435 resultados para varastoinnin kustannukset
Resumo:
Ostotapahtumassa kiinnitetään usein huomiota hintaan, mutta hankintapäätökseen vaikuttavat myös muutkin kustannukset. Ongelman asiassa aiheuttaa kokonaiskustannusvaikutuksien arvioinnin ja mittauksen haasteellisuus, sekä kunnollisen raportointijärjestelmän puuttuminen. Hankinnan kokonaiskustannusten selvittäminen pitkällä aikavälillä on kuitenkin tärkeää, koska hankintojen osuus yritysten liikevaihdoista on jatkuvassa kasvussa. Työn tarkoituksena oli tarkastella Total cost of ownershipia, eli TCO:ta, elinkaarilaskennan sovellusta. Tarkastelun aluksi työlle luotiin teoreettinen pohja käyttäen hyväksi kirjallisuutta, artikkeleita sekä www-dokumentteja. Teoriaosuus rakentui kustannuslaskennan osalta kustannusten tunnistamisesta, jakamisesta ja kohdistamisesta. TCO:sta luotiin mahdollisimman laaja-alainen teoreettinen kuvaus. Seuraavaksi työssä käsiteltiin TCO:n soveltamista sen perinteisimpiin käyttökohteisiin: taloudellisesti merkittäviin hankintoihin, ulkoistamispäätöksiin, hinnoitteluun sekä toimittajien suorituskyvyn seurantaan ja analysointiin. TCO:n soveltamista käsittelevä osuus päätettiin kotimaisilla esimerkeillä TCO:n soveltamisesta IT-hankintojen apuvälineenä. Työ päätettiin käymällä läpi työtä tehdessä kypsyneet ajatukset sekä johtopäätökset.
Resumo:
The aim of this thesis was to study the health, the hospitalisations, and the use of communal health care services in very preterm children during the first five years of life. In addition, the effect of very preterm birth and prematurity-related morbidities on the costs of hospitalisations, other health care services and the cost per quality adjusted life years (QALY) were studied. This population-based study included all very preterm children (gestational age (GA) <32 weeks or birth weight<1501g, N=2 064) and full-term controls (GA 37+0−41+6, N=200 609) born in Finland during 2000-2003. The data sources included national register data, costing data from the participating hospitals and parental questionnaires. This study showed that most very preterm infants born in Finland survived without prematurity-related morbidities diagnosed during the first years of life. They required relatively little hospital care after the initial discharge, which accounted for the vast majority of the total four-year hospitalisation costs. However, a minority of children born very preterm later developing morbidities had a long initial length of stay and more re-admissions and outpatient visits during the five-year follow-up period. In particular, the number and costs of non-emergency outpatient visits were considerable in individuals with prematurity-related morbidities. The need and costs of hospitalisations decreased clearly with each follow-up year, even in individuals with morbidities. The health-care related costs during the fifth year of life in children born very preterm without prematurity-related morbidities were close to the costs in infants born healthy at term. The cost per QALY of 19,245 € was at an acceptable level already by four years of age in the very preterm population as a whole. Prematurity-related later morbidities and decreasing GA increased the costs per QALY. As the initial hospital stay accounted for a great majority of the total four-year costs, and the costs of hospitalisation decreased with each follow-up year, the cost per QALY is likely to decrease with age. In conclusion, the majority of costs arising after the initial hospitalisation were associated with morbidities related to prematurity. Therefore offering high-quality neonatal care to prevent later morbidities in very preterm survivors has a long-term impact on the cost per QALY. In addition, this study indicates that when estimating the costs of prematurity after the first year of life, one should calculate not only the hospitalisation costs, but also other costs for social welfare services, primary care, and therapies, as these exceed the hospitalisation costs in very preterm infants during the fifth year of life.
