115 resultados para ohjelmakoodin tuottaminen


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ympäristölainsäädäntö on kattava ja alati uusien vaatimusten sekä tarpeiden mukaan kehittyvä. Sillä on olennainen merkitys ympäristönsuojelussa ja siihen liittyvissä erilaisten päästöjen vähentämistavoitteissa sekä kontrolloinnissa, joiden toteuttamiseksi tarvitaan erilaisia mittausmenetelmiä. EU:n ja Suomen lainsäädännöt säätelevät tarkasti ympäristömittauksiin liittyviä periaatteita ja käytäntöjä, joita on lainsäädäntöjen muutoksilla vuosittain tarkennettu ja yhtenäistetty vastaamaan ympäristönsuojelun periaatteita. Koska ympäristölainsäädäntö on kattava, vaatii sen ehtojen toteuttaminen lupaprosessien sekä lainsäädännön tarkoituksen ymmärtämistä ja siitä johtuen ympäristömittauslainsäädäntö on monesta tekijästä riippuvainen. Työssä perehdytään Suomen ympäristölainsäädäntöön ympäristömittausten sekä ympäristölupa-asioiden osalta ja tarkastellaan kaasumaisten päästöjen, hiukkaspäästöjen, vesipäästöjen sekä melun lainsäädännön mukaista seurantaa, valvontaa sekä raportointivelvollisuuksia ympäristölupakäytäntöjen kautta. Tavoitteena on ympäristömittauksia säätelevän lainsäädännön kuvaaminen, lainsäädännön merkityksen selvittäminen ympäristömittausten kannalta sekä erityisesti lainsäädännön uudistusten aiheuttamien muutospaineiden tunnistaminen. Työssä on käsitelty erikseen yleisesti ympäristömittauksiin vaikuttavaa lainsäädäntöä sekä lainsäädäntöä, joka säätelee kaasumaisten päästöjen, hiukkaspäästöjen, vesipäästöjen sekä melun mittausta. Tarkastelussa ovat lisäksi erikseen määräysten toimeenpanemista helpottavat mittauskäytäntöjen yhtenäistävät standardit. Työssä on tarkasteltu päästöjen mittaamisen merkitystä, siihen liittyvän lainsäädännön syntymistä ja niiden kautta lupaprosessien toimintaa sekä merkitystä. Lisäksi on pyritty vastaamaan kysymyksiin mittauskäytäntöjen riittävyydestä, ympäristönsuojelulain (YSL) periaatteiden toteutumisesta sekä ympäristömittauksien roolista luonnonsuojelun lähtöodotuksien täyttämiseksi. Ympäristölupien edellyttämien mittauksien ja siihen liittyvän sääntelyn eroavaisuuksia sekä tasavertaisuutta on tarkasteltu erilaisten ympäristölupien välillä. Lopussa on tarkasteltu tulossa olevien lainsäädännöllisten uudistusten, erityisesti tulevan mittauslaitelain ja teollisuuden päästöjä koskevan direktiivin, IED:n, vaikutuksia mittauskäytäntöihin sekä lainsäädännön uudistusten aiheuttamia muutospaineita. Työn tavoitteena on lisäksi tiedon tuottaminen osaksi Ympäristömittaukset –kurssin oppimateriaalia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Väsytyskokeita on väsymisilmiön keksimisestä lähtien tehty pääasiallisesti vakioamplitudisella kuormituksella. Paremmin todellisuutta kuvaavaan testitilanteeseen päästään kuitenkin vain käyttämällä testattavan rakenteen reaalikuormitusta simuloivaa muuttuva-amplitudista kuormitusta. Tällaisen kuormituksen testaaminen käytännössä on kuitenkin huomattavasti vaikeampaa kuin perinteisen vakioamplitudisen kuormituksen, koska muuttuva-amplitudisen kuormituksen spektri on ensin kehitettävä jostain – joko käytännön mittausten kautta tai rakenteen käyttötilaa analysoimalla. Myöskään tiedossa olevan spektrin tuottaminen käytännön kokeissa ei ole aivan yksinkertaista. Tässä kandidaatintyössä pyrittiin ratkaisemaan näitä ongelmia suunnittelemalla ja toteuttamalla testiohjelmisto, joka pystyy sekä generoimaan että käytännössä toistamaan käyttäjän haluaman kuormitusspektrin laboratoriokokeissa. Jälkimmäistä varten oli olemassa ohjelma, jota haluttiin hyödyntää tässä työssä. Tehtävä jaettiin kolmeen osioon: kuormitusspektrien generoiminen, kuormitusspektrien yhdistäminen ja lopuksi spektrien toistaminen itse väsytyskokeessa. Kahdessa ensimmäisessä osiossa käytettiin ohjelmointiympäristönä Matlab-ohjelmaa; kolmannessa käytettiin pohjana olemassa olevaa väsytyskoeohjelmaa ja käytännön ohjelmointi suoritettiin näin ollen ANSI C –kielellä käyttäen kääntäjänä Microsoft Visual Studio 6.0:aa. Alkuperäinen väsytyskoeohjelma vaati useita merkittäviä muutoksia, ennen kuin se soveltui käytettäväksi tässä yhteydessä. Työssä on kuvattu periaatetasolla ohjelmien suunnittelu- ja toteuttamisvaiheet. Lisäksi työn on tarkoitus toimia yksinkertaisena käyttöohjeena ja opastuksena koko ohjelmiston käyttöön.