Cox-2, tenascin, CRP, and ingraft chimerism in a model of post-transplant obliterative bronchiolitis

Chronic rejection in the form of obliterative bronchiolitis (OB) is the major cause of death 5 years after lung transplantation. The exact mechanism of OB remains unclear. This study focused on the role of cyclo-oxygenase (COX) -2, tenascin, and C-reactive protein (CRP) expression, and the occurrence of ingraft chimerism (= cells from two genetically distinct individuals in a same individual) in post-transplant OB development. In our porcine model, OB developed invariably in allografts, while autografts stayed patent. The histological changes were similar to those seen in human OB. In order to delay or prevent obliteration, animals were medicated according to certain protocol. In the beginning of the bronchial allograft reaction, COX-2 induction occurred in airway epithelial cells prior to luminal obliteration. COX-2 expression in macrophages and fibroblasts paralleled the onset of inflammation and fibroblast proliferation. This study demonstrated for the first time, that COX-2 expression is associated with the early stage of post- transplant obliterative airway disease. Tenascin expression in the respiratory epithelium appeared to be predictive of histologic features observed in human OB, and influx of immune cells. Expression in the bronchial wall and in the early obliterative lesions coincided with the onset of onset of fibroblast and inflammatory cell proliferation in the early stage of OB and was predictive of further influx of inflammatory and immune cells. CRP expression in the bronchial wall coincided with the remodelling process. High grade of bronchial wall CRP staining intensity predicted inflammation, accelerated fibroproliferation, and luminal obliteration, which are all features of OB. In the early obliterative plaque, majority of cells expressed CRP, but in mature, collagen-rich plaque, expression declined. Local CRP expression might be a response to inflammation and it might promote the development of OB. Early appearance of chimeric (= recipient-derived) cells in the graft airway epithelium predicted epithelial cell injury and obliteration of the bronchial lumen, which both are features of OB. Chimeric cells appeared in the airway epithelium after repair following transplantation-induced ischemic injury. Ingraft chimerism might be a mechanism to repair alloimmune-mediated tissue injury and to protect allografts from rejection after transplantation. The results of this study indicate, that COX-2, tenascin, CRP, and ingraft chimerism have a role in OB development. These findings increase the understanding of the mechanisms of OB, which may be beneficial in further development of diagnostic options.

“YK:n ihmisoikeudet vankiloihin!” Marraskuun liikkeen suomalaisen kontrollipolitiikan kritiikki 1967—1972

Tutkimukseni aihe on Marraskuun liike, vuosina 1967-1972 toiminut suomalainen kontrollipoliittinen yhdistys. Marraskuun liike kuului 1960-luvun protestisykliin ja oli yksi rauhanliike Sadankomitean mallin mukaan perustetuista ns. yhden asian liikkeistä. Marraskuun liike ilmoitti ajavansa inhimillisempää ja järkiperäisempää kontrollipolitiikkaa. Se puolusti kontrollipolitiikan kohteiksi joutuneiden ihmisten eli vankien, asunnottomien alkoholistien, koulukotinuorten ja muiden kontrollitoimenpiteiden kohteeksi joutuneiden ja poikkeaviksi kutsumiensa ihmisten oikeuksia. Tutkimuskysymykseni koskivat Marraskuun liikkeen vaatimuksia, toimintaa ja ideologiaa. Näkökulmia tutkimuskohteeseen olivat tieteellisten teorioiden ja tiedon, ihmisoikeuksien ja vallankäytön merkitys liikkeen toiminnassa ja ideologiassa. Viitekehyksenä käytin liiketutkimusta ja aatehistoriallista tutkimusta. Lähdemateriaalina käytin Kansan arkistossa sijaitsevia Marraskuun liikkeen papereita, aikalaiskirjallisuutta ja lehtiartikkeleita. Lisäksi haastattelin seitsemää liikkeen entistä aktivistia. Marraskuun liikkeen lähtökohdat olivat vahvasti kytköksissä 1960-luvun yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen, erityisesti poikkeavan käyttäytymisen sosiologiaan. Siinä tutkijan katse kääntyi poikkeavasta yksilöstä kontrolloivaan järjestelmään. Marraskuun liikkeelle tärkeitä vaikutteita tuli sosiologi Kettil Bruunilta ja hänen johtamansa Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen piirissä tehdyistä tutkimuksista, joista osa oli liikkeen jäsenten itsensä tekemiä. Pohjoismaisen kesäakatemian kautta saatiin vaikutteita norjalaisilta kriminologeilta. Erving Goffmanin laitoskritiikki tarjosi lähtökohdan suomalaisten laitosten kritisoitiin. Marraskuun liike järjesti teematempauksia, kuten asunnottomien alkoholistien juhlan, vankilaviikon ja koulukotiviikon. Se kritisoi hallinnollisia vapaudenriistoja eli ”pakkoauttamista” sekä hoitoideologiaa jonka se käänsi päälaelleen: yhteiskunta tarvitsi hoitoa, ei poikkeava yksilö. Liike vaikutti vahvasti julkisuuden kautta ja sillä oli hyvät yhteydet lehdistöön. Marraskuun liike kritisoi suomalaisia laitosoloja, ja halusi korvata suuren osan laitoshoidosta, varsinkin pakkoon perustuvan, avohoidolla ja ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä. Hyvätekeväisyys haluttiin korvata ihmisoikeuksilla, ja poikkeavat ihmiset saada järjestäytymään. Konkreettisten vaatimusten taustalla vaikutti kriittinen suhtautuminen kontrollipolitiikan vallankäyttöön, jonka katsottiin ulottuvan laajalle ja heijastavan suomalaista luokkayhteiskuntaa. Aktiivisen ensimmäisen toiminnan vuoden 1968 jälkeen osa jäsenistä vaati liikkeen asettumista vallankumouksen kannalle. He pitivät kiinni kontrollipolitiikan sortavasta luonteesta ja asettivat Marraskuun liikkeen ideologian marxilaiseen kehykseen. Kiistoilla ”vallankumouksellisen” ja ”reformistisen linjan välillä oli toimintaa lamauttava vaikutus, mutta sitä kuitenkin jatkettiin yhdessä. Muuttuvat laitosolot, liikkeen jäsenten pääseminen vaikuttamaan politiikassa ja komiteoissa sekä poikkeavien ihmisten oma järjestäytminen tuottivat tilanteen, jossa Marraskuun liikkeen toiminta päättyi vuoden 1972 alussa.

