Business Intelligencen hyödyntäminen autoalan liiketoiminnassa

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, miten Business Intelligencea voidaan hyödyntää autoalan liiketoiminnassa Suomessa. Työssä tutkitaan erityisesti autoalan tietotarpeita, tietolähteitä, tiedon analysointia sekä tiedon hyödynnettävyyttä liiketoiminnan ohjaamisessa ja päätöksenteossa. Työn tutkimusstrategiana käytettiin tapaustutkimusta, jonka kohderyhmänä oli viisi suomalaista autoalan suuryritystä. Tutkimuksen empiirinen aineisto hankittiin haastattelemalla yritysten Business Intelligence -toiminnoista vastaavia henkilöitä. Tutkimuksen tulosten perusteella Business Intelligence merkitsi yrityksille ensisijaisesti toiminnanohjausta ja sen seurantaa, sekä korkealaatuisen tiedon tuottamista päätöksentekoa varten. Keskeisiksi tietotarpeiksi luokiteltiin asiakkaisiin, ajoneuvoihin, sisäisiin prosesseihin, liiketoimintatapahtumiin, kilpailijoihin, toimialaan ja asiakastyytyväisyyteen liittyvät tiedot. Tutkimuksen tulosten perusteella tiedon hankinnassa tulee huomioida sekä sisäisen liiketoimintatiedon analyyttinen hyödyntäminen että systemaattinen tiedon hankinta myös ulkoisista lähteistä. Yritykset kokivat Business Intelligence -toimintojen parantaneen tiedon laatua, tehostaneen toiminnanohjausta sekä mahdollistaneen yhteneväisen liiketoiminnan johtamisen organisaation eri tasoilla.

A Bridge Builder or a Raconteur? How Japan Manoeuvres the Global Development Discourse within the TICAD Process

Japan has been a major actor in the field of development cooperation for five decades, even holding the title of largest donor of Official Development Assistance (ODA) during the 1990s. Financial flows, however, are subject to pre-existing paradigms that dictate both donor and recipient behaviour. In this respect Japan has been left wanting for more recognition. The dominance of the so called ‘Washington Consensus’ embodied in the International Monetary Fund (IMF) and the World Bank has long circumvented any indigenous approaches to development problems. The Tokyo International Conference on African Development (TICAD) is a development cooperation conference that Japan has hosted since 1993 every five years. As the main organizer of the conference Japan has opted for the leading position of African development. This has come in the wake of success in the Asian region where Japan has called attention to its role in the so called ‘Asian Miracle’ of fast growing economies. These aspirations have enabled Japan to try asserting itself as a major player in directing the course of global development discourse using historical narratives from both Asia and Africa. Over the years TICAD has evolved into a continuous process with ministerial and follow-up meetings in between conferences. Each conference has produced a declaration that stipulates the way the participants approach the question of African development. Although a multilateral framework, Japan has over the years made its presence more and more felt within the process. This research examines the way Japan approaches the paradigms of international development cooperation and tries to direct them in the context of the TICAD process. Supplementing these questions are inquiries concerning Japan’s foreign policy aspirations. The research shows that Japan has utilized the conference platform to contest other development actors and especially the dominant forces of the IMF and the World Bank in development discourse debate. Japan’s dominance of the process is evident in the narratives found in the conference documents. Relative success has come about by remaining consistent as shown by the acceptance of items from the TICAD agenda in other forums, such as the G8. But the emergence of new players such as China has changed the playing field, as they are engaging other developing countries from a more equal level.

Information integration and its impacts on logistics performance - Using information technology and systems to facilitate information integration

Fast changing environment sets pressure on firms to share large amount of information with their customers and suppliers. The terms information integration and information sharing are essential for facilitating a smooth flow of information throughout the supply chain, and the terms are used interchangeably in research literature. By integrating and sharing information, firms want to improve their logistics performance. Firms share information with their suppliers and customers by using traditional communication methods (telephone, fax, Email, written and face-to-face contacts) and by using advanced or modern communication methods such as electronic data interchange (EDI), enterprise resource planning (ERP), web-based procurement systems, electronic trading systems and web portals. Adopting new ways of using IT is one important resource for staying competitive on the rapidly changing market (Saeed et al. 2005, 387), and an information system that provides people the information they need for performing their work, will support company performance (Boddy et al. 2005, 26). The purpose of this research has been to test and understand the relationship between information integration with key suppliers and/or customers and a firm’s logistics performance, especially when information technology (IT) and information systems (IS) are used for integrating information. Quantitative and qualitative research methods have been used to perform the research. Special attention has been paid to the scope, level and direction of information integration (Van Donk & van der Vaart 2005a). In addition, the four elements of integration (Jahre & Fabbe-Costes 2008) are closely tied to the frame of reference. The elements are integration of flows, integration of processes and activities, integration of information technologies and systems and integration of actors. The study found that information integration has a low positive relationship to operational performance and a medium positive relationship to strategic performance. The potential performance improvements found in this study vary from efficiency, delivery and quality improvements (operational) to profit, profitability or customer satisfaction improvements (strategic). The results indicate that although information integration has an impact on a firm’s logistics performance, all performance improvements have not been achieved. This study also found that the use of IT and IS have a mediocre positive relationship to information integration. Almost all case companies agreed on that the use of IT and IS could facilitate information integration and improve their logistics performance. The case companies felt that an implementation of a web portal or a data bank would benefit them - enhance their performance and increase information integration.

