962 resultados para AK22-1917


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The extended title for this splendid visual feast is a catalogue to accompany the exhibition Postcards from the Edge of the City at the Santos Museum ofE conomic Botany, 9 December 2014 to 26 April 2015. As a catalogue this book contains the from and back sides of 300 postcards published between 1900 and 1917...

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Matti Laurila (1895 1983) This is a biographical research of a Jaeger officer, a Civil Guard Chief, a Field Commander Matti Laurila. A broader practice of qualitative methods was utilized in the research. The main aim is a permanent reconstruction and reinterpretation of past events through the experiences of the study object. The life and times of Laurila are intertwined with the crucial events that led to the Finnish Declaration of Independence. Afterwards he helped to ensure that the young republic also stayed independent. As a Jaeger in the winter of 1917 Laurila witnessed an incident he would never forget. After disobeying a direct order, Sven Saarikoski from Lapua was shot dead by his commanding officer, K. A. Ståhlberg, on the ice of the river Aa. Laurila faced the horrors of war at closer quarters, for he lost his father and his brother in the battle of Länkipohja on 16th March 1918. This battle was a major turning point for Laurila and profoundly influenced the rest of his life. The relationship between Laurila and his superiors was problematic almost throughout his military career, haunted as he was by the memory of Sven Saarikoski's execution and the losses in Länkipohja The position of Laurila as an authority in South Ostrobothnia was a key factor in preventing the extreme right from rallying enough Civil Guard troops to escalate the embryonic Mäntsälä rebellion of 1932. After the rebellion Laurila routinely opposed anything he saw as a threat to the independence of the Civil Guard. He would flatly refuse to even consider the integration of the Civil Guard into the national defence force. His uncompromising stand in this matter annoyed some among the higher ranking officers. After the Winter War Laurila got himself into a dispute with Jaeger Colonel H. E. Hannuksela that would have long-lasting consequences. The conflicts between them became widely known in the attack phase of the Continuation War in 1941 at the latest. Laurila had to give up his military career at the end of 1944. In the years that followed he did what he could to ensure that the South Ostrobothnia Civil Guard patrimony remained in the province. Laurila's position as a respected authority in South Ostrobothnia remained unchanged until his death.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

In this study I consider what kind of perspective on the mind body problem is taken and can be taken by a philosophical position called non-reductive physicalism. Many positions fall under this label. The form of non-reductive physicalism which I discuss is in essential respects the position taken by Donald Davidson (1917-2003) and Georg Henrik von Wright (1916-2003). I defend their positions and discuss the unrecognized similarities between their views. Non-reductive physicalism combines two theses: (a) Everything that exists is physical; (b) Mental phenomena cannot be reduced to the states of the brain. This means that according to non-reductive physicalism the mental aspect of humans (be it a soul, mind, or spirit) is an irreducible part of the human condition. Also Davidson and von Wright claim that, in some important sense, the mental aspect of a human being does not reduce to the physical aspect, that there is a gap between these aspects that cannot be closed. I claim that their arguments for this conclusion are convincing. I also argue that whereas von Wright and Davidson give interesting arguments for the irreducibility of the mental, their physicalism is unwarranted. These philosophers do not give good reasons for believing that reality is thoroughly physical. Notwithstanding the materialistic consensus in the contemporary philosophy of mind the ontology of mind is still an uncharted territory where real breakthroughs are not to be expected until a radically new ontological position is developed. The third main claim of this work is that the problem of mental causation cannot be solved from the Davidsonian - von Wrightian perspective. The problem of mental causation is the problem of how mental phenomena like beliefs can cause physical movements of the body. As I see it, the essential point of non-reductive physicalism - the irreducibility of the mental - and the problem of mental