Social capital, coping and information behaviour of long-term unemployed people in Finland

Avhandlingen studerar hur långtidsarbetslösa klarar av sin situation, hurdant socialt kapital och informationsbeteende de har, samt granskar hur de ovannämnda faktorerna är relaterade till varandra. Därtill undersöks om det finns skillnader mellan finsk- och svenskspråkiga långtidsarbetslösa på de här tre livsområdena. I undersökningen består socialt kapital av sociala relationer, deltagande i organisatoriska aktiviteter samt känslan av tillhörighet med olika grupper och samfund. Gällande informationsbeteende är fokus på vardaglig informationssökning, vilka källor som används, och hurdana problem man stöter på när man söker information. Som mest påfrestande upplevdes arbetslösheten av män, som var i början eller mitten av sin arbetskarriär. De äldre (över 55 år) verkade på många sätt klara av arbetslöshetssituationen bättre än de yngre, som drabbades hårdare av ekonomiska problem och stress. Kvinnor kunde bättre än män bibehålla en positiv inställning, de hade t.ex. starkare sociala nätverk som stöd, medan mäns sociala relationer i högre grad verkade vila på en arbetsgemenskap, som blev allt svagare i och med utdragen arbetslöshet. Yngre män upplevde också ofta att deras hälsa hade försämrats, när den för kvinnor och äldre arbetslösa i genomsnitt blev bättre. När arbetslösas bemästring av arbetslöshetssituationen, sociala relationer och informationssökning granskades, framgick att människor som var aktiva på ett livsområde också var aktiva på andra livsområden. I de flesta fall framkom inte några större skillnader mellan finsk- och svenskspråkiga arbetslösa. Beträffande informationssökning var de upplevda problemen ändå av diametralt motsatt karaktär – för svenskspråkiga åsamkade för lite tillgänglig information ofta problem, medan problemet för de finskspråkiga var att hitta det väsentliga i informationsflödet. Finskspråkiga kände sig också mera fast anknutna till sin boendemiljö och det finska samhället i stort, svenskspråkiga hade däremot i genomsnitt bredare och tätare sociala nätverk.

Sosiaalisen median mahdollisuudet ja riskit puolustusvoimissa

Sosiaalinen media on uusi ilmiö, jonka käyttö on erittäin yleistä. Tärkeä osa ilmiötä on vuorovaikutteisuus. Myös useat eri maiden sotilasorganisaatiot käyttävät sosiaalista mediaa. Tutkimuksessa tutkittiin sosiaalista mediaa sotilaallisesta näkökulmasta painopisteenä maineenhallinta. Tutkimuksen tarkoituksena oli löytää sosiaalisen mediaan liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus, jossa menetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimuksessa tutkittiin seuraavia sosiaalisia medioita: Facebook, Twitter, YouTube ja blogit. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että puolustusvoimille sosiaalisen median käyttö tarjoaa hyvän välineen tiedonhankintaan. Se mahdollistaa myös kansalaisten keskuudessa käytävien, puolustusvoimiin liittyvien keskustelujen seuraamisen siellä missä niitä käydään. Sosiaalisen median sisältöön vaikuttaminen ei ole puolustusvoimien hallinnassa tai päätettävissä, mutta osallistumalla siihen haluttua sanomaa voidaan viedä oikeaan suuntaan ja ohjata kävijöitä puolustusvoimat.fi sivustolle. Editoimattoman ja muun kuin ammattilaisen kuvaaman materiaalin käyttöönottoa tulee harkita. Sosiaalisen media käyttöön liittyy eritasoisia riskejä, mutta osa niistä on hyväksyttävissä. Sosiaalisen median mahdollisuuksia ei voi ymmärtää, jollei sitä käytä. Jos sitä käyttää, täytyy ymmärtää siihen liittyvät riskit. Puolustusvoimista tehtyjä televisiosarjoja ei hyödynnetä johdonmukaisesti. Sarjoista käytävä keskustelu tapahtuu puolustusvoimien ulkopuolella. Sosiaalista mediaa tultaneen käyttämään tulevaisuudessa yhä enemmän mitä erilaisimmissa käyttötarkoituksissa. Puolustusvoimat ei voi olla ulkona tästä kehityksestä. Kaikki suomalaiset eivät käytä sosiaalista mediaa. Yhdenvertaisuuden nimissä tulee heille tuottaa informaatiota perinteisin keinoin.