Tavallisuudesta tyylikkyyteen? : Sukupuoli ja maku kodinmuutosohjelmissa

The study focuses on the Finnish home makeover shows Inno (2004 , Nelonen) and Kodin kääntöpiiri (2001 2005; YLE TV2) and their episodes broadcast in spring 2004. The research material also includes the websites of both shows and messages concerning Inno from an online discussion forum. As people decorate their homes and reflect on them, they engage in negotiations of taste and in the construction of the ideal self. The main question of the study is: how are representations of the gendered self produced in home makeover shows? The broader theoretical and methodological context of the study is based on intersectionality, or simultaneous study of different identity categories. In this study, the main focus is on the intersections of gender, class and sexuality. Hence, the secondary research question is: how do ways of doing gender intersect with producing the ideas of class and sexuality in the representations of home makeover shows? The theoretical framework of the study combines Judith Butler s theory of gender performativity and Pierre Bourdieu s theory of taste. The analysis is founded upon a close reading focusing on the details and ambiguous meanings contained in the televisual representation. Home makeover shows are explored as a part of contemporary television culture, which is characterised by a significant increase in the number of both television channels and global television formats, as well as the hybridisation of programme types. Researchers on lifestyle television have paid attention to male designers and their ability to reconstruct meanings related to domesticity and home decoration as feminine spheres. The dissertation contributes to this discussion by analysing the representations of the male interior decorator in Inno and the four female interior decorators in Kodin kääntöpiiri. The focus is on the professional self and how it is both gendered and defined as an arbiter of taste. The programme concepts produce the impression that the makeover homes and their occupants are ordinary . The manufactured sense of ordinariness often conceals differences between the participants. One argument of the study is that the ordinariness of participants on lifestyle television should not be taken for granted without further reflection on the implications of labeling something as ordinary. Updating of interior decoration in home makeover shows can be interpreted as an area of doing gender that requires deliberation, effort, expert knowledge and a sufficient budget. The ideal lay decorator is portrayed as culturally omnivorous, brave and receptive to new ideas. The ability to reflect on ways of representing masculinity and femininity through decoration is also implied. In home makeover shows, greater self-awareness regarding the ways in which gender is produced does not lead to repeating gender differently. The idea of normative heterosexuality is in a hegemonic position in the representations of the participants. In Inno and Kodin kääntöpiiri questions of class are not made explicit. However, the idea of class is produced indirectly e.g. by describing the apartments and houses of the participants, by discussing their hobbies or interest in cultural products. In Inno, home decoration is primarily depicted as an individualistic consumer choice, while in Kodin kääntöpiiri it is often defined as a way to strengthen the ties of nuclear families. In Kodin kääntöpiiri, the ethos of familism is combined with pleasures gained from consumption and DIY activities. As a whole, the multidisciplinary study indicates a great number of differences between the two shows.

Poststroke survival and ischemic stroke recurrence : the cerebral small-vessel disease perspective

The aim of the present study was to investigate the influence of different manifestations of cerebral SVD on poststroke survival and ischemic stroke recurrence in long-term follow-up. The core imaging features of small-vessel disease (SVD) are confluent and extensive white matter changes (WMC) and lacunar infarcts. These are associated with minor motor deficits but a major negative influence on cognition, mood, and functioning in daily life, resulting from small-vessel lesions in the fronto-subcortical brain network. These sub-studies were conducted as part of the Helsinki Stroke Aging Memory (SAM) study. The SAM cohort consisted of 486 consecutive patients aged 55 to 85 years who were admitted to Helsinki University Central Hospital with acute ischemic stroke. The study included comprehensive clinical, neuropsychological, psychiatric and radiological assessment three months poststroke. The patients were followed up up for 12 years using extensive national registers. The effect of different manifestations of cerebral SVD on poststroke survival and stroke recurrence was analyzed controlling for factors such as age, education, and cardiovascular risk factors. Poststroke dementia and cognitive impairment relate to poor long-term survival. In particular, deficits in executive functions as well as visuospatial and constructional abilities predict poor outcome. The predictive value of cognitive deficits is further underlined by the finding that depression-executive dysfunction syndrome (DES), but not depression in itself, is associated with poor poststroke survival. Delirium is not independently associated with increased risk for long-term poststroke mortality, although it is associated with poststroke dementia. Furthermore, acute index stroke attributable to SVD is associated with poorer long-term survival and a higher risk for cardiac death than other stroke subtypes. Severe WMC, a surrogate of SVD, is independently related to an increased risk of stroke recurrence at five years. In summary, cognitive poststroke outcomes reflecting changes in the executive network brain, and the presence of cerebral SVD are important determinants of poststroke mortality and ischemic stroke recurrence, regardless of whether SVD is the cause of the index stroke or a condition concurrent to some other etiology.

