The success factors of the Danish energy service industry

The objective of the research was to understand the success factors of the Danish energy service industry. The research phenomenon was studied greatly but the aim was to examine it from the service logic point of view. The research was threefold and it examined the phenomena from the company, industrial and national levels. The purpose of the multi-level study was to understand all the success factors and to examine how they are combined together. First, the research problem was approached through the literature review. After that, the empirical part of the study was conducted as a case study and the data was collected by theme interviews. The collected data was analyzed through theoretical point of view and compared with earlier studies. This study shows that the most important success factor was the country, because it has affected to the other aspects of the success. Because the actors of the industry are linked together tightly, communication and common understanding of business is essential to the industry success. The new energy technologies do not produce directly added value for the customers. This has sifted energy business towards service business, and the customers have been included in the value creation process.

Tieten taiten väestönterveydestä

Kirjallisuusarvostelu

Tulevaisuuden fyysinen oppimisympäristö. Käyttäjälähtöinen muunneltava ja joustava opetustila

Kuluneen sadan vuoden aikana koulun fyysisen oppimisympäristön opetustilan koko, muoto ja peruskalustus eivät ole uudistuneet käytännössä lainkaan. Oppimisympäristöjen laajentumisen ja perusopetuksen liittyvien uudistusten keskellä suomalainen koululaitos ja sen toimintakulttuurin elävät jatkuvien kehityshaasteiden keskellä. On havaittu, että yksipuoliset tila-, kaluste- ja laiteratkaisut eivät tarjoa opettajille ja oppilaille mahdollisuuksia hyödyntää uusia opetus- ja oppimisprosessin moninaistuvia mahdollisuuksia. Tällöin koulun opetustilojen muuttumattomuudesta on muodostunut toimintakulttuurin uudistumista hidastava tekijä. Koulun toimintakulttuurin uudistamisen tueksi on laadittu perusopetuksen laatutavoitteita ja -kriteerejä (esim. Opetus ministeriö 2009b). Laatuperusteinen kehittäminen edellyttää muun muassa moderneja muunneltavuutta ja joustavuutta korostavia opetustilaratkaisuja. Ristiriita opetustilojen muuttumattomuuden ja laadullisten uudistustavoitteiden välillä loivat tämän tutkimuksen peruslähtökohdan. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, minkälaisia tekijöitä ja merkityksiä oppilaat, opettajat, rehtorit sekä opetushallinnon asiantuntijat korostavat laadukkaassa, muunneltavassa ja joustavassa fyysisessä oppimisympäristössä ja opetustilassa. Toisena tavoitteena oli selvittää, millaisia tulevaisuuden fyysisen oppimisympäristön muunneltavuutta ja joustavuutta tukevia tila-, laite- ja välineratkaisuja voidaan käyttäjälähtöisen suunnitteluprosessin kautta määrittää. Tutkimuksen teoreettiset perusteet tukeutuvat Wilsonin (1996) kokonaisvaltaiseen oppimisympäristönäkemykseen, jota rikastetaan Saussoisin (2006) oppimisympäristöelementtien suhteita tarkastelevalla dimensionäkökulmalla. Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus, jossa fyysistä oppimisympäristöä lähestyttiin fenomenologisen lähestymistavan avulla ilmiönä. Tutkimusaineisto muodostui laajasta kansainvälisestä aineistosta, joka koostui 35 haastattelukoonnista, 63 kyselyvastauksesta sekä 294 oppilaiden tekemästä opetustilasuunnitelmasta. Lisäksi aineistoa kerättiin osallistuvan havainnoinnin avulla sekä monitieteisen ja -ammatillisen oppimisympäristösimulaation yhteydessä. Simulaation pohjalta luotiin konkreettinen opetustila. Simulaatioprosessissa huomioitavia elementtejä olivat muuttuvan yhteiskunnan vaatimukset ja yksilöityvät oppimistarpeet sekä formaalin koulutuksen ja informaalin oppimisen uudistuvat mahdollisuudet. Fenomenologisen analyysin lisäksi moninaiset sanalliset ja kuvalliset vastaukset edellyttivät hermeneuttista lähestymis tapaa käsitysten tulkitsemiseksi ja merkitysten löytämiseksi. Fyysistä oppimisympäristöä analysoitiin yleisellä tasolla, opetustila- ja klusteritasolla sekä laite- ja kalustetasolla. Fyysistä oppimisympäristöä yleisellä tasolla kuvaavassa merkitysverkostotyypissä korostuivat yhteisöllisyyteen ja avoimuuteen liittyvät merkitysverkostot. Keskeisenä sivistyspalveluiden tuottajana koulun katsottiin muodostavan luontevan institutionaalisen palvelutuotantoalustan, johon integroituvat myös hyvinvointi-, terveys- ja ympäristöpalvelut eri asiantuntijoineen. Oppimisympäristön yleisen tason muunneltavuutta ja joustavuutta