Latvialaiset opiskelijat suomen nominintaivutuksen oppijoina

Tutkielman pääpaino on suomen kielen morfologiassa. Tutkielmassa tarkastellaan latvialaisten suomen kielen opiskelijoiden nominintaivutuksen oppimista ja siihen liittyviä ongelmia. Työssä pohditaan myös suomen nominintaivutuksen vaikeutta sekä tuotosten että oman arvion pohjalta. Tulosten analyysissa tarkastellaan, miten hyvin informantit osaavat muodostaa eri nominityyppien perusmuodoista yksikön genetiivin ja monikon partitiivin sijamuodot. Analyysin tärkeänä osana on virheellisten tuotosten analyysi. Tutkimuksella selvitetään, mitkä ovat vaikeimpia nominityyppejä ja ovatko tietyt virheet tyypillisiä tietyille nominityypeille tai tietyn sijan muodostukselle. Tutkimuksessa selvitetään myös eri astevaihtelujen vaikeutta. Tutkielman tärkeimpänä lähteenä on Martinin väitöskirja (1995). Taivutustestin tuloksia verrataan Martinin taivutustestin tuloksiin. Aineistona ovat keväällä 2008 Latvian yliopistossa pidetyn taivutustestin tulokset. Informantteina olivat latvialaiset toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijat, jotka kaikki opiskelevat suomen kieltä pääaineena suomalais-ugrilaisten kielten kandidaattiohjelmassa. Informantteja oli yhteensä 24. Ryhmä oli oppimistaustaltaan hyvin homogeeninen. Työssä osoitetaan, että latvialaiset opiskelijat hallitsevat suomen nominintaivutuksen toisella ja kolmannella vuosikurssilla jo kohtuullisen hyvin. Parhaiten hallitaan kaksitavuisten u-päätteisten nominien, nen- ja in-päätteisten nominien, astevaihteluttomien e:ee-nominien sekä Us:Ukse-nominien taivutus. Huonoiten hallitaan tOn-päätteisten nominien taivutus. Usein taivutusvaikeus on kytköksessä tiettyyn sijaan: osa nomineista on helpompi taivuttaa monikon partitiivissa, osa yksikön genetiivissä. Virheisiin johtavat syyt ovat yleensä nominin sijoittaminen väärään taivutustyyppiin, vartalonmuodostusongelmat sekä astevaihtelun ja taivutussääntöjen soveltamisen ongelmat. Tutkimustulokset ovat samansuuntaisia Martinin tulosten kanssa. Sanojen tuttuus ei kuitenkaan vaikuttanut yhtä vahvasti taivutustuloksiin – tekosanat hallittiin lähes yhtä hyvin kuin todelliset sanat. Sen sijaan nominin leksikaalinen tuttuus on avainasemassa informanttien omassa taivutusvaikeuden arvioinnissa. Semanttisesti tai taivutustyypiltä tutut sanat luokiteltiin useammin helpoiksi. Taivutustestini tulokset osoittavat enemmän hajontaa morfofonologisen kompleksisuuden edellyttämän järjestyksen osalta Martinin tuloksiin nähden. Taivutusvaikeuteen morfofonologisen kompleksisuuden, nominityypin käyttöyleisyyden sekä lekseemin tuttuuden lisäksi vaikuttavat myös oppimiskonteksti ja nominiin kytkeytyvä ongelmapotentiaali. Informanttien taivutusstrategioista yleisin on taivutussääntöjen käyttö.

"Ei vittu, mennään röökille" : tutkimus sitaattien tehtävistä ja tekemisestä kaunokirjallis-journalistisissa lehtijutuissa

This research deals with direct speech quotations in magazine articles through two questions: As my major research question, I study the functions of speech quotations based on a data consisting of six literary-journalistic magazine articles. My minor research question builds on the fact that there is no absolute relation between the sound waves of the spoken language and the graphemes of the written one. Hence, I study the general thoughts on how utterances should be arranged in the written form based on a large review of literature and textbooks on journalistic writing as well as interviews I have made with magazine writers and editors, and the Council of Mass Media in Finland. To support my main research questions, I also examine the reference system of the Finnish language, define the aspects of the literary-journalistic article and study vernacular cues in written speech quotations. FUNCTIONS OF QUOTATIONS. I demonstrate the results of my analysis with a six-pointed apparatus. It is a continuum which extends from the structural level of text, all the way through the explicit functions, to the implicit functions of the quotation. The explicit functions deal with the question of what is the content, whereas the implicit ones base mainly on the question how the content is presented. 1. The speech quotation is an distinctive element in the structure of the magazine article. Thereby it creates a rhythm for the text, such as episodes, paragraphs and clauses. 2. All stories are told through a plot, and in magazine articles, the speech quotations are one of the narrative elements that propel the plot forward. 3. The speech quotations create and intensify the location written in the story. This location can be a physical one but also a social one, in which case it describes the atmosphere and mood in the physical environment and of the story characters. 4. The quotations enhance the plausibility of the facts and assumptions presented in the article, and moreover, when a text is placed between quotation marks, the reader can be assured that the text has been reproduced in the authentic verbatim way. 5. Speech quotations tell about the speaker's unique way of using language and the first-hand experiences of the person quoted. 6. The sixth function of speech quotations is probably the most essential one: the quotations characterize the quoted speaker. In other words, in addition to the propositional content of the utterance, the way in which it has been said transmits a lot of the speaker's character (e.g. nature, generation, behaviour, education, attitudes etc.). It is important to notice, that these six functions of my speech quotation apparatus do not exlude one another. It means that every speech quotation basically includes all of the functions discussed above. However, in practice one or more of them have a principal role, while the others play a subsidiary role. HOW TO MAKE QUOTATIONS? It is not suprising that the field of journalism (textbooks, literature and interviews) holds heterogeneous and unestablished thoughts on how the spoken language should be arranged in written quotations, which is my minor research question. However, the most frequent and distinctive aspects can be depicted in a couple of words: serve the reader and respect the target person. Very common advice on how to arrange the quotations is − firstly, to delete such vernacular cues (e.g. repetitions and ”expletives”) that are common in spoken communication, but purposeless in the written language. − secondly, to complete the phonetic word forms of the spoken language into a more reader-friendly form (esim. punanen → punainen, 'red'), and − thirdly, to enhance the independence of clauses from the (authentic) context and to toughen reciprocal links between them. According to the knowledge of the journalistic field, utterances recorded in different points in time of an interview or a data-collecting session can be transferred as consecutive quotations or even merged together. However, if there is any temporal-spatial location written in the story, the dialogue of the story characters should also be situated in an authentic context – chronologically in the right place in the continuum of the events. To summarize, the way in which the utterances should be arranged into written speech quotations is always situationally-specific − and it is strongly based on the author's discretion.

