968 resultados para Research Subject Categories::MEDICINE::Surgery::Oncology


Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä tarkastellaan sähköisen liiketoiminnan mukanaan tuomia mahdollisuuksia yrityksen hankintatoimen prosessien tehostamiseksi. Työ keskittyy erityisesti raskaassa konepajateollisuudessa toimivan yrityksen, Metso Paperin, hankinnan tietojärjestelmien integroimiseen. Pääasiallinen tutkimusmenetelmä on kirjallisuustutkimus, jota lisäksi täydennetään empiirisesti tutkittujen case-tapauksien avulla, joissa tarkastellaan sähköisen hankintatoimen käytännön toteutusta Metso Paperin ja sen alihankkijan, Toijala Worksin välillä. Diplomityön tavoitteena on esittää yrityksen hankintaverkoston ja siihen kuuluvien alihankkijoiden toiminnan uudelleen organisoiminen ja hallitseminen, minkä lisäksi työssä käsitellään myös hankintastrategian merkitystä yrityksen liiketoiminnan kannalta. Työn tietotekninen osuus keskittyy sähköisen liiketoiminnan edellyttämän tietojärjestelmän suunnittelemiseen, mutta ei sen käytännön toteuttamiseen. Työn tärkein tulos on sähköisenliiketoiminnan aloittamisen mahdollistava kaksivaiheinen tiedonsiirtomalli, jonka ensimmäinen vaihe perustuu jo olemassa olevien tietojärjestelmien, eli Extranet- ja Notes -työpöytien, hyödyntämiseen uudella, aiempaa tehokkaammalla tavalla. Mallin toinen vaihe jakautuu yrityksen sisäisen ja ulkoisen tiedonsiirtoon. Toisen vaiheen keskeinen tulos on ratkaisuehdotus sisäisten ja ulkoisten tietojärjestelmien toimintojen ja tietojen saumattomaksi integroimiseksi toisiinsa, eli tutkimuskohteena olevan yrityksen hankintaverkostoon ja sen erityispiirteisiin sopiva sähköisen kaupankäynnin sovellutus.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

In Switzerland, organ procurement is well organized at the national-level but transplant outcomes have not been systematically monitored so far. Therefore, a novel project, the Swiss Transplant Cohort Study (STCS), was established. The STCS is a prospective multicentre study, designed as a dynamic cohort, which enrolls all solid organ recipients at the national level. The features of the STCS are a flexible patient-case system that allows capturing all transplant scenarios and collection of patient-specific and allograft-specific data. Beyond comprehensive clinical data, specific focus is directed at psychosocial and behavioral factors, infectious disease development, and bio-banking. Between May 2008 and end of 2011, the six Swiss transplant centers recruited 1,677 patients involving 1,721 transplantations, and a total of 1,800 organs implanted in 15 different transplantation scenarios. 10 % of all patients underwent re-transplantation and 3% had a second transplantation, either in the past or during follow-up. 34% of all kidney allografts originated from living donation. Until the end of 2011 we observed 4,385 infection episodes in our patient population. The STCS showed operative capabilities to collect high-quality data and to adequately reflect the complexity of the post-transplantation process. The STCS represents a promising novel project for comparative effectiveness research in transplantation medicine.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Este artículo presenta las características, el procedimiento y la utilidad práctica del análisis de datos cualitativos en el proceso de investigación. Se trata de una tarea enormemente compleja para «dar sentido» a datos muy ricos y densos de significados en los estudios de carácter cualitativo. El trabajo describe cómo aplicar una herramienta informática, el ATLAS.ti, a este procedimiento analítico para su mayor sistematicidad, así como la mejor explotación y optimización de los resultados obtenidos. Se opta por un enfoque metodológico y con valor orientativo sobre el desarrollo autónomo de las tareas comunes del análisis de datos, como son la codificación y la categorización, la construcción de redes semánticas para la generación teórica, y la obtención de resultados parciales para plasmar en los informes de investigación.