Lapset ja nuoret ympäristökansalaisina : Ympäristökasvatuksen näkökulma osallistumiseen

Children and young people as environmental citizens the environmental education perspective to participation This doctoral thesis examines the participation of children and young people in developing their own environment at school, as a part of environmental education. The aim of the research is to assess and consider children and young people s environmentally responsible participation and its effectiveness in relation to the participants own learning and the end results of the participation. The research combines the perspectives of environmental education and citizenship education through the concept of environmental citizenship. Environmental education, which enhances environmental citizenship, offers children and young people the possibility to be active citizens and learn about citizenship in their own lives by taking action themselves. The research is made up of two parts which complement each other. The first part consists of an action research carried out in the Joensuu Lyseo Upper Secondary School, where an environmental education course with a traffic-related theme was planned, developed and evaluated. The second part is made up of an interview survey carried out in Helsinki. In the survey actors from schools and various city offices, who were involved in development projects of school environments, were interviewed. According to the research results, all-round cooperation and more open relations with those outside of the school environment are important ways to support environmental citizenship in schools. Thus, environmentally responsible participation offers a chance to learn competence that an environmental citizen needs the knowledge, skills and willingness to act that have not been successfully taught through traditional school education. The research introduces a model of environmentally responsible participation as a learning process, in which learning is studied through the development of competence, self-empowerment and social empowerment. The model makes the context of environmental education visible and puts emphasis on reflection in the learning process. A central factor in children and young people s self-empowerment is the sense of being heard and taken into consideration. At the moment children and young people s rights to participate are strong, due to legislation, school curricula, and several national and international agreements. Despite this, involving them in developing their own immediate surroundings has not become a part of schools and planning organisations daily life and established methods. Reasons for this situation can be found in the lack of regard and resources for these matters, in the complex nature of planning and a long time frame, and the problems of ownership and of reaching each other. Central to overcoming these obstacles are a gradual change in conduct and mentalities and the strengthening of teachers and officials competence. Children and young people need different ways and methods of varying levels of involvement, structures and arenas which enable participation and in which environmental citizenship can be realized. Key words: environmental citizenship, environmental education, citizenship education, children and young people s participation, social learning, self-empowerment, social empowerment, school, community planning

Luonnonsuojelu arjessa : Maanomistajien näkemyksiä ja kokemuksia yksityismaiden tilapäisestä luonnonsuojelusta ja sen uudistumisen prosessista

Nature conservation in everyday life: Private landowners perceptions of and experiences on temporary nature conservation and its renewing process This study explores the legitimacy of official nature conservation of private lands. It describes how temporary nature conservation became a part of Finnish nature conservation policy and how forest owners perceived this tool and its usage. In addition, the study analyses forest owners' attitudes on official nature conservation. The study combines individual and official perspectives, and presents a nature conservation politics of everyday life. The theoretical background of the study is learning processes of environmentally responsible participation, and especially empowerment. Main methods in gathering the material for the study have been interviews and a survey. In the 1990 s, Finnish landowners opposed the implementation of nature conservation, especially conservation of shores and the establishment of the European-wide network of conservation areas (Natura 2000). After negative experiences on these conservation efforts, some private landowners were disempowered and some even rejected conservation completely. The Nature Conservation Act of 1996 launched an option to conserve nature officially for fixed time-periods. Use of such a policy tool did not immediately become a widely-used and appreciated conservation practice. During the following decade, however, it attracted remarkable attention within Finnish nature conservation policy discussions. The perspective of landowners began to be emphasised when local and regional organisations for nature conservation and forestry together defined the ideas of natural values trading. Later, the national governance process of the committee defining the Forest Biodiversity Programme for Southern Finland (METSO) institutionalised these ideas in one of its pilot projects. Landowners participated in the project of natural values trading by offering their forests for conservation, which reflects the increased acceptance and legitimacy of nature conservation on private forests. The central elements producing the legitimacy of natural values trading have been voluntariness, temporariness, and dialogue between nature conservation and forestry. Natural values trading analysed in the study is an example of new environmental policy instruments and its creation process represents governance in the implementation of nature conservation. It has increased the legitimacy of nature conservation policy of private forests in Finland. The results reveal the importance of participation and learning processes in the implementation of nature conservation policy, and the need to also pay attention to these processes in the future.

Thrombophilia and direct thrombin inhibitor lepirudin clinical and monitoring aspects

