallisuutta, erityisesti suomalainen lyriikka, kirjallisuudentutkimusta ja estetiikka. Kokoelmassa on runsaasti omistuskirjoituksia V. A. Koskenniemelle. Kokoelmassa on myös 10 kpl. V. A. Koskenniemen omaa käsikirjoitusta sidottuina. (käsikirjoitusliuskat sidottu kirjoiksi): Elegioja ynnä muita runoja. Teoksen käsikirjoitus. 120 s., Ilm. Kootut teokset I. Porvoo 1955, s. 145-243; Hannu. Erään nuoruuden runoelma. Teoksen käsikirjoitus. 73 s., ilm. WSOY, Porvoo 1913; Hiilivalkea. Teoksen käsikirjoitus. 57 s., Ilm. Kootut teokset I. Porvoo 1955, s. 93-144; Kevätilta Quartier Latinissa. Parisin muistelmia. Teoksen käsikirjoitus. 210 s., Ilm. Kootut teokset V. Porvoo 1955, s. 5-51; Konsuli Brennerin jälkikesä. Romaani. Teoksen käsikirjoitus. 259 s., Ilm. Kootut teokset IV. Porvoo 1955, s. 5-161; Lyyra ja paimenhuilu. Runosuomennoksia. Teoksen käsikirjoitus. 109 s., Ilm. Kootut teokset II. Porvoo 1955, s. 303-362; Nuori Anssi. Teoksen käsikirjoitus. 28 s., Ilm. nimellä Nuori Anssi Porvoo 1918 ja Kootut teokset II. Porvoo 1955, s. 283-301; Runon kaupunkeja ynnä muita kirjoitelmia. Teoksen käsikirjoitus. 330 s., Ilm. Kootut teokset V Porvoo 1955, s. 53-155; Sydän ja kuolema. Elegioja, lauluja ja epitaafeja. Teoksen käsikirjoitus. 105 s., Ilm. Kootut teokset I. Porvoo 1955, s. 203-243; Uusia runoja. Teoksen käsikirjoitus. 146 s., Ilm. Kootut teokset I, Porvoo 1955, s. 245-309. Kokoelma on osittain luetteloimaton, melkein 1300 nidettä löytyy Volter-tietokannasta.

Borrelia burgdorferi evades the effects of ceftriaxone treatment in a mouse model of Lyme borreliosis

Borrelia burgdorferi infektoitujen hiirten antibioottihoidon jälkeinen oireilu Lymen borrelioosi on puutiaisten välittämä monimuotoinen infektiotauti, jonka tunnetuin oire on ns. vaeltava ihottuma eli erythema migrans. Muita tavallisia ilmentymiä ovat erityisesti nivel- ja hermosto-oireet sekä harvemmin sydän- ja silmäoireet. Suurin osa potilaista paranee täysin terveeksi antibioottihoidon avulla, mutta jopa 10 % borrelioosiin sairastuneista oireilee suositusten mukaisesta hoidosta huolimatta. Pitkittyneen oireilun on ajateltu johtuvan mm. infektion laukaisemasta autoimmuunitaudista tai kroonisesta infektiosta, mutta teorioiden tueksi ei ole kyetty esittämään kiistattomia todisteita. Onkin todennäköistä, että antibioottihoidon jälkeisen oireilun takana on useampia mekanismeja eikä yksi teoria selitä kaikkien potilaiden oireilua. Tässä väitöskirjatyössä on tutkittu hoidonjälkeistä borrelioosia hiirimallin avulla. Varhaisvaiheessa (2 viikkoa infektoinnin jälkeen) annettu antibiootti vähensi hiirten nivelturvotusta ja esti B. burgdorferi – bakteerin kasvun kudoksista otetuista näytteissä. Hoidettu¬jen hiirten B. burgdorferi -spesifiset IgG-luokan vasta-aineet pysyivät kuitenkin koholla ja osasta kudosnäytteistä löytyi B. burgdorferi:n DNA:ta PCR-tutkimuksen avulla. Mikäli hiiret hoidettiin myöhäisessä vaiheessa (yli 18 viikkoa infektoinnista) tulokset olivat muuten samanlaiset, mutta keftriaksoni ei vaikuttanut nivelturvotukseen. Näin hiirissä oli aikaansaatu tilanne, joka on hyvin samankaltainen ihmisen hoitoresistentin borrelia-artriitin kanssa: oireet jatkuvat, mutta taudinaiheuttajaa ei saada esiin. Inflammaatiota vaimentavaa anti-TNF-alphaa on käytetty nivelreuman hoidossa menestyksekkäästi huonosti muuhun hoitoon reagoivilla potilailla ja siitä syystä sen ajateltiin voivan vaikuttaa suotuisasti myös B. burgdorferi -infektoitujen hiirten hoidonjälkeiseen nivelturvotukseen. Sillä ei kuitenkaan ollut vaikutusta nivelturvotukseen, mutta yllättäen hoidon jälkeen osa hiirten kudosnäytteistä osoittautui viljelypositiivisiksi. On siis ilmeistä, että hiirimallissamme osa B. burgdorferi spirokeetoista pystyy välttämään keftriaksonihoidon vaikutuksen joko hakeutumalla elimistössä kudokseen, jossa antibiootin pitoisuus ei nouse riittävän korkeaksi, tai ne kykenevät muuntautumaan metabolisesti inaktiiviin tilaan eikä mikrobilääke yhdessä immuunipuolustuksen kanssa onnistu tappamaan niitä. Jatkotutkimuksissa selvitimme B. burgdorferi - spirokeetan mahdollista piilopaikkaa tutkimalla antibioottihoidon jälkeen useita eri kudoksia PCR-menetelmällä. Tulosten perusteella spirokeetta näyttää suosivan nivelkudosta tai soluja, joita esiintyy nivelessä runsaasti. On kuitenkin edelleen epäselvää, missä muodossa B. burgdorferi –spirokeetat säilyvät kudoksessa antibioottihoidon jälkeen.