Yleisen asevelvollisuuden myönteiset vaikutukset asevelvolliselle ja yhteiskunnalle

Suomessa on käyty usealla taholla osin vilkastakin keskustelua yleisen asevelvollisuuden tarpeellisuudesta ja soveltuvuudesta puolustusjärjestelmän perustaksi tulevaisuudessa. On esitetty vaihtoehtoisia ratkaisuja ammattiarmeijan ja valikoivan asevelvollisuuden suuntaan. Aihe on ajankohtainen, sillä Puolustusvoimissa toimeenpantava suuri rakennemuutos vuonna 2016 vaikuttaa myös yleisen asevelvollisuuden järjestelyihin. Puolustusvoimain ylimmän johdon mukaan yleisen asevelvollisuuden toimivuus varmistetaan tulevaisuudessa liittyen rakenneuudistukseen. Puolustusministeri Jyri Häkämies asetti työryhmän elokuussa 2009 selvittämään yleisen asevelvollisuuden yhteiskunnallisia vaikutuksia. Työryhmän raportissa päädyttiin siihen, että asevelvollisuus on Suomelle ainoa oikea ratkaisu. Tutkimustyössä pyritään tarkastelemaan yleisen asevelvollisuuden, erityisesti sen keskeisimmän osan varusmiespalveluksen, myönteisiä vaikutuksia sen suorittajalle ja yhteiskunnalle. Tutkimustyön päätutkimusmenetelmänä on diskurssianalyysi, jonka katsotaan soveltuvan kriittiseen analyysiin puhuttaessa rationalismiin ja realismiin perustuvasta virallisesta totuudesta nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Diskurssianalyysin avulla soveltuvia tarkastelun kohteita ovat esimerkiksi erilaisten valtarakenteiden analysoiminen ja organisaation laadullinen uudistaminen. Edellä mainituista syistä johtuen diskurssianalyysi on erittäin soveltuva tutkimusmenetelmä yleisen asevelvollisuuden ja sen yhteiskunnallisen merkityksen analysointiin. Tutkimustyössä käytetään diskurssianalyysin lisäksi kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Teoreettinen lähestymistapa on diskurssianalyysin tavoin hermeneutiikassa. Sotilaan toimintakyky liittyy kiinteästi yleiseen asevelvollisuuteen. Kyetäkseen suoriutumaan hyvin varusmiespalveluksesta sotilas tarvitsee kaikkia toimintakyvyn osatekijöitä, joita ovat fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja eettis – moraalinen toimintakyky. Sotilaan toimintakyky rakentuu mitä suuressa määrin ennen varusmiespalvelusta. Toimintakykyisen sotilaan ominaisuuksiin kyetään vaikuttamaan vanhempien, harrastusten ja aktiivisen koulunkäynnin yhteisvaikutuksella. Varusmiespalveluksen aikana kyetään useimmiten vain vahvistamaan näitä toimintakyvyn osatekijöitä jatkoa ajatellen. Varusmiespalveluksesta on monenlaista hyötyä sen suorittajalle. Varusmiesten itsenäisen työskentelyn taidot ja ryhmätyötaidot lisääntyvät monissa eri tilanteissa. Palveluksen aikana opitaan useita sellaisia kansalaistaitoja, joita kyetään hyödyntämään jatkossa elämän aikana. Varusmiespalvelus vahvistaa nuoren liikunta-, ravinto- ja terveystottumuksia kohtuullisella kansalaiskasvatuksen koulutuksella. Koulutus tuottaa myös osaamista, joista merkittävimpiä ovat johtajakoulutus, kuljettajakoulutus ja ensiapukoulutus. Koulutuksesta on hyötyä monelle suoraan opiskelualaan liittyvien taitojen kehittymisen osalta ja erilaisia pätevyyksiä on mahdollista hankkia suoraan työelämän tarpeita varten. Puolustusbudjettiin kohdistuvat taloushaasteet aiheuttavat 2010-luvun puolivälissä tarpeen vähentää puolustusvoimien normaaliolojen vahvuutta sekä muuttaa samalla toimintatapoja. Asevelvollisuutta on myös kehitettävä talouden muutospaineissa, mutta turvattava sen toimivuus edelleen kaikkia nuoria miehiä koskevana velvollisuutena ja mahdollisuutena suorittaa naisten vapaaehtoinen asepalvelus. Varusmiespalveluksen yhteiskunnallisia vaikutuksia ovat sen kautta syntyvät valmiudet erilaisiin ammatteihin, yksilön päätöksentekokyvyn kehittyminen, ammattitaidon ja johtamistaidon kehittyminen sekä ryhmätyöskentelytaitojen lisääntyminen. Yleisellä asevelvollisuudella on merkittävä institutionaalinen asema suomalaisessa yhteiskunnassa. Suoritettuaan varusmies- tai siviilipalveluksen asevelvolliset ovat yhteiskunnan kannalta erilaisessa asemassa kuin palveluksen k

