Ryhmärajoja ja hierarkioita : etnografinen tutkimus peruskoulun yläasteen liikunnanopetuksesta

This study examines gender as a dimension of group divisions and differences in physical education (PE) lessons at school. The aim is to look at those structures and practices which direct the ways the girls and the boys move their bodies at secondary school in 2000’s while growing up to become women and men. Theoretically, the goal is to clarify how the social is inscribed to the bodies in the context of physical education lessons at school. This ethnographic study was conducted in the physical education lessons of 7th graders (13-14-year-olds) by observing the everyday life in five PE groups and by interviewing pupils (N=27) and their teachers (N=2). This method has given the researcher “a sense of the game”; an embodied experience of the feel for the game of the studied phenomenon. The access to the contextual “positions of expertise” does not seem to be socially and materially equally distributed in physical education. In PE the criteria of inclusion and exclusion were intertwined with physical skills and friendships, these hierarchies becoming visible in the situations of team choice in PE lessons. Not all families have possibilities to enable their children to participate in expensive leisure sports activities. Therefore the family’s societal position is in relation to the construction of leisure time activities. The access to certain possibilities demands time and money. In Finland the physical education is mainly carried out in differentiated groups for girls and boys. In physical education, the gender-differentiated groups, and partially the different practices of these groups activate, and on the other hand suppress, situations of gender related borderwork. In this research, both pupils and PE teachers repeatedly mentioned the naturality of the differences while speaking about gender. The differences were also restored to gender. I apply Erving Goffman’s dramaturgical view to the social situations, ethnographic fieldwork and interviews. My central statement is that in ethnography the audience has access to the backstage of the researcher since reporting does not follow the traditional division to the public and the private.

Matkailurakentaminen ja sen diskursiivinen rakentuminen Kilpisjärvellä

This master s thesis examines tourism related housing and related discourses in the village of Kilpisjärvi, Finland. I study the tourism development in Kilpisjärvi and the debate related to this process. My methodology is based on discourse and content analysis. The purpose of this study is to examine and classify the discourses of tourism related housing and what are the lessons learned from the recent development of Kilpisjärvi. Kilpisjärvi is the northernmost village in western Finnish Lapland, located in the middle of the highest mountain area of Finland. The area has been reindeer herding area of Saami people for centuries, but it has lacked permanent settlement until the beginning of 20th century. The first tourist accommodation was built in 1930s, followed by the road in 1940s and the hotel in 1950s. Traditionally the area has attracted skiers and hikers. The area is also known for its extraordinary nature and rare plant life. Tourism development was slow in Kilpisjärvi until the turn of millennium when rapid growth in tourism related housing was triggered by extensive land use planning. Small wilderness village of Kilpisjärvi has grown to a tourism centre with over 800 beds in commercial enterprises, more than hundred second-homes, and two large caravan areas. This development has raised conflicts among villagers. The empirical part of this study is based on the interviews of 17 permanent dwellers of Kilpisjärvi and three Norwegian cottage owners. Six discourses can be distinguished: 1) Nature and landscape, 2) Economy, 3) Place, 4)Reindeer herding, 5) Governance and 6) Possibilities to influence decision-making. The first discourse stressed that tourism development and building should adapt to nature and landscape, while economic discourse stressed the economical importance of tourism to Kilpisjärvi and the municipality of Enontekiö. The third discourse noted the change of Kilpisjärvi as a place due to the boom of tourism development. The discourse of reindeer herding was clearly distinguished from others, seeing tourism development merely negative. Governance was seen as an important tool in regulating development, but many saw that the municipal administration has failed to take into account other aspects of tourism development than economical factors. Many villagers saw their influence in decision-making weak, while landowners and municipal decision-makers were seen as oligarchy in land-use planning regardless of formal participatory planning process enforced by law. I conclude that it is important to take into account the diversity of local discourses in tourism development and land use issues. Transparent and genuine participatory planning process would promote sustainable development, prevent conflicts and allow decisions and development which would satisfy larger number of local dwellers than presently.

Sairaanhoitajat työn imussa? Palkkatyön sisällön ja kulttuuristen lähtökohtien tasapainossa

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mikä saa pitkän työuran tehneet sairaanhoitajat innostumaan työstään. Taustalla on yhteiskunnallinen tilanne, jossa työelämän vetovoimaisuuden lisääminen ja ikääntyvien työntekijöiden työssä jaksaminen ovat keskeisiä poliittisia tavoitteita. Aihetta lähestytään positiivisesta psykologiasta lähtöisin olevan työn imun käsitteen avulla. Se on määritelty pysyväksi, ”myönteiseksi, tunne- ja motivaatiotäyttymyksen tilaksi, jota luonnehtivat tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen työhön” (Hakanen 2009a, 9). Tutkimuksessa kysytään, voidaanko työn imua ymmärtää myös sosiologisesta näkökulmasta. Oletuksena on, että käsitteen taustalla on muutakin kuin psykologisesta perinteestä käsin jäsentyvää vaihtelua. Empiirisen aineiston muodostavan 11 sairaanhoitajan koko työuraa ja nykyistä työtä koskevat tiettyihin teemoihin ankkuroidut syvähaastattelut. Otosta poimittaessa on etsitty sellaisia haastateltavia, jotka kokevat kantavansa työn imua. Aineiston analyysitapana on käytetty matriisin avulla sovellettua kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Työn imua hahmotetaan analyysissä henkilöhistoriallisten haastatteluiden – menneen, nykyisen ja tulevan – kautta. Pyrkimyksenä on etsiä tarinoita mahdollisesti yhdistävää kulttuurista muotoa ja ymmärtää, mihin se perustuu. Analyysin nojalla vastuurationaalisuuden käsite (esim. Korvajärvi 1986) näyttäisi jäsentävän osan haastateltavien suhteesta työhönsä. Avain työn imun löytymiseen näissä tarinoissa on kuitenkin se, kuinka haastateltavilla on ollut henkilökohtainen halu mennä eteenpäin ja kykyä ratkaista ongelmia työuransa aikana ja nykyisessä työssään. Tämä havainto tulkitaan Max Weberin (1922, 1980) käsitteiden – arvorationaalisen ja päämäärärationaalisen toiminnan väliseen suhteen – avulla. Tulokseksi syntyy oletus siitä, että analyysin kohteena olevissa tarinoissa on kyse yhteisestä kulttuurisesta tarinasta siitä, millainen on hyvä ihminen, miten hyvä ihminen toteuttaa itseään työssä ja miten hän tekee työtään: tarmokkaasti, omistautuen ja uppoutuen. Henkilökohtainen halu mennä eteenpäin ja kyky ratkaista ongelmia nojaa sairaanhoitajien erityiseen eetokseen, kutsumustyöhön ja hoivan moraaliin tavalla, joka on rakenteellisesti yhtäläinen protestanttisuutta leimaavan yksilöllisen jumalasuhteen kanssa. Lisäksi analyysin perusteella esitetään, että työn imun edellytys on arvorationaalisen eetoksen lisäksi oikeanlainen, riittävät työn voimavarat sisältävä ympäristö, jossa hoitotyön keskeiset palkinnot on mahdollista saavuttaa. Tällöin palkkatyön sisältö kohtaa kulttuuriset lähtökohdat, ja tulos näkyy työn imuna. Keskeisimmät taustoittavat lähteet ovat Henriksson, Lea & Wrede, Sirpa (toim.) (2004a). Hyvinvointityön ammatit ja Hakanen, Jari (2009a). Työn imun arviointimenetelmä (Utrecht Work Engagement Scale). Sosiologisen tulkinnan kannalta tärkein teoreettinen lähde on Weber, Max (1980): Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki.