Childhood Overweight - Predictors, Consequences and Prevention

Childhood overweight has become more prevalent during the past three decades. The aim of the present study was to examine possible predictors of childhood overweight and to evaluate the effect of individualised, biannual dietary and lifestyle counselling, with onset in infancy and primary aim at decreasing serum LDLcholesterol, on the development of overweight and related comorbidities. The study was part of the Special Turku coronary Risk factor Intervention Project (STRIP), in which 7-month-old children were randomised into an intervention group (N=540) or to a control group (N=522). The children in the control group were followed up along with the intervention group but they did not receive the individualised counselling. At the age of 15 years, 11.9 % of girls and 13.7 % of boys were overweight. The most important predictors of overweight at age 15 years were paternal weight status at the child’s age 7 months, rapid weight gain during the first two years of life, and early adiposity rebound. Leptin, a protein secreted by adipocytes, did not predict the development of overweight. Homozygosity for the overweight-associated FTO gene variant was associated with increased BMI and risk of overweight in children older than 7 years of age. The intervention given in the STRIP trial was not intense enough to overcome the effect of the FTO genotype. Although the intervention given in the STRIP trial had no significant effect on the proportion of overweight girls and boys, it did reduce the number and clustering of overweight-related cardiometabolic risk factors. This study showed that parental weight status, rapid weight gain early in life, and having two risk alleles in the FTO gene are strongly associated with overweight in adolescence. Biannual dietary and lifestyle counselling is not intense enough to prevent overweight but it has beneficial effects on the overweight-related cardiometabolic risk.

Physical activity in adolescence - with special reference to cardiovascular health

Liikunta ja sydän- ja verisuoniterveys nuorilla Aikuisiällä ilmenevien sydän- ja verisuonisairauksien kehitys alkaa lapsuudessa. Vähäinen liikunta lisää vaaraa sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin sekä vaikuttaa haitallisesti näiden sairauksien riskitekijöihin läpi elämän. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia nuorten liikuntaa ja sen yhteyttä sydän- ja verisuoniterveyteen. Sydän- ja verisuoniterveyttä tutkittiin riskitekijöiden sekä valtimon laajentumiskyvyn avulla. Tutkittavat koostuivat nuorista, jotka osallistuivat pitkäaikaisen sepelvaltimotaudin ehkäisytutkimuksen (STRIP) 13-vuotistutkimuskäynnille ja jotka raportoivat vapaa-ajan liikuntatottumuksensa (n=560). Liikunnan lisäksi nuorten pituus, paino, verenpaine ja olkavaltimon laajentumiskyky mitattiin sekä analysoitiin laboratorionäytteitä (otettiin verinäyte) ja selvitettiin ruoankäyttöä. Vähäinen vapaa-ajan liikunta oli yleistä etenkin tytöillä. Vapaa-ajallaan vähän liikkuvat pojat viettivät enemmän aikaa televisio- ja tietokoneruudun ääressä kuin vapaa-ajallaan paljon liikkuvat pojat. Äidin, toisin kuin isän, vapaa-ajan liikunta ja paino olivat yhteydessä lapsen vapaa-ajan liikuntaan. Vähän liikkuvat tytöt olivat olleet jo kahden vuoden iästä saakka useammin ylipainoisia kuin runsaammin liikkuvat ikätoverinsa. Sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden kasautuminen oli tavallisempaa vähän kuin paljon liikkuvilla nuorilla. Vähän liikkuvilla pojilla oli lisäksi huonompi olkavaltimon laajentumiskyky kuin paljon liikkuvilla pojilla. Tämä on tärkeä löydös, koska valtimon laajentumiskyky kuvannee sydän- ja verisuoniterveyttä jo ennen rakenteellisten muutosten ilmaantumista. Useat nuoret, etenkin tytöt, liikkuivat vähän vapaa-ajallaan. Vähäisellä vapaa-ajan liikunnalla oli haitallinen yhteys sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöihin sekä valtimon laajentumiskykyyn. Nuorten kannustaminen liikunnalliseen elämäntapaan on erittäin tärkeää sydän- ja verisuoniterveyden edistämiseksi sekä nuoren että kansanterveyden kannalta.