Ekotuotteet kuluttajan arjessa – vastuullisuutta, puhtautta ja arjen luksusta

Tutkielmassa tarkastellaan kuluttajien näkemyksiä ekotuotteiden valintaan vaikuttavista tekijöistä. Analysoin ekotuotteiden hankintaa kolmen teeman kautta. Ne ovat vihreys ja vastuullisuus, puhtaus tuotevalinnoissa sekä niin sanottu arjen luksus. Tutkimukseni empiirinen osa koostuu 10 teemahaastattelusta. Tutkimuskohteena on ekokauppa Ruohonjuuressa ostoksiaan tekevät kuluttajat. Haastateltavia etsin ilmoituksella ekokauppa Ruohonjuuresta sekä kaupan Facebook-sivuilta. Lisäksi oma haastattelupäivä Ruohonjuuren myymälässä tuotti haastateltavia mukaan tutkimukseen. Kirjoitin haastatteluista yhteenvedon ja analysoin aineistoa teemoittelun avulla. Nykyiset ympäristöongelmat vaikuttavat siihen, millaisena koemme arjen tulevaisuudessa. Vihreä ja vastuulllinen kuluttaja ottaa huomioon kulutuspäätöksiensä vaikutukset ympäristöön. Vihreät kulutuspäätökset tarkoittavat kestäviä kulutustapoja kuten jätteiden lajittelua, kirpputorikierrättämistä ja ympäristöä säästävien ekotuotteiden valintaa. Aineiston perusteella voi todeta, että ekotuotteiden ympäristömyönteisyyteen liitetään läheisesti luomutuotanto ja luomutuotteet. Ekotuotteet nähdään myös eettisinä ja moraalisina valintoina, joiden avulla halutaan vaikuttaa myös muiden hyvinvointiin. Ekotuotteisiin kohdistuu siten monenlaisia odotuksia, mutta myös epäilyjä. Aineistoni perusteella tuotetta ei välttämättä koettu ekotuotteeksi, jos sen valmistamiseen on käytetty paljon resursseja. Kuluttajat ovat kiinnostuneita ruoan alkuperästä ja sen aitoudesta. Ekotuotteet koetaan muita tuotteita päinvastoin puhtaiksi vaihtoehdoiksi. Puhtaus ekotuotteissa mielletään laadultaan turvallisiksi ja terveellisiksi tuotteiksi, jotka maistuvat hyvältä. Haastatteluaineiston perusteella voi todeta, että ekotuotteet koettiin myös arjen ostosten erikoisuudeksi. Arjen luksus lisää käyttäjälleen mielihyvän elämyksiä. Ekotuotteita ostamalla rakennetaan myös omaa elämäntyyliä ja erottaudutaan muista. Aineiston perusteella ekokauppaan mennään kiertelemään, tekemään heräteostoksia ja etsimään uutuuksia. Shoppailu ekokaupassa voi olla nautinnollista ja miellyttävää toimintaa, vaikka ostamista vain harkitaan. Ekotuote lahjana kertoo lahjan antajasta ja tuo lahjan saajalle palan luksusta vaikkapa luomusuklaan muodossa.

Oral health and kidney disease with emphasis on diabetic nephropathy

Chronic kidney disease (CKD) is a worldwide health problem, with adverse outcomes of cardiovascular disease and premature death. The ageing of populations along with the growing prevalence of chronic diseases such as diabetes and hypertension is leading to worldwide increase in the number of CKD patients. It has become evident that inflammation plays an important role in the pathogenesis of atherosclerosis complications. CKD patients also have an increased risk of atherosclerosis complications (including myocardial infarction, sudden death to cardiac arrhythmia, cerebrovascular accidents, and peripheral vascular disease). In line with this, oral and dental problems can be an important source of systemic inflammation. A decline in oral health may potentially act as an early marker of systemic disease progression. This series of studies examined oral health of CKD patients from predialysis, to dialysis and kidney transplantation in a 10-year follow-up study and in a cross-sectional study of predialysis CKD patients. Patients had clinical and radiographic oral and dental examination, resting and stimulated saliva flow rates were measured, whilst the biochemical and microbiological composition of saliva was analyzed. Lifestyle and oral symptoms were recorded using a questionnaire, and blood parameters were collected from the hospital records. The hypothesis was that the oral health status, symptoms, sensations, salivary flow rates and salivary composition vary in different renal failure stages and depend on the etiology of the kidney disease. No statistically significant difference were seen in the longitudinal study in the clinical parameters. However, some saliva parameters after renal transplantation were significantly improved compared to levels at the predialysis stage. The urea concentration of saliva was high in all stages. The salivary and plasma urea concentrations followed a similar trend, showing the lowest values in kidney transplant patients. Levels of immunoglobulin (Ig) A, G and M all decreased significantly after kidney transplantation. Increased concentrations of IgA, IgG and IgM may reflect disintegration of the oral epithelium and are usually markers of poor general oral condition. In the cross-sectional investigation of predialysis CKD patients we compared oral health findings of diabetic nephropathy patients to those with other kidney disease than diabetes. The results showed eg. more dental caries and lower stimulated salivary flow rates in the diabetic patients. HbA1C values of the diabetic patients were significantly higher than those in the other kidney disease group. A statistically significant difference was observed in the number of drugs used daily in the diabetic nephropathy group than in the other kidney disease group. In the logistic regression analyses, age was the principal explanatory factor for high salivary total protein concentration, and for low unstimulated salivary flow. Poor dental health, severity of periodontal disease seemed to be an explanatory factor for high salivary albumin concentrations. Salivary urea levels were significantly linked with diabetic nephropathy and with serum urea concentrations. Contrary to our expectation, however, diabetic nephropathy did not seem to affect periodontal health more severely than the other kidney diseases. Although diabetes is known to associate with xerostomia and other oral symptoms, it did not seem to increase the prevalence of oral discomfort. In summary, this series of studies has provided new information regarding the oral health of CKD patients. As expected, the commencement of renal disease reflects in oral symptoms and signs. Diabetic nephropathy, in particular, appears to impart a requirement for special attention in the oral health care of patients suffering from this disease.