Porvoon maalaiskunnan haja-asutusalueen tiennimet

Kymmenkunta vuotta sitten monessa Suomen kunnassa jouduttiin suureen nimeämistyöhön, kun kuntien keskusjärjestöt suosittivat osoitejärjestelmän luomista myös haja-asutusalueille. Kunnille annetut ohjeet käsittelivät lähinnä osoitejärjestelmän teknistä toteuttamista, eikä nimistönsuunnittelun vaativuutta tajuttu. Tärkein asia eli teiden nimeäminen jäi lähes täysin kunnallisten virkamiesten ja poliitikkojen harkinnan varaan. Varsinkin kaksikielisissä kunnissa jouduttiin hankaluuksiin: tiennimet piti luoda kahdella kielellä, vaikka vanha paikannimistö olisi yksikielistä. Tilannetta mutkisti se, että nimistönsuunnittelun suhtautuminen vanhan paikannimistön kääntämiseen ja mukauttamiseen oli murroksessa juuri osoitteistamisprosessin alussa, eikä uusia periaatteita tuotu selvästi julki ennen 1990-luvun puoliväliä. Vielä 1980-luvulla paikannimien kääntämistä ja mukauttamista suositeltiin, mutta nykyään pidetään jo selvänä, että vanhaa paikannimistöä ei pidä perusteetta muokata vaan sitä voidaan käyttää sellaisenaan. Käypiä nimiä ovat siis niin Kråköntie kuin Koivulavägen. Porvoon maalaiskunnassa nimeämistyö aloitettiin vuonna 1989. Hankkeelle määrättiin virkamiesvalmistelija, joka työskenteli yhdessä toimikunnan kanssa. Tiekunnat saivat ehdottaa teilleen nimiä, ja valtaosaehdotuksista otettiinkin huomioon, mutta alkuvaiheessa lähes kaikki ruotsinkieliset paikannimet käännettiin tai mukautettiin. Koska toimikunnan jäsenillä ei ollut asiantuntemusta, nimien käännökset olivat usein epäonnistuneita ja oikeinkirjoitus horjui. Nähtävilläolon jälkeen alkuvuonna 1991 toimikunta päätti turvautua Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen apuun. Tiekunnat eivät hyväksyneet käännöksiä ja mukaelmia, joten ne neuvojen jälkeen poistettiin. Myöhemmin käännökset palautettiin luontonimiin perustuviin tiennimiin, mutta suurimmalta osalta vanha nimistö säilyi muuttamattomana. Emmintöjen jälkeen kunnanhallitus hyväksyi nimistön syksyllä 1995. Suurin osa Porvoon maalaiskunnan 790:stä haja-asutusalueen tiennimestä perustuu vanhaan paikannimistöön (81 %) tai on muuten paikkaan liittyvää (15 %). Vain pieni osa nimistä (4 %) on harkinnaisia.Vanhaan paikannimistöön perustuvissa tiennimissä on eniten tilannimen (41 %), maastonimen (26 %) ja kylännimen (14 %) sisältäviä nimiä. Yleisimmät jälkiosat ovat tie (86 %), kuja (5 %) ja polku (5 %). Määriteosaltaan tyystin suomenkielisiä nimipareista on 14 % (Aholantie-Aholavägen) ja ruotsinkielisiä 36 % (Bodöntie-Bodövägen). Tiekuntien nimet ja uudet tiennimet ovat eri asioita, mutta noin kolmannes uusista tiennimistä sisältää tiekunnan nimessä esiintyvän nimen. Näin Porvoon maalaiskunnan tiekuntien nimissä esiintyvistä 252 määriteosasta 193:a (77 %) on hyödynnetty 245 uudessa tiennimessä. Ennen tiennimiä osoitteissa käytettiin yleensä vain postinumeroa ja postitoimipaikkaa. Jonkin verran käytössä oli myös osoitenimiä (esim. Björkebo, Kappeli). Niistäkin valtaosa (73 %) esiintyy uusissa tiennimissä. Laskelma pohjautuu postin osoitetietojärjestelmään. Uusi tiennimistö perustuu usein jo käytössä oleviin tien- ja paikannimiin, joten se ei uhkaa vanhan nimistön asemaa. Uuden nimistön vaikutusta vähentää sekin, että sitä tarvitsevat lähinnä ulkopuoliset. Kotitienoot hahmotetaan edelleenkin vanhojen ja vakiintuneiden paikannimien avulla, mutta toki uudet tiennimet tuovat esiin monia vähän käytettyjä paikannimiä ja tarjoavat mainion katsauksen seudun kulttuuriperintöön. Ei siis ole samantekevää, miten teitä nimetään. Huonoiksi koetut uudet nimet eivät välttämättä edes vakiinnu käyttöön. Porvoon maalaiskunnan tulosten vertaaminen koko Suomen kattavaan materiaaliin osoittaa hankkeen edenneen hitaasti, mutta kaksikielisyyden ja työvoiman vähyyden huomioon ottaen kohtalaisesti. Vertailu kuuden muun uusmaalaisen kunnan kanssa paljastaa eroja paitsi hankkeen toteuttamistavoissa myös työn tuloksessa eli nimistössä. Yleensä tiekunnat ja asukkaat ovat saaneet tehdä ehdotuksia ja nimistön ovat laatineet virkamiehet ja nimitoimikunnat ilman palkattua asiantuntijaa. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen puoleen on sentään käännytty. Tärkeä havainto on se, että kaksikieliset kunnat ovat halunneet vaalia kulttuuriarvoja ja säilyttää keskeisen vanhan paikannimistönsä koskemattomana. Avainsanat: Tiennimet, osoitenimet, osoitejärjestelmä, nimistönsuunnittelu