Resumo:
Hajautetuissa organisaatioissa määräaikainen tai pysyvä joukko ihmisiä työskentelee toisistaan erillään yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi käyttäen apunaan tieto- ja viestintäteknologiaa. Tämän työn tavoitteena on tarkastella, minkälaisia hajautetun työn hallinnan hyviä käytäntöjä on olemassa. Lisäksi työn toisena tavoitteena on tutkia, miten hajautetun työn kustannukset eroavat perinteisen työn kustannuksista. Työn kohdeyrityksenä toimii IT-palveluyhtiö, jossa hajautettua työskentelytapaa on hyödynnetty jo jonkin aikaa. Työn teoriaosuudessa on käsitelty hajautetun työn sekä toimintolaskennan periaatteet. Näitä teoriaosuudessa käsiteltyjä asioita on sovellettu työn empiriaosuuden www-kyselyssä, joka liittyy hajautettuun työhön ja hajautetun työn hallinnan hyviin käytäntöihin, sekä kustannusrakennemallissa, jonka avulla hajautetun ja perinteisen työskentelytavan kustannusrakenteet on mallinnettu toimintolaskennan keinoin. Työn kohdeyrityksen työntekijät ovat kokeneet työyhteisönsä jonkin verran hajautuneiksi. Hajautetun työn haasteet ovat näkyneet hajautetun työn etuja enemmän työn kohdeyrityksessä sekä työntekijöiden päivittäisessä työskentelyssä. Työssä käsitellyistä hajautetun työn hallinnan hyvistä käytännöistä yli puolta on hyödynnetty kohdeyrityksessä melko paljon ja muutamaa käytäntöä on hyödynnetty vähemmän. Työssä toteutetun kustannusrakennemallin perusteella voidaan todeta, että hajautetulla työskentelytavalla on mahdollista saavuttaa noin 12 %:n kustannusetu perinteiseen työskentelytapaan verrattuna.
Resumo:
Tässä kandidaatintyössä keskitytään toimintolaskennan ominaispiirteisiin, hyödyntämiseen sekä sen toteuttamiseen yrityksessä. Tavoitteina ovat onnistuneen, hyödyllisen ja kokonaisvaltaisen toimintolaskentamallin rakentaminen sekä tuote- ja asiakaskohtaisten kustannusten tarkastelu ja hyödyntäminen koko yrityksen tasolla tapahtuvassa päätöksenteossa. Lisäksi toimintolaskennan antamaa informaatiota on pyritty tutkimaan tuloskortin näkökulmasta sekä hyödyntämään sitä tuloskorttiesimerkin rakentamisessa. Tavoitteita on lähestytty teoriatasolla aiempaa tutkimustietoa hyödyntäen ja ne on pyritty toteuttamaan laaja-alaisen toimintolaskenta- ja tuloskorttiesimerkkimalleista muodostuvan kokonaisuuden kautta. Työn tuloksena saadun toimintolaskentamallin osalta koko yrityksen tasolla määritetyt toiminnot sekä ajurien käyttö antavat toimintojen luokittelun sekä mahdollisten mittareiden kautta vahvat työkalut päätöksenteon sekä yrityksen toiminnan kehittämisen tueksi. Lasketut asiakas- ja tuoteryhmien kustannukset paljastavat, miten välilliset kustannukset vaikuttavat ryhmien välisiin eroihin ja miten toimintokustannukset selvittämällä voidaan tehdä tarkempia tuote- ja asiakaskohtaisia ratkaisuja yrityksessä. Tuloskortti kyettiin muodostamaan siten, että mittareista lähes 80 prosenttia hyödyntää jollain tavalla toimintolaskentamallin antamaa informaatiota ja tuloskortin olevan kuitenkin yhtenevä kohdeyrityksen omien tavoitteiden sekä strategian kanssa. Vaikuttavimpana tekijänä kokonaisuuden rakentamisessa ja onnistumisessa voidaan todeta olevan projektin vaiheittainen toteuttaminen sekä tietolähteiden oikeanlainen huomioiminen.