kuvaavissa merkityksissä korostuivat uudet vuorovaikutusta ja sosiaalisia opetus- ja oppimisprosesseja ilmentävät merkitykset. Koulun fyysisenä oppimisympäristönä odotettiin tarjoavan monimuotoisia tilaratkaisuja, jotka antavat mahdollisuuksia eri opetusmenetelmien ja oppimisprosessien hyödyntämiseen. Nykymuotoisen koulun fyysisen oppimisympäristön mahdollisuudet toteuttaa formaalisia sekä informaaleja opetus- ja oppimistarpeita koet tiin kuitenkin rajallisiksi. Sekä opetustila- ja klusteritason että laite- ja kalustetason muunneltavuutta ja joustavuutta kuvaavissa merkitysverkostotyypeissä korostuivat toiminnallisuuteen, sosiaalisuuteen ja monimuotoisuuteen liittyvät merkitysverkostot, vaikka niissä korostuivat eri tekijät tasosta riippuen. Vaikka opetustilan merkitys koettiin ilmeisenä, painottui tutkimustuloksissa yksittäisen tilan pedagoginen yhteys olemassa olevaan tilakokonaisuuteen, jossa erikokoiset yhdisteltävät tilat ja niiden väliset toiminnalliset alueet muodostavat yhtenäisemmän monitoimialueen. Fyysinen opetustilaympäristö haluttiin hyödyntää monimuotoisemmin, jolloin myös samanaikaisopetuksen ja eheyttävän aihepiiriopetuksen menetelmät mahdollistuvat luontevammin. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena hahmottui opetustila, joka tarjoaa mahdollisuuden muodollisten ja epämuodollisten yksilö- ja ryhmätyömuotojen sekä eri opetusmenetelmien ja oppimistapojen joustavaan käyttöön. Opetustilan sisällä ilmeni kolmen erilaisen kaluste- elementin tarve: henkilökohtainen yksilö- tai parityöpiste, ryhmätyöpiste ja vapaamuotoinen työpiste, joista erityisesti oppilaat selvästi suosivat työpisteiden sijoittamista ryhmiin. Kaiken kaikkiaan oppilaiden ratkaisuissa painottuivat toiminnallisuutta ja sosiaalisuutta korostavat opetus- ja oppimisprosessin muodot. Laite- ja kalustetasolla korostuivat tilamitoituksen tarkoituksenmukaisuus, erilaisten työpisteiden variaatiot, opettajan työpisteen luonne ja sijoittelu sekä opetustilan laiteratkaisut. Esiin tuodut moninaiset tilannesidonnaisuutta korostavat kalusteratkaisut edellyttävät muunneltavuuden ja joustavuuden huomioimista, jolloin yksittäistä pysyvää opetustilan kalusteratkaisua ei voida antaa. Opettajan työpisteen sijoittaminen tilan keskiosaan ilmentää opettaja-oppilas-suhteen uudistuvaa luonnetta, jossa toiminnalliset ja sosiaaliset työskentely muodot lisäävät opetuksen ohjauksellisuutta. Laitteista tieto koneen merkitys nousi keskeiselle sijalle. Opettajan ja oppilaiden henkilö kohtaisten pääte laitteiden lisääntyvä käyttö digitalisoituvan opetusmateriaalin työstämisessä katsottiin merkittäväksi edellytykseksi laadukkaalle ja ajanmukaiselle opiskelulle. Myös päätelaitetyöskentelyssä suosittiin ryhmätyöpisteitä. Verkkosisältöjen ja sosiaa lisen median lisääntyvän hyödyntämisen seurauksena informaatio teknologia osin syrjäyttää perinteiseen luokkahuoneeseen mielletyt kalusteet ja laitteet huomion kiinnittyessä nykyaikaisiin aktiivitaulu- ja mobiililaitejärjestelmiin. Tulevaisuuden oppimisympäristöjen avautumisen ja laajentumisen seurauksena formaalin koulutuksen ja informaalin oppimisen elementit pyrkivät sulautumaan yhteen. Samalla tämä mahdollistaa niin yksilökeskeisempien oppimispolkujen kuin toisaalta yhteiskunnallisten kasvatus- ja koulutustavoitteiden toteutumisen ja lähentymisen. Yksittäisen hybridiopetustilan muunneltavuuteen ja joustavuuteen liittyvissä ominaisuuksissa korostuivat aihepiirimäisen samanaikaisopetuksen piirteet, joiden seurauksena tulevaisuuden opetustilassa opiskelee useampia opetusryhmiä ja opetuksen ohjaajia. Opetus- ja oppimisprosessin haasteisiin vastaaminen edellyttää näin monitoimisia opetustiloja, joissa kalusteet ja nykyaikaiset av- ja informaatioteknologiset laitteet tukevat erilaisia opetus- ja oppimisprosesseja vaivattomasti ja tilannekohtaisesti muuntuen ja joustaen. Tulosten perusteella perusopetuksen opetustila ja sen kaluste- ja väline ratkaisut eivät käyttäjien näkökulmasta tällä hetkellä tue moder nien opetus- ja oppimisprosessien mahdollisuuksia, vaan estävät merkittävällä tavalla koulun toimintakulttuurin uudistamista. Tulevaisuuden koulun fyysisen oppimis ympäristön määrittelyn tuleekin olla käyttäjälähtöinen innovatiivinen prosessi, joka huomioi koko alueen ja sen ympäröivän yhteisön tarpeet. Tulokset ovat hyödynnettävissä, kun suunnitellaan tai uudistetaan koulun tila-, kaluste- ja laiteratkaisuja. Tulokset tarjovat tukea kaikille koulurakentemisen asiantuntijaryhmille käyttäjistä suunnittelijoihin, rakentajiin ja päättäviin viranomaisiin. Saatu tieto prosessisimulaatiomenetelmän toimivuudesta on hyödynnettävissä koulurakentamisessa monialaisesti ja -tasoisesti.

