Valoa itään? : Kansanlähetys ja Neuvostoliitto 1967-1973

Light to the East? The Finnish Lutheran Mission and the Soviet Union 1967 1973 The Cold War affected the lives of Christian churches, especially in Europe. Besides the official ecumenical relations between east and west, there existed unofficial activity from west to east, such as smuggling Bibles and distributing information about the severe condition of human rights in the USSR. This study examines this kind of unofficial activity originating in Finland. It especially concentrates on the missionary work to the Soviet Union done by the Finnish Lutheran Mission (FLM, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys) founded in 1967. The work for Eastern Europe was organised through the Department for the Slavic Missions. FLM was founded within the Evangelical Lutheran Church of Finland, but it was not connected to the church on an organisational level. In addition to the strong emphasis on the Lutheran confession, FLM presented evangelical theology. The fundamental work of the Department for the Slavic Missions was to organise the smuggling of Bibles and other Christian literature to the Soviet Union and other countries behind the iron curtain. They also financed several Christian radio programmes produced and aired mainly by the international Trans World Radio. The Department diversified its activity to humanitarian help by distributing material help such as clothes and shoes to the unregistered evangelical and baptist groups, which were called the underground churches . In Finland the Department focused on information services. It published its own magazine, Valoa idässä (Light in the East), 5 to 6 times per year. Through the magazine and by distributing samizdat material received from the unregistered Christian groups, it discussed and reported the violations of human rights in the Soviet Union, especially when the unregistered Christian groups were considered the victims. The resistance against the Soviet Union was not as much political but religious: the staff of the Department were religious and revivalist young people who thought, for instance, that communism was in some way an apocalyptic world power revealed in the Bible. Smuggling Bibles was discussed widely in the Finnish media and even in parliament and the Finnish Security Police (SUPO, Suojelupoliisi) and in the Lutheran Church. From the church s point of view, this kind of missionary work was understandable but bothersome. Through their ecumenical connections, the bishops knew the critical situation of churches behind the iron curtain very well, but wanted to act diplomatically and cautiously to prevent causing harm to ecumenical or political relations. The leftist media and members of parliament especially accused the work of the Department of being illegal and endangering relations between Finland and the Soviet Union. SUPO did not consider the work of the Department as illegal activity or as a threat to Finnish national security.

"Mikä ihana kuva: isä, äiti ja lapset Herran työssä" : Lähetystyöntekijöiden perhe-elämä Kiinassa 1910- ja 1920-luvuilla

Tutkimukseni käsittelee Suomen Lähetysseuran Kiinan-työssä olleita perheitä vuosina 1915–1928. Enemmistö tuolloin SLS:n lähetystössä olleista läheteistä oli perheellisiä, ja perheiden elämäntilanteet lähetyskentällä vaikuttivat koko SLS:n yhteisön työmahdollisuuksiin. Tutkimukseni kohdehenkilöt ovat Signe ja Väinö Kantele sekä Inkeri ja Toivo Koskikallio perheineen, ja he edustavat sitä kokonaisuutta, jonka perheelliset lähetit Kiinassa muodostivat. Tutkin pro gradu -työssäni, millaista lähetystyöntekijöiden perhe-elämä oli lähetyskentällä. Kysyn myös, miten lähetystyö vaikutti perheeseen, ja miten perhe vaikutti lähetystyön tekemiseen. Lisäksi selvitän, miten kiinalainen kulttuuri vaikutti lähettiperheiden elämään. Tutkimukseni tärkeimmät lähteet ovat Signe Kanteleen kirjeet omaisilleen sekä Inkeri Koskikallion kirjeet ja päiväkirjat. Lähetyshistoriaa ei ole aiemmin tutkittu perheen näkökulmasta, joten tutkimus on hyvin aineistolähtöinen. Tärkeimpään käyttämääni kirjallisuuteen kuuluvat SLS:n Kiinan-työn historiaan sekä naislähetystyöntekijöihin liittyvät tutkimukset. Lähetystyöntekijät solmivat Kiinassa keskenään useita avioliittoja. Jotkut läheteistä olivat avioituneet jo Suomessa. SLS:n johtokunta kontrolloi lähettien avioliittoja ja myös perheiden lapsia, joten perhe ei ollut pelkästään lähettien yksityisasia. 1910- ja 1920-luvut olivat erityisen lapsirikasta aikaa, mikä vaikutti merkittävästi SLS:n Kiinan-yhteisön toimintaan. Joihinkin perheisiin oli syntynyt lapsia jo Suomessa ja lähetyskentällä perheisiin syntyi tutkimusajankohtana 26 lasta. Monet lähettiperheiden haasteista liittyivät lähetystyön ja perhe-elämän yhdistämiseen. Perheenäideillä oli vahva lähetyskutsumus, mutta raskaudet, synnytykset ja elämä pienten lasten kanssa rajoittivat naisten työskentelymahdollisuuksia ja aiheuttivat rooliristiriitoja. Perheen arjessa haasteena oli myös perheenisän poissaolo lähetystyöhön liittyneiden matkojen takia. Erityisesti tuolloin korostui lähetysasemalla asuneiden muiden suomalaisten läsnäolon tärkeys, vaikka SLS:n yhteisön tiiviys myös rajoitti perheiden yksityisyyttä. Perhe-elämällä oli SLS:n tuki, sillä monien muiden protestanttisten lähetysseurojen tavoin SLS kannusti perheellisiä lähettejään hyödyntämään perhettään evankelioimistyössä ja toimimaan kristityn perheen esimerkkinä paikallisille. Perheen esimerkillisyyteen kannustamisesta huolimatta Suomen Lähetysseura oli virallisissa julkaisuissaan vaitonainen perhetapahtumien vaikutuksesta työhön lähetyskentällä. Työn tukijat haluttiin vakuuttaa työn häiriöttömyydestä, vaikka todellisuus Kiinassa oli ajoittain toinen. Perheenäitien ja lasten sairastelut pakottivat perheenisiä välillä vähentämään tai lopettamaan työskentelyä. Lähetit myös menettivät Kiinassa lapsia ja puolisoita, mikä luonnollisesti vaikutti lähettiyhteisön toimintaan. Suomalaisvanhemmat kokivat perhe-elämän kiinalaisen kulttuurin keskellä ajoittain haasteelliseksi. Ristiriitatilanteita aiheuttivat kiinalaisten erilaiset elintavat ja esimerkiksi suomalaisten mielestä kyseenalainen lastenhoito- ja kasvatuskulttuuri. Suomalaisperheiden elämä Kiinassa oli joiltain osin samanlaista kuin heidän aikakautenaan Suomessa, mutta lähetystyö ja kiinalainen kulttuuri toivat siihen oman erikoisleimansa. Elämä perheenä lähetystyössä sisälsi paljon ulkoapäin tulleita ja sisäisiä haasteita. Lähetit kertoivat näistä haasteista, mutta korostivat myös vahvaa hengellistä kutsumustaan, tyytyväisyyttään elämäänsä sekä perheensä onnellisuutta.