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Planarian flatworms are an exception among bilaterians in that they possess a large pool of adult stem cells that enables them to promptly regenerate any part of their body, including the brain. Although known for two centuries for their remarkable regenerative capabilities, planarians have only recently emerged as an attractive model for studying regeneration and stem cell biology. This revival is due in part to the availability of a sequenced genome and the development of new technologies, such as RNA interference and next-generation sequencing, which facilitate studies of planarian regeneration at the molecular level. Here, we highlight why planarians are an exciting tool in the study of regeneration and its underlying stem cell biology in vivo, and discuss the potential promises and current limitations of this model organism for stem cell research and regenerative medicine.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Ydinvoimalaitoksen varalla olevien turvallisuusjärjestelmien tehtävänä on ehkäistä häiriö- ja onnettomuustilanteiden syntyminen sekä lieventää mahdollisen onnettomuuden seurauksia. Jotta saadaan tietoa näiden tärkeiden järjestelmien käyttökunnosta, on suoritettava riittäviä ja kattavia määräaikaistestauksia. Tutkimuksen pääkohteena ovat Olkiluodon voimalaitoksen matala- ja korkeapaineisten hätäjäähdytysjärjestelmien määräaikaistestaukset ja niiden ohjeet. Määräaikaistestauksista arvioidaan niiden kykyä havainnoida vikoja, mahdollisia vikaantumisia testauksissa, testausten taajuutta sekä vastaavuutta järjestelmien suunnitteluperusteena olevaan jäähdytteenmenetysonnettomuuteen (LOCA). Lisäksi selvitetään, mitä hyötyä testausten hajautuksilla ja diversifioinnilla on saavutettu, ja miten niitä tulisi jatkossa soveltaa. Testauksiin liittyviä ohjeita ja menettelyjä arvioidaan tarkastelemalla, täyttävätkö ne viranomaisen asettamat vaatimukset. Tulokseksi syntyi arvio järjestelmien testausten nykytilasta, joka on yleisesti ottaen hyvä. Tähän ovat vaikuttaneet testauksissa esiintyneiden puutteiden korjaaminen ja määräaikaistestausten määräajoin tapahtuvan arvioinnin kehittäminen. Vertailut LO-CA:an tuottivat tyydyttävän tuloksen, koska testausten todettiin olevan riittävän laajat ja vastaavan vuodessa kertyvien rasitusten osalta noin vuorokauden aikaista onnettomuutta lähes kaikilla laitteilla. Suositeltavaa olisi suorittaa pitkäaikaisempaa testausta apusyöttövesijärjestelmän pumpulle. Optimitestausvälin mukaisesti testausvälit ovat tällä hetkellä riittävän tiheät, ja muutamia testauksia pitäisi jopa harventaa. Hajautuksilla on saavutettu huomattava riskin väheneminen, ja nykyisin hajautusta sovelletaan hätäjäähdytysjärjestelmissä laajasti. Joistakin mittalaitteiden testauksista hajautus vielä puuttuu, joten näihin se olisi suositeltavaa lisätä. Järjestelmien testausten diversifiointi on nykyisellään riittävää.