Lapsuuden rajoilla. Normaalin ja poikkeavan määrittyminen huostaanottoasiakirjoissa

Lasten ja lapsiperheiden hyvin- ja pahoinvointi on säilynyt julkisen keskustelun keskiössä viime vuosikymmenet. Näkemykset lapselle riittävistä kasvuolosuhteista tässä keskustelussa vaihtelevat. Tämän tutkimuksen kohteena ovat lapset, joiden kohdalla on päädytty lastensuojelun äärimmäiseen ja viimesijaiseen toimenpiteeseen, huostaanottoon, sillä näen sen edustavan tapahtumaa, jossa yhteisön normatiivisten ihanteiden rajat ylittyvät. Tutkimuksessani kysyn: Millä tavalla lasten huostaanotto vetää rajaa toisaalta poikkeavan ja normaalin kasvuyhteisön ja toisaalta poikkeavan ja normaalin lapsuuden välille? Tavoitteena on selvittää, millä ongelmatekijöillä lastensuojelutoimia perustellaan ja miten näitä ongelmia kuvataan. Lisäksi olen jäljittänyt sitä hetkeä, jossa normaalin lapsuuden määrittelyn kohteeksi päätyy lapsen kasvuympäristön sijasta itse lapsi ja hänen käyttäytymisensä. Kolmanneksi olen pyrkinyt nimeämään ne institutionaaliset toimijat, jotka osallistuvat normaalin ja poikkeavan lapsuuden määrittelyprosessiin. Tutkimuksen aineisto koostuu vuonna 2004 huostassa olleen 178 lapsen huostaanoton päätösasiakirjoista sekä sosiaalityöntekijöiden huostaanottoa koskevista lausunnoista. Hahmotan asiakirjat tarinoina, jotka kertovat kulttuurista ”totuutta” normaalista ja poikkeavasta lapsuudesta. Empiirisessä analyysissäni sovellan narratiivista lähestymistapaa, jossa aihetta tarkastellaan konstruktionistisesta näkökulmasta korostaen lapsuuden kontekstisidonnaista, historiallista ja kulttuurista luonnetta. Teoreettinen tulkintakehykseni pohjautuu Pierre Bourdieun ideaan sosiaalisesta kentästä, jonka rajat piirtyvät Edwin M. Lemertin teorian tarjoilemissa yhteisöreaktioiden prosesseissa. Omassa tulkinnassani ne tilanteet, joissa yhteisö reagoi lapsen tai vanhemmuuden olosuhteisiin, osoittavat rajat sille sosiaaliselle tilalle, jonka miellän bourdieulaisittain normaalin lapsuuden kentäksi. Analyysi osoitti, etteivät lastensuojeluongelmat näyttäydy selvärajaisina, ja lapselle haitalliset elinolot on vaikeasti konkretisoitavissa selkeiksi näytöiksi. Lastensuojeluongelmat määrittyvät ongelmiksi vasta kun joku niihin reagoi. Reagoimalla lapsen ja perheen elämän olosuhteisiin yhteisön muut jäsenet osallistuvat lastensuojelun tai huostaanoton tarpeen määrittelyyn, näin ollen normaalin ja poikkeavan lapsuuden tuottamiseen. Eri toimijat kohtaavat lapsen ja perheen erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja niinpä eri toimijat myös kiinnittävät huomiota eri asioihin. Lisäksi poikkeavuuden määrittyminen siirtyy pikkuhiljaa lapsen kasvuoloista lapseen itseensä, riippuen siitä, mitä katsotaan ja mihin reagoidaan. Raja ongelmakodin ja ongelmalapsen välille piirtyy vaiheittain. Mitä enemmän lastensuojelullista puuttumista edellyttävät ongelmat painottuvat kodin olosuhteiden sijasta lapsen käyttäytymiseen, sitä virallisemmaksi asiantuntija- ja viranomaisverkostoksi käy tilannetta arvioivien toimijoiden joukko. Normaalin ja poikkeavan lapsuuden välisten rajojen asettuminen riippuu erityisesti siitä, minkä instituution kanssa lapsi tai perhe päätyy tekemisiin. Normaali lapsuus on vaikeasti tavoiteltavaa siksi, että eri tahot tuottavat erilaista tietoa.

Enhancing absorptive capacity in a non-research and development. An action research approach to converting individual observations into organisational awareness

The ability to recognize potential knowledge and convert it into business opportunities is one of the key factors of renewal in uncertain environments. This thesis examines absorptive capacity in the context of non-research and development innovation, with a primary focus on the social interaction that facilitates the absorption of knowledge. It proposes that everyone is and should be entitled to take part in the social interaction that shapes individual observations into innovations. Both innovation and absorptive capacity have been traditionally related to research and development departments and institutions. These innovations need to be adopted and adapted by others. This so-called waterfall model of innovations is only one aspect of new knowledge generation and innovation. In addition to this Science–Technology–Innovation perspective, more attention has been recently paid to the Doing–Using–Interacting mode of generating new knowledge and innovations. The amount of literature on absorptive capacity is vast, yet the concept is reified. The greater part of the literature links absorptive capacity to research and development departments. Some publications have focused on the nature of absorptive capacity in practice and the role of social interaction in enhancing it. Recent literature on absorptive capacity calls for studies that shed light on the relationship between individual absorptive capacity and organisational absorptive capacity. There has also been a call to examine absorptive capacity in non-research and development environments. Drawing on the literature on employee-driven innovation and social capital, this thesis looks at how individual observations and ideas are converted into something that an organisation can use. The critical phases of absorptive capacity, during which the ideas of individuals are incorporated into a group context, are assimilation and transformation. These two phases are seen as complementary: whereas assimilation is the application of easy-to-accept knowledge, transformation challenges the current way of thinking. The two require distinct kinds of social interaction and practices. The results of this study can been crystallised thus: “Enhancing absorptive capacity in practicebased non-research and development context is to organise the optimal circumstances for social interaction. Every individual is a potential source of signals leading to innovations. The individual, thus, recognises opportunities and acquires signals. Through the social interaction processes of assimilation and transformation, these signals are processed into the organisation’s reality and language. The conditions of creative social capital facilitate the interplay between assimilation and transformation. An organisation that strives for employee-driven innovation gains the benefits of a broader surface for opportunity recognition and faster absorption.” If organisations and managers become more aware of the benefits of enhancing absorptive capacity in practice, they have reason to assign resources to those practices that facilitate the creation of absorptive capacity. By recognising the underlying social mechanisms and structural features that lead either to assimilation or transformation, it is easier to balance between renewal and effective operations.

Sotilaiden epäviralliset ryhmänormit kolmessa jalkaväkikomppaniaa koskevassa empiirisessä tutkimuksessa (Knut Pipping, Roger Little, John Hockey)

