Global and EU governance for sustainable forest management with special reference to capacity building in Ethiopia and Southern Sudan

The purpose of this study was to produce information on and practical recommendations for informed decision-making on and capacity building for sustainable forest management (SFM) and good forest governance. This was done within the overall global framework for sustainable development with special emphasis on the EU and African frameworks and on Southern Sudan and Ethiopia in particular. The case studies on Southern Sudan and Ethiopia focused on local, national and regional issues. Moreover, this study attempted to provide both theoretical and practical new insight. The aim was to build an overall theoretical framework and to study its key contents and main implications for SFM and good forest governance at all administration levels, for providing new tools for capacity building in natural resources management. The theoretical framework and research approach were based on the original research problem and the general and specific aims of the study. The key elements of the framework encompass sustainable development, global and EU governance, sustainable forest management (SFM), good forest governance, as well as international and EU law. The selected research approach comprised matrix-based assessment of international, regional (EU and Africa) and national (Southern Sudan and Ethiopia) policy and legal documents. The specific case study on Southern Sudan also involved interviews and group discussions with local community members and government officials. As a whole, this study attempted to link the global, regional, national and local levels in forest-sector development and especially to analyse how the international policy development in environmental and forestry issues is reflected in field-level progress towards SFM and good forest governance, for the specific cases of Southern Sudan and Ethiopia. The results on Southern Sudan focused on the existing situation and perceived needs in capacity building for SFM and good forest governance at all administration levels. Specifically, the results of the case study on Southern Sudan presented the current situation in selected villages in the northern parts of Renk County in Upper Nile State, and the implications of Multilateral Environmental Agreements (MEAs) and of the new forest policy framework for capacity building actions. The results on Ethiopia focused on training, extension, research, education and new curriculum development within higher education institutions and particularly at the Wondo Genet College of Forestry and Natural Resources (WGCF-NR), which administratively lies under Hawassa University. The results suggest that, for both cases studies, informed decision-making on and capacity building for SFM and good forest governance require comprehensive, long-term, cross-sectoral, coherent and consistent approaches within the dynamic and evolving overall global framework, including its multiple inter-linked levels. The specific priority development and focus areas comprised the establishment of SFM and good forest governance in accordance with the overall sustainable development priorities and with more focus on the international trade in forest products that are derived from sustainable and legal sources with an emphasis on effective forest law enforcement and governance at all levels. In Upper Nile State in Southern Sudan there were positive development signals such as the will of the local people to plant more multipurpose trees on farmlands and range lands as well as the recognition of the importance of forests and trees for sustainable rural development where food security is a key element. In addition, it was evident that the local communities studied in Southern Sudan also wanted to establish good governance systems through partnerships with all actors and through increased local responsibilities. The results also suggest that the implementation of MEAs at the local level in Southern Sudan requires mutually supportive and coherent approaches within the agreements as well as significantly more resources and financial and technical assistance for capacity building, training and extension. Finally, the findings confirm the importance of full utilization of the existing local governance and management systems and their traditional and customary knowledge and practices, and of new development partnerships with full participation of all stakeholders. The planned new forest law for Southern Sudan, based on an already existing new forest policy, is expected to recognize the roles of local-level actors, and it would thus obviously facilitate the achieving of sustainable forest management.

Lähteiden lumoamat : Henry Biaudet, Liisi Karttunen ja suomalainen historiantutkimus Roomassa 1900-luvun alussa

Enchanted by Sources. Henry Biaudet, Liisi Karttunen and Finnish Historical Research in Rome in the Early Twentieth Century This study traces the scholarly endeavours of Henry Biaudet (1870 1915) and Liisi Karttunen (1880 1957) and "La mission historique finlandaise à Rome" which they founded in 1909. They are forgotten in Finnish historiography, but remain internationally renowned for their contribution to the nunciature studies. By investigating their historical work on the Counter- Reformation era, their roles in the scientific communities of Helsinki and Rome as well as the intersection of politics and science in their scholarly practices the study explores the nature of historical research in general at the turn of the twentieth century. The work covers fields such as historiography, university history and the political use of history. Methodologically the research is based on the analysis and contextualization of published and unpublished sources (e.g. correspondences, university records, scholarly publications and reviews in academic journals). Henry Biaudet criticized the previous research on the Nordic Counter-Reformation for its narrow national scope and sources. He sought out a new approach, including the use of sources in archives all over Europe and the inclusion of the Catholic viewpoint. Accordingly, Biaudet and Karttunen searched for records in archives in Southern Europe. Their unorthodox interpretations were denounced in Finland since the picture they gave of late sixteenth-century Sweden was too different from the national narrative. Moreover, Finnish national identity was firmly rooted in Protestantism, and questioning the benevolence of the Reformation and its main actors was considered as an attack not only against historical truth but also national values. The comparison between Biaudet s and Karttunen s arguments and the accepted narrative in Finland shows how traditional interpretations of the Nordic Reformation were influenced by the Lutheran ethos and European anticlerical rhetoric. Historians have recently paid substantial attention to the political use of history, usually focusing on politicized constructions of the national past. This study shows how research that met the criteria of modern historiography also served political purposes. Conducting research in an international community of historians and publishing ambitious scholarly studies that interested an international audience were ways to create a positive image of Finland abroad. These were not uniquely Finnish ideas but rather ideas shared by the international community of historians in Rome. In this context, scientific pursuits were given a clear political meaning. This enhances our understanding of nineteenth-century historiography being firmly rooted between science and politics.