Resumo:
Diplomityö on osa Kymenlaakson ammattikorkeakoulun SÖKÖ II-hanketta, missä tehdään toimintamalli suuren öljyntorjuntaoperaation koordinointiin rannikon öljytorjunnasta vastaaville viranomaisille. Työn tavoitteena oli selvittää alusöljyvahingossa kuolleiden eläinten sekä eläinten keräilystä ja hoidosta syntyvien jätteiden käsittelymenetelmät ja soveltuvat käsittelylaitokset. Lisäksi tavoitteena oli selvittää kuolleiden eläinten välivarastointialueen tekniset vaatimukset ja öljyiselle eläinjätteelle soveltuva kuljetuskalusto. Työn teoriaosuudet toteutettiin kirjallisten lähteiden ja asiantuntijahaastatteluiden avulla. Tärkeäksi osaksi työtä muodostui kustannuslaskelma, missä laskettiin kuolleiden eläinten keräilystä aina loppukäsittelyyn asti muodostuvat kustannukset. Työn teoriaosuudet loivat pohjan kustannuslaskelmalle. Kuolleiden eläinten loppukäsittelyyn valittiin kolme eri laitosta ja kolme eri käsittelytekniikkaa, mitkä ovat: rumpu-uuni, siirrettävä termodesorptio ja renderöinti. Kuolleet eläimet kannattaa keskitetysti kerätä ja kuljettaa yhdelle alueelle, missä suoritetaan kuolleiden eläinten välivarastointi kylmäkonteissa ja tilastointi sekä elävien eläinten pesu ja hoito. Kustannuslaskelman perusteella siirrettävä termodesorptiolaitos on halvin käsittelyvaihtoehto, mutta kustannuserot muihin laitoksiin ovat pienet. Koko kuolleiden eläinten turvallisen käsittelyn kustannukset ovat alle promillen koko suuren öljyvahingon kustannuksista. Loppukäsittelylaitosta valittaessa on käsittelykustannuksia tärkeämpää selvittää laitoksen sen hetkinen jätteenkäsittelytilanne ja vapaa käsittelykapasiteetti kuolleille eläimille.
Resumo:
Vuoden 2008 lopussa alkaneen talouslaman johdosta myös Polar Electrolla lähdettiin hallitsemaan kuluja aiempaa tehokkaammin. Eri toimintojen kustannukset otettiin tarkempaan ja entistä kriittisempään tarkasteluun. Tällä tavoin pyrittiin löytämään kohtia, joissa toimintoja ja prosesseja pystyttäisiin tehostamaan. Tämän diplomityön tarkoituksena oli löytää ratkaisuja Polar Electron ja logistiikkaratkaisuja tarjoavan Geodis Wilsonin väliseen kommunikaatioon sekä yhtiöiden väliseen tiedonhallintaan. Optimoimalla näiden osa-alueiden toimintaa pystytään saavuttamaan kustannussäästöjä sekä parantamaan toimitusketjun tehokkuutta jakelukeskuksen toiminnan osalta. Ensimmäisenä vaiheena projektissa tunnistettiin nykyiset prosessit ja kuvattiin ne hyödyntäen SCOR-mallin standardikuvaustyyppejä. Näiden kuvausmallien avulla Polarilla voidaan tarkastella logistista ympäristöä uudesta näkökulmasta. Konkreettisena tuloksena työssä saavutettiin viisi kehitysehdotusta, joiden pohjalta prosesseja pystytään muokkaamaan ja edelleen kehittämään.
Resumo:
Environmental problems and issues have received more and more attention during the last decades. Reasons for this are different increased external costs such as congestion, CO2 emission, noise and accident costs. Transportation sector is the only sector with increasing external costs. The EU will increase its attention in decreasing the external costs of transport. Aim of this research was to find out if a dry port solution could decrease costs of transport, especially external costs. Dry port concept is an intermodal transport system, where inland transport between port and dry port is performed by rail transport instead of traditional road transport. In addition, dry ports offer similar services as ports. Research is conducted by performing a literature review about dry port concept and costs of transport, especially external costs of transport. Financial and environmental impacts of the dry port concept are studied by comparing costs of road and rail transport by cost accounting and with a simulation model. Location of dry port is researched with gravitational models. Results of the literature review are that rail transport is environmentally friendlier mode of transport than road transport. Cost model and simulation model show that if only costs of freight movement are considered, rail transport is more inexpensive transport mode than road transport in terms of internal and external costs. Because of that dry port concept could decrease costs of transport, especially external costs. Results of gravitational models are that city of Kouvola is in a good position to be a dry port. Russian transit traffic through Finland improves location of Kouvola to be a dry port.