Tutkimuksessa oli tavoitteena selvittää, millaisia sotilaiden epävirallisia ryhmänormeja tutkijat ovat havainneet eräissä sotilasyksiköissä jotka ovat toimineet sodassa tai sodan olosuhteita osittain vastanneissa tilanteissa. Keskeisinä lähteinä käytetään seuraavia kolmea sotilasyksikköön kohdistunutta tutkimusta: - Knut Pipping: "Kompaniet som samhälle Iakttagelser i ett finskt frontförband 1941-1944" (1947), suomenkielinen laitos ”Komppania pienoisyhteiskuntana” (1978), englanninkielinen laitos ”Infantry Company as a Society” (2008) - Roger W. Little: “Buddy Relations and Combat Performance” (1964) ja sen perustana ollut Littlen väitöskirja “A Study of the relationship between collective solidarity and combat role performance” (1955) - John Hockey: "Squaddies Portrait of a Subculture" (1986). Tutkimusongelmat olivat seuraavat: 1) Millaisia sotilaiden epävirallisia ryhmänormeja tai virallisista normeista poikkeavia käyttäytymismuotoja esiintyi kolmessa sodan ajan tai poikkeusolojen sotilasyksikössä Knut Pippingin, Roger Littlen ja John Hockeyn komppanioita koskeneiden tutkimusten mukaan? 2) Esiintyikö ao. tutkimuksissa (sotilasyksiköissä) samansisältöisiä tai edes suunnilleen samansisältöisiä normeja tai virallisista normeista poikkeavia käyttäytymismuotoja? Tutkimusmenetelmänä on Pippingin, Littlen ja Hockeyn tutkimusten ja tutkimustulosten systemaattinen läpikäynti ja vertailu sen selvittämiseksi, millaisia epävirallisia normeja kohteena olleissa sotilasyksiköissä on havaittu. Kohteina olevat tutkimukset käytiin läpi seuraavan skeeman mukaisesti: - sotilasyksikön virallinen organisaatio ml. viralliset johtajat - sotilasyksikön henkilöstö - sotilasyksikön toimintaympäristö ja tehtävät tutkimusajankohtana - sotilasyksikön sosiaaliset ryhmät - sotilasyksikössä havaittuja epävirallisia normeja. Tutkimuksessa tuli ilmi, että tutkituissa sotilasyksiköissä esiintyi joitakin samantyyppisiä epävirallisia normeja siitä huolimatta, että sotilasyksiköt olivat eri maista ja toimivat eri vuosikymmeninä ja erilaisissa sodissa ja tilanteissa. Sotilasyksiköissä havaittiin mm., että: - miehistöön kuuluvat sotilaat katsoivat, että heille annetut vaarallisetkin tehtävät, ainakin järkeviksi katsotut, piti hoitaa ainakin jollakin minimitasolla ja kaikkien piti osallistua tähän - miehistötasolla sotilaiden piti ainakin tietynlaisissa tilanteissa olla lojaaleja toisille samanarvoisille tai ainakin lähipiirissä oleville - lähipiirin sotilaihin kohdistuva lojaalisuus saattoi ohittaa viralliseen organisaatioon kohdistuvat velvoitteet - kaikissa yksiköissä esiintyi taistelussa käyttäytymistä koskevia epävirallisia normeja; esimerkiksi "liiallista rohkeutta" ei hyväksytty - joissakin tilanteissa vaaralliseen tilanteeseen liittyvän normin noudattaminen lisäsi yksittäiseen sotilaaseen kohdistuvaa välitöntä hengenvaaraa - lähipiirissä olevien sotilaiden henkilökohtaiseen omaisuuteen tai varusesineisiin ei saanut kajota - sen sijaan suhtautuminen muuhun valtion omaisuuteen oli liberaalimpaa.

Den finländska redovisningsnormeringen i korstrycket mellan institutionaliserad teori och internationella standarder

Finländsk redovisning har sedan 1960-talet baserats på teorin om utgift vid inkomst, en teori utvecklad av professor Martti Saario. Globalisering av aktiemarknaden och företagsverksamheten samt medlemskap i internationella organisationer ledde till tryck för harmonisering. Teorin var i Finland starkt institutionaliserad vilket påverkade harmoniseringsprocessen. Processen följs över tre nivåer. Den högsta nivån, internationell nivå, undersöker hur normeringen de jure förändras. Förändringarna i lagstiftningen krävde eftergifter i den teoretiska grunden, det vill säga i teorin om utgift vid inkomst. Den mellersta nivån, nationell nivå, studerar aktörers motiveringar för eller emot förändring av redovisningsnormen. Det organisatoriska fältet kan anses instabilt eftersom aktörsgrupperna inte är enhetliga. Motståndet mot harmonisering avtar under processen och teorin om utgift vid inkomst förlorar mark. Den lägsta nivån, företagsnivån, studerar hur boksluten de facto förändrades. De internationella standarderna har implementerats genom så kallad lös koppling eftersom företagen har behållit sin tidigare redovisningsfilosofi där det är möjligt. Avhandlingen bidrar till att öka förståelse för hur en institutionaliserad redovisningsteori påverkar redovisningspraxis i ett land långt efter att en ny norm implementerats.

Itseoppineet kirjoittajat, kirjeenvaihdon kulttuuri ja kirjeet egodokumentteina. Tutkimus Janssonin laivuriperheen kirjeenvaihdosta 1860- ja 1870-luvulla

Itseoppineiden kirjoittajien tutkimus on 1900-luvun lopulta, Suomessa erityisesti 2000-luvun alusta, luonut uutta näkökulmaa tavallisten, julkisen elämän ulkopuolella toimivien ihmisten arjen, ajatusmaailman ja kirjoittamisen tapojen tutkimukseen. Systemaattinen arkistoaineistojen kartoitus ja keruut ovat osoittaneet, että jo ennen kansakoululaitoksen vakiintumista myös suomalaisella maaseudulla ihmiset saattoivat hankkia itselleen kirjoitustaidon ja käyttää sitä aktiivisesti. Kustavilaisen laivuri Simon Janssonin (1812–1887) ja Wilhelmina Janssonin o.s. Widbomin (1810–1892) koulutielle lähetetyille pojilleen lähettämät kirjeet 1860- ja 1870- luvuilta ovat säilyneet A. W. Jahnssonin arkistossa SKS:n kirjallisuusarkistossa. Kirjeet ovat suomen- ja ruotsinkielisiä. Kirjeiden kautta on selvitetty, minkälaisia mahdollisuuksia säätyyhteiskunnan murtuminen avasi säätyläistön ulkopuolella oleville ihmisille ja minkälaisia taloudellisia ja sosiaalisia resursseja käyttäen koulua käymättömät vanhemmat onnistuivat siirtämään poikansa yliopistokoulutuksen kautta säätyläistöön. Kirjeitä on tarkasteltu egodokumentteina, historian lähteinä, joissa ihmiset kertovat itse omasta elämästään ja ajatuksistaan. Hollantilaisen historioitsija Jacques Presserin luoma ja mm. Rudolf Dekkerin kehittämä egodokumentti-termi käsittää kirjeiden lisäksi omaelämäkerrat, muistelmat ja päiväkirjat. Näkökulma yhdistää historiantutkimukseen mm. kirjallisuustieteen käsitteitä. Yksityisluontoisten tekstien kautta voidaan tutkia sitä, minkälaisia mahdollisuuksia sosiaalinen tila tiettynä aikana tarjoaa. Ne tarjoavat tavan tutkia ihmisten arkea, sosiaalisia suhteita ja paikallisyhteisöä, tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseen sekä ajatusmaailmaa. Yhden perheen kirjeenvaihdon kautta on tarkasteltu niitä mahdollisuuksia ja rajoituksia, joita kirjeenvaihdon käyttämisellä tutkimuksen materiaalina on egodokumenttien kentässä. Kirjeitä on tutkittu osana kirjeenvaihdon kulttuuria. Siihen kuuluvat itse kirjeiden sisällön lisäksi luku- ja kirjoitustaito, kirjekulttuurin oppiminen ja sen konventiot sekä kirjoittamisen materiaaliset edellytykset. Britt Liljewallin tutkimuksia soveltaen Janssonin perheen kirjeenvaihtoa on tarkasteltu sen rituaalisen, informatiivisen, sosiaalisen ja normeja välittävän funktion kautta. Kirjeenvaihdossa esille tulevien aihepiirien joukosta on nostettu esiin viisi keskeisintä: arki ja siihen liittyvä perheen sisäinen huolenpito; koulutus ja siihen liittyvät toiveet ja pettymykset; uskonto: sosiaaliset suhteet ja verkostot sekä viimeisenä terveys, sairaus ja kuolema. Kirjeiden kautta on tutkittu yhteistöllistä tiedonvälitystä ja sitä, ketkä henkilöt ja minkälaiset aiheen ovat kirjeiden uutisoinnissa keskeisiä.