Lippu, uhri, kansakunta : Ryhmäkokemukset ja -rajat Suomessa 1917 1945

This dissertation deals with the notions of sacrifice and violence in connection with the Fin¬nish flag struggles between 1917 and 1945. The study begins with the basic idea that sacrificial thinking is a key element in nationalism and the social cohesion of large groups. The method used in the study combines anthropological notions of totemism with psychoanalytical object relation theory. The aim is to explore the social and psychological elements of the Finnish national flag and the workers flags during the times of crisis and nation building. The phenomena and concepts addressed include self-sacrifice, scapegoating, remembrance of war, inclusion, and exclusion. The research is located at the intersection of nationalism studies and the cultural history of war. The analysis is based primarily on the press debates, public speeches and archival sources of the civic organizations that promoted the Finnish flag. The study is empirically divided into three sections: 1) the years of the Revolution and the Civil War (1917 1918), 2) the interwar period (1919 1938), and 3) the Second World War (1939 1945). The research demonstrates that the modern national flags and workers flags in Finland maintain certain characteristics of primitive totems. When referred to as a totem the flag means an emotionally charged symbol, a reservoir of the collective ideals of a large group. Thus the flag issue offers a path to explore the perceptions and memory of sacrifice and violence in the making of the First Republic . Any given large group, for example a nation, must conceptually pursue a consensus on its past sacrifices. Without productive interpretation sacrifice represents only meaningless violence. By looking at the passions associated with the flag the study also illuminates various group identities, boundaries and crossings of borders within the Finnish society at the same time. The study shows further that the divisive violence of the Civil War was first overcome in the late 1930s when the social democrats adopted a new perception of the Red victims of 1918 they were seen as part of the birth pains of the nation, and not only the martyrs of class struggle. At the same time the radical Right became marginalized. The study also illuminates how this development made the Spirit of the Winter War possible, a genuine albeit brief experience of horizontal brother and sisterhood, and how this spirit was reflected in the popular adoption of the Finnish flag. The experience was not based only on the external and unifying threat posed by the Soviet Union: it was grounded in a sense of unifying sacrifice which reflected a novel way of understanding the nation and its past sacrifices. Paradoxically, the newly forged consensus over the necessity and the rewards of the common sacrifices of the Winter War (1939 1940) made new sacrifices possible during the Continuation War (1941 1944). In spite of political discord and war weariness, the concept of a unified nation under the national flag survived even the absurdity of the stationary war phase. It can be said that the conflict between the idea of a national community and parliamentary party politics dissolved as a result of the collective experience of the Second World War.

Hiippakunta diakoniatyön tekijänä ja tukijana : Diakoniatyön kehitys Mikkelin hiippakunnassa 1945-1991

ABSTRACT The diocese as the agent and advocate of diaconial work. The development of diaconial work in the Mikkeli diocese 1945–1991. The roots of Finnish diacony are in the individual devotional life of Pietism. An acting faith had to be evident in acts of love. Following German institutional diacony, diaconial institutions were established in Finland until congregational diacony emerged alongside these institutions in the 1890s. Pastor Otto Aarnisalo acted as a pathfinder in this. He aimed to unite diacony with the Church and the life of the congregation. Diacony had been based on the idea of volunteering to separate it from statutory social work. In 1944 the church law was amended, which made diacony the concern of every member of the congregation. In the years immediately following the Second World War, discussion took place in the Church of Finland about the direction that diacony should take. In the consequential debate, caritative services overcame social diacony. The diocese administration moved to Mikkeli in 1945, when the majority of the Vyborg diocese became part of the USSR in the armistice negotiations. The Mikkeli diocese acted in its diaconial work with the same objectives as the diaconial solutions of the whole church. The acting principle of the diocese diacony became a form of helping which emphasised assistance of the individual. Especially from the 1960s onwards, the country's industrialisation and the reduction of agricultural trade had an effect on the Mikkeli diocese. The diocese administration, specifically Bishop Martti Simojoki and his successor Osmo Alaja, aimed to open up connections to the political left and people working in industry. At least indirectly this helped the diaconial work in industrial localities. In the Mikkeli diocese, a diaconial committee was established in 1971, and its work was overseen by the diocesan chapter of the bishop's office. This enabled the work of the diocese to be organised for the different areas of diacony. Previously, the diaconial work of the Finnish church had primarily been in nursing. The Health Insurance Law of 1972 brought a change to this when the responsibility for health services was transferred to the municipalities. Diacony began to move towards a psychological and spiritual emphasis. Beginning in the 1970s, the diocese started holding diaconial themed days at prescribed intervals. Although these did not result in great realignments, they did help clarify the direction that diacony would take. Large international collections were also carried out, especially in the 1980s. At the same time, socio-ethical activity vitalised and diversified Christian services. The idea that every member of the congregation should practice diacony was a strong factor in the Mikkeli diocese as well. The diocese's vision for diacony was holistic; Christian service was the responsibility of every member of the congregation. During the period of study (1945–1991), the theology of diacony was rather tenuous. Bishop Kalevi Toiviainen, however, brought forth the viewpoint of church doctrine and officially sanctioned theology. Diacony was part of the complete faith of the Church.