Resumo:
Lujabetoni Oy:n kappaletavaran varastonhallinnassa on todettu paljon kehitettävää. Kappaletavaran varasto-otot eivät perustu todellisiin määriin, varastonkierto on hidasta, varastointi sitoo paljon pääomaa ja inventointi on työlästä. Tähän ongelmaan haetaan ratkaisua RFID –teknologiasta. Työn teoriaosassa on käsitelty RFID –teknologian teoriaa ja nykytilaa, sekä varastoinnin peruskäsitteitä ja varastonohjausmenetelmiä. Empiirisessä osassa on laadittu RFID –järjestelmän toteutussuunnitelma. Työn tuloksena on RFID –järjestelmän kuvaus sekä toteutussuunnitelma, joilla saavutetaan tavoitellut hyödyt. Työssä löydettiin menetelmät joilla komponentit voidaan luotettavasti tunnistaa, sekä suunniteltiin todellisiin tapahtumiin perustuva, automaattiset vastaanotto- ja varasto-otto –kirjaukset mahdollistava RFID –järjestelmä. Näiden ansiosta varastotyö ja varastoihin sitoutuva pääoma vähenevät, jolloin saavutetaan säästöjä varastointikustannuksissa.
Resumo:
Tässä diplomityössä on tarkasteltu Metso Rautpohjan laatukustannustiedon sisäisiä raportointitarpeita ja -mahdollisuuksia päätöksenteon tueksi. Tehty tarkastelu liittyy aiemmin Rautpohjassa luotuun laaduttomuuden kustannusten kirjaus- ja seurantajärjestelmään, jonka avulla kyseisiä kustannuksia on organisaatiossa eritelty muista kustannuksista Baan-tietojärjestelmää käyttäen. Tämän työn tavoitteena oli löytää tapaustutkimuksen keinoin laaduttomuuden kustannuksiin liittyviä sisäisiä tietotarpeita, joihin voitaisiin löytää ratkaisuja Data Warehouse (DW) -tietovarastointi- ja raportointitekniikkaa sekä olemassa olevaa laaduttomuuden kustannustietomassaa 2008 hyödyntäen. Tutkimusta varten Rautpohjan organisaatiosta valittiin kullekin toiminnolle niitä edustavat vastuuhenkilöt, joita haastattelemalla pyrittiin selvittämään sisäisiä tietotarpeita laaduttomuuden kustannuksiin liittyen. Työn tuloksena jokaiselle tutkimukseen osallistuneelle toiminnolle luotiin vähintään yksi raporttipohja, jonka avulla niille voidaan jatkossa tuottaa tarvittavaa, kohdennettua laaduttomuuden kustannustietoa omaan toimintaan liittyen. Laaduttomuuden kustannusten rinnalla tässä työssä tutkittiin myös mahdollisia kehitystarpeita Rautpohjan ympäristökustannuksien seurantaan liittyen. Suuremmassa mittakaavassa tällä työllä on pyritty tukemaan laaduttomuuden kustannusten minimointia paitsi Rautpohjassa, mutta myös Metson linjaorganisaatiossa yleisesti. Raportoinnin perimmäisenä tarkoituksena oli mahdollistaa laaduttomuuden kustannusten taustalla olevien syiden ja tapahtumien analysointi, ja sitä kautta edesauttaa laaduttomuuden kustannusten minimoimiseen tähtäävää kehitystyötä. Metso Rautpohjassa toimiviksi havaittuja laaduttomuuden kustannusten seurantaan ja analysointiin käytettyjä menetelmiä voidaan haluttaessa soveltaa myös muissa Metso-yksiköissä.
