1000 resultados para yrityksen järjestelmäintegraatio
Resumo:
Tutkielman päätavoitteena on selvittää kohdeyrityksen henkilöstön tämän hetkinen osaamistaso ja sitä myöten koulutustarve koulutustarvekartoitusta apuna käyttäen. Tarkoitus on antaa yritykselle suuntaviivoja ja ajatuksia siitä, minkälaisiin toimenpiteisiin olisi aiheellista ryhtyä henkilöstön osaamistason pitämiseksi riittävällä tasolla. Ennen tutkimustulosten esittelyä käsitellään henkilöstön kehittämistä ja erityisesti henkilöstökoulutusta kehittämismenetelmänä perustuen kirjalliseen lähdeaineistoon. Kyseessä on empiirinen tutkimus, joka perustuu Etelä-Saimaan Sanomalehti Oy:n henkilöstölle tehtyyn koulutustarvekartoitukseen ja yrityksen esimiehille tehtyihin henkilökohtaisiin haastatteluihin. Tehdessään pitkän tähtäyksen koulutussuunnitelmia, yritys voi ottaa lähtökohdaksi henkilöstön tämän hetkisen osaamisen tason. Kun huomioidaan yrityksen tulevaisuuden suunnitelmat ja strategiat, tiedetään, mihin toimintoihin tulevaisuudessa tullaan keskittymään ja minkälaista osaamista erityisesti tarvitaan. Nykyisen osaamistason selvittämiseen koulutustarvekartoitus tarjoaa oivallisen apuvälineen. Tulevat koulutushankkeet voidaan suunnitella kartoituksesta saatujen tietojen perusteella, jolloin jokaiselle yrityksen työntekijälle voidaan laatia henkilökohtainen koulutussuunnitelma. Ilmeni, että kohdeyrityksessä on koulutustarvetta; vaikka suurin osa kyselyyn osallistuneista tuntuu selviytyvän nykyisistä työtehtävistään kohtalaisen hyvin, joillakin alueilla olisi parantamisen varaa. Akuuteimmat koulutustarpeet kohdistuvat kielitaitoon, Internetin tehokkaampaan hyödyntämiseen sekä perustoimistojärjestelmien (Word, Excel) käyttöön.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää portfolioajattelun hyödyntämistä yrityksen ostostrategian kehittämisessä. Teoreettisen portfolioajattelun soveltamista käytännössä selvitettiin tavallisten tuotteiden ostostrategian kehittämisprosessissa kohdeyrityksessä. Tutkimus toteutettiin kuvailevana case tutkimuksena, jossa aineiston kokoaminen pohjautui aineistotriangulaatioon. Analysointi toteutettiin ostostrategian päätösprosessin kuvaamisella sekä asetettujen esioletusten toteutumisen tutkimisella. Portfolioajattelua hyödynnettiin tutkitussa konserniyhtiössä liiketoimintayksiköiden ostotoimintojen integroimisella: toteuttamalla oston yhtenäisiä toimintatapoja konsernitasolla, yhteen sovittamalla oston tietojärjestelmäratkaisuja sisäisesti sekä kytkemällä konsernin ostojärjestelmä joustavasti ostomarkkinoille. Keskeisenä tutkimustuloksena on perinteisestä aihealueen teoriasta poikkeava havainto, jonka mukaan tavallisten tuotteiden ostostrategiassa painopiste on siirtymässä spot - ostoista ja jatkuvasta kilpailuttamisesta pitkäaikaisempiin sopimuksiin ja tiiviimpään yhteistyöhön toimittajien kanssa. Tähän on vaikuttamassa erityisesti sähköisen ostamisen järjestelmien käyttöönotto.