"Kosovon ainoa visio on tulla EU:n ja NATOn jäseneksi" : itsenäisen ja suvereenin Kosovon artikuloituminen presidenttien puheissa 2009-2011

Tässä työssä tutkin suvereenin ja itsenäisen Kosovon artikuloitumisen tapoja Kosovon kahden presidentin ja yhden presidentin virkaa hoitaneen eduskunnan puhemiehen puheissa. Aineistoni on kerätty Kosovon presidentin virallisilta sivuilta ja käsittää puheita noin kahden vuoden ajalta.

Juoksuhaudoista yhteiskuntaan : vuosien 1965–1975 sotilaallista maanpuolustusta ja puolustusvoimia koskevan joukkotiedotuksen diskursiivinen tarkastelu

Suomalainen yhteiskunta muuttui nopeasti 1960- ja 1970-luvuilla kansainvälistä esimerkkiä seuraten. Koulutustason kehittyminen, kaupungistuminen ja yhteiskunnan laaja organisoituminen lisäsivät tyytymättömyyttä vallitsevaa yhteiskuntarakennetta ja sen valtasuhteita ylläpitäviä eliittejä kohtaan. Teknologian kehittyminen mahdollisti myös radikaalien näkökulmien esittämisen joukkotiedotuksessa aiheuttaen laajaa ja mielipiteitä jakaneita keskusteluja. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli täydentää sotilaallista maanpuolustusta ja puolustusvoimia koskevaa tutkimusta erityisesti vuosilta 1965–1975. Tutkimustehtävänä oli selvittää miten tuon ajanjakson yhteiskunnallista muutosta ja sen merkitystä tulkittiin julkisissa keskusteluissa sotilaallisen maanpuolustuksen ja puolustusvoimien kehittämisestä. Tutkimustehtävän kannalta keskeiseksi kohteeksi jäsentyivät julkisesta keskustelusta muodostetut diskurssijärjestykset. Päätutkimusaineiston muodostivat noin 35 000 joukkotiedotuksessa julkaistua uutista, pääkirjoitusta, artikkelia ja mielipidekirjoitusta, joita täydensin aikalaiskirjallisuudella, komiteamietinnöillä ja muilla arkistolähteillä. Tutkimuksen menetelmällinen viitekehys perustui relativistiseen maailmankatsomukseen, jonka mukaisesti sosiaalinen todellisuus on suhteellista, eikä yksiselitteistä totuutta ole olemassa. Tiedon ja totuuden muodostumiseen vaikuttaa merkittävästi ympäristö, jossa sitä tuotetaan. Aineiston analysoinnin menetelmä perustui kriittiseen diskurssianalyysiin, jonka keskeisenä tavoitteena oli selvittää mittavien yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksia tiedotusvälineiden muuttuvien diskursiivisten käytäntöjen avulla. Keskeisenä tavoitteena oli diskurssijärjestyksien muodostaminen tekstien lingvistisen analysoinnin tuella ja niiden yhdistäminen laajempaan sosiokulttuuriseen käytäntöön. Tutkimuksessa päädyin siihen, että tarkasteltavalla ajanjaksolla oli viisi merkittävää diskurssikokonaisuutta. Muodostin ne useisiin eri teemoihin keskittyneistä keskusteluista. Virallisen turvallisuuspolitiikan diskurssissa pyrittiin määrätietoisesti määrittämään sotilaallisen maanpuolustuksen ja puolustusvoimien asema turvallisuuspolitiikan keskeisimmän osan, ulkopolitiikan, tukevana osana. Tässä diskurssissa ilmenivät historiallisen muistin ja maantieteellisen aseman lisäksi sotilaspolitiikkaa määrittävät valtiosopimukset, sodankuvan muutos, puolustusvoimien tehtävät sekä voimistuva maanpuolustuskritiikki ja sukupolvien välinen ajatteluero. Asevelvollisuuden diskurssissa oli kysymys yksilön velvollisuudesta valtiota ja maanpuolustusta