Matti Laurila : Jääkäriupseeri, suojeluskuntapäällikkö, rintamakomentaja

Matti Laurila (1895 1983) This is a biographical research of a Jaeger officer, a Civil Guard Chief, a Field Commander Matti Laurila. A broader practice of qualitative methods was utilized in the research. The main aim is a permanent reconstruction and reinterpretation of past events through the experiences of the study object. The life and times of Laurila are intertwined with the crucial events that led to the Finnish Declaration of Independence. Afterwards he helped to ensure that the young republic also stayed independent. As a Jaeger in the winter of 1917 Laurila witnessed an incident he would never forget. After disobeying a direct order, Sven Saarikoski from Lapua was shot dead by his commanding officer, K. A. Ståhlberg, on the ice of the river Aa. Laurila faced the horrors of war at closer quarters, for he lost his father and his brother in the battle of Länkipohja on 16th March 1918. This battle was a major turning point for Laurila and profoundly influenced the rest of his life. The relationship between Laurila and his superiors was problematic almost throughout his military career, haunted as he was by the memory of Sven Saarikoski's execution and the losses in Länkipohja The position of Laurila as an authority in South Ostrobothnia was a key factor in preventing the extreme right from rallying enough Civil Guard troops to escalate the embryonic Mäntsälä rebellion of 1932. After the rebellion Laurila routinely opposed anything he saw as a threat to the independence of the Civil Guard. He would flatly refuse to even consider the integration of the Civil Guard into the national defence force. His uncompromising stand in this matter annoyed some among the higher ranking officers. After the Winter War Laurila got himself into a dispute with Jaeger Colonel H. E. Hannuksela that would have long-lasting consequences. The conflicts between them became widely known in the attack phase of the Continuation War in 1941 at the latest. Laurila had to give up his military career at the end of 1944. In the years that followed he did what he could to ensure that the South Ostrobothnia Civil Guard patrimony remained in the province. Laurila's position as a respected authority in South Ostrobothnia remained unchanged until his death.

Matti Laurila(1895 1983) Väitöskirja on elämäkertatutkimus Matti Laurilasta: jääkäriupseeri, suojeluskuntapäällikkö, rintamakomentaja. Tehtävänasettelussa noudatetaan kvalitatiivisen historian tutkimuksen muotoa. Tavoite on tutkimuskohteeseen kytkeytyneiden menneisyyden tapahtumien rekonstruointi ja tulkinta. Laurilan elämänvaiheet sivuavat keskeisiä Suomen itsenäistymiseen johtaneita tapahtumia. Hänen toimintansa oli myös varmistamassa nuoren tasavallan säilymistä itsenäisenä. Talvella 1917 jääkäri Laurila näki, kuinka ylijoukkueenjohtaja K. A. Ståhlberg teloitti äkkipikaistuksissaan käskystä kieltäytyneen jääkäri Sven Saarikosken Aa-joen jäälle. Tällä shokilla oli vaikutuksensa, mutta sitäkin voimakkaammin Laurilaan vaikutti maaliskuun 16. päivän tapahtumat vuonna 1918. Hän menetti tuolloin käydyssä Länkipohjan taistelussa sekä isänsä että veljensä. Tämä oli käännekohta Laurilan elämässä. Saarikosken teloituksen ja Länkipohjan menetysten muistot vaikuttivat siihen, että Laurilan suhde esimiehiin ei aina ollut ongelmaton. Laurilan vaikuttavuus Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin päällikkönä oli keskeinen tekijä siinä, että Mäntsälän kapina ei eskaloitunut vuonna 1932. Laurila osallistui 1930-luvulla aktiivisesti myös suojeluskuntajärjestön itsenäisyyden puolustamiseen. Näin ollen hän saattoi ehdottomuudessaan toimia tavalla, joka aiheutti tyytymättömyyttä korkeampiarvoisten upseerien keskuudessa. Tämän myötä Laurila astui hauraalle maaperälle sotilasuransa jatkoa ajatellen. Talvisodan jälkeen Laurilan ja jääkärieversti H. E. Hannukselan välisillä ristiriidoilla oli vakavat jälkiseuraukset. Henkilöristiriidat tiedostettiin laajemmin viimeistään jatkosodan hyökkäysvaiheessa kesällä 1941. Laurila joutui luopumaan sotilasurastaan vuoden 1944 lopussa. Tulevina vuosina hän teki voitavansa Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntaomaisuuden säilyttämiseksi maakuntalaisten hallinnassa. Laurilan auktoriteettiasema Etelä-Pohjanmaalla säilyi hänen elämänsä loppuun saakka.