Morphogenesis of Mammalian Endoplasmic Reticulum and Golgi Apparatus throughout the Cell Cycle

The endoplasmic reticulum (ER) and the Golgi apparatus are organelles that produce, modify and transport proteins and lipids and regulate Ca2+ environment within cells. Structurally they are composed of sheets and tubules. Sheets may take various forms: intact, fenestrated, single or stacked. The ER, including the nuclear envelope, is a single continuous network, while the Golgi shows only some level of connectivity. It is often unclear, how different morphologies correspond to particular functions. Previous studies indicate that the structures of the ER and Golgi are dynamic and regulated by fusion and fission events, cytoskeleton, rate of protein synthesis and secretion, and specific structural proteins. For example, many structural proteins shaping tubular ER have been identified, but sheet formation is much more unclear. In this study, we used light and electron microscopy to study morphological changes of the ER and Golgi in mammalian cells. The proportion, type, location and dynamics of ER sheets and tubules were found to vary in a cell type or cell cycle stage dependent manner. During interphase, ER and Golgi structures were demonstrated to be regulated by p37, a cofactor of the fusion factor p97, and microtubules, which also affected the localization of the organelles. Like previously shown for the Golgi, the ER displayed a tendency for fenestration and tubulation during mitosis. However, this shape change did not result in ER fragmentation as happens to Golgi, but a continuous network was retained. The activity of p97/p37 was found to be important for the reassembly of both organelles after mitosis. In EM images, ER sheet membranes appear rough, since they contain attached ribosomes, whereas tubular membranes appear smooth. Our studies revealed that structural changes of the ER towards fenestrated and tubular direction correlate with loss of ER-bound ribosomes and vice versa. High and low curvature ER membranes have a low and high density of ribosomes, respectively. To conclude, both ER and Golgi architecture depend on fusion activity of p97/p37. ER morphogenesis, particularly of the sheet shape, is intimately linked to the density of membrane bound ribosomes.

Hyvinvointivaltion pelastamisella huonosti voivia eläkeläisiä? – mediakeskustelua vuoden 2009 eläkeiän nostopäätöksestä

This thesis examines the media debate on pensions. The case analysed in the thesis is the debate that sharpened after the Finnish government made the decision to raise the retirement age. The analysed data consists of articles published in the printed media during one month after the decision was made on 24th of February in 2009. The aim of the study is to describe how the decision is argued about by different positions of speakers and how retirement is justified from the perspective of the individual. Furthermore, the purpose is to discover different ways of discussing the pensioner. The theoretical frame for this study is social constructivism, which understands reality as socially constructed with language. From this perspective, media texts can be seen as one form of shaping reality. The data is analysed by using different methods. Thematisation is used to discover the key topics, and quantification is used to examine the prevalence of different arguments. The method in which the speaker’s ways of speaking is analysed in different participant categories I call “a speaker position analysis”. The debate around the decision to raise the retirement age highlight the power struggle both between the government and the opposition as well as the government and employee unions. One thing all discussants agree is the need to raise the retirement age. From the individual's perspective, retirement is justified mostly with hard working conditions and inadequacy of health. The pensioner's image is appearing gloomy in most discourses. Prevailing discourses are seeing a pensioner either sick and tired or someone who is not good for work and has lost his dignity. The debate around the decision is intertwined around the concepts of welfare state and individual's well-being. In the postmodern society, human preferences are individualised. Welfare state means different things to different people, as well as the individual's subjective perception of well-being is unique. These two aspects are the ones which raise the tension in the analysed media debate.