Constructions and situations : a constructivist reading of Hegel's System

The object of this work is Hegel's Logic, which comprises the first third of his philosophical System that also includes the Philosophy of Nature and the Philosophy of Spirit. The work is divided into two parts, where the first part investigates Hegel s Logic in itself or without an explicit reference to rest of Hegel's System. It is argued in the first part that Hegel's Logic contains a methodology for constructing examples of basic ontological categories. The starting point on which this construction is based is a structure Hegel calls Nothing, which I argue to be identical with an empty situation, that is, a situation with no objects in it. Examples of further categories are constructed, firstly, by making previous structures objects of new situations. This rule makes it possible for Hegel to introduce examples of ontological structures that contain objects as constituents. Secondly, Hegel takes also the very constructions he uses as constituents of further structures: thus, he is able to exemplify ontological categories involving causal relations. The final result of Hegel's Logic should then be a model of Hegel s Logic itself, or at least of its basic methods. The second part of the work focuses on the relation of Hegel's Logic to the other parts of Hegel's System. My interpretation tries to avoid, firstly, the extreme of taking Hegel's System as a grand metaphysical attempt to deduce what exists through abstract thinking, and secondly, the extreme of seeing Hegel's System as mere diluted Kantianism or a second-order investigation of theories concerning objects instead of actual objects. I suggest a third manner of reading Hegel's System, based on extending the constructivism of Hegel's Logic to the whole of his philosophical System. According to this interpretation, transitions between parts of Hegel's System should not be understood as proofs of any sort, but as constructions of one structure or its model from another structure. Hence, these transitions involve at least, and especially within the Philosophy of Nature, modelling of one type of object or phenomenon through characteristics of an object or phenomenon of another type, and in the best case, and especially within the Philosophy of Spirit, transformations of an object or phenomenon of one type into an object or phenomenon of another type. Thus, the transitions and descriptions within Hegel's System concern actual objects and not mere theories, but they still involve no fallacious deductions.

Verkkokauppaa politiikan mielikuvilla – blogit parlamentaarikkojen imagonrakennuksen työkaluina

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten eturivin poliitikkojen blogiviestintää imagonrakennuksen näkökulmasta. Tarkoitus on selvittää, millä tavalla poliitikot käyttävät blogejaan osana imagonrakennusprosessia. Tutkimuskysymyksen taustalla on ajatus yhteiskunnan viestinnällistymisestä, ”medialisoitumisesta”. Mediavälineiden ja -sisältöjen kyllästämässä mielikuvayhteiskunnassa jokainen joutuu pitämään huolta siitä, millainen imago hänelle muiden mielissä muodostuu. Mielikuvayhteiskunnassa imagot kilpailevat toisiaan vastaan ideologioiden sijaan, ja poliitikot pyrkivät erottumaan toisistaan ja kauppaamaan itseään äänestäjille mielikuvien avulla. Koska poliitikot taustaryhmineen voivat kommunikoida yleisöille blogien avulla ilman perinteisten tiedotusvälineiden väliintuloa, blogien merkitys imagoiden rakentamisessa, muokkaamisessa ja ylläpitämisessä on huomionarvoinen. Tutkielma sijoittuu poliittisen viestinnän tutkimuksen kenttään ja siinä hyödynnetään myös retoriikan tutkimuksen perusteita. David Nimmon teoria jakaa imagoviestinnän kolmeen aspektiin: ajatteluun ja tulkintaan liittyvään kognitiiviseen puoleen, tunteisiin vetoavaan affektiiviseen osaan sekä konatiiviseen, eli toimintaan kehottavaan elementtiin. Ferdinand de Saussuren linjaamien semiotiikan käytäntöjen mukaan viestintä puolestaan koostuu semioottisista valinnoista. Blogeissa käytettyjen semioottisen valintojen perusteella imagoviestinnän eri aspektit korostuvat halutuilla tavoilla. Tutkielmassa tarkastellaan imagonrakennuksen näkökulmasta niitä retorisia keinoja ja valintoja, joita blogikirjoituksissa esiintyy. Tutkielman alkuperäislähteinä ovat 24:n näkyvässä asemassa olevan suomalaisen poliitikon blogit tai vastaavat verkkosivut syksyltä 2009 ja keväältä 2010. Mukaan valittiin kaikki sellaiset eduskuntapuolueiden sekä valiokuntien puheenjohtajat, jotka päivittivät sisältöä blogeihinsa säännöllisesti. Tutkielman tärkeimpiä kirjallisuuslähteitä ovat muiden muassa Erkki Karvosen, David Nimmon, Risto Uimosen sekä Pekka Isotaluksen teokset. Tutkielman metodologisena apuvälineenä on sovellettu laadullisen sisällönanalyysin menetelmiä kuten palautesilmukkaa. Palautesilmukan induktiivisessa vaiheessa aineiston pohjalta on ensin toistuvien lukukertojen myötä muodostettu kategoriat, joihin varsinaiset sisällöt on sitten deduktiivisessa vaiheessa lajiteltu lopullista analyysia varten. Näin on saatu esiin erilaisia imagotyyppejä, joihin poliitikot itsensä blogeissaan asemoivat sekä imagonrakennuskeinoja, joita he blogiviestinnässään käyttävät. Tutkimus osoittaa, että useimmat suomalaiset poliitikot pyrkivät rakentamaan imagojaan asiapitoisista lähtökohdista, riskittömästi ja hillitysti. Imagoviestit sisällytetään tiiviisti asia-aiheiden yhteyteen eikä imagotekijöitä tyrkytetä sisältöjen kustannuksella. Kognitiiviset elementit korostuvat affektiivisten kustannuksella. Vaikka provokatiivisia intohimopoliitikkojakin joukosta löytyy, suurin osa pyrkii profiloitumaan imagoltaan viileiksi ja osaaviksi asiantuntijoiksi.