Living Poetically in the Modern Age : The Situational Aspects of Kierkegaard's Thought

How did Søren Kierkegaard (1813 1855) situate the human subject into historical and social actuality? How did he take into consideration his own situatedness? As key for understanding these questions the research takes the ideal of living poetically that Kierkegaard outlined in his dissertation. In The Concept of Irony (1841) Kierkegaard took up this ideal of the Romantic ironists and made it into an ethical-religious ideal. For him the ideal of living poetically came to mean 1) becoming brought up by God, while 2) assuming ethical-religiously one s role and place in the historical actuality. Through an exegesis of Kierkegaard s texts from 1843 to 1851 it is shown how this ideal governed Kierkegaard s thought and action throughout his work. The analysis of Kierkegaard s ideal of living poetically not only a) shows how the Kierkegaardian subject is situated in its historical context. It also b) sheds light on Kierkegaard s social and political thought, c) helps to understand Kierkegaard s character as a religious thinker, and d) pits his ethical-religious orientation in life against its scientific and commonsense alternatives. The research evaluates the rationality of the way of life championed by Kierkegaard by comparing it with ways of life dominated by reflection and reasoning. It uses Kierkegaard s ideal of living poetically in trying to understand the tensions between religious and unreligious ways of life.

Yhteisöllisyys juutalaisessa kansallisuusajattelussa ja Israelin valtion itsenäisyysjulistuksessa

The Idea of Community in the Jewish National Thinking and in the Proclamation of Independence The aim of this study is to clarify the idea of community in the Jewish national thinking and in the Proclamation of Independence of the State of Israel in 1948. The method is the community analysis. The values of the culture are studied by two- and threefold dimensions on the arena. On the field of that arena one can find the society of order, the society of pressure, the societies made by mosaics and the societies that are breaking apart. The community way of behaving means, that the individuals voluntarily follow common values. The earliest Jewish ideals elevated the concept of unity among the people. The reality in the society was different especially in Roman times when the religious and national thinking was fragmented into four different main views. During the Diaspora the religious tradition mostly warned against pursuing a Jewish state, but many forms of Anti-Judaism and the new national thinking in the nineteenth century created the Zionist movement. The religious Jewish people did not rely on the earthy nationalism and when some of them later chose Zionism, they stressed the religious aspects in governing the state. The cultural Zionists preferred a slower and more low key spiritual way of change. The Revisionists saw no alternatives but to use military force. Many in the majority, the Labour movement, hoped that the progress brought to the region by Zionism would change the minds of opponents. The general appearance of the proclamation is optimistic. It characterizes national and political unity gathering people who think differently and who come from different factions of the Jewish political and cultural orientation. These people can be placed on different corners in the community analysis. The proclamation concentrates on state and administrative points of view. It aims at a state for the Jews, and the Jewishness of the state is more clearly seen in later legislation. The hope for co-operation from all sides was clearly articulated. The central aim was the security of the Jews. The proclamation has a community quotation because it aimed to build up a net of cooperation. The vision of building a nation of their own is balanced by the collaboration with the Arabs and the international community. In the same roclamation the individual civil rights are side by side with the Prophets thoughts about peace and justice. The Proclamation describes a society of a good order which aims at uniting the people. In the midst of grave difficulties a noble proclamation of national and international co-operation was created. It was not taken for granted that the ideals would be realized. The care of the national homeland could become egocentric nationalism and the attention to the Prophets heritage could turn to emphasizing strict religious rules or to isolation from others. The emphasis of civil rights could turn to assimilation or in other words to other kinds of values in their own country.