Searching for keys to successful post-merger integration : a longitudinal case-study following a public sector merger

Unsuccessful mergers are unfortunately the rule rather than the exception. Therefore it is necessary to gain an enhanced understanding of mergers and post-merger integrations (PMI) as well as learning more about how mergers and PMIs of information systems (IS) and people can be facilitated. Studies on PMI of IS are scarce and public sector mergers are even less studied. There is nothing however to indicate that public sector mergers are any more successful than those in the private sector. This thesis covers five studies carried out between 2008 and 2011 in two organizations in higher education that merged in January 2010. The most recent study was carried out two years after the new university was established. The longitudinal case-study focused on the administrators and their opinions of the IS, the work situation and the merger in general. These issues were investigated before, during and after the merger. Both surveys and interviews were used to collect data, to which were added documents that both describe and guide the merger process; in this way we aimed at a triangulation of findings. Administrators were chosen as the focus of the study since public organizations are highly dependent on this staff category, forming the backbone of the organization and whose performance is a key success factor for the organization. Reliable and effective IS are also critical for maintaining a functional and effective organization, and this makes administrators highly dependent on their organizations’ IS for the ability to carry out their duties as intended. The case-study has confirmed the administrators’ dependency on IS that work well. A merger is likely to lead to changes in the IS and the routines associated with the administrators’ work. Hence it was especially interesting to study how the administrators viewed the merger and its consequences for IS and the work situation. The overall research objective is to find key issues for successful mergers and PMIs. The first explorative study in 2008 showed that the administrators were confident of their skills and knowledge of IS and had no fear of having to learn new IS due to the merger. Most administrators had an academic background and were not anxious about whether IS training would be given or not. Before the merger the administrators were positive and enthusiastic towards the merger and also to the changes that they expected. The studies carried out before the merger showed that these administrators were very satisfied with the information provided about the merger. This information was disseminated through various channels and even negative information and postponed decisions were quickly distributed. The study conflicts with the theories that have found that resistance to change is inevitable in a merger. Shortly after the merger the (third) study showed disappointment with the fact that fewer changes than expected had been implemented even if the changes that actually were carried out sometimes led to a more problematic work situation. This was seen to be more prominent for routine changes than IS changes. Still the administrators showed a clear willingness to change and to share their knowledge with new colleagues. This knowledge sharing (also tacit) worked well in the merger and the PMI. The majority reported that the most common way to learn to use new ISs and to apply new routines was by asking help from colleagues. They also needed to take responsibility for their own training and development. Five months after the merger (the fourth study) the administrators had become worried about the changes in communication strategy that had been implemented in the new university. This was perceived as being more anonymous. Furthermore, it was harder to get to know what was happening and to contact the new decision makers. The administrators found that decisions, and the authority to make decisions, had been moved to a higher administrative level than they were accustomed to. A directive management style is recommended in mergers in order to achieve a quick transition without distracting from the core business. A merger process may be tiresome and require considerable effort from the participants. In addition, not everyone can make their voice heard during a merger and consensus is not possible in every question. It is important to find out what is best for the new organization instead of simply claiming that the tried and tested methods of doing things should be implemented. A major problem turned out to be the lack of management continuity during the merger process. Especially problematic was the situation in the IS-department with many substitute managers during the whole merger process (even after the merger was carried out). This meant that no one was in charge of IS-issues and the PMI of IS. Moreover, the top managers were appointed very late in the process; in some cases after the merger was carried out. This led to missed opportunities for building trust and management credibility was heavily affected. The administrators felt neglected and that their competences and knowledge no longer counted. This, together with a reduced and altered information flow, led to rumours and distrust. Before the merger the administrators were convinced that their achievements contributed value to their organizations and that they worked effectively. After the merger they were less sure of their value contribution and effectiveness even if these factors were not totally discounted. The fifth study in November 2011 found that the administrators were still satisfied with their IS as they had been throughout the whole study. Furthermore, they believed that the IS department had done a good job despite challenging circumstances. Both the former organizations lacked IS strategies, which badly affected the IS strategizing during the merger and the PMI. IS strategies deal with issues like system ownership; namely who should pay and who is responsible for maintenance and system development, for organizing system training for new IS, and for effectively run IS even during changing circumstances (e.g. more users). A proactive approach is recommended for IS strategizing to work. This is particularly true during a merger and PMI for handling issues about what ISs should be adopted and implemented in the new organization, issues of integration and reengineering of IS-related processes. In the new university an ITstrategy had still not been decided 26 months after the new university was established. The study shows the importance of the decisive management of IS in a merger requiring that IS issues are addressed in the merger process and that IS decisions are made early. Moreover, the new management needs to be appointed early in order to work actively with the IS-strategizing. It is also necessary to build trust and to plan and make decisions about integration of IS and people.

How (not) to interview children : interviews with young children in sexual abuse investigations in Finland