Sense of Coherence : Determinants and consequences

ABSTRACT Sense of coherence (SOC) is a core concept within Antonovsky s salutogenic theory and is argued to be a psychological determinant of health. The present social-epidemiological study explores the associations between a wide range of generalized resistance resources of SOC among Finnish- and Swedish-speaking women and men with a view to gaining deeper insight into its developmental circumstances and determinants. Secondly, a five-year follow-up study was conducted in order to assess the stability of SOC in difficult life events. Finally the role and effect of SOC in the intentions to retire early was investigated in a prospective study. The above studies were based on two data sets: the Finnish 'Survey on Living Conditions' (ELO-94) conducted in 1994 by means of personal face-to-face interviews (N=6506), and a prospective postal survey of the 15-year Health and Social Support (HeSSup) study for which the baseline data was collected in 1998 (N=25 898) and the follow-up in 2003. The present study reveals that the level of SOC in adulthood is strongly dependent on close and successful social relationships during both childhood and adulthood, and that there is a strong association with qualitative work features. Not having a partner as well as being unable to use one s skills at work proved to threaten men s SOC in particular, whereas a lack of social support did the same for women. Otherwise, the association with generalized resistance resources turned out to be quite similar in both genders. Swedish-speaking Finns appear to have a slightly stronger SOC due to the better psycho-emotional circumstances in the childhood home and work circumstances in adulthood, in other words higher levels of generalized resistance resources compared to Finnish speakers. These language group differences did not concern any social-life factors included in the present study. The results of the five-year follow-up study suggest that SOC is not stable, and that the level clearly decreases after a negative life event. Even a strong SOC decreased during the follow-up period and, furthermore, was no more stable than a mediocre or weak SOC. There seems to be a clear and independent association with the intentions to retire early among both men and women following full adjustment. Swedish speakers appear to be less inclined to retire early than Finnish speakers. In the light of the present study, it seems that SOC is determined not only by socio-economic factors but also by close and successful social relationships during both childhood and adulthood. This applied to both genders and language groups. Interventions aimed at promoting the health of the disadvantaged should therefore focus on families with children, and extend later also to other than socio-economic spheres of life. SOC theory could also be applied in efforts to inhibit early retirement: management practices aimed at providing employees with a work environment and tasks that are comprehensible, manageable and meaningful could potentially decrease the intentions to retire early.

Pilkahduksia Pilkkeestä – tutkimus ikääntyvien päihteidenkäyttäjien päivätoimintaryhmistä

Tutkimuskohteenani ovat Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projektin päivätoimintaryhmät ikääntyville päihteidenkäyttäjille. Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projekti on osa Sininauhaliiton Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hanketta ja sitä rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Idea tutkimuksen tekoon nousi Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hankkeen tutkimustarpeiden myötä, tarpeesta saada kuuluviin yhden osahankkeen asiakkaiden ääni ja nostaa esiin heidän näkemyksensä ja kokemuksensa ryhmätoiminnasta, johon he osallistuvat, ja jota ei ole tutkittu vielä. Yhtenä perusteluna tutkimuksen tekemiselle on myös se, että aihe on uusi ja sitä ei ole juurikaan tutkittu. Tutkimusotteeni on etnografinen. Olen havainnoinut kolmea, Helsingin Diakonissalaitoksen eri tiloissa kokoontuvaa Pilke-ryhmää reilun puolen vuoden ajan. Tämän lisäksi olen haastatellut ryhmien jäseniä ryhmähaastattelun keinoin. Tutkimusnäkökulmaani olen laajentanut koskemaan myös ohjaajien työtä, koska pidän heidän työnsä näkyväksi tekemistä tärkeänä. Analyysissä yhdistän etnografisen aineiston temaattista luentaa ja diskurssianalyyttisempää otetta kiinnittäen huomiota puheella tuotettuihin ja puheen tuottamiin merkityksiin, vuorovaikutukseen keskustelijoiden välillä sekä identiteetin rakentumiseen puheessa. Tutkimuksessa pyrin kuvaamaan ja ymmärtämään ikääntyvien päihteidenkäyttäjien ryhmätoimintaa ja sen merkitystä ikääntyville sekä sitä, miten ryhmään löydytään. Ryhmähaastatteluissa kiinnostukseni kohdistuu etenkin siihen, miten ikääntyvät kokevat Pilke-ryhmätoiminnan ja millaisia määrittelyjä he itsestään ja suhteestaan ryhmätoimintaan tai alkoholiin antavat. Tuon esiin myös sitä, millaisiin haasteisiin tutkija voi törmätä tutkiessa ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Pohdin esimerkiksi afaattisesti puhuvien ihmisten haastattelemista ryhmähaastattelun keinoin sekä miksi havainnointi on mielestäni hyvä tapa tutkia ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Tulo Pilkkeeseen alkaa etsivästä työstä. Verkostojen yhteistyöllä ryhmiin päätyvät sellaiset ikääntyvät, joista suurin osa ei olisi kotonaan aktiivisten eläkeläisten harrastuspiireissä, koska niissä ei ole totuttu käymään ja sosiaalinen elämä on rajoittunut esimerkiksi lähiöravintolaan. Puhutaan haastavanakin pidetystä vähemmistöstä ikääntyneiden joukossa. Alkoholia on käytetty jo pitkään, tai sitä on ryhdytty käyttämään runsaasti vasta iäkkäänä. Pilkkeeseen löytyvistä ikääntyvistä varsin suuri osa kuitenkin kiinnittyy ryhmään. Tähän syynä ovat uusien ihmiskontaktien saamisen tärkeys, ohjaajien persoona, keskustelumahdollisuus ja mahdollisuus tehdä käsillä jotain, mitä kenties ei koskaan tulisi kotona tehtyä. Kynnys osallistumiseen on matala ja vaatimuksia elämäntapoja muuttamiselle ei ole. Pilkkeen merkitys siihen osallistuville on tulosteni mukaan suuri. Pilke katkaisee usein yksinäiseksikin koettua arkea ja muut ryhmässä käyvät koetaan tärkeiksi. Pilke tarjoaa mahdollisuuden jakaa ajatuksiaan ja omaa elämäntarinaansa. Huumori kantaa Pilke-tapaamisia. Myös käsillä tekeminen koetaan tärkeäksi ja sen huomaaminen, että tekemisen taito on tallella, voimaannuttaa. Pilke luo uudenlaista järjestystä elämään ja sen myötä myös alkoholinkäyttö osalla vähenee. Etenkin pitkäaikaisille jäsenille Pilkkeen voi sanoa muodostuvan kiinnipitäväksi ympäristöksi, joka on tutkimukseni keskeinen, alun perin D.W. Winnicottin käyttämä käsite.