Korkeakoulutetun väestön sijoittuminen pääkaupunkiseudulla

Tutkielmassa käsitellään korkeakoulutetun väestön sijoittumista pääkaupunkiseudulla. Se asettuu osaksi seutua koskevaa empiiristä keskustelua sekä osaksi bourdieuläistä keskustelua luokkamauista ja kulttuurisesta pääomasta. Ensiksi mainittua se täydentää keskittyen vähemmälle huomiolle jääneeseen ylemmän keskiluokan tutkimukseen, jälkimmäistä kehystäen teoriaa uuden tyyppisellä empiirisellä tarkastelulla. Tutkielmassa pyritään ensin esittämään seudun erilaistumista yleisellä tasolla korkean koulutuksen ja aiemman tutkimuksen perusteella relevanteiksi rajattujen muiden tekijöiden osalta. Tämän jälkeen suhteutetaan korkeasti koulutettujen sijoittumista muuhun erilaistumiseen. Tässä ajatuksena on löytää korkeakoulutettujen osuudeltaan muut tekijät huomioon ottaen korkeita alueita. Teoreettisella tasolla pyritään kulttuurisen pääoman paikantamiseen kartalle. Tutkielma on osa Helsingin yliopiston Geotieteiden ja Maantieteen laitoksen Mari Vaattovaaran johtamaa projektia ja siinä käytetään Tilastokeskuksen vuoden 2008 ruututietokanta-aineistoa. Pääkaupunkiseutu on jaettu aineistossa sivultaan 250 metrin neliönmuotoisiin ruutuihin. Tämä mahdollistaa pääkaupunkiseudun varsin hienojakoisen tarkastelun. Erilaistumisen muotoja pyritään suhteuttamaan toisiinsa regressiomalleilla. Näissä käytetään painotetun neliösumman menetelmää. Menetelmällä pyritään vastaamaan havaittuun varianssin heteroskedastisuusongelmaan. Pääasiallisesti tulokset esitetään karkeina karttakuvauksina ja ehdollisina hajonta- ja jakaumakuvioina. Korkeakoulutettujen sijoittumisen havaittiin noudattavan aikaisemmissa tutkimuksissa esitettyjä suuntalinjoja. Kuten hyvätuloisetkin, sijoittuvat korkeakoulutetut seudulla länsipainotteisesti ja merenrantaa myötäillen. Vakioitaessa väestön muuta sijoittumista, huomattiin erojen tasoittuvan. Mielenkiintoista oli tasoittuminen vahvasti niin talotyyppien, itä–länsi-akselin kuin kaupunkienkin osalta. Kaikilla näillä mittareilla oli suorissa tarkasteluissa havaittavissa eroja, mutta suuri osa havaittavista eroista selittyi pois tulojen, ikäryhmien ja perhetyyppien alueellisella jakautumisella. Näiltä osin korkeakoulutettujen sijoittuminen seudulla näyttäisi liittyvän sijoittumiseen muilla tekijöillä. Moranin I:llä mitattuna selittyi korkeakoulutettujen suhteellisten osuuksien välinen autokorrelaatio osin lisättäessä muita tekijöitä malliin, mutta silti viimeisenkin mallin virhetermeillä oli havaittavaa autokorrelaatiota. Tämä saattaisi viitata kulttuurisen pääoman paikantumiseen kartalle, mutta saattaa myös olla tulosta mallin heikkouksista. Kaikkiaan tutkielman anti on sekä näkökulmaltaan että menetelmältään uudenlaisissa kuvauksissa, jotka auttavat asettamaan korkeakoulutetun väestön sijoittumisen paremmin muun seudullisen erilaistumisen kontekstiin. Nämä kuvaukset poikkeavat aikaisemmista osin näkökulmansa ja osin menetelmien osalta.