The present thesis had two main objectives: The first was to assess how child sexual abuse (CSA) interviews in Finland are conducted through analysing the interviewing techniques applied and the language used by the interviewers, as well as to suggest ways to improve interviews if they were found to have deficiencies. The second main aim was to contribute to the growing research corpus concerning CSA interviews, in particular, by addressing how interviewers follow up information provided by the child, by analysing whether child health care professionals would use childadapted language, and by studying the kind of modifications in the verbal behaviour of interviewers and children that were associated with a) repeated interviews, b) a support person’s presence at the interview, and c) the use of anatomically detailed dolls. Two complementary samples of CSA interviews were analysed. The first one was composed of child interviews with 3-12-year-old children (N = 27) that had been considered problematic by lawyers or other involved professionals (Studies I and IV). The second sample consisted of unselected interviews (N = 43) with children aged 3 to 8 years conducted in a number of hospitals in different parts of the country (Studies II and III). Study I: The verbal interaction between interviewer and child was analysed in a sample of interviews that had been considered to be problematic by involved professionals. Results showed that interviewers used inappropriate questioning techniques, relying on option-posing, specific suggestive and unspecific suggestive questions to a significant extent, these comprising around 50% of all interviewer utterances. The proportion of invitations, which the research community recommends interviewers to rely on, was strikingly low. Invitations and directive utterances were associated with an increase in informative responses by the child in terms of response type, number of new details reported, as well as length of response. The opposite was true for option-posing and suggestive utterances. Longer questions by the interviewer (in number of words) often rendered no reply from the child, whereas shorter questions were followed by descriptive answers. Even after the child had provided an informative answer, interviewers failed to follow up the information in an adequate way and instead continued to rely on focused and leading questions. Study II: Due to the possible bias of the sample analysed in Study I, the most important analyses were rerun with the unselected sample and reported separately. Results were quite similar between the two studies, indicating that the problems observed in Study I, with interviewers relying on option-posing and suggestive questions to a significant extent, are likely to be general and not specific for those interviews. Even if suggestive questions were slightly less and invitations slightly more common in this sample than in the previous study, almost half of the interviewer questions were still optionposing or suggestive, and also in this sample, interviewers failed to follow up information by the child in a facilitating manner. Differentiating between judicial and contextual details showed that while facilitators, invitations, and directive utterances elicited more contextual than judicial details, the opposite was true for specific suggestive utterances. These results might be explained by the reluctance of children to describe sexual details related to the abuse events. Alternatively, they may also be due to children describing incorrect sexual details as a result of suggestive interviewing techniques. Study III: This study examined features of the language used by the interviewers. Interviewer utterances included multiple questions, long statements, complicated grammar and concepts, as well as unclear references to persons and situations. More than a fifth of the interviewer utterances were coded as belonging to at least one of these categories. The results suggest that even professionals who are experienced in interacting with children may have difficulties in using a child-sensitive language, adding to the pool of studies showing similar problems to occur in legal hearings with children conducted by lawyers. As children rarely comment on, or even recognise, their lack of comprehension, the use of a language that is too complex can have detrimental consequences for the outcomes of investigative interviews. Interviewers used different approaches to introduce the topic of abuse. While 15% of the children spontaneously addressed the topic of abuse, probably indicating that they felt confident with the interviewer and the situation, in almost 50% of the cases, the interviewer introduced the topic of abuse in a way that can be considered leading. Interviews were characterised by a lack of structure, apparent in frequent rapid switches of topic by the interviewer. This manner was associated with a decrease in the number of new details provided by the children. Study IV: This study analysed possible changes in the interview dynamics associated with repeated interviewing, the presence of a support person (related to the child), and the use of anatomically detailed (AD) dolls. Repeated interviewing, in combination with suggestive questions, has previously been found to seriously contaminate children’s accounts. In the present material, interviewers used significantly more suggestive utterances in the repeated condition, thus endangering the reliability of the children’s reports. Few studies have investigated the effects of a support person’s presence at the interview. The results of the present study showed that interviewers talked more and children provided less information when a support person was present. Supporting some earlier findings regarding the use of AD dolls, the present results showed that using AD dolls was associated with longer interviewer utterances and shorter, less responsive, and less detailed child responses. Interviewers used up to five times more unspecific suggestive utterances when dolls were used, for instance through repeatedly asking the child to show “what really happened” with the dolls. Conclusion: The results indicate that CSA interviews in Finland are not conducted in a manner that follows best practice as defined by the research community and as stated in a number of guidelines. When comparing these questioning strategies with the recommendations, which have been predominant in the field for more than ten years now, it can be concluded that the interviews analysed were conducted in a manner that undermines the possibility to elicit an uncontaminated and accurate narrative from the children. A particularly worrying finding was the fact that interviewers did not follow up relevant information by the children in an adequate way. A number of clinical implications can be drawn from the results, particularly concerning the need for improvement in the quality of CSA interviews. There is convincing research regarding how to improve CSA interviews, notably through training forensic child interviewers to use a structured interviewing protocol, and providing them with continuous supervision and feedback. Allocating appropriate resources to improve the quality of forensic child interviews is a matter of protecting the rights of all persons involved in CSA investigations, in particular those of the children.

Relieved after Doctor's Consultation? Primary Health Care Patients' Complaint-related Worries

Worry is one of the central factors in primary health care patients’ experience with their current complaint. Worry is associated with, e.g., patients’ expectations and the outcomes of doctor’s consultations. The aim of this study was to explore primary health care patients’ complaint-related worry and its changes, as well as contributing factors. Furthermore, the reasons behind patients’ pre-consultation worry and possible relief were examined. The study was conducted in a public primary health care centre in Forssa in Southern Finland. Patients, aged 18–39 years, with a current complaint were interviewed before and after a doctor’s consultation. The patients’ characteristics, perceptions of their complaint and their expectations and experiences concerning the consultation were obtained through interviews. In addition, two questionnaires were administered to measure general tendency to illness worry (IWS) and psychiatric symptoms (SCL-90). The patients’ ratings of the intensity of worry and the severity of their complaint were measured with a visual analogue scale (VAS 0–100). Changes in worry were measured by comparing pre- and post-consultation VAS ratings and asking the patients to compare their worry after the consultation with the worry they felt before it. In connection with these ratings the patients also gave reasons for their experiences in their own words. The patients’ doctors assessed the medical severity of the complaints and whether they had found a medical explanation for the complaints. Many patients were very worried before the consultation (65 % scored over 50 points on the VAS). Worry and severity ratings were associated with the duration and course of the complaint, with a general tendency to illness worry and hostility. On average, the patients were less worried after the consultation than before it. Persistent worry was associated with the patients’ uncertainty about their complaint, their perceiving it as severe, expectations for examinations and reporting symptoms of anxiety. Patients were most often worried about the nature of their complaint (e.g. duration or intensity), not knowing what was wrong, the possible harmful effects of the complaint on body functions, the complaint’s prognosis, e.g. will it get better, and their ability to function. Patients were relieved by getting an explanation or treatment or by having a positive view of the complaint’s prognosis. Patients who reported uncertainty (lack of an explanation, worry about the nature of the complaint) or worry about the complaint’s possible bodily harmfulness were relieved by getting an explanation, often accompanied with getting treatment. On the other hand, worries about the ability to function tended to persist. Doctors should bring up patients’ worries for discussion in order to be able to respond to them appropriately. Because it tends to persist, worry about the ability to function should be addressed. Uncertain patients with concerns about their complaint’s bodily harmfulness or psychological consequences need special attention from their doctor.