Resumo:
UPM-Kymmene Oyj:n Tietohallintopalvelut on konsernin sisäinen palveluyksikkö, joka parantaa ja tukee liiketoimintaa, tuottamalla korkealaatuisia IT-palveluita asiakkailleen. Työssä tutkittiin UPM-Kymmene Oyj:n Tietohallintopalveluiden arvoketjua, tämän arvoketjun hallintaa sekä, mitä asioita tulee ottaa huomioon arvoketjua määritettäessä. Lisäksi tutkitaan lisäarvoa, jonka Tietohallintopalvelut tuottaa palveluiden arvoketjuun. Työssä rajoituttiin tarkastelemaan ainoastaan standardipalveluita, koska nämä palvelut toimitetaan jokaiselle asiakkaalle samanlaisena. Arvoketjua tutkittiin haastattelemalla kolmea avaintoimittajaa sekä lähettämällä kyselylomake suurimpien asiakasyksiköiden tietohallintopäälliköille. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä asiat vaikeuttavat arvoketjun toimintaa rajapinnoissa ja mitkä asiat toimivat erityisen hyvin. Toimittaja- ja asiakasrajapinnan lisäksi tutkittiin yrityksen sisäisiä prosesseja, toimintatapoja ja kyvykkyyksiä, jotka vaikuttavat arvoketjun toimivuuteen. Arvoketjua määritettäessä tulee ottaa huomioon palveluiden toteutus, palveluprosessissa mukana olevien järjestelmien toimivuus sekä sisäiset prosessit. Toimittajahaastatteluissa selvisi, että toimittajarajapinnan vahvuudet ovat hyvin toimivat henkilösuhteet, avoin informaationvaihto sekä luottamus. Jatkossa toimittajien olisi myös tutustuttava lähemmin Tietohallintopalveluiden asiakkaisiin, sekä heidän liiketoimintaprosesseihinsa. Asiakaskyselylomake toimi suuntaa-antavana palaute- ja asiakastyytyväisyysselvityksenä. Asiakasrajapinnassa henkilökohtaiset suhteet olivat tärkeässä asemassa, mutta informaationvaihto, tiedottaminen sekä yleisesti kommunikointi nähtiin suurimmiksi ongelmiksi. Tutkielmassa selvisi, että suurimmat esteet arvoketjun saumattomalle toiminnalle ovat Tietohallintopalveluiden sisäisissä prosesseissa ja toimintatavoissa. Esimerkiksi informaatio ei kulje osaston sisällä eikä sen kautta tarpeeksi tehokkaasti.
Resumo:
Useat ”uuden” talouden piirteet, kuten ympäristön ennustamattomuus, globalisaatio, vapaa kauppa ja teknologian leviäminen, ovat lisänneet organisaatioiden muutospaineita. Yritysostoista on tullut resurssien ja markkinavoiman hankkimistyökalu, jonka avulla yritykset voivat kohdata ympäristön niille asettamat haasteet sekä hyödyntää markkinoiden tarjoamat mahdollisuudet. Yritysostojen onnistumisprosentit ovat kuitenkin olleet alhaiset, mahdollisesti siitä syystä, että yritysostoissa on keskitytty taloudellisiin ja oikeudellisiin asioihin henkilöstöprosessien kustannuksella. Tästä syystä henkilöstöjohtamista ja erityisesti integraatiojohtamista on enenevässä määrin pidetty tärkeänä yritysostojen onnistumisen kannalta. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin yritysostojen vaikutuksia yritysten henkilöstöön ja yrityskulttuureihin. Tutkimuksessa verrattiin kolmen eri yrityksen kohdalla suoritettuja yritysostoprojekteja, ja niissä esiin tulleita ongelmakohtia. Vertailut osoittivat yritysostojen merkitsevän henkilöstölle suurta epävarmuutta, jota voitiin vähentää muun muassa toimivalla sisäisellä viestinnällä ja suunnitelmallisella muutosjohtamisella. Suurimmiksi ongelmiksi koettiin ostokohteen maantieteellinen etäisyys ostavasta yrityksestä, pienen ja ison yrityksen kulttuurien yhteensovittaminen sekä henkilöstön huomiointi yritysostotilanteessa ja sen jälkeen.