Pitfalls in the Treatment of Persons with Dementia

Pitfalls in the treatment of persons with dementia Persons with dementia require high-quality health care, rehabilitation and sufficient social services to support their autonomy and to postpone permanent institutionalization. This study sought to investigate possible pitfalls in the care of patients with dementia: hip fracture rehabilitation, use of inappropriate or antipsychotic medication, social and medicolegal services offered to dementia caregiving families. Three different Finnish samples were used from years 1999-2005, mean age 78 to 86 years. After hip fracture operation, the weight-bearing restriction especially in group of patients with dementia, was associated with a longer rehabilitation period (73.5 days vs. 45.5 days, p=0.03) and the inability to learn to walk after six weeks (p<0.001). Almost half (44%) of the pre-surgery home-dwellers with dementia in our sample required permanent hospitalization after hip fracture. Potentially inappropriate medication was used among 36.2% of nursing home and hospital patients. The most common PIDs in Finland were temazepam over 15 mg/day, oxybutynin, and dipyridamole. However, PID use failed to predict mortality or the use of health services. Nearly half (48.4%) of the nursing home and hospital patients with dementia used antipsychotic medication. The two-year mortality did not differ among the users of conventional or atypical antipsychotics or the non-users (45.3% vs.32.1% vs.49.6%, p=0.195). The mean number of hospital admissions was highest among non-users (p=0.029). A high number of medications (HR 1.12, p<0.001) and the use of physical restraints (HR 1.72, p=0.034) predicted higher mortality at two years, while the use of atypical antipsychotics (HR 0.49, p=0.047) showed a protective effect, if any. The services most often offered to caregiving families of persons with Alzheimer s disease (AD) included financial support from the community (36%), technical devices (33%), physiotherapy (32%), and respite care in nursing homes (31%). Those services most often needed included physiotherapy for the spouse with dementia (56%), financial support (50%), house cleaning (41%), and home respite (40%). Only a third of the caregivers were satisfied with these services, and 69% felt unable to influence the range of services offered. The use of legal guardians was quite rare (only 4.3%), while the use of financial powers of attorney was 37.8%. Almost half (47.9%) of the couples expressed an unmet need for discussion with their doctor about medico-legal issues, while only 9.9% stated that their doctor had informed them of such matters. Although we already have many practical methods to develop the medical and social care of persons with AD, these patients and their families require better planning and tailoring of such services. In this way, society could offer these elderly persons better quality of life while economizing on its financial resources. This study was supported by Social Insurance Institution of Finland and part of it made in cooperation with the The Central Union of the Welfare for the Aged, Finland.

Hyvinvointivaltion pelastamisella huonosti voivia eläkeläisiä? – mediakeskustelua vuoden 2009 eläkeiän nostopäätöksestä

This thesis examines the media debate on pensions. The case analysed in the thesis is the debate that sharpened after the Finnish government made the decision to raise the retirement age. The analysed data consists of articles published in the printed media during one month after the decision was made on 24th of February in 2009. The aim of the study is to describe how the decision is argued about by different positions of speakers and how retirement is justified from the perspective of the individual. Furthermore, the purpose is to discover different ways of discussing the pensioner. The theoretical frame for this study is social constructivism, which understands reality as socially constructed with language. From this perspective, media texts can be seen as one form of shaping reality. The data is analysed by using different methods. Thematisation is used to discover the key topics, and quantification is used to examine the prevalence of different arguments. The method in which the speaker’s ways of speaking is analysed in different participant categories I call “a speaker position analysis”. The debate around the decision to raise the retirement age highlight the power struggle both between the government and the opposition as well as the government and employee unions. One thing all discussants agree is the need to raise the retirement age. From the individual's perspective, retirement is justified mostly with hard working conditions and inadequacy of health. The pensioner's image is appearing gloomy in most discourses. Prevailing discourses are seeing a pensioner either sick and tired or someone who is not good for work and has lost his dignity. The debate around the decision is intertwined around the concepts of welfare state and individual's well-being. In the postmodern society, human preferences are individualised. Welfare state means different things to different people, as well as the individual's subjective perception of well-being is unique. These two aspects are the ones which raise the tension in the analysed media debate.

Klassisen poliittisen taloustieteen heijastuminen Intian koleratodellisuuteen 1817–1914