Paavo Ravila ja Leonard Bloomfield kielitieteen oppihistoriassa : Vertaileva tutkimus tutkijankuvasta ja tieteenfilosofiasta

Tämä tutkielma käsittelee Paavo Ravilan (1902–1974) ja Leonard Bloomfieldin (1887–1949) tieteenfilosofisia näkemyksiä ja heistä muodostunutta tutkijankuvaa. Työn näkökulma on oppihistoriallinen, ja sen tavoitteena on selvittää Ravilan ja Bloomfieldin teoreettisten näkemysten yhtäläisyyksiä. Työn pääasiallinen lähdekirjallisuus sisältää sekä kotimaista että kansainvälistä kielitieteen historiankirjoitusta. Aineistona on Ravilan ja Bloomfieldin teoreettisen tason kirjoitukset kielitieteestä ja tieteenfilosofiasta; näin ollen heidän kielitieteelliset tutkimuksensa jäävät työn ulkopuolelle. Työtä varten on käytetty myös arkistolähteitä sekä ulkomailta että Suomesta. Ravilan kansainvälisyyttä käsiteltäessä arvokasta aineistoa ovat varsinkin yhdysvaltalaisten yliopistojen arkistoista löytynyt kirjeenvaihto ja muu arkistomateriaali. Luvussa 2 esitellään yleistä kielitieteen historiaa 1800-luvulta 1960-luvulle. Luvussa 3 käsitellään Ravilan ja Bloomfieldin elämää ja uraa ja analysoidaan heistä muodostunutta tutkijankuvaa. Luvussa 4 käsitellään niitä tieteenfilosofisia kysymyksiä, joissa Ravilan ja Bloomfieldin ajatusten samankaltaisuus parhaiten tulee esille: empirismiä, positivismia, merkitystä, formalismia sekä synkronian ja diakronian suhdetta. Ravila ja Bloomfield painottivat empiristisen asennoitumisen tärkeyttä kielitieteessä erityisesti suhteessa aineistoon ja siitä tehtäviin päätelmiin. Lisäksi molemmat olivat positivisteja ja vastustivat siksi sellaisia selityksiä, joita ei voi perustella aineistosta käsin suorien havaintojen avulla. Myös molemmilla toistuva tieteellisyyden vaatimus on johdettavissa positivistisesta asennoitumisesta. Kielitieteen oppihistoriassa Ravilan ja Bloomfieldin tutkijankuva on erilainen varsinkin suhteessa merkityksentutkimukseen, mutta heidän kannanottojensa yksityiskohtaisempi tarkastelu osoittaa, että heidän näkemyksistään voidaan löytää yllättäviä samankaltaisuuksia. Myös synkronian ja diakronian suhdetta tutkittaessa voidaan havaita yhtymäkohtia: synkronistina pidetty Bloomfield ja diakronistina pidetty Ravila pitivät molemmat parhaana lähestymistapana kieleen synkronian ja diakronian yhdistävää tutkimusotetta. Vertailemalla Ravilan ja Bloomfieldin tieteenfilosofisia näkemyksiä voidaan havaita, että heidän käsityksensä kielitieteestä on monilta osin yhteneväinen. Lisäksi vertailu avaa mielenkiintoisia näkökulmia Ravilan suhteeseen suomalaiseen kielitieteeseen. Esimerkiksi positivismin mukainen metafysiikkavastaisuus erottaa hänet ajan eurooppalaisesta kielitieteestä ja toisaalta yhdistää häntä yhdysvaltalaiseen kielitieteeseen.