Thrombophilia (TF) predisposes both to venous and arterial thrombosis at a young age. TF may also impact the thrombosis or stenosis of hemodialysis (HD) vascular access in patients with end-stage renal disease (ESRD). When involved in severe thrombosis TF may associate with inappropriate response to anticoagulation. Lepirudin, a potent direct thrombin inhibitor (DTI), indicated for heparin-induced thrombocytopenia-related thrombosis, could offer a treatment alternative in TF. Monitoring of narrow-ranged lepirudin demands new insights also in laboratory. The above issues constitute the targets in this thesis. We evaluated the prevalence of TF in patients with ESRD and its impact upon thrombosis- or stenosis-free survival of the vascular access. Altogether 237 ESRD patients were prospectively screened for TF and thrombogenic risk factors prior to HD access surgery in 2002-2004 (mean follow-up of 3.6 years). TF was evident in 43 (18%) of the ESRD patients, more often in males (23 vs. 9%, p=0.009). Known gene mutations of FV Leiden and FII G20210A occurred in 4%. Vascular access sufficiently matured in 226 (95%). The 1-year thrombosis- and stenosis-free access survival was 72%. Female gender (hazards ratio, HR, 2.5; 95% CI 1.6-3.9) and TF (HR 1.9, 95% CI 1.1-3.3) were independent risk factors for the shortened thrombosis- and stenosis-free survival. Additionally, TF or thrombogenic background was found in relatively young patients having severe thrombosis either in hepatic veins (Budd-Chiari syndrome, BCS, one patient) or inoperable critical limb ischemia (CLI, six patients). Lepirudin was evaluated in an off-label setting in the severe thrombosis after inefficacious traditional anticoagulation without other treatment options except severe invasive procedures, such as lower extremity amputation. Lepirudin treatments were repeatedly monitored clinically and with laboratory assessments (e.g. activated partial thromboplastin time, APTT). Our preliminary studies with lepirudin in thrombotic calamities appeared safe, and no bleeds occurred. An effective DTI lepirudin calmed thrombosis as all patients gradually recovered. Only one limb amputation was performed 3 years later during the follow-up (mean 4 years). Furthermore, we aimed to overcome the limitations of APTT and confounding effects of warfarin (INR of 1.5-3.9) and lupus anticoagulant (LA). Lepirudin responses were assessed in vitro by five specific laboratory methods. Ecarin chromogenic assay (ECA) or anti-Factor IIa (anti-FIIa) correlated precisely (r=0.99) with each other and with spiked lepirudin in all plasma pools: normal, warfarin, and LA-containing plasma. In contrast, in the presence of warfarin and LA both APTT and prothrombinase-induced clotting time (PiCT®) were limited by non-linear and imprecise dose responses. As a global coagulation test APTT is useful in parallel to the precise chromogenic methods ECA or Anti-FIIa in challenging clinical situations. Lepirudin treatment requires multidisciplinary approach to ensure appropriate patient selection, interpretation of laboratory monitoring, and treatment safety. TF seemed to be associated with complicated thrombotic events, in venous (BCS), arterial (CLI), and vascular access systems. TF screening should be aimed to patients with repeated access complications or prior unprovoked thromboembolic events. Lepirudin inhibits free and clot-bound thrombin which heparin fails to inhibit. Lepirudin seems to offer a potent and safe option for treatment of severe thrombosis. Multi-centered randomized trials are necessary to assess the possible management of complicated thrombotic events with DTIs like lepirudin and seek prevention options against access complications.

Vertigo in children

Vertigo in children is more common than previously thought. However, only a small fraction of affected children meet a physician. The reason for this may be the benign course of vertigo in children. Most childhood vertigo is self-limiting, and the provoking factor can often be identified. The differential diagnostic process in children with vertigo is extensive and quite challenging even for otologists and child neurologists, who are the key persons involved in treating vertiginous children. The cause of vertigo can vary from orthostatic hypotension to a brain tumor, and thus, a structured approach is essential in avoiding unnecessary examinations and achieving a diagnosis. Common forms of vertigo in children are otitis media-related dizziness, benign paroxysmal vertigo of childhood, migraine-associated dizziness, and vestibular neuronitis. Orthostatic hypotension, which is not a true vertigo, is the predominant type of dizziness in children. Vertigo is often divided according to origin into peripheral and central types. An otologist is familiar with peripheral causes, while a neurologist treats central causes. Close cooperation between different specialists is essential. Sometimes consultation with a psy-chiatrist or an ophthalmologist can lead to the correct diagnosis. The purpose of this study was to evaluate the prevalence and clinical characteristics of vertigo in children. We prospectively collected general population-based data from three schools and one child wel-fare clinic located close to Helsinki University Central Hospital (HUCH). A simple questionnaire with mostly closed questions was given to 300 consecutive children visiting the welfare clinic. At the schools, entire classes that fit the desired age groups received the questionnaire. Of the 1050 children who received the questionnaire, 938 (473 girls, 465 boys) returned it, the response rate thus being 89% (I). In Study II, we evaluated the 24 vertiginous children (15 girls, 9 boys) with true vertigo and 12 healthy age- and gender-matched controls. A detailed medical history was obtained using a structured approach, and an otoneurologic examination, including audiogram, electronystagmography, and tympanometry, was performed at the HUCH ear, nose, and throat clinic for cooperative subjects. In Study III, we reviewed and evaluated the medical records of 119 children (63 girls, 56 boys) aged 0-17 years who had visited the ear, nose, and throat clinic with a primary complaint of vertigo in 2000-2004. We also wanted information about indications for imaging of the head in vertiginous children. To this end, we reviewed the medical records of 978 children who had undergone imaging of the head for various indications. Of these, 87 children aged 0-16 years were imaged because of vertigo. Subjects of interest were the 23 vertiginous children with an acute deviant finding in magnetic resonance images or com-puterized tomography (IV). Our results indicate that vertigo and other balance problems in children are quite common. Of the HUCH area population, 8% of the children had sometimes experienced vertigo, dizziness, or balance problems. Of these 23% had vertigo sufficiently severe to stop their activity (I). The structured data collection approach eased the evaluation of vertiginous children. More headaches and head traumas were observed in vertiginous children than in healthy controls (II). The most common diagnoses of ear, nose, and throat clinic patients within the five-year period were benign paroxysmal vertigo of child-hood, migraine-associated dizziness, vestibular neuronitis, and otitis media-related vertigo. Valuable diagnostic tools in the diagnostic process were patient history and otoneurologic examinations, includ-ing audiogram, electronystagmography, and tympanometry (III). If the vertiginous child had neurologi-cal deficits, persistent headache, or preceding head trauma, imaging of the head was indicated (IV).