Maaseutupolitiikan YTR. Itsearviointitutkimus 2010

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä on pääosin poliittis-hallinnollisessa tilassa toimiva, uusi verkostomainen hallintasommitelma, jossa on mukana myös hallinnon ulkopuolisia toimijoita ja tahoja. Kokonaisuutta nimitetään tässä YTR-verkostoksi. Itsearvioinnin tarkoituksena oli argumentoida esiin YTR-verkoston toiminnan kriittiset kohdat. Arviointitutkimuksesta vastasi Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti ja sen toteutti 25.8. – 31.12.2010 välisenä aikana tutkimusjohtaja, dosentti Torsti Hyyryläinen. Itsearviointiin osallistui valtioneuvoston viisivuotiseksi toimikaudeksi (2008-2013) nimeämän maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän jäseniä ja varajäseniä. Kokoavana tuloksena esitetään seuraava analyysi: 1. YTR-verkoston tiedollinen kapasiteetti on vahva. 2. YTR-verkostolla on potentiaalisesti laajat suhderesurssit mutta ne ovat alihyödynnettyjä. 3. YTR-verkostolla on mobilisoitikapasiteettia mutta sen omat voimavarat ovat niukat. YTR-verkostolla on ollut keskeinen rooli maaseutupolitiikan muotoutumisessa ja kehittymisessä. Keskustelu maaseudun kehittämistä olisi Suomessa ollut oleellisesti vähäisempää, heikommin jäsenneltyä ja tietopääomaltaan suppeampaa ilman YTR-verkostoa. Verkostossa on monialaista asiantuntemusta, jonka perusteella se on kyennyt vastaamaan laajoihin maaseutupoliittisiin kommunikaatiotarpeisiin. Tästä yhtenä esimerkkinä on maaseutupoliittisen selonteon perusteellinen valmistelu ja monivaiheinen käsittely eduskunnassa vuonna 2010. Verkostosuhteiden hallinnan kehittäminen nousee arvioinnissa tärkeimmäksi YTR-verkoston toimintakyvyn, tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden kehittämisen painopisteeksi. Verkosto näyttää saavuttaneen tärkeän kehitysvaiheen, josta ei päästä eteenpäin ilman sen kysymyksen pohdintaa, miten YTR-verkoston suhdekapasiteettia, eli suhteita keskeisiin sidosryhmiin voitaisiin kehittää. Valta on YTR-verkostossa komplisoiduinta ja ongelmallisinta juuri suhderesurssien alueilla. Se kiteytyy kysymykseen poliittisesta valmistelu- ja päätösvallasta, eli kenellä on legitiimi asema toisaalta muotoilla poliittiseen päätöksentekoon etenevät aloitteet ja lopulta tehdä poliittisesti sitovia päätöksiä koskien maaseutua ja sen kehittämistä. Medioiden vaikutusvallan huomioiminen on entistä tärkeämpää. Niiden suuntaan vahvemmin kommunikoimalla YTR-verkosto voi tulevaisuudessa lisätä vaikutusvaltaansa. Toistaiseksi lähes täysin käyttämätön potentiaali on sosiaalisen median verkostoissa, joihin YTR:n säikeet eivät vielä juurikaan ulotu. Suhdepääomassa on siis YTR:n voima ja samalla sen heikkous. Tämä johtopäätös on merkittävä erityisesti valtioneuvoston asettaman yhteistyöryhmän itsensä kannalta. Yhteistyöryhmän tulisi itse vapautua komiteamaisista työtavoista ja kehittää niitä monimuotoisemmiksi. Paikallaan on myös kysyä: mitä yhteistyöryhmän jäsenet ja jäsenyhteisöt ovat valmiita tekemään YTR:n suhderesurssien kehittämiseksi?

Voittoa tavoittelemattoman organisaation brandin rakentaminen. Case Slow Food

Tämän pro gradu-tutkielman tavoitteena oli kartoittaa voittoa tavoittelemattoman Slow Food-organisaation brandiin liitettyjä mielikuvia ja niitä tekijöitä, joilla brandin tavoitekuvaa tulisi jatkossa rakentaa. Koska nykyisin brandi ei ole enää pelkkien liikeyritysten yksityisomaisuutta, tutkimuksen teoreettinen asemointi perustui yhtäältä organisaation tunnettuuden kasvattamiseen brandin rakentamisen avulla ja toisaalta voittoa tavoittelemattoman toimintaympäristön erityispiirteiden näkökulmaan. Case-osion avulla haluttiin tarkastella globalisaation ja elintarviketalouden keskittymiselle vaihtoehtoisen, paikallisuuteen perustuvan ruokajärjestelmän vaikutuksia, mahdollisuuksia ja haasteita. Tutkimuksen empiirinen osuus muodostui laadullisesta tapaustutkimuksesta, jonka kohteena oli Slow Food-organisaatio. Tutkimus suoritettiin haastattelemalla kahtatoista Slow Food-organisaation sidosryhmien edustajaa Italian Piemontessa henkilökohtaisin haastatteluin, joiden pohjana oli brandi identiteetin elementeistä luodut kaksi teemaa: mielleyhtymiin ja arvoväittämään liittyvät tekijät. Aineiston analysoinnissa käytettiin teemoittelua ja sisällönanalyysia. Tutkimuksen lähestymistapa oli abduktiivinen. Tulosten mukaan Slow Food-brandi identifioituu sidosryhmilleen ensisijaisesti luotettavan ruoan kautta, johon katsottiin kuuluvan aidot, puhtaat raaka-aineet ja paikallisesti tuotetun ja jalostamattoman ruoan hyvä jäljitettävyys. Myös tiettyyn paikkaan ja arvoihin sidottujen kokemusten ja odostusten täyttymisen kautta saatu sosiaalinen ja kulttuurinen jatkuvuus nimettiin brandin vahvuudeksi. Lisäksi vastuullisen tuottamisen ja kuluttamisen sekä aitojen makujen ja laadukkaan ruokavalion edistäminen korostuivat jonkin verran vastauksissa. Näillä perusvahvuuksilla toivottiin brandin identiteettiä rakennettavan myös tulevaisuudessa. Haastateltavien mielestä Slow Food-organisaatio erilaistaa itsensä muista ensisijaisesti lupaamalla yksilölle korkealuokkaisia, aitoja tuotteita ja palveluja, joilla on henkilökohtaisten hyötyjen lisäksi positiivisia seuraamuksia myös oman alueen työllisyyden ja talouden kehitykseen. Organisaation tulisi myös jatkossa luoda uskottavuutta toimintaansa eritoten sen kautta, että brandi lunastaa lupauksensa laadusta ja aitoudesta. Toisaalta erottautuakseen muista lähi- ja luomuruokabrandeista Slow Food-brandin arvoväittämässä tulisi tulevaisuudessa selkeämmin korostua myös toiminnan voittoa tavoittelemattomuus ja brandiin liittyvä elämyksellisyys. Sidosryhmien kiinnostusta ja brandin lupauksen tehoa alentaviksi tekijöiksi nimettiin yleinen ruoan arvostuksen väheneminen sekä Slow Food-tuotteiden ja -palvelujen korkea hinta, huono saatavuus ja näkyvyys. Keskeisimpinä ratkaisuina pidettiin kuluttajien informatiivisen tiedon lisäämisen ohella pientuottajien verkostoitumista ja uusia yhteistyön muotoja kuten tuottajien yhteisiä jakeluketjuja ja paikallismyymälöitä. Näiden lisäksi brandin tunnistettavuuden parantaminen ja aktiivisempi tarjonta kyltityksin, tuotteiden pysyvän läsnäolon ja vähittäiskaupan mukaantulon kautta sekä eräät muut markkinoinnin osa-alueet kuten sosiaalinen media, Internet ja kansainväliset ruoka-alan tapahtumat nimettiin brandin lupausta kirkastaviksi elementeiksi. Pientuotannon lisääminen verotuksen kohdentumisen muutoksilla nähtiin keinoksi pudottaa paikallisen ruoan hintaa.Toisaalta korkeaa hintaa perusteltiin laadukkaaseen imagoon liittyvien argumenttien lisäksi luonnollisen kysynnän kasvulla, jota arveltiin saatavan tulevaisuudessa suurista ikäluokista, yhä kasvavasta koulutus- ja tulotasosta sekä valveutuneemmista kuluttajista.