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää sisäisen kommunikoinnin tilannetta case-yrityksissä. Yritykset kuuluvat kahteen case-arvoverkostoon, jotka toimivat informaatio- ja kommunikaatioteknologian alalla. Sisäinen kommunikointi valittiin tutkimusalueeksi, koska se muodostaa perustan ulkoiselle, yritysten väliselle kommunikoinnille. Tutkimuksen painopiste oli web-pohjaisessa kommunikoinnissa ja webin ominaisuuksissa arvoverkoston näkökulmasta. Tutkimusprosessissa käytettiin sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia menetelmiä. Tutkimuksen kvantitatiivinen osa toteutettiin web-kyselynä, jonka tulokset osoittivat, että case-yritysten sisäinen kommunikointi perustuu pääasiassa perinteisten kommunikointivälineiden käyttöön. Toisin sanoen, webin hyödyntäminen on vähäistä, mihin vaikuttavat monet eri tekijät. Webissä on kuitenkin useita ominaisuuksia, jotka parantavat kommunikointia arvoverkostossa ja siksi nämä web-pohjaiset välineet tulisi huomioida, kun suunnitellaan yleistä kommunikointijärjestelmää. Tutkimuksen teoreettisessa osassa määriteltiin vuorovaikutteisuus-ominaisuuteen perustuva kommunikointivälineiden luokittelu. Tämän lisäksi määriteltiin myös arvoverkoston käsite. Empiirinen osa koostui web-kyselyn toteutuksen ja tulosten raportoinnista, jonka jälkeen yhteenvetokappale koosti merkittävimmät havainnot sekä mahdolliset jatkotutkimusaiheet.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää case-yrityksen kahden liiketoimintaprosessin toimintojen laatu. Tutkimuskohteena oli nykyisen laadunhallintajärjestelmän toimivuus sekä prosessiajattelun kypsyys yritysjohdon ja henkilöstön näkökulmasta. Liiketoimintaprosessit valittiin tarkastelukohteeksi, koska ne muodostavat toiminnan luonnollisen etenemisen kaikissa organisaatiomuodoissa, ja prosessiajattelu on myös pohjana ISO 9000 -standardissa. Tutkimuksen teoriaosassa määriteltiin laadun käsitteet, toiminnan kehittämisen perusteet ja laadun hallintajärjestelmät. Tämän lisäksi tarkasteltiin kahta tutkimusta laatuyrityksistä ja laadun kehittämisestä. Tutkimuksen empiirinen osa toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Liiketoimintaprosesseihin perustuvaa toiminnan laatua tarkasteltiin yritysjohdon ja henkilöstön näkökulmasta. Lisäksi myynti- ja tuotantoprosessien osalta selvitettiin erot halutun toiminnan ja toteutuneen toiminnan välillä. Tutkimuksen mukaan myynti- ja tuotantoprosessit olivat toteutuneen toiminnan mukaisia pienin muutoksin ja tarkennuksin. Tutkimukset toteutettiin kyselynä ja haastatteluina.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli kehittää toimitusvalvontaa ja toimittaja-arviointia metsäteollisuuden kunnossapitoyrityksen toiminnanohjausjärjestelmän sekä toimintatapojen osalta. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla yrityksen eri yksiköiden hankintaorganisaatioita sekä valittuja toimittajia ja sidosryhmiä. Tutkimuksessa myös tutustuttiin kohdeyrityksen SAP R/3 -järjestelmän nykyisiin hyödynnettyihin ja hyödyntämättömiin ominaisuuksiin. Työn teoreettinen viitekehys perustui hankintatoiminnan ja kunnossapidon kehityssuuntien sekä soveltuvien teknologisten ratkaisujen tarkasteluun kunnossapitoyrityksen toimintaympäristössä. Tutkimuksessa havaittuja kehitystarpeita arvioitiin järjestelmäasiantuntijoiden ja muodostetun laatukustannusten laskentamallin avulla. Toimittaja-arviointi rajattiin tutkimuksessa koskemaan toimitusvarmuuden ja laatupoikkeamien jatkuvaa, keskitettyä raportoinnin työkalujen hyödyntämistä. Toimitusvalvonnan parantamiseksi arvioitiin kunnossapitotoimintaan ja kunnossapidon hankintoihin soveltuvaa ratkaisua. Kehitysehdotuksia ja suosituksia ilmeni useita ja ne ryhmiteltiin kohdeyrityksen kannalta helposti toteutettaviin tai toimintamalleista johtuviin, kohtalaisia muutoksia vaativiin ja suuria muutoksia vaativiin hankkeisiin.