Ei sanat salahan joua : fennistiikan murteenkeruun historiaa 1868 - 1925

Pro gradu -tutkielmani käsittelee Suomen murteiden sanakirjan taustaksi kerätyn Suomen murteiden sana-arkiston kartuttamisen historiaa; fennistisen murteenkeruun alkuvaiheita. Lähestyn murresanakirjan pitkää hanketta tutkimus- ja kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Kansankielen sanakirja on fennistiikan merkittävimpiä tutkimushankkeita. Suo-men kielen vanhojen pitäjänmurteiden sanasto on ällistyttävän laaja aineisto, jonka keräämiseen ja julkaisemiseen on kulunut toista vuosisataa, ja sanakirjan toimitustyö jatkuu edelleen. Kansanmurteemme sisältävät paitsi kielitieteellisesti mielenkiintoista aineistoa myöskin runsaasti tietoa agraarisen elinkeinorakenteen aikakaudelta. Dialektologia ja kansatiede kulkevat käsikkäin. Murresanakirja on niin ollen merkittävä kansallinen omaisuus, jonka arvo koko suomalaiselle yhteiskunnalle on eittämättä suuri. Murteiden sanakirjan syntysanat on ajoitettavissa vuoteen 1868, vaikka toki fennistiikassa oli leksikografisia pyrintöjä jo ennen sitä (mm. Lönnrotin Suomalais-ruotsalainen sanakirja). Sanakirjahankkeessa on hahmotettavissa kolme vaihetta, joita kutsun ryhdistäytymisiksi. Nämä tapahtuivat noin vuosina 1896, 1916 ja 1925. Valotan työni aluksi hieman kansallisten tieteiden ja 1800-luvun alun aatehistoriallista taustaa (luku 2), jonka jälkeen tutkin murresanakirjahankkeen alkuvaiheita ja ensimmäisten sanastonkeruiden käynnistymistä (luku 3). Käsittelen kutakin hankkeen organisatorista muutosvaihetta ja hallinnollisten puitteiden kehittymistä luvuissa 4-6. Lopuksi pohdin murresanakirjan ja murteenkeruun historiallista merkitystä fennistiikalle ja yhteiskunnalle (luku 7). Tutkimukseni lähteinä on oppihistoriallista kirjallisuutta sekä murteiden keruusta vastanneiden yhteisöjen asiakirjoja. Erityisen kiinnostaviksi osoittautuivat Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa säilytettävät sanakirjahankkeen hallinnolliset asiakirjat 1916-1925. Tuon esiin varhaisempiakin pöytäkirjamainintoja. Hankkeen alussa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kielitieteellinen Osakunta ja Kotikielen Seura keräsivät ensimmäisiä sanastokokoelmia. Tämän jälkeen ensimmäinen ryhdistäytyminen tapahtui vuodesta 1896 lähtien, jolloin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura otti vastuun hankkeesta, E. N. Setälän tunnettua sanakirjaohjelmaa ja E. A. Ekmanin Suomen kielen keräilysanastoa noudattaen. Keruu oli kuitenkin liian hidasta, joten 1916 perustettiin Suomen kielen sanakirjaosakeyhtiö, jotta toimintaan saataisiin enemmän varoja. Ensimmäinen maailmansota ja sisällissota kuitenkin romahduttivat rahan arvon, ja kolmannen kerran hanke jouduttiin organisoimaan uudelleen vuonna 1925, Sanakirjasäätiön muodossa. Vuonna 1976 Sanakirjasäätiö liittyi Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen. Kansanmurteiden keräämisessä korostuu kaikissa keruun vaiheissa kaksi asiaa. Ensinnäkin sanastuksella oli aina kiire. Vanhat murteet olivat katoamassa, ja ne piti saada nopeasti talteen. Tähän kiinnitettiin huomiota jo varhain, ja vielä 1900-luvun loppupuoliskollakin, kun keruuhanke hiljalleen saatiin loppuunviedyksi. Toiseksi sanakirjahanke on aina joutunut elämään kädestä suuhun, toisin sanoen taloudelliset puitteet ovat sanelleet keruumahdollisuudet. Vakaalle taloudelliselle pohjalle hanke pääsi vasta 1930-luvulla Sanakirjasäätiön aikana, jolloin siihen alettiin saada valtion rahoitusta. Murresanakirjahankkeen läpi kulkee punaisena lankana kansallisromanttinen innostus ja isänmaallis-tieteellinen pyrkimys suomen kirjakielen kehittämiseen, joka vielä 1800-luvun puolivälissä oli meneillään. Kansalliset tieteet lujittivat itsenäistymistä ja suoma-laistumista. Aatehistorian kautta sanakirjahanke asettuu laajempaan yhteyteen. Avainsanat: tutkimushistoria, suomen kielen murteet, murteenkeruu, dialektologia, suomen murteiden sanakirja, fennistiikan oppihistoria, leksikografia, kansalliset tieteet, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kotikielen Seura, Suomen kielen sanakirjaosakeyhtiö, Sanakirjasäätiö

Adult-type hypolactasia: Genotype-phenotype correlation

Adult-type hypolactasia (primary lactose malabsorption, lactase non-persistence) is the most common enzyme deficiency worldwide, and manifests with symptoms of lactose intolerance such as abdominal pain, gas formation and diarrhea. In humans with adult-type hypolactasia, lactase activity is high at birth, but declines during childhood to about one-tenth of the activity at birth. In 2002, a one base polymorphism C/T-13910, located 14 kilobases from the starting codon of the lactase-phlorizin hydrolase (LPH) gene was observed to be associated with the persistence of lactase activity. The T-13910 allele (C/T-13910 and T/T-13910 genotypes) associates with persistence of lactase activity throughout life, whereas the C/C-13910 genotype associates with adult-type hypolactasia. In this thesis work, the timing and mechanism of decline of lactase enzyme activity during development was studied using the C/T-13910 polymorphism as a molecular marker. We observed an excellent correlation between low lactase activity and the C/C-13910 genotype in all subjects > 12 years of age, irrespective their ethnicity. In children of African origin, the lactase activity declined somewhat earlier than among Finnish children. Furthermore, we observed an increasing imbalance in the relative lactase mRNA expression from the C-13910 and T-13910 alleles in Finnish children beginning from five years of age. The genetic test for adult-type hypolactasia showed a sensitivity of 93% and a specificity of 100% in the Finnish children and adolescents > 12 years of age. The relation of milk consumption and the milk-related abdominal complaints to the C/T-13910 genotypes associated with lactase persistence/non-persistence was studied by a questionnaire-based approach in > 2100 Finns. Both Finnish children and adults with the C/C-13910 genotype consumed significantly less dairy products compared to those with the C/T-13910 and T/T-13910 genotypes. Flatulence was the only of the abdominal symptoms of lactose intolerance that subjects with the C/C-13910 genotype reported significantly more often than those with the C/T-13910 and T/T-13910 genotypes. A minor proportion (<10%) of subjects with the C/C-13910 genotype, nevertheless, reported drinking milk without any symptoms afterwards. There was no association between cow's milk allergy starting as a newborn and adult-type hypolactasia. In an association study an increased risk of colorectal cancer was observed among those with molecular diagnosis of adult-type hypolactasia. It warrants further studies to clarify whether the increased risk observed in the Finnish population is associated with lactose or decreased intake of dairy products in these subjects.