Pylväskäytävien suojassa : Pompejilainen peristyylipuutarha sosioekonomisen edustamisen muotona

Pro gradu -tutkielmani käsittelee pompejilaisessa yksityistalossa ollutta puutarhaa, jota kiertää pylväskäytävä tai useampia. Tätä tilaa kutsutaan peristyylipuutarhaksi. Peristyyli oli tärkeä osa roomalaisen ja siis myös pompejilaisen talon julkista osaa. Se oli avoin vierailijoille, siksi voidaan olettaa, että peristyylipuutarhalla olisi haluttu esittää omaa vaurautta ja sosiaalista asemaa. Työni keskittyy siihen, miten talon asukkaan varallisuus ja sosiaalinen asema näkyvät peristyylipuutarhassa. Tutkin myös, mitä muuta peristyyli viestii omistajastaan. Tutkimukseni liitteenä on lista Pompejin yksityistalojen peristyyleistä ja niiden tiedoista. Niitä vertailemalla analysoin sitä, millainen tila peristyylipuutarha on ollut. Aineistona tutkielmassani ovat konkreettisesti Pompejin yksityistalojen peristyylipuutarhat ja niiden rakenteet sekä arkeologiset löydöt. Peristyylipuutarhoja on 168 kappaletta. Lisäksi seinämaalaukset ja piirtokirjoitukset välittävät tietoa niin peristyylistä kuin sen omistajasta. Tiedot peristyyleistä olen kerännyt tutkimuskirjallisuudesta löytyneistä luetteloista, joissa on tietoa Pompejin taloista ja puutarhoista. Murto-osassa peristyylipuutarhoista olen käynyt ja kerännyt niistä tietoa työhöni. Huomioin antiikin kirjallisen tradition, sen käsitellessä aihettani. Ensimmäisenä käsittelen peristyylipuutarhaa arkkitehtuurin kannalta. Tutkin, mihin peristyyli on sijoitettu pompejilaisessa talossa ja millaisia arkkitehtonisia ratkaisuja tilassa on käytetty. Peristyyli on usein talon ovelta avautuvalla näköakselilla, joka leikkaa läpi talon tärkeimpien julkisten tilojen. Ne ovat atrium eli eteishalli, tablinum eli vastaanottohuone ja peristyylipuutarha. Aina peristyyli ei ole tällä akselilla. Joissain taloissa peristyyli voi olla atriumin tai tablinumin paikalla. Pompejin peristyyleissä on pylväskäytäviä yhdestä neljään. Usein puutarhaosa on erotettu pylväskäytävistä aidalla. Seuraavaksi tutkin peristyylipuutarhasta löytyneitä rakenteita, irtaimistoa, kasveja ja istutuksia. Tarkastelen näiden yleisyyttä ja sitä, mitä ne kertovat peristyylin käyttötarkoituksesta. Puutarhoissa on ollut vesikouruja, kaivoja, altaita, suihkulähteitä, vesisäiliöitä ja niiden suuaukkojen renkaita. Kiinteitä rakennelmia ovat tricliniumit eli oleskelu- ja ruokailuryhmät, kotijumalien pyhäköt, alttarit, nissit ja katokset. Irtaimia löytöjä on peristyyleissä monenlaisia. Yleisimpiä ovat pöydät, aurinkokellot, lamput, amforat ja erilaiset astiat sekä ruukut. Kasveja on huomioitu vähän Pompejin kaivauksissa, mutta peristyylipuutarhoista on löytynyt merkkejä puista ja pensaista sekä säännöllisistä ja epäsäännöllisistä istutuksista. Viimeisenä käsittelen peristyylipuutarhan koristelua, ja minkälaisen kuvan se välittää talon omistajasta. Puutarhoissa oli veistoksia ja seinämaalauksia. Molemmissa käsitellään luontoaiheita, jotka ovat helposti liitettävissä puutarhaan. Suosittuja ovat myös mytologiset aiheet. Veistoskoristelussa selkeästi yleisin on viinin jumala Dionysos ja häneen liittyvät hahmot. Myös muita jumaluuksia esiintyy kuten Venus. Se ja Dionysos liitettiin antiikissa luontoon ja puutarhaan. Peristyylipuutarha oli monipuolinen tila, jossa eri elämänalueet kohtasivat toisensa. Peristyyleissä voitiin työskennellä. Puutarhaosa saattoi olla hyötykäytössä esimerkiksi kasvimaana. Peristyylissä tai sen ympäristössä oleskeltiin, juhlittiin ja viihdytettiin vieraita, siksi siellä esitettiin omaa varakkuutta runsaalla veistoskoristelulla, altailla ja suihkulähteillä. Jo laaja pinta-alainen peristyyli oli osoitus vauraudesta. Aina ei haluttu näyttää varakkuutta, vaan joskus koristeellinen peristyyli oli syrjässä talon ovelta avautuvalta näköakselilta. Uskonto oli osa peristyyliä, vaikka uskonnon harjoittamiseen liittyvät rakenteet sijoitettiin yleensä talon muihin tiloihin. Uskonto ja mytologia ovat kuitenkin vahvasti läsnä peristyylien koristelussa. Selkeitä poliittisia viittauksia peristyylipuutarhoissa on vähän, mutta roomalaisia piirteitä niissä voidaan havaita. Roomalaiset vaikutteet peristyylin koristelussa ja arkkitehtuurissa viestittävät mahdollisesti talon omistajan roomalaismielisyydestä. Roomalaiset piirteet ovat myös olleet trendejä aikakauden peristyyleissä.