kohtaan. Diskurssin teemoina olivat omantunnonarat, aseistakieltäytyjät ja aseettoman puolustuksen vaatimukset kansainvälisten esimerkkien rohkaisemina. Diskurssi osoitti joukkotiedotuksen avulla saavutettavat vaikutusmahdollisuudet ja pakotti puolustusvoimat kehittämään tiedottamiskulttuuriaan. Demokraattisuuden ja poliittisuuden diskursseissa siirryttiin lähemmäs puolustusvoimien sisäistä kehittämistä yhteiskuntaan paremmin sopivaksi osaksi. Demokraattisuuden diskurssissa pyrittiin muuttamaan puolustusvoimien autoritäärisiksi koettuja valtasuhteita. Varusmiesten ja henkilökunnan ammattiyhdistystoiminnan kaltaisilla toimintatavoilla oli paljon yhtäläisyyksiä vastaavaan yhteiskuntakehitykseen. Poliittisuusdiskurssin myötä sotilaallista maanpuolustusta ja puolustusvoimia pyrittiin samaan enemmän parlamentaarisen päätöksenteon alaisuuteen ja puolustusvoimien henkilöstölle samat oikeudet muiden kansalaisten tapaan. Puolustustahdon kasvattamiseen liittyvän diskurssin teemoja olivat henkisen maanpuolustuksen kehittäminen, maanpuolustusopetuksen lisääminen ja avoimemman tiedottamisen kulttuurin luominen. Edellä esitettyjen diskurssien perusteella voin todeta, että puolustusvoimien asema yhteiskunnassa muuttui vuosina 1965–1975. Tätä muutosta edesauttoi puolustuslaitoksen suhtautuminen joukkotiedotukseen ja viestintään yleensäkin. Asioihin ei enää pelkästään vastattu, vaan nähtiin omaehtoisen tiedottamisen olevan vähintään yhtä tärkeää. Tämän positiivisen kehityksen myötä kansalaisten oli merkittävästi helpompaa muodostaa käsityksensä koko kansan puolustuslaitoksesta. Tästä syystä voin kuvailla maanpuolustuksen kannattajien ja puolustuslaitoksen olleen vahvasti rakentamissaan juoksuhaudoissa, kunnes diskursseina ja teemoina esiintyneiden keskustelujen jälkeen puolustusvoimat kehittyi paremmin yhteiskuntaan niveltyväksi osaksi.

Tyttöjen sopeutumista hahmottamassa

Kirjallisuusarvostelu

Syntiä vastaan ja siveyden puolesta

Kirjallisuusarvostelu

CSR standards and financial performance in forest industry - Empirical analysis

The definition of corporate social responsibility (CSR) has been developed since 1950s but even today there is no consensus what CSR includes. The main purpose of this thesis was to find out whether financial performance is better among first adopters of CSR standards in forest industry. To support the main purpose it was critical also investigate what kind of companies adopt CSR standards. The empirical part of the thesis based on a survey which was done in 2010 to forest industry companies and financial data that was gathered from different databases from years 2003-2010. According to the research results it seems the early CSR standards adopters benefits the position of the first adopter many times. Especially cash position and solvency of early adopter companies were better than later adopters or those who did not adopt CSR standards at all. Profitability seemed to be better among CSR standards adopters but early adopters did not have significantly better position compared to later adopters. CSR standards adopters were companies that considered themselves as environmental performance pioneers and had employee oriented management.