Lastensuojelun sosiaalityö asiakirjoina : Dokumentoinnin ja tiedonmuodostuksen dynamiikka

Tutkimuksen keskeinen tehtävä on selvittää, mikä on dokumentoinnin merkitys lastensuojelun sosiaalityön tiedonmuodostuksessa ja ammattikäytännöissä. Asiakirjateksteistä koostuvaa tutkimusaineistoa tarkastellaan kolmesta eri suunnasta kysymällä: 1)Miten asiakirjoja kirjoitetaan? 2) Mitä asiakirjoihin kirjoitetaan? 3) Miksi asiakirjoja kirjoitetaan niin kuin kirjoitetaan? Tutkimusaineisto muodostuu lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden laatimista asiakastietojärjestelmään tallennetuista muistiinpanoista ja huostaanottopäätöksistä. Tutkimukseen on valittu 20 huostaanotetun eri-ikäisen lapsen ja heidän perheensä asiakirjat yhteensä 1613 asiakirjatulostussivua. Tekstit ajoittuvat vuodesta 1989 vuoteen 2000. Tutkimusmenetelmä on diskurssianalyyttinen ja tukeutuu Fairclough`n (1997)esittämään kolmiulotteiseen malliin, jossa diskurssi määritellään tekstin, käytäntöjen ja sosiokulttuurisen ympäristön suhteeksi. Diskurssianalyysi on näiden rakenteiden ja niiden välisten suhteiden kuvaamista, tulkintaa ja selittämistä. Fairclough’n mallia mukaillen tutkimuksen analyysi koostuu retoriikan ja tematiikan analyyseistä sekä pragmatiikan näkökulman sisältävästä tarkastelusta. Asiakirjatekstien pilkkominen puhujakategorioihin osoitti tekstien olevan moniäänisiä, useiden henkilöiden näkemyksiä ja mielipiteitä sisältäviä tekstipintoja. Retoriikan analyysi näytti, että lastensuojelun sosiaalityön asiakirjat sisältävät paljon dynaamisia kuvauksia työstä. Asiakirjojen kirjoittaminen moniäänisiksi tuo tekstiin uskottavuutta, ja se on myös yksi retorinen vaikuttamiskeino. Tematiikan tarkastelu osoitti,että asiakirjojen sisällölliset teemat (lapsen hoiva, arjen hallinta, yhteistyö ja päihteiden käyttö) ja kokemukselliset teemat (huoli, vastuu, yhteys ja moraali) toistuvat sisäkkäisinä ja päällekkäisinä säikeinä dynaamisesti vaihdellen. Sosiaalityöntekijät kirjaavat teksteihin monia yhtäaikaisia teemoja, joiden avulla rakentavat ammatillista ymmärrystä kyseessä olevasta tilanteesta. Asiakirjojen tutkiminen pragmatiikan suunnasta toi esiin, kirjoittamisen ja lukemisen kontekstiulottuvuudet sekä tiedonmuodostusprosessin. Asiakirjojen laatiminen on osa sosiaalityön käytäntöjä. Se on myös keskeinen alue ammattikunnan yhteisen ammatillisen ymmärryksen luomisessa ja ylläpitämisessä. Muistiinpanot, huostaanottopäätökset ja lakitekstit ovat intertekstuaalisia. Lastensuojelun sosiaalityön asiakirjojen tutkiminen on avannut uusia mahdollisuuksia ymmärtää sosiaalityön dokumentointiprosessia, merkitystä ja roolia sekä tiedonmuodostuksen dynamiikkaa. Tekstien kirjoittaminen, niiden lukeminen, tietojen siirtäminen ja asiakkaan kuuleminen samoin kuin kuulemisen kirjaaminen ovat sosiaalityön dokumentoinnin keskeisiä haasteita. Tutkimus pyrkii avaamaan ymmärrystä asiakirjatekstien monivivahteiseen ja dynaamiseen maailmaan ja siten myös sosiaalityön dokumentoinnin arkeen. Tarkastelut mahdollistavat työn kehittämisen erityisesti sosiaalityön asiakasvaikuttavuuden mittaamisen ja parantamisen suuntaan. Asiakirjoissa ilmenevä tiedonmuodostuksen dynamiikka syntyy kirjoittamiskäytäntöjen, kirjoittamisen ja lukemisen sekä toimintakäytäntöjen yhteisessä alueessa. Avainsanat: sosiaalityö, lastensuojelu, dokumentointi, asiakirja, diskurssianalyysi, tiedonmuodostus.