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten järjestetään yritysmarkkinoinnin seurantamalli sekä seurannan tietojärjestelmätuki. Erityistä huomiota kiinnitettiin markkinoinnin seurannan ja liiketoimintastrategian kytkökseen. Tutkimusmenetelmänä käytettiin case-tutkimusta. Käsittely oli lineaaris-analyyttinen. Markkinoinnin seurannan tietojärjestelmätuen kehittämisen osalta tutkimus omaa myös jonkin verran systeemianalyyttisiä piirteitä. Case-tutkimuksen tiedonhankinnassa käytettiin yrityksen markkinointihenkilöille jaettua kyselytutkimusta. Markkinoinnin seuranta jaoteltiin strategisen tason ja operatiivisen tason seurantaan. Tutkimuksessa todettiin, että liiketoiminnan kilpailuympäristö, valittu kilpailustrategia ja yrityksen elinkaariasema vaikuttavat liiketoimintastrategiaan ja sitä kautta markkinoinnin seurannan järjestämiseen ja että markkinoinnin strategisen tason seurannan tavoitteena on varmistaa, että markkinointitoiminta toteuttaa valittua liiketoimintastrategiaa. Markkinoinnin operatiivisen tason seurannan tehtäväksi todettiin yrityksen markkinointitoiminnan myynnillisten sekä taloudellisten tulosten, sekä kannattavuuden ja tehokkuuden seuranta ja raportointi. Yritysmarkkinoinnin strategisen tason seurantaan soveltuu parhaiten eteenpäinkytkentäinen, tavoiteltavia tuloksia edeltävien muutosten seurantaan keskittyvä malli. Markkinoinnin operatiiivisen tason seurantaan soveltuu laajan markkinoinnin seurannan perusmittariston sisältävä malli, jolla voidaan palvella nykyisiä seurannan tarpeita ja laatia tarvittaessa uusia seurantakokonaisuuksia. Yritysmarkkinoinnin seurannan tietojärjestelmätuen järjestämiseen soveltuu parhaiten asiakastietokantapohjainen tietojärjestelmämalli. Näin voidaan hallita asiakkaaseen kohdistetut markkinointitoimenpiteet sekä niiden seuranta. Case-tutkimus vahvisti tarpeen kehittää kokonaisvaltainen suunnitelma markkinoinnin strategisen ja operatiivisen tason seurannasta sekä sitä tukevista tietojärjestelmistä. Ilman kokonaissunnitelmaa seuranta muodostuu organisaatioyksiköittäin ja seuranta-alueittain epätasaiseksi, eikä yrityksen asemasta markkinoilla ole muodostettavissa kokonaiskuvaa.
Resumo:
Tutkielman tarkoituksena oli yleisesti ymmärtää sisäistä yhteistyökyvykkyyttä ja sen roolia yrityksen menestystekijänä. Empiirisesti sisäistä yhteistyökyvykkyyttä tarkasteltiin case-organisaation, Metso Paper Jyväskylän, avulla. Tavoitteena oli selvittää, mistä sisäinen yhteistyökyvykkyys koostuu sekä siihen vaikuttavia kriittisiä tekijöitä. Myös käytännön keinoja ja sovelluksia etsittiin edistämään sisäistä yhteistyötä. Tutkielmassa käytettiin kvalitatiivista tutkimusotetta. Tiedon hankinnan strategiana oli tapaustutkimus ja tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla. Saatu aineisto analysoitiin teemoittelun avulla. Teemoja etsittiin tekstistä teoriasta johdettujen oletusten ja empiriasta löydettyjen tekijöiden perusteella. Tutkimuksen tuloksena oli, että yhteistyökyvykkyys koostuu sekä yksilöön että organisaatioon liittyvistä tekijöistä. Yhteistyökyvykkyyden kriittisiä ja sitä estäviä tekijöitä olivat toiminnan painottuminen ulkoisiin suhteisiin, muodollinen ja monitasoinen organisaatiorakenne, organisaatiorakenteiden