Uudenmaan skenaariot 2040

”Uudenmaan skenaariot 2040” -projekti toteutettiin Uudenmaan ELY-keskuksen, Uudenmaan liiton ja Capfulin yhteistyönä marraskuun 2011 ja toukokuun 2012 välisenä aikana. Projektissa tunnistettiin Uudenmaan alueen toimintaympäristön muutoksia, joiden pohjalta rakennettiin neljä vaihtoehtoista tulevaisuudenkuvaa. Skenaarioiden rakentamisessa keskeisiä aiheita olivat globaalin ohjauksen painopiste taloudessa ja ympäristöasioissa, sekä ihmisten keskinäinen ja instituutioiden välinen luottamus ja aktiivisuus. Skenaariossa 1 (Globaali kansankoti) kuvattiin tilanne jossa kriisin kautta on siirrytty globaalin yhteisön vastuullisuuteen ja jossa EU-liittovaltio ohjaa hallintoa ja kehittämistoimintaa. Skenaario 2 (Paljon keppiä, vähän porkkanaa) on kansainvälisten vastakkainasetteluiden ja kasvavien jännitteiden maailma, jossa EU on hatara rakennelma jota yritetään pitää kasassa. Skenaario 3 (Villi Pohjola) kuvaa EU:n kriisiä, joka heijastuu Suomeen hyvinvointivaltion rappeutumisena ja kansalaisten passivoitumisena. Skenaariossa 4 (Brändien vastuu) uudistusten painopiste siirtyy globaaleille suuryrityksille ja osaamisverkostoille, jolloin julkishallinnon rooli pienenee. Skenaarioanalyyseissä syntyi skenaariokohtaiset varautumissuunnitelmat eri tulevaisuuden maailmojen varalle. Lisäksi tunnistettiin viisi skenaarioista riippumatonta välttämätöntä toimenpidettä, jotka tulisi toteuttaa Uudellamaalla joka tapauksessa alueen elinvoimaisuuden vahvistamiseksi. Nämä viisi toimenpidealuetta ovat: 1) Alueen arvoverkostolähtöinen kehittäminen, 2) Ihmisten osallisuuden ja voimavarojen vahvistaminen, 3) Elinkeinoelämän nopea ja joustava kehittäminen, 4) Toimivan ja notkean yhdyskunnan rakentaminen, sekä 5) Ympäristön tilan parantaminen. Uudenmaan toimijat voivat hyödyntää skenaariotyön tuloksia omissa ennakointi- ja strategiahankkeissaan, esimerkiksi käyttämällä Uudenmaan skenaarioita 2040 referenssiskenaarioina.

Exploring the role and transformative potential of human rights in development practice and food security : case study from Malawi

Avhandlingen är en analys av den roll som mänskliga rättigheter spelar i utvecklingssamarbete i allmänhet och tre matsäkerhetsprojekt i Malawi i synnerhet. Författaren undersöker huruvida mänskliga rättigheter kan bidra till samhälleliga förändringsprocesser. Undersökningen har en diskursiv syn på mänskliga rättigheter; rättigheter ses som sociala konstruktioner skapade av människor, konstruktioner som förändras i takt med att aktörerna ger dem ny mening. Människorättsbaserade utvecklingsstrategier riktar uppmärksamheten mot olika aktörers skyldigheter samt vikten av att mänskliga rättigheter inte kränks genom utvecklingspolitiska beslut. En analys som utgår från mänskliga rättigheter kan leda till att nya frågor lyfts fram: vem har skyldigheter, vem har rättigheter, och varför förverkligas inte dessa? Fokus flyttas till hur politiska, ekonomiska och juridiska strukturer kan förändras så att de främjar mänskliga rättigheter. Författaren använder empiriskt material från Malawi för att visa vilken roll mänskliga rättigheter och så kallade människorättsprinciper spelar inom tre projekt: (1) ett mathjälpsprojekt; (2) ett rättighetsbaserat projekt med fokus på att stärka strategier för livsuppehälle; (3) ett juridiskt projekt inom ramen för vilket man skapat ett lagförslag om rätten till föda. Analysen visar att det rättighetsbaserade projektet strävade efter den mest djupgående samhälleliga förändringen. Människorättsprinciperna ansvarighet och deltagande handlade inte endast om verksamheten inom projektet utan man strävade även efter att stärka dessa principer mellan medborgare och myndigheter. Rättigheter, som ett sätt att tala, tänka och handla, inte som abstrakta juridiska normer, påverkade de lokala aktörernas sätt att kräva bl.a. tjänster av lokala myndigheter. Teoretiskt kan man säga att det rättighetsbaserade projektet representerar ett aktörsperspektiv på mänskliga rättigheter där aktörernas egna uppfattningar om vad de är berättigade till samt krav på myndigheters ansvar formade vilken mening rättigheterna kom att få.