Growing Flowers in the Frost: Civic Activity, Citizenship and Gender in Russia

This study analyzes civic activity, citizenship and their gendered manifestations in contemporary Russia. It is based on a case study conducted in the city of Tver , located in the vicinity of Moscow, during 2001-2005. The data consists of interviews with civic activists and municipal and regional authorities; observations of civic organizations; and a quantitative survey conducted among local civic groups. The theoretical and methodological framework of the study draws upon a micro perspective on organization, discourse analysis, gender and citizenship theories and Pierre Bourdieu s theory of fields and capital. This study develops theoretical understanding of the characteristics and logic of civic organization in Russia. It shows that social class centrally structures the field of civic activity. Organizations can be seen as a vehicle of the educated class to advocate their interests, help themselves and seek both social and individual-level change. The study also argues that civic organizations founded during the post-Soviet era are often an institutionalized form of informal social networks. Networks, which were a central element of everyday interaction in Soviet society, are a resource and often the only resource available that can be made use of in contemporary organizational activities. The study argues that gender operates as a key structuring principle in the Russian socio-political community. Civic activity is often discursively associated with femininity and institutional politics with masculinity. Women tend to participate more than men in civic organizations, while men dominate the formal political domain. The study shows that civic organizations are important loci of communality. This communality, however, differs from the communality envisioned in the communitarian and social capital debates in the West. It is selective communality , as it is restricted to the members of the organizations and does not create generalized reciprocity and trust. Civic organizations tend to build upon and reproduce the traditional Russian organizational form of circles , kruzhki. Along with the analysis of civic activities, the study also examines the redefinition of the role and functions of the state. The authorities interviewed in this study understand civic organizations as serving those goals and interests determined by the authorities, instead of viewing them as sites of citizens self-organization around interests and problems citizens themselves deem important, or as a counterforce to the state. By contrast, civic activists understand the core of organizational activity to be advocacy of their interests and rights, tackling social problems, the pursuit of wider social change and self-help. Co-operation between authorities and organizations tends to be personified and based upon unequal, hierarchical patron-client arrangements, which inhibits the development of democratic governance. The study will be published in Routledge Contemporary Russia and Eastern Europe Series later this year.

Homeowners' Associations in Russia after the 2005 Housing Reform

The thesis examines homeowners associations as a part of the large-scale housing reform, implemented in Russia since 2005. The reform transferred housing management from the public sector to the private sector and to the citizens responsibility. The reform is a continuation to the privatisation of the housing stock that was started in Russia in the beginning of the 1990s, aiming to build a market-oriented housing sector in the country. The reform makes a fundamental change to the Soviet system, in which ownership along with management and maintenance of housing were monopolised by the state. Homeowners are now responsible for the management of the common areas in privatised houses, which is often realised by establishing a homeowners association. Homeowners associations are examined by using the so-called common-pool resource regime approach, with the main question being the ways in which taking care of common property collectively succeeds in practice. The study is based on interview data of St. Petersburg s homeowners associations. Using the common-pool resource theory the study demonstrates why implementation of the housing reform has not succeeded as expected. Certain elements that characterise a successful common-pool resource regime do not fulfill sufficiently in St. Petersburg s homeowners associations. Firstly, free-riding, that is, withdrawal from the association s joint decision-making and not making the housing payments is common, as effective sanctions to prevent it are missing in the legislation. That is, eviction or expelling a non-paying member from the association is not possible. Secondly, ownership of the land plot and common areas of the house, such as basements and attics, are often disputed between the associations and authorities. In the Soviet era, these common areas were public property along with the apartments, but in privatised houses they should, according to the legislation, belong to the associations property. Thirdly, solution of disputes between the associations and authorities and within the associations is difficult, as the court system tends to be bureaucratic and inefficient. In addition to the common-pool resource approach, the study also examines how social capital contributes to the associations effectiveness and democratic governance. The study finds that although homeowners associations have increased cooperation and tightened social relations between neighbours, social capital has not been able to prevent free-riding. The study shows that unlike it is often claimed, the so-called Soviet mentality , that is, residents passiveness and unwillingness to participate, is not the most important obstacle to the reform. Instead, the reform is impeded most of all by imperfect institutional arrangements and local authorities that prevent the associations from working as independent, self-governing associations.

The EU and Institutional Twinning in Morocco - An inquiry into the motives of cooperation through discourse ethics

This study examines Institutional Twinning in Morocco as a case of EU cooperation through the pragmatic, ethical and moral logics of reason in Jürgen Habermas’s discourse ethics. As a former accession tool, Twinning was introduced in 2004 for legal approximation in the context of the European Neighborhood Policy. Twinning is a unique instrument in development cooperation from a legal perspective. With its long historical and cultural ties to Europe, Morocco presents an interesting case study of this new form of cooperation. We will analyse motives behind the Twinning projects on illegal immigration, environment legislation and customs reform. As Twinning is a new policy instrument within the ENP context, there is relatively little preceding research, which, in itself, constitutes a reason to inquire into the subject. While introducing useful categories, the approaches discussing “normative power Europe” do not offer methodological tools precise enough to analyse the motives of the Twinning cooperation from a broad ethical standpoint. Helene Sjursen as well as Esther Barbé and Elisabeth Johansson-Nogués have elaborated on Jürgen Habermas’ discourse ethics in determining the extent of altruism in the ENP in general. Situating the analysis in the process-oriented framework of Critical Theory, discourse ethics provides the methodological framework for our research. The case studies reveal that the context in which they operate affects the pragmatic, ethical and moral aspirations of the actors. The utilitarian notion of profit maximization is quite pronounced both in terms of the number of Twinning projects in the economic sphere and the pragmatic logics of reason instrumental to security and trade-related issues. The historical background as well internal processes, however, contribute to defining areas of mutual interest to the actors as well as the motives Morocco and the EU sometimes described as the external projection of internal values. Through its different aspects, Twinning cooperation portrays the functioning of the pragmatic, ethical and moral logics of reason in international relations.

Towards a United States of Africa? Combining Zambian and AU level debate.