Survival and Quality of Life among Patients with Severe Lower Extremity Peripheral Arterial Disease

Lower extremity peripheral arterial disease (PAD) is associated with decreased functional status, diminished quality of life (QoL), amputation, myocardial infarction, stroke, and death. Nevertheless, public awareness of PAD as a morbid and mortal disease is low. The aim of this study was to assess the incidence of major lower extremity amputation due to PAD, the extent of reamputations, and survival after major lower extremity amputation (LEA) in a population based PAD patient cohort. Furthermore, the aim was to assess the functional capacity in patients with LEA, and the QoL after lower extremity revascularization and major amputation. All 210 amputees due to PAD in 1998–2002 and all 519 revascularized patients in 1998–2003 were explored. 59 amputees alive in 2004 were interviewed using a structured questionnaire of QoL. Two of each amputee age-, gender- and domicile-matched controls filled in and returned postal self-administered QoL questionnaire as well as 231 revascularized PAD patients (the amount of these patients who engaged themselves to the study), and one control person for each patient completed postal self-administered QoL questionnaire. The incidence rate of major LEA was 24.1/100 000 person-years and it was considerably high during the years studied. The one-month mortality rate was 21%, 52% at one-year, and the overall mortality rate was 80%. When comparing the one-year mortality risk of amputees, LEAs were associated with a 7.4-fold annual mortality risk compared with the reference population in Turku. Twenty-two patients (10%) had ipsilateral transversions from BK to AK amputation. Fifty patients (24%) ended up with a contralateral major LEA within two to four amputation operations. Three bilateral amputations were performed at the first major LEA operation. Of the 51 survivors returning home after their first major LEA, 36 (71%) received a prosthesis; (16/36, 44%) and were able to walk both in- and outdoors. Of the 68 patients who were discharged to institutional care, three (4%) had a prosthesis one year after LEA. Both amputees and revascularized patients had poor physical functioning and significantly more depressive symptoms than their controls. Depressive symptoms were more common in the institutionalized amputees than the home-dwelling amputees. The surviving amputees and their controls had similar life satisfaction. The amputees felt themselves satisfied and contented, whether or not they lived in long-term care or at home. PAD patients who had undergone revascularizations had poorer QoL than their controls. The revascularized patients’ responses on their perceived physical functioning gave an impression that these patients are in a declining life cycle and that revascularizations, even when successful, may not be sufficient to improve the overall function. It is possible that addressing rehabilitation issues earlier in the care may produce a more positive functional outcome. Depressive symptoms should be recognized and thoroughly considered at the same time the patients are recovering from their revascularization operation. Also primary care should develop proper follow-up, and community organizations should have exercise groups for those who are able to return home, since they very often live alone. In rehabilitation programs we should consider not only physical disability assessment but also QoL.

Influence of Heat Treatment on Strength Properties of Finger-jointed Components

The purpose for the thesis was to study the thermo treatment of finger-jointed wood. The thesis concentrated on examining the tensile and bending strength of finger-jointed and thermo treated wood. The aim was to find out how different treatment temperature levels and adhesives influence the strength of wood that has been finger-jointed before heat treatment. Secondary objectives were to examine the influence of the treatment time at one temperature, determine differences in the strength between the joints in heartwood and sapwood, examine the visual appearance of the finger joints after the treatment and establish possibilities to reach a characteristic strength level corresponding to C14. Only minor differences in strength properties were measured between the finger-jointed wood treatments II and III. A greater difference was shown between these two treatment temperatures I, which lead to reduced strength. The average strength of joints glued with adhesive 2 was higher after treatments II and III compared to those glued with the adhesive 1. At the treatment temperature I, the adhesive 1 strength properties were at the same level compared to the adhesive 2 or better. There were not any significant differences.