Opetussuunnitelmat puntarissa : Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2005 ja Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2000 kasvatusnäkemyksen ja -ideologian näkökulmasta

The present study compares educational views and ideologies, especially concerning children, childhood and learning, found within two documents guiding early childhood education in Finland, Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2005 and Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2000. These documents are also available in English, titled The National Curriculum Guidelines on Early Childhood Education and Care in Finland 2000 and The Core Curriculum for Pre-school Education in Finland 2005. The method used in the study was a slightly applied Bereday´s comparative method. Both documents talk of the child as weak but also as active and able to learn and develop. The child was also social, emotional and individual in both documents. In Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2005 parents and social networks were emphasised more than in Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2000. Views regarding learning were mainly constructive. The aim of Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2000 seemed to be in preparing children to adulthood, whereas in Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2005 the childhood had an intrinsic value. Applying Davies division, both documents were found to represent mainly romantic ideology, but conservative ideology could also be recognised, especially when the views about children and childhood were under examination. Revisionistic ideology was more apparent in Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2000 than in Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2005, while democratic ideology was more dominant in the latter. Although there was a strong cohesion between these two guiding documents regarding educational views and educational ideologies, there were some traces to be found in Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2000 that pointed towards primary school tradition.

Ihmissalakuljetus ja ihmiskauppa Helsingin Sanomissa ja Dagens Nyheterissä

Human smuggling and trafficking in human beings are phenomena that are often represented as global and growing problems. Human smuggling means that a person is taken to a country illegally which means that smuggling does not exist without states. Trafficking in human beings by contrast means the exploitation of persons which makes it a human rights violation. The news coverage about both phenomena, especially about human trafficking, has grown rapidly during the last decade. However, there has not been research on the news coverage about phenomena in Finland and the news coverage on trafficking in human beings is little researched even in European countries. In this thesis I am comparing critically the newspaper content on the phenomena in Finland and in Sweden from the viewpoint of political and moral geography. Besides the contexts of the news, I paid attention to how identities in different scales, including the scale of the body, were represented in the news and how the boundaries between different identities were drawn in the news. As a methodology I used content analysis to classify the context of the news and discourse analysis to analyze how the different scales and boundaries between them were represented. The results address that in Finland especially the human smuggling is considered as a border issue and Finland´s location between East and West is emphasized, which points out that Finland´s location is a crucial part of the Finnish identity. In addition the linkages between human trafficking and prostitution are often debated in the news from different aspects. In Sweden meanwhile its´ political activeness in the fight against trafficking in human beings and international crime especially in the EU level are emphasized. Trafficking in human beings likewise prostitution according to Swedish law is seen as violence against women and the news are strongly against buying of sex as well. The states themselves, the state authorities and the EU are represented as active actors in both countries whereas international crime is represented as a threat and regions outside EU as chaotic. Additionally, illegal immigrants and the victims of trafficking are stigmatised. According to the results, the news coverage of both phenomena are used in constructing a more integrated national and European identity.

Haastavat asiakkuusprosessit Kelassa. Tutkimus haastavista asiakasryhmistä ja sosiaaliturvan (toimeenpanon) ongelmista

63 s.

Luottamus koulussa : Tutkimus yhdeksännen luokan oppilaiden luottamus- ja epäluottamuskertomuksista ja niiden merkityksestä oppilaiden kouluarjessa

The aim of this study is to explore trust at school and its meaning for 9th grade students. The intent is to investigate students views about trust and mistrust in school relationships. Three research questions are posed: 1) what meanings do students give to their experiences of trust and mistrust at school and how do they evaluate connection of these experiences to their well-being and enjoyment in the classroom? 2) what and how important, is the teacher s role according to the students writings, and 3) what might the different pedagogical and administrative structures of schools reveal about trust and mistrust in a particular school culture? The data consists of 134 writings of 9th grade students (secondary school) from three schools in one of the biggest cities in Finland. The schools differ from others in terms of their pedagogical or structural backgrounds. The study is restricted to the micro-level of, disposition of Educational Sociology, focusing on trust in schools relationships. The theoretical framework of the study is trust, as a part of social capital; however trust is also approached from the sociological, the psychological and philosophical perspective. The methodological approach is narrative research concerning school practice . Analysis of narrative consist mostly content analysis, but also some elements of holistic-content reading, thematic reading and categorical content. The analysis found three main themes: 1) individual stories of trust, 2) the teachers role in making trust possible in the classroom, and 3) school as a community of trust. According to the study trust at school (1) is a complex phenomenon consisting of people s ability to work together and to recognize the demands that different situations present. Trust at school is often taken for granted. In the students experiences trust is strongly connected to friendship, and the teacher s ability to connect with students. Students experiences of mistrust stem from bulling, school violence, lack of respect as well as teachers lacking basic professional behavior. School relationships are important for some students as source of enjoyment, but some feel that it is difficult to evaluate the connection between trust and enjoyment. The study found that students trust of teachers (2) is linked to the teacher s professional role as a teacher, a caring human being open to dialogue. In other words, the students describe teachers abilities to create a sense of trust in terms of three expectations: the teacher was better, the same or worse than expected. Better than expected, means the teacher engender a high degree of trust and has excellent communication skills. Same as expected means the teacher comes across as familiar and secure, while lower than expected means the teacher creates no trust and has poor communication skills. Finally, it was shown that trust at school (3) should not only exist between some individuals, but between (all) members of the school community. In other words, according to the study there is some evidence that trust is strongly committed to school culture. Further, trust seems to depend on (school-) cultural background, values, beliefs, expectations, norms as well as staff behaviour. The basic elements of an optimum level of trust at school are favourable school structure and pedagogical background; however, good relationships between teachers and students as well as high professional skills are also needed. Trust at school is built by good communication, working together and getting to know each other.