Enhancing absorptive capacity in a non-research and development. An action research approach to converting individual observations into organisational awareness

The ability to recognize potential knowledge and convert it into business opportunities is one of the key factors of renewal in uncertain environments. This thesis examines absorptive capacity in the context of non-research and development innovation, with a primary focus on the social interaction that facilitates the absorption of knowledge. It proposes that everyone is and should be entitled to take part in the social interaction that shapes individual observations into innovations. Both innovation and absorptive capacity have been traditionally related to research and development departments and institutions. These innovations need to be adopted and adapted by others. This so-called waterfall model of innovations is only one aspect of new knowledge generation and innovation. In addition to this Science–Technology–Innovation perspective, more attention has been recently paid to the Doing–Using–Interacting mode of generating new knowledge and innovations. The amount of literature on absorptive capacity is vast, yet the concept is reified. The greater part of the literature links absorptive capacity to research and development departments. Some publications have focused on the nature of absorptive capacity in practice and the role of social interaction in enhancing it. Recent literature on absorptive capacity calls for studies that shed light on the relationship between individual absorptive capacity and organisational absorptive capacity. There has also been a call to examine absorptive capacity in non-research and development environments. Drawing on the literature on employee-driven innovation and social capital, this thesis looks at how individual observations and ideas are converted into something that an organisation can use. The critical phases of absorptive capacity, during which the ideas of individuals are incorporated into a group context, are assimilation and transformation. These two phases are seen as complementary: whereas assimilation is the application of easy-to-accept knowledge, transformation challenges the current way of thinking. The two require distinct kinds of social interaction and practices. The results of this study can been crystallised thus: “Enhancing absorptive capacity in practicebased non-research and development context is to organise the optimal circumstances for social interaction. Every individual is a potential source of signals leading to innovations. The individual, thus, recognises opportunities and acquires signals. Through the social interaction processes of assimilation and transformation, these signals are processed into the organisation’s reality and language. The conditions of creative social capital facilitate the interplay between assimilation and transformation. An organisation that strives for employee-driven innovation gains the benefits of a broader surface for opportunity recognition and faster absorption.” If organisations and managers become more aware of the benefits of enhancing absorptive capacity in practice, they have reason to assign resources to those practices that facilitate the creation of absorptive capacity. By recognising the underlying social mechanisms and structural features that lead either to assimilation or transformation, it is easier to balance between renewal and effective operations.

Hyvää yhteisöllistä verkko-oppimista jäljittämässä. Neljän virtuaalisen kirjallisuuskeskustelun sisällönanalyysi

Tutkimuksessa etsittiin hyvää yhteisöllistä verkko-oppimista (Computer Supported Collaborative Learning, CSCL) lukiolaisten kirjallisuuskeskusteluista. Tavoitteena oli hankkia tietoa virtuaalisista kirjallisuuskeskusteluista yhteisöllisenä, vuorovaikutuksellisena oppimisen muotona. Tutkimus sijoittuu osaksi kansainvälistä Tutkivan yhteisön (Community of Inquiry, CoI) tutkimusperinnettä ja se käyttää Neil Mercerin kielen ja ajattelun yhdistävää ajatteluyhteisön (thinking community) perinnettä. Uutta oli kaikkien CoI-malliin liittyvien kolmen oppimiseen liittyvän näkökulman, kognitiivisen, sosiaalisen ja ohjauksellisen arvioiminen kaunokirjallisuusaiheisessa verkkokeskustelussa ja kielellisen tarkastelun yhdistäminen siihen. Lähestymistapa oli sosiokulttuurinen ja sosiokonstruktivistinen. Tutkimusaineistona oli vuosina 2003 ja 2004 keskisuuren kaupungin kolmen lukion 16 oppilaan, yhden opettajan ja yhden kirjastonhoitajan käymät neljä keskimäärin 5 hengen kirjallisuuspiirikeskustelua. Tutkimusmenetelminä käytettiin sekä laadullista että määrällistä sisällönanalyysia. Tuloksena oli, että osallistujat kirjoittivat keskimäärin 5,2 dialogivuoroa. Yhteen keskusteluun otti aktiivisesti osaa kolme osallistujaa. Sosiaalinen läsnäolo oli vahvaa kaikissa keskusteluissa. Tunnepitoisia ilmauksia käytettiin keskustelun kohteesta, kirjasta. Keskusteluille oli tyypillistä viestinnän avoimuus, ja keskinäistä tietoisuutta ilmennettiin paljon. Erityisen runsasta sosiaalinen läsnäolo oli toisensa tuntevien tyttöjen vertaiskeskustelussa. Pojat toimivat keskusteluissa keskustelun kyseenalaistajina, mutta samalla terävöittivät keskustelua tehtävän suuntaisesti. Sosiaalista läsnäolon osatekijöistä erityisesti itsekunnioitus ja ryhmäyhtenäisyys yhdistyivät kognitiivisen läsnäolon näkymiseen. Kognitiivinen läsnäolo oli vahvempaa niissä keskusteluissa, joissa ohjaaja oli mukana, kuin oppilaiden vertaiskeskusteluissa. Kirjallisuustieteen näkökulmasta tietoa rakennettiin parhaiten keskustelussa, jossa ohjauksellista läsnäoloa loi äidinkielenopettaja ja jossa luettu kaunokirjallinen teos oli sopivan arvoituksellinen. Tuloksena oli myös, että ohjaajan kannattaa välttää liian aikaista keskusteluun mukaan tuloa. Silloin oppilasryhmä pyrkii mahdollisimman kauan itse älyllisiin päättelyihin. Tutkimuksessa käytettyjen keskustelun arvioimisen tapojen avulla voidaan tulevaisuudessa kouluissa arvioida, miten hyvä ja yhteisöllinen oma verkkokeskustelu on ollut.