Tupakka, luokka ja terveyskäyttäytymisen ongelma

Smoking has decreased significantly over the last few decades, but it still remains one of the most serious public health problems in all Western countries. Smoking has decreased especially in upper socioeconomic groups, and this differentiation is an important factor behind socioeconomic health differentials. The study examines smokers risk perceptions, justifications and the meaning of smoking in different occupational groups. The starting point of the research is that the concept of health behaviour and the individualistic orientation it implies is too narrow a viewpoint with which to understand the current cultural status of smoking and to explain its association with social class. The study utilizes two kinds of data. Internet discussions are used to examine smokers risk perceptions and counter-reactions to current public health discourses. Interviews of smokers and ex-smokers (N=55) from different occupations are utilized to analyse the process of giving up smoking, social class differences in the justifications of smoking and the role of smoking in manual work. The continuing popularity of smoking is not a question of lacking knowledge of or concern about health risks. Even manual workers, in whom smoking is more prevalent, consider smoking a health risk. However, smokers have several ways of dealing with the risk. They can equate it with other health risks confronted in everyday life or question the adequacy of expert knowledge. Smoking can be seen as signifying the ability to make independent decisions and to question authorities. Regardless of the self-acknowledged dependency, smoking can be understood as a choice. This seemingly contradictory viewpoint was central especially for non-manual workers. They emphasized the pleasures and rules of smoking and the management of dependency. In contrast, manual workers did not give positive justifications for their smoking, thus implying the self-evident nature of the habit. Still, smoking functions as a resource in manual work as it increases the autonomy of workers in terms of their daily tasks. At the same time, smoking is attached to other routines and practices at workplaces. The study shows that in order to understand current trends in smoking, differing perceptions of risk and health as well as ways of life and their social and economic determinants need to be taken into account. Focussing on the social contexts and environments in which smoking is most prevalent is necessary in order to explain the current association of smoking with the working class.

Kerjääminen ja kaupustelu kielletty. Kerjäämisen vastustaminen Helsingissä 1930-luvun laman aikana ja kontrollin diskurssit.