Kde je jádro pudla? Missä on villakoiran ydin? : Eläinten nimistä johdetut fraasit, idiomit ja muut sanonnat tšekin ja suomen kielessä

Pro gradu -työssä tarkastelen tšekin ja suomen kielessä esiintyviä eläinten nimityksistä johdettuja fraseologisia ilmauksia ja sanontoja. Eläinfraseologia muodostaa kielessä keskeisen osan, jolle ovat tyypillisiä voimakas tunnelataus, rajoittunut, sovinnainen käyttö ja puhekielenomaisuus. Tarkastelen eläinilmauksia morfologisesti ja semanttis-leksikaalisesti, mutta muitakin piirteitä esiintyy. Vertailen kumpaakin kieltä ja selvitän kielten fraasien, idiomien ja muiden sanontojen yhtäläisyyksiä ja eroja. Sanonnat (ynnä johdokset ja sanaparit) jaan neljään eri ryhmään seuraavasti: 1. kummassakin kielessä olevat samanlaiset ilmaukset, 2. kummassakin kielessä olevat osittain samanlaiset ilmaukset, 3. tsekkiläiset ilmaukset ja 4. suomalaiset ilmaukset. Työni materiaali on peräisin tsekkiläisistä, suomalaisista ja muunkielisistä sanakirjoista (lähinnä fraseologisista). Selvittelen erityisesti keskeisimpien kotieläinten nimistä (koira, kissa, hevonen, lehmä, lammas, sika, kana), joidenkin muiden eläinten nimistä (karhu, susi, karppi, käärme) ja joidenkin ulkomaisten eläinten nimistä (leijona, elefantti, apina) johdettuja fraseologisia ilmauksia. Materiaali käsittää yhteensä 145 eri eläintä, 163 eläimen nimitystä ja 585 eläinilmausta. Aineistoni pohjalta voi todeta, että tšekin ja suomen kielessä on yllättävän paljon samantyyppisiä eläinilmauksia, vaikka kielet poikkeavat huomattavasti toisistaan. Korpuksessani olevista ilmauksista on täysin symmetrisiä 119/20,3 %, osittain samanlaisia (epäsymmetrisiä) 127/21,7 %, pelkästään tsekkiläisiä 161/27,5 % ja pelkästään suomalaisia 146/25,0 %. Sanaparit ja sananlaskut, joita käsittelin erillisenä ryhmänä (32 kpl) muodostivat aineistosta 5,5 % (niistäkin löytyi yhtäläisyyksiä). Yleisimmin esiintyvät eläimet ovat koira ja kissa. Koira on kuitenkin tšekin fraseologiassa yleisempi eläin kuin suomessa, jossa taas kissa on yleisimmin esiintyvä eläimen nimi. Yleisiä ovat myös mm. hevonen, sika, lintu, kala ja kana. Karitsa, hanhi ja vuohi esiintyvät paljon useammin tšekin fraseologiassa, suomessa esiintyy taas usein sika silloin, kun tšekissä on porsas. Joillakin eläinten nimillä on selvästi negatiivisempi tunnelataus (susi, käärme) kuin toisilla (koira, kissa). Toisin kuin suomessa, kissa on tšekissä valheellinen, vuohi herkuttelee, pöllö ja apina edustavat viisautta ja oppivaisuutta ja kovakuoriainen hellyttää. Yhteisiä eläinten nimityksiä kummassakin kielessä on aineistossani 106/163 (65,03 %). Tšekin fraseologiassa on lähes kaksi kertaa enemmän (37/163 = 22,7 %) sellaisia eläinten nimiä, joita ei esiinny suomen fraseologiassa verrattuna pelkästään suomen fraseologiassa esiintyviin eläinten nimiin (20/163 = 12,27 %). Pelkästään tšekissä esiintyviä eläimiä ovat mm. lumikko, majava, murmeli, mäyrä, näätä ja riikinkukko; pelkästään suomen fraseologiassa esiintyvät puolestaan mm. kiiski, muikku, peippo, poro, sopuli ja telkkä. Vertauskuvat ovat kummassakin kielessä erittäin tyypillisiä. Eläinten nimet viittaavat useimmiten ihmisen kielteisiin luonteenpiirteisiin tai ominaisuuksiin (mazaný jako liška ja viekas kuin kettu). Aineistoni pohjalta vaikuttaa siltä, että tšekissä on enemmän vaihtoehtoisia ja eri eläinten lajeista muodostettuja ilmauksia (mm. lintu- ja kalalajeista). Kummassakin kielessä on myös huudahduslauseita (Ty jsi ale liška pod itá! ja Senkin vanha kettu!), kansainvälisiä ilmauksia (jádro pudla ja villakoiran ydin) ja ns. petollisia ystäviä toisiaan erehdyttävästi muistuttavia, mutta eri asiaa merkitseviä sanontoja (tsekin kočičí život kissanelämä tarkoittaa ´sitkeähenkisyyttä´ − ei suomen kissanpäiviä). Kansallisista erityispiirteistä ovat esimerkkeinä mm. tšekin ilmaus mít se jako husa o Martině "voida kuin hanhi Martinpäivänä" (suomeksi ´voida kurjasti´; viittaus Martinpäivän hanhensyömisperinteeseen) tai suomen ilmaukset kuin hyttysen liraus Itämereen ja sopulilauma.