Teknologiansiirto vuorovaikutuksena yliopistojen ja yritysten välillä - Systemaattinen kirjallisuuskatsaus

Tutkielman tavoitteena oli selvittää teknologiansiirrosta vuorovaikutusnäkökulmasta tehdyt empiiriset tutkimukset systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla. Teoreettinen näkökulma perustui vuorovaikutteisten innovaatioverkostojen rakentamista yliopistojen, yritysten ja valtion välille korostavaan Triple Helix -viitekehykseen. Valtion ohjaava rooli rajattiin tutkielman ulkopuolelle. Tutkimuskysymykset olivat miten teknologiansiirtoa on empiirisesti tutkittu yliopistojen ja yritysten välisenä vuorovaikutuksena, mitkä ovat yliopistojen ja yritysten väliset vuorovaikutusmuodot ja miten teknologiansiirtoa kannattaisi tutkia. Tutkimuksista koostuva aineisto hankittiin systemaattisella kirjallisuushaulla. Aineisto rajattiin teknologiansiirtoa vuorovaikutusnäkökulmasta tutkineisiin empiirisiin tutkimuksiin. Analysointimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Tulosten perusteella teknologiansiirron tutkimisen teoreettisia lähestymistapoja olivat yrittäjyyssuuntautuneisuuteen yliopistoissa kannustava ”entrepreneurial university” -suuntaus, innovaatiot ja innovaatiojärjestelmät, tutkijoiden ominaisuudet ja sosiaalinen pääoma, vuorovaikutus- ja tiedonsiirtoprosessit, organisationaalinen oppiminen ja yliopiston teknologiansiirtopolitiikat. Teknologiansiirtoa oli tutkittu enemmän yliopisto- kuin yritysnäkökulmasta. Tutkimuksista puolet otti huomioon hiljaisen tiedon siirrettävyyden vain vuorovaikutuksen avulla. Tutkielman tuloksena tunnistettiin 34 erilaista vuorovaikutusmuotoa teknologiansiirrossa yliopistojen ja yritysten välillä. Tutkituimmat vuorovaikutusmuodot olivat patentit ja lisenssit, asiantuntija-apu ja konsultointi, epämuodolliset kontaktit ja verkostot, yliopistojen spin-off-yritykset ja sopimustutkimus. Tutkimusyhteistyötä oli tutkittu suhteellisen vähän. Teknologiansiirron tehokkuutta kannattaisi tutkia yritysnäkökulmasta selvittämällä tutkimusyhteistyön ja innovaatioiden välinen yhteys. Teknologiansiirtoa vuorovaikutusprosessina kannattaisi tutkia kaikkien siihen osallistuvien sidosryhmien näkökulmista. Teknologiansiirtoprojektien onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä voisi selvittää vertailevien tapaustutkimusten avulla. Tiedonsiirtoprosessiin liittyvää vuorovaikutusta ei prosessina kannattaisi tutkia irrallisena ilmiönä siihen liittyvistä tiedonsiirto-olosuhteista. Vuorovaikutusmuotojen määrä suomalaisessa teknologiansiirrossa olisi tutkimisen arvoinen asia. Vuorovaikutusmuotojen lukumäärän selvittämisellä voisi arvioida yhteistyösuhteen syvyyttä yliopistojen ja yritysten välillä. Yritykset tulisi nähdä aktiivisina toimijoina teknologiansiirrossa, ja teknologiansiirtoa tulisi tutkia myös yritysten näkökulmasta.