Viljan visar vägen till identiteten : Berättelsetyper och teman i livsberättelser av kvinnliga teologer i Svenskfinland

Forskningens utgångspunkt var att tillföra information om kvinnliga teologers liv i Svenskfinland under en period då kyrkan hade omdefinierat sin syn på kvinnor som präster. Till forskningens intresseområden hörde frågan om hur situationen hade påverkat kvinnors motivation att välja teologiska studier och yrken samt hur situationen hade inverkat på kvinnliga teologer i arbetslivet. Forskningens uppgift är att ur ett identitetsperspektiv undersöka målgruppens egna skildringar av livet som kvinnlig teolog i Svenskfinland. Forskningsfrågan delades in i två delfrågor: 1)Hur har kvinnliga teologer kommit att välja studier, yrken och arbetsplats? 2)Vad har kvinnliga teologer upplevt i sina studier och arbetsliv? Forskningens material samlades in hösten 2003 genom en förfrågan per brev och genom en tidningsnotis i tidningen Kyrkpressen. Materialet bestod av livsberättelser som kvinnliga teologer i olika yrkesgrupper hade skrivit utgående ifrån rubriken ”Mitt liv som kvinnlig teolog i Svenskfinland”. Cirka 250 kvinnor hade avlagt teologisk examen på svenska i Finland. Antalet personer som deltog i undersökningen med sin livsberättelse var 27. Materialet analyserades kvalitativt och induktivt med en narrativ analys som tog fasta på teman och berättelsetyper i olika livsskeden: val av studier, studietid, val av karriär och erfarenheter från arbetslivet. Analysresultatet var att studievalets beskrivning kunde tolkas som en valsituation där egenskaper jämfördes med yrkesrollen, som en socialisationsprocess, som ett alternativ till tidigare studieinriktning eller som en process där kvinnoprästdiskussioner, intresse för teologi och teologuppgifter fick informanten att välja teologin. Teman från studietiden handlade om studiers fördröjning, om yrkesinriktning, om studier som förberedelse för arbetslivet och om kvinnoprästdiskussionens inverkan på yrkesinriktningen. Val av arbetsplatser och yrken beskrevs utgående ifrån kvinnliga teologers förändrade position, moderskapets inverkan på karriären, en strävan att hitta en arbetsplats som passade informanten, erfarenheter från en enda arbetsplats och karriärsbyte. Lektorer tog fasta på välsignelseaktens betydelse, kyrkoherdens stora inflytande på arbetets karaktär samt hur situationen förändrades då kvinnor tilläts bli präster. För en del präster innebar prästrollen att andra människor betonade att de var kvinnor. Några informanter hade behov av stöd både från Borgå stifts ledning och från andra kvinnliga präster under den första tiden med kvinnliga präster. Till en början upplevdes ledningens stöd inte alltid som tillräckligt men det förbättrades med tiden. Informanterna berättade inte så mycket om läraryrket. Inom forskning verkade teologtiteln vara naturlig, medan informanter med erfarenhet av annat än teologyrken ibland hade stött på reaktioner på sitt yrkesval eller sin arbetsroll. Finlandssvenskheten upplevdes av olika informanter både som tryggt och inskränkt. Eventuella kontakter till finska stift upplevdes positivt även om det egna sammanhanget upplevdes som viktigt. Trivsel på arbetsplatsen orsakades av subjektiva belöningar och i en del fall av att arbetet motsvarade informantens yrkesinriktning. Att vara kvinnlig teolog innebar ibland att informantens yrkesval tolkades av andra som ett ställningstagande för någon ideologi i kvinnoprästfrågan.