The adjustment from Russia to Finland for corporate repatriates: How the repatriation experience influences readjustment in the workplace

To manage foreign operations, companies must often send their employees on international assignments. Repatriating these expatriates can be difficult because they have been forgotten during their posting, and their new experiences are not utilised. In addition to the possible difficulties in organisational repatriation, the returnee can suffer from readjustment problems after a lengthy stay abroad has changed their habits and even identity. This thesis examines the repatriation experience of Finnish assignees returning from Russia. The purpose of the study is to understand how the repatriation experience influences their readjustment to work in Finland. This experience is influenced by many factors including personal and situational changes, the repatriation process, job and organisational factors, and individual’s motives. The theoretical background of the study is founded on two models of repatriation adjustment. A refined, holistic theoretical framework for the study is created. It describes the formation of the repatriation experience and its importance for readjustment to work and retention. The qualitative research approach is suitable for the thesis which examines the returnees’ personal experiences and feelings: a qualitative case study aims to explain the phenomenon in-depth and comprehensively. The data was collected in summer 2013 through semi-standardised interviews with eight Finnish repatriates. They had returned from Russia within the last two years. The data was analysed by structuring the interview transcripts using template analysis. The results supported earlier literature and suggest that the re-entry remains a challenging phase for both the individual and the company. For some, adjusting to a new job was difficult for various reasons. The repatriates underwent personal change and development and felt it was for the better. Many repatriates criticised the company’s repatriation process upon return. Finding a suitable return job was not clear. Instead, the returnees had to be active in finding a new position. Many assignees had only modest career-related motives regarding the assignment and they had realistic expectations about the return. Therefore they were not extremely surprised or dissatisfied when they were not actively offered positions or support by the company. The significance of motives stood out even more than the theory predicted. As predicted, they are linked to the expectations of employees. Moreover, if the employees are motivated to remain in the company, they can tolerate partly a negative repatriation experience. Despite the complexity of the return and readjustment, the assignment as a whole was seen as a rewarding experience by all participants.

Pelätty, vihattu vai rakastettu tietotekniikka elinikäisessä työ- ja oppimisympäristössä. Tietotekniikan merkitys työn ja työympäristön hallinnassa

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat työn ja työympäristön hallintaan tietoteknisessä työssä: työn hallinta, työn nopeampi tekeminen, työn sisältö, työn tulokset ja vaikutusmahdollisuudet. Näitä tekijöitä tutkittiin suhteessa työntekijän tietoteknisiin taitoihin ja työntekijän ikään. Tutkimuksen viitekehyksenä ovat maailmanlaajuisesti tapahtuneet ja edelleen tapahtuvat muutokset työelämässä sekä tietoyhteiskunnan kehittyminen. Aikaisemmat tutkimukset nostavat esiin yleisiä kehityslinjoja, mutta myös ristiriitaisia tuloksia. Siksi tässä tutkimuksessa nämä kysymykset purettiin hyvin konkreettisiksi, työyhteisössä havaituiksi osakysymyksiksi ja suhteutettiin vastaajia koskeviin taustatietoihin. Tutkimus kohdistui eri ikäisiin työntekijöihin, joista osa on kokenut tietotekniikan tulon työelämään ja sen käytön lisääntymisen useamman viime vuosikymmenen aikana. Tänä aikana yhteiskunnassa on tapahtunut yleisemminkin merkittävää kehitystä, joka on nostanut esille laajemminkin tarpeet tietoteknisen osaamisen ja taitojen kehittymiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Tämä tutkimus ajoittuu noihin vuosikymmeniin ja vaikka se kohdistuukin yhden organisaation sisällä koettuihin vaikutuksiin, niin on selvää, että yleisempikin yhteiskunnallinen kehitys heijastuu tuloksiin. Tämä tutkimus on tehty kvantitatiivisella tutkimusotteella. Tutkimusaineisto on kerätty sähköisellä lomakkeella. Tämän tutkimuksen mukaan tietoteknisiltä taidoiltaan hyvät kokivat hallitsevansa työnsä ja työympäristönsä paremmin kuin tietoteknisiltä taidoiltaan heikot. He kokivat myös tietotekniikan helpottaneen työtä, mahdollisuudet itsensä kehittämiseen lisääntyneen ja työn itsenäisyyden lisääntyneen. Tietoteknisiltä taidoiltaan heikot puolestaan kokivat työn ja työnympäristön hallinnan vähentyneen, työn vaativuuden lisääntyneen, työn tauotuksen vähentyneen, sosiaalisen ympäristön heikentyneen, työn henkisen rasittavuuden lisääntyneen, oman ammattialan arvostuksen vähentyneen ja työhön liittyvien vaikutusmahdollisuuksien vähentyneen. Tulosten perusteella kaikki työntekijät kokivat työn tulosten parantuneen tietotekniikan avulla, mutta toisaalta kokivat työn sisällön köyhtyneen tietotekniikan vuoksi – varsinkin iäkkäät työntekijät kokivat näin. Tutkimuksessa selvitettiin myös työn ja työympäristön hallintaa tukevia ja uhkaavia tekijöitä. Tämän tutkimuksen mukaan pelot tietotekniikkaa kohtaan ja puutteellinen tuki tietoteknisissä ongelmissa uhkaavat työn ja työympäristön hallintaa.