Kollektiivisuus kohtaa poliittisen

Kirjallisuusarvostelu

Itseoppineet kirjoittajat, kirjeenvaihdon kulttuuri ja kirjeet egodokumentteina. Tutkimus Janssonin laivuriperheen kirjeenvaihdosta 1860- ja 1870-luvulla

Itseoppineiden kirjoittajien tutkimus on 1900-luvun lopulta, Suomessa erityisesti 2000-luvun alusta, luonut uutta näkökulmaa tavallisten, julkisen elämän ulkopuolella toimivien ihmisten arjen, ajatusmaailman ja kirjoittamisen tapojen tutkimukseen. Systemaattinen arkistoaineistojen kartoitus ja keruut ovat osoittaneet, että jo ennen kansakoululaitoksen vakiintumista myös suomalaisella maaseudulla ihmiset saattoivat hankkia itselleen kirjoitustaidon ja käyttää sitä aktiivisesti. Kustavilaisen laivuri Simon Janssonin (1812–1887) ja Wilhelmina Janssonin o.s. Widbomin (1810–1892) koulutielle lähetetyille pojilleen lähettämät kirjeet 1860- ja 1870- luvuilta ovat säilyneet A. W. Jahnssonin arkistossa SKS:n kirjallisuusarkistossa. Kirjeet ovat suomen- ja ruotsinkielisiä. Kirjeiden kautta on selvitetty, minkälaisia mahdollisuuksia säätyyhteiskunnan murtuminen avasi säätyläistön ulkopuolella oleville ihmisille ja minkälaisia taloudellisia ja sosiaalisia resursseja käyttäen koulua käymättömät vanhemmat onnistuivat siirtämään poikansa yliopistokoulutuksen kautta säätyläistöön. Kirjeitä on tarkasteltu egodokumentteina, historian lähteinä, joissa ihmiset kertovat itse omasta elämästään ja ajatuksistaan. Hollantilaisen historioitsija Jacques Presserin luoma ja mm. Rudolf Dekkerin kehittämä egodokumentti-termi käsittää kirjeiden lisäksi omaelämäkerrat, muistelmat ja päiväkirjat. Näkökulma yhdistää historiantutkimukseen mm. kirjallisuustieteen käsitteitä. Yksityisluontoisten tekstien kautta voidaan tutkia sitä, minkälaisia mahdollisuuksia sosiaalinen tila tiettynä aikana tarjoaa. Ne tarjoavat tavan tutkia ihmisten arkea, sosiaalisia suhteita ja paikallisyhteisöä, tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseen sekä ajatusmaailmaa. Yhden perheen kirjeenvaihdon kautta on tarkasteltu niitä mahdollisuuksia ja rajoituksia, joita kirjeenvaihdon käyttämisellä tutkimuksen materiaalina on egodokumenttien kentässä. Kirjeitä on tutkittu osana kirjeenvaihdon kulttuuria. Siihen kuuluvat itse kirjeiden sisällön lisäksi luku- ja kirjoitustaito, kirjekulttuurin oppiminen ja sen konventiot sekä kirjoittamisen materiaaliset edellytykset. Britt Liljewallin tutkimuksia soveltaen Janssonin perheen kirjeenvaihtoa on tarkasteltu sen rituaalisen, informatiivisen, sosiaalisen ja normeja välittävän funktion kautta. Kirjeenvaihdossa esille tulevien aihepiirien joukosta on nostettu esiin viisi keskeisintä: arki ja siihen liittyvä perheen sisäinen huolenpito; koulutus ja siihen liittyvät toiveet ja pettymykset; uskonto: sosiaaliset suhteet ja verkostot sekä viimeisenä terveys, sairaus ja kuolema. Kirjeiden kautta on tutkittu yhteistöllistä tiedonvälitystä ja sitä, ketkä henkilöt ja minkälaiset aiheen ovat kirjeiden uutisoinnissa keskeisiä.