Sosiaalityön asiantuntijuus moniammatillisessa psykiatrisessa avohoitotyössä

Tämän pro gradu –tutkielman aihe on sosiaalityön asiantuntijuus moniammatillisessa psykiatrisessa avohoitotyössä. Tutkielman tehtävä on analysoida psykiatrisessa avoterveydenhuollossa työskentelevien eri ammattialojen asiantuntijoiden kokemuksia ja käsityksiä sosiaalityön roolista ja asemasta moniammatillisessa toimintaympäristössä. Tutkimustyötä ohjaavat seuraavat kysymyksenasettelut: Mikä on sosiaalityön asiantuntijuuden rooli psykiatrisessa avohoitotyössä? Miten eri työntekijäryhmät ja työntekijät määrittelevät sosiaalityön asemaa ja tehtäviä psykiatrisessa avohoidossa? Onko havaittavissa eroja sosiaalityöntekijöiden ja muiden psykiatrisen avohoidon ammattiryhmien tavassa määritellä sosiaalityön asemaa ja tehtäviä psykiatrisessa hoitotyössä? Miten psykiatrinen sosiaalityö mahdollisesti poikkeaa muusta terveydenhuollon sosiaalityöstä, mitkä ovat sen erityispiirteitä? Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä teemahaastattelusta. Haastattelut toteutettiin osassa Helsingin kaupungin psykiatriayksikön avopalveluiden toimipisteitä kesän 2011 aikana. Haastateltaviksi valikoitui viisi sosiaalityöntekijää, kolme sairaanhoitajaa ja kaksi psykologia. Tutkimuksen lähestymistapa on laadullinen. Litteroidut haastattelut analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Analyysin aikana aineistosta muodostettiin teemoja sosiaalityön työnkuvaan, erityisosaamiseen sekä moniammatilliseen yhteistyöhön liittyen. Sosiaalityöntekijöiden työnkuva näyttäytyi tutkimustuloksissa kaksijakoisena. Sosiaalityöntekijät toimivat usein sekä hoitavina työntekijöinä että erityistyöntekijöinä. Hoitavina työntekijöinä toimiessaan sosiaalityöntekijät osallistuivat potilaiden hoitoon supportiivisten ja terapeuttishenkisten keskustelukäyntien kautta. Erityistyöntekijän rooli puolestaan näyttäytyi konsultatiivisena, jolloin sosiaalityöntekijät toimivat yhteiskunnallisten ja sosiaalisten kysymysten erityisasiantuntijoina. Sosiaalityön erityisasiantuntijuuden osa-alueiksi nousivat sosiaaliturva- ja sosiaalipalvelut, yhteiskuntatieteellinen näkökulma, tuki ja kuunteleminen sekä verkostot, tiedottaminen ja työn kehittäminen. Muiden työntekijöiden haastatteluissa korostui erityisesti sosiaalityön asema sosiaaliturva- ja sosiaalipalveluiden asiantuntijana-ammattina. Sosiaalityöntekijät puolestaan nostivat esiin yhteiskuntatieteellisen näkökulman sekä ihmissuhdetyön osaamisen merkitystä psykiatrisessa sosiaalityössä. Etenkin sosiaalityöntekijät kokivat kaksijakoisen työnkuvansa ajoittain hankalaksi sekä toivat esiin toivetta työnkuvan selkeyttämisestä erityisasiantuntijan roolin suuntaan. Sosiaalityön osaaminen ja rooli psykiatriassa eivät aina näyttäytyneet selkeinä myöskään muiden ammattiryhmien edustajille, vaan sosiaalityöstä ja sen sisällöistä kaivattiin lisää tietoa. Moniammatillisessa yhteistyössä korostui vuorovaikutuksen ja avoimen työilmapiirin sekä mahdollisimman selkeän työnjaon merkitys. Yhteistyötä vaikeutti etenkin resurssien puute ja kiire. Sekä sosiaalityöntekijät että muut työntekijät korostivat aktiivisen ja vuorovaikutteisen työotteen merkitystä juuri terveydenhuollon sosiaalityössä, kun sosiaalityötä tehdään ensisijaisesti lääke- ja hoitotieteen toimintaympäristössä. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Sosiaalityö Terveydenhuolto Psykiatria Asiantuntijuus Moniammatillisuus

Kertomuksia asunnottomuudesta

Olen pro gradussani tarkastellut kahdeksan asunnottomana olleen, tuetun asumisen kuntouttavassa yksikössä asuvan ihmisen kertomuksia asunnottomuudesta. Tarkastelen tutkielmassani sitä, millaisia identiteettejä haastateltaville rakentuu asunnottomaksi jäädessä, asunnottomuuden aikana ja sen jälkeen ja miten nämä identiteetit muuttuvat kertomuksen kuluessa. Tähän tutkimuskysymykseen vastatakseni olen analysoinut sitä, miten haastateltavat puhuvat suhteistaan muihin ihmisiin ja millaisia puhuja-asemia he ottavat suhteessa näihin. Tutkielmani metateoreettinen viitekehys on sosiaalinen konstruktionismi ja analyysimetodi on diskurssianalyysi. Ymmärrän viitekehykseni ohjaamana kielenkäytön aktiivisena toimintana, jolla muokataan sosiaalista todellisuutta. Haastateltavien asunnottomaksi jääminen oli usein liittynyt päihteiden käyttöön. Kaikilla haastatelluilla ei kuitenkaan ollut ongelmallista päihdehistoriaa ja usein asunnottomaksi joutumiseen liittyi monenlaisia kriisitilanteita, kuten työttömyys ja avioero. Asunnottomaksi jäämisen vaiheessa haastatelluille muodostuu syöksykierteeseen joutuneen ihmisen identiteetti. Asunnottomaksi jääminen oli koetellut kaikkien haastateltavien ihmissuhteita riippumatta olosuhteista, joissa kodin menettäminen tapahtui. Ilman kotia haastateltavat olivat usein päätyneet ”päihdeporukoihin”, joissa ihmissuhteita kuvattiin instrumentaalisiksi. Asunnottomuuden aikaa varjostivat myös väkivalta ja turvattomuus. Asunnottomuuden aikana haastateltuja kuvaa parhaiten marginalisoitunut identiteetti. Asunnon saamisen lisäksi haastateltuja oli erityisesti tukenut se, että heillä oli ihmisiä, jotka välittivät heistä ja tukivat heitä. Asuinpaikan yhteisöllisyys ja valvotut, päihteettömät olosuhteet olivat myös useimmille merkityksellisiä. Asunnottomista yleisesti jaettua käsitystä päihdeongelmaisina ja absoluuttisesti asunnottomina ei allekirjoitettu yksiselitteisesti, vaikka osa kuvasikin olevansa käsityksen kaltaisia ”perinteisiä asunnottomia”. Asunnottomuuteen vaikuttavat syyt olivatkin hyvin yksilöllisiä ja moniulotteisia. Asunnottomuuden jälkeinen eheytyvä identiteetti muodostuu tilanteessa, jossa päihteistä on toivuttu tai haastatellun elämäntilanne oli muista syistä parantunut. Tätä identiteettiä värittää myös toivo.