Globalisaatio on luonut uuden maailmanjärjestelmän jonka myötä yksittäisten valtioiden vaikutusvalta on vähentynyt entisestään. Tämä pitää paikkansa erityisesti kehittyvien maiden kohdalla, esimerkiksi Afrikassa. Afrikka on pyrkinyt taistelemaan globalisaation tuomia negatiivisia vaikutuksia vastaan alueellistumisen ja maanosan yhtenäisyyttä ajavien hankkeiden kautta jo vuosikymmenien ajan, mutta toistaiseksi tulokset eivät ole olleet vakuttavia. Tällä hetkellä Afrikan Unionissa keskustellaan hankkeesta muodostaa Afrikan Yhdysvallat. Aiemmista hankkeista poiketen tämän uuden aloitteen ajatus perustuu ylikansallisuudelle, jossa yksittäiset valtiot luovuttavat valtaansa ylikansallisille elimille, kuten Afrikan Unionin hallitukselle. Näin ollen on tärkeää tarkastella aloitetta Afrikan Yhdysvaltojen perustamiseksi ja arvioida, voisiko tällainen ylikansallinen organisaatio auttaa Afrikkaa kääntämään globalisaation haittavaikutukset myönteisiksi. Tämä Pro Gradu-tutkielma väittää sen olevan mahdollista, mutta vain siinä tapauksessa että Afrikka on valmis hyväksymään yhtenäisyyden rajoitukset. Aiemman tutkimuksen vähyyden vuoksi on myös tarpeen tutkia Afrikan Yhdysvalloista kansallisilla tasoilla käytävää keskustelua. Tämän vuoksi tässä tutkielmassa painotetaan esimerkkimaa Sambian kautta yhden Afrikan Unionin jäsenmaan keskinäistä keskustelua aiheesta ja verrataan sitä Afrikan Unionin tason keskusteluun. Tutkielma sisältää kirjallisuuskatsauksen sekä tapaustutkimuksen. Tutkimusaineisto koostuu sambialaisista sanomalehtiotteista sekä Sambian valtion ja Afrikan Unionin virallisista asiakirjoista. Pääasiallisena tutkimusmenetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi. Teoreettinen viitekehys perustuu afrikkalaisen valtion ja kansalaisyhteiskunnan, alueellistumisen, globalisaation hallinnan, pan-afrikkalaisuuden ja poliittisen integraation teorioihin sekä historialliseen katsaukseen Afrikan yhtenäisyydestä. Perimmäisenä tarkoituksena on lisätä ymmärrystä afrikkalaisesta valtiosta ja politiikasta. Tutkimuksen tulosten mukaan on havaittavissa aukko valtioiden virallisten toimijoiden näkemysten ja kansalaisyhteiskunnan huolenaiheiden välillä. Viralliset toimijat näyttävät olevan kansalaisyhteiskuntaa vahvemmin Afrikan Yhdysvaltojen kannalla. Virallisten toimijoiden korostaessa Afrikan aatteellista yhtenäisyyttä kansalaisyhteiskunta on huolissaan sen toteutumisesta käytännössä. Esiin nousee myös kysymys 'afrikkalaisesta' identiteetistä ja kansalaisuudesta sekä kommunikaatiosta valtion ja kansalaisten välillä.

Perspectives on knowledge creating inquiry in higher education

Higher education is faced with the challenge of strengthening students competencies for the constantly evolving technology-mediated practices of knowledge work. The knowledge creation approach to learning (Paavola et al., 2004; Hakkarainen et al., 2004) provides a theoretical tool to address learning and teaching organized around complex problems and the development of shared knowledge objects, such as reports, products, and new practices. As in professional work practices, it appears necessary to design sufficient open-endedness and complexity for students teamwork in order to generate unpredictable and both practically and epistemologically challenging situations. The studies of the thesis examine what kinds of practices are observed when student teams engage in knowledge creating inquiry processes, how the students themselves perceive the process, and how to facilitate inquiry with technology-mediation, tutoring, and pedagogical models. Overall, 20 student teams collaboration processes and productions were investigated in detail. This collaboration took place in teams or small groups of 3-6 students from multiple domain backgrounds. Two pedagogical models were employed to provide heuristic guidance for the inquiry processes: the progressive inquiry model and the distributed project model. Design-based research methodology was employed in combination with case study as the research design. Database materials from the courses virtual learning environment constituted the main body of data, with additional data from students self-reflections and student and teacher interviews. Study I examined the role of technology mediation and tutoring in directing students knowledge production in a progressive inquiry process. The research investigated how the scale of scaffolding related to the nature of knowledge produced and the deepening of the question explanation process. In Study II, the metaskills of knowledge-creating inquiry were explored as a challenge for higher education: metaskills refers to the individual, collective, and object-centered aspects of monitoring collaborative inquiry. Study III examined the design of two courses and how the elaboration of shared objects unfolded based on the two pedagogical models. Study IV examined how the arranged concept-development project for external customers promoted practices of distributed, partially virtual, project work, and how the students coped with the knowledge creation challenge. Overall, important indicators of knowledge creating inquiry were the following: new versions of knowledge objects and artifacts demonstrated a deepening inquiry process; and the various productions were co-created through iterations of negotiations, drafting, and versioning by the team members. Students faced challenges of establishing a collective commitment, devising practices to co-author and advance their reports, dealing with confusion, and managing culturally diverse teams. The progressive inquiry model, together with tutoring and technology, facilitated asking questions, generating explanations, and refocusing lines of inquiry. The involvement of the customers was observed to provide a strong motivation for the teams. On the evidence, providing team-specific guidance, exposing students to models of scientific argumentation and expert work practices, and furnishing templates for the intended products appear to be fruitful ways to enhance inquiry processes. At the institutional level, educators do well to explore ways of developing collaboration with external customers, public organizations or companies, and between educational units in order to enhance educational practices of knowledge creating inquiry.

