Enhancing absorptive capacity in a non-research and development. An action research approach to converting individual observations into organisational awareness

The ability to recognize potential knowledge and convert it into business opportunities is one of the key factors of renewal in uncertain environments. This thesis examines absorptive capacity in the context of non-research and development innovation, with a primary focus on the social interaction that facilitates the absorption of knowledge. It proposes that everyone is and should be entitled to take part in the social interaction that shapes individual observations into innovations. Both innovation and absorptive capacity have been traditionally related to research and development departments and institutions. These innovations need to be adopted and adapted by others. This so-called waterfall model of innovations is only one aspect of new knowledge generation and innovation. In addition to this Science–Technology–Innovation perspective, more attention has been recently paid to the Doing–Using–Interacting mode of generating new knowledge and innovations. The amount of literature on absorptive capacity is vast, yet the concept is reified. The greater part of the literature links absorptive capacity to research and development departments. Some publications have focused on the nature of absorptive capacity in practice and the role of social interaction in enhancing it. Recent literature on absorptive capacity calls for studies that shed light on the relationship between individual absorptive capacity and organisational absorptive capacity. There has also been a call to examine absorptive capacity in non-research and development environments. Drawing on the literature on employee-driven innovation and social capital, this thesis looks at how individual observations and ideas are converted into something that an organisation can use. The critical phases of absorptive capacity, during which the ideas of individuals are incorporated into a group context, are assimilation and transformation. These two phases are seen as complementary: whereas assimilation is the application of easy-to-accept knowledge, transformation challenges the current way of thinking. The two require distinct kinds of social interaction and practices. The results of this study can been crystallised thus: “Enhancing absorptive capacity in practicebased non-research and development context is to organise the optimal circumstances for social interaction. Every individual is a potential source of signals leading to innovations. The individual, thus, recognises opportunities and acquires signals. Through the social interaction processes of assimilation and transformation, these signals are processed into the organisation’s reality and language. The conditions of creative social capital facilitate the interplay between assimilation and transformation. An organisation that strives for employee-driven innovation gains the benefits of a broader surface for opportunity recognition and faster absorption.” If organisations and managers become more aware of the benefits of enhancing absorptive capacity in practice, they have reason to assign resources to those practices that facilitate the creation of absorptive capacity. By recognising the underlying social mechanisms and structural features that lead either to assimilation or transformation, it is easier to balance between renewal and effective operations.

Liiketoimintaympäristöjen lisääntyvä epävarmuus vaatii kykyä tunnistaa potentiaalisesti hyödyllistä tietoa ja muuntaa tämä liiketoimintamahdollisuuksiksi. Tässä väitöskirjassa tarkastellaan absorptiivisen kapasiteetin käsitettä sellaisen innovaatiotoiminnan kontekstissa, joka ei suoraan liity tutkimus-ja kehittämistoimintaan. Ensisijaisesti huomio kiinnittyy sosiaaliseen vuorovaikutukseen, joka edistää tiedon absorpoitumista. Väitöskirjassa ehdotetaan, että jokaisella pitäisi olla mahdollisuus osallistua tähän vuorovaikutukseen joka muokkaa yksittäisistä huomioista innovaatioita. Molemmat käsitteet, absorptiivinen kapasiteetti ja innovaatio, ovat perinteisesti yhdistetty tutkimusja kehittämisosastoihin; muiden roolina on omaksua siellä synnytetty tieto. Tämä niin kutsuttu innovaatiotoiminnan vesiputousmalli on vain yksi näkökulma uuden tiedon tuottamiseen ja innovaatioihin. Tiede-Teknologia-Innovaatio- näkökulman lisäksi viime aikoina on saanut enemmän huomiota tiedon tuottaminen ja innovointi Tekemisen-Käyttämisen-Vuorovaikutuksen kautta. Absorptiivisesta kapasiteetista on paljon kirjallisuutta, vaikkakin käsitettä on käytetty myös paljon ymmärtämättä sen syvempää olemusta. Suurin osa kirjallisuudesta yhdistää absorptiivisen kapasiteetin tuotekehitysosastoihin. Jotkut julkaisut ovat keskittyneet absorptiivisen kapasiteetin luonteeseen käytännössä, ja sosiaalisen vuorovaikutuksen rooliin sen kehittämisessä. Viimeaikaiset tutkimukset pyytävät lisää valoa yksilön ja organisaation välisen suhteen kuvaamisen absorptiivisen kapasiteetin viitekehyksessä. On myös pyydetty tutkimuksia jotka eivät liittyisi tutkimus-ja kehittämisosastojen toimintaan. Nojaten henkilöstölähtöisen innovaatiotoiminnan ja sosiaalisen pääoman teorioihin, tämä väitöskirja tarkastelee sitä, kuinka yksilön havainnot ja ideat muokataan joksikin sellaiseksi, mitä organisaatio voi käyttää. Absorptiivisen kapasiteetin merkityksellisimmät vaiheet ovat assimilaatio ja transformaatio. Niiden aikana ideat siirtyvät yksilötasolta ryhmäkontekstiin. Assimilaatio ja transformaatio nähdään vaihtoehtoisina vaiheina: assimilaatiossa sovelletaan helposti hyväksyttävää tietoa, kun taas transformaatiossa haastetaan nykyinen tapa ajatella. Nämä kaksi edellyttävät erilaisia sosiaalisia vuorovaikutuskäytänteitä. Tutkimuksen tulokset on tiivistetty seuraaviin lauseisiin: Jotta ruokittaisiin absorptiivista kapasiteettia käytäntölähtöisissä, ei tuotekehitys-painotteisissa konteksteissa, täytyy järjestää optimaaliset olosuhteet sosiaaliselle vuorovaikutukselle. Jokainen yksilö on potentiaalinen lähde signaalille joka johtaa innovaatioon. Siispä, yksilö tunnistaa mahdollisuuksia ja havainnoi signaaleja. Sosiaalisten vuorovaikutusprosessien kautta, assimilaation ja transformaation, nämä signaalit prosessoidaan sisälle organisaation todellisuuteen ja kieleen. Luova sosiaalinen pääoma mahdollistaa assimilaation ja transformaation välisen siirtymän. Organisaatio joka käyttää henkilöstölähtöistä innovaatiotoimintaa, saa laajemman tarttumapinnan mahdollisuuksien havaitsemiselle ja nopeammalle tiedon absorboitumiselle. Jos organisaatiot ja johtajat tulevat tietoisimmiksi absorptiivisen kapasiteetin hyödyistä käytännössä, heillä on syy kohdistaa resursseja käytäntöihin jotka helpottavat sen synnyttämistä. Kun tunnistetaan ne sosiaaliset mekanismit ja rakenteelliset piirteet jotka johtavat joko assimilaatioon tai transformaatioon, on helpompi tasapainoilla uudistamisen ja tehokkuuden välillä.