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Organisaatiot ovat viime vuosikymmeninä havainneet perinteisen, funktionaalisen, organisaatiorakenteen riittämättömäksi vastaamaan alati muuttuvan toimintaympäristön tuomiin haasteisiin. Ratkaisuna organisaatiot ovat alkaneet ajatella toimintaansa prosessikeskeisesti, jolloin toiminnot nähdään organisaation osastojen läpileikkaavina prosesseina. Tulevaisuuden menestyksen turvaamiseksi organisaatioiden tulee parantaa prosessien suorituskykyä jatkuvasti. Työn tutkimuskohteena on yksi case-yrityksen liiketoimintaprosesseista. Työn tavoitteena on analysoida valittua prosessia, tunnistaa mahdolliset kehityskohteet ja antaa tunnistetuille kohteille toimenpidesuositukset. Prosessianalyysia varten valittu liiketoimintaprosessi mallinnettiin. Tehtyjen prosessikuvausten, haastattelujen ja keskustelujen perusteella tunnistettiin prosessin kriittinen vaihe ja sen nykytilassa ilmenevät ongelmat. Tehdyn analyysin perusteella tunnistettiin prosessin ydinongelma sekä muita pienempiä kehityskohteita. Kaikille kehityskohteille annettiin lopuksi toimenpidesuositukset.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu- tutkielman tarkoituksena oli tutkia lääkkeiden immateriaalioikeudellisia suojamuotoja Suomen ja Ruotsin osalta. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään lääkkeiden kansallisen patenttisuojan, lisäsuojatodistuksen ja dokumentaatiosuojan vaikutusta lääkekeksintöihin 1980–90-luvun Suomessa ja Ruotsissa. Lääkkeiden lisäsuojatodistuksella tarkoitetaan ainoastaan lääkeaineille tarkoitettua erillistä immateriaalioikeudellista lisäsuojamuotoa, joka pidentää suoja-aikaa enimmillään viidellä vuodella. Dokumentaatiosuojalla tarkoitetaan suojamuotoa, joka suojaa lääkkeiden kehittämisessä aikaan saatuja tutkimus- ja turvallisuustuloksia rinnakkaisvalmistajilta tietyn määritellyn ajan. Suomen ja Ruotsin kansallisessa lainsäädännössä oli tarkasteluajanjaksolla olennaisia eroja. Rinnakkaisongelmana tutkittiin innovaatio- ja patenttipolitiikan merkitystä lääkekeksintöjen määrään ja laatuun. Tutkimuskysymyksiä lähestyttiin virallislähteiden ja kirjallisuuden lisäksi myös teemahaastatteluin. Haastateltavat olivat alan asiantuntijoita. Tutkimus oli haasteellinen. Oli palkitsevaa saada asiaa koskeva ”hiljainen tieto” kansiin. Suomen ja Ruotsin poliittinen ja lainsäädännöllinen ilmapiiri poikkesivat toisistaan. Suomessa vallitsi protektionistinen ilmapiiri ja se näkyi politiikassa ja vaikutti lainsäädäntöön. Menetelmäpatentista ei haluttu luopua. Menetelmäpatentti on patentti, joka käsittää ainoastaan lääkeaineen valmistusmenetelmän, eikä lopputuotetta. Suomessa sallittiin lääkeaineiden tuotepatentti vasta 1995. Toisin oli Ruotsissa; siellä poliittinen ilmapiiri ja valtion sekä lääketeollisuuden näkemykset johtivat kehitystä niin, että tuotepatenttikielto poistettiin huomattavasti aiemmin kuin Suomessa. Ruotsi oli kaukonäköisempi myös muiden suojamuotojen kohdalla. Lopputuloksena tästä seurasi se, että Ruotsin lääketeollisuus on menestynyt huomattavasti paremmin kuin Suomen. Lääkekeksintöjä tehtiin enemmän. Ruotsin lääkekeksinnöistä suuri osa oli uusia molekyylejä; Suomen vastaava osuus oli selvästi pienempi. Myös Ruotsin lääkevienti oli ja on huomattavasti suurempaa kuin Suomen.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu- tutkielman tarkoituksena oli perehtyä erilaisiin yritysten välisessä tutkimusyhteistyössä käytettäviin lisensiointijärjestelyihin. Tutkimuksessa pyrittiin ymmärtämään miten tutkimusyhteistyö on kehittynyt 2000-luvulla ja miten erilaiset tutkimusyhteistyöjärjestelyt vaikuttavat kun yritys pyrkii varmistamaan itselleen kilpailuetua. Tutkimuskysymyksiä lähestyttiin kirjallisuuden lisäksi myös teemahaastatteluin. Haastateltavat olivat alan asiantuntijoita. Yritysten verkostoituminen on lisääntynyt, mutta teknologinen yhteistyö toimialojen sisällä on vähentynyt. Yritysten sisällä keksintöjen pitää yhä enemmän liittyä yrityksen strategiaan ja liiketoimintaan. Tutkimusyhteistyössä on usein ratkaistava kuinka menetellään, kun siinä syntyvään tietoon liittyy tutkimusyhteistyön ulkopuolisia teollisoikeuksia, jotka ovat tutkimuksen ja tulosten hyödyntämisen kannalta tarpeellisia. Tällaisissa tapauksissa lisensointi on hyvä vaihtoehto. Yleisin järjestely tutkimusyhteistyössä on kahden yrityksen välinen yhteistyö. Yrityksissä on kasvavaa kiinnostusta Open Innovation –ajattelun suuntaan.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