Long-term clinical outcome after liver transplantation

With transplant rejection rendered a minor concern and survival rates after liver transplantation (LT) steadily improving, long-term complications are attracting more attention. Current immunosuppressive therapies, together with other factors, are accompanied by considerable long-term toxicity, which clinically manifests as renal dysfunction, high risk for cardiovascular disease, and cancer. This thesis investigates the incidence, causes, and risk factors for such renal dysfunction, cardiovascular risk, and cancer after LT. Long-term effects of LT are further addressed by surveying the quality of life and employment status of LT recipients. The consecutive patients included had undergone LT at Helsinki University Hospital from 1982 onwards. Data regarding renal function – creatinine and estimated glomerular filtration rate (GFR) – were recorded before and repeatedly after LT in 396 patients. The presence of hypertension, dyslipidemia, diabetes, impaired fasting glucose, and overweight/obesity before and 5 years after LT was determined among 77 patients transplanted for acute liver failure. The entire cohort of LT patients (540 patients), including both children and adults, was linked with the Finnish Cancer Registry, and numbers of cancers observed were compared to site-specific expected numbers based on national cancer incidence rates stratified by age, gender, and calendar time. Health-related quality of life (HRQoL), measured by the 15D instrument, and employment status were surveyed among all adult patients alive in 2007 (401 patients). The response rate was 89%. Posttransplant cardiovascular risk factor prevalence and HRQoL were compared with that in the age- and gender-matched Finnish general population. The cumulative risk for chronic kidney disease increased from 10% at 5 years to 16% at 10 years following LT. GFR up to 10 years after LT could be predicted by the GFR at 1 year. In patients transplanted for chronic liver disease, a moderate correlation of pretransplant GFR with later GFR was also evident, whereas in acute liver failure patients after LT, even severe pretransplant renal dysfunction often recovered. By 5 years after LT, 71% of acute liver failure patients were receiving antihypertensive medications, 61% were exhibiting dyslipidemia, 10% were diabetic, 32% were overweight, and 13% obese. Compared with the general population, only hypertension displayed a significantly elevated prevalence among patients – 2.7-fold – whereas patients exhibited 30% less dyslipidemia and 71% less impaired fasting glucose. The cumulative incidence of cancer was 5% at 5 years and 13% at 10. Compared with the general population, patients were subject to a 2.6-fold cancer risk, with non-melanoma skin cancer (standardized incidence ratio, SIR, 38.5) and non-Hodgkin lymphoma (SIR 13.9) being the predominant malignancies. Non-Hodgkin lymphoma was associated with male gender, young age, and the immediate posttransplant period, whereas old age and antibody induction therapy raised skin-cancer risk. HRQoL deviated clinically unimportantly from the values in the general population, but significant deficits among patients were evident in some physical domains. HRQoL did not seem to decrease with longer follow-up. Although 87% of patients reported improved working capacity, data on return to working life showed marked age-dependency: Among patients aged less than 40 at LT, 70 to 80% returned to work, among those aged 40 to 50, 55%, and among those above 50, 15% to 28%. The most common cause for unemployment was early retirement before LT. Those patients employed exhibited better HRQoL than those unemployed. In conclusion, although renal impairment, hypertension, and cancer are evidently common after LT and increase with time, patients’ quality of life remains comparable with that of the general population.

Essential Thrombocythaemia : Diagnosis, Prognostic Aspects, and the Outcome of Finnish patients

Essential thrombocythaemia (ET) is a myeloproliferative disease (MPD) characterized by thrombocytosis, i.e. a constant elevation of platelet count. Thrombocytosis may appear in MPDs (ET, polycythaemia vera, chronic myeloid leukaemia, myelofibrosis) and as a reactive phenomenon. The differential diagnosis of thrombocytosis is important, because the clinical course, need of therapy, and prognosis are different in patients with MPDs and in those with reactive thrombocytosis. ET patients may remain asymptomatic for years, but serious thrombohaemorrhagic and pregnancy-related complications may occur. The complications are difficult to predict. The aims of the present study were to evaluate the diagnostic findings, clinical course, and prognostic factors of ET. The present retrospective study consists of 170 ET patients. Two thirds had a platelet count < 1000 x 109/l. The diagnosis was supported by an increased number of megakaryocytes with an abnormal morphology in a bone marrow aspirate, aggregation defects in platelet function studies, and the presence of spontaneous erythroid and/or megakaryocytic colony formation in in vitro cultures of haematopoietic progenitors. About 70 % of the patients had spontaneous colony formation, while about 30 % had a normal growth pattern. Only a fifth of the patients remained asymptomatic. Half had a major thrombohaemorrhagic complication. The proportion of the patients suffering from thrombosis was as high as 45 %. About a fifth had major bleedings. Half of the patients had microvascular symptoms. Age over 60 years increased the risk of major bleedings, but the occurrence of thrombotic complications was similar in all age groups. Male gender, smoking in female patients, the presence of any spontaneous colony formation, and the presence of spontaneous megakaryocytic colony formation in younger patients were identified as risk factors for thrombosis. Pregnant ET patients had an increased risk of complications. Forty-five per cent of the pregnancies were complicated and 38 % of them ended in stillbirth. Treatment with acetylsalicylic acid alone or in combination with platelet lowering drugs improved the outcome of the pregnancy. The present findings about risk factors in ET as well as treatment outcome in the pregnancies of ET patients should be taken into account when planning treatment strategies for Finnish patients.

Predictors of violent reconvictions and mortality among impulsive alcoholic violent offenders: A prospective study

Acts of violence lays a great burden on humankind. The negative effects of violence could be relieved by accurate prediction of violent recidivism. However, prediction of violence has been considered an inexact science hampered by scare knowledge of its causes. The study at hand examines risk factors of violent reconvictions and mortality among 242 Finnish male violent offenders exhibiting severe alcoholism and severe externalizing personality disorders. The violent offenders were recruited during a court-ordered 2-month inpatient mental status examination between 1990—1998. Controls were 1210 individuals matched by sex-, age-, and place of birth. After a 9-year non-incarcerated follow-up criminal register and mortality data were obtained from national registers. Risk analyses were applied to estimate odds and relative risk for recidivism and mortality. Risk variables that were included in the analyses were antisocial personality disorder (ASPD), borderline personality disorder (BPD), a comorbidity of ASPD and BPD, childhood adversities, alcohol consumption, age, and monoamine oxidase A (MAOA) genotype. In addition to risk analyses, temperament dimensions (Tridimensional Personality Questionnaire [TPQ]) were assessed. The prevalence of recidivistic acts of violence (32%) and mortality (16%) was high among the offenders. Severe personality disorders and childhood adversities increased the risk for recidivism and mortality both among offenders (OR 2.0–10.4) and in comparison between offenders and controls (RR 4.3–53.0). Offenders having BPD and a history of childhood maltreatment emerged as a group with a particularly poor prognosis. MAOA altered the effects of alcohol consumption and ageing. Alcohol consumption (+2.3%) and age (–7.3%) showed significant effects on the risk for violent reconvictions among the high activity MAOA (MAOA-H) offenders, but not among the low activity MAOA (MAOA-L) offenders. The offenders featured temperament dimensions of high novelty seeking, high harm avoidance, and low reward dependence matching Cloninger’s definition of explosive personality. The fact that the risk for recidivistic acts of violence and mortality accumulated into clearly defined subgroups supports future efforts to provide for evidence based violence prevention and risk assessments among violent offenders.