causation are closely related. If mental phenomena do not reduce to causally effective states of the brain, then what justifies the belief that mental phenomena have causal powers? If mental causes do not reduce to physical causes, then how to tell when - or whether - the mental causes in terms of which human actions are explained are actually effective? I argue that this - how to decide when mental causes really are effective - is the real problem of mental causation. The motivation to explore and defend a non-reductive position stems from the belief that reductive physicalism leads to serious ethical problems. My claim is that Davidson's and von Wright's ultimate reason to defend a non-reductive view comes back to their belief that a reductive understanding of human nature would be a narrow and possibly harmful perspective. The final conclusion of my thesis is that von Wright's and Davidson's positions provide a starting point from which the current scientistic philosophy of mind can be critically further explored in the future.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Treasures of a Patriot Eliel Aspelin-Haapkylä as an art collector and art historian Treasures of a Patriot is a study of Eliel Aspelin-Haapkylä (1847 - 1917), professor of aesthetics and modern literature, as an art collector and art historian. The study combines the biographical perspective, art history as a discipline in the 19th-century Finland, and Aspelin-Haapkylä s art historical scholarship. My intention was to answer to questions such as what kind of an art collector an academic art historian was, why he collected art and cultural-historical objects and what the purpose of his collecting was. Aspelin-Haapkylä was an ideal choice for the main character because the ideologies of the era, culture, art and European ideas, especially German ideas about museums, are intertwined in his life. In addition, the ideas of the Fennomen can be found in his ideological background. Together with his wife, Ida Aspelin-Haapkylä, he bequeathed a rich donation to the National Museum of Finland, and a wideranging archive concerning the collection, his writings, and letters to the Finnish Literature Society. I have highlighted the materials from the archives related both to the collection and art history, especially the letters between Aspelin-Haapkylä and artists, fellow members of academia, his spouse and relatives. The content and the structure of the research are divided into seven main chapters. First, I discuss Susan M. Pearce s theory of collecting and the history of collecting. I also introduce some other art historians who were private collectors. The late 19th-century Fennomen and other nationalists who were active in cultural life and the arts, are introduced in the second chapter. In the third I deal with Aspelin-Haapkylä s collection of European art combined with his writings, his early published works, studies and many trips to Europe. The fourth and the fifth chapters are dedicated to those Finnish artists who he wrote biographies of, and the artists of his own era whom he supported. The sixth chapter discusses institutions and channels of influence and power through which the initiative to found the National Museum of Finland, his action in the Antell Delegation and co-operation with the art merchant Henryk Bukowski, rise up to the fore. Finally, I process the last will and the fate of the collection from 1917 until 1932. As an appendix, I have included a report and reconstruction of the art collection. The catalogue is based on the words in Aspelin-Haapkylä s the so-called blue notebooks, which I have completed with additions from other sources.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Modern ryijys, fabric by the yard and handicrafts. Finnish textile art and modernizing applied art during the inter-war years Textile art was in the 1920s and 1930s in the front rank of Finnish applied art and design. Modern ryijys, tapestries and fabrics by the yard by contemporary textile artists were on show in Finland and abroad. Textile art had also become interesting commercially, especially in interior textiles of modern homes. The research uses sources of the Ornamo Association of Decorative Artists, for example the Ornamo year books published from 1927, the Finnish Society of Crafts and Design and the country s only school of applied arts, the Central School of Arts and Crafts and the Museum of Applied Arts maintained by the society and also the national specialist organisation the Friends of Finnish Handicraft. It also refers to the magazines Käsiteollisuus and Kotiliesi. The art historical dissertation studies the renaissance