The aim of the study is to find out “What are the challenges to overcome for the successful nanotechnology commercialization in Russia?” Working closely with the case country was definitely an advantage when it comes to the understanding of the research subject. The thesis is divided to two parts: first part examines the concept of technology commercialization and identifies unique aspects of the process in context of nanotechnology. Second part is dedicated to an empirical research, investigating current status of nanotechnology commercialization in Russia. For the purpose of this study, Russian and international scientists, researchers, entrepreneurs, industry and government representatives were interviewed systematically during 2007 – 2009. Based on the research done it can be concluded that immense public funding provides necessary support for the development of Russian nanotechnology industry. However, investments alone do not address important structural shortcomings of a national innovation system, which in turn slow down the progress. Taking into consideration gap between science and business and challenging IPR legislation, expected significant economic impact in Russia may be overestimated. Nevertheless it should be noted that development of nanotechnology is advancing rapidly and therefore, the state of commercialization is changing accordingly, even while this lines are written.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Heritage and tourism have become inextricably linked. This link can be seen as producing inauthentic and falsified tradition, and it can therefore be seen as a threat to cultural heritage. On the other hand the link can be seen as a positive thing, as something which helps to preserve herit-age, culture and folklore in a changing and globalising world. This dissertation investigates heritage in the context of Dracula Tourism in Romania. Dracula tourism is tourism where tourists visit places connected with either the fictional vampire Dracula or the historical Dracula, a Romanian historical ruler Vlad the Impaler. The main research question of this study is how can Romanian heritage and culture be shown and promoted through a seemingly superficial Dracula tourism which is based on Western popular cul-ture? And is it possible to find Romanian heritage through popular fiction in Dracula tourism? The main sources for this work are based on the fieldwork done by the author in 2010 and 2011 and the web pages of ten Romanian travel agencies that offer Dracula tourism. The stories and images found on the web pages and used by the tour guides form the bulk of the research material. The emphasis and perspective of this research is folkloristic. Critical discourse analysis and multimodal discourse analysis form the main theoretical approach of this dissertation. In addition the research material is approached through intertextuality, folklore process, hybridisation, authenticity and social constructionism. This dissertation aims to offer new perspectives on the research literature concerning tourism and heritage and to offer a folkloristic view of tourism research. It also aims to offer new perspectives to folkloristics in terms of the research on the use of folklore and tradition and offer new perspectives