Resumo:
Työn tarkoituksena oli selvittää, eroavatko toteutuneet kustannukset standardikustannuksista sähkötarviketeollisuudessa. Kustannusten eroa, varianssia, pyrittiin analysoimaan mahdollisimman tarkasti, jotta varianssien tyyppi ja niiden lähteet selviäisivät. Tavoitteena oli myös selvittää, miten varianssi vaikuttaa standardien laskentaan ja siirtohinnoitteluun. Tutkimus tehtiin tapaustutkimuksena eräästä sähkötarviketeollisuuden yrityksestä. Toteutuneet kustannukset saatiin suoraan kirjanpidosta ja niitä verrattiin standardikustannuksiin. Standardikustannukset jaettiin eri kustannuskomponentteihin, jotka otettiin kohdeyrityksen toiminnanohjausjärjestelmästä. Kustannuskomponenttitasoista tietoa muokattiin tuloslaskentamuotoiseen muotoon, jotta toteutuneita kustannuksia voitiin verrata kerättyyn tietoon. Varianssianalyysistä selvisi, että toteutuneiden kustannusten ja standardikustannusten välillä on varianssia. Se jakautuu materiaalivarianssiin, työvarianssiin, ja yleiskustannuslisävarianssiin. Varianssien perusteella analysoitiin vaikutuksia standardien ja siirtohintojen laskentaan. Näiden tietojen perusteella työn lopuksi on mietitty parantamistoimenpiteitä varianssien ehkäisemiseksi.
Resumo:
Mutansstreptokokkitartunnan ehkäisemisen pitkäaikaisvaikutukset maitohampaiden terveyteen. Kohorttitutkimus korjaavan hoidon määrästä ja kariesehkäisyn kustannuksista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää varhaisen mutansstreptokokki (MS)-kolonisaation ehkäisyn pitkäaikaisvaikutuksia korkean kariesriskin omaavien lasten maitohampaistossa sekä tarkastella MS-tartunnan estämisen kustannuksia. Tiedot lasten hampaiden terveydestä ja hammashoitotoimenpiteistä syntymästä 10-vuotiaaksi sekä äiteihin kohdistuneen kariesehkäisyn kustannuksista kerättiin Ylivieskan terveyskeskuksen asiakirjoista. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 507 lasta, heistä 148 oli osallistunut aikaisempaan Ylivieskan äiti-lapsitutkimukseen, jossa verrattiin äitien käyttämän ksylitolipurukumin ja äidille tehtyjen fluori- tai klooriheksidiinilakkausten vaikutusta pikkulasten hampaiden terveyteen. Maitohammaskariesta esiintyi 10-vuotiaaksi asti merkitsevästi vähemmän lapsilla, jotka eivät olleet saaneet MS-tartuntaa alle 2-vuotiaana, heidän maitohampaansa säilyivät 3,4 vuotta kauemmin täysin ehjinä (p<0.001) ja he tarvitsivat vähemmän maitohampaiden korjaavaa hoitoa (p=0.005) kuin lapset, joiden hampaisto oli kolonisoitunut MS-bakteerilla jo 2-vuotiaana. Koska ksylitoliryhmän lasten MS-kolonisaatio oli vähäisintä, heidän maitohampaissaan oli vähemmän kariesta ja korjaavan hoidon tarvetta kuin kahden muun korkeariskisen ryhmän lapsilla. Äitien käyttämän ksylitolipurukumin kustannukset olivat yhteensä 116 euroa ja lapsen maitohampaiden säilyminen täysin ehjinä vuoden pidempään maksoi 37 euroa. Kun MS-tartunta oli saatu estettyä, korkean kariesriskin omaavien lasten hampaiden terveys oli samalla tasolla kuin keskimäärin koko ikäkohortilla. Lapsen maitohampaat säilyvät terveinä pidempään ja korjaavan hoidon tarve vähenee, kun MS-kolonisaatio alle 2-vuotiaana saadaan estettyä. Lapsen MS-kolonisaatio vähenee merkitsevästi, kun äiti käyttää ksylitolipurukumia lapsen ollessa 0-2 vuoden ikäinen, siten pikkulapsen äidin säännöllinen ksylitolipurukumin käyttö saattaa olla julkisen tereydenhuollon kannalta tarkoituksenmukainenterveyttä edistävä menetelmä.