nopea muutostahti, toimintamallin yksisuuntaisuus, organisaatio- ja johtamiskulttuuri, joka ei tue yhteistyötä, ylimmän johdon ja operatiivisten toimintojen välinen kuilu, tiedon painottuminen tietojärjestelmiin, dialogin puute, kommunikoinnin yksisuuntaisuus ja erilaisista työkulttuureista aiheutuvat kommunikaatioesteet, yhteistyösuhteiden puute ja transaktiosuhteiden painottuminen sekä ryhmien sisäisen yhtenäisyyden vahvuus. Näiden tekijöiden esiin tuominen tuo uusia näkökulmia organisaation sisäisen yhteistyökyvykkyyden ymmärtämiseen ja kehittämiseen.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on ymmärtää transformaation kokeneen case-yrityksen selviytyminen tuotteiden, markkinoiden ja toimintaympäristön kautta resurssipohjaista näkökulmaa käyttäen. Case-yrityksen menneisyyttä, menestystekijöitä sekä toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia on tutkittu yrityksen siirryttyä strategisin päätöksin uusille markkinoille uusin tuottein. Tutkielmaa ohjaa kolme keskeistä näkökulmaa; resurssipohjainen näkökulma, tapaustutkimus – yhden casen analyysi ja henkilökohtainen näkökulma. Tämä tutkielma on kvalitatiivinen yhden tapauksen tutkimus, joka pohjautuu Case-yrityksen neljän vuosikymmenen yrityshistorian pitkittäistarkasteluun. Empiirisenä aineistona on käytetty aiheeseen liittyviä dokumentteja. Sekä case-yrityksessä että toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset ovat mahdollistaneet murrosvaiheiden ja kolmen erilaisen ajanjakson löytymisen yrityksen toimintahistorian aikana. Yrityksen strategiassa on haettu kasvua uusista tuote- ja markkinasegmenteistä ja vähennetty siten riippuvuutta yhdestä toimialasta, samalla on pyritty tasaamaan kausivaihteluita tuotannossa. Merkittävimpiä vahvuuksia resurssipohjaisesta näkökulmasta ovat olleet keskittyminen ydinosaamiseen, oma tuotekehitystyö ja vahva organisaatiokulttuuri.
Resumo:
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten luottamus vaikuttaa yrityksen kilpailuetuun. Luottamus on monitieteellinen ilmiö joka on saanut varsin paljon huomiota viimeaikaisissa tutkimuksissa. Myös jatkuvasti kehittyvässä yrityksen teoriassa yrityksen kilpailukyky ja sen pysyvyys ovat olleet mielenkiinnon kohteena. Luottamuksen ja kilpailuedun suhdetta on tästä huolimatta tutkittu vain vähän. Luottamus on nähty ikään kuin implisiittisesti yrityksen teoriassa, mutta ei eksplisiittisesti. Tämä tutkielma analysoi luottamuksen ja yrityksen kilpailukyvyn teorioita sekä näiden yhtymäkohtia. Tutkimuksen lopputuloksena esitellään nämä teoriat toisiinsa yhdistävä malli. Tutkielma on teoreettinen ja osin käsiteanalyyttinen, tutkimusote on syntetisoiva ja exploratiivinen, sillä se pyrkii osoittamaan aiemmin erillisten teorioiden yhtymäkohdat. Esiteltävä malli osoittaa, että luottamuksen ja yrityksen pysyvän kilpailuedun teoriat voidaan liittää toisiinsa, tärkeimmän yhdistävän tekijän ollessa yhteistyökyvykkyys. Luottamus on yhteistyökyvykkyyden välttämätön ennakkoedellytys. Kyky tehdä yhteistyötä on, paitsi jo itsessään erittäin tärkeä dynaaminen kyvykkyys, myös muiden dynaamisten kyvykkyyksien luomista ja hyväksikäyttöä edesauttava tekijä. Sikäli yhteistyö voidaan nähdä yrityksen teoriassa muut dynaamiset kyvykkyydet mahdollistavana meta-kyvykkyytenä ja luottamus sen edellytyksenä.