on the use and definition of the concept of authenticity. Although the research subject of this thesis is Dracula tourism in Romania, the findings can be utilised and applied in a larger context and field of research. The key research findings show that heritage can be found within Dracula Tourism in three forms: as defined from above (UNESCO World Heritage Sites), as local heritage and as a form of opposition. The Romanian travel agencies researched in this dissertation use Dracula tourism as a gateway into Romanian history, culture, tradition and heritage. Kulttuuriperintö ja turismi yhdistyvät toisiinsa erottamattomasti. Toisaalta tämän yhteyden on nähty tuottavan epäautenttista ja väärennettyä perinnettä, ja tällöin sen on koettu muodostavan uhan kulttuuriperinnölle. Toisaalta yhteys on mielletty myös positiivisena asiana, sillä sen on nähty toimivan globalisoituvassa maailmassa kulttuuriperintöä, kulttuuria ja kansanperinnettä säilyttävänä tekijänä. Väitöskirjassa tutkitaan sitä, miten kulttuuriperintö ilmenee Dracula-turismissa Romaniassa. Dracula- turismi on turismia, joka liittyy joko fiktiiviseen vampyyrikreivi Draculaan tai historiallisena Draculana tunnettuun romanialaiseen hallitsijaan Vlad Seivästäjään. Väitöskirjan päätutkimuskysymyksenä on, miten romanialaista kulttuuriperintöä ja kulttuuria voidaan tuoda esiin näennäisesti pinnallisen ja länsimaiseen populaarikulttuuriin pohjautuvan Dracula-turismin kautta. Työn päälähteet pohjautuvat tutkijan vuosina 2010 ja 2011 tekemiin kenttätöihin sekä kymmenen Dracula-turismia tarjoavan romanialaisen matkatoimiston WWW-sivustoihin. Internet-sivuilta löytyvät tarinat ja kuvat sekä matkaoppaiden käyttämät tarinat muodostavat tutkimuksen tutkimusaineiston. Tutkimuksen painotus ja näkökulma ovat folkloristisia. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu kriittisestä diskurssianalyysistä sekä multimodaalisesta diskurssianalyysistä. Näiden lisäksi tutkimusaineistoa analysoidaan intertekstuaalisuuden, folkloreprosessin, hybridisaation, autenttisuuden ja sosiaalisen konstruktion käsitteiden avulla. Väitöskirjatutkimus tarjoaa uusia näkökulmia turismia ja kulttuuriperintöä käsittelevään tutkimukseen sekä tarjoaa matkailun tutkimukseen folkloristisen lisänäkökulman. Folkloristisen tutkimuksen näkökulmasta työn keskiössä ovat perinteen ja folkloren hyödyntäminen sekä autenttisuuden käsitteen määrittely ja käyttö, joihin työssä otetaan kantaa. Vaikka tutkimus käsittelee Dracula-turismia Romaniassa, ovat tutkimustulokset käytettävissä ja sovellettavissa myös laajemmin. Työn keskeiset tutkimustulokset osoittavat, että kulttuuriperintö ilmenee Dracula-turismissa kolmella eri tavalla: ylätasolla kuten esimerkiksi UNESCO:n kohteissa, alatasolla paikallisten ihmisten tai ihmisryhmien määrittelemänä sekä vastustuksen muotona. Väitöskirjassa tutkitut matkatoimistot käyttävät Dracula-turismia ikään kuin porttina romanialaiseen historiaan, kulttuuriin, perinteeseen ja kulttuuriperinteeseen.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

In recent decades, business intelligence (BI) has gained momentum in real-world practice. At the same time, business intelligence has evolved as an important research subject of Information Systems (IS) within the decision support domain. Today’s growing competitive pressure in business has led to increased needs for real-time analytics, i.e., so called real-time BI or operational BI. This is especially true with respect to the electricity production, transmission, distribution, and retail business since the law of physics determines that electricity as a commodity is nearly impossible to be stored economically, and therefore demand-supply needs to be constantly in