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Teollisuuden kasvavien laatuvaatimusten johdosta valmistava teollisuus joutuu tiukentamaan laatuvaatimuksiaan täyttääkseen asiakasvaatimukset. Laatujärjestelmät asettavat valmistajille erilaisia vaatimuksia, kuten valmistuksessa käytettävien laitteistojen huoltodokumentaatioiden tuottaminen. Standardi SFS-EN ISO 3834-2 Metallien sulahitsauksen laatuvaatimukset: Kattavat laatuvaatimukset tuo edellä mainitut vaatimukset myös hitsaustuotantoon. Ennakoivaa kunnossapitoa käytetään monilla teollisuuden aloilla, koska tuotannon yllättävät keskeytymiset halutaan ennaltaehkäistä. Käsinhitsaukseen ei ole ollut toistaiseksi työkaluja, jotka mahdollistaisivat ennakoivan kunnossapidon hitsauskoneille. Kemppi Oy kehittää hitsauksen monitorointiratkaisua, jonka yhtenä päämääränä on kunnonvalvontajärjestelmän kehittäminen hitsauslaitteistolle. Järjestelmä ottaa huomioon myös laatujärjestelmien asettamat vaatimukset hitsauskoneiden huoltodokumentaation tuottamisesta. Diplomityön tavoitteena oli tehdä vaatimusmäärittely hitsauskoneiden kunnonvalvontajärjestelmälle. Tässä diplomityössä perehdyttiin kunnossapidon ja vikaantumisen lajeihin, laatujärjestelmiin sekä hitsauslaitteistoon. Tutkimuksessa syvennyttiin hitsauskoneiden kunnossapidon ja vikaantumistapauksien kautta suunnitteilla olevan järjestelmän tarpeisiin. Haastatteluiden avulla kartoitettiin hitsauslaitteiden kunnonvalvontajärjestelmältä vaadittavia piirteitä, järjestelmälle asetettavia vaatimuksia sekä järjestelmän monitorointikohteita. Tutkimuksen pohjalta laadittuun vaatimusmäärittelyyn saatiin muodostettua toiminnalliset vaatimukset, joista muodostetaan tuotekehityksen aikana tuotteen ominaisuudet. Lisäksi vaatimusmäärittelyyn luotiin käyttäjäryhmät, käyttötapaukset sekä alustavat monitorointikohteet. Vaatimusten täyttämiseksi kunnonvalvontajärjestelmään on suunnitteilla myös laitetietokanta, johon sisällytetään hitsauslaitteille suoritettujen huoltojen ja validointien tiedot. Varsinaisen tuotekehitystyön alkaessa nyt laadittua vaatimusmäärittelyä tullaan käyttämään suuntaviivojen näyttäjänä projektissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tausta Kansainvälinen kauppa on globaalia toimintaa, jossa tavaroiden ja palveluiden tuottaminen ja kuluttaminen on jakautunut maapallon eri osiin. Arvoketjukäsitteellä korostetaan eri toimijoiden panosta lopputuotteen valmistamiseksi, sekä yhteisten tavoitteiden merkitystä. Toimijaverkostot ovat moni-ilmeisiä ja monimutkaisia. Globaalin kaupan toinen tärkeä piirre on yhteiskuntavastuu, joka tulee esiin niin yksityisen kuin julkisen sektorin toiminnassa. Sen toteuttaminen asettaa suuria haasteita sekä yksityisen että julkisen sektorin toimijoille. Kansallisvaltion mahdollisuudet hallita globaaleja kaupan arvoketjuja julkisella sääntelyllä on osoittautunut ongelmalliseksi. Tutkimuskysymykset Tämä tutkimus on oikeustieteen alaan kuuluva sääntelytutkimuksen artikkeliväitöskirja, joka on tutkimusotteeltaan poikkitieteellinen. Tutkimus pyrkii kaikkiaan valaisemaan yksityisen sääntelyn käyttömahdollisuuksia ja rajoituksia elinkeinotoiminnassa. Keskeisessä roolissa oikeustieteen rinnalla on liiketaloustieteen tutkimus. Tutkimuskysymykset ovat ensinnäkin, mistä nousee kansainvälistä kauppaa koskeva yksityisen sääntelyn tarve ja toiseksi, mikä motivoi yrityksiä yksityiseen sääntelyyn tai itsesääntelyyn. Lopuksi pohditaan, miten lainsäätäjän tulisi suhtautua yksityiseen sääntelyyn. Tutkimuskysymyksiin vastaamalla syvennetään ja täsmennetään oikeustieteen piirissä tehtävää tutkimusta ennakoivasta oikeudesta. Menetelmät ja aineistot Tutkimus on oikeusvertaileva tutkimus, jossa pääpaino on yksityisessä sääntelyssä. Tutkimusaineisto nojautuu eri tieteenaloilla tehtyihin sekä kvalitatiivisiin että kvantitatiivisiin empiirisiin sääntelyjärjestelmien käyttöä ja toimivuutta koskeviin tutkimuksiin sekä tutkijan tekemään 42:en, metsäsektorin, elintarvikealan, vaatetusalan sekä vähittäiskaupan piirissä käytössä olevan sääntelyjärjestelmän analyysiin. Johtopäätökset Yksityisen sääntelyn tarve nousee tarpeesta hallita globaaleja arvoketjuja kohti yhteisiä tavoitteita. Tulevan lainsäädännön uhan sijasta yrityksiä motivoi yksityiseen sääntelyyn kilpailuedun tavoitteluun liittyvät tekijät. Koska kilpailuetuun yhä yleisemmin sisältyy yhteiskuntavastuullisuus, ovat yritysten tavoitteet ja julkisen sektorin tavoitteet lähentyneet. Erilaisten kansalaisjärjestöjen rooli kasvaa koko ajan. Ne osallistuvat vahvasti niin yksityisen sääntelyn laadintaan kuin myös sääntöjen valvontaan. Yksityisen sääntelyn tavoitteet ovat aiemmin liittyneet ympäristönsuojelun painottamiseen ja elintarviketurvallisuuteen erityisesti metsäsektorilla ja elintarvikealalla, myöhemmin sosiaalisen vastuullisuuden parantaminen on myös tullut painokkaammin esiin. Kansainvälisen kaupan piirissä syntynyttä yksityisen sääntelyn ilmiötä kuvataan tässä ennakoiva oikeus –käsitteellä. Aiempi tutkimus rajoittui tarkastelemaan ilmiötä vain ennakoivana lähestymistapana oikeuteen. Tässä painopiste on sen sijaan ennakoivan lähestymistavan avulla aikaansaaduissa sääntelyn välineissä ja lopputuloksissa: mahdollistavassa, valtaistavassa, dynaamisessa ja käyttäjäystävällisessä