Alppihiihdon alkutaival : Pujottelu- ja tunturihiihto Suomessa 1920-luvulta 1960-luvulle

The object of study in this thesis is Finnish skiing culture and Alpine skiing in particular from the point of view of ethnology. The objective is to clarify how, when, why and by what routes Alpine skiing found its way to Finland. What other phenomena did it bring forth? The objective is essentially linked to the diffusion of modern sports culture to Finland. The introduction of Alpine skiing to Finland took place at a time when skiing culture was changing: flat terrain skiing was abandoned in favour of cross-country skiing in the early decades of the 20th century, and new techniques and equipment made skiing a much more versatile sport. The time span of the study starts from the late 19th century and ends in the mid-20th century. The spatial focus is in Finland. People and communities formed through their actions are core elements in the study of sports and physical activity. Organizations tend to raise themselves into influential actors in the field of physical culture even if active individuals work in their background. Original archive documents and publications of sports organizations are central source material for this thesis, complemented by newspapers and sports magazines as well as photographs and films on early Alpine skiing in Finland. Ever since their beginning in the late 19th century skiing races in Finland had mostly taken place on flat terrain or sea ice. Skiing in broken cross-country terrain made its breakthrough in the 1920 s, at a time when modern skiing techniques were introduced in instruction manuals. In the late 1920 s the Finnish Women s Physical Education Association (SNLL) developed unconventional forms of pedagogical skiing instruction. They abandoned traditional Finnish flat terrain skiing and boldly looked for influences abroad, which caused friction between the leaders of the women s sports movement and the (male) leaders of the central skiing organization. SNLL was instrumental in launching winter tourism in Finnish Lapland in 1933. The Finnish Tourism Society, the State Railways and sports organizations worked in close co-operation to instigate a boom in tourism, which culminated in the inauguration of a tourist hotel at Pallastunturi hill in the winter of 1938. Following a Swedish model, fell-skiing was developed as a domestic counterpart to Alpine skiing as practiced in Central Europe. The first Finnish skiing resorts were built at sites of major cross-country skiing races. Inspired by the slope at Bad Grankulla health spa, the first slalom skiing races and fell-skiing, slalom enthusiasts began to look for purpose-built sites to practice turn technique. At first they would train in natural slopes but in the late 1930 s new slopes were cleared for slalom races and recreational skiing. The building of slopes and ski lifts and the emergence of organized slalom racing competitions gradually separated Alpine skiing from the old fell-skiing. After the Second World War fell-skiing was transformed into ski trekking on marked courses. At the same time Alpine skiing also parted ways with cross-country skiing to become a sport of its own. In the 1940 s and 1950 s Finnish Alpine skiing was almost exclusively a competitive sport. The specificity of Alpine skiing was enhanced by rapid development of equipment: the new skis, bindings and shoes could only be used going downhill.

Nile Basin Initiative diskursiivisena areenana

Pro gradu -tutkielma käsittelee Niilin alueen poliittista kehitystä käyttäen viitekehyksenä Barry Buzanin, Ole Wæverin sekä Jaap de Wilden muodostaman Kööpenhaminan koulukunnan teoriaa turvallistamisesta sekä turvallisuuskomplekseista. Niilin kymmenen valtiota kattavan jokialueen poliittista historiaa on vuosikymmenet hallinnut valtioiden välinen epäluottamus, ja erityisesti Egypti, joka on täysin riippuvainen Niilin vesivaroista, on julistanut Niilin vesivarojen olevan sille kansallinen turvallisuuskysymys, ja se on uhannut käyttää myös voimakeinoja puolustaakseen vedenkäyttöoikeuksiaan. Egyptiä on myös voitu Niilin alueen hegemonina, sillä vanhat, alun perin siirtomaa-ajalta peräisin olevat sopimukset ovat antaneet sille lähes yksinoikeuden Niilin vesivarojen käyttöön. Samanaikaisesti erityisesti Etiopia, jonka alueelta suurin osa joen vesivaroista on peräisin, on pitänyt vanhoja sopimuksia epäreiluina, ja vedonnut maassa kasvavaan nälänhätään ja ruokapulaan, mutta myös useat muut alueen valtiot ovat esittäneet tyytymättömyytensä vanhoihin sopimuksiin. Vuonna 1999 kehityksessä tapahtui kuitenkin käänne, sillä jokilaakson valtiot perustivat tuolloin Niilin jokialueen yhteistyöjärjestön Nile Basin Initiativen (NBI). Tutkielma keskittyy NBI:n perustamisen jälkeiseen ajanjaksoon. Keskeinen tutkimuskysymys on, millä tavalla Niilin alueen jäsenvaltiot pyrkivät 2000-luvun alkupuolella keskinäisellä toiminnallaan muuttamaan alueella vallitsevaa kilpailu- ja konfliktiasetelmaa rauhanomaiseen suuntaan. Aineistona käytetään NBI:n omia kausijulkaisuja vuosilta 2006–2010, ja tutkimuksen menetelmänä käytetään diskurssianalyysia. Tutkitun aineiston perusteella on esitettävissä, että Niilin alueen poliittisesta kehityksestä on selvästi erotettavissa diskursseja, jotka ovat NBI:n toiminnan taustalla. Nämä ovat luottamuksen rakentamisen, yhteisten haasteiden voittamisen, yhteistyön tärkeyden sekä saavutusten diskurssit. Aineiston perusteella on nähtävissä, että valtioiden välisen luottamuksen vähitellen lisääntyessä yhteistyötä aletaan yhä enemmän legitimoida aikaisemmin yhteistyöstä saavutetuilla hyödyillä. Toisaalta diskurssianalyysin perusteella on myös nähtävissä, että alueella on ratkaisematta yhä fundamentaalisia ongelmia; uutta vesisopimusta ei ole vielä vuoteen 2010 mennessä aikaansaatu ja NBI:n jäsenvaltioiden suhteissa on myös nähtävissä kiistaa periaatteista, joihin yhteistyön olisi pohjauduttava. Tutkielma pyrkii analyysin avulla kehittämään myös Kööpenhaminan koulukunnan teoriaa turvallistamisesta. Kööpenhaminan koulukunta jättää turvallistamisen purkamiskehityksen kirjoituksissaan taka-alalle keskustelun painottuessa siihen, kuinka jokin asia tuodaan esille julkiseen turvallisuuskeskusteluun. Tältä osin tutkimuksen tavoitteena on esittää mahdollinen kehityskulku turvallistamisen purkamisdiskurssista. Teoriaosuudessa käytetyt keskeiset lähteet: Allan 2001,2009; Buzan 1991; Buzan ja Wæver 2003; Buzan, Wæver ja de Wilde 1998; Jutila 2008; Schulz 1995; Stritzel 2007; Turton 2001; Wæver 1995; Wendt 1992, 1999.