Resumo:
Työn päätavoitteena oli kohdeyrityksen kustannuslaskennan kehittäminen, jota varten selvitettiin toimintojen todelliset kustannukset sekä rakennettiin uusi taulukkolaskentaan perustuva hinnoittelumalli. Todellisten kustannukset selvitettiin toimintolaskennan avulla. Yrityksen aiempi kustannuslaskenta perustui perinteiseen lisäyslaskentaan. Työ jakaantui kahteen vaiheeseen: yrityksen kustannuslaskennan nykytilaselvitykseen ja toimintolaskennan toteuttamiseen. Ensimmäisen vaiheen teoriaosuudessa esiteltiin perinteisen kustannuslaskennan ja toimintolaskennan menetelmät sekä vertailtiin niitä keskenään. Empiriaosuudessa käsiteltiin yrityksen kustannusrakenne, tuotekustannuslaskenta, hinnoitteluprosessi ja eri hinnoittelukohteet. Nykytilaselvityksen perusteella laadittiin lista nykyisen kustannuslaskennan ja hinnoittelun kehitettävistä asioista. Kehittäminen päätettiin toteuttaa toimintolaskennan avulla. Toisessa vaiheessa esiteltiin toimintolaskennan toteuttamiseen ja käyttöönottoon liittyvä teoria. Tämän jälkeen suoritettiin toimintokustannusten laskeminen ja uuden hinnoittelumallin rakentaminen. Hinnoittelumallissa haettiin nopeutta uudella materiaalinlaskentatavalla. Työn tuloksina havaittiin, että toteutuneet kustannukset erosivat monen toiminnon kohdalla lisäyslaskennalla lasketuista kustannuksista ja tämä oli vääristänyt tuotteiden hinnoittelua. Toimintolaskennan käyttöönotolla yrityksen kustannuslaskenta ja tuotehinnoittelu saatettiin vastaamaan todellisia kustannuksia. Hinnoittelun nopeutumisella saavutettiin merkittäviä kustannussäästöjä.
Resumo:
Kemira Chemicals Oy in Äetsä produces sodium chlorate as its main product. It is produced with electrolysis in electrolyte cells. During the manufacturing process impurities, out of which the largest one is iron, accumulate in the cells. These impurities are removed in cell wash with hydrochloric acid liquid, after which the wash water is precipitated with sodium hydroxide and sodium carbonate, and filtered with filter press. After the treatment the wash water is recycled back to the manufacturing process. The aim of this thesis was primarily to improve the treatment of wash water in order to remove the impurities with low costs. This would result in more impurity-free water and in sufficient capacity of impurity removal. The second aim was to maintain the chromium in the treated wash water because it forms a diaphragm of chromium hydroxide to cathode which prevents the flow of anions to cathode. The literature part investigates properties, use and manufacturing of sodium chlorate, electrolyte cell and its wash technique, and impurities of wash water. The beginning of the applied part investigates alternatives of separation methods which could be used to improve the treatment of wash water. In the experiments an optimum pH for the precipitation of wash water was determined, and a research of the use of sodium hydroxide, sodium carbonate, calcium hydroxide and calcium chloride as a precipitant was carried out. Also a suitable flocculant and a filter cloth for the treatment of wash water were determined. Finally, process changes were introduced, partly by applying the current equipment, and the costs and savings were calculated.