Hiilen ja typen pysyvät isotoopit vesistötutkimuksissa: pohjaeläimistön ravinnonlähteet ja pohjan ravintoverkon rakenne Saaristomerellä

Saaristomeren pinnanalaisen ravintoverkon rakennetta sekä ravinteiden alkuperää ja kulkeutumista tutkittiin hiilen ja typen pysyviä isotooppeja hyväksi käyttäen. Tutkimuksen kohteena olivat suspendoitunut partikkeliaines (SPM), sedimentin pintakerros, pohjaeläimet, kalat ja makrolevät. Näytteitä otettiin toukokuussa, kesäkuussa ja lokakuussa. Ravinnelähteiden arvioinnin ohella tutkittiin voiko sisäsaariston kalankasvatuksen vaikutusta määritellä analysoimalla kalanrehupellettejä. Lisäksi arvioitiin joidenkin lajikohtaisten tai lajien välisten ominaisuuksien erojen vaikutusta (esimerkiksi eläimen koko ja kudosten C:N –suhde rasvapitoisuuden kuvaajana) /-arvojen määräytymiseen. Myös joitain tarkennuksia tehtiin lajien ravinnonkäyttöluokituksiin. Sisäsaaristossa toukokuussa pian lumien sulamisen aiheuttaman kasvaneen jokivirtaaman jälkeen SPM:stä havaittiin korkeita /13C- ja /15N-arvoja (keskimäärin -16 ‰ ja 9 ‰, vastaavasti). Ulkosaariston asemilta saatiin paljon alempia arvoja (-24 ‰ ja 4 ‰, vastaavasti). Sisäsaaristossakin arvot laskivat kesäkuuhun mennessä (-26 ‰ ja 5 ‰, vastaavasti) ollen kuitenkin hieman korkeampia kuin samaan aikaan tutkituilla ulommilla välisaariston asemilla. Kasviplanktonin lajistokoostumusta tutkittiin touko- ja kesäkuussa, mutta suuria eroja ei ajankohtien välillä havaittu. Lokakuussa sateisen loppukesän jälkeen /13C oli tasainen (-23 ‰ - -24 ‰) koko tutkimusalueella, mutta /15N oli taas huomattavasti korkeampi sisäsaaristossa (8 ‰) kuin ulkosaaristossa (4 ‰). Päinvastoin kuin yleensä tutkimuksissa on esitetty, tässä tutkimuksessa korkeat /13Cja/ tai /15N-arvot kuvannevat lisääntynyttä jokien tuomaa terrestristä alkuperää olevaa ravinnekuormaa. Lisäksi kauden aikana suuresti vaihtelevat, mutta silti voimakkaasti korreloivat /13C ja /15N indikoivat hiilen ja typen olevan pääosin samaista alkuperää. Kirjallisuudessa ravinnepulssien yhtäaikaisesti korkeat /13C ja /15N katsotaan alkuperältään ihmis- tai eläinperäisiksi ja yleensä liitetään karjanlannan käyttöön lannoitteena. Tätä ei kuitenkaan voitu Saaristomerellä osoittaa, koska terrestrisiä ravinnelähteitä ei tutkittu. Kuitenkin muista tunnetuista SPM:n /-arvoja voimakkaasti muokkaavista tekijöistä voitiin poissulkea ravinnerajoitteisuudesta johtuva fraktionaation muutos sekä synteettisten lannoitteiden käyttö ja kalankasvatus ravinnelähteinä. Pintasedimentistä saatiin paljon tasaisempia /13C- ja /15N-arvoja kaikilla näytteenotoilla (keskimäärin -24 ‰ ja 4 ‰, vastaavasti), jotka kuvannevat sedimentoituvan aineksen pitkäaikaisia keskiarvoja. Havaittavissa oli hienoinen laskeva suuntaus kohti ulompia asemia ja monista pohjan lähellä tai sedimentissä elävistä eläimistä saatiin samaan tapaan laskevia arvoja. SPM:n vaihtelevat ja eläinten /-arvot korreloivat heikosti lukuunottamatta joitakin suspensionsyöjiä (Balanus improvisus ja Mytilus edulis). /13C ja C:N korreloivat negatiivisesti joillakin lajeilla (Macoma balthica, Monoporeia affinis ja Mytilus edulis), joka johtunee muuttuvasta rasvojen osuudesta kudoksissa. Ainakin näiden lajien käyttöön ravinnelähteiden arvioinnissa kannattaa suhtautua varauksella. Makrolevien /15N oli n. 4 ‰ korkeampi sisäsaaristossa kuin ulommilla asemilla, joka myöskin heijastanee jokien tuoman terrestristä alkuperää olevien ravinteiden vaikutusta. Fucus vesiculosus, tutkimuksen ainut varsinainen monivuotinen levä, sai 6 ‰ korkeampia /13C-arvoja kuin muut levät keskimäärin. Gammarus sp:n Idothea baltican /15N seurasi makrolevien /15N:n vaihtelua, mutta /13C:n perusteella arvioituna ne suosivat rehevöitymisen seurauksena runsastuvia rihmaleviä sisäsaaristossa, kun taas F. vesiculosus näytti kasvattavan tärkeyttä ravintona ulkosaaristossa. Hiilen ja typen pysyvät isotoopit osoittautuivat tehokkaiksi työkaluiksi ravinteiden lähteiden ja kulkeutumisen tarkasteluissa erityisesti sisäsaaristossa, vaikkakin joitakin lajikohtaisia piirteitä on otettava huomioon ja joidenkin biologisten prosessien, kuten denitrifikaation osuus fraktionaation aiheuttajana pitäisi määrittää ennen kuin luotettavia arvioita ravinnelähteistä voidaan tehdä.