Resumo:
Tämän tutkielman tarkoitus oli tutkia yrityksen markkinoille tai alalle tulon ajoitukseen pohjautuvaa kilpailuetua –erityisesti niin kutsuttua ensimmäisen toimijan etua - eli etua jonka yritys voi saavuttaa tullessaan markkinoille tiettyyn aikaan suhteessa muihin markkinoille tulijoihin. Tutkielma on luonteeltaan kirjallisuuskatsaus. Yleisesti ottaen ei voida sanoa että jokin tietty markkinoille tai alalle tulo strategia –esimerkiksi ensimmäisenä toimiminen – olisi yritykselle aina kannattavaa. On oletettavaa että yrityksen toimintaympäristö, erityisesti toimiala jolla se toimii, määrittää kyseenomaiseen kilpailuetuun liittyvät mahdollisuudet, ja että yrityksen omista lähtökohdista ja toiminnasta riippuu kuinka hyvin se pystyy nämä mahdollisuudet hyödyntämään. Työssä on esitetty ehdotuksia ensimmäisen toimijan edun jatkotutkimusta varten.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteina oli selvittää millaisella toimintamallilla voidaan varmistaa asiakaslähtöinen ja kustannustehokas toimintatapa, joka tuottaa tasalaatuiset palvelut sekä varmistaa yhteisesti sovittujen toimenpiteiden toteutumisen case-yrityksen ylläpitämissä henkilöstöravintoloissa nopeasti ja tehokkaasti. Tutkimusongelmaa lähestyttiin strategisesta näkökulmasta. Kilpailustrategian avulla yritys asemoidaan ympäristöönsä sekä valitaan käytettävät kilpailukeinot. Kilpailuetua haetaan toimintamalleja ja niiden osia kehittämällä. Tällaisia ovat esimerkiksi oppiminen, organisaatiorakenne ja asiakkuuden hallinta. Kustannustehokkuus aikaansaadaan ketjuohjauksella ja asiakaslähtöisyys hyväksikäyttämällä massaräätälöintiä. Asiakasryhmien määrittämiseen käytettiin segmentoinnin teoriaa. Lähdeaineisto Teoriaosuudessa lähdeaineistona käytettiin kotimaista ja ulkomaista kirjallisuutta, jotka käsittelevät strategista ajattelua, kilpailustrategiaa, kilpailuetua, ketjutoimintaa, massaräätälöintiä, segmentointia ja asiakkuuden hallintaa. Empiriaosuuden lähdeaineistona toimivat case-yrityksen strategiaprosessia varten keräämät materiaalit sekä tutkijan omat kokemukset projektin vetäjänä. Tulokset Lopputuloksena case-yritykselle ehdotetaan tutkimuksessa rakentuneita valikoimien- ja toiminnanohjausmalleja. Valikoimien ohjausmallin muodostamiseen käytettiin massaräätälöinnin teoriaa. Toiminnanohjausmalli rakennettiin puolestaan ketjutoiminnan teoriaan perustuen.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli tutkia, millaista arvoa digitaalinen painatusmenetelmä tuo yrityksen arvoverkostoon. Teoriaosassa tavoite oli rakentaa digitaalipainatuksen arvoverkostoa tutkien kirjallisuutta liittyen arvoketju- ja arvoverkostoajatteluun. Myös aiemmat tutkimukset ja kirjallisuus liittyen digitaalipainatukseen rakensivat osaltaan teoreettisen viitekehyksen muodostumista. Aiemmat tutkimukset digitaalisen painomenetelmän mahdollisuuksista ovat hyvin tekniikkapainotteisia, siksi tämä tutkimus liittyy enemmän kaupallisiin mahdollisuuksiin. Empiirinen osio tutkimuksesta tehtiin kvalitatiivisena case -tutkimuksena, johon sisältyi yksi alayksikkö. Eli tutkittiin yhtä casea, jossa oli kaksi osapuolta. Tutkielma liittyy kiinteästi Stora Enson ja Valion väliseen digipainatus-projektiin, joka käynnistettiin helmikuussa 2001. Tutkielman teemahaastatteluihin valittiin henkilöt tästä projektiryhmästä. Projektiryhmän mielipiteitä ja havaintoja hyödyntäen pyrittiin löytämään tukea ja eroavaisuuksia teoriaosan muodostamaan viitekehykseen ja informaatioon. Empiirinen osuus tuki teoriaosassa esittämiä väittämiä hyvin, mutta myös muutamia uusia havaintoja esiintyi. Tutkimusongelmaan löydettiin monia vastauksia: digitaalipainatus luo arvoa yrityksen jakeluketjuun vähentämällä varastoja ja nopeuttamalla toimituksia. Jäätelöpakkausten markkinointi on aivan uuden haasteen edessä, koska mahdollisuudet kasvavat digitaalipainatuksen myötä huomattavasti. Kartongin valmistajalle arvo tulee parempien tuotteiden kautta, joista saa myös paremman tuoton. Digitaalipainatuksen arvoverkostossa tulee tapahtumaan muutoksia jatkossa, eri osapuolten roolit saattavat muuttua radikaalisti. Kuka hoitaa painatusta ja miten?