Aikuissosiaalityön asiakkaiden kokemuksia ja toiveita sosiaalityön tuesta ja avusta ja yhteistyöstä sosiaalityöntekijän kanssa

Tämä tutkielma käsittelee kunnallisen aikuissosiaalityön työikäisten asiakkaiden kokemuksia ja toiveita sosiaalityön tuesta ja avusta ja yhteistyöstä sosiaalityöntekijän kanssa. Tutkimus on laadullinen. Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla yksilöhaastatteluna Helsingin kaupungin sosiaaliviraston sosiaaliaseman asiakkaita, jotka olivat sosiaalityöntekijän asiakkaina sosiaalityöntekijöiden työn painottuessa muuhun kuin toimeentulotukityöhön. Lähestymistapa on kuvaileva ja tulkitseva. Keskeisiä lähteitä ovat esimerkiksi Kirsi Juhilan teos Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina (v. 2006) ja Kaarina Mönkkösen tutkimus Dialogisuus kommunikaationa ja suhteena (v. 2002) ja teos Vuorovaikutus – dialoginen asiakastyö (v. 2007). Asiakkaiden kokemukset tuesta ja avusta jäsentyivät neljäksi eri merkityskokonaisuudeksi, tuen muodoksi. Tuki näyttäytyi arjen sujumisen ja jäsentymisen tukemisena ja päihteettömän elämän tukemisena. Tuki oli myös aktivointia työn ja koulutuksen suuntaan sekä muuhun yhteisölliseen ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Tuki näyttäytyi myös asianajona ja moniammatillisena tukena. Sosiaalityön toiminnallisilla ryhmillä sosiaalityöntekijän käyttäminä työmenetelminä oli merkitystä niin arjessa selviytymisen, päihteettömän elämän kuin yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen osallisuuden tukemisessa. Asiakkaan ja sosiaalityöntekijän yhteistyö, asiakkaan kohtelu ja kokemukset saadusta tuesta ja avusta näyttäytyivät myönteisinä viime vuosien aikana. Asiakaslähtöinen, asiakkaan tilanteesta ja tarpeista lähtevä, asiakkaan omat näkemykset huomioiva, palvelu näytti hyvin pitkälle toteutuneen. Sosiaalityöntekijä nähtiin yleensä auttamishaluisena ja asiakasta ymmärtävänä ja sosiaalityöntekijältä myös toivottiin näitä asioita, samoin kuin asiakkaan puolella olemista, myötätuntoista asennetta ja yksilöllistä kohtelua. Asiakkaat kokivat sosiaalityöntekijän yleensä kuuntelevan heitä ja huomioivan heidän näkemyksensä omasta tilanteestaan. Asiakkaan kuuntelemista myös toivottiin. Asiakkaan ja työntekijän suhde näyttäytyi dialogisena suhteena. Sosiaalityöntekijää pidettiin rinnalla kulkijana, auttajana, asiakkaan palvelijana ja toivon ylläpitäjänä. Asiakassuhteen luottamuksellisuutta pidettiin tärkeänä. Sosiaalityö näyttäytyi lähes kaikilla suunnitelmallisena ja tavoitteellisena elämäntilanteen muutokseen tähtäävänä työskentelynä. Osalla työn painotus oli huolenpitotyössä. Yhteistyön onnistumista ja tuen saamista koettiin rajoittavan asiakkaasta itsestään johtuvat syyt ja juridishallinnollinen järjestelmä lakeineen ja ohjeineen. Asiakkaat näyttivät harjoittavan itsekontrollia eli yleensä hakivat sellaista tukea, etenkin taloudellista tukea, jota olettivat saavansa. Sosiaalityöntekijän toivottiin ottavan kantaa asioihin ja tuovan oman näkökulmansa keskusteluun, eli odotettiin dialogia ja työntekijän asiantuntemusta, jopa neuvoja. Toivottiin kokonaisvaltaista kohtaamista, missä näkyi tunnetason huomioimisen tärkeys asiatason lisäksi. Asiakkaan todellinen kyky muutokseen nousi esille asiana, joka sosiaalityössä tulisi huomioida. Asiakkaan tilanteen ymmärtämiseksi juuri tarvitaan yhteistyötä. Asiakkaan tukeminen toteutui asiakkaan ja sosiaalityöntekijän tapaamisissa ja muissa kohtaamisissa, mukaan lukien etuuksien myöntäminen. Tukeminen toteutui myös toiminnallisten ryhmien kautta ja moniammatillisena tukena.