of weaving art of the inter-war years in Finland. It problematizes the relation of the succesfull and appreciated textile art to the concept of breakthrough of Modernism (Functionalism). With the material from textile artists activities it questions the prevailing idea of slow modernization of Finnish applied art and design and challenges the polarization of craft and industry in the discourses of Modernisms of design. The public discussions about modernization of design and applied art where textile art and especially the ryijy got sometimes into difficult positions are interpreted as power struggles. After taking independence in 1917 the Finnish tradition of ryijy rugs was set as a symbol of the original culture of the young nation. The research studies the development of the so called art ryijy and the notions and meanings of hand weaving in the national context and also in relation to contemporary events in international applied art and design. It highlights the continuity of hand crafted production of textiles and the strong position of textile artists working in this field. The research opens new perspectives to Finnish textile artists by showing their activities as entrepreneurs in their own weaving studios or design studios and referring to their many relations and functions as pattern designers and educators in the growing handicraft industries.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Workers' theatres in Finland until 1922 The topic of this dissertation is the workers' theatres in Finland before the year 1922. The main question is: why did these amateur theatres within the workers' associations become part of the professional theatre field in the 1910s by getting state subsidy as local theatre institutions? How is it possible that they received this status even after the civil war in 1918 when new professional theatres were founded all over the country? The study also asks, what kind of position did workers' theatres have in the workers' associations and in the workers' movement, what did the Social Democrats and Communists think of theatre and in particular of workers' theatre, and what kind of repertoire did the workers' theatres perform? It is a particular feature of Finland that the professional theatre field was not organised and that the workers’ movement had a relatively strong political position. The study concludes that some workers' theatres were the only steady theatre institutions in their surroundings, and thus functioned as local popular theatres performing to all social groups. Although amateur-based, they started to resemble professional theatres. Even though the Social Democratic Party did not have a specific theatre policy, the leaders of the Party appreciated and supported the workers' theatres as educational institutions and worked for their artistic improvement. The workers' theatres were also largely approved of and seen as people's theatres thought to unite and educate the nation and the working class. This reveals the need for national consensus, in the 1910s against the Russian government who worked to dissolve the autonomous position of the Finnish state, and after the civil war (1918) against the threat of a communist revolution. A wave of agitating proletarian theatre was felt in Finland in the early 1920s but it was marginalised by the large anti-communist majority.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmani aiheena on noin 2500 vuotta sitten Efesoksen kaupungissa eläneen Herakleitoksen ajattelu. Selvitän, mikä suhde Herakleitoksen ajattelulla on filosofiaan ja metafysiikkaan. Lähestyn tätä kysymystä pääasiassa kahden uuden ajan filosofin italialaisen Giorgio Collin (1917-1979) ja saksalaisen Martin Heideggerin (1889-1976) esittämien tulkintojen pohjalta. Osoitan, että Herakleitoksen ajattelu eroaa olennaisesti Platonin ja Aristoteleen jälkeisestä filosofisesta ja metafyysisestä ajattelusta. Perusteluna tarkastelen Herakleitoksen ajattelua neljästä näkökulmasta: 1) historiallisesti filosofian syntyä edeltäneen viisauden ja uskonnollisen ajattelun edustajana, 2) loogisesti olevan käsitteeseen keskittyvästä metafysiikasta poikkeavana ajatteluna, 3) välittömän kokemuksen ajatteluna ja 4) fenomenologisena ilmiön ja kätkeytymättömyyden ajatteluna. Ensimmäinen ja kolmas näkökulma edustavat Collin tulkintaa, toinen ja neljäs näkökulma puolestaan Heideggerin tulkintaa. Tärkeimpinä lähteinäni ovat Collin teokset Filosofian synty (1975), Filosofia dell'espressione (1969) ja La sapienza greca (1977-80) sekä Heideggerin teokset Oleminen ja aika (1927), Einführung in die Metaphysik (1935/53), Aletheia (1951), Logos (1951) ja Heraklit Seminar (1966-67).