Puolueiden keskustelutilaisuuksista mediatapahtumiksi. Television vaaliohjelmat ja niihin liittynyt sanomalehtijulkisuus 1960-luvulta 1980-luvulle

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan television vaaliohjelmia ja niihin liittynyttä sanomalehtijulkisuutta 1960-luvun alusta 1980-luvun lopulle. Tarkastelun kohteena ovat sekä eduskunta- että presidentinvaalien vaaliohjelmat. Tutkimusaineisto koostuu Yleisradion hallinto- ja ohjelmaneuvostojen pöytäkirjoista, vaaliohjelmien televisiotallenteista sekä vaaliohjelmia käsittelevistä sanomalehtikirjoituksista. Lehtiaineisto on kerätty Helsingin Sanomista, Ilta-Sanomista, Iltalehdestä, Aamulehdestä, Kansan Uutisista, Suomenmaasta sekä Suomen Sosialidemokraatista. Sanomalehtiaineistoa on täydennetty Yleisradion leikearkistoon kerätyillä lehtileikkeillä. Tutkimuksessa on analysoitu toisaalta television vaaliohjelmien kehitystä ja toisaalta vaaliohjelmiin liittynyttä sanomalehtikirjoittelua. Television vaaliohjelmien kehityksen osalta tutkimuksessa on kuvattu, millä tavoin vaaliohjelmia on eri aikoina tehty ja millaisia poliittisia kiistoja niiden tekemiseen on liittynyt. Sanomalehtiaineiston analyysissa on tarkasteltu sitä, mihin seikkoihin vaaliohjelmia käsittelevissä kirjoituksissa on kiinnitetty huomiota, millä tavoin lehdet ovat suhtautuneet ohjelmien toteutukseen ja millainen rooli ohjelmilla on nähty olleen vaalikampanjoinnissa. Väitöskirjan näkökulma on historiallinen, mikä merkitsee ajallisten kontekstien keskeisyyttä analyysissa. Tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota sekä poliittisessa kulttuurissa että mediamaisemassa tapahtuneisiin muutoksiin. Vaaliohjelmat olivat 1960-luvulla tarkkaan säänneltyjä puolueiden välisiä keskustelutilaisuuksia, joissa toimittajilla ei ollut näkyvää roolia. Ohjelmien toteutuksesta vastasivat puoluemandaateilla toimineet Yleisradion ohjelma- ja hallintoneuvoston jäsenet, joten ohjelmien toteutuksen yksityiskohdista vastasivat puolueet. Puolueet riitelivät usein vaaliohjelmien toteutuksesta, mikä osoittaa, että puolueille television vaaliohjelmat olivat tärkeitä poliittisia foorumeita jo 1960-luvulta lähtien. Vaaliohjelmat jakautuivat kahteen erilaiseen ohjelmaformaattiin; vaalitentteihin ja suureen vaalikeskusteluun. Vaalitenteissä kunkin puolueen edustajat olivat vuorollaan ”altavastaajina”, joille muiden puolueiden edustajat esittivät kysymyksiä. Suuri vaalikeskustelu oli perinteisempi paneelikeskustelu, jossa poliitikot selvittivät vuorotellen kantojaan ajankohtaisiin poliittisin kysymyksiin. 1970-luvun puolivälissä vaalitenttien toteutuksessa tapahtui suuria muutoksia, kun toimittajat syrjäyttivät poliitikot vaalitenttien kyselijöinä. Suuri vaalikeskustelu säilyi ennallaan. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin oli 1960- ja 1970-luvuilla huomattavasti pidättyvämpää kuin poliitikkojen. Sanomalehdistön näkökulmasta television vaaliohjelmien tärkeimpänä tehtävänä oli puolueiden poliittisten linjausten esittely. Vaaliohjelmia käsittelevissä teksteissä esiteltiin pääasiassa poliitikkojen ohjelmissa pitämiä puheenvuoroja. Puoluelehdissä puheenvuorojen sisältöä arvioitiin aatteellisista lähtökohdista, sitoutumattomissa sanomalehdissä neutraalimmin. Vaaliohjelmien toteutukseen liittynyt kritiikki kohdistui toisaalta poliitikkojen puoluepropagandaan, toisaalta poliitikkojen liialliseen varovaisuuteen. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi ennallaan myös 1970-luvulla, jolloin vaaliohjelmia alettiin tehdä toimittajavetoisesti. Ainoa muutos liittyi vaaliohjelmakritiikkiin, joka kohdistui nyt poliitikkojen ohella myös toimittajiin, joiden katsottiin olleen ohjelmissa liian hyökkääviä. Suurin muutos vaaliohjelmiin liittyneessä kirjoittelussa tapahtui 1980-luvulla. Vaaliohjelmia käsitteleviä kirjoituksia julkaistiin sanomalehdistössä monikertainen määrä 1970-lukuun verrattuna. Samalla myös vaaliohjelmia käsittelevien kirjoitusten näkökulmat alkoivat muuttua, kun ohjelmin visuaalinen ulottuvuus alkoi olla yhä näkyvämmin esillä sanomalehtiin laadituissa analyyseissa. Lehdet alkoivat teettää säännöllisesti erilaisia tutkimuksia poliitikkojen pärjäämisestä ohjelmissa ja kirjoittaa vaalikeskusteluiden voittajista ja häviäjistä. Lisäksi lehtijutuissa arvioitiin poliitikkojen esiintymistä ja vaaliohjelmista välittyviä vaikutelmia. Vuoden 1982 presidentinvaaleissa uusista näkökulmista kirjoittivat erityisesti iltapäivälehdet, mutta vuosikymmenen jälkipuoliskolla samankaltaisia lähestymistapoja omaksuivat myös Helsingin Sanomat ja Aamulehti. Niiden vaaliohjelmia käsittelevissä uutisissa kiinnitettiin yhä useammin huomiota poliitikkojen esiintymiseen, pukeutumiseen ja tunnetiloihin. Puoluelehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi kuitenkin ennallaan, ja myös vaaliohjelmakritiikki säilyi suurelta osin muuttumattomana. 1980-luvun aikana television vaaliohjelmat muuttuivat lehdistön käsittelyssä puolueiden tavoitteita esittelevistä keskustelutilaisuuksista poliitikkojen ja puolue johtajien henkilökohtaisia ominaisuuksia mittaaviksi esiintymiskokeiksi ja suuriksi mediatapahtumiksi, joiden katsottiin toisinaan jopa ratkaisseen vaalin tuloksen. Nostaessaan television vaaliohjelmat kampanjajournalisminsa ytimeen, sanomalehdet vahvistivat television poliittista roolia.