Tässä työssä tutkitaan sitä, heijastuiko Britanniassa vallinnut klassisen poliittisen taloustieteen ihannointi Intian koleratodellisuuteen Itä-Intian kauppakomppanian ja Englannin kruunun hallintokausilla vuosina 1817–1914. Klassinen poliittinen taloustiede oli Britanniassa eli emämaassa dominantti ideologia ja sen vaikutus etenkin Intiassa oli huomattava. Työn lähdeaineisto koostuu pääasiassa Intiassa ja Iso-Britanniassa julkaistuista koleraa käsittelevistä teoksista. Tutkimus tarjoaa oman pienen panoksensa sekä Intian siirtomaahistoriaa että siirtomaajärjestelmän toimintaa käsittelevään tutkimukseen. Työssä esitetään, miten Intian koleraepidemiat alkoivat ja levisivät kauppakomppanian kaudella, miten kruunun alaisuuteen siirryttäessä Intiaan rakennettiin omanlaisensa koleratodellisuus ja -teoria ja miten todellisuus vasta hieman ennen 1900-luvun vaihdetta alkoi yhdentyä muun maailman koleratodellisuuden kanssa. Tutkielmasta voidaan päätellä klassisen poliittisen taloustieteen ajatusten heijastuneen Intian koleratodellisuuteen. Intian rooli raaka-aineiden tuottajana ja myöhemmin myös valmiiden tuotteiden markkinakenttänä heijastui sekä karanteenien vastustamisena että Euroopassa hyviksi todettujen koleraa ehkäisevien keinojen soveltamatta jättämisenä. Investoiminen Intian sosiaali- ja terveyssektorille ei sopinut klassisen poliittisen taloustieteen ihanteisiin, jotka painottivat markkinoiden toimintaan puuttumattomuutta ja näkymättömän käden kaikille jakamaa hyvinvointia. Kauppakomppanian kaudella puuttumattomuutta voitiin perustella yritysmäisellä toiminnalla, johon ei kuulut valtiolle kuuluvien tehtävien hoitaminen. Kruunun alaisuuteen siirtymisen myötä tilanne kuitenkin muuttui. Valtiolla oli suuremmat velvollisuudet kansalaistensa hyvinvointia kohtaan, joten kruunu joutui perustelemaan toimimattomuuttaan painokkaammin. Suurten sosiaalisektorin investointien ja karanteenien välttämiseksi Intiaan luotiin aivan oma koleratodellisuutensa, jonka mukaan kolera ei tarttunut ihmisestä toiseen, eikä sen leviämistä voinut estää, sillä se syntyi maasta nousevista höyryistä ja kulki tuulten mukana. Vääristynyt teoriapohja johti vääristyneeseen todellisuuteen. Epätietoisuus kolerasta ja sen hoidosta säilyi Intiassa 1800-luvun lopulle asti. Britannia hyväksyi saksalaisen epidemiologin, Robert Kochin esittämän bakteeriteorian vasta, kun Koch ja muu maailma totesivat, etteivät merille asetetut karanteenit enää pystyneet ehkäisemään koleran leviämistä. Merten ja kaupankäynnin vapaus ei tällöin enää ollut uhattuna, eikä Britannian siis koskaan tarvinnut luopua siirtomaajärjestelmälle niin olennaisesta tavaroiden liikkumisen esteettömyydestä.

Kotimaisen 2000-luvun draamaelokuvan ja yhteiskunnallisen todellisuuden suhteesta

Pro gradu -työni käsittelee kotimaisen 2000-luvun draamaelokuvan ja suomalaisen henkisen tilan suhdetta. Lähden liikkeelle Pekka Himasen pohtimasta 2010-luvun suomalaisesta näkymästä ja tarkastelen, millä tavoin kotimainen elokuva suhteutuu siihen: heijasteleeko elokuva sitä todellisuutta, jossa nykyajan kollektiivinen suomalaisuus tulee rakennetuksi? Tarkoitukseni on selvittää, millaiset mahdollisuudet kotimaisella elokuvatarinalla on projektissa, johon Himanen viittaa käsitteellään hyvinvointiyhteiskunta versio 2. Tässä mallissa keskeisellä sijalla on yhteiskunnallinen hyvinvointi korkean kulttuurisen kukoistuksen voimin. Tutkielmassani pohjaan Aristoteleen tarina-analyysiin, jota laajennan uudemman amerikkalaisen perinteen valossa. Dramaturgisten elementtien erittelyn lisäksi hahmotan suuremman kokonaisuuden suomalaisen henkisen kulttuurin tilasta. Sovellan sekä aristoteelisuutta että nykyfilosofien ja -psykologien käsityksiä ajan hengestä kotimaiseen elokuvaan tarina-analyysin keinoin. Analyysissa hahmotan kotimaisesta nykydraamasta yhteiskunnallisesta tilasta kertovia suuntaviivoja. Pohdin, millä tavoin koettu todellisuus tulee elokuvatarinoissa hyödynnetyksi ja millaisia ratkaisumalleja tarinat tarjoavat todellisuuteen kiinnittyvälle katsojalle. Johtopäätöksissä esittelen klassisen kaavan potentiaalia voimauttavan elokuvakokemuksen aikaansaamiseksi. Keskusteluosassa palaan henkisen tilan pohdintaan. Käyn läpi yhteiskunnallisten vaikuttajien arvioita elokuvataiteen nykytilasta ja tulevaisuudesta sekä nostan esiin ajatuksia ydintarinasta. Lopuksi painotan omaa näkemystäni tarinan mahdollisuuksista Himasen visioiman uudenlaisen hyvinvointiyhteiskunnan synnyttämiseksi.

Philosophy as a Path to Happiness : Attainment of Happiness in Arabic Peripatetic and Ismaili Philosophy

The aim of the dissertation is to explore the idea of philosophy as a path to happiness in classical Arabic philosophy. The starting point is in comparison of two distinct currents between the 10th and early 11th centuries, Peripatetic philosophy, represented by al-Fārābī and Ibn Sīnā, and Ismaili philosophy represented by al-Kirmānī and the Brethren of Purity. They initially offer two contrasting views about philosophy in that the attitude of the Peripatetics is rationalistic and secular in spirit, whereas for the Ismailis philosophy represents the esoteric truth behind revelation. Still, they converge in their view that the ultimate purpose of philosophy lies in its ability to lead man towards happiness. Moreover, they share a common concept of happiness as a contemplative ideal of human perfection, which refers primarily to an otherworldly state of the soul s ascent to the spiritual world. For both the way to happiness consists of two parts: theory and practice. The practical part manifests itself in the idea of the purification of the rational soul from its bodily attachments in order for it to direct its attention fully to the contemplative life. Hence, there appears an ideal of philosophical life with the goal of relative detachment from the worldly life. The regulations of the religious law in this context appear as the primary means for the soul s purification, but for all but al-Kirmānī they are complemented by auxiliary philosophical practices. The ascent to happiness, however, takes place primarily through the acquisition of theoretical knowledge. The saving knowledge consists primarily of the conception of the hierarchy of physical and metaphysical reality, but all of philosophy forms a curriculum through which the soul gradually ascends towards a spiritual state of being along an order that is inverse to the Neoplatonic emanationist hierarchy of creation. For Ismaili philosophy the ascent takes place from the exoteric religious sciences towards the esoteric philosophical knowledge. For Peripatetic philosophers logic performs the function of an instrument enabling the ascent, mathematics is treated either as propaedeutic to philosophy or as a mediator between physical and metaphysical knowledge, whereas physics and metaphysics provide the core of knowledge necessary for the attainment of happiness.