Museo yhteiskunnan peilinä? - pääkaupunkiseudulle perustetut kulttuurihistorialliset museot 1875-2010

Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan museoita osana yhteiskunnan historiakulttuuria; niitä tapoja joiden pohjalta käsityksiä menneestä tuotetaan ja käytetään. Aihetta lähestytään kysymällä millaisia kulttuurihistoriallisia museoita pääkaupunkiseudulle on perustettu ja millaiset teemat eivät ole olleet museon arvoisia. Tutkielmassa selvitetään onko pääkaupunkiseudulle perustetuissa kulttuurihistoriallisissa museoissa havaittavissa ajallista aaltoa sen suhteen millaisille aiheille on perustettu oma museo. Lopuksi pohditaan esimerkkitapausten valossa sitä, miten erilaisia teemoja edustavien museoiden perustamistarvetta on perusteltu omana aikanaan. Etsimällä vastauksia tutkimuskysymyksiin pyritään samalla hahmotetaan sitä, millaista yhteiskunnallista historiakulttuuria museot ovat olleet osa. Työn ensimmäisessä vaiheessa kartoitettiin millaisia kulttuurihistoriallisia museoita pääkaupunkiseudulla on ollut. Museoviraston ja Suomen museoliiton aineistojen avulla on listattu kooste vuosien 1875-2010 välillä pääkaupunkiseudulla olleista museoista. Museoiden perustamiseen ja museokentältä katoamiseen liittyvää koostetta on täydennetty Helsingin matkailuyhdistyksen julkaisujen tiedoilla sekä museoiden omilla tiedonannoilla. Tutkielman museot on luokiteltu edustamiensa teemojen mukaan. Tarkoituksena on ollut hahmotella miten pääkaupunkiseudun kulttuurihistoriallisten museoiden kenttä on muuttunut 135 vuoden aikana. Työn toisessa vaiheessa tarkasteltiin neljän esimerkkitapauksen kautta museokentän ajallista muutosta ja sitä millaisia perusteluita museoiden perustamiselle on annettu sekä millaista keskustelua museon perustamisesta on omana aikanaan käyty. Esimerkkitapausten tarkastelun lähteinä käytettiin arkistomateriaalia, aikakauden lehdissä museoista käytyä keskustelua ja museoista kirjoitettuja historiikkeja. Pääkaupunkiseudun kulttuurihistoriallisissa museoissa on tutkielman mukaan havaittavissa löyhä ajallinen muutos. Kulttuurihistoriallisten museoiden edustamat historian kertomukset ovat muuttuneet ja pirstaloituneet 135 vuoden aikana virallisesta, kansallisesta historian kertomuksesta kohti useita pienempiä historian kertomuksia ja erilaisten ryhmien omaa historiaa. 1800-1900-lukujen taitteessa perustettiin pääosin valtiollisia ja instituutioiden historiaan keskittyneitä museoita sekä suurmiehille omistettuja henkilöhistoriallisia museoita. Valtiolliset ja henkilöhistorialliset teemat näkyvät museoissa läpi koko tutkielman tarkasteluajanjakson. Kansallisen historian katse suuntasi paikalliseen 1900-luvun alussa ja 1980-luvulla, jolloin perustettiin erityisen paljon paikallishistoriallisia ja alueellisia museoita. 1970-1990-luvuilla museokenttää hallitsivat monet tekniikkaan, teollisuuteen ja yrityshistoriaan keskittyneet museot. Tultaessa 2000-luvulle museot edustivat lapsiin, nuoriin, koulutukseen ja monikulttuurisuuteen liittyviä teemoja. Tutkielman toisen vaiheen esimerkkitapausten tarkastelu osoitti, että erilaisia teemoja edustavien museoiden perustamistarvetta perustellaan hyvin samankaltaisesti. Niin 1800-luvun lopussa kuin 1900-luvun lopussa museoiden tarvetta perusteltiin kasvatus- ja sivistystyöllä ja aihealueen arvostuksen kasvulla. Museon perustamisen koettiin osoittavan Suomen kuuluvan osaksi länsimaisia sivistysyhteiskuntia. Museoiden perustamisen taustalla on usein ollut asiaa ajanut yhdistys. Kuitenkin museohanke on ollut vuosikausien projekti ja konkretisoitunut usein vasta kun museon tiloihin ja talouteen liittyvät kysymykset on saatu kuntoon. Tutkielman loppupäätelmien myötä hahmottui monia historiantutkimuksellisen lisätarkastelun arvoisia aiheita museoista osana yhteiskunnan historiakulttuuria. Avainsanat – Nyckelord – Keywords kulttuurihistorialliset museot, historiakulttuuri, historiankäyttö, yhteiskunta

Traditionally Protected Forests´ Role within Transforming Natural Resource Management Regimes in Taita Hills, Kenya

In Taita Hills, south-eastern Kenya, remnants of indigenous mountain rainforests play a crucial role as water towers and socio-cultural sites. They are pressurized due to poverty, shortage of cultivable land and the fading of traditional knowledge. This study examines the traditional ecological knowledge of Taitas and the ways it may be applied within transforming natural resource management regimes. I have analyzed some justifications for and hindrances to ethnodevelopment and participatory forest management in light of recently renewed Kenyan forest policies. Mixed methods were applied by combining an ethnographic approach with participatory GIS. I learned about traditionally protected forests and their ecological and cultural status through a seek out the expert method and with remote sensing data and tools. My informants were: 107 household interviewees, 257 focus group participants, 73 key informants and 87 common informants in participatory mapping. Religious leaders and state officials shared their knowledge for this study. I have gained a better understanding of the traditionally protected forests and sites through examining their ecological characteristics and relation to social dynamics, by evaluating their strengths and hindrances as sites for conservation of cultural and biological diversity. My results show that, these sites are important components of a complex socio-ecological system, which has symbolical status and sacred and mystical elements within it, that contributes to the connectivity of remnant forests in the agroforestry dominated landscape. Altogether, 255 plant species and 220 uses were recognized by the tradition experts, whereas 161 species with 108 beneficial uses were listed by farmers. Out of the traditionally protected forests studied 47 % were on private land and 23% on community land, leaving 9% within state forest reserves. A paradigm shift in conservation is needed; the conservation area approach is not functional for private lands or areas trusted upon communities. The role of traditionally protected forests in community-based forest management is, however, paradoxal, since communal approaches suggests equal participation of people, whereas management of these sites has traditionally been the duty of solely accredited experts in the village. As modernization has gathered pace such experts have become fewer. Sacredness clearly contributes but, it does not equal conservation. Various social, political and economic arrangements further affect the integrity of traditionally protected forests and sites, control of witchcraft being one of them. My results suggest that the Taita have a rich traditional ecological knowledge base, which should be more determinately integrated into the natural resource management planning processes.