Opinnäytetyössäni tarkastelen kerjuun kontrollin muotoja Helsingissä 1930-luvun laman aikana. Kontrollitoimenpiteiden lisäksi tutkin kerjuun määrittelemistä ongelmaksi ja ilmiön tuomitsemista. Poimin moniäänisestä diskurssista keskeisiä argumentteja, jotka määrittivät kerjäämistä ja sen kitkemiseksi valittuja keinoja. Diskursseja analysoimalla pyrin paljastamaan sosiaalisiin ongelmiin ja poikkeavuuden kontrolloimiseen liittyneitä pyrkimyksiä ja valtarakenteita. 1930-luvun lama saattoi Suomessa kymmenet tuhannet henkilöt työttömiksi ja köyhäinhoidon varaan. Köyhäinhoidossa ja irtolaishuollossa työnteon rooli oli ensisijainen ja tilannetta pyrittiin lievittämään varatyöjärjestelmin. Kerjuu oli tarkasteluajanjaksolla kielletty vuoden 1879 vaivaishoitoasetuksella. Kerjuu kuitenkin lisääntyi huomattavasti. Maanteillä liikkuvat kulkurit ja ovilla pyytävät kerjäläiset herättivät virkamiesten, papiston ja kansalaisten huomion ja köyhyydestä tuli paitsi sosiaalinen, myös hyvin poliittinen ongelma. Helsingissä poliisi pidätti pahimpina aikoina yhdeksän kertaa enemmän kerjäläisiä kuin normaaliaikana. Useimmiten pidätetyt lähetettiin kotipaikkakunnalleen, heille annettiin köyhäinhoitoviranomaisten varoitus tai heidät alistettiin maaherran kuulusteluihin. Kerjäämisestä myös tuomittiin yleiseen pakkotyöhön. Seurakunnat ryhtyivät valtion työttömyyskomitean sihteerin pyynnöstä organisoimaan pula-ajan avustustoimenpiteitä ja vastustamaan kerjuuta Helsingissä. Vuonna 1931 perustettiin Diakoniakeskus johtamaan tätä työtä. Propagandallaan Diakoniakeskus pyrki lopettamaan almujen antamisen ovilla, keskittämään avustustoimintaa ja saamaan myös yleisöstä kannattavia jäseniä toiminnalleen. Diakoniakeskuksen toiminta perustui hätäapuaseman ja yösuojan ylläpitämiseen ja se asettui yhteistyöhön myös köyhäinhoitoviranomaisten kanssa. Vallitsevissa diskursseissa kerjääminen esitettiin paheksuttavana ja demoralisoivana toimintana ja sen katsottiin kulkevan käsi kädessä valehtelemisen ja rikollisuuden kanssa. Myös viittaukset nälkävuosiin ja sisällissotaan nousivat esiin viranomaisten esittämissä vaatimuksissa kerjäämisen hillitsemiseksi. Diskursseista ja toiminnasta paljastui voimakkaita kerjäläisten seulomiseen ja laitostamiseen tähdänneitä pyrkimyksiä. Sopeutumattomiksi määritellyt yksilöt tuli alistaa holhouksen ja kontrollin alaisiksi, ja heidät tuli siivota arkipäivän yhteiskunnasta jopa pakkotyölaitoksiin. Diakoniakeskus, viranomaiset ja yleisö olivat kaikki osapuolia siinä kerjuun yhteiskunnalle vahingollisena määrittelevässä diskurssissa, joka heijasteli myös ajan henkeä. Diskursseista nousevatkin esiin ajan hengen mukaiset medikalisoituneen moralismin diskurssit sekä vallanpitäjien moraalinen paniikki köyhyyden äärellä. Vuonna 1937 astuivat voimaan uudet huoltolait, jolloin kerjääminen muuttui köyhäinhoidollisesta kysymyksestä järjestyskysymykseksi ja osaksi irtolaisuutta. Kerjuun vähetessä myös Diakoniakeskuksen toiminnan kannattavuus väheni ja se siirsikin propagandansa painopistettä pois kerjäämisen vastustamisesta. Tutkielman lopussa tarkastelen vielä lyhyesti 2000-luvun romanikerjäläisdiskurssia ja sen yhteneväisyyksiä 1930-luvun keskusteluun ja toimenpiteisiin. Keskeisen lähdeaineiston tutkielmalle muodostavat Helsingin seurakuntayhtymän arkistossa säilytettävät Diakoniakeskuksen lentolehtiset, pöytäkirjat, kirjeet ja lehtileikekokoelma, virallisjulkaisut sekä Huoltaja- ja Poliisimies-lehdissä sekä Suomen Kuvalehdessä julkaistu aikalaiskirjallisuus. Muun lähdeaineiston hankkimisessa olen käyttänyt aineistoja huoltoviraston arkistosta, Helsingin poliisilaitoksen arkistosta sekä Helsingin yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelmista.

“En ole tyhjäpää turha julkku” – Julkkisehdokasdiskurssin hegemonisoituminen 1990-luvun eduskuntavaaleissa

Pro gradu-tutkimukseni käsittelee niin sanottuja julkkisehdokkaita ja heidän representaatiotaan mediassa 1990-luvun eduskuntavaalien aikaan. Nyky-yhteiskunnassa julkkisehdokkaat näyttäytyvät itsestään selvänä ilmiönä, jonka alkuperälle ei juuri uhrata ajatuksia. Ilmiön taustalla on poliittisen kulttuurin muuttuminen yhä viihteellisemmäksi ja henkilökeskeisemmäksi. Poliitikot käyttäytyvät kuin julkisuuden henkilöt ja samalla julkisuuden henkilöt ovat pyrkineet poliitikoiksi. Lisäksi suomalaisessa vaalijärjestelmässä ei käytetä niin sanottuja listavaaleja, vaan äänestetään yksittäisiä ehdokkaita. Niinpä vaaleissa päähuomio kiinnittyy ehdokkaiden henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja yksilöiden välisiin kamppailuihin. Näissä olosuhteissa julkkisehdokkaat ovat potentiaalinen keino saavuttaa lisää näkyvyyttä ja herättää myös politiikasta vähän kiinnostuneiden äänestäjien mielenkiinto. Tutkimukseni ajallinen viitekehys on 1990-luku, sillä halusin selvittää mitkä ovat julkkisehdokasilmiön juuret ja miten ilmiö on kehittynyt. Oman tutkimukseni valossa vuoden 1991 eduskuntavaalit olivat julkkisehdokkaiden läpimurto. Keskeinen hypoteesini on, että media ei anna julkkisehdokkailla tasavertaisia mahdollisuuksia muiden ehdokkaiden kanssa esiintyä vakavasti otettavina ja ”oikeina” poliittisina ehdokkaina. Media puhuu julkkisehdokkaista alentuvasti ja asenteellisesti sekä heidän poliittisia kykyjään epäillen. Tämän asenteellisuuden tutkimiseksi tarkastelin kuutta valtakunnallista sanomalehteä (Helsingin Sanomat, Iltalehti, Ilta-Sanomat, Demari, Nykypäivä ja Suomenmaa) kolmien eduskuntavaalien ajalta. Tarkoituksena oli saada selville onko olemassa jonkinlainen hegemoninen julkkisehdokasdiskurssi, jonka seurauksena kaikista julkkisehdokkaista puhutaan samalla tavalla alentuvasti. Ilmiön taustoitukseksi selvitin julkisuuden teoriaa, politiikan ja viihdeteollisuuden suhdetta, parasosiaalisia suhteita sekä julkkisehdokkaiden historiaa. Hegemonisen diskurssin piirteitä tutkin puolestaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Aluksi tarkastelin millaisia representaatioita, identiteettejä ja suhteita diskurssissa luodaan. Tämän jälkeen tutkin diskurssin ideologisuutta ja hegemonisuutta. Julkkisehdokasdiskurssi näyttäytyi 1990-luvun sanomalehdissä vaihtoehdottomana ja sen sosiaalinen alkuperä pimittyi vuosikymmenen kuluessa. Näin ollen diskurssi hegemonisoitui ja 2000-luvulle tultaessa siitä on muodostunut hyvin itsestään selvä puhetapa, jota ei kyseenalaisteta. Julkkisehdokkaita paheksutaan yleisesti, vaikka puolueet saavat julkkisehdokkaiden kautta näkyvyyttä, media myy heidän avullaan tuotteitaan ja äänestäjät saavat eduskuntaan tuoreita ja ”ryvettymättömiä” kansanedustajia. Pro gradu -tutkimukseni tekee hegemonisen julkkisehdokasdiskurssin näkyväksi, mutta vain media kykenee haastamaan vallitsevan