Archaeology and authenticity

In this master s thesis, I have discussed the question of authenticity in postprocessual archaeology. Modern archaeology is a product of the modern world, and postprocessual archaeology in turn is strongly influenced by postmodernism. The way authenticity has been understood in processual archaeology is largely dictated by the modern condition. The understanding of authenticity in postprocessual archaeology, however, rests on notions of simulation and metaphor. It has been argued by postprocessual archaeologists that the past can be experienced by metaphor, and that the relationship between now and then is of a metaphorical kind. In postprocessual archaeology, authenticity has been said to be contextual. This view has been based on a contextualist understanding of the meanings of language and metaphor. I argue that, besides being based on metaphor, authenticity is a conventional attribute based on habits of acting, which in turn have their basis in the material world and the materiality of objects. Authenticity is material meaning, and that meaning can be found out by studying the objects as signs in a chain of signification called semiosis. Authenticity therefore is semiosis.

Mitä on olla yksinäinen? Tutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä.

Tutkimuksessani kysyn, mitä on olla yksinäinen. Tutkimuskohteenani ovat seitsemän- ja kahdeksankymppiset päi-jäthämäläiset, joille yksinäisyys on arkipäivää. Tutkimukseni kontekstina toimii arkielämä, johon tutkimuskysymykseni kietoutuvat. Selvitän, millaisia tekijöitä yksinäisyyden taustalla on, miten yksinäisyys sitä kokevan arjessa ilmenee ja millaisia suhtautumistapoja ja mahdollisia ratkaisukeinoja yksinäisyyttä kokevalla on. Tutkimuksessani hyödynnän sekä määrällistä että laadullista tutkimusotetta. Tutkimusaineistoina käytän kahta erilaista, mutta samoja ihmisiä koskevaa aineistoa: Ikihyvä Päijät-Häme -seurantatutkimuksen kyselyaineistoa sekä keräämääni haastatteluaineistoa. Kyselyaineisto ja sen analyysi johdattavat minut varsinaiseen tutkimusprosessiin. Sen avulla tarkastelen, missä määrin päijäthämäläiset ikääntyvät kokevat yksinäisyyttä ja kenellä sitä erityisesti esiintyy. Tutkimukseni pääosassa oleva haastatteluaineisto koostuu kymmenen seurantutkimukseen osallistuneen ikääntyvän haastattelusta. Lomakevastauksissaan he olivat kertoneet olevansa usein tai jatkuvasti yksinäisiä. Haastateltavien joukossa on sekä miehiä että naisia. He asuvat eri puolilla Päijät-Hämettä: kaupungin keskustassa, lähiöissä, taajamissa tai maaseutumaisemissa. Haastattelut toteutin pääosin haastateltavien kotonaan, mikä mahdollisti kurkistamisen heidän arkeensa. Tapaamisissamme tekemiäni havaintoja olen kirjannut tutkimuspäiväkirjaani, jota hyödynnän tutkimuksessani. Haastatteluaineiston analyysissä käytän temaattista lähestymistapaa. Sisällönanalyysin avulla etsin vastauksia tutkimuskysymyksiini ja hahmottelen kuvaa siitä, mitä on olla yksinäinen. Yksinäisyyden taustalta paikannan erilaisia elämänhistoriaan ja -tilanteeseen liittyviä tekijöitä, joita kutsun menetetyiksi ja toteutumattomiksi ihmissuhteiksi sekä toimijuuden ja osallisuuden kaventumiseksi. Valtaosa haastateltavista on kohdannut yksinäisyyden vasta vanhemmiten tai yksinäisyyskokemukset ovat syventyneet iän myötä. Osalle yksinäisyys on ollut elämänmittaista. Jokapäiväisessä elämässä yksinäisyys saa merkityksensä varsin konkreettisten tilanteiden kautta: esimerkiksi kotitöitä tehdessä tai nukkumaan mennessä. Yksinäisyys ilmenee erilaisina tunteina kuten suruna, ikävänä, ahdistuksena sekä kokemuksena juurettomuudesta. Sillä on myös fyysisiä seurauksia. Yksinäiset ajatukset saavat levottomaksi ja saamattomaksi, jolloin arjesta selviytyminen tuntuu vaikealta. Useimmille, ja useimmiten arki on konkreettista yksinoloa, mutta passiivista yksinäisenkään arki ei ole. Päivien kulkua rytmittävät rutiinit, joihin sisältyy muun muassa kotitöitä, ulkoilua ja harrastamista yksin tai porukassa. Yksinäisyyteen on sekä sopeuduttu että pyritty vaikuttamaan. Parhaiten sopeutuminen on onnistunut etsimällä yksinäisyydelle luonnolliselta tuntuva selitys, jollaisena ikääntyminen useimmille näyttäytyy. Tällöin yksinäisyyteen ei koeta voivan itse juuri vaikuttaa. Ratkaisukeinojakin on etsitty: uusia ihmissuhteita on pyritty luomaan menetettyjen tai puutteellisten tilalle. Yksinäisessä arjessa toisenlainen todellisuus on läsnä menneisyyden muistojen tai tulevaisuuden haaveiden kautta.