Growing Up Vietnamese in Finland - Looking Back 12 Years Later : The Well-Being and Sociocultural Adaptation of Vietnamese as Children or Adolescents and as Young Adults

Varttuminen vietnamilaisena Suomessa: 12 vuoden seurantajakso – Vietnamilaisten hyvinvointi ja sosiokulttuurinen sopeutuminen lapsena/nuorena sekä nuorena aikuisena Tämä tutkimus oli määrällinen pitkittäistutkimus lapsena tai nuorena vuosina 1979-1991 Suomeen saapuneiden vietnamilaisten akkulturaatiosta (kulttuurin muutoksista), psyykkisestä hyvinvoinnista ja sosiokulttuurisesta sopeutumisesta. Tutkimukseen osallistui ensimmäisessä vaiheessa (vuonna 1992) 97 satunnaisesti valittua vietnamilaista peruskoululaista ympäri maata, joita verrattin suomalaisiin luokkatovereihin. Seurantavaiheeseen (vuonna 2004) osallistui 59 ensimmäisessä vaiheessa mukana ollutta vietnamilaista, nyt iältään 20 – 31 -vuotiaita. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mitkä tekijät ennustivat akkulturaation lopputuloksia, samalla huomioiden iän ja ympäristön (kontekstin) vaikutukset psyykkiseen hyvinvointiin ja sosiokulttuuriseen sopeutumiseen. Yksittäiset akkulturaatiodimensiot (kieli, arvot ja identiteetti) osoittautuivat tärkeämmiksi psyykkiselle hyvinvoinnille ja sosiokulttuuriselle sopeutumiselle kuin etniset, kansalliset tai kaksikulttuuriset profiilit, joissa yhdistyivät ao. kieli, arvot ja identiteetti. Identiteettimuutosta tapahtui (etniseen) vietnamilaiseen suuntaan ajan kuluessa, kun taas arvomuutosta tapahtui (kansalliseen) suomalaiseen suuntaan. Sekä suomen että vietnamin kielen taito lisääntyivät ajan myötä, millä oli myönteisiä vaikutuksia sekä psyykkiseen hyvinvointiin että sosiokulttuuriseen sopeutumiseen. Lähtötilanteen psyykkinen hyvinvointi ennusti hyvinvointia (masennuksen puutetta ja itsetuntoa) aikuisena, mutta sosiokulttuurinen sopeutuminen (koulumenestys) lapsena tai nuorena ei ennustanut kouluttautumista aikuisena. Parempi suomen kielen taito ja vähemmän identifioitumista suomalaiseksi aikuisena sekä masentuneisuuden puute ja vähemmän koettua syrjintää lapsena tai nuorena erottelivat psyykkisesti paremmin voivat aikuiset (ei-masentuneet) heistä, jotka olivat masentuneita. Parempaa kouluttautumista aikuisena ennustivat toisaalta vähemmän koettua syrjintää lapsena tai nuorena ja toisaalta aikuisena parempi suomen kielen taito, suurempi kansallisten (suomalaisten) itsenäisyysarvojen kannattaminen, mutta kuitenkin vähemmän identifioitumista suomalaisiin. Koetun syrjinnän merkitys psyykkiselle hyvinvoinnille, erityisesti lapsena tai nuorena, sekä sen pitkäaikaisvaikutukset psyykkiselle hyvinvoinnille ja sosiokulttuuriselle sopeutumiselle aikuisena osoittavat tarpeen puuttua varhain psyykkisiin ongelmiin sekä parantaa etnisten ryhmien välisiä suhteita. Avainsanat: akkulturaatio, psyykkinen hyvinvointi, sosiokultuurinen sopeutuminen, kieli, arvot, identiteetti, vietnamilainen, Suomi, lapset, nuoret, nuoret aikuiset

Methodological perspectives for register-based health system performance assessment : Developing a hip fracture monitoring system in Finland

The resources of health systems are limited. There is a need for information concerning the performance of the health system for the purposes of decision-making. This study is about utilization of administrative registers in the context of health system performance evaluation. In order to address this issue, a multidisciplinary methodological framework for register-based data analysis is defined. Because the fixed structure of register-based data indirectly determines constraints on the theoretical constructs, it is essential to elaborate the whole analytic process with respect to the data. The fundamental methodological concepts and theories are synthesized into a data sensitive approach which helps to understand and overcome the problems that are likely to be encountered during a register-based data analyzing process. A pragmatically useful health system performance monitoring should produce valid information about the volume of the problems, about the use of services and about the effectiveness of provided services. A conceptual model for hip fracture performance assessment is constructed and the validity of Finnish registers as a data source for the purposes of performance assessment of hip fracture treatment is confirmed. Solutions to several pragmatic problems related to the development of a register-based hip fracture incidence surveillance system are proposed. The monitoring of effectiveness of treatment is shown to be possible in terms of care episodes. Finally, an example on the justification of a more detailed performance indicator to be used in the profiling of providers is given. In conclusion, it is possible to produce useful and valid information on health system performance by using Finnish register-based data. However, that seems to be far more complicated than is typically assumed. The perspectives given in this study introduce a necessary basis for further work and help in the routine implementation of a hip fracture monitoring system in Finland.