Coercion, Perceived Care and Quality of Life Among Patients in Psychiatric Hospitals

The goals of the study were to describe patients’ perceptions of care after experiencing seclusion/restraint and their quality of life. The goal was moreover to identify methodological challenges related to studies from the perspective of coerced patients. The study was conducted in three phases between September 2008 and April 2012. In the first phase, the instrument Secluded/ Restrained Patients’ Perception of their Treatment (SR-PPT) was developed and validated in Japan in cooperation with a Finnish research group (n = 56). Additional data were collected over one year from secluded/restrained patients using the instrument (n = 90). In the second phase, data were collected during the discharge process (n = 264). In the third phase, data were collected from electronic databases. Methodological and ethical issues were reviewed (n = 32) using systematic review method. Patients perceived that co-operation with the staff was poor; patients’ opinions were not taken into account, treatment targets collated and treatment methods were seen in different ways. Patients also felt that their concerns were not well enough understood. However, patients received getting nurses’ time. In particular, seclusion/restraint was considered unnecessary. The patients felt that they benefited from the isolation in treating their problems more than they needed it, even if the benefit was seen to be minor. Patients treated on forensic wards rated their treatment and care significantly lower than in general units. During hospitalization secluded/restrained patients evaluated their quality of life, however, better than did non-secluded/restrained patients. However, no conclusion is drawn to the effect that the better quality of life assessment is attributable to the seclusion/restraint because patients’ treatment period after the isolation was long and because of many other factors, as rehabilitation, medication, diagnostic differences, and adaptation. According to the systematic mixed studies review variation between study designs was found to be a methodological challenge. This makes comparison of the results more difficult. A research ethical weakness is conceded as regards descriptions of the ethical review process (44 %) and informed consent (32 %). It can be concluded that patients in psychiatric hospital care and having a voice as an equal expert require special attention to clinical nursing, decision-making and service planning. Patients and their family members will be consulted in plans of preventive and alternative methods for seclusion and restraint. The study supports the theory that in ethical decision-making situations account should be taken of medical indications, in addition to the patients’ preferences, the effect of treatment on quality of life, and this depends on other factors. The connection between treatment decisions and a patient’s quality of life should be evaluated more structurally in practice. Changing treatment culture towards patients’ involvement will support daily life in nursing and service planning taking into account improvements in patients’ quality of life.

Cultural distance and negotiation behavior : Perception of entrepreneurs operating in Turku

This thesis investigates the influence of cultural distance on entrepreneurs’ negotiation behaviour. For this purpose, Turku was chosen as the unit of analysis due to the exponential demographic change experienced during the last two decades that has derived in a more diversified local environment. The research aim set for this study was to identify to what extent entrepreneurs face cultural distance, how cultural distance influences the entrepreneur’s negotiation behaviour and how can it be addressed in order to turn dissimilarities into opportunities. This study presented the relation and apparent dichotomy of cultural distance and global culture, including the component of diversity. The impact of cultural distance in the entrepreneurial mindset and its consequent effect in negotiation behaviour was presented too. Addressing questions about the way individuals perceive, behave and interact allowed the use of interviews for this qualitative research study. In the empirical part of this study it was found that negotiation behaviour differed in terms of how congenial entrepreneurs felt when managing cultural distance, encompassing their performance. It was also acknowledged that after time and effort, some of the personal traits were enhanced while others reduced, allowing for more flexibility and adaptation. Furthermore, depending on the level of trust and shared interests, entrepreneurs determined their attitudinal approach, being adaptive or reactive subject to situational aspects. Additionally, it was found that the acquisition of cultural savvy not necessarily conveyed to more creativity. This experiential learning capability led to the proposition of new ways of behaviour. Likewise, it was proposed that growing cultural intelligence bridge distances, reducing mistrusts and misunderstandings. The capability of building more collaborative relationships allows entrepreneurs to see cultural distance as a cultural perspective instead of as a threat. Therefore it was recommended to focus on proximity rather than distance to better identify and exploit untapped opportunities and better perform when negotiating in whichever cultural conditions.