Resistance responses blocking systemic movement of Potato virus A in potato

Peruna kestää A-virusta estämällä sen leviämistä Peruna on maissin ohella maailman kolmanneksi tärkein ravintokasvi vehnän ja riisin jälkeen. Perunaa lisätään kasvullisesti mukuloita istuttamalla, jolloin virukset siirtyvät sairaiden siemenmukuloiden välityksellä kasvukaudesta toiseen. Virustauteja voi torjua ainoastaan terveen siemenperunan ja kestävien lajikkeiden avulla. Kestävyys perustuu usein siihen, että kasvi estää viruksen leviämisen tartuntakohdasta välttyäkseen virustaudilta. Tässä työssä tutkittiin kolmea perunan A-viruksen (PVA) liikkumista estävää kestävyysmekanismia perunassa. Lisäksi työn kokeelliseen osaan oleellisesti kuuluvaa virustartutusta varten kehitettiin uusi paranneltu versio geenipyssystä. Tämä itse rakennettu laite optimoitiin PVA:n tartuttamiseen mahdollisimman helposti ja pienin käyttökustannuksin. Tutkimuksen kohteena olleessa perunan risteytysjälkeläistössä oli PVA:ta kestäviä kasveja (ryhmä nnr), jotka estivät viruksen liikkumisen aiheuttamatta oireita tartutuskohdassa, sekä kasveja, joissa PVA aiheutti kuolioläikkinä näkyvän yliherkkyysvasteen (ryhmä HR). Molemmissa kestävyystyypeissä virus pystyi monistumaan ja leviämään solusta soluun paikallisesti, mutta liikkuminen muihin kasvinosiin nilan kautta estyi. Ryhmän nnr kasveissa PVA-tartunta ei aiheuttanut tilastollisesti merkitsevää muutosta useimpien geenien ilmenemiseen tartuntakohdassa. Ainoastaan geeniperhe, joka ilmentää tiettyä proteinaasi-inhibiittoria (PI), reagoi PVA:han 24 tuntia tartutuksesta. Kun tämän PVA:han reagoivan geeniperheen jäsenet hiljennettiin nnr- perunalinjoissa, ne muuttuivat alttiiksi PVA:lle ja virus levisi tartuntakohdasta muihin kasvinosiin. Tulos osoittaa, että PI on viruskestävyystekijä. Lisäksi muut tutkimuksessa saadut tulokset tukevat mahdollisuutta, että PI estää PVA:n P1-proteinaasin toimintaa. HR-linjoissa todettiin erilaisiin puolustusvasteisiin liittyvien PR-geenien aktivoitumista PVA-tartunnan seurauksena, mutta myös ilman sitä kasvien kasvettua mullassa noin neljä viikkoa. Sen sijaan solukkoviljelyssä tai vasta kaksi viikkoa mullassa kasvaneissa kasveissa vastaavaa ei vielä todettu. Tulos viittaa siihen, että HR-perunat reagoivat herkemmin ympäristöön ja/tai kasvin kehitysasteeseen laukaisten puolustusvasteita, jotka saattavat parantaa kestävyyttä taudinaiheuttajia vastaan. Kolmas tutkittu kestävyystyyppi havaittiin Pito-perunalajikkeessa. Se muistutti nnr-kestävyyttä siten, että myös siinä viruksen liikkuminen nilassa muihin kasvinosiin estyi. PVA:n todettiin pysähtyvän vasta lehtiruodin tyvelle muodostuvaan irtoamisvyöhykkeeseen, mitä havainnollistettiin käyttämällä muunnettua PVA-rotua, joka tuotti UV-valossa fluoresoivaa vihreää valoa. Tulos viittaa siihen, että virus ei pääse kulkemaan vyöhykkeeseen kuuluvan suojaavan kerroksen läpi, jollei sillä ole pääsyä nilaan. Tällainen kestävyys on tarpeen, jotta virus ei voi korvata nilakuljetusta solusta soluun leviämisellä. Tulokset tuovat uusia näkökulmia kasvien viruskestävyyteen ja auttavat selittämään viruksen nilakuljetuksen estymistä sekä solusta soluun leviämisen pysähtymistä kestävissä kasveissa.

Valkoinen läiskä kartalla : Perusvärinnimet ja niiden merkityskentät unkarin- ja suomenkielisissä idiomeissa