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielma käsittelee Suomen lippua toteemina. Ajallisesti tutkimus sijoittuu itsenäisyyden ajan alkuun. Työn teoreettinen lähtökohta on idea kansallislipusta kansakunnan itseensä kohdistuvan palvonnan merkkinä. Tutkielmassa tarkastellaan lippuun liittyvän veriuhrin ja uhrivalmiuden merkitystä suomalaisen kansakunnan rakentamisessa: uhrien kautta kansakunta saa elinvoimaa ja lippu liehuu suoritetun uhrin merkkinä. Tutkielman aluksi käsitellään nationalismitutkimusta ja kansallisuusaatteen traditioita sekä pohditaan lipputotemismin teoriaa. Toteemi pyrkii sisällyttämään itseensä koko yhteiskunnan: ihmisten tavoitellessa tiettyä objektia he sisäistävät itseensä sen ideaalit. Työn empiirinen osuus käsittää vuosina 1917-1918 julkisuudessa ja eduskunnassa käydyn keskustelun Suomen lipun väreistä ja merkityksestä. Ennen kansalaissotaa etenkin suomenkielisen maaseutuväestön kannattama sinivalkoinen väriyhdistelmä oli suuresta kannatuksestaan huolimatta puolustusasemissa virallisia vaakunavärejä vastaan, mutta vuoden 1918 tapahtumat muuttivat asetelman. Punainen väri sai väistyä, mutta punalipun pelko ei ollut ainoa asiaa selittävä tekijä. Etenkin nuori suomenkielinen sivistyneistö, joka oli kannattanut punakeltaisia värejä, palasi sodan jälkeen isiensä sinivalkoiseen perinteeseen. Taustalla oli syyllisyys: sinivalkoinen edusti paluuta idealistiseen ja harmoniseen esiseksuaaliseen tilaan punakeltaisen liehuessa hyökkäävän ja yksilöllisen materialismin merkkinä. 1920-luvulla työväestö ryhmittyi punalipun perään sosialidemokraattien noustessa vaa'ankieliasemaan heidän omaksuessaan valtakunnanlipun osaksi järjestötomintaansa vuonna 1927; kansallinen lippukulttuuri alkoi vähitellen kehittyä liputuskäytäntöjen vakiintuessa. Valtion ja sen laitosten sekä kuntien harjoittaman virallisen liputuksen ohella kahden kansalaisjärjestön lipputyö oli merkityksellistä. Itsenäisyyden Liitto ja Suomalaisuuden Liitto pyrkivät levittämään Suomen lippuja ja lipun sanomaa maan eri puolille. Itsenäisyyden Liitto nousi 1920-luvun lopulla tärkeimmäksi järjestöksi, sillä sille lippuasia oli todellinen pakkomielle. Liiton toiminta heijastaa totemismin teoriaa hyvin: lipun sanattomien ideaalien omaksuminen oli ainoa kansaa eheyttävä tekijä, koko valtakuntaa peittävä yhtenäinen lippumeri todiste yhteiskunnallisesta ja kieliriidattomasta yksimielisyydestä. Liiton sanoma kuului lyhyesti: kuoleminen lipun vaatimien arvojen - yksimielisen ja eheän kansan - puolesta oli itsestäänselvää, vaikeampaa oli elää oikealla tavalla vailla puolueriitojen sävyttämiä yksilöllisen itsekeskeisiä pyyteitä vain kansakokonaisuutta palvellen. Itsenäisyyden Liitto kehitti eteenpäin 1920-luvun puolivälissä esitettyä ideaa erityisestä Suomen lipun päivästä, joka sijoitettiin juhannukseksi. Ensimmäisen kerran lippupäivää vietettiin vuonna 1927 ja seuraavasta vuodesta lähtien liitto järjesti juhannuksena lippujuhlia ympäri maata. Itsenäisyyspävänä liitto järjesti virallisen lipunnostoseremonian Helsingissä Tähtitorninmäellä vuodesta 1928 alkaen. 1920- ja 30-lukujen vaihteessa lapuanliike ja työväentalojen pakkoliputukset sekä kommunistien aktivoitunut toiminta kärjistivät toteemien suhteet, mutta ilmiö oli monessa mielessä viimeinen kouristus ennen lipputoteemien suhteiden lientymistä, joka alkoi 1930-luvun puolivälissä. Tutkielman lähdeaineistona on käytetty tarkasteltujen järjestöjen arkistokokoelmia, laajasti lehdistöä sekä aikalaiskirjallisuutta. Oman osansa muodostavat valtiopäiväasiakirjat. Avainsanat: Suomen lippu, lippukulttuuri, totemismi, uhri, nationalismi