oikeudessa, jonka avulla luodaan mahdollisuuksia, ennalta ehkäistään ja hallitaan riskejä eikä pelkästään ratkaista jo syntyneitä ongelmia. Käsitteen sisältöä avataan tutkimuksessa sekä sääntelyjärjestelmien sisällöllisen tarkastelun että prosessiin liittyvän tarkastelun avulla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityössä tutustuttiin ohjelmistoyrityksen tuotteiden asiakastarpeiden ja vaatimusten käsittelyyn tuotehallinnan tietoprosessin näkökulmasta. Työssä kuvattiin yrityksen nykyinen prosessi sekä analysoitiin erityisesti sen haasteita. Teoriatiedon sekä yrityksen asiantuntijalausuntojen pohjalta laadittiin tuotehallinnan tietoprosessin kehitysehdotuksia. Kvalitatiivinen tapaustutkimus toteutettiin käytännönläheisesti esittämällä kohdeyrityksen asiantuntijoille avoimia kysymyksiä sekä heidän kanssaan keskustellen. Tutkimus tehtiin neljässä vaiheessa ja sen päätavoitteena oli selvittää, millä keinoilla voidaan tukea kohdeyrityksen tuotekehitystarpeisiin ja tuotekehitysehdotuksiin liittyvän tiedon hallintaa sekä tuotantopäätöksiä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostui organisaation tietoprosessista, organisaation päätöksentekoprosessista, ohjelmistotuotteen erityispiirteistä sekä ohjelmiston tuotehallinnasta. Kohdeyrityksen tuotehallinnan tietoprosessin kehittämisen keskeisiksi tekijöiksi nousivat tuotehallinnan tukena käytettävän tietojärjestelmän ominaisuudet, tiedon hakeminen, tiedon löytäminen ja tulkinta. Kehityskohteiksi nousivat lisäksi prosessin kulku, perustuotekehityksen ja asiakastoimituksien rinnakkainen hallinta sekä asiakasarvon tuottaminen tuotehallinnan keinoin. Tutkimuksen lopputuloksena toteutettiin kohdeyrityksen tuotehallinnan tietoprosessin tavoitetilan kuvaus. Tavoitetilan elementtejä olivat tuotteiden pidemmän tähtäimen suunnitelmat (roadmap), tuotehallinnan organisointi tiimeille sekä sensemaking-prosessin hyödyntäminen osapuolien yhteisen ymmärryksen luomiseksi kehitystarpeille. Käytössä olevan tietojärjestelmän kehitysehdotukset perustuivat näiden tuotehallinnan elementtien tukemiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä tutkittiin kalvosuodatuksen ja adsorption yhdistämistä biojalostamon erotusprosesseissa. Työn kirjallisuusosassa käsitellään hemiselluloosien erottamista puusta, kalvosuodatusta hemiselluloosien käsittelyssä sekä hemiselluloosien pilkkomista sokereiksi ja sokereiden kromatografista erotusta. Kokeellisessa osassa tutkittiin hemiselluloosahydrolysaatin fraktioimista kalvosuodatuksella ja adsorbenttikäsittelyn vaikutusta hydrolysaatin suodatettavuuteen. Kokeellisessa osassa tutkittiin myös fraktioinnin vaikutusta hartsien likaantumiseen happohydrolyysin jälkeisessä kromatografisessa erotuksessa. Työssä kokeiltiin useita erilaisia kalvoja, mutta suurin osa suodatuksista tehtiin regeneroidusta selluloosasta valmistetulla kalvolla UC030 ja polyeetterisulfoni kalvolla UFX5. Esikäsittelyyn käytettiin XAD16 adsorbenttia ja hartsien likaantumista tutkittiin CS12GC Na+ hartsilla. Suodatuskokeet tehtiin sekä laboratoriomittakaavan Amicon-suodattimella että pilot-mittakaavan CR- suodattimella. Työn tulokset osoittivat, että konsentroituneen hemiselluloosafraktion tuottaminen tehokkaasti ei onnistu kalvosuodatuksella ilman esikäsittelyä. Kalvon likaantumisen vuoksi permeaattivuo laski hyvin nopeasti niin alhaiseksi, ettei suodatuksen jatkaminen olisi taloudellisesti kannattavaa. Hydrolysaatin esikäsittely XAD16 adsorbentillä poisti tehokkaasti kalvoja likaavia uuteaineita ja ligniiniä. Adsorbenttikäsittelyn jälkeen hydrolysaatin suodattaminen onnistui ilman permeaattivuon huomattavaa alenemista toisessa suodatusvaiheessa ja saatiin aikaiseksi hyvin konsentroitunut hemiselluloosafraktio.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Eurooppalainen puolustusmateriaaliteollisuus on käynyt läpi perusteellisen muutoksen Kylmän sodan päättymisen jälkeen. Muutoksesta on seurannut huomattavia leikkauksia tuotantoon ja tuotantokapasiteetteihin sekä teollisuudenalan rakenteisiin ja omistusjärjestelyihin. Suurin syy tähän on teknologisen kehityksen aiheuttama aseiden ja asejärjestelmien hintojen nousu ja puolustukseen käytettävien määrärahojen pieneneminen. Samalla yhä suurempi osa puolustusbudjeteista menee kasvavien henkilöstökulujen kattamiseen, jolloin puolustusmateriaalihankinnat vähenevät ja yritysten toiminta vaikeutuu. Puolustusmateriaaliyhteistyöllä on Euroopassa pitkät perinteet. 