Functional outcome and health-related quality of life after traumatic brain injury in the framework of the International Classification of Functioning, Disability and Health (ICF)

Traumatic brain injury (TBI) affects people of all ages and is a cause of long-term disability. In recent years, the epidemiological patterns of TBI have been changing. TBI is a heterogeneous disorder with different forms of presentation and highly individual outcome regarding functioning and health-related quality of life (HRQoL). The meaning of disability differs from person to person based on the individual s personality, value system, past experience, and the purpose he or she sees in life. Understanding of all these viewpoints is needed in comprehensive rehabilitation. This study examines the epidemiology of TBI in Finland as well as functioning and HRQoL after TBI, and compares the subjective and objective assessments of outcome. The frame of reference is the International Classification of Functioning, Disability and Health (ICF). The subjects of Study I represent the population of Finnish TBI patients who experienced their first TBI between 1991 and 2005. The 55 Finnish subjects of Studies II and IV participated in the first wave of the international Quality of life after brain injury (QOLIBRI) validation study. The 795 subjects from six language areas of Study III formed the second wave of the QOLIBRI validation study. The average annual incidence of Finnish hospitalised TBI patients during the years 1991-2005 was 101:100 000 in patients who had TBI as the primary diagnosis and did not have a previous TBI in their medical history. Males (59.2%) were at considerably higher risk of getting a TBI than females. The most common external cause of the injury was falls in all age groups. The number of TBI patients ≥ 70 years of age increased by 59.4% while the number of inhabitants older than 70 years increased by 30.3% in the population of Finland during the same time period. The functioning of a sample of 55 persons with TBI was assessed by extracting information from the patients medical documents using the ICF checklist. The most common problems were found in the ICF components of Body Functions (b) and Activities and Participation (d). HRQoL was assessed with the QOLIBRI which showed the highest level of satisfaction on the Emotions, Physical Problems and Daily Life and Autonomy scales. The highest scores were obtained by the youngest participants and participants living independently without the help of other people, and by people who were working. The relationship between the functional outcome and HRQoL was not straightforward. The procedure of linking the QOLIBRI and the GOSE to the ICF showed that these two outcome measures cover the relevant domains of TBI patients functioning. The QOLIBRI provides the patients subjective view, while the GOSE summarises the objective elements of functioning. Our study indicates that there are certain domains of functioning that are not traditionally sufficiently documented but are important for the HRQoL of persons with TBI. This was the finding especially in the domains of interpersonal relationships, social and leisure activities, self, and the environment. Rehabilitation aims to optimize functioning and to minimize the experience of disability among people with health conditions, and it needs to be based on a comprehensive understanding of human functioning. As an integrative model, the ICF may serve as a frame of reference in achieving such an understanding.

Synthesis of Reduced Metabolites of Isoflavonoids, and their Enantiomeric Forms

Isoflavonoids are naturally occurring plant derived biochemicals, which act as phytoalexins. Isoflavonoids are of interest due to their estrogenic and other potential physiological properties, particularly in mammals that typically consume isoflavonoid rich nutrients such as soy and red clover. The literature review of this thesis mainly focuses on the reduced metabolites of hydroxy and/or methoxy substituted isoflavones with four groups: isoflavan-4-ols, isoflav-3-enes, isoflavans and α-methyldeoxybenzoins (1,2-diarylpropan-1-ones), which are all reduced metabolites of food derived isoflavones in mammals. Related isoflavan-4-ones are briefly discussed. Results of an extensive survey of the literature concerning the synthesis of polyhydroxy- or methoxysubstituted isoflavonoids and especially asymmetric approaches are discussed. The experimental section describes new synthetic methods to prepare polyphenolic reduced isoflavonoid structures such as isoflav-3-enes, isoflavan-4-ones, cis- and trans-isoflavan-4-ols, 1,2-diarylpropan-1-ones and isoflavans by various hydride reagents and hydrogenations. The specific reactivity differences of various hydride reagents toward isoflavonoids are discussed. The first enantioselective synthesis of natural (S)-(-)-equol and the opposite enantiomer (R)-(+)-equol is also described by the asymmetric iridium PHOX catalysed hydrogenation of isoflav-3-enes. Both of these equol enantiomers are found to possess biological activity in mammals due to estrogen receptor binding activity. The natural enantiomer prefers estrogen receptor β and the R-enantiomer prefers the estrogen receptor α. Also the precursor, isoflav-3-ene, is found to possess positive biological effects on mammals. In connection with the synthetic work, the (S)-(-)-equol was discovered from serum of ewes after isoflavone rich red clover feeding. The chiral HPLC method was developed to identify natural equol enantiomer for the first time in this species. The first synthesis of natural isoflavonoid (R)-(-)-angolensin and its enantiomer (S)-(+)-angolensin is desribed by the use of recyclable chiral auxiliaries (chiral pseudoephedrines). The method offers a general approach also to other natural polyphenolic 1,2-diarylpropan-1-ones and to further study isoflavonoid metabolism in human and other mammals. The absolute configurations of these new chiral isoflavonoid metabolites were determined by X-ray spectroscopy. Also thorough NMR and MS analysis of synthesised structures are presented.