Resumo:
Työn tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää strategisten allianssien rakentamiseen, johtamiseen ja hallinnointiin liittyviä ongelmia sekä toteutusmalleja. Tarkoituksena oli laatia case -yritykselle toimintaehdotus teorian ja tutkijan muodostaman näkemyksen pohjalta. Tutkimusmetodologia ja -menetelmät Tutkimusote on konstruktiivinen, vaikkakin se sisältää vahvasti käsiteanalyyttisiä piirteitä. Toimeksiantajana tutkimukselle oli Neste Markkinointi Oy, jonka kahden kumppanin kanssa muodostamia alliansseja tarkasteltiin erillisinä. Tutkimuksen empiirinen osa perustui teemahaastatteluihin. Tulokset ja päätelmät Strategisten allianssien muodostaminen vaatii yrityksiltä paljon työtä. Tutkimuksen tuloksena yritykselle esitettiin näkemys toiminnasta tulevaisuudessa sillä jo olevien kumppaneiden kanssa. Tehdyt havainnot liittyivät pääosin yhteistyön todelliseen aloittamiseen. Empiirinen osa vahvisti teoriassa muodostunutta näkemystä kumppanuuden rakentamisen vaikeudesta ja todellisen yhteistyön problematiikasta. Yleisesti teorian ja tutkimuksen pohjalta voidaan todeta strategisten allianssien olevan yksi mahdollinen avain yrityksen ylivoimaiseen kilpailukykyyn.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli arvioida puutuotteen markkinapotentiaalia Saksassa, Ranskassa ja Hollannissa sekä tuottaa markkinainformaatiota case-yrityksen investointipäätösten pohjaksi. Teoreettista tietoa markkinapotentiaalin arvioimisesta ja kilpailun analysoimisesta sovellettiin tutkittavan tuotteen markkinoiden kartoittamiseksi. Työssä tutkittiin rakentamisessa käytettävien puutuotteiden markkinoihin vaikuttavia trendejä niiden markkinoiden tulevaisuuden kehityksen arvioimiseksi. Kyseessä oli soveltava case-tutkimus, joka toteutettiin kirjoituspöytä- ja haastattelututkimuksen yhdistelmänä. Primaaritutkimus suoritettiin puhelimitse ja henkilökohtaisella haastattelulla. Tutkimusaineistoa arvioitiin kvalitatiivisesti. Tutkimuksen avulla saatiin käsitys kyseisen puutuotteen markkinoiden koosta ja sen markkinoiden kehitykseen vaikuttavista tekijöistä. Tutkimuksessa arvioitiin myös korkean jalostusasteen puutuotteen markkinoijalta vaadittavia ominaisuuksia ja menestystekijöitä.