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessani selvitän portugalilaisrunoilija Fernando Pessoan (1888-1935) heteronyymejä ja ortonyymiä modernistis-romanttisena myyttinä. Myytin piirteet paljastuivat Pessoan omia kirjoituksia ja runoja tutkimalla ja käyttämällä apuna Pessoa-tutkimusta. Tutkimusaineistonani ovat Pessoa-ortonyymin Mensagem-runoelma ja ”Autopsykografia”-runo, Álvaro de Campoksen vuonna 1917 Portugal Futurista –lehdessä julkaistu ”Ultimatum”-runomanifesti, Alberto Caeiron ”Guardador de Rebanhos”-runosikermä sekä Ricardo Reisin ”Oodit”-kokonaisuuteen kuuluvat runot: n:ro 59 ”Acima da verdade estão os deuses” (”Totuuden yläpuolella ovat jumalat”, 1914), n:ro 66 ”Olho os campos, Neera” (”Katson peltoja, Neera”, 1917), n:ro 181 ”Amo o que vejo” (”Rakastan sitä mitä näen”, 1934), n:ro 175 ”Estas só. Ninguem o sabe.” (”Olet yksin. Kukaan ei tiedä sitä”, 1933). Tutkimuksessani romanttisen runouden keskeisinä piirteinä pidetään uskoa taiteilijaneroon (geniukseen), mimeettiseen illuusioon (taide tavoittelee ulkoisen todellisuuden toisintamista mahdollisimman autenttisena) ja tekijän ja kokijan eli subjektin ja objektin erottamiseen toisistaan. Käsitänkin modernin runon tutkimuksessani hylänneen monia entisiä käsityksiä ja vastakkainasetteluja muun muassa tekijän ja ulkopuolisen maailman, mielen ja kielen välillä. Näitä moderneja ”rikkomuksia” identifioin ja määrittelen Pessoan heteronyymien runoudessa. Tutkimukseni apukäsitteitä ovat vilpittömyys ja autenttisuus, jotka kuvaavat runoilijan suhdetta itseensä ja muihin ja joita on pohtinut mm. Lionel Trilling teoksessaan Sincerity and authencity. Romanttisessa runoudessa suhde yhteisöön muodostui ensisijaisesti suhteessa omaan itseen, yhtenäiseen minuuteen nojaavan vilpittömyyden kautta, modernissa runoudessa hajanaisuutta ja yksilön suhdetta myös yhteisöön korostavan autenttisuuden avulla. Tutkimuksessani havaitsin, että Pessoa on jo tuotantonsa alusta lähtien kehittänyt tietoisesti modernistis-romanttista myyttiä – päätelmää tukivat niin Pessoan omat kirjoitukset kuin runoanalyysini. Pessoa ennusti ensimmäisen kerran romanttiseen nerotaiteilijaan vertautuvaa ”supra-Camõesia” ”A nova poesia Portuguesa Sociologicamente considerada” –esseessään vuonna 1912. Campoksen ”Ultimatum”-manifestissa puhuja uskoi muutaman useita kymmeniä persoonallisuuksia hallitsevan ”Synteesi-Ihmisen” tai ”supra-Camõesin” ilmestymiseen. ”Synteesi-Ihmisen” oli määrä palauttaa kukoistukseensa lamaantuneessa tilassa ollut Portugalin kirjallisuus uuteen kukoistukseensa. Eräänlaisen perustan koko myytille loi vuotta ennen Pessoan kuolemaa julkaistu Mensagem (suom. Viesti), jossa runoilija esittää saudosistisen ja sebastianistisen perustan. Teixeira de Pascoaesin kehittämä saudosismi näkyy Mensagemissa uskona Portugalin valtion perustajien ja laajentajien – löytöretkeilijöiden – edustamaan voittoisaan lusofoniseen mentaliteettiin, jonka Pessoa asettaa niin kansakunnan, runoilijan kuin ihmisen ihanteeksi. Toinen Mensagemissa esiintyvä myytin rakennusaine on sebastianismi eli usko kuningas Sebastianin (1554-1578) paluuseen. ”Synteesi-Ihminen”/”supra-Camões” oli