Työni tavoitteena on vertailla unkarilaisia ja suomalaisia idiomeja, joissa esiintyy jokin perusvärinnimi. Perusvärinnimiä ovat fehér (valkoinen), fekete (musta), szürke (harmaa), piros tai vörös (punainen), zöld (vihreä), sárga (keltainen), kék (sininen) ja barna (ruskea). Erityisesti pyrin ottamaan selvää käytetäänkö samaa värinnimeä molemmissa kielissä samasta asiasta vai onko värinnimien käytössä tarkasteltujen kielten välillä eroja. Vertailen unkarilaisia idiomeja suomalaisiin ja käytän vertailussa Tamás Forgácsin esittämää mallia ekvivalenssin lajeista. Aineisto on kerätty unkarin- ja suomenkielisistä fraasi- ja idiomisanakirjoista sekä yleissanakirjoista. Idiomi on yksi fraseologismien alaryhmistä. Idiomi koostuu vähintään kahdesta lekseemistä, jotka voidaan kirjoittaa joko yhteen tai erikseen. Idiomi on puhtaimmillaan opaakki, kiteytynyt sanaliitto, mutta idiomi voi olla myös osittain sananmukaisesti tulkittavissa. Idiomaattisuuden ja metaforisuuden aste on jatkumo, jonka toisessa päässä ovat täysin läpinäkymättömät ja toisessa transparentit sanaliitot. Idiomit ovat puhtaimmillaan tiettyyn kieleen sidottuja. Idiomit voivat olla kuitenkin laajalevikkisiä, koska niitä on lainattu eri kieliin suoraan kääntämällä esimerkiksi Raamatusta tai antiikin teksteistä. Viime vuosisatojen ja vuosikymmenten idiomit ovat hypoteettisesti useimmiten käännöslainoja jostain Euroopan valtakielestä. Värinnimitutkimuksen tunnetuimpia teorioita on Berlinin ja Kayn teoria kielessä esiintyvien värinnimien järjestyksestä. Heidän mukaansa musta, valkoinen ja punainen esiintyvät maailman kielissä kaikista yleisimmin, sininen, ruskea ja harmaa puolestaan esiintyvät vain korkeakulttuureissa, eivät esimerkiksi luonnonkansojen kielissä. Hypoteesini on, että aineistossa esiintyvien värinnimien lukumäärä korreloi jossain määrin Berlinin ja Kayn esittämän värinnimien järjestyksen kanssa. Täysin identtisiä idiomeja sanastoltaan ja merkitykseltään löytyy aineistosta suhteellisen paljon, useimmat näistä ovat valkoisen, mustan tai harmaan värin sisältäviä idiomeja. Täysin toisiaan vastaavista idiomeista suurin osa on tullut unkariin ja suomeen Raamatusta tai lainattu sellaisenaan englannista, saksasta tai ranskasta. Osittaisessa vastaavuussuhteessa ja funktionaalisessa vastaavuussuhteessa löytyy värinnimien kannalta mielenkiintoisimmat idiomit: keltainen ja vihreä esiintyvät parissa idiomissa ristikkäin. Pääasiassa idiomeissa esiintyvät värinnimet ovat unkarin ja suomen välillä identtisiä, mikäli unkarilaiselle idiomille löytyy vastine suomen kielestä. Idiomit ilman vastinetta ovat aineiston suurin ja samalla myös kirjavin ryhmä analysoitavaksi, pienin ryhmä puolestaan ovat leksikaalisen vastaavuuden ryhmään kuuluvat idiomit. Suurin osa unkarilaisista idiomeista on työssä analysoitu, mutta suomenkieliset vastineettomat idiomit jäävät vähäiselle huomiolle tutkimusongelman näkökulmasta johtuen. Aineiston 143 unkarilaisesta idiomista noin puolet sijoittuu nollaekvivalenssin eli vastineettomien idiomien ryhmään. Täydellisen ekvivalenssin ryhmä on toiseksi suurin, leksikaalisen vastaavuuden ryhmä pienin. Idiomeissa esiintyvistä väreistä yleisimpiä ovat musta, valkoinen, punainen ja vihreä. Ruskeaa väriä ei esiinny unkarilaisissa idiomeissa lainkaan, suomalaisissa idiomeissa viidessä. Unkarin ja suomen värien merkityskentät vastaavat pitkälti toisiaan. Ainoastaan keltainen ja vihreä esiintyivät selkeästi ristikkäin: unkariksi kateus on keltaista ja suomeksi vihreää, tulokkaaseen liitetään unkarissa vihreä, suomessa keltainen väri.

Hyvän kuntoutuskäytännön perusta.Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa.

Laki Kelan kuntoutuksesta määrittää, että kuntoutuksen tulee olla hyvän kuntoutuskäytännön mukaista. Tämän Vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeeseen (VAKE) kuuluvan tutkimuksen tavoitteena oli kolmen diagnoosiryhmän – aivoverenkiertohäiriön (AVH), multippeliskleroosin (MS) ja Cerebral Palsyn (CP) – avulla kuvata Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen nykytilaa, sen kehittämistarpeita ja eri kuntoutustoimenpiteiden vaikuttavuutta sekä laatia suositukset hyvästä kuntoutuskäytännöstä. Tutkimus toteutettiin laajassa tutkimusyhteistyössä vuosina 2007–2009. Kirjan toisessa osassa kuvataan AVH-, MS- ja CP-kuntoutuksen nykykäytännöt, jotka perustuvat kuntoutusalan ammattilaisille ja asiantuntijoille tehtyihin kysely- ja haastattelututkimuksiin, sekä esitellään Kelalle lähetettyjen kuntoutussuunnitelmien analyysit. Kirjan kolmas osa käsittelee kuntoutuksen arviointikäytäntöjä. Tulokset perustuvat nykykäytäntöjä selvittäneisiin kysely- ja haastatteluaineistoihin sekä vaikuttavuustutkimuksissa käytettyihin arviointimenetelmiin. Neljännessä osassa esitetään järjestelmällisiin katsauksiin perustuva vaikuttavuusnäyttö AVH-, MS- ja CP-kuntoutujien fysio-, puhe- ja toimintaterapiasta sekä MS:n osalta neuropsykologisesta kuntoutuksesta. Näytön asteen määrittely perustuu Käypä hoito -suosituksen kriteereihin. Kirjan viidennessä osassa esitetään tunnistettujen ongelmien sekä tutkimustulosten perusteella laaditut suositukset hyvistä kuntoutuskäytännöistä Kelan järjestämisvelvollisuuteen kuuluvan vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen osalta. Suositukset perustuvat edellä mainittuihin tutkimuksiin ja Asiakkaan äänellä -tutkimukseen. Suositusten tavoitteena on mahdollistaa tämänhetkisen tiedon mukainen asiakaslähtöinen, oikea-aikainen, oikein kohdennettu ja vaikuttava kuntoutus vaikeavammaisille kuntoutujille. Kuntoutujan sujuva ja yksilöllinen kuntoutusprosessi edellyttää suomalaisessa kuntoutusjärjestelmässä eri organisaatioiden välistä, moniammatillista sekä osaavaa yhteistyötä, kuntoutujan näkemyksen ja elämän kokonaistilanteen ymmärtämistä, joustavaa tiedonvälitystä sekä pitkäaikaista ohjausta, tukea ja seurantaa. Kuntoutuksen viitekehyksenä tulee käyttää ICF-luokitusta. Hyvien kuntoutuskäytäntöjen edelleen kehittämiseksi on saatava lisätietoa nykyisistä kuntoutuskäytännöistä, kuntoutuksen vaikuttavuudesta ja sen osoittamiseen soveltuvista arviointimenetelmistä.