Resumo:
Globaalissa taloudessa yritysten rakenteet ovat kehittyneet yhteistyöverkostoiksi, joissa yritykset pyrkivät keskittymään ydinosaamiseensa ja tuottamaan muut toiminnot yhteistyökumppaneilla. Nykyisin yhä suurempi osa myös logistisista toiminnoista tuotetaan kolmansilla osapuolilla. Logistiikan piirissä saavutettavat synergiaedut ovat suuret ja monet yritykset niitä ovat myös jo saavuttaneet. Menestyksekkäät esimerkit ulkoistamisista ja toisaalta kehittyvän tietotekniikan tuomat uudet toimintamahdollisuudet johtavat ulkoistamisen, 3PL toiminnan, entistäkin suurempaan suosioon. Ongelmaksi on yrityksille muodostunut yhteistyökumppaneiden suuri määrä. Kun ydinosaamisalueen ulkopuolisia tehtäviä on jaettu useille eri yritykselle, tulee yhteistyöverkoston hallinnasta haasteellinen tehtävä, ja siihen vaaditaan kalliita tietojärjestelmiä. Kustannusten säästö saattoi kuitenkin olla ulkoistaneen yrityksen motiivi! Kaiken lisäksi toimitusketjun hallinnan periaatteiden mukaisesti tiukka toimitusketjun sisäinen koordinointi on välttämättömyys arvoprosessin tehokkuuudelle. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää 4PL toimintamallin logiikka, sekä kuinka sitä voidaan käyttää ratkaisemaan 3PL toiminnan ongelmakohtia. Case osuudessa esitellään kahden haastateluin selvitetyn logistiikkaintegraattorin toiminta ja tarkastellaan niiden toiminnan pohjalta teoreettista mallia. Tutkimuksen toisena päätavoitteena on selvittää toimitusketjun hallinnan periaatteet kehitettäessä toimitusketjua sekä tutkia 4PL toimintamallia näiden teorioiden valossa. Tutkielmassa esitetään toimitusketjun hallinnan integraatiofilosofian mukaiset periaatteet, jossa integroidaan toimitusketjun 8 avainprosessia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että joint venture yrityksenä perustettavan logistiikkaintegraattorin käyttö toimitusketjussa voi parantaa ennenkaikkea koordinointiongelmia, pienentää logistisia kustannuksia, sekä tehokkaasti vähentää niitä ongelmia, joita kolmannen osapuolen palveluntarjoajien käyttö yritykselle aiheuttaa. Tutkimuksessa esitetään myös kuinka logistiikkaintegraattorin toimintaperiaatteita voidaan laajentaa arvoketjuintegraattoriksi ja kuinka se voi auttaa toimitusketjun avainprosessien integroinnissa, synergiaetujen hyödyntämisessä ja koko toimitusketjun tehokkaassa hallinnassa.
Resumo:
Työn tavoitteena oli tutkia, mitä vaikutuksia laskentasäännön valinnalla on yrityksen tuloksen muodostumiseen eli miten suojauslaskentasääntöjen mukaisesti laskettu tulos eroaa IAS 39:n yleisten laskentasääntöjen mukaisesti lasketusta tuloksesta. Tutkielma on tapaustutkimus, jonka tutkimuskohteena on Larox Oyj. Tavoitteena oli päätyä johtopäätöksiin siitä, ovatko laskentasäännöistä johtuvat tuloserot niin merkittäviä case-yritykselle, että suojauslaskentasääntöjen soveltaminen on järkevää. Tutkielmassa päädyttiin johtopäätökseen, että Laroxin nykyisiä suojausstrategioita ja IAS 39:n yleisiä laskentasääntöjä noudattamalla merkittävät tulosvaihtelut ovat erittäin todennäköisiä. Todettiin myös, että tulosvaihteluiden suuruuteen vaikuttavat monet muuttujat, kuten suojattavan erän määrä, yksittäisen valuuttakurssin muutos (erityisesti USD:n) sekä valuuttojen keskinäiset muutokset. Torjuakseen tulosvaihteluita Laroxin ei kuitenkaan tarvitse välttämättä soveltaa suojauslaskentasääntöjä, vaan se voi torjua tulosvaihteluita myös muilla menetelmillä. Muina menetelminä tutkielmassa mainittiin matchingin tehostaminen ja valuuttavirtojen hajauttaminen.