Asiantuntijaorganisaation työhyvinvointi; organisaatioilmapiiri yliopistoyksikön voimavaratekijänä

Asiantuntijaorganisaatioissa työ ja organisaation tavoitteet muuttuvat ympäristön vaikutuksesta yhä nopeammin. Monet yhtäaikaiset muutokset ovat haasteita työhyvinvoinnille. Työhyvinvoinnin kehittäminen onkin eräs ajankohtainen henkilöstöjohtamisen painopistealue. Yliopistoyksiköissä työhyvinvointi voi vaihdella johtuen tieteenalojen autonomiasta ja erilaisuudesta, joten organisaatiotasoinen tutkiminen on tarpeen. Asiantuntijaorganisaation työhyvinvoinnin kannalta työn sosiaaliset ja psyykkiset tekijät ovat kriittisiä ja niiden vuorovaikutteinen tutkiminen on myönteinen tapa kehittää työhyvinvointia. Tutkimusongelmana oli kuvata pienen yliopistoyksikön työhyvinvointia organisaatioilmapiirin näkökulmasta. Tutkimuskysymyksinä olivat: millainen on case-organisaation työhyvinvointi, millainen on case-organisaation ilmapiiri sekä mitkä tekijät vaikuttavat case-organisaation työhyvinvointiin. Tutkimus on tapaustutkimus, jonka aineiston keruussa ja analysoinnissa käytettiin triangulaatiomenetelmää. Kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen aineisto analysoitiin deduktiivisesti. Tutkimuksen teoreettisena taustana oli organisaatiopsykologian, työhyvinvoinnin ja johtamisen tutkimuksia. Näitä peilattiin asiantuntijaorganisaation ja yliopiston kontekstiin. Case-organisaation työhyvinvointi oli melko hyvä. Organisaatioilmapiiri ja sitoutuminen olivat kehittyneet myönteisesti viime aikoina. Työn voimavaroina koettiin työtoverien tuki, työmotivaatio, mielekäs työ, hyvä työssä viihtyminen, hyvät mahdollisuudet käyttää tietoja ja taitoja ja oppia uutta sekä tasa-arvoinen, mukava ja kannustava ilmapiiri. Työn vaatimustekijöitä olivat ajoittainen kiire, usein muuttuvat ja puutteelliset työn ja yhteisön tavoitteet, heikko tiedon kulku ja lisääntynyt byrokratia. Vaikka työ oli itsenäistä, työn vaikutusmahdollisuuksia koettiin vain jonkin verran. Koska organisaatioilmapiirin osa-alueet johtaminen, sosiaalinen vuorovaikutus, luottamus, yhteisöllisyys ja me-henki sekä sitoutuminen ovat yhteydessä toisiinsa, organisaation kehittäminen jonkin osa-alueen kautta kehittää työhyvinvointia strategisesti. Case-organisaatiossa johtamisen kehittäminen oli parantanut henkilöstön sitoutumista organisaatioon. Yliopistojen johtamisessa vuorovaikutuksen lisääminen johtajan ja henkilöstön välille nähdään tärkeänä ja vaikuttavana työhyvinvoinnin kehittämisen keinona. Monipuolinen vuorovaikutus voi parantaa erilaisten ihmisten ja tiimien välistä yhteistyötä ja organisaation yhteisiä tavoitteita sekä työn vaikutusmahdollisuuksia.

Ulkomaalaisen yrityksen verkostosuhteet Venäjällä

Tutkimuksen tavoitteena on konkreettisen yritysverkoston avulla selvittää, minkälaisia ovat ulkomaalaisen yrityksen potentiaaliset kumppanit ja yritysten väliset suhteet Venäjällä. Toisena tavoitteena on kuvata käytännön työelämään sopivalla menetelmällä riittävän kokonaisvaltaisesti yritysverkoston kumppanit sekä kumppaneiden ja kärkiyrityksen väliset suhteet. Samalla tarkastellaan yritysten välisten suhteiden riskejä. Selvitysmenetelmällä pyritään nopeuteen ja ketteryyteen ja sen tavoitteena on lisätä ulkomaisen johdon käsitystä yritysverkostosta johdon päätöksentekoa varten. Tutkimus jakaantuu teoria tarkasteluun ja yhden Venäjällä toimivan ulkomaisen yrityksen osto-osaston verkostoa selvittävään empiiriseen osaan. Teoriatarkastelussa selvitetään erilaisia lähestymistapoja ja laajempia viitekehyksiä yritysverkostojen tutkimukseen. Teoriatarkastelun perusteella valittiin viitekehykset yrityskumppaneiden ja yritysten välisen suhteen sekä riskien arviointiin. Empiirisen osan tutkimus toteutettiin haastattelukyselytutkimuksena perustuen näihin viitekehyksiin. Yrityskumppaneita ja yritysten välisiä suhteita tarkastellaan tilastollisin menetelmin ja riskejä arvioidaan laadullisella tutkimusotteella. Tutkimustulokset vastaavat monelta osin liiketoimintakulttuurista ja –ympäristöstä saatua kokemukseen ja tutkimustietoon perustuvaa käsitystä. Verkostoitumisen kulmakivet ovat hyvin toimivat ja määritellyt vaihdannan liiketoiminta- ja tukiprosessit, hyvin tunnetut kumppanit ja tälle perustalle rakennetut sosiaaliset suhteet sekä liiketoimintaympäristöön ja –kulttuuriin soveltuvat yhteistyökompetenssit. Tutkitun yritysverkoston yhteistyösuhteet voidaan jakaa hierarkkiseen organisaatiokumppanuuteen, toimittajakumppanuuteen, luottamukseen perustuvaan markkinaehtoiseen suhteeseen ja opportunistiseen markkinasuhteeseen. Hyviä yhteistyökumppaneita ja –suhteita löytyy taustaltaan erilaisista toimittajista. Tutkimuksessa käytetyt viitekehykset toimivat hyvin erityisesti yrityskumppanin arvioinnissa. Yritysten välisen suhteen arviointiin käytetyn viitekehyksen ongelmat liittyivät lähinnä erilaiseen liiketoimintakulttuuriin ja käsitykseen yritysten välisestä strategisesta suhteesta. Riskit liittyivät toimitussuhteeseen useammin kuin omaan organisaatioon tai toimittajaan.