2000- luvulla tapahtuneet muutokset turvallisuusympäristössä ja uhkakuvissa lisäävät yhteistyön merkitystä entisestään ja sitä pyritään kehittämään yhä yhdenmukaisempaan suuntaan. Toimivan yhteistyön aikaansaaminen on kuitenkin usein epäonnistunut kun yksittäisten valtioiden turvallisuuspoliittiset intressit eivät ole kohdanneet. Tässä tutkimuksessa selvitetään yksityiskohtaisesti eurooppalaisen puolustusteollisuuden ja siihen liittyvien monimutkaisten yhteistyöjärjestelyjen erilaisia toimintoja. Vaikka kartoitus on laaja, siinä ei keskitytä yksittäisten eurooppalaisten valtioiden puolustusteollisuuteen tai puolustuspoliittisiin ratkaisuihin. Lähtökohtaisesti asioita ja ilmiöitä tarkastellaan yleiseurooppalaisesta näkökulmasta. Asioita käsitellään pluralistis-liberalistisesta näkökulmasta, jossa erilaisten järjestöjen, yritysten ja muiden, ei valtiollisten toimijoiden rooli korostuu. Euroopan taloudellista ja poliittista integraatiota eli yhdentymistä tulkitsevia teorioita on käytetty tutkimuskohteen toiminnan selittämiseen. Tästä johtuen tutkimuksessa sivutaan myös paljon yleistä eurooppalaista kehitystä. Tutkimuskysymyksiä ovat: toimivatko puolustusteollisuusyritykset samalla tavalla kuin muilla aloilla toimivat eurooppalaiset yritykset, joko fuusioitumalla tai yritysostoihin ryhtymällä? Minkälainen rooli puolustusteollisuudella on verrattuna muuhun kaupalliseen yritystoimintaan ja millaisilla sopimuksilla sen toimintaa säädellään? Miksi Euroopan unionin puitteissa tapahtuva puolustusmateriaaliyhteistyö ei pyrkimyksistä huolimatta näytä tuottavan toivottuja tuloksia? Miksi materiaalin hinta nousee? Pystyykö EU tulevaisuudessa kilpailemaan puolustusmateriaalimarkkinoilla Yhdysvaltojen kanssa ja mihin USA:n ylivoimainen asema puolustusmarkkinoilla perustuu? Tutkimusaineistona ovat olleet asiakirjat sekä aiheesta tehdyt aiemmat tutkimukset. Tutkimusmenetelmä perustuu näiden tutkimiseen ja analysointiin. Tutkimuksessa ilmeni, että eurooppalaisen puolustusteollisuuden rakennemuutos jatkuu edelleen ja yritykset joutuvat sopeutumaan uudenlaiseen toimintaympäristöön, missä pelkän puolustusmateriaalin tuottaminen ei ole enää kannattavaa. Euroopan unionin sisällä kehittyvän jäsenmaiden puolustusmateriaaliyhteistyön tulevaisuudesta ja toimivuudesta ei voida vielä tässä vaiheessa sanoa mitään varmaa koska yhteistyörakenteet ovat vasta muotoutumassa. Potentiaalia toimivan yhteistyön aikaansaamiseksi on mutta poliittiseen konsensukseen pääsy voi osoittautua haasteeksi. Eurooppassa ei kyetä nykyisessä tilanteessa muodostamaan varteenotettavaa kilpailijaa Yhdysvaltain aseteollisuudelle, joka menestyy liittovaltion kasvavien puolustusbudjettien tuoman edun turvin. Materiaalin hinta nousee teknologisen kehityksen mukana. Hinnannousun ainoa syy ei kuitenkaan ole tekniikan kehittyminen ja sen tuottamisen kalleus, vaan usein huonosti johdettu hankintapolitiikka ja heikko asiantuntemus sekä yritysten ja hankintoja tekevien valtioiden puutteellinen yhteistyö.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomi liittyy henkilömiinat kieltävään Ottawan sopimukseen vuonna 2012 ja hävittää jalkaväkimiinat vuoden 2016 loppuun mennessä. Jalkaväkimiinojen suorituskyky on pääosin korvattavissa. Jalkaväkimiinojen suorituskyvyn korvaaminen on toteutettava useiden, teknisesti kehittyneiden, mutta kalliiden osajärjestelmien yhdistelmällä. Suomelle on ehdotettu hankittavaksi muun muassa, itsenäisiä sensorijärjestelmiä, älypanoksia, joissa on integroidut sensorijärjestelmät sekä tykistön tai heittimistön älyammuksia. Pääesikunnan maavoimaosaston mukaan hankittavilla korvaavilla järjestelmillä on kyettävä korvaamaan jalkaväkimiinojen suorituskyky seuraavissa tehtävissä - panssari- ja ajoneuvomiinojen sekä esteiden ja murrosteiden suojaaminen sekä niiden raivaamisen estäminen tai vaikeuttaminen (ajanvoiton hankkiminen) - omien joukkojen ryhmityksen suojaaminen - alueen vapaan käytön estäminen hyökkääjältä - tappioiden tuottaminen hyökkääjälle. Tutkimuksen pääkysymys on, miten tykistöasejärjestelmää voidaan käyttää miinoitteen tehon nostamiseen sekä miinoittamiseen ja mitkä ovat ne tykistöasejärjestelmän osat, joilla miinoitteen suorituskyky ylläpidetään tai kehitetään? Tutkimuksen pohjaksi lasketaan tavanomaisen sulutteen teho vihollisen mekanisoitua komppaniaa vastaan. Saatua tulosta verrataan tykistöasejärjestelmän tuottamiin tappioihin vastaavaa maalia vastaan sekä arvioidaan, minkälainen yhteisvaikutus järjestelmillä on. Tutkimuksessa selvitetään tykistöasejärjestelmän kyky valvontaan ja maalinosoitukseen, tulivaikutukseen erityisesti miinoitteisiin liittyen sekä kaukomiinoittamiseen. Kymmenien kilometrien etäisyydelle vaikuttamaan kykenevät asejärjestelmät vaativat tehokkaan maalinosoitusjärjestelmän tai niiden suurta kantamaa ei kyetä täysin hyödyntämään. Ranger – lentotiedustelujärjestelmä on tehokas väline maalien paikantamiseen vihollisen selustasta, sen käyttöä rajoittaa lähinnä lennokkien vähäinen määrä ja toimintakyky vaativissa sääolosuhteissa. Sulutteiden valvontaan tehokkaimpia laitteita ovat maastonvalvontatutkat sekä