balance. The current power sector is subject to complex changes, innovation opportunities, and technical and regulatory constraints. These range from low carbon transition, renewable energy sources (RES) development, market design to new technologies (e.g., smart metering, smart grids, electric vehicles, etc.), and new independent power producers (e.g., commercial buildings or households with rooftop solar panel installments, a.k.a. Distributed Generation). Among them, the ongoing deployment of Advanced Metering Infrastructure (AMI) has profound impacts on the electricity retail market. From the view point of BI research, the AMI is enabling real-time or near real-time analytics in the electricity retail business. Following Design Science Research (DSR) paradigm in the IS field, this research presents four aspects of BI for efficient pricing in a competitive electricity retail market: (i) visual data-mining based descriptive analytics, namely electricity consumption profiling, for pricing decision-making support; (ii) real-time BI enterprise architecture for enhancing management’s capacity on real-time decision-making; (iii) prescriptive analytics through agent-based modeling for price-responsive demand simulation; (iv) visual data-mining application for electricity distribution benchmarking. Even though this study is from the perspective of the European electricity industry, particularly focused on Finland and Estonia, the BI approaches investigated can: (i) provide managerial implications to support the utility’s pricing decision-making; (ii) add empirical knowledge to the landscape of BI research; (iii) be transferred to a wide body of practice in the power sector and BI research community.

Relevância:

100.00% 100.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli laadullisia tutkimusmenetelmiä yhdistelemällä ja relevanttia tieteellistä kirjallisuutta hyödyntämällä selvittää, miten tutkimuksen kohdeyrityksen toteuttamaa tapahtumamarkkinointia voitaisiin kehittää vastaamaan paremmin yrityksen muuttuvia tarpeita. Tähän liittyen tutkittiin kohdeyrityksen näkökulmasta, miten tapahtumamarkkinointi nähdään, ja miten sitä hyödynnetään tällä hetkellä osana yrityksen markkinointiviestintää. Kuluttajan näkökulmaa hyödyntäen pyrittiin selvittämään, mitä vaikutuksia toteutetulla tapahtumamarkkinoinnilla on tapahtumiin osallistuvien yksilöiden kuluttajakäyttäytymiseen ja heidän kokemaansa brändiin. Lopuksi tutkittiin, missä rooleissa tapahtumiin osallistuvat yksilöt ovat kohdeyrityksen tuotteiden kuluttamiseen liittyvässä päätöksentekoprosessissa, ja mitä muita vaikuttajia prosessiin sisältyy. Empiirisiä tutkimustuloksia ja tieteellisessä kirjallisuudessa määriteltyjä parhaita toimintatapoja vertailemalla pyrittiin tunnistamaan eroavaisuuksia ja mahdollisia kehityskohteita. Työ toteutettiin tapaustutkimuksena, jossa tutkittavaa ilmiötä lähestyttiin sekä yrityksen että kuluttajan näkökulmasta. Tutkimuksen laadullinen aineisto kerättiin puolistrukturoitujen haastattelujen avulla, jonka lisäksi tukevana menetelmänä hyödynnettiin havainnointia. Haastattelujen kohteena oli kohdeyrityksen markkinointivastaavan lisäksi 19 järjestettyyn case-tapahtumaan osallistunutta yksilöä. Tulokset paljastivat tiettyjä eroavaisuuksia kohdeyrityksen toteuttaman tapahtumamarkkinoinnin ja alan tieteellisessä kirjallisuudessa määriteltyjen parhaiden toimintatapojen välillä. Tutkimustulokset kohdistivat huomiota myös tapahtumamarkkinoilla saavutettaviin hyötyihin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Lisäksi tuloksiin perustuen muodostettiin uutta tietoa toiminnan kohteena olevien yksilöiden ku-luttamiseen liittyvästä päätöksentekoprosessista ja siihen sisältyvistä rooleista.