Keskusteluja vuokratyöstä. Vuokratyön diskursiivinen rakentuminen Suomessa

1990-luvun alussa lainsäädäntö ja työmarkkinajärjestöt määrittelivät Suomessa, että vuokratyötä tuli käyttää vain tilapäiseen työvoimatarpeeseen, esimerkiksi sijaisuuksiin ja ruuhkahuippuihin. Joillakin aloilla vuokratyö oli työnantajien ja työntekijöiden yhteissopimuksella kielletty. Vaikka vuokratyösuhteet saivat jo 1980-luvulla niin Suomessa kuin kansainvälisestikin maineen työsuhdekeinotteluna, alkoi vuokratyön määrä Suomessa kasvaa 1990-luvun puolivälissä ja erityisesti tultaessa 2000-luvulle. Suomalaiset akateemiset tutkijat eivät ole juuri vuokratyöstä kiinnostuneet. Aiemmat, harvalukuiset tutkimukset ovat keskittyneet lähinnä työyhteisöjen ja työntekijöiden kokemuksiin sekä vuokratyön työehtoihin. Vuokratyö ymmärretäänkin edelleen lähinnä työntekijän subjektiivisena kokemuksena. Vuokratyössä on kuitenkin kysymys paitsi kokemuksista, myös yhteiskunnallisesta valtakamppailusta, jossa diskursiivisin keinoin pyritään vaikuttamaan ilmiöön nimeltä vuokratyö, laajemmin ilmiöön nimeltä työmarkkinat, sekä toisaalta kansalaisten käsityksiin työelämän ”normaalista”. Käsillä oleva tutkimus laajentaa ymmärrystä vuokratyöstä tarkastelemalla ilmiötä lainsäädännön, uutisoinnin ja markkinoinnin rakentamien julkisten käsitysten ja merkityksenantojen kautta. Teoreettisena viitekehyksenä käytän hallinnan ja työprosessin säätelyn teoriaperinteitä. Se, miten työmarkkinoiden muutosta ja uusia työsuhdemuotoja politiikassa, mediassa, lainsäädännössä, tai työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa perustellaan ja tehdään ymmärrettäväksi, on samalla työelämään kiinnitettävien arvojen, merkitysten ja toimijuuksien luomista, rajaamista ja kuvailua. Työelämäpuheessa ei siis ole kyse vain talouden lainalaisuuksista, kansantalouden toimivuudesta, tai yritysten kilpailukyvystä, vaan myös ja erityisesti niiden toimijoiden luomisesta, määrittelemisestä ja legitimoimisesta, jotka työelämän kentällä saavat toimia ja tulevat palkituiksi. Säätelyn ja hallinnan näkökulmasta on relevanttia tarkastella millaisilla käsitteillä ja merkityksillä vuokratyötä ilmiönä rakennetaan . Tutkimuskysymyksinä esitän: 1) Miten ja millä perusteilla vuokratyöstä rakennettiin Suomessa legitiimi tapa työllistää ja työllistyä? 2) Millaisia työntekijäideaaleja vuokratyöhön liittyvissä keskusteluissa rakennetaan? Tutkimusaineistona tarkastelen lainsäädäntöön liittyviä dokumentteja, Helsingin Sanomien uutisointia, vuokratyöyritysten markkinointimateriaaleja, sekä vuokratyöyritysten edustajien haastatteluita. Analyysimenetelmänä käytän kriittistä diskurssianalyysia. Tämä menetelmä mahdollistaa puheen ja dokumenttien tarkastelun sosiaalisena toimintana, jolla eri toimijat pyrkivät osallistumaan yhteiskunnassa hyväksyttyjen ja tunnustettujen käsitysten ja toimintavaihtoehtojen rakentamis-, tulkinta- ja määrittelyprosesseihin. Tutkimukseni päätuloksena esitän, että vuokratyöstä muodostui legitiimi tapa työllistää Suomessa 1990-luvulla, koska vuokratyö käsitteellistettiin sekä lainsäädännön että median diskursseissa ennen kaikkea ratkaisuksi työttömyyteen. Toisaalta vuokratyö käsitteellistettiin vain marginaalisten työntekijäryhmien (naiset ja opiskelijat) rooliksi, jolloin se ei liittynyt miesvaltaisten työpaikkojen arkeen. Ratkaisuna työttömyyteen vuokratyö myös samalla luonnollistettiin osaksi yleisempää työmarkkinakehitystä, jolle ”kukaan ei voi mitään”. 2000-luvulla vuokratyö jatkoi voittokulkuaan ja rakentui pysyväksi ilmiöksi, koska työlainsäädännön uudistus institutionalisoi vuokratyön työehtosopimusmenettelyyn, jolloin sen ”salonkikelpoisuus” ja normaalius vahvistettiin. Vaikka työehtosopimusasia oli ratkaisuna merkittävä, nousi vuokratyön osalta itse työehtosopimus tärkeämmäksi kuin sen sisältö. Työehtosopimuksilla ei kuitenkaan pystytty vaikuttamaan esimerkiksi vuokratyöntekijän olemattomaan työsuhdeturvaan. Lisäksi työnantajapuhe käsitteellistää vuokratyön 2000-luvulla ennen kaikkea työmarkkinavaihtoehdoksi, vapautta ja monipuolisia työkokemuksia tarjoavaksi työmarkkinoiden katalysaattoriksi. Vuokratyö on tässä merkitysavaruudessa työntekijöille ”vain” yksi tapa työllistyä ja löytää oma tiensä työmarkkinoille, ei suinkaan työnantajien sanelema pakko. Työntekijöihin kohdistuva hallintapuhe niin mediassa kuin työnantajien haastatteluissakin pyrkii puolestaan rakentamaan ideaalityöntekijäkuvaksi yrittäjämäisen oman elämänsä toimitusjohtajan. Työnantajien diskursseissa kaikuvatkin työntekijään kohdistuva vaatimus itse itsensä ohjaamisesta sekä työntekijäidentiteetin muotoilemisesta joustavuutta, sopeutuvuutta, vaihtelua ja jatkuvaa muutosta vähintäänkin sietäväksi, mutta mieluiten näitä ominaisuuksia jopa aktiivisesti hakevaksi ja arvostavaksi. Työmarkkinoiden toimijana on nimenomaisesti yksilö, jonka mahdollisuudet menestyä ovat vain ja ainoastaan hänen omissa käsissään. Työntekijän roolin korostaminen aktiivisena toimijana ja vuokratyöstä ”oikeita”, norminmukaisia sisältöjä löytävänä pärjääjänä on diskursiivisesti hallittua yritystä ohjata työntekijöitä näkemään sekä itsensä tietynlaisina toimijoina että työmarkkinat tietyllä tavalla toimivina. Vuokratyössä ei ole kyse vain työntekijöiden yksilöllisistä tai yksittäisistä kokemuksista. Vuokratyö on yhteiskunnallisen merkityskamppailun tulos, jossa käyttövoimana ovat toimineet hallinnalliset ja säätelyyn pyrkivät käsitteellistykset työllisyydestä, yksilön valinnasta ja koko yhteiskunnan edusta. Hallinnan ja säätelyn näkökulmasta katsottuna vuokratyö on myös merkinnyt säätelyn liukumista tasa-arvoa, yhdenmukaista kohtelua ja työntekijän suojelua korostavasta viranomaisten ja poliittisten toimijoiden suorittamasta työmarkkinoiden kollektiivisesta säätelystä työnantajien ylläpitämään työntekijän persoonan ja käyttäytymisen hegemoniseen, yksilölliseen säätelyyn.