sensorivalvontajärjestelmät. Maastovalvontatutkien keskimääräinen havaintoetäisyys ihmiseen on 1000 – 5000 metriä, joka riittää esimerkiksi pataljoonan painopistesuunnan sulutteiden valvontaan. Tulevaisuudessa miinoitteiden valvontaan tarkoitetut sensorivalvontajärjestelmät tulevat todennäköisesti olemaan pääosin miinoitteisiin asennettavia, pienikokoisia valvontalaitteita, joiden toiminta perustuu esimerkiksi infrapuna-, seismisiin tai magneettisiin sensoreihin. Raskaasta raketinheittimestä tulee Suomessa merkittävä operatiivisen tulenkäytön väline hyvän kantaman ja erittäin suuren tulen tehon ansiosta. Kaukomiinoittamiseen kykenevät AT2 miinaraketit ovat tehokkaita ja tulevat laajentamaan tavanomaisen panssarimiinoittamisen keinovalikoimaa huomattavasti. Raskaan raketinheittimen käyttöä rajoittaa eniten ampumalaitteiden vähyys sekä alkuvaiheessa yksipuoleinen ampumatarvikevalikoima. Älykkäillä tytärammuksilla varustetuilla kuorma-ammuksilla kyetään vaikuttamaan tehokkaasti omaan miinoitteeseen pysähtynyttä panssaroitua vihollista vastaan laskematta merkittävästi oman miinoitteen torjunta-arvoa. Kuorma-ammuksilla saavutetaan maalialueella huomattavan korkea tulentiheys, joka aiheuttaa viholliselle tuntuvat tappiot. Tutkimuksessa todetaan, että jalkaväkimiinoitteiden suorituskyky voidaan pääosin korvata tykistöasejärjestelmällä. Suurimmat haasteet aiheutuvat valvontatarpeen laajuudesta. Valvottavia miinoitteita on paljon eikä kaikkialle ole mahdollista suunnata tykistön valvonta- ja maalinosoituslaitteita. Taistelujen painopisteeseen tykistöllä on kuitenkin tarjota erittäin moderneja ja tehokkaita valvonta- ja maalinosoitusjärjestelmiä, kuten maavalvontatutka ja Maakotka. Tulivoimassa jalkaväkimiinat kyetään korvaamaan, suoraan miinoitteeseen vaikuttamaan kykenevät DM 662 kuorma-ammukset aiheuttavat merkittävää tuhoa erityisesti jalkaväelle mutta myös panssaroitujen maalien tappioprosentti maalialueella on korkea. Kaukomiinoittamiskyvyllä nostetaan suluttamisjärjestelmän kyky alueen vapaan käytön estämiseen uudelle tasolle, etäisyys, työvoiman tarve ja aikatekijät muuttuvat merkittävästi miinarakettien myötä. Omien joukkojen ryhmityksen suojaamiseen erityisesti komppaniatasolla jalkaväkimiinat ovat erinomainen ase, jonka suorituskykyä on tykistöllä vaikea suoranaisesti korvata. Raketinheittimen miinaraketit kykenevät vastaamaan nopeasti yllättävään vihollisuhkaan sivusta suunnasta mutta niillä ei voi vaikuttaa riittävän lähelle omia joukkoja, jotta niiden suorituskyvyllä voitaisiin suoraan korvata jalkaväkimiinojen jättämä aukko katvealueiden ja vartiopaikkojen suojana.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän operaatiotaidon ja taktiikan tutkielman aiheena on liikkeenedistäminen. Tutkimuksen päämääränä on pyrkiä tuottamaan lisää ymmärrystä sotatieteessä liikkeenedistämisen käsitteestä. Perinteisesti liikkeenedistäminen on ollut pioneeritoiminnan alakäsite suluttamisen ja linnoittamisen rinnalla. Liikkeenedistämisen käsitettä on perinteisesti jäsennetty ja rakennettu pioneeritoiminnan näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena ei ole uuden tiedon tuottaminen liikkeenedistämisen käsitteestä, vaan tavoitteena on tuottaa uudenlaista ymmärrystä käsitteen olemuksesta ja suhteista muihin keskeisiin käsitteisiin. Tämän johdosta tutkimuksessa tulkinnan näkökulmana on liike sotatieteen teoriassa. Tutkimuksessa liikkeenedistämisen käsitettä analysoidaan ja tulkitaan edistämisen kohteen, liikkeen kautta. Näin mahdollistuu yhden pioneeritoiminnan peruskäsitteen tarkastelu uudella tavalla. Tämä tutkimus on ei-empiirinen laadullinen tutkimus, jossa käytetään pääasiallisena tutkimusmenetelmänä teoriaa seuraavaa tulkitsevaa käsiteanalyysia. Tässä tutkimuksessa tulkitseva käsitetutkimus tarkoitti asetetun tutkimusongelman ratkaisemista tekemällä merkitystulkintoja liikkeenedistämisen käsitteen olemuksesta aineiston ja teoreettisen viitekehyksen vuorovaikutuksen perusteella. Teoreettinen viitekehys muodostaa tälle tutkimukselle keskeisen näkökulman, jonka kautta tutkimusaineistoa tulkitaan. Teoreettinen viitekehys on rakennettu analysoimalla liikettä sodankäynnin eri tasoilla sekä taistelun elementtinä. Tämän tutkimuksen viitekehyksessä taistelun perinteisiä elementtejä tulta, liikettä ja suojaa on täydennetty yhdysvaltalaisella käsityksellä, jonka mukaan taistelun elementteihin sisältyvät edellisten lisäksi johtaminen (command & control), tiedustelu (intelligence), ylläpito (sustainment), johtajuus (leadership) ja informaatio (information). Tämän tutkimuksen tulosten perusteella liikkeenedistämisen käsite on tulkittava toiminnaksi, jolla muutetaan tai säilytetään maaston ja liikenneinfrastruktuurin ominaisuuksia siten, että joukot kykenevät toteuttamaan tehtävänsä edellyttämät