Philosophy as a Path to Happiness : Attainment of Happiness in Arabic Peripatetic and Ismaili Philosophy

The aim of the dissertation is to explore the idea of philosophy as a path to happiness in classical Arabic philosophy. The starting point is in comparison of two distinct currents between the 10th and early 11th centuries, Peripatetic philosophy, represented by al-Fārābī and Ibn Sīnā, and Ismaili philosophy represented by al-Kirmānī and the Brethren of Purity. They initially offer two contrasting views about philosophy in that the attitude of the Peripatetics is rationalistic and secular in spirit, whereas for the Ismailis philosophy represents the esoteric truth behind revelation. Still, they converge in their view that the ultimate purpose of philosophy lies in its ability to lead man towards happiness. Moreover, they share a common concept of happiness as a contemplative ideal of human perfection, which refers primarily to an otherworldly state of the soul s ascent to the spiritual world. For both the way to happiness consists of two parts: theory and practice. The practical part manifests itself in the idea of the purification of the rational soul from its bodily attachments in order for it to direct its attention fully to the contemplative life. Hence, there appears an ideal of philosophical life with the goal of relative detachment from the worldly life. The regulations of the religious law in this context appear as the primary means for the soul s purification, but for all but al-Kirmānī they are complemented by auxiliary philosophical practices. The ascent to happiness, however, takes place primarily through the acquisition of theoretical knowledge. The saving knowledge consists primarily of the conception of the hierarchy of physical and metaphysical reality, but all of philosophy forms a curriculum through which the soul gradually ascends towards a spiritual state of being along an order that is inverse to the Neoplatonic emanationist hierarchy of creation. For Ismaili philosophy the ascent takes place from the exoteric religious sciences towards the esoteric philosophical knowledge. For Peripatetic philosophers logic performs the function of an instrument enabling the ascent, mathematics is treated either as propaedeutic to philosophy or as a mediator between physical and metaphysical knowledge, whereas physics and metaphysics provide the core of knowledge necessary for the attainment of happiness.

Väitöskirjan tavoitteena on tutkia ajatusta filosofiasta tienä onnellisuuteen 900-1000-lukujen arabialaisessa filosofiassa. Lähtökohtana on kahden erillisen filosofisen tradition vertailu. Aristoteelinen filosofia, jota tutkimuksessa edustavat al-Fārābī ja Ibn Sīnā, on perusasennoitumiseltaan rationalistinen ja sekulaarinen, kun taas ismailiiteille filosofia edustaa uskonnollisen ilmoituksen takana olevaa esoteerista totuutta. Traditiot kuitenkin yhtyvät siinä, että ne näkevät filosofian perimmäiseksi tehtäväksi ihmisen johdattamisen kohti onnellisuutta. Ne myös jakavat yhteisen onnellisuuskäsityksen, jossa onnellisuus ymmärretään luonteeltaan ennen kaikkea kontemplatiiviseksi ihmisen täydellistymisen tilaksi, ja sielun nousuksi materiaalisesta spirituaaliseen maailmaan. Filosofinen tie kohti onnellisuutta koostuu kahdesta osasta: teoriasta ja käytännöstä. Filosofinen käytäntö pohjautuu ihmissielun tarpeeseen vapautua ensin materiaalisista siteistään, jotta se voisi suuntautua kohti puhtaasti kontemplatiivista elämää. Näin muodostuu filosofisen elämän ihanne, jonka päämääränä on maltillisen askeettisen asenteen omaksuminen materiaalisia tarpeita kohtaan. Islamilaisessa kontekstissa sielun puhdistamisen ensisijaiset keinot muodostuvat uskonnollisen lain velvoitteista, joita kuitenkin täydentävät filosofiset puhdistautumisen metodit. Onnellisuuden tavoittelu tapahtuu kuitenkin ensisijaisesti teoreettisen tiedon hankkimisen kautta. Filosofit ymmärtävät maailman perimmäisen rakenteen uusplatonistiseksi emanaatiohierarkiaksi, jossa todellisuus laskeutuu asteittain puhtaasta spirituaalisuudesta kohti materiaalista olemassaoloa. Filosofisen tiedon tavoittelun kautta ihmissielu pyrkii palaamaan luomishierarkiaa pitkin takaisin kohti lähtöpistettään. Filosofiset tieteet kokonaisuudessaan muodostavat tien, jota pitkin sielu asteittain nousee kohti puhdasta spirituaalisuutta. Ismailiiteille teoreettinen nousu etenee eksoteerisista uskonnollisista tieteistä kohti esoteerista filosofista tietoa. Aristoteelikoille logiikka muodostaa tiedollisen nousun mahdollistavan välineen, matematiikka nähdään joko filosofiaan valmistavaksi tai fyysistä ja metafyysistä tietoa välittäväksi tieteeksi, ja fysiikka ja metafysiikka muodostavat sen tiedollisen perustan, jonka kautta sielu nousee kohti perimmäistä onnellisuuttaan.