Avoimesti sitoutuneena : Lähetystyö kristillisessä kasvatuksessa ja vapaaehtoistyössä

In this study the junction of Christian mission, Christian education and voluntary work are examined in the Christian student voluntary association Opiskelijain Lähetysliitto (OL), which is the Finnish successor to the Student Volunteer Movement. The main subjects are the structure and content of the mission education as one aspect of Lutheran education and the reasons for expressing the mission interest through voluntary work. The research questions are as follows: What kind of organization has the OL been? What has mission education been like in the OL? Why have the former chairpersons participated in the OL? How have purposiveness and intentionality arisen among the former chairpersons? The study is empirical despite having a historical and retrospective view, since the OL is explored during the period 1972 2000. The data consists of the OL s annual reports, membership applications (N=629) and interviews of all 25 former chairmen. Data is analysed by qualitative and quantitative content analysis in a partly inductive and partly deductive manner. The pedagogical framework arises from situational learning theory (Lave - Wenger 1991), which was complemented with the criteria for meaningful learning (Jonassen 1995), the octagon model of volunteer motivation (Yeung 2004) and the definitions of intentionality and purposiveness in the theory of teachers pedagogical thinking (Kansanen et al. 2000). The analysis of the archive data showed that the activities of the OL are reminiscent of those of the missions of the Finnish Evangelical Lutheran Church congregations. The biggest difference was that all OL participants were young adults, the age group that is the greatest challenge to the Church. The OL is therefore an interesting context in which to explore mission education and mission interest. The key result of the study was the forming of a model of mission educa-tion. The model has three educational components: values, goals and methods. The gist of the model is formed by the goals. The main goal is the arousing and strengthening of mission interest which has emotional, cognitive and practical aspects. The subgoals create the horizontal vertical and inward outward dimensions of the model, which are the metalevels of mission education. The subgoals reveal that societal and religious education may embody a missionary dimension when they are understood as missionary training. Further, a distinction between mission education and missionary training was observed. The former emphasizes the main goal of the model and the latter underlines the subgoals. Based on the vertical dimension of the model the study suggests that the definition of religious competence needs to be complemented with missional competence. Reasons for participating in the OL were found to be diverse as noted in other studies on volunteering and motivating factors, and were typical to young people such as the importance of social relations. The study created new motivational themes that occurred in the middle of the continuity newness and the distance proximity dimensions, which were not found in Yeung s research. Mission interest as voluntary work appeared as oriented towards one s own spirituality or towards the social community. On the other hand, mission interest was manifested as intentional education in order to either improve the community or to promote the Christian mission. In the latter case the mission was seen as a purpose in life and as a future profession. Keywords: mission, Christian education, voluntary work, mission education, mission interest, stu-dent movement

Growing up in Affiliation with a Religious Community : A Case Study of Seventh-day Adventist Youth in Finland

This study investigates how the religious community as a socialization context affects the development of young people's religious identity and values, using Finnish Seventh-day Adventism as a context for the case study. The research problem is investigated through the following questions: (1) What aspects support the intergenerational transmission of values and tradition in religious home education? (2) What is the role of social capital and the social networks of the religious community in the religious socialization process? (3) How does the religious composition of the peer group at school (e.g., a denominational school in comparison to a mainstream school) affect these young people s social relations and choices and their religious identity (as challenged versus as reinforced by values at school)? And (4) How do the young people studied negotiate their religious values and religious membership in the diverse social contexts of the society at large? The mixed method study includes both quantitative and qualitative data sets (3 surveys: n=106 young adults, n=100 teenagers, n=55 parents; 2 sets of interviews: n=10 young adults and n=10 teenagers; and fieldwork data from youth summer camps). The results indicate that, in religious home education, the relationship between parents and children, the parental example of a personally meaningful way of life, and encouraging critical thinking in order for young people to make personalized value choices were important factors in socialization. Overall, positive experiences of the religion and the religious community were crucial in providing direction for later choices of values and affiliations. Education that was experienced as either too severe or too permissive was not regarded as a positive influence for accepting similar values and lifestyle choices to those of the parents. Furthermore, the religious community had an important influence on these young people s religious socialization in terms of the commitment to denominational values and lifestyle and in providing them with religious identity and rooting them in the social network of the denomination. The network of the religious community generated important social resources, or social capital, for both the youth and their families, involving both tangible and intangible benefits, and bridging and bonding effects. However, the study also illustrates the sometimes difficult negotiations the youth face in navigating between differentiation and belonging when there is a tension between the values of a minority group and the larger society, and one wants to and does belong to both. It also demonstrates the variety within both the majority and the minority communities in society, as well as the many different ways one can find a personally meaningful way of being an Adventist. In the light of the previous literature about socialization-in-context in an increasingly pluralistic society, the findings were examined at four levels: individual, family, community and societal. These were seen as both a nested structure and as constructing a funnel in which each broader level directs the influences that reach the narrower ones. The societal setting directs the position and operation of religious communities, families and individuals, and the influences that reach the developing children and young people are in many ways directed by societal, communal and family characteristics. These levels are by nature constantly changing, as well as being constructed of different parts, like the pieces of a jigsaw puzzle, each of which alters in significance: for some negotiations on values and memberships the parental influence may be greater, whereas for others the peer group influences are. Although agency does remain somewhat connected to others, the growing youth are gradually able to take more responsibility for their own choices and their agency plays a crucial role in the process of choosing values and group memberships. Keywords: youth, community, Adventism, socialization, values, identity negotiations