Henkilökunnan hygieniakäytännöt vähittäiskaupan alalla Case Stockmann Herkku

Elintarvikemyymälät ovat saaneet viime vuosina runsaasti negatiivista julkisuutta elintarvikkeiden laatuun ja turvallisuuteen liittyen. Tämä on osaltaan herättänyt elintarvikealan toimijat ja viranomaiset kiinnittämään enemmän huomiota elintarvikekauppojen toimintaan. Koska elintarviketyöntekijöiden toiminnalla on selkeä merkitys elintarvikkeiden turvallisuuteen ja laatuun, on olennaisen tärkeää tietää, mitkä tekijät vaikuttavat työntekijöiden hygieniakäytäntöihin. Tämän Pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat myyjien hygieniakäytäntöihin vähittäiskaupan alalla, ja mihin esimiesten kannattaa keskittyä, jotta työntekijöiden hygieniakäytännöt olisivat mahdollisimman hyvät. Tutkimus suoritettiin Stockmannin Helsingin keskustan tavaratalon elintarvikeosastolla. Tutkielman teoriaosan tarkoituksena oli antaa kattava kuva tutkittavista ilmiöistä. Teoriaosassa käsiteltiin hygieniakäyttäytymisen periaatteita ja käytännön sovelluksia. Lisäksi esiteltiin suunnitellun käyttäytymisen teoria, johon tutkimuksen viitekehys pitkälti perustui. Teoriaosan lopuksi otettiin esille aiempia tutkimuksia hygieniakäyttäytymiseen liittyen. Lopuksi luotiin tutkimuksen teoreettinen viitekehys, johon empiirinen osa perustui. Tutkielman empiirinen osa suoritettiin kyselylomakkeen avulla. Tutkimukseen osallistuivat ne elintarvikeosaston tiimit, joissa myyjät työskentelevät palvelutiskillä ja käsittelevät pakkaamattomia elintarvikkeita. Kyselylomakkeen avulla selvitettiin suunnitellun käyttäytymisen teorian mukaisesti myyjien asenteita, koettua sosiaalista painetta ja kokemuksia toimintaa rajoittavista tekijöistä. Tämän lisäksi selvitettiin myyjien aikomuksia noudattaa hygieenisiä toimintatapoja ja itse hygieenistä käyttäytymistä. Tuloksia tarkasteltiin deskriptiivisellä tasolla, ja tämän lisäksi eri tekijöiden välisiä yhteyksiä selvitettiin korrelaatio- ja regressioanalyysien avulla. Tulosten perusteella voidaan todeta, että asenteilla on suurin yhteys myyjien aikomuksiin noudattaa hyviä hygieniakäytäntöjä. Toisaalta asenteiden merkitys ei korostunut merkittävästi muiden tekijöiden joukosta, joten mitä todennäköisimmin esimiesten kannattaa kiinnittää huomiota asenteiden lisäksi myös myyjien kokemaan sosiaaliseen paineeseen ja myyjien kokemuksiin rajoittavista tekijöistä. Suurin yhteys myyjien hygieeniseen käyttäytymiseen oli aikomuksilla. Empiirisen osan lopussa annettiin suosituksia esimiehille, mitä heidän kannattaa tehdä, jotta myyjien hygieniakäytännöt olisivat mahdollisimman hyvät. Tulokset eivät ole laajasti yleistettävissä, mutta ne tarjoavat lisätietoa vähittäiskauppojen hygieeniseen toimintaan liittyen, jota on aikaisemmin tutkittu melko vähän.

Kuviteltu aatelismies : Aateluus viholliskuvana ja itseymmärryksenä 1800-luvun Suomessa

An imagined nobleman Nobility as an enemy image and in-group identity in nineteenth-century Finland The focal point of this study is the difficult relationship between two seemingly very different 19th-century elite groups, the upwardly mobile bourgeois intelligentsia and the slowly declining traditional nobility. In the thinking of the bourgeois contender the two emerged as exact opposites, styled as conflicting ideal types: an outdated, exclusive, degenerate hereditary aristocracy versus a dynamic and progressive new force in society, recruited solely on the basis of personal merit, originating from the common people and representing the nation. The appearance of an important 19th-century novelty, print publicity, coincided with the emergence of the bourgeois intelligentsia. The institutions of the developing publishing industry were manned by the aspiring new group. The strengthening flow of progressive, democratic, nationalist ideas distributed via the printing presses carried an undercurrent of self-promotion. It transmitted to the developing readership the self-image of the new cultural bourgeoisie as the defender and benevolent educator of the nation. Having won the contest over the media, the intelligentsia was free to present its predecessor and rival as an enemy of the people. In its politics the nobility emerged as an ideal scapegoat, represented as the source for existing social evils, all if which would promptly go away after its disappearance. It also served as a black backcloth, against which the democratic, national, progressive bourgeois intelligentsia would shine more brightly. In order to shed light on the 19th-century process of (re)modelling the image of nobility as a public enemy I have used four different types of source materials. These include three genres of print publicity, ranging from popular historical and contemporary fiction to nonfictional presentations of national history and the news and political commentaries of the daily papers, complemented by another, originally oral type of publicity, the discussion protocols of the Finnish four-estate parliament. To counterpoint these I also analysed the public self-image of the nobility, particularly vis-à-vis the nationalist and democratic ethos of the modernising politics.