reinkarnoitunut Sebastian, jonka piti palauttaa kansa ja kulttuuri kukoistukseensa lusofonisen valloittajamentaliteetin avulla. ”Autopsykografia”-runossaan Pessoa esittää puolestaan runoilijaa koskevan modernin poetiikan ongelmineen: esittävyyteen perustuva taide etäännyttää kokijan – taiteilijan – aina väistämättä ensimmäisestä, spontaanista ja luonnollisesta kokemuksesta ja tekee hänestä teeskentelijän ja simulakrumien (Baudrillard), toisen tason merkityksen tuottajan. ”Autopsykografian” moderni poetiikka koskee myös lukijaa, joka ei tavoita runoilijan välittämää merkitystä vaan kolmannen tason merkityksen. ”Autopsykografian” runous- ja ihmiskäsitys on moderni: runoilija on ammattimainen teeskentelijä, lähtökohtaisesti vilpillinen ja epäautenttinen. Pessoa ja Campos edustavat Pessoan objektiivisia heteronyymejä ja myytin modernia puolta. Pessoan subjektiiviset heteronyymit Reis ja Caeiro täydentävät objektiviisia, modernin ihmisen ahdistusta ja levottomuutta ilmaisseita Pessoaa ja Camposta ollen luonteeltaan romanttisia vilpittömyyden kannattajia. Caeiro arvosti näköaistia yli muiden aistien. Hänen tavoitteenaan oli katsoa aina kuin ensimmäistä kertaa, spontaanisti ja välittömästi kuin lapsi. Reis puolestaan korosti harmoniaa jumalten, ihmisten ja luonnon välillä ja uskoi kohtuullisiin aistinautintoihin. Molemmat muodostivat Pessoan myytin romanttisen puolen yhteisessä halussaan hylätä sosiaaliset roolit ja opetukset ja palata kohti yksilöllistä minää. Vilpittömyys ja autenttisuus ovat Caeiron ja Reisin ohjeita runoilijalle ja ihmiselle. Objektiiviset ja subjektiiviset heteronyymit yhdessä muodostavat modernistis-romanttisen myytin, joka kokonaisuudessaan on looginen: objektiiviset heteronyymit esittivät teeskentelyn, vilpillisyyden ja moderniuden ongelmat; subjektiiviset tarjosivat ratkaisua niihin, poisopettelua sosiaalisista rooleista ja rohkeutta mennä kohti omaa yksilöllistä minuutta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lumometsän syli, Anni Swanin satusymbolismi 1896-1923 on suomenkielisen satukirjallisuuden poetiikkaa ja 1900-luvun alun modernia naiseutta selvittävä feministiseen tutkimustraditioon liittyvä tutkimus. Sen kohteena ovat lasten- ja nuortenkirjailija Anni Swanin (1875-1958) satukokoelmat vuosilta 1901-1923 ja Uusi Suometar -lehden sadunomaiset novellit vuosilta 1896-1904. Tutkimus tuo uutta tietoa lastenkirjallisuuden osalta 1900-luvun alun modernin ihmisen problematiikasta. Se sisältää naissubjektin kehityskaaren ja sisäisen kasvun kohti naistaiteilijuutta. Yksityiskohtaisen tarkastelun kohteina ovat sadut Veli ja sisar (1917), Ihmekukka (1905), Marjaanan helmikruunu (1912), Aaltojen salaisuus (1901), Jääkukka (1905), Tyttö ja kuolema (1917), Merenkuningatar ja hänen poikansa (1905), Lumolinna (1905) ja Tarina Kultasirkasta (1901). Tutkimuksessa tarkastellaan Swanin satujen poeettista kieltä ja naiseuden tematiikkaa ranskalaisen postmodernin ajan feministisen viitekehyksen valossa. Siinä keskeisiä ovat Julia Kristevan psykoanalyyttispohjaiset näkemykset ja Hélène Cixous´n sekä Luce Irigarayn ajatukset feminiinisestä kirjoituksesta. Sadut kontekstualisoidaan ajankohdan symbolistiseen taidevirtaukseen ja Suomen taiteen kultakauteen. Satuja tulkitaan naiskirjailijan lajina ja erityisenä naisen metaforisen ilmaisun muotona. Satujen feministinen lukutapa purkaa perinteisiä lukemiskonventioita