liikkeet. Erottavana käsitepiirteenä muihin liikettä tukeviin toimintoihin onkin juuri edellä mainittu toiminnan kohde, toimintaympäristö. Toisaalta erottavana käsitepiirteenä muihin käsitteisiin, joissa muokataan toimintaympäristöä, on taistelun elementti liike. Tutkimustulokset havainnollistavat liikkeen, liikkeen tukemisen elementtien ja liikkeenedistämisen käsitteiden väliset suhteet. Tutkimuksen havaintojen mukaan edellä mainittu kokonaisuus on jätetty huomiotta suomalaisessa ohjesäännöstössä. Toiseksi, tutkimustulokset osoittavat, että liikkeenedistämisen olemus, merkitys ja käytännön toimet ovat ominaispiirteiltään merkittävästi erilaisia riippuen sodankäynnin tasosta, liiketyypistä ja liikkuvan joukon ominaisuuksista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Nykyisin käytössä oleva suunnitteluprosessi edellyttää toimintaympäristöanalyysin laatimista operatiivisten suunnitelmien ja suunnittelun tueksi. Toimintaympäristöä analysoitaessa on huomioitava maaston lisäksi myös maaperän, kasvillisuuden, vesistöjen, infrastruktuurin, väestön ja elinkeinojen vaikutus operatiiviseen suunnitteluun. Kyseessä on siis varsin laaja kokonaisuus, joka on vaikea hallita yksittäisen suunnittelijan toimesta. Operatiivisen osaston on kyettävä tukemaan yksittäisiä suunnittelijoita tarjoamalla heille mahdollisimman kattavat perustiedot toimintaympäristöstä. Tutkimuksen päämääränä on selvittää, miten toimintaympäristö on huomioitava Kainuun Prikaatin operatiivisen osaston rauhanaikaisessa toiminnassa. Tutkimus on laadittu Operatiivisen osaston näkökulmasta. Tutkimuksen päätutkimuskysymyksenä on ollut selvittää miten Kainuun Prikaatin Operatiivisen osaston tulisi tuottaa operatiivisen suunnittelun tarvitsemat tiedot toimintaympäristöstään? Aineistonkeruumenetelmä tutkimuksessa on ollut asiakirjoihin ja kirjallisuuteen perehtyminen sekä rajatulle asiantuntijajoukolle suunnattu kysely. Tutkimus on laadittu käyttäen hermeneuttista menetelmää. Keskeisenä tuloksena tutkimuksessa on päädytty siihen, että Kainuun Prikaatin on kyettävä laatimaan ja ylläpitämään toimintaympäristöanalyysiä toiminta-alueestaan. Toimintaympäristöanalyysi on miellettävä siten, että se ei ole koskaan valmis. Toimintaympäristöanalyysiä on päivitettävä ja täydennettävä koko ajan. Tilanteenseurannalla havaitaan toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset. Erillisistä kohteista laadittavilla kohdekorteilla täydennetään toimintaympäristöanalyysiä. Kainuun Prikaatin Operatiivisen osaston keskeinen rooli toimintaympäristöön liittyvässä toiminnassa on kokonaisuuden hallinta eli sen on tiedettävä mitä tietoa toimintaympäristöstä on olemassa ja mitä ei. Tällä tavalla Operatiivinen osasto kykenee oh2 jaamaan alaisiaan uuden tiedon tuottamisessa. Tietojen tuottaminen vaatii sitä, että henkilöstö on koulutettu tekemään toimintaympäristöä koskevia tuotteita. Lisäksi tuotteita on laadittava eri aselajien näkökulmasta. Tähän Kainuun Prikaatissa on hyvä mahdollisuus, koska prikaatissa on olemassa lähes kaikkien aselajien joukkoyksiköt. Toimintaympäristö on helppo sivuuttaa suunnitteluprosessissa. Toimintaympäristö luo kuitenkin operatiivisen suunnittelun perusteet, joita ei saa jättää huomioimatta. Ilman rauhan aikana tehtävää toimintaympäristön jatkuvaa tilanteenseurantaa ja ilman toimintaympäristöstä laadittavia tuotteita menetämme vastustajaan nähden saavutettavissa olevan etulyöntiaseman.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena on viranomaisyhteistyön suunnittelu- ja valmisteluprosessin vaikutusten arviointi ja selvittää minkälaiset tavoitteet viranomaisyhteistyölle on asetettu sekä miten asetetut tavoitteet on saavutettu ja kuinka viranomaisyhteistyön suunnittelu- ja valmisteluprosessia koordinoidaan. Lisäksi kartoitetaan kehitysesityksiä viranomaisyhteistyön suunnittelu- ja valmisteluprosessin tehostamiseksi ja kehittämiseksi hallintoyksikkö tasalla. Vaikuttavuuden arviointi on moniulotteinen kokonaisuus, jossa oleellista on löytää oikeat arviointi kohteet. Viranomaisyhteistyön kaltaisten abstraktien asioiden arvioinnissa toiminnan arviointi perustuu pääosin asiantuntijoiden näkemyksiin ja omakohtaisiin kokemuksiin tarkasteltavan asian tilasta. Arviointi on haastavaa, koska näkemykset voivat olla subjektiivisia tai toimintaympäristöön sidottuja. Viranomaisyhteistyö ymmärretään yleensä viranomaisten välisenä toimintana, jolla pyritään saavuttamaan säästöjä ja tehostamaan resurssien käyttöä. Viranomaisyhteistyön yhtenä tavoitteena tulisi olla myös lisäarvon tuottaminen omalle toiminnalle, esimerkiksi uusina toimintamalleina. Minkä tahansa toiminnan toteuttamiseksi on tärkeää määritellä yksityiskohtaiset tavoitteet. Nämä tavoitteet tulisi olla selvillä jo toimintaa tehdessä. Ilman, että toimijoilla on tavoitteet