Kysymys esineellisyydestä : Georg Lukácsin esineellistymisteoria ja Martin Heideggerin fundamentaaliontologia

Käsilläolevan tutkielman aiheena on esineellistymisen käsite. Sitä tarkastellaan yhtäältä sellaisena kuten se esitetään Georg Lukácsin (1885-1971) teoksessa Historia ja luokkatietoisuus (1923), toisaalta kuten sitä koskeva teoria on luettavissa esiin Martin Heideggerin (1889-1976) läpimurtoteoksesta Oleminen ja aika (1927). Molemmat ajattelijat pyrkivät teoksissaan rakentamaan kokonaisvaltaista tulkintaa länsimaisen ajattelun ja toiminnan taipumuksesta tulkita todellisuus esineellisenä (dinglich), so. eletystä elämästä ja toiminnasta irrallisena olioiden (Dinge) maailmana. Sekä Lukács että Heidegger pyrkivät osoittamaan, että esineellistyneen todellisuuden ontologisena perustana toimii inhimillisen praktisen toiminnan kenttä, josta käsin esineellistävät ja objektivoivat suhtautumistavat todellisuuteen voivat vasta jälkikäteisesti syntyä. Molemmille ajattelijoille esineellisyyden muodostuminen ontologiaa hallitsevaksi tulkinnaksi todellisuuden luonteesta edellyttää myös tietynlaisia sosiaalisen olemisen rakenteita. Tutkielmassa tehdään vertailevaa käsiteanalyysia Lukácsin ja Heideggerin teoreettisten diskurssien välillä. Tavoitteena on rakentaa mahdollisuutta lukea mainittuja filosofeja saman, modernille olemassaololle keskeisen ontologisen sekä eksistentiaalisen ongelman tarkastelijoina. Toisaalta vertaileva lähestymistapa pyrkii myös tuomaan esiin olennaisia ja perustavia eroja Lukácsin marxilaisen ja Heideggerin fundamentaaliontologisen orientaation välillä. Tutkielmassa pyritäänkin osoittamaan, että Heideggerin fundamentaaliontologia ei tarkastele kauppatavaran rakennetta eikä sosiaalisen vaihdon prosesseja marxilaisesta näkökulmasta riittävällä tavalla, kun taas Lukácsin teoreettinen projekti tulee edellyttäneeksi tuottavaan subjektiviteettiin pohjautuvan ontologisen perusasenteen. Tämä ontologinen positio voidaan puolestaan kritisoida hedelmällisesti heideggerilaisesta näkökulmasta. Viime kädessä tutkielma pyrkii avaamaan esineellistymisteorioiden vertailun kautta kysymyksen länsimarxilaisen materialistisen dialektiikan ja Heideggerin fenomenologisen ontologian välisestä suhteesta.