Asiakaslähtöisyyden edellytykset ELY-keskuksissa

Tutkielmassa selvitetään asiakaslähtöisen toiminnan edellytyksiä työ- ja elinkeinohallinnon alaisissa ELY-keskuksissa. Ensim-mäisenä tutkimuskysymyksenä on se, millaiset edellytykset ELY-keskuksilla on tällä hetkellä asiakaslähtöisten toimintatapojen toteuttamiseen ja siten omien asiakaslähtöisyyteen kannustavien strategioidensa noudattamiseen. Tutkielman toinen tutkimusky-symys selvittää sitä, voidaanko asiakaslähtöisyyden edellytysten toteutumisella selittää asiakaspalvelun sisäistä toimivuutta ELY-keskuksissa. Toisin sanoen, kannattaisiko asiakaspalveluaan parantamaan pyrkivien ELY-keskusten panostaa erityisesti joidenkin organisaatioidensa ominaisuuksien kehittämiseen? Asiakaslähtöisyyden käsitettä lähestytään julkishallinnon muutoksen ja uuden julkisen johtamisen näkökulmasta ja teoriaosuudessa korostuvat erityisesti Pirjo Vuokon ja Christian Grönroosin näkemykset aihepiiristä. Asiakaslähtöisyyden käsite määritellään tässä yhteydessä organisaation toimintatavaksi, joka toimiessaan mahdollistaa laadukkaan asiakaspalvelun ja siten organisaation positiivisen tuloksen. Asiakaslähtöisyyden edellytyksiä on empiirisesti tutkittu varsin vähän, joten tutkielmassa luodaan uusi, viisiosainen asiakaslähtöisyyden edellytysten malli, joka viimeistellään faktorianalyysin avulla. Mallissa asiakaslähtöisyyden edellytykset jaetaan johtamisedellytyksiin, strategisiin edellytyksiin, asiakaspalvelun edellytyksiin, työntekijöiden edellytyksiin sekä organisatorisiin edellytyksiin. Näitä ryhmiä ja niiden suhteita tutkitaan ensin kuvailevan analyysin (1. tutkimuskysymys) ja myöhemmin kvantitatiivisen regressioanalyysin avulla (2. tutkimuskysymys). Tutkielman varsinaisena aineistona toimii ELY-keskusten yritysasiantuntijoille suunnattu kysely organisaatioiden uudistumiskyvystä. Tutkielman tekijän ELY-keskuksiin toukokuussa 2010 lähettämään kyselyyn saapui 114 vastausta, mikä tarkoittaa, että noin joka kolmas ELY-keskusten yritysasiantuntijoista vastasi kyselyyn. Tutkielman oheisaineistona toimivat ELY-keskuksia edeltäneiden TE-keskusten toteuttamat asiakaspalautteet ja ulkoiset arvioinnit, joissa ilmenneitä huomioita peilataan uudistumiskykykyselyn tuloksiin. Analyysiluvussa ilmenee, että ELY-keskusten yrityspalveluissa asiakaslähtöisyyden edellytykset toteutuvat tällä hetkellä kohtuullisesti. Strategisella tasolla ja asiakaspalvelussa tilanne on tyydyttävä, työntekijöiden työmotivaation, asiantuntemuksen sekä työyhteisöjen ilmapiirin parissa tilanne on hyvä, mutta organisaatioiden johtamisen kohdalla tilanne on heikko. Johtamisen parissa erityisen ongelmallisilta vaikuttavat työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksiin liittyvät tekijät, joilla on aiemmassa tutkimuksessa todettu olevan positiivinen yhteys työorganisaation tulokseen. Positiivista on puolestaan se, että työmotivaatio ja organisaatioiden ilmapiiri vaikuttavat olevan kunnossa ja työntekijöiden yhteistyö toimii ongelmitta. Tutkielman toisen tutkimuskysymyksen vastaukseksi selviää, että ELY-keskusten asiakaspalvelun sisäiseen toimivuuteen vaikuttavat erityisen vahvasti asiakaslähtöisyyden johtamisedellytysten toteutuminen. Nämä samat tekijät, joiden toteutumiseen ELY-keskusten yritysasiantuntijat ovat kaikkein tyytymättömimpiä, ovat myös niitä, jotka kehittyessään vaikuttavat positiivisimmin asiakaspalvelun sisäiseen toimivuuteen. Molempien tutkimuskysymysten vastausten valossa vaikuttaakin ilmeiseltä, että johtamisen kehittäminen ja etenkin työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksien lisääminen tulisi nähdä ELY-keskuksissa ensisijaisen tärkeinä tavoitteina.