ja merkitsee satutekstin lukemista "toisin". Se avaa varhaista modernia naiseutta ja sille ominaista naisen ilmaisukielen erityisyyttä sekä mykkää ei-kielellistä, melankolian ilmaisua. Tutkimus tuo esiin uudenlaisen naiskirjailijan aistimusvoimaisen kielen. Swanin satusymbolismi on luonnon kauneuden synesteettista ja aistimusvoimaista kerrontaa, jolle on luonteenomaista aistiestetiikka, metaforisuus, metonymisyys ja metamorfoosit. Swan vahvistaa osaltaan naisen sankaruutta, omaa ilmaisukieltä ja ääntä. Tuloksena paljastuu satuperinteeseen verrattuna uudenlaisia tyttöyden, äitiyden, naistaiteilijuuden ja perheen malleja ja niiden representaatioita. Satumallit osoittautuvat aikanaan moderneiksi tyttösankareiksi, osin ambivalenteiksi uudenlaista naiseutta ja suhteessa oloa heijastaviksi ja ovat siten varhaisia feministisen sadun tunnusmerkkejä. Tutkimus selvittää, miten Swan rakentaa omaperäisen satusymboliikan. Satumetsä on luonnonkauniin suomalaismetsän symbolinen mielenmaisema ja samanaikaisesti sadun myyttis-symbolinen topos. Swanin luontokäsitys sisältää luonnonsuojelun ja varhaisen ekokriittisen näkemyksen. Tutkimus osoittaa Swanin satujen kytkeytyvän 1900-luvun alun modernismiin ja Suomen taiteen kultakauteen. Swan on suomenkielisen symbolistisen taidesadun kehittäjä ja feministisen sadun aloittaja.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The stable isotopes of delta O-18 and delta C-13 in sagittal otolith carbonates were used to determine the stock structure of Grey Mackerel, Scomberomorus semifasciatus. Otoliths were collected from Grey Mackerel at ten locations representing much of their distributional and fisheries range across northern Australia from 2005 to 2007. Across this broad range (similar to 6500 km), fish from four broad locations-Western Australia (S1), Northern Territory and Gulf of Carpentaria (S2, S3, S4, S5, S6, S7), Queensland east coast mid and north sites (S8, S9) and Queensland east coast south site (S10)-had stable isotope values that were significantly different indicating stock separation. Otolith stable isotopes differed more between locations than among years within a location, indicating temporal stability across years. The spatial separation of these populations indicates a complex stock structure across northern Australia. Stocks of S. semifasciatus appear to be associated with large coastal embayments. These results indicate that optimal fisheries management may require a review of the current spatial arrangements, particularly in relation to the evidence of shared stocks in the Gulf of Carpentaria. Furthermore, as the population of S. semifasciatus in Western Australia exhibited high spatial separation from those at all the other locations examined, further research activities should focus on investigating additional locations within Western Australia for an enhanced determination of stock delineation. From the issue entitled "Proceedings of the 4th International Otolith Symposium, 24-28 August 2009, Monterey, California"

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Handwritten on verso: "Hamburg den 27 11.17 Sontag"

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Digital Image

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Handwritten on verso: Jetzt sind wir wieder vergnuegt und gluecklich zusammen. Herzlichst Deine (Illegible name Neni or Leni?)