selvästi tiedossa, ei voida olettaa saatavan hyviä tuloksia aikaiseksi. Samoin toiminnan arviointi on lähes mahdotonta ilman tiedossa olevia tavoitteita. Ilman onnistunutta suunnittelu- ja valmisteluprosessia ei pystytä saavuttamaan operatiivisen viranomaisyhteistyönkään hyötyjä. Viranomaisyhteistyön suunnittelu- ja valmisteluprosessit eivät ole tällä hetkellä niin tehokkaita kuin niiden tulisi olla. Huono tehokkuus johtaa tässä yhteydessä myös vaikuttavuuden heikkenemiseen. Suunnittelu- ja valmisteluprosessin kehittämiskohteiksi todettiin oman resursoinnin lisääminen, organisaation sisäisen tiedonkulun parantaminen ja oman roolin tarkistaminen eri yhteistyöfoorumeissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The ability to recognize potential knowledge and convert it into business opportunities is one of the key factors of renewal in uncertain environments. This thesis examines absorptive capacity in the context of non-research and development innovation, with a primary focus on the social interaction that facilitates the absorption of knowledge. It proposes that everyone is and should be entitled to take part in the social interaction that shapes individual observations into innovations. Both innovation and absorptive capacity have been traditionally related to research and development departments and institutions. These innovations need to be adopted and adapted by others. This so-called waterfall model of innovations is only one aspect of new knowledge generation and innovation. In addition to this Science–Technology–Innovation perspective, more attention has been recently paid to the Doing–Using–Interacting mode of generating new knowledge and innovations. The amount of literature on absorptive capacity is vast, yet the concept is reified. The greater part of the literature links absorptive capacity to research and development departments. Some publications have focused on the nature of absorptive capacity in practice and the role of social interaction in enhancing it. Recent literature on absorptive capacity calls for studies that shed light on the relationship between individual absorptive capacity and organisational absorptive capacity. There has also been a call to examine absorptive capacity in non-research and development environments. Drawing on the literature on employee-driven innovation and social capital, this thesis looks at how individual observations and ideas are converted into something that an organisation can use. The critical phases of absorptive capacity, during which the ideas of individuals are incorporated into a group context, are assimilation and transformation. These two phases are seen as complementary: whereas assimilation is the application of easy-to-accept knowledge, transformation challenges the current way of thinking. The two require distinct kinds of social interaction and practices. The results of this study can been crystallised thus: “Enhancing absorptive capacity in practicebased non-research and development context is to organise the optimal circumstances for social interaction. Every individual is a potential source of signals leading to innovations. The individual, thus, recognises opportunities and acquires signals. Through the social interaction processes of assimilation and transformation, these signals are processed into the organisation’s reality and language. The conditions of creative social capital facilitate the interplay between assimilation and transformation. An organisation that strives for employee-driven innovation gains the benefits of a broader surface for opportunity recognition and faster absorption.” If organisations and managers become more aware of the benefits of enhancing absorptive capacity in practice, they have reason to assign resources to those practices that facilitate the creation of absorptive capacity. By recognising the underlying social mechanisms and structural features that lead either to assimilation or transformation, it is easier to balance between renewal and effective operations.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli kokonaisnäkemyksen luominen Helsingin seudun liikenteenhallinnan tilasta ja kehitysnäkymistä sekä seuraavien tärkeimpien kehittämispolkujen tunnistaminen ja konkretisointi toimenpiteiksi. Työssä keskityttiin seuraaviin painopistealueisiin 1. Liityntäpysäköinnin informaation ja maksujärjestelmien kehittäminen 2. Liikenteenhallintakeskuksen toiminnan kehittäminen ja laajentaminen 3. Liikennejärjestelmän reaaliaikainen tilannekuva ja lyhyen aikavälin ennusteet 4. Pääkaupunkiseudun pääväylien ruuhkien ja häiriöiden hallinta 5. Joukkoliikenteen ajantasaisen matkustajainformaation kehittäminen. Työssä laadittiin katsaus kullakin painopistealueella jo tapahtuneeseen sekä