Francis Watsonin teologinen hermeneutiikka

Tämän tutkimuksen tehtävänä on selvittää Francis Watsonin käsitys teologisesta hermeneutiikasta. Tutkielmassa käytetään kolmea tarkentavaa tutkimuskysymystä: Miten Watson hahmottaa tieteellisen raamatuntutkimuksen ja Raamatun teologisen tulkinnan suhteen? Miten Watson näkee raamatuntutkimuksessa historiallisen ja kirjallisen lähestymistavan suhteen toisiinsa? Miten Watson suhtautuu postmodernismiin teologisessa hermeneutiikassaan? Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Watsonin teologista hermeneutiikkaa ei ole tutkittu suomeksi ennen tätä työtä ja kansainvälistäkin tutkimusta aiheesta on hyvin vähän. Sen vuoksi tutkimuksessa on pyritty käsittelemään Watsonin teologista hermeneutiikkaa mahdollisimman kattavasti, mutta samalla on jouduttu rajaamaan työn ulkopuolelle osa Watsonin käsittelemistä teemoista, kuten Raamatun feministinen kritiikki ja VT:n ja UT:n suhde. Tutkimuksen päälähteinä ovat Watsonin kirjat Text, Church and World ja Text and Truth, joissa hän analysoi modernia historiallis-kriittistä raamatuntutkimusta, postmodernismia ja kirjallista lähestymistapaa Raamattuun. Watson kritisoi niissä näkemiään ongelmia ja kritiikkinsä pohjalta rakentaa omaa teologista hermeneutiikkaansa. Toissijaisina lähteinä tutkimuksessa on useita Watsonin artikkeleja, jotka tuovat lisävalaistusta Watsonin hermeneuttiseen ajatteluun. Päälähteiksi valitut teokset ja toissijaisiksi lähteiksi valitut artikkelit kattavat laajasti Watsonin hermeneutiikkaa käsittelevät kirjoitukset. Johdannon ja loppukatsauksen lisäksi tutkimus on jaettu neljään päälukuun. Tutkielman toisessa luvussa selvitetään Watsonin näkemys tieteellisen raamatuntutkimuksen ja Raamatun teologisen tulkinnan suhteesta ja havaitaan, että Watsonin mukaan raamatuntutkimuksen tulisi palvella teologista tulkintaa. Watson näkee ongelmallisena modernin raamatuntutkimuksen taipumuksen pitää erillään raamatuntutkimus ja -tulkinta ja luoda vastakkainasetteluja yliopiston ja kirkon, eksegetiikan ja systemaattisen teologian sekä neutraalin ja teologisen tulkinnan välille. Kolmannessa luvussa tarkastellaan Watsonin kritiikkiä historiallis-kriittistä tutkimusta kohtaan ja hänen perustelujaan päätökselle käyttää raamatuntulkinnassa ensisijaisesti tekstien lopullista, kanonista muotoa. Watson tukeutuu perusteluissaan Brevard Childsin kanoniseen lukutapaan ja tekstien yhteisölliseen käyttöön. Havaitaan, että Watson kuitenkin kritisoi kanonista lukutapaa sekä formalismista että sen teologisista sidonnaisuuksista. Watson hakee tukea myös Hans Frein narratiivisesta lähestymistavasta, jota Watson samalla kritisoi totuuskysymyksen ohittamisesta. Lopuksi käsitellään Watsonin yritystä liittää tekstin maailma ja sen taustalla oleva sosio-poliittinen todellisuus toisiinsa. Neljännessä luvussa käsitellään Watsonin yritystä yhdistää historiallinen ja kirjallisuustieteellinen lähestymistapa Raamatun teksteihin. Havaitaan, että Watsonin mielestä historiallis-kriittinen tutkimus polkee paikallaan ja siksi tarvitaan kirjallinen lähestymistapa, joka painottaa tekstin lopullista muotoa. Luvussa osoitetaan, ettei Watson kuitenkaan halua korvata puhtaasti historiallista lähestymistapaa puhtaasti kirjallisuustieteellisellä lähestymistavalla, sillä hän näkee ongelmallisena myös narratiivisen kritiikin taipumuksen käsitellä raamatunkertomuksia fiktiivisinä narratiiveina. Watson pyrkii ratkaisemaan ongelman yhdistämällä historiallisen ja kirjallisuustieteellisen lähestymistavan toisiinsa käsittelemällä evankeliumeja kerrottuna historiana. Viidennessä luvussa selvitetään miten Watson suhtautuu postmodernismiin teologisessa hermeneutiikassaan. Siinä havaitaan, että Watson näkee postmodernismin tarjoavan hyödyllisiä näkökulmia useissa hermeneuttisissa kysymyksissä. Samalla Watson vastustaa postmodernismin näkemystä, ettei teksteillä ole yhtä määrättyä merkitystä ja postmodernin teologian taipumusta viedä Raamatun kertomukselta sen universaali merkitys. Luvussa kuitenkin osoitetaan, että Watsonin antama kuva George Lindbeckin ja Stanley Hauerwasin postmodernista teologiasta on yksipuolinen ja osittain virheellinen.

Emergenssi tieteessä ja teologiassa : Huomioita Philip Claytonin emergenssiteoriasta

Tässä työssä tarkastellaan emergenssiä luonnontieteellisenä, metafyysisenä ja teologisena käsitteenä, ja erityisesti Philip Claytonin emergenssiteoriaa. Tutkimuskohteena on Philip Claytonin kirja Mind and Emergence From Quantum to Consciousness ja tutkimusmetodina käsitteellinen analyysi. Kun emergenssiä tarkastellaan metafyysisenä teoriana, se on mahdollista nähdä fysikalismille ja dualismille vaihtoehtoisena filosofisena katsantokantana todellisuuteen. Fysikalismi on havaittavaa todellisuutta koskeva näkemys, jonka mukaan kaikki ilmiöt ovat lopulta palautettavissa fysiikkaan ja selitettävissä fysiikan käsittein. Dualismi taas on näkemys, että erityisesti ihmisen mieli ja tietoisuus ovat jotain fysikaaliseen maailmaan nähden täysin erilaista ja siitä riippumatonta. Emergenssiteoriassa maailman nähdään kehittyvänä kokonaisuutena, jossa kompleksisuuden kasvun myötä syntyy jatkuvasti uusia ominaisuuksia. Nämä ominaisuudet eivät ole palautettavissa niihin rakenteisiin, joiden pohjalta ne ovat syntyneet. Niiden syntymistä ei ole mahdollista luonnontieteellisin tai muinkaan menetelmin ennakoida. Emergenssin heikossa muodossa tämä ennakoimattomuus on vain episteeminen, tiedon mahdollisuuksiin liittyvä rajoitus, ja kausaalisia vaikutuksia esiintyy ainoastaan fysikaalisten objektien tasolla. Metafyysinen teoria edellyttää kuitenkin vahvaa emergenssiä, jossa syntyvillä ominaisuuksilla on fysikaalisesta perustastaan riippumatonta kausaalista vaikutusta. Tätä kutsutaan alaspäin -kausaalisuudeksi. Käsitys todellisuudesta on monistinen ja holistinen. Kaikki olemassa oleva on kehittynyt samasta aineksesta, mutta ei ole palautettavissa siihen. Maailmassa on ontologisesti toisistaan poikkeavia todellisuuden tasoja. Todellisuus on enemmän kuin osiensa summa. Emergenssille on tarjottu myös teologisia sovelluksia. Kun fysikalismissa uskonnolliselle uskolle ei jää tilaa ja dualismi on luonnontieteen näkökulmasta ongelmallinen, emergenssistä on etsitty filosofista viitekehystä, jossa luonnontiede ja uskonto olisivat sovitettavissa yhteen. Ensimmäisessä luvussa käsitellään fysikalismia ja dualismia ja erityisesti filosofista ja luonnontieteellistä kritiikkiä, jota niitä vastaan voidaan esittää. Toisessa luvussa tarkastellaan erilaisia mahdollisuuksia määritellä emergenssin käsite ja esitellään erityisesti Philip Claytonin käsityksiä heikosta ja vahvasta emergenssistä, emergenssistä luonnontieteissä sekä ihmismielestä fysikaaliseen maailmaan nähden emergenttinä ilmiönä. Emergenssi mainitaan monien sellaisten ilmiöiden yhteydessä, joita on pyritty tutkimaan kaaosteorian ja kompleksisuuden tutkimuksen keinoin. Työn kolmannessa luvussa pyritään antamaan kuva emergenssin suhteesta näihin teorioihin ja ylipäätään moderniin fysiikkaan. Philip Clayton on luonut emergenssiteorian pohjalta myös teologisen teorian, jossa käsitys Jumalasta luojana ja Jumalan vaikutus maailmassa pyritään sovittamaan yhteen emergentin todellisuuskäsityksen kanssa. Tätä teologista teoriaa esitellään ja arvioidaan työn neljännessä luvussa.