Luottamuksen lähteet. Vertaileva tutkimus yleistynyttä luottamusta synnyttävistä mekanismeista

Tutkimuksen aiheena on yleistynyt luottamus. Väitöskirjassa tutkitaan mistä tuntemattomien kansalaisten toisiinsa kohdistama luottamus kumpuaa ja haetaan vastauksia tähän kysymykseen sekä maakohtaisen että vertailevan tutkimuksen avulla. Tutkimus koostuu yhteenvedon lisäksi viidestä tutkimusartikkelista, joissa luottamuksen syntyä tarkastellaan sekä yksilöiden mikrotason vuorovaikutuksen että maiden välisten eroavaisuuksien näkökulmasta. Yleistyneen luottamuksen synnystä on esitetty useita eri teorioita. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan näistä kahta keskeisintä. Osa tutkijoista korostaa kansalaisyhteiskunnan ja ruohonjuuritason verkostojen roolia yleistyneen luottamuksen synnyn taustalla. Tämän hypoteesin mukaan kansalaiset, jotka viettävät aikaansa yhdistyksissä tai muissa sosiaalisissa verkostoissa, oppivat muita helpommin luottamaan paitsi täysin tuntemattomiin ihmisiin myös yhteiskunnallisiin instituutioihin (kansalaisyhteiskuntakeskeinen hypoteesi). Toiset taas painottavat yhteiskunnan julkisten instituutioiden merkitystä. Tämä hypoteesi korostaa instituutioiden reiluutta ja oikeudenmukaisuutta (instituutiokeskeinen hypoteesi). Ihmiset pystyvät luottamaan toisiinsa ja ratkaisemaan kollektiivisia ongelmiaan yhdessä silloin kun esimerkiksi poliittiset ja lainsäädännölliset instituutiot pystyvät luomaan tähän tarvittavan toimintaympäristön. Aineistoina käytetään kansallisia (Hyvinvointi- ja palvelut) sekä kansainvälisiä vertailevia kyselytutkimuksia (European Social Survey ja ISSP). Yksilö- ja makrotason analyyseja yhdistämällä selvitetään yleistynyttä luottamusta selittäviä tekijöitä sekä mekanismeja joiden kautta yleistynyt luottamus muodostuu. Väitöskirjan tulokset tukevat suurimmaksi osaksi instituutiokeskeiseen suuntaukseen sisältyviä hypoteeseja yleistyneen luottamuksen kasautumisesta. Kuitenkin myös esimerkiksi yhdistystoiminnalla havaittiin olevan joitakin yhdistysjäsenien ulkopuolelle ulottuvia myönteisiä vaikutuksia kansalaisten luottamukseen, mikä taas tukee kansalaisyhteiskuntakeskeistä hypoteesia. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että kaiken kaikkiaan luottamus näyttäisi kukoistavan maissa, joissa kansalaiset kokevat julkiset instituutiot oikeudenmukaisina sekä reiluina, kansalaisyhteiskunnan roolin luottamuksen synnyttämisessä ollessa tälle alisteinen. Syyksi tähän on oletettu, että näissä maissa (erityisesti pohjoismaiset hyvinvointivaltiot) harjoitettu universaali hyvinvointipolitiikka ja palvelut ovat keskeisiä korkeaa yleistynyttä luottamusta selittäviä tekijöitä. Toisaalta maavertailuissa tätä yhteyttä on selitetty myös sillä, että näissä yhteiskunnassa ei ole paikannettavissa selkeää kulttuurisesti erottuvaa alaluokkaa. Tämän tutkimuksen tulokset tukevat enemmän universaalin hyvinvointivaltion oikeudenmukaisuuteen liittyviä ominaisuuksia alaluokkaistumishypoteesin sijaan. Toisaalta mikrotasolla tarkasteltuna yleistyneen luottamuksen ja hyvinvointipalvelujen välinen yhteys liittyy enemmän palveluiden riittävyyteen kuin niiden universaalisuuden asteeseen. Niin ikään maavertailuissa esimerkiksi verotuksen oikeudenmukaisena kokeminen näyttäisi olevan palvelujen saatavuutta tai niihin liittyviä oikeudenmukaisuuden kokemuksia tärkeämpi seikka yleistyneen luottamuksen kannalta.

Esimiestyön haasteet liikelaitoksen yhtiöittämisessä

Tämän työn tarkoituksena on tutkia esimiestoiminnan haasteita, joita syntyy liikelaitoksen yhtiöittämisessä. Yhtiöittämisen perusteet kumpuavat juridisesta toimintakentästä, joka muodostaa pakon muutokselle. Työn teoriaosassa käydään läpi lyhyesti liikkeen luovutuksen merkitys työsuhteen sääntelyn kannalta ja perehdytään johtamiseen, esimiestyöhön sekä muutoksen aiheuttamien tunteiden huomioimiseen. Tätä teoriaviitekehystä tutkitaan konkreettisen case-yrityksen avulla. Case-yrityksenä on Helsingin Satama, jonka esimiehiä on haastateltu empiirisen aineiston saamiseksi. Tutkimuskysymyksenä tässä työssä on, miten suurta muutosta tulisi johtaa yksilön tunteet huomioiden. Työssä havaittiin, että vaikka viestintävälineet ovat kunnossa ja vaikka niiden käyttö on vähintäänkin kohtalaisella tasolla, ei viestin omaksuminen silti ole niin helppoa. Syitä tähän löydettiin mm. viestimiskulttuurin epämääräisyydestä ja työntekijätason haluttomuudesta käsitellä muutosta. Muutosvastarinta on yrityksessä erittäin vahvaa, mikä kielii epäonnistumisesta edellisen muutoksen johtamisessa. Onnistuneen muutoksen johtaminen tapahtuu vuorovaikutuksessa henkilöstön kanssa. Yhtiöittämismuutos on pyritty viestimään paremmin kuin edellinen suuri muutos. Yhtiöittämisen koettiin tuovan pääasiassa positiivisia asioita, kuten byrokratian vähenemistä. Positiivisiin asioihin keskittyminen parantaa muutoksen onnistumista.