käynnissä olevaan kehitystyöhön, kuvattiin esiin nousseita ongelmia ja laadittiin esitys vuoteen 2020 ulottuvasta toiminnallisesta tavoitetilasta sekä konkreettisista kehittämistoimista. Työssä järjestettiin myös tulevaisuustyöpaja, johon pyydettiin alustuksia valikoiduilta viranomaistahoilta, tutkijoilta ja palveluntuottajilta. Näiden keskustelujen kautta kirkastettiin seudun toimijoiden näkemystä älyliikenteen toimialan kehitysnäkymistä ja –tarpeista. Työn lopputuloksena syntyneeseen toimenpideohjelmaan kirjattiin yhteensä 30 hanketta. Näistä viisi hanketta valittiin työpajatyöskentelyn kautta varsinaisiksi kärkihankkeiksi, joiden toteutus on kriittistä liikkujien ja viranomaistyön palvelutason kannalta ja joka edellyttää usean toimijan yhteistyötä. Lisäksi tunnistettiin joukko seurattavia hankkeita. Valitut kärkihankkeet, käynnistämisen vastuutaho sekä tavoitteellinen käynnistysvuosi ovat seuraavat: 1. Liityntäpysäköinnin dynaamisen informaatiojärjestelmän pilotointi Hämeenlinnanväylän käytävässä Kehäradan asemilla (HSL 2012) 2. HSL:n alueen joukkoliikenteen häiriönhallinnan uudelleenorganisointi (HSL, Liikennevirasto 2012) 3. Seudullisen liikenteenhallintasuunnitelman laadinta verkollisen operoinnin kehittämiseksi häiriötilanteissa (ELY-keskus, Liikennevirasto 2013) 4. Reaaliaikaisen sujuvuustiedon tuottaminen ruuhkautuvalta pääkatu- ja alempiasteiselta maantieverkolta (Liikennevirasto, kunnat 2012) 5. Liikenteen vaihtuvan ohjauksen ja tiedottamisen hyödyntäminen pääväylien ruuhkautumisen ja häiriöiden hallinnassa. (ELY-keskus 2012) Kärkihankkeisiin ei liity sellaisia riippuvuuksia, että niitä ei voitaisi käynnistää ennen päätöksentekoa jostakin muusta investoinnista. Merkittävimmät riippuvuudet liittyvät LIJ2014-järjestelmän ajoneuvojen paikannuksen ja muiden työkalujen valmistumiseen. Johtoryhmän linjauksen mukaan kärkihankkeissa ja muissakin toimijoiden omissa hankkeissa syntyvien tietojärjestelmien rajapinnat avataan soveltuvasti kaupallisten toimijoiden käyttöön, jolloin syntyvien kaupallisten loppukäyttäjäpalveluiden kautta voidaan parantaa tietopalvelujen tavoittavuutta. Kärkihankkeiden valinta ja sisältö on rakennettu pitkälti sen lähtökohdan varaan, että liikenteen tietopalveluissa julkistoimijoiden roolina on pääasiassa lähtötietojen tuottaminen ja jakaminen varsinaisille palveluntuottajille. Vuoteen 2016 mennessä uusien rajapintojen kautta jaettavien tietojen määrä on nykyiseen verrattuna huomattavasti laajempi, ja odotukset uusien ja innovatiivisten palvelujen syntymiselle ovat korkeat. HLH-johtoryhmä nimeää jokaisen kärkihankkeen läpiviennistä vastaavan työryhmän, joiden työskentelyä ohjataan nykyisen kaltaisessa johtoryhmätyössä. Johtoryhmätyön organisointi on todettu toimivaksi, sillä ryhmä koostuu seudun 14 kunnan alueen keskeisistä julkisista toimijoista ja sen kautta on olemassa vahvat kytkennät sekä seudun liikennejärjestelmätyöhön (HLJ) että valtakunnalliseen älyliikenteen kehitystyöhön.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä vertaillaan eri sähköntuotantovaihtoehtojen taloudellista kannattavuutta. Kannattavuusvertailu suoritetaan pelkkää sähköä tuottaville voimalaitoksille. Raportti on jatkoa aikaisemmille tutkimuksille, joista viimeisin julkaistiin 2008. Tutkittavat voimalaitostyypit ovat: ydinvoimalaitos, maakaasukombilauhdevoimalaitos, kivihiililauhdevoimalaitos, turvelauhdevoimalaitos, puulauhdevoimalaitos, tuulivoimala ja uutena aurinkovoimala. Kannattavuustarkastelu suoritetaan annuiteettimenetelmällä käyttäen 5 % reaalikorkoa ja maaliskuun 2012 hintatasoa. Laskelmien perusteella 8000 tunnin huipunkäyttöajalla ydinsähkön tuotantokustannus, kun laitos rakennetaan olemassaolevalle tontille olisi 43,7 €/MWh, täysin uuden ydinvoimalaitoksen 57,9 €/MWh, kaasusähkön 75,4 €/MWh, turvelauhteen 75,4 €/MWh ja hiilisähkön hiilidioksidin talteenotolla 64,4 €/MWh, kun hiilidioksidipäästöoikeuden hintana käytetään 23 €/t. Vastaavasti uusiutuvista puupolttoainelauhdesähkön tuotantokustannus olisi 70,2 €/MWh kun taas 2200 tunnin huipunkäyttöajalla maalla sijaitsevan tuulivoimalaitoksen sähkön tuotantokustannus 52,7 €/MWh ja merellä sijaitsevan tuulivoimalaitoksen 76,8 €/MWh. Erillistarkastelussa arvioitiin suurien keskittävää teknologiaa käyttävän aurinko-voimalaitoksen tuotantokustannuksen ylittävän 100 €/MWh ollen todennäköisesti lähempänä 150 €/MWh. Arvio piensähkön tuotantokustannuksista aurinkosähköisillä paneeleilla vaihtelee 90 – 130 €/MWh. Merkittävin kustannussäästö syntyy, jos aurinkosähköpaketteja voidaan tarjota kuluttajalle kokonaistoimituksena avaimet käteen. Aurinkosähkön tuottaminen kotikeräimillä näyttääkin olevan vaiheessa, jossa se on selkeästi pienkäyttäjälle edullista mikäli sijoitettava pääoma 6000 – 18000 € ei vaadi ulkopuolista rahoitusta.