Vienninedistämisohjelmat Venäjän viennin näkökulmasta: Venäjään liittyvien vienninedistämisohjelmien tarjonta pk-yrityksille Varsinais-Suomessa

Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä eli pk-yrityksillä on tärkeä merkitys Suomen taloudessa ja ulkomaankaupassa. Suomessa on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n mukaan noin 14000 yritystä, jotka harjoittavat vientiä ja näistä yrityksistä valtaosa on pk-yrityksiä. Kuitenkin pk-yritysten osuus Suomen kokonaisviennistä on suhteellisen alhainen verrattuna esimerkiksi moniin muihin EUmaihin. Suomessa onkin viime aikoina kiinnitetty huomiota pk-yritysten viennin ja kansainvälistymisen edistämiseen. Aiheeseen liittyen on tehty useita tutkimuksia ja selvityksiä, joissa on kartoitettu suomalaisen kansainvälistymiseen ja vienninedistämiseen liittyvän palvelujärjestelmän nykytilaa ja tarvetta sen kehittämiseen. Suomessa yritysten kansainvälistymisen ja vientitoiminnan edistäminen kuuluu innovaatio- ja elinkeinopolitiikan piiriin. Kansainvälistymistä ja vientiä edistäviin palveluihin kuuluvat esimerkiksi valtionavustukset ja erilaiset tuet kansainvälistymiseen liittyen sekä lisäksi konsultointi ja neuvontapalvelut sekä koulutukset. Suomalaisten yritysten viennin- ja kansainvälistymisen edistämiseen liittyvät julkiset palvelut ovat keskittyneet lähinnä työ- ja elinkeinoministeriön alaisuuteen sekä ulkoasiainministeriöön. Lisäksi useat yksityiset toimijat tarjoavat vienninedistämiseen liittyviä palveluita. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia Venäjään liittyviä vienninedistämisohjelmia varsinaissuomalaisille pk-yrityksille on tarjolla. Tutkimuksessa kartoitetaan Varsinais-Suomessa pk-yrityksille tarjottavia vienninedistämispalveluita ja selvitetään mitkä organisaatiot niitä tarjoavat. Erityisesti huomiota kiinnitetään Venäjään liittyvien vienninedistämisohjelmien tarjontaan alueella. Tutkimuksen aineistona käytetään pääasiassa vienninedistämispalveluita tarjoavien organisaatioiden Internet-sivuja. Lisäksi tutkimusta varten on kerätty haastatteluaineistoa Varsinais-Suomessa toimivilta vienninedistämispalveluita tarjoavilta asiantuntijaorganisaatioilta. Tutkimusta varten kerätyn aineiston perusteella vienninedistämisohjelmien tarjonta Varsinais-Suomessa on kattavaa. Varsinais-Suomessa kansainvälistyville pk-yrityksille on tarjolla sekä julkisia että yksityisiä vienninedistämispalveluita. Lisäksi myös erityisesti Venäjän liiketoimintaympäristöstä kiinnostuneille yrityksille järjestetään esimerkiksi koulutusohjelmia, seminaareja ja erilaisia yhteisvientihankkeita. Asiasanat

Lapin maahanmuuttostrategia 2017

Lapin maahanmuuttostrategian 2017 tavoitteena on: 1) linjata alueen maahanmuutto- ja kotouttamistyön kehittämistä, 2) edistää Lapissa asuvien maahanmuuttajien kotoutumista ja työllistymistä sekä 3) varautua kasvavaan maahanmuuttoon ja työvoiman rekrytointiin ulkomailta. Strategia tarjoaa ajantasaisen ja konkreettisen välineen viranomaisille ja muille toimijoille maahanmuuttajaväestön tarpeiden ja kotoutumisen edistämisen huomioimiseksi palveluissa ja muussa toiminnassa kautta linjan. Maahanmuuttostrategia on laadittu maakunnallisena monialaisena verkostoyhteistyönä. Keskeisinä toimijoina ovat olleet kahteen kaikille avoimeen työpajaan osallistuneet valtion ja kuntien viranomaiset eri hallinnonaloilta, kouluttajat, opettajat, kolmannen sektorin ja hankkeiden toimijat sekä maahanmuuttajat. Valmisteluprosessia on ohjannut Lapin maahanmuuttoasiain toimikunta. Lapin maahanmuuttostrategia 2017 sisältää neljä toimenpidekokonaisuutta: 1) maahanmuuttajien yksilölliset tarpeet kotouttamisen lähtökohtana, 2) osaavat maahanmuuttajat työntekijöinä ja yrittäjinä, 3) kansainvälistyvä työelämä sekä 4) toimivat palvelurakenteet ja monialaiset verkostot kotoutumisen tukena. Maahanmuuttajien osallisuuden edistäminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen sekä eri väestöryhmien välisen myönteisen vuorovaikutuksen edistäminen läpäisevät kaikki strategian toimenpidekokonaisuudet. Kukin toimenpidekokonaisuus sisältää kaksi tavoitelinjaa ja tavoitelinjat toimenpiteitä, joille on määritelty toteutuksen päävastuutahot. Strategian visiona on, että vuonna 2017 Lappi on moniarvoinen ja monikulttuurinen maakunta, jossa kaikilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet ja edellytykset elää, asua ja tehdä työtä. Strategia on laadittu Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toteuttamassa Vaikuttavuutta kotouttamiseen monialaisena yhteistyönä – hankkeessa (VAIKO), joka on rahoitettu Euroopan sosiaalirahaston varoin.