Resumo:
Tämän kandidaatintyön aiheena on Abb Service Laitekunnossapidon palvelutuotteet, niiden käytön ja suunnittelun nykytila sekä kehityskohteet. Tarkoitus on selvittää, kuinka paljon palvelutuotteita käytetään määritellyllä aikavälillä ja kuinka paljon tuotteille suunnitellaan kustannuksia. Työssä käsitellään myös parannusehdotuksia ja selkeitä kehitysalueita, jotta palvelutuotteiden käytettävyyttä ja suunnittelun astetta olisi mahdollista nostaa. Tutkimusta tehtiin haastatteluin eri toimipisteissä sekä SAP-toiminnanohjausjärjestelmästä saaduilla historiatiedoilla. Tiedot ajettiin Excel-listoiksi, joista oli mahdollista tarkastella tietyllä aikavälillä käytettyjä palvelutuotteita sekä niille liitettyjä suunniteltuja ja toteutuneita kustannuksia. Haastattelujen tarkoitus oli selventää ja vahvistaa omia ennalta syntyneitä johtopäätöksiä sekä kerätä kehitystoimenpiteitä ja –ideoita käytettäväksi tulevaisuudessa. Palvelutuotteita käytetään eri yksiköissä vaihtelevasti, mutta kaikille yksiköille yhteinen asia on tuotteiden suunnittelun epätarkkuus. Yleisesti ottaen tuotteita suunnitellaan, mutta hyvin usein suunnitellut kustannukset jäävät kauas toteutuneista kustannuksista. Usein suurimmat suunnittelun puutteet löytyvät kokoluokaltaan keskikokoisista töistä. Suurimpiin projekteihin on panostettu ja niiden suunnitteluunkin on täten myös uhrattu enemmän aikaa. Rahalliselta arvoltaan pienimmät työt puolestaan jätetään lähes täysin suunnittelematta. Suurimmat ongelmat liittyvät asenteisiin uutta järjestelmää kohtaan, selkeän yhteisen toimintatavan puutteeseen ja olemassa olevan palvelutuoterakenteen käytettävyyteen. Kaikkia kiinteähintaisiakaan palvelutuotteita ei ole mahdollista suunnitella täysin. Tuotteet tulisi täten jaotella eri suunnittelun tasoille, joista jokaisella tasolla suunnitteluvaatimukset olisivat hieman erilaiset. Asiakkaalle on annettava parempi mahdollisuus vaikuttaa ostamansa tuotteen sisältöön.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida, miten tuottavuustietoa voidaan hyödyntää johtamisen tukena ja kuinka tuottavuustietoa tällä hetkellä hyödynnetään Etelä-Karjalan keskussairaalassa (EKKS). Tuottavuuden mittaamisessa hyödynnetään Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuosittain julkaisemassa Hoito-toiminnan tuottavuus -tilastossa käytettävää tuottavuuden mittaamismenetelmää, jossa panoksina ovat sairaalan tai erikoisalan hoitotoiminnasta aiheutuneet kustannukset ja tuotoksina NordDRG-ryhmittelijän avulla painotetut hoitojaksot ja käynnit. Tutkimuksessa arvioitiin tuottavuuden mittaamiseen liittyvien mahdollisten virhetekijöiden vaikutusta sairaalan tuottavuuteen EKKS:n tapauksessa ja tämän perusteella tunnistettiin, miten THL:n julkaisemaa tuottavuustilastoa ja sisäistä tuottavuustietoa voidaan hyödyntää sairaalan johtamisen tukena. Pääasiallisena aineistona työssä käytettiin EKKS:n henkilöstön haastatteluja ja sairaalan taloudellisia raportteja sekä THL:n julkista ja julkaisematonta aineistoa. THL:n kehittämän hoitotoiminnan tuottavuuden mittaamismenetelmän havaittiin soveltuvan yksittäisen sairaalan käyttöön tietyin muutoksin. Vaadittavien muutosten lisäksi tutkimuksessa tunnistettiin taustatekijät, jotka THL:n tuottavuustilaston ja sisäisen tuottavuustiedon tulkitsijan tulee ottaa huomioon. EKKS:n tuottavuustietojen keruussa havaittiin kehittämiskohteita, joita paran-tamalla tuottavuustiedon luotettavuutta ja hyödynnettävyyttä voidaan edelleen kehittää. Tuottavuustiedon hyödyntämistä voidaan niin ikään edelleen kehittää EKKS:ssa.