Eläinlääkärin pehmeät direktiivit

Tutkielmassa selvitetään, millaisia direktiivejä eli ohjailevia lausumia eläinlääkäri käyttää potilasvastaanottonsa aikana vaikuttaakseen eläimen tai sen omistajan toimintaan. Lähtökohtana on huomio siitä, että eläinlääkäri pehmentää etenkin eläimenomistajalle suunnattuja ohjeita, neuvoja ja pyyntöjä erilaisin kielellisin keinoin. Kaiken kaikkiaan eläinlääkärin direktiivit vaikuttavat kontekstissaan toimivilta, tilanteeseen sopivilta ja riittävän kohteliailta. Tutkielmassa pohditaan, miksi tiettyjä direktiivejä on tarpeen pehmentää enemmän kuin toisia, ja millaisin keinoin tätä pehmeää, kohteliasta puhetta luodaan. Tutkimusmenetelmänä on keskustelunanalyysi. Aineistona on yhdeksän vuonna 2009 videokuvattua potilaskäyntiä eteläsuomalaiselta eläinlääkäriasemalta. Tallenteissa esiintyy kolme eri eläinlääkäriä, jotka kaikki ovat naisia. Aineistoa on yhteensä noin 100 minuuttia, ja se on litteroitu keskustelunanalyysin konventioiden mukaisesti. Keskusteluasetelma on aiempiin keskustelunanalyyttisiin tutkimuksiin verrattuna poikkeuksellinen, koska tilanteessa on osallistujana ei-kielellinen olento, eläin. Vaikka eläimen ei voida odottaa ymmärtävän kieltä, sillekin esitettäviä direktiivejä usein pehmennetään. Määrällisesti merkittävimmiksi pehmentämisen keinoiksi osoittautuvat passiivi ja modaaliverbit. Passiivilla puhuja välttää mainitsemasta puhuteltavan persoonaa ja tietyssä kontekstissa tekee toiminnasta näennäisesti yhteistä. Modaaliverbeillä toiminnasta tehdään ei-ehdotonta, kun se ilmaistaan esimerkiksi luvallisena tai kannattavana. Modaaliverbeihin yhdistyy usein nollapersoona, jolla myös vältetään persoonan mainitseminen. Lisäksi keskusteluissa esiintyy runsaasti muita pehmentämisen keinoja, esimerkiksi epäsuoria ilmauksia ja varauksia kuten ehkä. Yllättävää on jos-partikkelin avulla muodostettavan ohjailevan lausuman suhteellinen yleisyys eläinlääkärikeskusteluissa. Jos otat tosta kiinni -tyyppinen direktiivi on saanut melko vähän huomiota aiemmissa direktiivitutkimuksissa mutta on tässä keskustelukontekstissa ilmeisen käyttökelpoinen. Tutkimuksessa selviää, että paljas, pehmentämätön imperatiivikäsky esitetään eläimenomistajalle vain poikkeustilanteessa, jossa suoruudelle on erityinen tarve. Eläimelle imperatiivikäskyjä voidaan kuitenkin esittää muulloinkin.

Construing and Defining the Out of Control : Addiction in the Media 1968-2008.

The four scientific articles comprising this doctoral dissertation offer new information on the presentation and construction of addiction in the mass media during the period 1968 - 2008. Diachronic surveys as well as quantitative and qualitative content analyses were undertaken to discern trends during the period in question and to investigate underlying conceptions of the problems in contemporary media presentations. The research material for the first three articles consists of a sample of 200 texts from Finland s biggest daily newspaper, Helsingin Sanomat, from the period 1968 - 2006. The fourth study examines English-language tabloid material published on the Internet in 2005 - 2008. A number of principal trends are identified. In addition to a significant increase in addiction reporting over time, the study shows that an internalisation of addiction problems took place in the media presentations under study. The phenomenon is portrayed and tackled from within the problems themselves, often from the viewpoint of the individuals concerned. The tone becomes more personal, and technical and detailed accounts are more and more frequent. Secondly, the concept of addiction is broadened. This can be dated to the 1990s. The concept undergoes a conventionalisation: it is used more frequently in a manner that is not thought to require explanation. The word riippuvuus (the closest equivalent to addiction in Finnish) was adopted more commonly in the reporting at the same time, in the 1990s. Thirdly, the results highlight individual self-governance as a superordinate principle in contemporary descriptions of addiction. If the principal demarcation in earlier texts was between us and them , it is now focused primarily on the individual s competence and ability to govern the self, to restrain and master one's behaviour. Finally, in the fourth study investigating textual constructions of female celebrities (Amy Winehouse, Britney Spears and Kate Moss) in Internet tabloids, various relations and functions of addiction problems, intoxication, body and gender were observed to function as cultural symbols. Addiction becomes a sign, or a style, that represents different significations in relation to the main characters in the tabloid stories. Tabloids, as a genre, play an important role by introducing other images of the problems than those featured in mainstream media. The study is positioned within the framework of modernity theory and its views on the need for self-reflexivity and biographies as tools for the creation and definition of the self. Traditional institutions such as the church, occupation, family etc. no longer play an important role in self-definition. This circumstance creates a need for a culture conveying stories of success and failure in relation to which the individual can position their own behaviour and life content. I propose that addiction , as a theme in media reporting, resolves the conflict that emanates from the ambivalence between the accessibility and the individualisation of consumer society, on the one hand, and the problematic behavioural patterns (addictions) that they may induce, on the other.