Riskivastuullisuus turvallisuuskasvatuksen kulttuurissa. Oppilaiden vastuullisuus, turvallisuustaju ja tuottamistoiminnan riskiraja peruskoulun käsityön opetuksessa

Riskit ja riskittömyys uhkaavat yksilöitä, käsityötä ja yhteiskuntaa. Käsityökasvatukselleon haaste toimia kulttuurissa, joka tavoittelee täyttä riskittömyyttä. Käsityössä kasvatetaan kekseliäisyyteen ja varautumaan sen aiheuttaman riskin kohtaamiseen sekä ottamaan siitä vastuuta. Tämän tutkimuksen tehtävänä on riskivastuullisuuden mallin rakentamiseksi selvittää, kuinka oppilaiden vastuullisuus selittää riskirajaa käsityön turvallisuuskasvatuksen kulttuurissa. Välinearvojen saavuttamiseksi on siedettävä välineriskiä, joka ei ylitä turvallisuuskulttuurin riskirajaa. Välinearvot ovat välineiden laatua lisääviä ominaisuuksia, joilla pyritään peittämään välineriskejä. Siedettävän riskin rajan ratkaisemiseen tarvitaan tietoa käsityön tuottamisesta ja todellisuutta havainnoivien tiedonalojen tietoa. Viime kädessä ratkaisu tehdään rakentavalla ajattelulla, johon kuuluu välinearvojen tavoittelua ohjaava käsityötaju ja välineriskeihin varautumista ohjaava turvallisuustaju. Käsityössä onnistuminen kannustaa kohti uusia haasteita ja epäonnistumisen riski asettuu mittasuhteisiinsa. Kekseliäässä käsityön kulttuurissa kokeillaan omia ja ympäröivän todellisuuden mahdollisuuksia ottamalla oivaltaen riskejä, jotka saavat aikaan rakentavan kokemuksen riskistä. Käsityö on riskioivallusten oppiaine. Tutkimustehtävän toteuttamiseksi tässä tutkimuksessa rakennetaan uusi riskivastuullisuuden malli, jossa vastuullisuus selittää riskirajaa. Mallin vastaavuutta selvitetään valtakunnallisesti peruskoulun käsityön 6. ja 9. luokan käsityön opetuksessa (n = 393). Aineisto on analysoitu rakenneyhtälöanalyysein konfirmatorisella faktorianalyysilla ja polkumallinnuksella. Tutkimusaineisto ja riskivastuullisuuden malli vastaavat toisiaan. Vastuullisuuden selitysosuus turvallisuustajun ja käsityötajun ratkaisemasta riskirajasta on mallin mukaan 35 %. Oppilaat osoittivat tuntevansa oman tuottamisensa vaikutuksia ja vastuuta niistä. Vastuullisuus osoittautui tärkeäksi riskirajan selittäjäksi, joten käsityön turvallisuuskasvatuksen kulttuuri voi kohota uudelle tasolle riskivastuulliseksi. Käsityön turvallisuuskasvatus on kokonaisvaltaista turvallisuustajun kasvatusta. Riskivastuullisuus luo turvallisuuskulttuuriin yhteisen käsityksen siedettävän riskin rajasta. Oppilaiden mahdollisuuksia kekseliääseen tutkivaan tuottamiseen on vahvistettava eikä rajoitettava. Riskivastuullisessa käsityön turvallisuuskasvatuksen kulttuurissa opettajan tehtävänä ei ole estää mitään tapahtumasta vaan saada mahdollisimman paljon tapahtumaan, sillä vastuullisuus kasvaa vastuuta ottamalla. Se on kasvatuksen – käsityökasvatuksen – keino turvallisuustyössä.

Budjetointikäytännöt ja niiden kehittäminen vakuutusalalla

Budjetoinnin toimivuus jäykkänä suunnitteluprosessina kyseenalaistetaan tämän päivän nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Lisäksi sen merkitys johtamisen välineenä on ristiriitainen, eikä se välttämättä palvele strategisia tavoitteita. Perinteistä budjetointia kritisoivat tahot ovat kehittäneet uusia budjetointimenetelmiä, kuten toimintopohjaisen budjetoinnin ja Beyond budgeting -menetelmän. Tutkimuksessa haastateltiin kolmea vakuutusyhtiötä, tavoitteena on selvittää budjetoinnin merkitys vakuutusyhtiön talouden suunnittelussa ja kartoittaa kehitystarpeita taloussuunittelun toteuttamiselle ottaen huomioon toimialan erityispiirteet ja vaatimukset sekä ulkoinen toimintaympäristö. Tutkitut vakuutusyhtiöt kokivat käyttämänsä perinteisen vuosibudjetoinnin hyvänä taloussuunnittelun välineenä. Säätelyn kohteena olevilta vakuutusyhtiöiltä vaadi-taan tarkkaa pitkän tähtäimen talouden suunnittelua. Ulkoinen toimintaympäristö on ollut viime vuodet vakaa mahdollistaen taloussuunnittelun onnistumisen perinteisen vuosibudjetin keinoin.