"Sitten pistetään Jaana-kakkulat päähän". Aikakauslehtikonseptin inkarnoituminen käytännön työprosessissa

Suomalaiset lukevat maailman eniten aikakauslehtiä. Niiden on katsottu heijastavan hyvin aikaa ja siksi lehtijuttuja on käytetty sosiologiassa paljon aineistona. Aikakauslehtiä itsessään ja niiden tekoa on tutkittu sosiaalitutkimuksen piirissä vähän. Kilpailu aikakauslehtimarkkinoilla on viime vuosina pakottanut lehdet miettimään tarkemmin kohderyhmiään ja lähes kaikilla suurilla aikakauslehdillä on tänä päivänä tarkkaan määritellyt lehtikonseptit. Konsepti sisältää muun muassa lehden päämäärät ja arvot, ymmärryksen kohderyhmästä ja journalistiset työprosessit. Näin ollen konseptilehteä siis tuotetaan, eli todellisuutta rakennetaan lukijoille vahvasti etukäteen määritellystä viitekehyksestä käsin. Sosiaalitutkimuksessa lehtijuttuja käsitellään usein ikään kuin suorina heijastuksina todellisuudesta. Sellaisia ne kuitenkin harvoin ovat, koska haastateltavat, juttujen näkökulmat ja esitystavat ovat tietoisesti muokattuja jo ideointivaiheessa konseptiin sopiviksi. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten aikakauslehden konsepti inkarnoituu käytännön työssä. Aikakauslehtiä lähestytään muodon näkökulmasta. Tutkimus käsittelee sitä, miten aikakauslehdet tuottavat todellisuutta, ei sitä millaista niiden tuottama todellisuus on. Tutkimuksessa käytetään etnografista tutkimusmenetelmää. Aineisto koostuu viiden kokouksen havainnoinnista, viidestä teemahaastattelusta, yhden jutun seuraamista idean syntyhetkestä lehtihyllyyn sekä erilaisista lehtityöhön liittyvistä dokumenteista. Tutkimuksen metodologinen lähtökohta on etnometodologinen eli laajempaan kontekstiin asetettuna konstruktivistinen. Keskeisiä käsitteitä työssä ovat lehtikonsepti ja Erving Goffmanilta alun perin peräisin oleva kehys. Aineiston kvalitatiivisessa analyysissä konseptin käyttö käytännön työssä paikantuu etenkin toimituskokouksiin, jossa toimituksen jäsenet suunnittelevat ja keskustelevat tulevista jutuista. Konsepti inkarnoituu erityisesti mallilukija- ja juttutyyppipuheessa. joissa jutuille haetaan sopivaa toteutustapaa ja näkökulmaa. Juttutyyppi vertautuu kehyksen käsitteeseen. Juttutyyppi nähdään toimituksessa sabluunana, joka määrittelee jutun sisällön ja muodon ja pohjautuu konseptiin. Se helpottaa ja nopeuttaa lehden tekoa. Mallilukijan, eli toimituksen yhdessä rakentaman lehden oletetun lukijan, avulla konseptia taotaan jatkuvasti. Mallilukija on työkalu, joka otetaan esiin silloin, kun ollaan epävarmoja jonkun aihevalinnan, henkilön tai näkökulman sopivuudesta lehteen. Konseptin käyttö on hyvin lehtikohtaista. Se käy ilmi tutkimuksessa olevasta vertailuista kahden lehden mallilukijoiden käyttötapojen välillä. Aikakauslehtiä aineistoinaan käyttävien yhteiskuntatieteilijöiden olisi hyvä perehtyä aineistoa kerätessä ja sitä analysoidessa lehtien taustalla olevaan konseptitematiikkaan, koska lehtijutut ovat tänä päivänä kaupallisen todellisuuden tuottamiskoneiston läpi käyneitä tuotteita. Yksi konsti päästä käsiksi konseptiin ulkopuolelta on perehtyä lehden lukijoiden lukuhalua ylläpitävään ristiriitaan, jonka ympärille konsepti on yleensä rakennettu. Lukijasuhdetta ylläpitävän ristiriidan voi löytää esimerkiksi purkamalla lehden sivukartan ja analysoimalla juttujen teemoja ja niiden välisiä ristiriitaisuuksia. Tutkimuksessa keskeisenä lähdekirjallisuutena on Merja Helteen ja Maija Töyryn aikakauslehden konseptointia käsittelevät artikkelit ja teokset.